HAMPPARIMARSSIT

Eilen!! useissa Euroopan maissa kommunistinuoret taas kerääntyivät
mellakoimaan hampaisiin asti mielenosoitustyökalustettuina (kivet).

Tämän paskasakin ainoa motiivi on rähinöinti , hihhulointi ja
mellakointi. Syynä siis ei ole mikään!

Suomessa poliisille on annettava rajattomat valtuudet estämään
samanlaisen paskasakin syntyminen ja mielenosoitus.
Kaikki mielenosoittajat valokuvattava ja ensimmäisestä tiiliskiven
heittämisestä ehdotonta vankeutta!
24819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

on, riehujille kunnon tuomiot. Poliiseille oikeus puolustaa itseään kunnolla, eli jos esim kiviä lentelee niin pamppu saa heilahtaa.

Äänestä

Miksi ei kansalliskaartille anneta samoja valtuuksia kuin USA:ssa? Silloinhan meilläkin voitaisiin ampua kaikki kirkon kellariin paenneet naiset, lapset ja muut sivulliset, niin kuin USA:ssa tehtiin jo värillisen kansaosan ihmisoikeustaisteluiden aikana. Minkään puolueen jäsenkirjoja tai muita kannatuksesta kertovia todisteita ei näille 13-15 vuotiaille maalitauluille ikävä kyllä pystytä uskottavasti väärentämään.

Toinen maailman väkivaltaisimmassa maassa keksitty ratkaisutapa teiltä vielä unohtui: ökyrikkaiden yhteiskunnasta täysin eristettyjen asuinalueiden rakentaminen on saatava alkuun heti

Äänestä

vain hyysätä rikollisia? Miksi ei kansalliskaartille anneta samoja valtuuksia kuin USA:ssa? Silloinhan meilläkin voitaisiin ampua kaikki kirkon kellariin paenneet naiset, lapset ja muut sivulliset - näin tehtiin USA:ssa jo vuosikymmeniä sitten värillisen kansanosan ihmisoikeustaisteluiden aikana. Minkään puolueen jäsenkirjoja tai muita kannatuksesta kertovia todisteita ei näille 13-15 vuotiaille maalitauluille ikävä kyllä pystytä uskottavasti väärentämään.

Toinen maailman väkivaltaisimmassa maassa keksitty ongelmien ratkaisutapa teiltä vielä unohtui: ökyrikkaiden yhteiskunnasta täysin eristettyjen asuinalueiden rakentaminen on saatava alkuun heti

Äänestä
  • näiden mellakoijien motiivi? Saksa , Ranska ja Ruotsi ovat maailman
    vauraimpia maita. Minkä puolesta / mitä vastaan nämä finninaamalökäpösyt
    mellakoivat?

    Äänestä

  • mikä oli kirjoitti:

    näiden mellakoijien motiivi? Saksa , Ranska ja Ruotsi ovat maailman

    miettinyt. Suomessahan ovat nämä kuokkavieraat, mikä on heidän tarkoituksensa. Mikään ei vaan tunnu kelpaavan.

    Äänestä

  • mikä oli kirjoitti:

    näiden mellakoijien motiivi? Saksa , Ranska ja Ruotsi ovat maailman
    vauraimpia maita. Minkä puolesta / mitä vastaan nämä finninaamalökäpösyt
    mellakoivat?

    heidän pääasiallinen motiivinsa on pyytää huomiota vanhemmiltaan..Rikkaiden maiden ihmiset ovat rikkauksia saadakseen kaikki oravanpyörässä, lapsille ei anneta riittävästi huomiota ja rakkautta...Kun kaikki tavara saadaan helposti, millekkään ei anneta sitten arvoa. halutaan vaan huutaa ja rikkoa. Kun kehitys menee tähän suuntaan , seurauksena voi olla euroopassakin vielä kasvavia levottomuuksia, jopa jonkinlainen sisällissota ( jostain typerästä syystä ) todellinen syy on henkinen hätä, henkinen köyhyys.. Näin on muuten asia, uskokaa tai äläkää

    Äänestä

  • mikä oli kirjoitti:

    näiden mellakoijien motiivi? Saksa , Ranska ja Ruotsi ovat maailman
    vauraimpia maita. Minkä puolesta / mitä vastaan nämä finninaamalökäpösyt
    mellakoivat?

    Ensinnäkin suurin osa mielenosoittajista oli rauhaisia. Jokaiseen vähänkin suureen mielenilmaisuun kyllä mahtuu huligaaneja joilla ei pakosti ole edes mitään tekemistä mielenosottajien mielipiteiden kanssa. No kuitenkin jos ajatellaan meiden länsimaista yhteiskuntaa, niin voidaan huomata, että jokin meiden niin ihanassa hommasamme on pilalla. Pääsääntöisesti maita johtaa korruptoitunut superrikas porras. Kyllähän myös meille asukkaillekin rikkauksia riittää, mutta suurin osa ei kiinnitä huomiota siihen mikä on näiden rikkauksien todellinen hinta. Mielenilmaisuja on myös suuryrityksiä vastaan jotka omivat köyhien valtioiden luonnonvarat ja työvoiman ja vie voitot kotiin. Meiden luoma ihanneyhteiskunta on valtavassa ristiriidassa tekojen ja puheiden kanssa. Monet ihmiset ovat huomanneet näitä monia epäkohtia valtioissamme, mutta koska harva näistä ihmisistä enää uskoo politiikkaan ja ihmisen kykyyn vaikuttaa suuremman luokan kusetusta vastaan, niin he ottavat käyttöön oikeuden ilmaista mieltään suurina joukkoina. Minulle tulee mielen osoittajista mieleen nuoret jotka koittavat estää vanhemppiaan kusemasta naapurin postilaatikkoon. Tosin kuka aikuinen nyt nuorta vakavasti ottaisi. Sama pätee myös siihen, ettei kukaan oikeastaan kiinnitä huomiota mielenosoituksen todelliisseen tarkoitukseen vaan puuttuu mellakointiin ja muuhun roskaan.

    Äänestä

  • Pöhköpää kirjoitti:

    olen 51 vuotias mutta otan nuorison hyvin vakavissani. tuttavapiiriini tai ystäviini ei kuulu yhtäkään oman ikäluokkani ihmistä. sensijaan monien 16-25 vuotiaiden kanssa puhumme samaa kieltä.. kirjoitus mellakointia oli ilmeisesti jonkun nuoren henkilön kirjoittama, siinä puututtiin moniin oikeisiin asioihin... Länsimainen yhteiskunta ( joka ajattelutapa on kaikkialle levitetty ) se elää valtavassa harhassa, tekopyhyydessä ja sille systeemille on soimassa kuolinkellot ..Sitä ei estä pirukaan. Miten tämä tapahtuu, se on osin arvoitus, mutta lanka palaa kaikkialla. ja kohta jysähtää...

    Äänestä

  • esjotes kirjoitti:

    Ei tarvitse enää perustella yhtään mitään. Asianlaita selvisi.

    Äänestä

  • selkis kirjoitti:

    Ei tarvitse enää perustella yhtään mitään. Asianlaita selvisi.

    olet entistäkin enemmän pihalla, vastauksestasi päätellen, seuraavaksi alkaisit luultavasti kiljumaan kommunisteista, vaikka sellaisista tuskin on kyse.

    Äänestä

  • esjotes kirjoitti:

    olen 51 vuotias mutta otan nuorison hyvin vakavissani. tuttavapiiriini tai ystäviini ei kuulu yhtäkään oman ikäluokkani ihmistä. sensijaan monien 16-25 vuotiaiden kanssa puhumme samaa kieltä.. kirjoitus mellakointia oli ilmeisesti jonkun nuoren henkilön kirjoittama, siinä puututtiin moniin oikeisiin asioihin... Länsimainen yhteiskunta ( joka ajattelutapa on kaikkialle levitetty ) se elää valtavassa harhassa, tekopyhyydessä ja sille systeemille on soimassa kuolinkellot ..Sitä ei estä pirukaan. Miten tämä tapahtuu, se on osin arvoitus, mutta lanka palaa kaikkialla. ja kohta jysähtää...

