perustein? Pitäisikö olla "koulutusvaihe" ennen liittymistä? Tenttiä nyt en kyllä järjestäisi!
liitytäänkö kirkkoomme
liian löyhin
431626
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Eiköhän ole parasta, että jokainen itse miettii nämä asiat mielessään. Emme me muut voi alkaa pohtia, että onkohan tuo tai tämä liittyjä nyt niin tietorikas, kuin MEISTÄ pitäisi olla.
Itse asiassa, eräs asia on alkanut ärsyttää minua näissä aikuisiällä liittyneissä: tämä typerä "kilpailu" siitä, kuinka kauan on harkittu ja luettu ja valamoita käyty ennen liittymistä. Sitten kymmenen vuotta pähkäillyt katsoo pitkin nenänvarttaan syntymäortodoksia ja liittyjää, joka "vain" vuoden harkitsi.. Ihmiset hoi, tämä on TY-PE-RÄÄ!
Tähän asenteeseen törmää todella USEIN kirkossamme. Eikö se ole todellista ylimielisyyttä ja oman itsen korostamista, jos OMA VAKAUMUS ja oma tietotaso (todellinen tai kuviteltu) uskotaan aina vahvemmaksi ja suuremmaksi kuin muilla? Varsinkin kun harva meistä tietää toisten osaamisesta ja tiedoista sen kummemmin.
Nämä asiat eivät ole ihmisen kädessä. Ihminen tulee Kirkkoon sillä omalla tavallaan, jonka Jumala on tarkoittanut.
Viisaasti sanottu!
Minä kävin ensin pari-kolme vuotta vigilioissa. Sitten vajaan vuoden jonkinlaisessa katekumeenikerhossa ja samanaikaisesti kävin keskusteluja minut sittemmin kirkkoon ottaneen papin kanssa. Pappihan sen päättää, milloin katekumeeni on valmis liittymään.
Perehdyin myös ortodoksista kirkkoa käsittelevään kirjallisuuteen. Silti tunsin olevani vielä ymmärrykseltäni hyvin vajaa.
Vuosien mittaan olen oppinut paljon lisää, erityisesti kuuntelemalla huolellisesti kirkkokuoron lauluja ja diakonien rukouksia.
Tunnen nyt olevani Kirkon jäsen, mutta seurakuntaan en ole päässyt sisälle. Ihmisryhmät ovat liian sulkeutuneita.
voisiko olla syy sinun omissa asenteissasi, jos et ole päässyt tutustumaan ihmisiin. osaatko asennoitua kuuntelijan osaan, osaatko itse ensin havainnoida uutta yhteisöä ja oppia kiinnostumaan muidenkin asioista itsekorostuksen sijaan. laske alas ensin oma puolustuksesi, saatat huomata, että sinuakin halutaan lähestyä, ainakin karjalaissyntyiset ortodoksithan ovat puheliaita eikä heitä mikään ujous haittaa.
tuntematta henkilöä mitenkään. Kyllä ortodoksiset yhteisöt ovat sisäänlämpiäviä ja "piireihin" on vaikea päästä sisään. Paljon lahjakkuutta jää kirkossamme käyttämättä sen takia, että monet lahjakkaat ihmiset jäävät syrjään seurakuntaelämässä.
Sanot, että ortodokseja (etenkään karjalaisia) ei ujous haittaa. Ei niin, mutta eivät he silti mielellään ota uusia ihmisiä porukoihinsa.
Istun kirkkokahvilla tyhjään pöytään ja ehkä joka viidennellä kerralla sinne ilmestyy joku toinen, joka hänkään ei kuulu "piireihin". Mutta kukaan kanta-asiakas ei ole niin puhelias, että tulisi kysymään tai kertomaan jotakin.
Jos joskus olen tilanpuutteen vuoksi mennyt pöytään, jossa on jo joku toinen, niin tämä toinen ei juuri puhu sen enempää, kuin sanoo, että paikka ei ole varattu. - Pappien pöydät ovat yleensä täynnä kanta-asiakkaita.
