Helluntaipastori:Kaste ei tunnustustoimi!

Helluntaipastori Valtter Luoto kirjoittaa:

""""
Uuden testamentin kasteopetus ja -käytäntö osoittavat, että Jumala esittää sanassaan ihmiselle pyynnön kastattaa itsensä. Kun evankeliumin vastaanottanut ihminen vastaa tähän pyyntöön, syntyy hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa.8
Emme pysty täysin selittämään kasteen kaikkea merkitystä. Joka tapauksessa se on paljon enemmän kuin vain ihmisen oma tunnustustoimi. Jos kaste ymmärrettäisiin pelkkänä ihmisen tunnustautumisena uskoon, silloin ne, jotka syyttävät uskovien kastetta omavanhurskauden teoksi, olisivat oikeassa. Kaste on pohjimmaltaan Jumalan pelastustekoon liittyvä tapahtuma: joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.
Uuden testamentin mukaan meidät vanhurskautetaan ja meistä tulee Jumalan lapsia uskon kautta.9 Paavali korostaa evankelisen uskonpuhdistuksen pohjana olevaa totuutta, jonka mukaan ihminen pelastuu ”yksin uskosta”.10 Tähän pelastustapahtumaan liittyi erottamattomasti kasteen ottaminen. Paavali puhuu kasteesta Kristuksen päälle pukemisena.11 Kuva antaa ymmärtää, että ilman kastetta Jumalan pelastusteko jää ikään kuin kesken.

"""""
Tässä linkki koko kirjoitukseen:

http://www.aikamedia.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00011676

Eli jopa helluntailaisissa on niitä jotka USKOVAT KASTEESTA ENEMMÄN! Me jotka uskomme kasteen olevan Jumalan teko saamme siis osittain tukea myös helluntaikentältä!!!

Usein sellaiset helluntaipastorit JOTKA OVAT ITSE LUKENEET RAAMATUN ALKUKIELIÄ JA KÄYNEET TEOLOGISEN TIEDEKUNNAN LÄPI ALKAVAT NÄHDÄ MYÖS KASTEEN MUUNA KUIN TUNNUSTUSTOIMENA!!! Tämä kertoo vain siitä kuinka RAAMATUN SANA OHJAA IHMISIÄ VÄKISINKIN OIKEAAN SUUNTAAN!!!

Tosin "tunnustustoimi" seuraa juuri viallisesta uskovienkasteen kokonaisopista!!! Mutta äskeisessä Valtter Luodon kirjoituksessa hänkin siis toteaa että: IKÄÄNKUIN ILMAN KASTETTA JUMALAN PELASTUSTYÖ JÄÄ KESKEN!!!!
18605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jokainen lapsi syntyy Luojan Elämän Kirian mukaan Luojan Elämän Kiria mukanaan. Jokainen lapsi syntyy kahdesti; Lapsi saa Sielun Sielujen Valtakunnasta hedelmöityksen jälkeen. Se on hänen hengellinen syntymäpäivä. Hän viettää ensimmäiset 9-10 kuukautta Luojan Pyhässä Temppelissä ja Luojan Pyhässä Kastevedessä - Naisen kohdussa.

Kaikki muut Sielujen Valtakunnan ulkopuoliset ratkaisut ovat keinotekoisia, tekopyhiä ja harhaanjohtavia.

Äänestä
  • Edelliseen viitaten, helluntaipastori on hyvä ja esittää 1 kasteen naisen ulkopuolelta joka suoraan voi liittää puhtauteen, luomistyöhön, kaikkeen pyhään, kaiken pyhän jatkuvuuteen, ja kaikkeen mitä Luoja/Jumalan on luonut.

    Äänestä

  • kuka noita samoja kopioita heresioita jaksaa jatkuvasti lukea, ihan ulalla olet,tee siis parannus ja käänny kristityksi

    Äänestä

  • rauhoitu kirjoitti:

    kuka noita samoja kopioita heresioita jaksaa jatkuvasti lukea, ihan ulalla olet,tee siis parannus ja käänny kristityksi

    Pappi piirsi merkin otsaani kun olin vauva. Mutta se on pinnallinen ja Jumala minut siltä suojasi. Sen jälkeen hän ojensi äidilleni virsikirjan jossa oli risti - sen merkki. Ja esitteen jossa oli kaikki minun tiedot ja sen merkki ja sen yhteystiedot numeroineen. Sen jälkeen olen maksanut kaikesta mitä ostan tain myy osan kirkolle. Eikö se riitä?

    Äänestä

  • Matti E Simonaho kirjoitti:

    heheh
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ilm. 13:1&rnd=1183734543573

    Äänestä

Vaadin että kastetilaisuudessa korostetaan lapsen puhtautta, ja sitä, että lapsen vanhemmat ovat lapsen Pyhä Äiti ja Pyhä Isä, ja että Äiti, Isä ja Lapsi edustaa Pyhää Sielullista Perimää joka lapsen isovanhempien kautta, ja kaikkien edesmenneitten sukulaisten ja esi-vanhempien sielujen kautta, juurtuu Sielujen Valtakunnan kaikkiin nimiin.

Kenelläkään ei ole oikeutta vääristää edellä mainittua Pyhää Perimää antaen esimerkiksi kuvan että siihen kuulu Lutheri tai hänen edustaja. Ei kenelläkään.

Äänestä
  • on ohjeena Raamattu eikä jonkun Matti E. Simonahon viimeisimmät päähänpälkähdykset.

    Perusta oma lahko ja opeta siellä ihan mitä lystäät.

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    on ohjeena Raamattu eikä jonkun Matti E. Simonahon viimeisimmät päähänpälkähdykset.

    Perusta oma lahko ja opeta siellä ihan mitä lystäät.

    " on ohjeena Raamattu eikä jonkun Matti E. Simonahon viimeisimmät päähänpälkähdykset. "

    Jos Ramatun nostaa ylemmäs kuin ihmisen, ja jos uskonto on tärkeämpi kuin lähimmäinen, niin silloin on laittanut sielunsa raamattuun ja se on arvoton. Raamattu on ohjekirja, kyllä. Mutta se ei ole Jumalan Elämän Kirja - Sielu. Raamattu on kirjoitettu viisammalle kuin se mikä kristinuskoa levitti; Ihmiselle jolla on sielu.

    " Perusta oma lahko ja opeta siellä ihan mitä lystäät. "

    Ei tarvitse perustaa uutta lahkoa vaan herättää henkiin se alkuperäinen. Jokainen mieli ja sielu on henkilökohtainen eikä kollektiiviinen. Se lahkoutuu Jumalan ja Sielujen Valtakunnan, ja kaikkien esi-vanhempien sielujen kautta nykyiseen elävään ihmiseen. Mitä sen "lahkon" ulkopuolella on, on kuolevaa. Se on kuvailtu Raamatussa.

    16. Jeesus sanoi, "Ehkä ihmiset luulevat että olen tullut tuomaan rauhan maailmaan. He eivät tiedä, että olen tullut aiheuttamaan taisteluita maan päälle: tulta, miekan, sodan. Sillä talossa on viisi: kolme kahta vastaan ja kaksi kolmea vastaan, isä poikaa vastaan ja poika isää vastaan, ja he tulevat seisomaan yksin."

    Sodat mitkä käydään, ne käydään Mielen ja Sielun välillä: korviesi välissä. Yli 1000 vuotta kestäneen vieraan Mieleen perustuva oppi sotii Sieluun perustuvan oppia vastaan. Sinun Sisäinen Valtakuntasi, jonka Sinä itse vahvistat ja rakennat, nousee vieraan oppeja vastaan ja tuhoaa vieraan. Kaiken teet sanomatta yhtään väärää sanaa ja tekemättä yhtään väärää tekoa.

