Puutteistaan huolimatta YK:n, USA:n, EU:n ja Venäjän hahmottelema "Tiekartta" -suunnitelma on ainakin periaatteellisella tasolla toistaiseksi paras esitetty rauhanratkaisu, joten niin kauan kuin kukaan ei parempaa esitä, AO tukee Tiekarttaa.
Sitä ovat ilmoittaneet tukevansa myös Lähi-idän kaikki osapuolet.
Sitä ovat ilmoittaneet tukevansa myös Lähi-idän kaikki osapuolet.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Miksi sinun ystyäväsi terroristit sitten ei voi lopettaa terrorismia Israelia kohtaan? Ainakin hamas on sanoutunut irti rauhanneuvotteluista.
En minä usko, että ne juutalaisten ääriliikkeetkään tiekartaa kannattavat. Siirtokuntalaiset mukaan luettuna. Kaikilla osapuolilla on sinun kaltaisiasi ihmisiä, jotka vihaavat rauhaa.
suurin osa palestiinan ja israelin rajalinjasta on valmistunut,rajaa israelin puolella vartioidaan 24h vuorokaudessa,jerusaleminkin jako palestiinalaisten kanssa on periaatteesa tehty.israelin joukot poistuvat vallatuilta palestiinalaisten alueilta (v.1967 rajoille),kiihko-uskovaiset juutalaiset(vallatuilla alueella asuvat) saavan rahallisen korvauksen omaisuudestaan. israelin hallituksen sunnittelmiin kuluu sijoittaa entiset siirtokuntalaiset negevin autiomaahan perustettaviin uusiin kaupunkeihin.periaatteessa yli puolet israelilaisista kannattaa "tie-kartta" suunnitelmaa (israelin alueella asuvat arabit mukaan-lukien kannattus on 65%-70%.
huomio tuo siirtkuntalaisten käsittely omana ryhmänä.
Tiedätkö miksi Hamas oikuttelee rauhanneuvotteluja vastaan? No, siksi että rauhan toteutuessa se veisi pohjan koko järjestön toiminnalta. Samoin myös muilta ääri-liikkeiltä. Jos Israelin ja Palestiinan välinen homma alkaisi toimia ja kukoistaa, paha siinä on pommeja räjäytellä Allahin nimeen. Tämän takia Hamas on päättänyt kitistä ja uhitella, kun oma toiminta alkaa horjua.
Hamas, Hisbollah, Islamilainen jihad, Al-Aksan marttyyrit, ym. ym. äärimuslimiterroristi ryhmien, kuten kaikien muidenkin muslimien , pää tavoite on vain ja ainoastaan tuhota Israil totaalisesti ja tappaa kaikki Juutalaiset(Korani käskee ja johtajat yllyttää), ei niitä mitkään rauhat hetkauta. Johtajat on vastuussa tässä asiassa eli Imaamit ja Palestiinalaisten kohdalla J.Arafat itse.
Ortodoksijuutalaiset tappaa omia valtionpäämiehiäänkin...
Saati sitten eri uskontokuntien edustajia...
...alusta alkaen koko mokoma tiekartta. Saat nähdä ihan lähitulevaisuudessa, ettei tuo suunnitelma toimi edes niin "hyvin" kuin Oslon suunnitelma, joka ei toiminut lainkaan ;)
Siunausta Korkeimman rauhansuunnitelmaan tutustumiseen Jeshuassa !
Kun te kerran teilaatte rauhanpyrkimykset jatkuvasti, niin voisitte kertoa miten itse saisitte rauhan Lähi-itään. Kertokaahan!
Kuten on jo käynyt ilmi, näiden "jaakobeiden", "paavaleiden" ja "sanamiesten" ainoana rauhansuunnitelmana on etninen puhdistus eli tappaa kaikki palestiinalaiset ja pakkosiirtää harvat eloonjääneet muualle tai sitten keskitys- ja työleireihin.
Heidän sahajauhopäänsä ei pysty keksimään mitään luovempaa.
Kristillisyydestä puhumattakaan josta he eivät ymmärrä enempää kuin sontakärpänen runoudesta.
... sellainen kutina siitä tuli. Olen itsekin ihmetellyt sitä tapaa jolla tätä kriisiä käsitellään. Olen aikaisemmin kritisoinnut monta kertaa sitä yksipuolista saarnaamista jota Israelin ystävät harrastavat. Kun kysyn, että onko se nyt aivan tarpeellista kostaa itsemurha-isku räjäyttämällä koko kortteli ilmaan siviileineen päivineen, niin on turhauttavaa lukea vastauksia joissa joko ei vastata kysymykseen, vaan kuvaillaan juutalaislapsen irtojäseniä pommin jäljiltä tai sitten huudetaan, että "Senkin arabiterroristi!", "Itsemurha-pommittaja!".
Jotenkin tässä on sellainen musta aukko, johon järki katoaa. En vain tiedä mikä siinä on?
Sulla on nyt ihan väärä käsitys koko asiasta ja AO se vielä sotkee lisää ihmisten päitä.
Etsi tietoa puolueettomista lähteistä, niin saat oikeaa tietoa.
Ei Israil räjäytä koko korttelia ihmisineen päivineen, ei koskaan, mut jotkut tahot(lue palestiinalaiset)antavat sellaisen kuvan, että näin olisi.
Kysyvä ei tieltä eksy.
AO on jo eksynyt pahasti.
"Sanamiehen" lääke Myyrmannin tapauksessakin olisi ollut pommipojan omaisten talon hajottaminen.