Ei se ole tungettelua. Rohkeasti sanainen arkku auki vain! Sama pätee pyhiinvaellusmatkoihinkin (jos niillä käyt). Kun ryhtyy reippaasti vierustoveria jututtamaan, ei tarvitse kärsiä ulkopuolisuudesta. Paljon on itsestä kiinni.
Tapanani ei ole sekaantua muiden ihmisten keskusteluihin (paitsi täällä palstoilla).
Kirkkokahveilla näyttää olevan kourallinen suljettuja ryhmiä sekä kirkkoherran pöytä, jossa on varmaan näkymättömät nimilaput.
Olen joskus nuorempana (kirkon ulkopuolella) yrittänyt olla aktiivisempikin, mutta palaute ei ole yleensä ollut rohkaisevaa, pikemminkin tyrmäävää.
kaikkiin pöytiin ja ihmisten kanssa juttelemaan. Olen edelleenkin pihalla. Tein havainnon että on sitä tekemistä kirkon ulkopuolellakin.
Minua ei otettu vakavasti kirkollisissa piireissä, vaikka olen sentään akateeminen ja kaunis. Ehkä juuri siksi!
katsota onko herra vai narri. Akateemisuus ja kauneus... no jaa.
Mikä on sitten "vakavasti ottamista"??
Etkö päässyt heti kirkon luottamuselimiin? EIkö sinua kutsuttukaan papin luokse kylään? Eikö sinua kehuttu tarpeeksi, akateemisuutesi ja kauneutesi vuoksi? :))
Itse olen myös akateeminen (kaksi maisterintutkintoa) ja kaunis (mikäli kommentteihin on luottamista, en ole peililtä kysynyt). Ja silti minut on otettu ihan vakavasti kirkollisissa piireissä.
En halua luottamuselimiin. En toimintapiireihin ja papin kanssa synkkasi liiankin hyvin joidenkin mielestä.
Itseasiassa minulle riittää kirkossakäynti ja ystävät muissa ympyröissä.
täällä?
minulla on hyvin hauskaa!
Teidän kirkossanne on kaiken maailman rituaaleja ja tapoja jotka pitäisi ensin oppia vaikka Jeesukselle riittää pelkkä usko ja uskosta syntyvät teot.
ei-ortodoksien kommentteja.
Jos joku haluaa tietää ortodoksisesta kirkosta ja sen jälkeen päättää, haluaako tulla kirkon jäseneksi, niin hän kysyy, ei saarnaa.
Jos sinä olet jo päättänyt, että et halua tulla kirkon jäseneksi, niin nyt olet väärässä keskustelusäikeessä.
Jeesukselle riitti pelkkä usko ja siitä syntyvät teot? kaikki me luulemme tuntevamme hänet, mutta kuka todella tunsi?
Oletko ortodoksi? Jos olet niin tuollaisella ajattelulla asetat myös oman uskontosi sisällön kyseenalaiseksi.
varmasti mitä Jeesus tarkoitti puhuessaan? Hän ei tiettäväästi kirjoittanut kuin kerran hiekkaan. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt mitä hän kirjoitti. Kuitenkin se tuntuu olevan kaikkien huulilla. (eräs tanskalainen filosofi taisi sanoa tämän jotenkin näin.)Gogol sanoi myös jotakin saman suuntaista aikoinaan.
jos joku haluaa lapsensa kastettavan ortodoksiksi, hänet pitää velvoittaa antamaan lapselleen ortodoksinen kasvatus. Nyt mitään sellaista ei edellytetä.
Vanhempien oletetaan automaattisesti kasvattavan lapsensa ortodoksisiksi (itse en ole onnistunut kovin hyvin).
Sen sijaan jo kastetilaisuudessa kummeille annetaan velvollisuus auttaa vanhempia lasten hengellisessä kasvatuksessa. Valitettavasti minun lasteni kummit ovat olleet kovin vähän saavutettavissa.
on tullut näitä palstoja lukiessa kuin olisi liittynyt johonkin salaseuraan, jossa tietynlaisten riittien kautta kohotaan aina seuraavalle tietoisuuden asteelle "syvemmälle ortodoksian salaisuuksiin".
Ollakseen "oikea" ortodoksi pitää lukea talon korkuinen pino ortodoksista kirjallisuutta (mieluummin alkukielellä tai ainakin englanniksi), ja osata loputtomiin jaaritella henkevästi mutta pikantin ilkeästi.
Rippi-isän luona täytyy hypätä alvariinsa vaivaten häntä pohdinnoilla pienemmistäkin risauksista (vrt. esim. itsetyydytys).
Ortodoksiset tavat on hallittava pienintä piirtoa myöten, miten muuten voisi vahtia noudattavatko toiset niitä?
Rankkaa on olla ortodoksi. Ikuista opiskelua ja vaivannäköä!
Tyydyn olemaan vähemmän-oikea ortodoksi. Jospa huomenna en huutaisi ärsyttävälle murkulle, on lähin tavoitteeni.
Taidan itse yrittää samaa. Ärsyttävälle vaimollekin (loma = siivousleiri) voisin yrittää olla kivahtamatta.
Ortodoksisuus ei ole ollenkaan rankkaa. Päinvastoin, se antaa lohtua ja voimaa! Paitsi ehkä niille, jotka unohtavat elää tai eivät edes tiedä, mitä oikeiden ihmisten oikea elämä on.
Vomia tavoitteeseesi!
Ortodoksisuus on tie. Kaiken aikaa matkan varrella tulee vastaan uusia ongelmia ja tietoa niistä selviämiseen. Joskus tie on kuin kivipolku veden alla. Silloin on ehkä parempi kysyä niiltä, jotka jo ovat kulkeneet sen osuuden.
Väittely tällä palstalla liittyy usein siihen, että kukaan ei varmuudella tiedä, missä ne kivet ovat.
Jos joku tulee sanomaan, että hän tietää kaiken ortodoksisuudesta, niin sen johtopäätöksen on hänen korvaansa kuiskannut mustasiipinen "enkeli".
Eräs pappikin sanoi kerran, että jopa hänelle tulee ortodoksisuudessa aina vain uutta ja uutta vastaan. Kirkon traditio on kaksituhatvuotinen - kuka oikeasti voi sanoa hallitsevansa sen kokonaan? Moinen olisi melkoisen ylimielistä.
Sama viisas pappi sanoi minulle, että sellaista ei pidä tehdä, mikä tuntuu pahalta. Jos ei tunnu oikealta suudella ikonia, niin ei pidä vain sen vuoksi suudella, kun se on "tapa". Hyvin voi ikonia vaikka koskettaa ja sitä kumartaa.
Toivoisin meidän ortodoksien oppivan suurisieluisiksi ja aidosti lähimmäistä rakastaviksi. Varmasti siinä on meille kaikille oppimista. Ja siitähän juuri on uskossakin kyse. Se on tosiaankin TIE ja toivottavasti ei vain tie karjalaisuuden tai ortodoksisuuden ulkoisten muotojen tuntemiseen vaan jumalankaltaistumiseen ja lähimmäisenrakkauden täyttämään elämään.
Kirjaviisaus on hyvä juttu, mutta Kirkko ei ole koskaan pitänyt sitä tärkeimpänä, ei edes papeissa ja muissa luottamushenkilöissä. Se, joka kuvittelee ortodoksisuuden olevan jotakin ikuista "tenttiä" ja sen vahtaamista, kuka osallistuu palveluksiin kuinka usein ja miten, on mielestäni väärässä.
Rakastakaamme toisiamme. Ja yritetään suvaita myös - se monesti on niin vaikeaa.
niin kukin päättäköön omista perusteistaan itse.
Mutta.
Minusta liian löyhin perustein liitytään kirkkoomme, sillä liittyjät nähdään katekumeeniaikana kirkossa. Ja kirkkoonliittämispäivänä.
Sen jälkeen he häipyvät kuin piip saharaan, eikä heistä näy jälkeäkään. Eivät kaikki. Mutta iso osa.
Tulee vaan mieleen, että miksi sitten on liitytty kirkkoon? Ortodoksiseen kirkkoon ei kannata liittyä, ellei aio olla aktiiviortodoksi: ortodoksi tarvitsee aktiivisen suhteen kirkkon, sillä esim. ehtoollisen sakramenttia ilman ortodoksi ei voi elää ja normaali, kävelykuntoinen ihminen ei voi saada sitä muuten kuin kirkossa käymällä.
Jos haluaa pitää omat jumalanpalveluksensa, vaikka metsässä, niin sitä varten ei kannata ort.kirkkoon liittyä. Eikä kannata liittyä vain sen vuoksi, että tyttö- , poika-, mies- tai naisystävä sattuu olemaan ortodoksi ja haluaa "miellyttää".
Eikä kannata liittyä kirkkoon sillä perusteella, että on ollut talkoolaisena Valamossa ja siellä on ollut, ahhhh... niin ihanaa. Tai joku pappi on kohdellut ystävällisesti.
Pitää olla oma vakaa aikomus olla ortodoksi ja tunnustaa sitä uskoaan. Seurakuntayhteydessä.
Pitäisikö siis perustaa vaikka joku valvojaelin kirkkoon, joku seurakuntalainen tai pappi, joka huolellisesti kirjaisi osallistuvien seurakuntalaisten nimet ylös ennen vigilioita ja liturgioita?
Oletko tullut ajatelleeksi, että eivät kaikki ortodoksikirkkoon liittyjät asu kirkkojen läheisyydessä. Kun etäisyyttä on enemmän, niin luonnollisestikin palveluksissa ei tule käytyä niin usein. Pitäisikö ortodoksikirkko Tampereella olla vain tamperelaisille, Turussa vain turkulaisille..? Ortodoksisuus on vähemmistöuskonto, eikä kaikilla ole "omaa" kirkkoa lähellä.
Itse en ainakaan haluaisi ketään Kirkosta pois käännyttää. Enkä itse pidä siitä lukua, kuinka moni liittynyt käy joka viikko kirkossa. Miksi koetamme elää elämää ja uskoa toisten puolesta? Noinkohan viimeisellä tuomiolla Jumala viskaa helvetin tuleen ne, jotka eivät ole käyneet kirkossa ehtoollisella kuin kerran vuodessa? Ja paratiisipaikka on takuuvarma heille, jotka ehtoollisen nauttivat kerran viikossa? Näin helppoako se on?
tai ortodokseiksi kastetut seka-avioliittolaisten lapset? Mikset vaadi heiltäkin yhtä aktiivista kirkossakäyntiä kuin aikuisina liittyneiltä? Onko kirkossamme kahdenlaista väkeä? Vaaditaanko lapsina kirkkoon liittyneiltä vähemmän?
Minusta kirkkomme saisi panostaa lapsina kirkkoon tulleisiin ja jättää aikuisina liittyneiden paimentaminen vähemmälle. Lapsina vanhempiensa uskon takia kastetuilla on kirkossamme paljon enemmän ongelmia kuin aikuisena liittyneillä, mutta lapset eivät kiinnosta sen paremmin papistoa kuin aktivistimaallikkojakaan, kun he eivät ole veronmaksajia.
Täälläkin ovat jo jotkut nuoret ihmiset kirjoittaneet kirkosta eroamisesta. Yhdenkin kirkkomme helmassa kasvaneen nuoren kirkosta eroaminen on paljon vakavampi ja surullisempi tapaus, kuin jos joku käännynnäinen ei viihdykään ja lähtee pois.
Kuvottaa tämä lähinnä aikuisiällä liittyneiden omahyväinen ja ylpeä asenne. Jos et käy ehtoollisella kerran viikossa, niin olet huono ihminen ja vielä huonompi ortodoksi.
Moinen asenne ei ainakaan helpota ihmisten oloa kirkossamme! Kristinusko on tie, ei enempää eikä vähempää, ja lähimmäisten rakastaminen on ensimmäinen ja tärkein opetus sillä tiellä. Näinkö lähimmäisiä rakastetaan, vahtimalla heitä ja tuomitsemalla jos eivät näy tarpeeksi palveluksissa?
Olisiko parempi, että paastoamaton, ehtoolliselle valmistautumaton tulisi sinne vain velvollisuudesta? Sekö riittää hyvälle ortodoksille? Surettaa ja inhottaa moinen ajattelu.
Ja onko kirkossamme tosiaankaan enää tilaa ortodoksien lapsille, jotka ovat kirkossa kastettu, mutta syystä tai toisesta uskosta vähän vieraantuneempia? Onko heille tilaa, kun eivät ole niin tasan tarkkaan tavoista tietäviä kuin jotkut aktiivit?
Minä en hyväksy tätä jaottelua vuohiin ja lampaisiin! Enkä totisesti tahdo kirkostamme sellaista kuin puhdasoppisuuden ajan luterilainen kirkko, että vahditaan naapuria (kuinka usein käy kirkossa) ja kielitään "kirkkopinnareista"! Surullista jos ortodoksikirkko on tullut tällaisten ihmisten kotipaikaksi. Taitaisi joku lestadiolaisuus sopia sellaisille paremmin. :(
Koetetaan me kaikki suvaita toisiamme, ymmärtää ihmisten erilaisuutta ja yksilöllisyyttä. Siitä lähtee myös lähimmäisenrakkaus. Voin luvata ja vannoa, että itse en vahtaa ehtoollisella tai vigiliassa käyneiden määrää ja laatua. Kaikki ovat todellakin tervetulleita. Tervetullut se, joka käy kirkossa kerran vuodessa (mutta ehkä keskittyy palveluksiin täysillä..?) ja tervetullut se, joka joka päivä käy. Kaikki me olemme Jumalan lapsia ja oikeauskoisia kristittyjä.
Toit esille oikein hyvän näkökohdan. Ainakaan tässä keskustelupaikassa ei ole paljon ajateltu lasten ja nuorten kasvamista oman seurakunnan yhteyteen, sen sijaan täällä on tuotu esille kuinka oppimattomia ja tietämättömiä ortodoksisen kirkon jäsenet ovat olleet, vasta joidenkin käännynnäisten myötä valistus on tullut koko kirkkokuntaan. Tuomitsevat uusortodoksit vaativat Raamatun tekstien sanatarkkaa lukemista, sillä tavalla he voivat tietää kaikki kadotukseen joutuvat.
Kaiken huippu oli eräs "valaistunut", joka on täällä valittanut, ettei ole tutustunut kehenkään uudessa seurakunnassaan ja hän on joutunut istumaan kirkkokahveillakin aina vain yksi. Hän ei näytä tajunneen, että hänen oma "puhdasoppinen" ankaruutensa ja tuomitsevuutensa huokuu ilmeisesti hänen koko olemuksestaan. Tuskin kukaan ortodoksi viihtyy kirkkokahveillaan vanhoillislestadiolaisen tai körttiläisen tiukkapipon seurassa.
Sehän vasta hölmöä olisi.
Mutta pienessä kirkossa äkkiä tottuu kasvoihin ja vaikkei henk.koht. tunne niin alkaa tehdä havaintoja kuka on ja kuka ei.
Eikä ole välttämättä kyse siitä asuuko kirkon kanssa samalla paikkakunnalla vai kauempana. Usein kaukaa tulevat ovat aktiivisempia kuin naapurissa asuvat. MOT
En minkään ketään halua käännyttää pois. Mutta kun jatkuvasti kuulee itkuvirsiä siitä miten "minua ei huomattu" - ja syynä on se, että Valamossa oli niin ihanaa, pappi oli niin mukava, se mies oli niin kiva - ja kun liitytään niin ihmetellään kun ei se hymistely jatkukaan vuodesta toiseen.
Jos liittyy niin sitten liittyy. Ei ole minun vallassani päättää kuka liittyy tai ei. Mutta pitää osata kantaa vastuunsa liittymisestä.
Ei kukaan paratiisipaikkaa ole sanonut tulevan sillä, että kerran viikossa osallistuu ehtoolliselle. Mutta jos ei koskaan osallistu niin.. mietipä sitä.
olivat kirkkoon liittyjät, eivät lapsena kirkkoon tulleet - jos satuit huomaamaan.
Toki soisin, että lapsena kirkkoon tulleet kävisivät myös ahkerasti kirkossa.
Siis. Suomeksi väännettynä: minusta jokaisen ortodoksin pitäisi käydä aktiivisesti kirkossa.
Mutta jokaisen oma valinta.
ja surullisempaa jos lapsena kirkkoon tullut lähtee pois kuin jos käännynnäinen lähtee pois?
Olet selvästi itse lapsena kirkkoon tullut kun näin jaottelet ihmisiä.
Kiitos vaan kaikkien "käännynnäisten" puolesta!
On mukava tietää, että "alkuperäiset" ortodoksit ovat arvokkaampia kuin "syntymäortodoksit".
Nythän sekin TAAS kerran tuli selväksi.
Mutta etkö sinäkään tajua, että nyt puhuttiin kirkkkoon liittyneistä!
Ei "syntymäortodokseista".
Ei sitä mikään kumoa, että on tarkoitus olla aktiiviortodoksi. Siis "tarkoitus". Siihen pitäisi pyrkiä.
Jos se ei onnistu niin se on sitten ko henkilön ja rippi-isän välinen asia. Eikä se ole kenenkään toisen ulkopuolisen henkilön päänsärky.
Suurin osa vain tuntuu kuuluvan ns protestanttiseen suuntaukseen "kun sitä on niin huono niin ei voi mitään, ei voi kun Jumalan armosta olla vain olemassa ja tehdä syntiä".
Ortodoksinen kirkkohan opettaa, että täytyy kilvoitella ja pyrkiä parempaan. Siis pyrkiä. Vilpittömästi. Jos ei edes yritä niin...
Kuullostaa vaan sinunkin mielipiteesi melkoisen tuomitsevalta.
"Tuskin kukaan ortodoksi viihtyy kirkkokahveillakaan vanhoillislestadiolaisen tai körttiläisen tiukkapipon seurassa".
Miten mahtaa sitten nk. syntymäortodoksi tuossa tilanteessa tehdä, sinä ilmeisesti käännät selkäsi vaikka se jos mikä ei ole kristillistä toimintaa. Tuo yksin istuja kaipaa varmasti lähimmäisen rakkautta ja yhteyttä toisiin, on luultavasti ihan kipsissä. Miksi hän on tullut kirkkoon ja istuu yksin kahvilla, mietihän sitä.
Täällä jaksetaan tuomita toisia, ihmetellä ihmisten kirkossa käymistä ja arvostella hurskauden määrää ja laatua. Eikö olisi järkevää katsoa peiliin itsekunkin ja lopettaa tuomitseva tyyli, pyritään auttamaan uusia seurakuntalaisia kotiutumaan ja otetaan heidät seurakauntalaisiksi juurista riippumatta.
Olen itse iloinen siitä, että kun aikanaan liityin kirkkoon tunsin tulleeni kotiin enkä mihinkään hollitupaan, jossa mittaillaan ihmisiä ja arvotetaan ja arvostellaan. Täällä riitelemällä ei voita mitään, mutta jos muutakaan kanavaa ei ole asioita käsitellä käyhän se täälläkin. Onhan se niinkin, että ilma puhdistuu kun laskee ylimääräisiä höyryjä ulos.
Eletään ja annetaan toisten elää, mennään kirkkoon ja nautitaan kesän praasniekoista. Hyvää kesää kaikille.
Niin, tämä on tie ja tavoitteena on kai kasvaa aikuiseksi ortodoksiksi. Millainen on aikuinen ortodoksi?
Aikuinen kantaa vastuuta toisista erityisesti lapsista ja nuorista. Kilvoittelee kohti parempaa ja ottaa toiset huomioon, uudet ja vanhat. Rakastaa Kirkkoa ja osallistuu seurakunnan toimintaan voimiensa ja kykyjensä mukaan ja pystyy myös tehtävistä luopumaan nuorempien hyväksi kun voimat vähenevät. Kestää vastoinkäymisiä, kritiikkia ja rakastaa sekä kunnoittaa elämää ja lähimmäisiä. Jatkakaa luetteloa tässä oli vain muutamia.
Tällaisia vaan tuli mieleen näitä sivustoja lukiessa.
Se osoittaa, että yhteisössämme on jotain vialla, jos se ei pysty kasvattamaan nuorisostaan hyviä ortodoksisia kristittyjä.
Jonkun aikuisena kirkkoon liittyneen rasituksena taas voivat olla hänen aiemmat vaiheensa. Kaikki eivät juurru kirkkoomme, sillä niin kuin Vapahtaja itse sanoi: "Sillä monet ovat kutsutut, mutta vain harvat valitut".
Emme ole samalla tavalla vastuussa kirkkoomme aikuisina liittyneistä kuin lapsistamme ja nuorisostamme. Ennen käännynnäiset olivat kaikki lapsia (noin 15v) tai nuoria (alle 25v). He kasvoivat aikuisiksi ortodokseiksi yhdessä meidän nuortemme kanssa.
Mutta nykyisin käännynnäiset ovat usein vanhoja ihmisiä, jotka ovat ehkä aiemmin toimineet muissa kirkkokunnissa. Jotkut ovat kulkeneet paikasta toiseen mihinkään yhteisöön sen paremmin kotiutumatta. Jos tällainen ihminen ei kotiudu seurakuntaan, niin vastuu on myös hänen itsensä eikä vain meidän vanhojen ortodoksien.
Voisitko vielä ystävällisesti luetella ne kirkot, joiden kirkkokahvilla olen jatkossakin persona non grata?
"Ortodoksinen kirkkohan opettaa, että täytyy kilvoitella ja pyrkiä parempaan. Siis pyrkiä. Vilpittömästi. Jos ei edes yritä niin..."
Näin kirjoitit. Nyt kysyn, että mistä voit tietää kuinka paljon joku toinen yrittää ja joku toinen ei? Eikö sittenkin olisi parasta pitää huoli omasta tilanteestaan, koska se on sittenkin ainoa josta voimme sanoa jotain tietävämme. Luulo ei koskaan ole tiedon veroinen.
Kirjoitat: "Ei kukaan paratiisipaikkaa ole sanonut tulevan sillä, että kerran viikossa osallistuu ehtoolliselle. Mutta jos ei koskaan osallistu niin.. mietipä sitä."
Mistä ihmeestä voit tietää, onko joku tuntemasi ortodoksi sellainen, joka ei KOSKAAN osallistu?
Eiköhän palveluksissa olisi parasta keskittyä omaan rukoukseen. Muu maailma menköön menojaan.
katekumenikerhossa tms. opi kirkon jäsenyyden perusteita, niin miten sitten. Minusta vuosi on niin pitkä aika, että ei sen läpikäynyttä voi ihan löyhin perustein liittyneiksi..
Olen itse aikuisena kirkkoon liittynyt ja tavallaan toivon, etten olisi lukenut tätä keskusteluketjua ollenkaan. Olen kokenut hyväksyntää seurakunnassa ja koettanut välittää sitä muillekin. Nyt kuitenkin mietin, josko sittenkin seurakunnassa vahdataan osallistumistiheyttä ja osallistumisen laatua. Se tekee surulliseksi.
Mistä mahtaa tulla tämä tarve tietää toisten ihmisten asiat paremmin kuin nämä ihmiset itse?
Kirkko on täydellinen. Harmi vain, kun me ihmiset sittenkin olemme niin vajavaisia ja kyvyttömiä rakastamaan toisiamme.
ja taistelutanner! Mitä muuta se voisikaan olla?
Kilvoittelua.
Seurakuntien luonne ja ilmapiirit vaihtelevat. Lähes idyllisestä lähes helvetin esikartanoon.