    Esimerkkinä "sodasta"; Jokaisen lapsen Äiti ja Isä on lapsen Pyhä Äiti ja Pyhä Isä. Tekopyhällä isällä k.e. Luther tai sen enkelillä, sillä ei ole mitään tekemeistä perheen maalliseen sukupuun kanssa, kuten ei myöskään perheen Pyhän Sielulliseen sukupuun kanssa joka juurtuu Sielujen Valtakuntaan ja Jumalaan (alkuperäinen: IMALA: Sielujen Valtakunta).

    Äänestä

Kyllä nyt ns. omat koirat purivat, kun helluntaisten merkkimies Valtter Luotokin näkee kasteen merkityksen luterilaisittain, vaikka tietysti pitääkin kasteen muodosta kiinni helluntailaisten viitekehyksessä. Voi olla, että joillekin meni nyt luu kurkkuun. Veikkaan, että reaktiot ovat tasoa 'Luoto on liian kirkollistunut', 'teologinen tiedekunta on johtanut Luodon harhaan' jne.

Äänestä

Hell unta lapselle

Äänestä

Kaikki on mahdollista selittää parhain päin ja liikkeen kannalta loogisesti.

Äänestä
  • niimpäniin 'liikkeen kannalta parhaaksi', meneekä suurin osa voitosta amerikkalaisille liikkeen omistjille?

    Äänestä

  • niimpäniin kirjoitti:

    niimpäniin 'liikkeen kannalta parhaaksi', meneekä suurin osa voitosta amerikkalaisille liikkeen omistjille?

    Eikös se b.hinni lennä omilla suihkukoneilla?
    jokuhan ne maksaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hartonen kirjoitti:

Helluntaipastori Valtter Luoto kirjoittaa:

""""
Uuden testamentin kasteopetus ja -käytäntö osoittavat, että Jumala esittää sanassaan ihmiselle pyynnön kastattaa itsensä. Kun evankeliumin vastaanottanut ihminen vastaa tähän pyyntöön, syntyy hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa.8
Emme pysty täysin selittämään kasteen kaikkea merkitystä. Joka tapauksessa se on paljon enemmän kuin vain ihmisen oma tunnustustoimi. Jos kaste ymmärrettäisiin pelkkänä ihmisen tunnustautumisena uskoon, silloin ne, jotka syyttävät uskovien kastetta omavanhurskauden teoksi, olisivat oikeassa. Kaste on pohjimmaltaan Jumalan pelastustekoon liittyvä tapahtuma: joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.
Uuden testamentin mukaan meidät vanhurskautetaan ja meistä tulee Jumalan lapsia uskon kautta.9 Paavali korostaa evankelisen uskonpuhdistuksen pohjana olevaa totuutta, jonka mukaan ihminen pelastuu ”yksin uskosta”.10 Tähän pelastustapahtumaan liittyi erottamattomasti kasteen ottaminen. Paavali puhuu kasteesta Kristuksen päälle pukemisena.11 Kuva antaa ymmärtää, että ilman kastetta Jumalan pelastusteko jää ikään kuin kesken.

"""""
Tässä linkki koko kirjoitukseen:

http://www.aikamedia.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00011676

Eli jopa helluntailaisissa on niitä jotka USKOVAT KASTEESTA ENEMMÄN! Me jotka uskomme kasteen olevan Jumalan teko saamme siis osittain tukea myös helluntaikentältä!!!

Usein sellaiset helluntaipastorit JOTKA OVAT ITSE LUKENEET RAAMATUN ALKUKIELIÄ JA KÄYNEET TEOLOGISEN TIEDEKUNNAN LÄPI ALKAVAT NÄHDÄ MYÖS KASTEEN MUUNA KUIN TUNNUSTUSTOIMENA!!! Tämä kertoo vain siitä kuinka RAAMATUN SANA OHJAA IHMISIÄ VÄKISINKIN OIKEAAN SUUNTAAN!!!

Tosin "tunnustustoimi" seuraa juuri viallisesta uskovienkasteen kokonaisopista!!! Mutta äskeisessä Valtter Luodon kirjoituksessa hänkin siis toteaa että: IKÄÄNKUIN ILMAN KASTETTA JUMALAN PELASTUSTYÖ JÄÄ KESKEN!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu