Onko sopivaa että aamu-teevee sarjassa pohditaan "puhkinaimista" ? Koitappa selittä pienelle lapselle mitä se tarkoittaa. Häpeä Yle että lähettää tällaista paskaa.
Serrano on roskaa
moraalitiukkis
298172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Häpeällistä.
Paavia pitäisi totella mutta eihän se nykyaikana toimi
Abortti kieltää ja muuta sellaista
Esimerkiksi salkkarit on edelleen suosiossa ja mitäs siinä enimmäkseen on?
Seksiä, väkivaltaa ja joskus huumeita ja kiroilua ja toisten ihmisten toiminen selän takana.
Ja sitä myös lapset katsovat eli Serranin perhe on pientä verrattuna tuohon.
Ja jos siitä paljaasta pinnasta pitää valittaa, niin ottakaa huomioon, että on espanjalainen, eikä suomalainen.
No pah, oon samaa mieltä tuon Check it out:n (oliko tuon niminen?) kans. Serranojissa kulttuuri on erilaista ja itse Diego ei ole ehkä paras isä mielestäni kasvattamaan pientä Curroa. *virn* Mutta kyllähän ne suomalaisetkin vanhemmat kiroilee ja huutaa ja käyttää rumia sanoja lastensa edessä. Tuo sarja nyt on niin paljon säädyllisempi ja suloisempi kuin suurin osa suomalaisista tai jenkki-sarjoista.
Näyttää siltä että pikku pissikset on aivan ihastuneet kun telkkarissa puhutaan espanjaa...sisältö on kuitenkin täyttä tuubaa, niin ja meidän lapset ei kattele salkkareita.
Se on totta!!
Mailma muuttuu, joten ei tuossa sarjoissa käsitellä mitään ihmeellistä pientä lasta ajatellen. Kyllä eka/toka luokkalainen nuo asiat jo tietää. Sitä nuoremmathan eivät kerkeä lukemaan tekstiä.
Toki jos on itse vanha, niin tuo saattaa tuntua liiankin rajulta, mutta kehottaisin menemään koulun/kerhon pihalle kuuntelemaan lasten juttuja.
Katsoitkos tämän aamusen jakson ;)
Nyt sul on enemmän selitettävää.
On saanut kehuja myös täällä Suomessa. Mutta tämän päivän jakso sai ylimääräisiä kehuja.
Et sorry vaan ja sarja on muutenkin hyvä!
Täytyykö aina olla jotain räiskintää tai suomalaista? Katso sie paikalla junnaavaa 24:sta tai pahasti jenkeissä katsojia menettänyttä Lostia.
Noo kaikilla on mielipiteensä.
Et sitten tainnut lukea koko viestiketjua?
Kehotan lukemaan ainakin moraalitiukkiksen viestin niin tajuat munkin viestin.
Juu oli tän päivän jakso hyvä, ja muutenkin nyt on tullut paljon hyviä jaksoja peräkkäin.
Eiköhän lomalla hiukkasen pidempään nukuta ja tuskin lapset tuollaista katso muutenkaan ja eihän yleltä tule muutenkaan paljon katottavaa.
jos ei edes tv:tä saa kattoa..
Ja jos ei oo tullu mieleen, nii kattoppa vähä piirrettyjä sun muita " amerikkalaisia" niin joha hoksaat mikä se ny lapselle ei nii hyväksi oo..
Etkö sinä itse valvo, mitä lapsesi katselevat - aamulla, päivällä tai illalla? Serranon perhe ei ole pienten lasten ohjelma, siinä käsitellään monia asioita, jotka eivät ole lapsille suunnattuja.
Sarja on kuitenkin hyvin inhimillinen ja ennenkaikkea hyväntuulinen. Enemmän näkisin haitaksi jotkut sunnuntain mainoskanavan transformersit ja pelottavat animaatiot, jotka todellakaan eivät ole lapsen aivotoiminnalle (kirjaimellisesti!) hyväksi.
Tuntuu, että vanhemmuutesi on hukassa, kun yrität selittää lapselle asioita, jotka eivät heidän kehitystasolleen edes kuulu. Ihmettelen kyllä tuota ärtymystäsi. Ongelma taitaa olla sinulla itselläsi, ei sarjan/YLEn vika. En minä vaan selitä lapselleni mitä "puhkinaiminen" tarkoittaa, eiväthän he koko sarjaa katsele lainkaan! Minä kylläkin, ja mielihyvin!