    Taidat olla "agitaattori" aivopesijä nuorisolle?

    Äänestä

  • Manageri kirjoitti:

    Taidat olla "agitaattori" aivopesijä nuorisolle?

    nykynuoriso on ollut jenkkityyppisen median röykytyksen alaisena 20 vuotta . Suurimmasta osasta on tehty idiootteja mutta se osa joka tästä pyykityksestä on selvinnyt ja omat arvonsa tajunnut , ei heitä oikeastaan pysty kukaan enää manipuloimaan.. Eikä myöskään näinollen hallitsemaan ..Siksi epäilen että tämä väestön parhaimmisto eri maissa yhdistää voimansa ja kaataa systeemin.. Lippu ei tule muuten olemaan punainen, sinä menneisyyden mörköjen kanssa painiva ''manageri'', uuden ajan väri on keltainen. Suomessakin on jo perustettu rekisteröity yhdistys keltaiset De Gula , Saksassa on ollut toiminnassa die gelben jo viisi vuotta... tarkoitus on todellinen integraatio, fuusio, mutta en minä taida viitsiä sitä tyhmälle enemäpää selittää... ehkä tämän lukee joku muukin

    Tämähän nm. esjotes on oikea "älyn" Tonava!

    Äänestä

  • Manager kirjoitti:

    tulvii :)

    Äänestä

  • tuskin kirjoitti:

    tulvii :)

    näitä kun lukee, huomaa miten Suomi on edelleen kovasti kahtiajakautunut...On raakoja, vähä- älyisiä möllejä, on fiksuja tajuavia, herkkiä...Liian monet ovat valitettavasti noita ensinmainittuja , eikä sellaisille kannata paljon yrittää mitään puhua . Niillä on oma totuutensa, oma viisautensa, röyhkeän metsäläismoukan ylimielisyys

    Äänestä

  • voi voi kirjoitti:

    Tuomittavat ATAKIT!!!
    Tässä on tyypillinen ketju jossa kommarit on korvaamattomia ja vielä äärettömän viisaita omastamielestään???
    Nämä luuserit hyväksyy kaiken mikä kohdistuu vahigoittavasti länsimaiseen elämän menoon!

    Tukholman anarkisti mellakointi saa nämä onnesta kihelmöimään kun liike elämän kaupallisuutta tuhotaan silmittömällä vimmalla!

    Poliisin pitäisi olla koskematon ainakin Pohjoimaisissa yhteiskunnissa, aina ehdoton vankeus tuomio jos esim. heittää kiviä Poliisia kohti (kivi on murha-ase)!!!!!!

    Se on käsittämätön asia kun nämä kommarit on aina Poliisia kivittämässä ja muuten uhkaamassa heidän TYÖNTEKOA, mitä ei hyväksyttäsi missään muualla työpaikalla!!!!!

    Sama kommari populaattio häärii monella alueella, missä vain voi laittaa länsimaisuudelle kapuloita rattaisiin!!!

    Kumminkin näistäkin luusereista suuriosa nauttii sosialiturvaa minkä länsimaisuus on luonnut!

    Hyvä juttu Manager!
    Silloin kun alkaa satamaan nupukiviä poliisia kohti ei muuta kuin liikkuvat taakse, niin eiköhän suurin into häviä näiltä sekavantuntuisilta "rauhantyypeiltä"!

    Äänestä

  • Sotapoliisi kirjoitti:

    Hyvä juttu Manager!
    Silloin kun alkaa satamaan nupukiviä poliisia kohti ei muuta kuin liikkuvat taakse, niin eiköhän suurin into häviä näiltä sekavantuntuisilta "rauhantyypeiltä"!

    Niittinaamat totaalit >>>>kolera-altaaseen?