Nämä omituiset tyypit, joita itse kutsun "sekundasiionilaisiksi" ovat agressiivisimpia ihmisiä mitä olen koskaan nähnyt. Heidän koko asenteensa maailmaan on vihamielinen, patologinen ja sairalloinen.
Edes Israelin Ystävät ry. ei hyväksy heidän mielipiteitään. "Sanamies" ei hyväksykään kyseistä seuraa, koska sen perusperiaatteisiin kuuluu rasismin ja arabivihamielisyyden vastustaminen.
Israelin Ystävien omassa Shalom-lehdessä helluntaiherätyksen Valtter Luoto antoi vakavan muistutuksen näille ns. Israel-ystäville tällä tavalla:
Kommenttinne Lähi-idän tilanteeseen?
Joudun sanomaan: se on erittäin tulenarka, erittäin valitettava. Kristityillä on velvollisuus muistaa, oli hän kuinka Israel-ystävä tahansa, että myös toinen osapuoli on Kristuksen lunastamia ihmisiä. Lähimmäisenrakkautemme pitäisi kohdistua myös heihin. Ei pidä ajatella, että vain Israel on hyvä ja kaikki muut pahoja. Se erittäin hankala puristus, jossa Israel on aina ollut, selittää tiettyjä toimenpiteitä, ja toisaalta ymmärretään myös, miltä pohjalta palestiinalaisten ja arabimaiden vihamielinen asenne nousee.
Millaiset suhteet helluntailaisilla on palestiinalaisiin ja muihin arabeihin?
Meillä on erittäin laaja työ arabiankielisten kansojen parissa, esim. Hyvä Sanoma -radio. Lähetysjärjestö, jolla on tv-studiot eravalla, teki työtä jo Neuvostoliitossa. Sillä on paljon venäjänkielisiä tv-ohjelmia, joita lähetetään Venäjän pääkanavien kautta. Nyt muutaman vuoden aikana on avautunut myös arabiankielinen tv-maailma. palaute sieltä on todella mielenkiintoista ja jännittävää....Kun juutalainen tulee uskoon, uskoontullut arabi on hänelle veli. Tässä on rauhan tie.
SHALOM tammikuu 2002
..., mutta tämä vastapuoli jonka teilausjuttuja kritisoin, oli niin maan perusteellisen juutalainen. Ei tainnut olla arabipropaganda kyseessä sillä kertaa.
Ei tule olemaan rauhaa ilman Rauhanruhtinasta.
Juutalaisten hyväksyessä pelastajakseen ja Herrakseen oman Messiaansa Jeesuksen, joka on sijaisuhrillaan Golgatan ristillä sovittanut kaikkien ihmisten kaikki synnit, alkaa rauhanprosessi toden teolla mennä eteen päin.
Ne juutalaiset, jotka vastustavat ylösnoussutta Jeesusta, ovat rauhan esteenä.
Ilosanomaa Jeshuasta julistetaan kaikkialla maailmassa. Juutalaiset tulisi nyt asettaa etuoikeutetuiksi tämän sanoman kuulemisessa ja ymmärtämisessä.
Kaikkien kristittyjen pitäisi kaikesta sydämestään vastustaa kirkkojen lähetystyötä ja alkaa tukea messiaanisia Jumalan seurakuntia. Evankeliumi ja vastuu sen levittämisestä pitää palauttaa juutalaisille.
Näin onkin juuri nyt tapahtumassa.
Kaikki tämä kehitys huipentuu tuhatvuotiseen rauhanvaltakuntaan.
Katso Jerusalemista alkaneen Jumalan seurakunnan internetsivut:
www.Jeesus-on-Herra.com
Vain Jeshua voi tuoda TODELLISEN rauhan Israelille ja koko maailmaan.
Liity sinäkin Jeshuaan uskovien voitokkaaseen armeijaan, niin saat olla voittajien puolella !
Sotahuuto on sitten se kuuluisa: Halleluyah !
Siunausta Jeshuassa, Rauhanruhtinaassa !
PS. Voit tutustua seuraaviin VT:n jakeisiin, joissa edeltä ennustetaan Jeshua Messiaan 1000-vuotisesta Rauhankuningaskunnasta: (Jes.66:17-25)
"17. Sillä katso, minä (Herra) luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu;
18. vaan te saatte iloita ja riemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Sillä katso, iloksi luon minä Jerusalemin, riemuksi sen kansan.
19. Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä.
20. Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen.
21. He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät;
22. he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn.
23. He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.
24. Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen.
25. Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra."
Hahhahhehhehh!
Kyllä se vaan nyt sais olla se jesu joka sais laskeutua puusta, ennen kun putoo sieltä.
Kaikki tulkoon uskossaan autuaaksi ja anna kaikkien kukkien kukkia.
..astunut maan alimpiin paikkoihin asti mennessään kuoltuaan Tuonelaan julistamaan ilosanoman lunastuksesta siellä oleville hengille, jotka eivät olleet Nooan päivinä kuuliaiset, kun Korkein pitkämielisesti odotti 120 vuoden ajan että he tekisivät parannuksen.
Jotka ottivat ilosanoman vastaan, ne tehtiin eläviksi hengessä. Jeshua vei heidät ryöstösaaliinaan Taivasten valtakuntaan, noustuaan kolmantena päivänä kuolleista.
Nyt olisi kyllä sinun vuorosi astua alas sieltä oman puusi korkeuksista ja saapua ikuisen elämän lähteen, Jeshuan hoiviin, niin elämäsi saisi paremman järjestyksen ja oikean suunnan...
Siunausta moton kera: "Ei kukaan ole Jeshualle toivoton !", joten sinullakin on toivoa, Jeshuassa !