Hei! kaikilla on omat mielipiteet mitä katsoo telkkarista. esim. mä katon ihan kauheasti serranon perhettä ja se on tosi ihana sarja ja en voi lopettaa sen katsomista koskaan ja mä en oo pikkupissis.. ja sit katson pakoa,lostia,päivien viemää,tuhkimotarinaa ja salkkareita!
Mielestäni nimim. 'Kahden lapsen äiti' ilmaisi asian parhaalla mahdollisella tavalla.
Serranon perhe ei edusta mitään rappiollista suuntausta, vaan pikemminkin positiivisuutta ja ystävyyttä mitä parhaimmassa muodossa. Harva ohjelma osaa pureutua arkielämän aiheisiin niin humoristisella ja vilpittömällä asenteella!
Mutta eihän pieni lapsi voi mitenkään ymmärtää ko. sarjan juonenkäänteitä ym. Nähtävästi lapsi lukee kuitenkin käännöstekstit vaivatta, jos kerran tiettyjä asioita joutuu selittelemään?
Serranon kaltaisia tv-sarjoja saisi olla maailmassa kosolti enemmänkin. Vastaavasti monia muita turhuuksia voisi tv:stä poistaa.
Toivottavasti joku ottaisi rohkea vedon ja koettaisi edes saada läpi no "melkein samankaltaisen" sarjan tännekin.
Esimerkiki nuorille näyttelijöille paremmat tilaisuudet näyttämään osaamistaan ja myös hieman vapaampaa.
Esimerkiski tämä joka näyttelee Curroa, niin peittoaa ihan heittämällä nämä salkkareiden lapsi näyttelijät!
No niin, siis sinä "Haluu tännekkin!" Olen aivan samaa mieltä kanssasi. Tällainen sarja pitäisi saada tännekin! Ja Curron näytteilijä on tosi hyvä. Ja se kuka teistä lieneekin, joka ei halunnut selittää lapsilleen "puhkinaimista" ja (oliko se sama henkilö?)jonka lapset ei katso salkkareita, eihän lastesi tarvitse katsoa Serranon perhettäkään jos se ei sinun milestäsi heille sovi. On turha sanoa, että Serranon perhe on huono ohjelma yms. mitä ikinä sanoitkaan, toiset tykkää ja toiset ei, itse kuulun ensimmäisiin. Ei sinun sitä tarvitse katsoa, mutta ei sitä tarvitse haukkuakaan.
XD
no joo mut...
mun mielest Serranon perhe sarja on vaan niin huippu. Rupee aina naurattamaan, kun se vanhempi mies alkaa raivoamaan jostain asiasta, se on oikein kunnon kiukkupussi :) Muutenkin kun kuuntelee niiden juttelemista ni se on kauheeta kälätystä ja nopeessa tahdissa puhuupi.. hihih.. mut silti. Aivan mahtis sarja!
Jo snoin ajattelee, niin tv:stä ei sais tulla mitään! Suomalaiset sarjat ne pahinmpia ovat! Tämä sarja on kärpäsen paska niiden rinnalla! Salkkarit otdellakin, ja voi hui; sitähän lapsi oikein vielä ymmärtää! Voi hemputti sentään, lapses oppii varmasti kaikki asiat ihan muista sarjoista vaikka kuinka pumpuliin käärit!
ärsyttää tällanen tekopyhyys..
ootte te suom kyl nii outoja....mikä tossa sarjassa on muka nii rajua ett sitä pitäis kieltää lapsilta..sitä paitsi ohjelmassa on tietääkseni 3 alaaste ikäistä lapsia, jotka vaan piristävät sarjaa hauskoilla juttuillaan... Fiti santi diego= Komedia
marcos Eva= Rakkaus
raul marcos= ystävyys
harmi vaan että noin hyvä sarjaa ei enää näytetä elokuun jälkeen!!!!!
