Osaako joku sanoa, että mikä on ns. "Suomen evakelioimisyhdistys ry"? Onko hengellisesti terve yhteisö?
Evakeliumiyhdistys
autogefalia
6371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
yhdistys?
Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) tiedän. Kuuluu kirkon "ääriluterilaiseen" siipeen. Eivät tietääkseni tee yhteistyötä ns. vapaiden suuntien kanssa, vaikka tässäkin suhteessa on viime vuosina tainnut tapahtua avartumista. Nykyisellään ainakin osa yhdistyksen porukasta tunnustaa jo vapaiden suuntienkin kristityt Jumalan lapsiksi, siis veljikseen ja sisarikseen Jeesuksen sovintotyön perusteella, vaikka opissa ovat jyrkän luterilaisia. Oppiasioihin painottuvasta jyrkkyydestä huolimatta eivät edellytä jäseniltään lahkomaista sitoutumista että muiden kristittyjen kuin omien tilaisuuksissa ei saisi käydä jne. Tänä vuonna Sley:n kesäpäivillä Ylistarossa yksi tilaisuus pidettiin helluntaikirkon tiloissa, mitä pidän melko ihmeellisenä tapauksena. Luultavasti kyllä kyse oli enemmän tilakysymyksiin liittyvästä käytännöllisestä hyödystä kuin henkisestä lähentymisestä. Sley:n julkaisemia Kotimatkalla-kalentereita kun olen selaillut - mulla oli niitä jossain vaiheessa iso pino, kalenteri alkoi ilmestyä 1890-luvulla - niissä on joitain hyviäkin kirjoituksia. Vaikka ei olisi porukan kanssa yhtä mieltä opillisista kysymyksistä kuitenkin vaikuttavat suhteellisen tervehenkisiltä. Liike ei siis ole kiivaan lahkohengen sitoma. Tällaisen käsityksen olen saanut.
Evankelioimisyhdistyksestä en tiedä... Kait niitä on paljonkin evankelioimiseen keskittyviä yhdistyksiä... Nimellä "Suomen evankelioimisyhdistys ry" google antaa luterilaisia yhdistyksiä kuten Helsingin ev.lut. evankelioimisyhdistys ry. Nuo ovat kirkon sisäisiä juttuja joissa kyse lienee organisaatioon liittyvistä järjestelyistä, ei opillisista painotuksista?
Vai tuollaisia ne pahamaineiset sleyläiset ovat? Että oikein ääriluterilaisia, eivätkä pidä vapaiden suuntien kristittyjä uskovina veljinä... No sellaisistahan on syytä pysyä erossa. Eli taidanpa laittaa avioerohakemuksen vireille.
Tarkoitin kysymyksellä "Evankeliumin opintoyhdistys ry"
yhdistys seuraavaksi?
:-)
Kyllä tästä löytyy tietoja googlettamalla. Ei ole minulle tuttu ennestään. Mutta kun yhdistyksen johtoporukkaan näyttää kuuluvan mm. Per-Olof Malk ja ilmeisesti Olavi Peltola, puhujavieraana elokuun 2007 tapahtumassa mm. Juhani Aitomaa, ehkä tämä jonkinlaista kuvaa antaa linjauksesta. Luulen että kyseiset nimet on tuttuja sullekin?
Tuota... Halusitko lukijoiden kommentteja ja mielipiteitä yhdistyksestä, joka on sinulle tuntematon, vai onko sulla kyseisestä yhdistyksestä jotain tietoa ja näkemystä ennestään? Ainakin aloituksen perusteella sain kuvan ettei sulla tosiaan ole yhdistyksen opista ja linjasta tietoa.
Opillisesti yhdistyksen perusta luterilaisuudessa. Pyrkii keskittymään evankeliumin pääasiaan eli Jeesuksen sovitustyöhön ja armoon, koska ihminen itsessään syntisenä ja riittämättömänä Jumalan pyhän lain edessä tarvitsee kaikessa Kristuksen avukseen. Ns. äärikarismaattisuuteen suhtautuvat jyrkän kielteisesti. Yhdistyksen opillisista juurista ja katsantotavoista johtuen saattaa olla että tervekin karismaattisuus nähdään joskus epäterveenä äärikarismaattisuutena ja siitä varoitellaan? Muuten kyllä yhdistyksen johtomiehillä lienee paljon hyvää(kin) ja lukemisen arvoista opetusta...
Tämän verran uskallan sanoa kyseistä yhdistystä tarkemmin tuntematta.
Hyvää kesää.
Kiitos vastauksesta. Mainitsemiasi henkilöitä en ole koskaan tavannut enkä myös tuntenut, mutta kun annoit vinkin, niin googlasin nimien mukaan, niin löytyivät useammalta sivustolta. Hyvää kesää vain sinullekin.
suomi24 pätkii