Jäitä hattuun

Maapallolla on koko sen olemassaolon ajan tapahtunut erilaisia mullistuksia. Kokonaisia maanosia on tuhoutunut luonnon voimien melskeessä. Lajeja on hävinnyt ja kuollut sukupuuttoon. Ilmasto on muuttunut monta kertaa. Meteoreja, isoja ja vielä isompia on törmännyt Tellukseen.

Näitä asioita on vain tapahtunut ja tulee edelleen tapahtumaan. Ihan ilman profetioita. Samoin tulee ja menee sairauksia, tappavia epidemioita. Se nyt vaan sattuu olemaan sellaista täällä maapallollamme.

Ihminen on aina turvautunut uskomuksiin ja uskontoihin. Johtuu epävarmuudesta outojen asioiden edessä. Kun ei ymmärretä, niin kehitetään uskomus, ennustus ja vedotaan uskontoon.

Elämän muodot kehityvät. Tulevat ja menevät. Itse asiassa Telluksen hyvin voinnin kannalta olisi parasta, jos homo sapiens ottaisi ja katoaisi historian hämyyn. Eihän tällaisesta, tuhovimmaisesta ja ahneesta oliosta ole kuin vahinkoa planeetalle. No, ihan ennustamatta niin tuleekin käymään. Koska, se on arvoitus. Joskus kuitenkin Maa käy ihmiselle kelvottomaksi asua ja laji kuolee pois. Tuhoutuu tai tuhoaa itsensä. "Äiti Maa" toipuu sitten pikkuhiljaa ja uusi elämä täyttää planeetan, koska kaikki lajit eivät tuhoudu.

Tämä ei ole profetiaa, vaan todennäköisyyttä. Eläkää levollisin mielin ja lopettakaa pelottelu, toisten alistaminen ja sotiminen. Rakastakaa toisianne ja itseänne, niin voitte paremmin. Ihan ilman huuhaa-uskisjuttuja.
5325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...Eräällä.

Sehän tässä onkin hauskaa että universumi ja evoluutio kehittää lajin joka toimii näiden molempien periaatteita vastaan.

PS. Ei me tuhouduta jos me (lopullisesti) "ylitetään taivaiden rajat" (sitaatti Koraanista).

Äänestä
  • ...ylitetään taivaiden rajat... Ei taideta ylittää. No ehkä jotkut. Huumehörhöt ja uskontoon sairastuneet. Tosin luonto ja sen kehitys lopulta toteutuu heidänkin kohdallaan. Vaan jos ovat "uskossaan" autuaita, niin antaapi olla. Eihän kaikki hullutkaan tajua hulluja olevansa.

    Kotaatti siraanista.

    Äänestä

  • jalat maassa kirjoitti:

    ...ylitetään taivaiden rajat... Ei taideta ylittää. No ehkä jotkut. Huumehörhöt ja uskontoon sairastuneet. Tosin luonto ja sen kehitys lopulta toteutuu heidänkin kohdallaan. Vaan jos ovat "uskossaan" autuaita, niin antaapi olla. Eihän kaikki hullutkaan tajua hulluja olevansa.

    Kotaatti siraanista.

    Siis kun on jo seitsemän ilmakehän kerroksen (mainittu Koraanissa) läpi jo menty jenkkien ja venäläisten kans (eläimet/ihmiset kyydis, ensimmäinen muuten Islamilaisesta Kazakstanista), eiköhän se "ylitys" ole jo tehty....

    Äänestä

Ihminen on ahne. Ahneudesta johtuu, että hän ei rakasta lähimmäisiään ehkä omaa perhettään lukuun ottamatta (osa välittää peet jopa omista lapsistaan). Toisella mantereella olevat joutavat kuolla, jos heistä ei ole mitään hyötyä.

Pari esimerkkiä:

- armeijat on perustettu ja kehitetty ihmisten tappamista ja materiaalin tuhoamista varten, ja niitä ihan oikeasti käytetään tähän tarkoitukseen,
- kymmenet miljoonat ihmiset kuolevat vuosittain NÄLKÄÄN, vaikka ravinto tasapuolisesti jaettuna riittäisi kaikille.

Tähän asiaan ei ole näkyvissä muutosta. Uskovaiset ovat ihan samanlaisia ahneita petoja kuin kaikki muutkin rotuun tai väriin katsomatta.

Koska olemme profetiapalstalla, niin protoin; ihminen tappaa lajinsa sukupuuttoon ahneudellaan. Jäljellä olevaksi ajaksemme arvioisin 300 - 500 vuotta.

Äänestä

Luulkaa tietävänne paremmin, jos se itseänne lohduttaa, mutta minua kiinnostavat silti profetiat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jalat maassa kirjoitti:

Maapallolla on koko sen olemassaolon ajan tapahtunut erilaisia mullistuksia. Kokonaisia maanosia on tuhoutunut luonnon voimien melskeessä. Lajeja on hävinnyt ja kuollut sukupuuttoon. Ilmasto on muuttunut monta kertaa. Meteoreja, isoja ja vielä isompia on törmännyt Tellukseen.

Näitä asioita on vain tapahtunut ja tulee edelleen tapahtumaan. Ihan ilman profetioita. Samoin tulee ja menee sairauksia, tappavia epidemioita. Se nyt vaan sattuu olemaan sellaista täällä maapallollamme.

Ihminen on aina turvautunut uskomuksiin ja uskontoihin. Johtuu epävarmuudesta outojen asioiden edessä. Kun ei ymmärretä, niin kehitetään uskomus, ennustus ja vedotaan uskontoon.

Elämän muodot kehityvät. Tulevat ja menevät. Itse asiassa Telluksen hyvin voinnin kannalta olisi parasta, jos homo sapiens ottaisi ja katoaisi historian hämyyn. Eihän tällaisesta, tuhovimmaisesta ja ahneesta oliosta ole kuin vahinkoa planeetalle. No, ihan ennustamatta niin tuleekin käymään. Koska, se on arvoitus. Joskus kuitenkin Maa käy ihmiselle kelvottomaksi asua ja laji kuolee pois. Tuhoutuu tai tuhoaa itsensä. "Äiti Maa" toipuu sitten pikkuhiljaa ja uusi elämä täyttää planeetan, koska kaikki lajit eivät tuhoudu.

Tämä ei ole profetiaa, vaan todennäköisyyttä. Eläkää levollisin mielin ja lopettakaa pelottelu, toisten alistaminen ja sotiminen. Rakastakaa toisianne ja itseänne, niin voitte paremmin. Ihan ilman huuhaa-uskisjuttuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu