Vesilahdella yksi suurtalonpoika huudatti itsensä kuninkaaksi 1400 luvulla ja sytytti maassa pienen kapinan, kaveri väitti polveutuvansa Suomen kuninkaista ja olevan sitä kautta oikeutettu kruunuun.
Kapina meni ihan muuten hyvin, mutta varsinainen taistelu kun alkoi, niin omat joukot hipsi kotia ...
No Daavid ei jäänyt tilannetta murehtimaan vaan siirtyi Viron puolelle ja liittyi siellä paikalliseen rälssiin.
Sai jonkin kartanon hallintaansa ja ilmeisesti myös arvonimen, taisi myöhemmin sopia vielä erimielityytensä Suomi-Ruotsin laillisten kuninkaiden kanssa ...
Mutta itselle jäi jotenkin takaraivoon soimaan, että olikohan tämä talonpoika ihan oikeasti jonkun kuningas-suvun vesa, ainakin kykenevältä kaverilta vaikutti ...
Mikäli kapina olisi onnistunut, mikä saattoi olla jopa mahdolista, koska miestähän ei millään lailla tuomittu tästä vallankaappausyrituksestään, niin olisikohan tämä Davidin johtama Suomi säilynyt kauankin hengissä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Miten niin David liittyi virolaiseen rälssiin? Millä oikeutuksella? Keksitkö taas juttuja päästäsi.
Näin sanotaan Vesilahden sivuilla, Kuningas Davidista kertovassa osassa.
Vai pitäisikö sanoa, "Suomen kuningas Davidista".
Kapinallisia (epäonnistuneita) vallananastajia sanotaan usurpaattoreiksi. Kyseessä ei siis ollut mikään Suomen kuningas, vaan Vesilahden usurpaattori.
Joku oli aikaisemmin ilmeisesti anastanut vallan, näiltä Vesilahden kuninkailta ...
Kunindas David oli aikoineen Skotlannin
kuningas.Mahtaisiko olla sitten joku jäl-
keläinen? David oli Jacob kuninkaitten esi-
isä, Stuart sukua.Stuart sukua hävisi
teille tietymättömille sotien melskeissä.
Aika hassu sattuma ...
Balttia oli ollut kyllä Tanskalaistenkin hallussa, mutta ei ollut enää 1400 luvulla.
Molemilla alueilla oli kiinetät yhteydet Tanskaan, eli Skotlanilla ja Virolla, joten jonkin linkki kai voisi löytyä.
Mikäli David olisi ollut syntyjään Ruotsalainen, niin takuulla joku täällä todistaisi sen yhteyden Skotlannin kuninkaisiin, onhan niillä ihan selvästi sama nimikin ...