Coopers-olut

Tuleeko tuosta itse tehtävästä lähes kaikissa kaupoissa myytävästä Coopers-oluesta juotavaa? Oletetaan nyt, että noudatan ohjeita _täydellisesti_. Mulla on sellainen mielikuva, että itsetehdyt oluet maistuvat aina hiivalle.
32067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Coopers on paras olutmerkki, Finlandia ym jää vähän vaisun makuiseksi.
Ei se kaupan olutta aivan vastaa, mutta onhan ulkolaisissa oluissakin hiivaa vielä pullon pohjallakin. Siitä on netissä jonkun kirjoittama artikkelikin miten niistä voi ottaa "siementä" oman hiivakannan kasvattamiseen.
Hiiva lisääntyy niinkauan kun sokeria on.
KUn pullotusvaiheessa pulloon laitetaan sokeria että tulee se loppukäyminen ja paine pulloihin.
Hiiva lisääntyy tuona aikana ja se todella jää sinne pulloon.
Kokeilla voi olutselvikettä,eli hiivantappoainetta.
Silloin se jää tiiviimmin pullon pohjaan tehtävänsä tehtyään ja olut on hieman parempaa.
Mutta tuo on makuasia.
Jokainen olut, kaupantekoinenkin on oma oluensa ja kotiolut on yksi siellä joukossa. Mikä on hyvää, mikä huonoa, se on makuasia

Äänestä

Coopers on parasta olutta mitä kaupasta löytyy, itse olen harrastanut oluen tekoa n.6 vuotta ja oma makuhermoni on tottunut kotitekoiseen niin hyvin että maistuu paremmalta kuin "valmis" olut. Hiivan määrää voi vähentää lapottamalla olut toiseen astiaan ennen pullotusta. Olen tehnyt olutta myös finlandia pöntöstä, hyvää tavaraa siitäkin tulee, hinta/laatu suhde erinomainen -> 6€ / 20litraa.
Paras maku saavutetaan kun olut on ollut pullossa 3-4vkoa.

Äänestä

Mites nykypäivänä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jalle kirjoitti:

Tuleeko tuosta itse tehtävästä lähes kaikissa kaupoissa myytävästä Coopers-oluesta juotavaa? Oletetaan nyt, että noudatan ohjeita _täydellisesti_. Mulla on sellainen mielikuva, että itsetehdyt oluet maistuvat aina hiivalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu