Kehitellä suomeenkin jokin valikoiva asevelvollisuus tms. Mitä hyötyä on kouluttaa motivoitumattomia nuoria? Makaavat veksissä ja veronmaksajat maksaa jne. Näistä ei sodan tullen ole mitään hyötyä.
Omalta kohdaltani vielä voin sanoa kun kävin -01 intin, niin se vei talouden aivan pohjilleen. oli luovuttava esimerkiksi autosta. Siinä ja siinä että sai ruoat ostettua lomilla, vaikka toki olisi ollut mahdollisuus olla vapaat kasarmilla. Helppoa tietysti niillä jotka saavat vanhemmiltaan rahaa/asuvat vanhempiensa luona.
Oikeastaan minullekkan ei armeija ajasta jäänyt "mitään käteen". Palvelin siis aivan perus rivimiehenä. Rynkyn käsittely oli tuttua jo ennen armeijaa, ryömimään opin jo puolivuotiaana ja kävelemään alle vuoteisena. Metsässä liikkuminen ja olo oli tuttua jo penskasta lähtien, metsästysharrastuksen johdosta. Näin jälkeenpäin kun miettii, olisi valtio netonnut siinä pitkän pennin kun olisin ollut senkin turhan ajan työssä, kun en sieltä mitään irti saanut!
Omalta kohdaltani vielä voin sanoa kun kävin -01 intin, niin se vei talouden aivan pohjilleen. oli luovuttava esimerkiksi autosta. Siinä ja siinä että sai ruoat ostettua lomilla, vaikka toki olisi ollut mahdollisuus olla vapaat kasarmilla. Helppoa tietysti niillä jotka saavat vanhemmiltaan rahaa/asuvat vanhempiensa luona.
Oikeastaan minullekkan ei armeija ajasta jäänyt "mitään käteen". Palvelin siis aivan perus rivimiehenä. Rynkyn käsittely oli tuttua jo ennen armeijaa, ryömimään opin jo puolivuotiaana ja kävelemään alle vuoteisena. Metsässä liikkuminen ja olo oli tuttua jo penskasta lähtien, metsästysharrastuksen johdosta. Näin jälkeenpäin kun miettii, olisi valtio netonnut siinä pitkän pennin kun olisin ollut senkin turhan ajan työssä, kun en sieltä mitään irti saanut!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Mikäs sinun talouttasi niin raunioitti? Jos valtio maksoi vuokrasi, ruoat suurimman osan ajasta, vaatetuksen, matkat... Omaa tuhlailevaisuuttasi hummasit päivärahat ja nyt itket kun ei ollut rahaa.
Nillä päivärahoilla hummailtu, todellakaan. Ja siinäpä se. Valtio maksoi vuokrani. Mutta entäpä jos olisin saanut käydä töissä sen ajan? kuten tuhannet ja tuhannet muutkin varusmiehet. kun olisi jonkun sortin erilainen järjestelmä, voitaisiin niille jotka tosissaan haluavat tuon laitoksen käydä maksaa kunnon päiväraha! Ei niillä päivärahoilla rilluteltu, eikä todellakaan kämppää etempänä käyty! jos muistan oikein oli sillon päiväraha 7mk. Ja esimerkiksi bensanhinta yli 7mk litra. Paljosta oli luovuttava tuoksi palvelusajaksi. Tietenkään mikään pakkohan ei ollu sotilaskodissa käydä kahvilla tai muutakaan virkistystä hankkia. No taloudellisesti menetin reilun 45mk tuntipalkkaani nähden melko paljon ja valtio vielä enemmän.
Nuo kaikki valitusvirret on kuultu aikaisemminkin ja ne ovat yhä huonoja ja epäkelpoja.
Jos kävit intin 2001, niin muistat päivärahan suuruuden väärin. Se oli 19 markkaa ja mitä hiton tekemistä bensan hinnalla on asian kanssa?
Loppupäätös: sivistymättömän ja katkeroituneen yksityiskohtiin takertuvaa kiukuttelua.
Muistan sitten väärin! No siitä on jo aikaa ja kun on eurotkin vaihtuneet, en tiedä mistä päähäni lienee sitten jäänyt tuo 7mk... Kiukuttelusta ei silti ole kysymys, vaan tätäkin asiaa pitäisi alkaa järjen kanssa pohtimaan eikä pysyä niissä tuohivirsun aikaisissa laissa. Ja siinäkin olet väärässä että olisin katkera. se on ollut ja mennyt aika, mutta verovarojen turhaankylvyssä ei ole mitään järkeä. Ja turhaan niitä epäilemättä kylvetään nykyisessä asevelvollisuusjärjestelmässä. Kun kuitenkin olisi niitäkin motivoituneita henkilöitä armeijaan, joille sitten voitaisiin siitä maksaa myös parempi "palkka".
Järki siinä onkin mukana ja puolustusasioita ei olla päättämässä kenenkään miellyttämisaikeissa tai "koska muillakin on". Kyse on siitä mitä Puolustusvoimien tulee kyetä tekemään ja Suomen Laissa sen pitää kyetä valvomaan ja suojelemaan koko valtakunnan aluetta. Ihan tarkkaa sanamuotoa en muista.
Huomaathan että kaikilla ei ole työpaikkaa tiedossa armeijaiässä. Varusmiesten päviäraha on liian matala (samoin kuin esim opiskelojoiden opintotuki), asioissa on kehittämistä.
Silti, itse en huomannut hirveää puutetta rahoissa eikä kukaan kaverinikaan ja/tai palvelustoverini asiasta valittanut.
"Tietenkään mikään pakkohan ei ollu sotilaskodissa käydä kahvilla tai muutakaan virkistystä hankkia."
Virkistystä sai ihanasti ilmaisesta uintireissusta uimahallilla, kahvit sai (jos joi (itse en juo)) tuvan keittimellä. Kaikki on omista valinnoista kiinni.
"Jos kävit intin 2001, niin muistat päivärahan suuruuden väärin. Se oli 19 markkaa ja mitä hiton tekemistä bensan hinnalla on asian kanssa?"
Varmaankin sitä että useimmat varusmiehet asuvat vähintään 50-100km kasarmialueen ulkopuolella. Poikkeuksena ehkä pääkaupunkiseutu. Kuluja ei korvata, mm. vuokrasta, jos varusmies on saanut säästöönsä tililleen muutamia tuhansia euroja, en nyt muista tarkkaan missä se raja menee. 3000€ tai jotain.
Monet näistä armeijaan pakotetuista nuorista miehistä olisi varmasti paljon mieluummin armeija-ajan palkkatöissä tai opiskelemassa, kun vähintään puolen vuoden ajan pois työelämästä. Vaikka valtio maksaakin vuokran, niin siitä huolimatta päivärahat ovat armeijassa pieniä että armeija-aikana jää selvästi taloudellisesti tappiolle, varsinkin jos vertaa sitä työelämään.
Valitettavasti meillä suomessa pakollisesta asevelvollisuudesta ei ole vieläkään haluttu luopua vanhusten miellyttämisen takia, koska suomessa armeijan suorittamista on pidetty aina erittäin tärkeänä asiana ja jokaisen suomalaisen miehen perusvelvollisuutena, josta yksikään terve ja armeijaan kykenevä mies ei saisi kieltäytyä.
Mitä helvettiä sinä asioista tietämätön komukkirasisti ja tappaja tulit taas tänne levittelemään valehteluasi?
"Valitettavasti meillä suomessa pakollisesta asevelvollisuudesta ei ole vieläkään haluttu luopua vanhusten miellyttämisen takia"
Toistat itseäsi. Tylsää ja yhä valehtelua.
Luin tuossa pari päivää sitten Edvard Radzinskin elämäkerran suuresti ihailemastasi Iosif Vissarionovits Dzugasvilista, eli Stalinista. Ei todellakaan miellyttävää luettavaa, sillä vähän ennen kuin viikatemies otti hänetkin oli hänen aikeissaan aloittaa Kolmas Maailmansota.
Stalinin aikainen Neuvostoliitto muistutti Suomea siinä että asevelvollisuus oli voimassa ja kaikki yritettiin sinne pakottaa surkeaa korvausta vastaan. Asevelvollisuuden kannattajien mielestä Stalin oli kai hyvä mies, olihan hän samaa mieltä kanssanne.
Kertoo hyvin kuinka hyvä mies on kyseessä.
-Ensimmäinen vaimo kuolee koska ei huolehtinut hänestä.
-Toinen vaimo tekee itsemurhan.
-Ensimmäinen poika tekee itsemurhan sotavankina.
-Toinen poika ei käytännössä tehnyt muuta kuin ryyppäsi. Syy: pelkäsi isäänsä niin paljon.
-Tytär myöhemmin siirtyi länteen eikä hänkään muistellut isäänsä lämmöllä.
Älä yritä venkuloida tosiasioita vastaan.