Seuraamme sarjaa miehen kanssa joka aamu, me kaksi vanhaa.Piristävää vaihtelua amerikkalaissarjojen jälkeen. Mutta moraalissa on todella toivomisen varaa, lähinnä meitä häiritsee ja ihmetyttää jatkuva valehtelu.Mietityttää, onko espanjalaisessa kulttuurissa kiellettyä puhua suoraan? Siksikö kaikkien on kaiken aikaa valehdeltava ja salailtava? Mitä Marcus ja Eva joutuvatkaan kestämään valheiden vuoksi! Mieheni ei jaksa edes katsoa sitä henkistä repimistä, jota siitä seuraa.Lupaa katsoa sarjaa vasta kun asiat selviävät kahden rakastuneen välillä, (eikö olekin hellyttävää vanhalta mieheltä?) - Ja se Diegon lasten kasvatus on kauheeeta, etenkin keskimmäisen pojan kohdalla, poikaparka tarvitsisi isän rakkautta ja erikoishuomiota masentavan kaamean solvausryöpyn sijasta, - ja entäs se jatkuva päähän lätkiminen? Kunnon kuritus vitsalla olisi paljon armollisempaa. Mitä moraaliin tulee, niin kyllä todella suomalaiset sarjat, sketsit ja näytelmät ovat monta kertaa turmiollisempia. Yle saisi tuoda Euroopan maista muitakin hyviä, mielenkiintoisia ja erilaisia sarjoja, joita sieltä varmasti löytyy. Vaikka sarjat ovat sarjoja, niin jotainhan niistäkin oppii muiden kansojen tavasta olla ja elää.
PS.Hyvä vinnki laihduttajille: alkakaa elehtiä kuin Santi, Diego ja kumppanit, niin kyllä energiaa kuluu, eikä tarvitse mennä punttisalille.Olen harkinnut elämäntapamuutosta tältä osin.
..oli hyvä, Naapurilähiö ja Saariston lapset...
Ulkomaan murteita puhuvat sarjat eivät ole Suomalaista kulttuuria eikä missään nimessä edes sovi malliksi täällä Pohjoolassa! ei hermo kestä tuollaista menoa heti aamusta, sitten vielä päivällä uusinta..toivon vain että järki ei jätä vaikka sellainen nappi näköradiossa onkin.
Aamuinen annos espanjalaista hulluutta - On aiheellista varoa, ettei järki lähde. Diegon karmea päpätys saa aikaan sen että tekee mieli kirkua, tai jos olisi mahdollista tarrata häntä pillistä tai lätkäistä oikein kunnolla päähän, kuten hänkin tekee lapsilleen. Täytyy kuitenkin muistaa, että farssi on farssia, eikä sitä pidä liian vakavasti ottaa. Sarja ei ole paras mahdollinen,MUTTA VOITTAA IHAN KIRKKAASTI LÄHES KAIKKI AMERIKKALAISSARJAT, JOIHIN OLEMME TYYSTIN TYRSTÄÄNTYNEET.
En oo sarjaa kahtonu ikunakikuna, mutta paljon sitä täällä hehkutetaan...tiiä sit :)
tietoa sulle! sarjan lapset: tete-maria teresa capdevila gomez.näyttelee:natalia sanchez molina. eva- evita. veronica sanchez. guille- guillermo serrano- näyttelee: victor elias villagrasa.yms. lucia gomez. näyttelee: maria belen rueda carcia porrero. ja jos on lisää kysyttävää, niin kysy osoitteesta: [email protected]
jos jonku mielest serrano on roskaa nii sitte on. mutta ei siitä tarvii tulla tollee tänne kommentoimaan. :o ja vaikka aamulla näytteäisiinkin "puhkinaimista" niin mitä sitten ? olisihan se sama asia jos lapset katsoisivat samaa sarjaa illalla, kysyisivät kuitenkin mitä se tarkoittaa. Jos näytätte tätä lapsillenne niin se on sitten oma asianne, tämä ohjelma ei ole tarkoitettu niin pienille.. herätkää. lapset kattoo aamulla yle 2 ei 1. eikä ne ymmärrä italiaa yhtää.. heretkää jo miettimään !
Eikö kotiäitien/isien pitäisi olla lastensa kanssa ulkona tuohon aikaan, eikä valittaa sopiiko ohjelma lapsille! Kattokaa kys. ohjelmaa päikkäreitten aikaan jos sarja kiinnostaa.
serrano ei ole roskaa se on hyvä sarja!!! miks sit pitää pienten lasten kattoa???????? SITÄ EN TAJua miks antaa niitten kattoo jos tietää mitä siin on!!!!!!!!!!!!!
serranoissa ei ole mitään pahaa! ja jos sinä et halua että lapset eivät katso sitä niin pidä sinä huoli vaan omista lapsistasi kyllä muiden lasten omat vanhemmat osaavat päättää mitä omat lapsensa saavat katsoa ja mitä eivät!