    Minkähänlainen mellakka on ensi Itsenäisyys päivänä odotettavissa?
    Pitäisi kerätä vastajoukkoja näitä anrkistikommari "kuokkavieraita" vastaan!
    Tehkää ehdotuksia että saataisi nämä luuseri "mellakoitsijat" järjestykseen!
    Itse olen varautunut eräällä laillisella tavalla!

    Äänestä

  • Taksari kirjoitti:

    on. Kuokkavieraat kuriin. Poliisille suuremmat valtuudet, kitkeä riehujat pois. Jos rauhallisesti on niin sitten ei tarvitse toimia, mutta jos taas hyökätään autoja vastaan ja vastustetaan poliiseja, niin pahimmilli lietsojille pamppua perseelle ja rautoihin.

    Äänestä

Huligaanien äidit jalkapuuhun alapää paljaana keskelle toria , paremmille ihmisille varataan ahvenia ämpärillinen viereen ja voivat tunkea niitä tuohon synnin alkulähteeseen.
Huligaanien isät myös torille jalkapuuhun ja kiveksiin sidotaan tiiliskivet joita ohikulkijat voivat nasevasti potkia.
Lisäksi huligaaniperheen talo pakkomyydään irtaimistoineen, tuotto valtiolle.
Mikäli heidän isovanhempansa ovat sielä hengissä, lopetettakoon kaikki avut ja evätään eläke.
Mahdolliset huligaanin sisarukset steriloidaan ja suoritetaan lobotomia.
Niin, huligaani itse viedään pohjanmaan minkkitarhalle ja päästetään rehumyllystä läpi.
Saadaan mukavasti lisää kauniita turkiksia paremmalle väelle.

Äänestä
  • Suurin osa turkiksista myydään Venäjälle. Niin juuri, VENÄJÄLLE!
    Miksi en ole nähnyt marsseja ja aktivisti-iskuja Venäjän suurlähetystöä
    kohtaan?

    Äänestä

  • lepo vaan tytöt..... kirjoitti:

    Suurin osa turkiksista myydään Venäjälle. Niin juuri, VENÄJÄLLE!

    Niin juuri, VENÄJÄLLE! Mitähän kaikkea tuo painotus oikein piti sisällään ? ettekö te nyt ole tyytyväisiä että Venäjällä on rikas pieni vähemmistö jolla on varaa ostaa kaikkea kallista... ja että tavallinen kansa on pantu kyykkyyn ? Mitäs sitä nyt ivataan ?Niin juuri, VENÄJÄLLE! Niin juuri, VENÄJÄLLE! Niin juuri, VENÄJÄLLE!

    Äänestä

  • lepo vaan tytöt..... kirjoitti:

    Suurin osa turkiksista myydään Venäjälle. Niin juuri, VENÄJÄLLE!
    Miksi en ole nähnyt marsseja ja aktivisti-iskuja Venäjän suurlähetystöä
    kohtaan?

    venäjä kun on nykyisin USA:n tapainen kapitalistivaltio jossa köyhää kyykytetään olan takaa, kaikki on kaupan, ihan kaikki.

    Äänestä

  • asuu pieni 'saddami', joka haluaa hallinnoida
    101 prosenttisen kannatuksen asioilleen. Mutta
    on syytä olla varovainen, joku voi tuoda vapaan
    demokratian tuollaiselle uhittelijoille...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kansalliskaartilainen kirjoitti:

Eilen!! useissa Euroopan maissa kommunistinuoret taas kerääntyivät
mellakoimaan hampaisiin asti mielenosoitustyökalustettuina (kivet).

Tämän paskasakin ainoa motiivi on rähinöinti , hihhulointi ja
mellakointi. Syynä siis ei ole mikään!

Suomessa poliisille on annettava rajattomat valtuudet estämään
samanlaisen paskasakin syntyminen ja mielenosoitus.
Kaikki mielenosoittajat valokuvattava ja ensimmäisestä tiiliskiven
heittämisestä ehdotonta vankeutta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu