Olen kahdeksantoistavuotias, oman maailmannäkemykseni tutkinut, en tietenkään valmiiksi saanut, mutta vahvistanut mielipiteeni luterilaisesta kirkosta ja haluaisin erota kirkosta.
Ongelmana on kuitenkin perhe, vanhempani ovat hyvin uskonnollisia, joskus lähes fundamentalisteja. Jos kertoisin heille aikeistani, aiheuttaisin suurenluokan perheriidan.
Koska uskonto ei ole minulle tärkeä, vaan painotan enemmän fysiikan lakeja, tuntuu typerältä aiheuttaa riitoja uskonnon takia. Omat moraaliset taitoni ei riitä, niinpä kysyn neuvoa, mitä mielestänne minun pitäisi tehdä?
Ongelmana on kuitenkin perhe, vanhempani ovat hyvin uskonnollisia, joskus lähes fundamentalisteja. Jos kertoisin heille aikeistani, aiheuttaisin suurenluokan perheriidan.
Koska uskonto ei ole minulle tärkeä, vaan painotan enemmän fysiikan lakeja, tuntuu typerältä aiheuttaa riitoja uskonnon takia. Omat moraaliset taitoni ei riitä, niinpä kysyn neuvoa, mitä mielestänne minun pitäisi tehdä?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olet täysi-ikäinen ja -valtainen, joten eroa pois. Eipä tuota tarvitse heti kertoa, tosin pienellä paikkakunnalla ei kirkonmiesten vaitiolovelvollisuus pidä, joten sana kyllä kulkee, paremmin kuin Sana . . .
Perinteenähän on pidetty uskonnottomien pitämistä seurakunnassa vaikka väkisin, mutta eiköhän ole aika uusien aatteiden silläkin suunnalla.
ja voit erota kirkosta, johon sinut on lupaasi kysymättä liitetty. Jos se, että eroat kirkosta aiheuttaa riidan, niin se kertoo paljon vanhemmistasi. Sinulla on oikeus omaan vakaumukseesi, ei sinun tarvitse miellyttää uskovaisia. Yksinkertaisesti: eroa kirkosta jos siltä tuntuu ja anna piutpaut muiden mielipiteille. Se on sinun asiasi, ei kenenkään muun.
..Kollimaattori ja Admira. En tiedä olenko kuitenkaan samaa mieltä siitä, kannattaisiko minun erota kirkosta vaikka tahtoisinkin.
Miksi tapella makaroonilaatikosta, jos ei välitä makaroonilaatikosta?
Mielestäni on nurinkurista, että ne, jotka eroavat kirkosta joutuvat taistelemaan uskonnon tähden enemmän kuin kirkkoon kuuluvat. Enkö siis tekisi tahallaan vaan elämästäni vaikeampaa, kuin voin elää aivan hyvin näinkin, sisäisesti naurellen seurakuntalaisille? Kuka haluaa kaivaa verta nenästään, sillä kirkko on vielä niin vahva Suomessa, että eroaminen olisi kuin ottelu karate- mestaria vastaan.
on aina hankalampaa, kuin mennä valtavirran mukana. Itse olen melkoinen vastarannankiiski ja kantapään kautta oppinut, että tietyissä asioissa pääsee paljon helpommallakin kun ei pidä omista periaatteistaan kiinni.
Sanon sinulle, että sinun pitää punnita mielessäsi edut ja haitat. Siis kuinka tärkeäksi koet sen asian, että et kuulu kirkoon ja kuinka pahasti pahoitat vanhempiesi mielen. Minusta sinun kannattaa tehdä ratkaisusi sillä perusteella kumpaan suuntaan näiden etujen ja haittojen punnitseminen kallistaa vaa'an.
Vanhempiesi fundamentalistisuus voi kertoa siitä, että he eivät halua rationaalisesti pohtia uskoaan. Eikä heillä siihen mitään velvollisuutta edes ole, jos he ovat autuaita omassa uskossaan, niin hyvä niin. Jos he yrittävät painostaa uskolla sinua, niin voit kertoa heille olevasi täysikäinen etkä kaipaa kaikissa henkilökohtaisissa asioissa heidän neuvojaan.
... johonkin poliittiseen puolueeseen vain miellyttääksesi vanhempiasi, ja maksaisit satoja euroja vuodessa tälle puolueelle veroja? Voit miettiä asiaa tuolta kannalta.
Et kuitenkaan jaa kyseisen uskonnollisen yhteisön maailmankatsomusta, tai käytä heidän palveluitaan, joten sinun on aivan järjetöntä myöskään kuulua siihen ja maksaa heille. Erosta ei ole vanhemmille pakko puhua, voit erota netin kautta tai käydä maistraatissa eroamassa. Tietysti elämässä saattaa tulla eteen tilanteita, jolloin käy ilmi ettet kuulu kirkkoon, mutta läheistesi tulee ymmärtää että olet itsenäinen ja itsenäisesti ajatteleva aikuinen ihminen ja teet omat päätöksesi. Jokainen tulkoon autuaiksi uskossaan, vaatimatta samoja uskomuksia muilta.
Asia on tietenkin sinun päätettävissäsi, mutta ajattelin tuoda oman mielipiteeni tähän. Äitini, joka tosin ei ole fundamentalisti vaan tapaluterilainen joka kuuluu kirkkoon "kun niin pitää tehdä", ei myöskään antanut minun erota alaikäisenä. Perustelin näkemykseni rationaalisesti hänelle, häneltä ei tietenkään mitään perusteluja asialle tullut, pelkkää mykkäkoulua aina kun aiheesta yrittikin puhua. Kyseinen aihe oli hieman "arka" paikka pari vuotta, mutta nyt vuosien mittaan on oppinut hyväksymään tuon, enkä henkilökohtaisesti edes nähnyt mitään muuta vaihtoehtoja tuossa. Joko henkilö hyväksyy minut sellaisena kuin olen, tai on hyväksymättä, en muuta itseäni miellyttääkseni toisia. Näin siis minulla, asia tietysti vaihtelee henkilöstä ja tilanteesta riippuen.
Mikäli vanhempasi rakastavat sinua, voit erota kirkosta helpoin mielin.
Jos he nostavat siitä äläkän eivät he ole rakastavia vanhempia, jätä heidät, he kyllä etsivät sinut aikanaan ja pyytävät anteeksi.
ristiriidassa. En ainakaan ymmärrä, miksi näin olisi. Tarvitsemme sekä uskoa että tietoa, molemmilla on oma tärkeä tehtävänsä.
Sinä luulet tarvitsevasi uskomista, me muut tiedämme ettemme tarvitse.
Kerro vanhemmillesi, että olet eronnut kirkosta, ja että tulet varmaankin suhtautumaan aikanaan omien lastesi mahdolliseen kirkkoon liittymiseen siten kuin sinun vanhempasi nyt suhtautuvat oman lapsensa eroamiseen...
Hämmentävää tässä on se, että ilmeisesti et kuitenkaan elä mitään julkijumalaista elämää nytkään: et siis (arvatenkaan) käy kirkossa, lue Raamattua, rukoile julkisesti jne. Kummallistahan on, jos muodollista jäsenyyttä sitten enää pitää isona asiana.
Monelle ihmiselle - varsinkin vanhemmille - on tärkeää pitää julkisivu sopivana. Pienellä paikkakunnalla vanhemmat voivat joutua kiusalliseen tilanteeseen, jos lapsi eroaa kirkosta.
Jos olet lähiaikoina lähdössä opiskelemaan tai muutat työn vuoksi muualle, odota muuttoa ja eroa sitten. Jos tarkoituksesi on jäädä kotikuntaan, selitä vanhemmillesi ettei ero ole mitenkään heitä vastaan ja eroa. Lähiaikoina ei ole tulossa maailmanloppua, joten päätös on tuskin kiireellinen kunhan ehtii eroamaan ennen vuodenvaihdetta :-)
kuin olisit varma omasta vakaumuksestasi mutta et koe olevasi täysin itsenäinen sen suhteen. Olet kahdeksantoista, eli asut varmaan vielä kotona, ja muutat pikapuoliin omillesi.
Ehkä sinun ei kannata erota ihan vielä, vaan vasta kun olet asunut omillasi muutaman kuukauden. Itsenäistyminen kun on siitä ihmeellinen juttu, että vanhempien sanan paino kevenee tonnin painoisesa höyhenen kevyeksi. Samoin käy niin, että yksityisyytesi rajat vahvistuvat huomattavasti. Sinulle siis kasvaa entistä voimakkaampi tunne, että valta päättää vakaumuksestasi ja kuulumisistasi on siun omasi.
Eroaminen kannattaa mielestäni tehdä sitten, kun se tuntuu helpolta ja valmiilta päätökseltä. Tosin, jälkeenpäin asiaa katsoen se oli todella paljon pienempi juttu kuin miltä se etukäteen tuntui.
niin ihmetyttää neuvot, joissa pyydetään odottamaan. Miksi? Aivan kuin uskovaisten tunteet olisivat erityisasemassa. Kun minä erosin kirkosta siskoni haukkui ja sanoi, että pahoitan äidin mielen. Kun minun (kirkkoon kuulumaton) lapseni halusi rippileirille, tämä samainen siskoni maksoi sen ja maksoi myös rippijuhlat. Ihmetteli vielä, että mitä minulla on uskontoa vastaan. Siis ateistin tunteilla ei ole niin väliä. No ei sen puoleen, kuulukoon lapsi mihin haluaa, en minä siitä maksa.
"Siis ateistin tunteilla ei ole niin väliä."
Jokaisella meistä on tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita. Yritämme olla loukkaamatta toisia ja vältämme heidän aikana puhumasta tai tekemästä arkoja asioita. Sama ilmiö selittää sen miksi itsemurhaajan kotona ei puhuta hirttonuorasta vai miten se ulkomainen sananlasku menikään.
Uskovaiselle uskonto on koko elämän tarkoitus ja siksi se on hänelle paljon tärkeämpi asia kuin ateistille on jumalattomuus. Minä erosin 18 vuoden ja vuorokauden ikäisenä, mutta en kertonut asiasta vanhemmille, jotka olisivat pahoittaneet mielensä.
Usein pappien kanssa tulee tilanne, jossa joku murjaisee jumalattoman vitsin ja pilaa tilanteen yrittämällä paikatta mokaa. Kerran pelasimme lentopalloa poikaporukassa ja eräs kavereista liukastui ja tokasi ajattelematta vanhan fraasin "olipas liukasta kuin papin mulkku". Kun hän huomasi, että peliporukassa oli pappi, hän kiirehti sanomaan "en tietenkään tarkoittanut sinua Matti!".
"Kun minun (kirkkoon kuulumaton) lapseni halusi rippileirille, tämä samainen siskoni maksoi sen ja maksoi myös rippijuhlat"
Ihmiset haluavat jakaa rakkaimmilleen sitä mitä pitävät elämässä tärkeimpänä. Tämän vuoksi narkomaani antaa ystävälleen huumeitaan (ja ei-ystävälleen, jotta saisi hänestä asiakkaan). Tällaisista tarjouksista kieltäytyminen ei minusta ole epäkohteliasta koskipa tarjous huumeita tai rippijuhlia.
Ateisteilla ei ole tunteita!Me emme ole ihmisiä. Tämä on esim.kirkon virallinen kanta.
Nauroin kippurassa tuon ystäväsi kömmähdykselle.
..en ole väittänyt, että olisin ateisti. Mutta en voi luokitella uskomuksiani mihinkään lokeroon.