Mistä löydän tietoa vähennyksistä ja kuluista? En tiedä mitkä kulut voin merkata mihinkin (edustus-, virkistys, tulonhankkimis yms). Lisätietoa olisi mukava saada! Toivottavasti joku pystyy auttamaan!
Vähennykset / kulut - mistä "varma" tieto?
31
2141
Vastaukset
- Yrittäja
Tuloveron osalta kaikki tarvittava löytyy tuloverolaista ja arvonlisäveron osalta arvonlisäverolaista. Lisäksi kannattaa tutustua verottajan oppaisiin ja ohjeisiin sekä keskusverolautakunnan ennakkoratkaisuihin.
Aikaa siihen menee jos itse alkaa niihin tutustumaan, joten useimmiten on järkevää ulkoistaa koko homma jollekin pätevälle kirjanpitäjälle, joka kyseisistä asioista on jo ennestään perillä.- Kalle
Mielelläni hoidan homman alkuun itse, jotta tulee tutuksi. Siinä vaiheessa kun touhu menee mekaaniseksi puurtamiseksi ajattelin ulkoistaa homman.
Ongelma on siis aika tarkasti rajattu.
En tiedä mitä ja miten, minkälaisin suuruuksin, yms seuraavia kuluja merkitään:
-Koulutus
-Edustus
-Virkistys
-Juoksevat kulut
-Tulonvähennys yms.
kaikki mainisemattomat.
Mistä oppaasta on kyse? Onko teoksilla jotain nimeä johon kannattaisi tutustua?
Eikö ALV ole aika simppeli?
Myydessä maksan ALV:tä valtiolle, jonka ostaessa saan vähennettyä. Millä paperilla homma tapahtuu yms - ei pienintäkään havaintoa. :p - ..kuulostaa hieman siltä..
Kalle kirjoitti:
Mielelläni hoidan homman alkuun itse, jotta tulee tutuksi. Siinä vaiheessa kun touhu menee mekaaniseksi puurtamiseksi ajattelin ulkoistaa homman.
Ongelma on siis aika tarkasti rajattu.
En tiedä mitä ja miten, minkälaisin suuruuksin, yms seuraavia kuluja merkitään:
-Koulutus
-Edustus
-Virkistys
-Juoksevat kulut
-Tulonvähennys yms.
kaikki mainisemattomat.
Mistä oppaasta on kyse? Onko teoksilla jotain nimeä johon kannattaisi tutustua?
Eikö ALV ole aika simppeli?
Myydessä maksan ALV:tä valtiolle, jonka ostaessa saan vähennettyä. Millä paperilla homma tapahtuu yms - ei pienintäkään havaintoa. :p...että sinun ihan aikuisten oikeasti kannattaisi hankkia kirjanpitäjä!
Voit kyllä hyvän kirjanpitäjän kanssa seurata itsekin tilinpitoasi oikein hyvin.
Pointti on siinä että kaikki nuo kysymyksesi koulutuksista jne riippuu alastasi, toimitiloistasi jne.
Älä mene mäkeen siksi kun et viisinyt kirjanpitäjää hankkia. Juuri tuohon kompastuu NIIN moni. - Kalle
..kuulostaa hieman siltä.. kirjoitti:
...että sinun ihan aikuisten oikeasti kannattaisi hankkia kirjanpitäjä!
Voit kyllä hyvän kirjanpitäjän kanssa seurata itsekin tilinpitoasi oikein hyvin.
Pointti on siinä että kaikki nuo kysymyksesi koulutuksista jne riippuu alastasi, toimitiloistasi jne.
Älä mene mäkeen siksi kun et viisinyt kirjanpitäjää hankkia. Juuri tuohon kompastuu NIIN moni.Hommataan se kirjanpitäjä siinä vaiheessa kun homma sujuu itseltä ja tietää mitä vaatia. Kirjanpidossa ei ole kysymys aivokirurgiasta saati kvanttifysiikasta. Ei siinä mitään, kumpikin sujuu. ;)
Etsin siis edelleen teosta, teoksen nimeä tai www-sivua tms, mistä erilaiset kulut ja näiden merkkaaminen löytyy. - kulut ja kirjaus
Kalle kirjoitti:
Hommataan se kirjanpitäjä siinä vaiheessa kun homma sujuu itseltä ja tietää mitä vaatia. Kirjanpidossa ei ole kysymys aivokirurgiasta saati kvanttifysiikasta. Ei siinä mitään, kumpikin sujuu. ;)
Etsin siis edelleen teosta, teoksen nimeä tai www-sivua tms, mistä erilaiset kulut ja näiden merkkaaminen löytyy.Kvanttifysiikkaa tai ei, suosittelen googlella hakusanaa kirjanpidon perusteet. Ja siitä opiskelemaan, jos kysymyksen asettelu on tuonkaltainen.
Ikävä kyllä, mistään et löydä kattavaa opasta kaikkien mahdollisten yritysten toimintaan mukautettuna ja tarvittaviin tileihin. Nykyisin käytetään usein perustilikarttaa (löytyy jopa netistä saatavista ilmaisistakin kirjanpito-ohjelmista).
Yksinkertaisuudessaan, kulutileille kirjataan kaikki ne summat, jotka yritystoimintaasi kuuluvat, oli ne sitten euroja taikka tuhansia euroja.
Mutta, ei se tosiaankaan vaikeata ole, itseasiassa, erittäin mustavalkoista. Vähennyskelpoista, tai ei. Poistoja tai suoraan kuluja. Maksettavaa alvia, taikka vähennettävää, taikka ei alvissa vähennyskelpoista, taikka ei sisällä vähennettävää alvia. - joiujjj
kulut ja kirjaus kirjoitti:
Kvanttifysiikkaa tai ei, suosittelen googlella hakusanaa kirjanpidon perusteet. Ja siitä opiskelemaan, jos kysymyksen asettelu on tuonkaltainen.
Ikävä kyllä, mistään et löydä kattavaa opasta kaikkien mahdollisten yritysten toimintaan mukautettuna ja tarvittaviin tileihin. Nykyisin käytetään usein perustilikarttaa (löytyy jopa netistä saatavista ilmaisistakin kirjanpito-ohjelmista).
Yksinkertaisuudessaan, kulutileille kirjataan kaikki ne summat, jotka yritystoimintaasi kuuluvat, oli ne sitten euroja taikka tuhansia euroja.
Mutta, ei se tosiaankaan vaikeata ole, itseasiassa, erittäin mustavalkoista. Vähennyskelpoista, tai ei. Poistoja tai suoraan kuluja. Maksettavaa alvia, taikka vähennettävää, taikka ei alvissa vähennyskelpoista, taikka ei sisällä vähennettävää alvia.Jos se niin helppoa on kun heinän teko, miksi kyselet täällä oppaita ja neuvoja.
- Kalle
kulut ja kirjaus kirjoitti:
Kvanttifysiikkaa tai ei, suosittelen googlella hakusanaa kirjanpidon perusteet. Ja siitä opiskelemaan, jos kysymyksen asettelu on tuonkaltainen.
Ikävä kyllä, mistään et löydä kattavaa opasta kaikkien mahdollisten yritysten toimintaan mukautettuna ja tarvittaviin tileihin. Nykyisin käytetään usein perustilikarttaa (löytyy jopa netistä saatavista ilmaisistakin kirjanpito-ohjelmista).
Yksinkertaisuudessaan, kulutileille kirjataan kaikki ne summat, jotka yritystoimintaasi kuuluvat, oli ne sitten euroja taikka tuhansia euroja.
Mutta, ei se tosiaankaan vaikeata ole, itseasiassa, erittäin mustavalkoista. Vähennyskelpoista, tai ei. Poistoja tai suoraan kuluja. Maksettavaa alvia, taikka vähennettävää, taikka ei alvissa vähennyskelpoista, taikka ei sisällä vähennettävää alvia.En löydä Googlella teosta, missä listataan mitä kaikkea firma saa kuluiinsa pistää ja mihin kuluihin.
Tämä tässä mieltäni vaivaa. Voin toki hakea kirjastosta 500 sivuisen Arvonlisäverotus 2006-kirjasen, mutta tämä tuntuu täysin absurdilta.
Minulle riittäisi muutama sivu tekstiä, missä mainitaan mitkä kuluista saan laitettua firmalle, minkälaisin kriteerein mihinkin yms... - kyselijälle
Kalle kirjoitti:
En löydä Googlella teosta, missä listataan mitä kaikkea firma saa kuluiinsa pistää ja mihin kuluihin.
Tämä tässä mieltäni vaivaa. Voin toki hakea kirjastosta 500 sivuisen Arvonlisäverotus 2006-kirjasen, mutta tämä tuntuu täysin absurdilta.
Minulle riittäisi muutama sivu tekstiä, missä mainitaan mitkä kuluista saan laitettua firmalle, minkälaisin kriteerein mihinkin yms...Usko nyt hyvä ihminen, sellaista teosta, taikka niitä paria sivua ei ole, jossa nuo kerrottaisiin.
Tässä kerron sen lyhyesti, ehkä ymmärrät.
Yrityksellesi saat kirjata kaikki ne kulut, jotka yritystoimintaasi liittyvät. Mikäli kirjanpitoon kirjaat jotain muuta (esim. omia kulujasi) syyllistyt kirjanpito- ja verorikokseen.
Mitä kuluja; tilin nimet itsellesi sopivia, jos et perustilikarttaa käytä. Yritys määrittelee itse mitä millekin tilille kirjaa ja tekee näistä ohjeistuksen.
Autokuluja jos firmalla auto
toimistotarvikkeita, edustuskuluja, matkakuluja, sähkökuluja, vuokria, korkokuluja, rahtikuluja, postikuluja, henkilöstökuluja, tavaraostoja.
Sitten tietysti tuottoja, on ne sitten tavaramyyntiä, palvelumyyntiä tms.
Edustuskuluista ei voi vähentää alvia ja verotuksessa niistä on vähennyskelpoista vain 50% - Kalle
kyselijälle kirjoitti:
Usko nyt hyvä ihminen, sellaista teosta, taikka niitä paria sivua ei ole, jossa nuo kerrottaisiin.
Tässä kerron sen lyhyesti, ehkä ymmärrät.
Yrityksellesi saat kirjata kaikki ne kulut, jotka yritystoimintaasi liittyvät. Mikäli kirjanpitoon kirjaat jotain muuta (esim. omia kulujasi) syyllistyt kirjanpito- ja verorikokseen.
Mitä kuluja; tilin nimet itsellesi sopivia, jos et perustilikarttaa käytä. Yritys määrittelee itse mitä millekin tilille kirjaa ja tekee näistä ohjeistuksen.
Autokuluja jos firmalla auto
toimistotarvikkeita, edustuskuluja, matkakuluja, sähkökuluja, vuokria, korkokuluja, rahtikuluja, postikuluja, henkilöstökuluja, tavaraostoja.
Sitten tietysti tuottoja, on ne sitten tavaramyyntiä, palvelumyyntiä tms.
Edustuskuluista ei voi vähentää alvia ja verotuksessa niistä on vähennyskelpoista vain 50%No niin! Tuo oli se tieto mitä hain!
"Yritys tekee itse tilit, joille yritys tekee ohjeistuksen."
Edustuskuluja pitää siis välttää tuon 50%:n ja ALV:n takia. ;) Onko muissa tileissä tällaista vastaavuutta?
Minkälaisia muita "sääntöjä" tileissä on? Olen kuullut, että virkistys- ja juoksevat kulut saavat olla enintään prosentuaalisesti sen ja sen verran liikevaihdosta tms? - Kalle
joiujjj kirjoitti:
Jos se niin helppoa on kun heinän teko, miksi kyselet täällä oppaita ja neuvoja.
Se, että jokin asia on yksinkertainen ja/tai täysin ymmärrettävissä maalaisjärjellä ei vielä tarkoita sitä, että tieto olisi TARJOLLA. Tietoa on nykyään niin pirusti, että lähdin täältä etsimään "jyvistä akanat"-palvelua. :)
- onko se nyt niin vaikeaa
Kalle kirjoitti:
No niin! Tuo oli se tieto mitä hain!
"Yritys tekee itse tilit, joille yritys tekee ohjeistuksen."
Edustuskuluja pitää siis välttää tuon 50%:n ja ALV:n takia. ;) Onko muissa tileissä tällaista vastaavuutta?
Minkälaisia muita "sääntöjä" tileissä on? Olen kuullut, että virkistys- ja juoksevat kulut saavat olla enintään prosentuaalisesti sen ja sen verran liikevaihdosta tms?Kipaisehan kirjastoon, jos asut Helsingissä, suosittelen lämpimästi Helsingin kauppakorkeakoulun kirjastoa. Täältä löydät sujuvasti kymmeniä, ellei satoja teoksia, joissa opetetaan kirjanpidon perusteet. Saatavana myös eri kielillä. Jos todella kvanttifysiikkakin sujuu, luulisi aivosolujesi määrän olevan sen verran korkea, että harrastat edes jonkun verran lähdekriittisyyttä pohtiessasi suomi24:ssä saamiasia vastauksia kysymyksiisi. En siis kyseenalaista aikaisempia vastauksia, sillä ne ovat täysin todenmukaisia, ainoa asia, minkä kyseenalaistan on se, ettet ole vielä mennyt kirjanpitäjän puheille (tuntiveloitus pk-seudulla n. 50€, varmasti alkuvaiheessa sinun kirjanpitoosi ei mene häneltä yli tuntia). Pieni raha siitä vaivasta, mikä aiheutuu siitä, kun pähkäilet, mille tilille mikäkin kulu menee.
- Kalle
onko se nyt niin vaikeaa kirjoitti:
Kipaisehan kirjastoon, jos asut Helsingissä, suosittelen lämpimästi Helsingin kauppakorkeakoulun kirjastoa. Täältä löydät sujuvasti kymmeniä, ellei satoja teoksia, joissa opetetaan kirjanpidon perusteet. Saatavana myös eri kielillä. Jos todella kvanttifysiikkakin sujuu, luulisi aivosolujesi määrän olevan sen verran korkea, että harrastat edes jonkun verran lähdekriittisyyttä pohtiessasi suomi24:ssä saamiasia vastauksia kysymyksiisi. En siis kyseenalaista aikaisempia vastauksia, sillä ne ovat täysin todenmukaisia, ainoa asia, minkä kyseenalaistan on se, ettet ole vielä mennyt kirjanpitäjän puheille (tuntiveloitus pk-seudulla n. 50€, varmasti alkuvaiheessa sinun kirjanpitoosi ei mene häneltä yli tuntia). Pieni raha siitä vaivasta, mikä aiheutuu siitä, kun pähkäilet, mille tilille mikäkin kulu menee.
Kriittisesti sitä suhtaudutaan kaikkeen tietoon, kunnes tarpeeksi vakuuttavasta lähteestä saa tarkastettua tilanteen.
Minua kiinnostaa tietää miten asiat toimivat, joten kiinnostaa tietää myös miten nämä kirjanpidolliset yksityiskohdat toimivat. En hae toimivinta ratkaisua vaan sitä, josta minä opin eniten. Kun oppiminen lakkaa ja kirjanpito menee puhtaaksi mekaaniseksi pukertamiseksi, ulkoistan homman. - vainko ?
Kalle kirjoitti:
Kriittisesti sitä suhtaudutaan kaikkeen tietoon, kunnes tarpeeksi vakuuttavasta lähteestä saa tarkastettua tilanteen.
Minua kiinnostaa tietää miten asiat toimivat, joten kiinnostaa tietää myös miten nämä kirjanpidolliset yksityiskohdat toimivat. En hae toimivinta ratkaisua vaan sitä, josta minä opin eniten. Kun oppiminen lakkaa ja kirjanpito menee puhtaaksi mekaaniseksi pukertamiseksi, ulkoistan homman.Minua vähän huvittaa nuo kyselysi. Olen tilitoimistoyrittäjä, lomalla nyt. Jos se olisi noin yksinkertaista, miksi meillä töissä on sitten niin suuri määrä erilaisia oppaita ja alan kirjallisuutta. Oliko niin, että perustit osakeyhtiön. Nimenomaan senkin takia minä sinuna menisin ammattilaisen luokse. Nämä asiat eivät ole kiinni siitä, miten sinä ajattelet, tai miten jossain kirjassa kerrotaan tai suomi24:n palstalla. Kirjanpito voi olla tiettyyn pisteeseen asti rutiinia, mutta se on myös pitkälle sitä, että pitää tietää asioita ennen kuin tekee, jälkikäteen menee ongelmalliseksi.
Valitettavasti minusta vaikuttaa, että sinä et tiedä kirjanpidosta mitään ja siinä vaiheessa kun se on sinulle rutiini kokonaan, oletkin onnistunut sotkemaan asioita, luultavasti.
Olen nähnyt niin monta kirjanpitoa, jotka tehdään muutamalta vuodelta uusiksi, koska joku älykäs ihminen on kuvitellut osaavansa ihan itse.
Se on mahdollista, mutta ensin täytyy tietää asioita, käydä vaikka kurssi, hommata hyvä ohjelma. Ja koko ajan on oltava ajan hermolla, verotus muuttuu, lainsäädäntö muuttuu.
Tämä on työtä, jossa koko ajan pitää olla ajan hermolla, täytyy tietää ja osata erottaa ne asiat, joilla on merkitystä, vaikkapa osakeyhtiölain, verolakien tai kirjanpitolain ja suositusten perusteella.
Siispä hommaa ohjelma, kirjanpitolaki, kirjanpitolautakunnan suositukset ja päätökset, osakeyhtiölaki ja laki elinkeinotoiminnasta ja arvonlisäverolaki. Sekä seuraa näitä asioita. Verohallinnon sivuillakin on ohjeita. Eikä pahaa tee myöskään joku opas tai kurssi käytännön kirjanpidon kysymyksistä. Kyllä se siitä sitten :) - Kalle
vainko ? kirjoitti:
Minua vähän huvittaa nuo kyselysi. Olen tilitoimistoyrittäjä, lomalla nyt. Jos se olisi noin yksinkertaista, miksi meillä töissä on sitten niin suuri määrä erilaisia oppaita ja alan kirjallisuutta. Oliko niin, että perustit osakeyhtiön. Nimenomaan senkin takia minä sinuna menisin ammattilaisen luokse. Nämä asiat eivät ole kiinni siitä, miten sinä ajattelet, tai miten jossain kirjassa kerrotaan tai suomi24:n palstalla. Kirjanpito voi olla tiettyyn pisteeseen asti rutiinia, mutta se on myös pitkälle sitä, että pitää tietää asioita ennen kuin tekee, jälkikäteen menee ongelmalliseksi.
Valitettavasti minusta vaikuttaa, että sinä et tiedä kirjanpidosta mitään ja siinä vaiheessa kun se on sinulle rutiini kokonaan, oletkin onnistunut sotkemaan asioita, luultavasti.
Olen nähnyt niin monta kirjanpitoa, jotka tehdään muutamalta vuodelta uusiksi, koska joku älykäs ihminen on kuvitellut osaavansa ihan itse.
Se on mahdollista, mutta ensin täytyy tietää asioita, käydä vaikka kurssi, hommata hyvä ohjelma. Ja koko ajan on oltava ajan hermolla, verotus muuttuu, lainsäädäntö muuttuu.
Tämä on työtä, jossa koko ajan pitää olla ajan hermolla, täytyy tietää ja osata erottaa ne asiat, joilla on merkitystä, vaikkapa osakeyhtiölain, verolakien tai kirjanpitolain ja suositusten perusteella.
Siispä hommaa ohjelma, kirjanpitolaki, kirjanpitolautakunnan suositukset ja päätökset, osakeyhtiölaki ja laki elinkeinotoiminnasta ja arvonlisäverolaki. Sekä seuraa näitä asioita. Verohallinnon sivuillakin on ohjeita. Eikä pahaa tee myöskään joku opas tai kurssi käytännön kirjanpidon kysymyksistä. Kyllä se siitä sitten :)Hah! :D Ettei olisi mystifioitu omaa ammattia todellista vaikeammaksi? :D
Mistään osakeyhtiöstä EI ole kyse, vaan nimenomaan YKSINKERTAISESTA kirjanpidosta toiminimelle! Aivan perusjuttuja siis! Täysin absurdia meininkiä, kun kysymys on: "Mistä löydän tietoa asiasta X tai Y, tai oppaan Z?" niin vastaus on:
"Ei helvetin urpo! Naurattaa tällainen! Et sinä mitään osaa! Älä edes yritä opetella, heti vaan ammattilaiselle!"
Vero.fi -linkin alta löytyi ihan hyviä ohjeita, en kerinnyt tutkia kuin ALV:tä. Alkuperäinen ongelma vaivaa edelleen: "Mistä löydän oppaan firman eri kulujen merkkaamiseksi 'tileittäin'? (yksinkertainen kirjanpito)" - hauska keskustelu
Kalle kirjoitti:
Hah! :D Ettei olisi mystifioitu omaa ammattia todellista vaikeammaksi? :D
Mistään osakeyhtiöstä EI ole kyse, vaan nimenomaan YKSINKERTAISESTA kirjanpidosta toiminimelle! Aivan perusjuttuja siis! Täysin absurdia meininkiä, kun kysymys on: "Mistä löydän tietoa asiasta X tai Y, tai oppaan Z?" niin vastaus on:
"Ei helvetin urpo! Naurattaa tällainen! Et sinä mitään osaa! Älä edes yritä opetella, heti vaan ammattilaiselle!"
Vero.fi -linkin alta löytyi ihan hyviä ohjeita, en kerinnyt tutkia kuin ALV:tä. Alkuperäinen ongelma vaivaa edelleen: "Mistä löydän oppaan firman eri kulujen merkkaamiseksi 'tileittäin'? (yksinkertainen kirjanpito)"Aloitetaan nyt näistä YKSINkertaisista perusasioista:
- YKSINkertaista kirjanpitoa ei ole olemassakaan, YHDENkertainen kyllä tunnetaan
- toiminimi ei automaattisesti saa pitää YHDENkertaista kirjanpitoa, se on sallittu vain ammatinharjoittajille
Lopuksi, kuten moni on jo todennutkin. Mitään YKSINKERTAISTA opasta kulujen merkkaamisesta tileittäin ei ole olemassa. - siitä vaan
Kalle kirjoitti:
Hah! :D Ettei olisi mystifioitu omaa ammattia todellista vaikeammaksi? :D
Mistään osakeyhtiöstä EI ole kyse, vaan nimenomaan YKSINKERTAISESTA kirjanpidosta toiminimelle! Aivan perusjuttuja siis! Täysin absurdia meininkiä, kun kysymys on: "Mistä löydän tietoa asiasta X tai Y, tai oppaan Z?" niin vastaus on:
"Ei helvetin urpo! Naurattaa tällainen! Et sinä mitään osaa! Älä edes yritä opetella, heti vaan ammattilaiselle!"
Vero.fi -linkin alta löytyi ihan hyviä ohjeita, en kerinnyt tutkia kuin ALV:tä. Alkuperäinen ongelma vaivaa edelleen: "Mistä löydän oppaan firman eri kulujen merkkaamiseksi 'tileittäin'? (yksinkertainen kirjanpito)"Anteeksi, sotkin tämän toiseen aloitukseen, jossa oli perustettu osakeyhtiö. Hiukan erilainen tilanne on tietysti ammatinharjoittajan kohdalla.
Mutta tuollaista opasta et löydä, koska ne asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Me ammattilaisetkin joskus kaipaisimme yksinkertaisia oppaita, selkeitä.
Joku oppikirja voisi olla sopiva, mutta sitten se olisi turhankin yksinkertainen.
Arvonlisävero muuten vaatii kirjanpidoltakin jotain.
Onnea etsintääsi..
olisikohan yksinkertaisinta, kun menisit jonkun kirjanpitoa osaavan oppiin :) Toisaalta ohjelmissahan on jo valmiita tilikarttoja, senkun kokeilemaan vaan.
Se on vähän kuin jokaisessa ammatissa, että se näyttää hyvinkin helpolta.. todellisuus saattaa olla vähän muuta, kun todella tutustuu. Toisaalta
uskon kyllä, että ammatinharjoittajan kirjanpito tulee hoidettua, jos vaan on tietoinen kaikista säännöksistä. - V. Erottaja
Kalle kirjoitti:
Hah! :D Ettei olisi mystifioitu omaa ammattia todellista vaikeammaksi? :D
Mistään osakeyhtiöstä EI ole kyse, vaan nimenomaan YKSINKERTAISESTA kirjanpidosta toiminimelle! Aivan perusjuttuja siis! Täysin absurdia meininkiä, kun kysymys on: "Mistä löydän tietoa asiasta X tai Y, tai oppaan Z?" niin vastaus on:
"Ei helvetin urpo! Naurattaa tällainen! Et sinä mitään osaa! Älä edes yritä opetella, heti vaan ammattilaiselle!"
Vero.fi -linkin alta löytyi ihan hyviä ohjeita, en kerinnyt tutkia kuin ALV:tä. Alkuperäinen ongelma vaivaa edelleen: "Mistä löydän oppaan firman eri kulujen merkkaamiseksi 'tileittäin'? (yksinkertainen kirjanpito)"Tämän kirjanpitolain pykälän sisäistäminen auttaa moneen asiaan:
"6 § Kirjausketju
Liiketapahtumat on merkittävä kirjanpitoon siten, että kirjausten yhteys tositteesta peruskirjanpitoon ja pääkirjanpitoon sekä pääkirjanpidosta 3 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun tuloslaskelmaan ja taseeseen on vaikeuksitta todettavissa."
Kirjanpidossa siis pyritään luomaan aina seuraavanlainen ketju: liiketapahtuma --> tosite --> päiväkirja --> pääkirja --> tilinpäätös ja veroilmoitus.
Näiden kaikkien yhteys toisiinsa tulee olla todettavissa mahdollisimman helposti: Tositteessa pitää olla kuvaus liiketapahtumasta, päiväkirjassa pitää olla tositteen numero, pääkirjassa pitää olla samat liiketapahtumat ja saldot kuin päiväkirjassa, tilinpäätösasiakirjoissa pitää olla samat tiedot koostettuna kuin pääkirjassa.
Tästä voi päätellä siis sen, että käytettävät tilit kannattaa valita lähinnä kahdella perusteella. Yksi peruste on se, että millaisia tositteita yrityksellä tulee olemaan ja miten ne voidaan ryhmitellä mahdollisimman selkeiksi kokonaisuuksiksi.
Tärkein peruste on kuitenkin se, että mitä tilinpäätökseen pitää kirjata.
Eri yritysmuotojen tuloslaskelmat ja taseet poikkeavat toisistaan, samoin veroilmoitukset.
Kannattaa siis katsoa etukäteen että kirjanpitoa tehdessä tulee lajiteltua kaikki liiketapahtumat sellaisille tileille, että niistä saa helposti vietyä tarvittavat luvut tilinpäätökseen ja veroilmoitukseen.
Yhdenkertaista kirjanpitoa pitävän ammatinharjoittajan ei tarvitse laatia tasetta ja tuloslaskelman saa antaa seuraavan lyhennetyn kaavan mukaisesti. Tilit voi johtaa siis suoraan tästä:
1. Tuotot
a) Tuotot ammatista
b) Muut vakinaiset tuotot
c) Satunnaiset tuotot
d) Oma käyttö
e) Vapaaehtoisten varausten vähennys
2. Kulut
a) Aineet, tarvikkeet ja tavarat
aa) Tilikauden alussa
ab) Ostot tilikauden aikana
ac) Tilikauden lopussa
b) Palkat
c) Vuokrat
d) Muut vakinaiset kulut
e) Poistot
f) Satunnaiset kulut
g) Korot
h) Vapaaehtoisten varausten lisäys
i) Välittömät verot
3. Tilikauden voitto(tappio) - Kalle
hauska keskustelu kirjoitti:
Aloitetaan nyt näistä YKSINkertaisista perusasioista:
- YKSINkertaista kirjanpitoa ei ole olemassakaan, YHDENkertainen kyllä tunnetaan
- toiminimi ei automaattisesti saa pitää YHDENkertaista kirjanpitoa, se on sallittu vain ammatinharjoittajille
Lopuksi, kuten moni on jo todennutkin. Mitään YKSINKERTAISTA opasta kulujen merkkaamisesta tileittäin ei ole olemassa.Näin käsitin. Pätee siis kaikkeen yritystoimintaan, ei vain toiminimelle. Tilit eivät ole tarkasti määriteltyjä missään. Jos ovat, niin missä opuksessa? Saa lainata vaikka kappaleet suoraan! :D
Mutta olin käsittänyt, että esim. edustuskuluista vain puolet ovat vähennyskelpoisia ja että virkistys - ja juoksevat kulut saavat olla suuruudeltaan prosentuaalisia summia liikevaihdosta tms töttöröö?
Miten ruoka/juomameininki muuten. Olen periaatteessa töissä ympäri vuorokauden. Mitä voin syödä/juoda firman kustantamana? - Kalle
V. Erottaja kirjoitti:
Tämän kirjanpitolain pykälän sisäistäminen auttaa moneen asiaan:
"6 § Kirjausketju
Liiketapahtumat on merkittävä kirjanpitoon siten, että kirjausten yhteys tositteesta peruskirjanpitoon ja pääkirjanpitoon sekä pääkirjanpidosta 3 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun tuloslaskelmaan ja taseeseen on vaikeuksitta todettavissa."
Kirjanpidossa siis pyritään luomaan aina seuraavanlainen ketju: liiketapahtuma --> tosite --> päiväkirja --> pääkirja --> tilinpäätös ja veroilmoitus.
Näiden kaikkien yhteys toisiinsa tulee olla todettavissa mahdollisimman helposti: Tositteessa pitää olla kuvaus liiketapahtumasta, päiväkirjassa pitää olla tositteen numero, pääkirjassa pitää olla samat liiketapahtumat ja saldot kuin päiväkirjassa, tilinpäätösasiakirjoissa pitää olla samat tiedot koostettuna kuin pääkirjassa.
Tästä voi päätellä siis sen, että käytettävät tilit kannattaa valita lähinnä kahdella perusteella. Yksi peruste on se, että millaisia tositteita yrityksellä tulee olemaan ja miten ne voidaan ryhmitellä mahdollisimman selkeiksi kokonaisuuksiksi.
Tärkein peruste on kuitenkin se, että mitä tilinpäätökseen pitää kirjata.
Eri yritysmuotojen tuloslaskelmat ja taseet poikkeavat toisistaan, samoin veroilmoitukset.
Kannattaa siis katsoa etukäteen että kirjanpitoa tehdessä tulee lajiteltua kaikki liiketapahtumat sellaisille tileille, että niistä saa helposti vietyä tarvittavat luvut tilinpäätökseen ja veroilmoitukseen.
Yhdenkertaista kirjanpitoa pitävän ammatinharjoittajan ei tarvitse laatia tasetta ja tuloslaskelman saa antaa seuraavan lyhennetyn kaavan mukaisesti. Tilit voi johtaa siis suoraan tästä:
1. Tuotot
a) Tuotot ammatista
b) Muut vakinaiset tuotot
c) Satunnaiset tuotot
d) Oma käyttö
e) Vapaaehtoisten varausten vähennys
2. Kulut
a) Aineet, tarvikkeet ja tavarat
aa) Tilikauden alussa
ab) Ostot tilikauden aikana
ac) Tilikauden lopussa
b) Palkat
c) Vuokrat
d) Muut vakinaiset kulut
e) Poistot
f) Satunnaiset kulut
g) Korot
h) Vapaaehtoisten varausten lisäys
i) Välittömät verot
3. Tilikauden voitto(tappio)Kiitos tästä!
Muutamia kysymyksiä tuo lista kyllä herätti.
1) Mihin edustuskulut?
2) Mihin virkistyskulut?
3) Mihin koulutus (palveluna)?
4) Mihin itseopiskelu (laitteet yms.) -> myyn mm. koulutusta, joka ei luonnollisesti onnistu hankkimatta ensin laitteita.
Mitä ovat:
5) Tuotot -> d) Oma käyttö
6) Tuotot -> e) Vapaaehtoisten varausten vähennys
7) Kulut -> h) Vapaaehtoisten varausten lisäys
8) Kulut -> i) Välittömät verot - eikö se niin ole parempi
Kalle kirjoitti:
Kiitos tästä!
Muutamia kysymyksiä tuo lista kyllä herätti.
1) Mihin edustuskulut?
2) Mihin virkistyskulut?
3) Mihin koulutus (palveluna)?
4) Mihin itseopiskelu (laitteet yms.) -> myyn mm. koulutusta, joka ei luonnollisesti onnistu hankkimatta ensin laitteita.
Mitä ovat:
5) Tuotot -> d) Oma käyttö
6) Tuotot -> e) Vapaaehtoisten varausten vähennys
7) Kulut -> h) Vapaaehtoisten varausten lisäys
8) Kulut -> i) Välittömät verotMenepäs kuule kurssille, ei se niin yksinkertaista ole. Jos joku täällä antaa noihin vastaukset, se vie oikeasti aikaa, eikä kaikki tule selvitettyä sittenkään.
Hommaa vähintäänkin kunnon kirjat ja lue, sitä paitsi kirjanpitolaki löytyy kyllä varmaan netistäkin. Mutta ei siinäkään anneta selkeitä yksinkertaisia kirjausohjeita, joita sinä haet.
Mitä enemmän opiskelet, sitä enemmän löytyy lisäkysymyksiä, sitä enemmän tajuaa, kuinka vajavaisesti tietää. Niinhän se on, jos perehdytään mihin tahansa asiaan. Näissä asioissa on vielä niin, että jälkikäteen tajuttuna tieto vain lisää tuskaa.
Mutta ammatinharjoittaja voi kyllä tehdä aika yksinkertaisenkin kirjanpidon, yhdenkertaisen, joten turhaa sinä noita edes kyselet. Teet sellaisen kuin teet, eiköhän siitä tulos selviä. Se ei tietenkään pitemmän päälle palvele tarkoitustaan ja joitakin perustavaa laatua olevia asioita voi jäädä huomioimatta, mutta jos on pieni liikevaihto ja tulos, sillä ei niin ole merkitystä, edes verottajan kannalta.
Voithan sinä tarkastuttaa sen jollakin. - Kalle
eikö se niin ole parempi kirjoitti:
Menepäs kuule kurssille, ei se niin yksinkertaista ole. Jos joku täällä antaa noihin vastaukset, se vie oikeasti aikaa, eikä kaikki tule selvitettyä sittenkään.
Hommaa vähintäänkin kunnon kirjat ja lue, sitä paitsi kirjanpitolaki löytyy kyllä varmaan netistäkin. Mutta ei siinäkään anneta selkeitä yksinkertaisia kirjausohjeita, joita sinä haet.
Mitä enemmän opiskelet, sitä enemmän löytyy lisäkysymyksiä, sitä enemmän tajuaa, kuinka vajavaisesti tietää. Niinhän se on, jos perehdytään mihin tahansa asiaan. Näissä asioissa on vielä niin, että jälkikäteen tajuttuna tieto vain lisää tuskaa.
Mutta ammatinharjoittaja voi kyllä tehdä aika yksinkertaisenkin kirjanpidon, yhdenkertaisen, joten turhaa sinä noita edes kyselet. Teet sellaisen kuin teet, eiköhän siitä tulos selviä. Se ei tietenkään pitemmän päälle palvele tarkoitustaan ja joitakin perustavaa laatua olevia asioita voi jäädä huomioimatta, mutta jos on pieni liikevaihto ja tulos, sillä ei niin ole merkitystä, edes verottajan kannalta.
Voithan sinä tarkastuttaa sen jollakin.Kuten otsikko sanoo! :D
Yhdenkertaiseen kirjanpitoon liittyy aivan samallalailla tilit kuluineen! Tämän takia tulin hakemaan tietoa täältä, sillä touhu on sen verran yksinkertaista.
En ymmärrä miten vastaaminen voi olla niin vaikeaa? Kysyin puuaidan pystytyksestä, ihmiset vastaavat betonivallin rakentamisen ongelmista... - V. Karhu
Kalle kirjoitti:
Näin käsitin. Pätee siis kaikkeen yritystoimintaan, ei vain toiminimelle. Tilit eivät ole tarkasti määriteltyjä missään. Jos ovat, niin missä opuksessa? Saa lainata vaikka kappaleet suoraan! :D
Mutta olin käsittänyt, että esim. edustuskuluista vain puolet ovat vähennyskelpoisia ja että virkistys - ja juoksevat kulut saavat olla suuruudeltaan prosentuaalisia summia liikevaihdosta tms töttöröö?
Miten ruoka/juomameininki muuten. Olen periaatteessa töissä ympäri vuorokauden. Mitä voin syödä/juoda firman kustantamana?"Toiminimi määrittää itse tilinsä?"
Kyllä, mutta kirjanpidossa käytettyjen tilien yhteys tilinpäätökseen pitää olla selvä. Lisäksi pitää tietysti olla tililuettelo, jossa jokaisen tilin käyttötarkoitus on erikseen kuvattu. Luonnollisestikaan mitä tahansa nimiä ei kannata käyttää, koska kirjanpidon pitää olla jokaisen alalla toimivan ammattilaisen (esimerkiksi verottajan) ymmärrettävissä ilman kirjanpidon tehneen henkilön apuakin. Parempi siis käyttää yleisesti hyväksyttyjä termejä.
"Miten ruoka/juomameininki muuten. Olen periaatteessa töissä ympäri vuorokauden. Mitä voin syödä/juoda firman kustantamana?"
Voit syödä ja juoda mitä tahansa firman kustantamana, mutta verotuksessa voit vähentää vain liiketoiminnasta aiheutuvat kulut. Tavallista ruokailua et siis voi vähentää ollenkaan, koska pitäisihän sinun syödä ilman yrityksen olemassaoloakin.
Joissain poikkeustapauksissa voisi kaiketi kierosti katsoa että työstä aiheutuu tavallista suurempi energiantarve, ja sen takia on pakko syödä enemmän. Siis jos ajat esimerkiksi polkupyörää vaikeassa maastossa kahdeksan tuntia päivässä työksesi, niin voisit kaiketi muutaman prosentin ruokakustannuksistasi vähentää verotuksessa.
Tavallisempi poikkeus on nuo edustuskulut, eli jos tarjoat esimerkiksi asiakkalle lounaan, niin voit vähentää tuloverotuksessa puolet niistä kustannuksista. Alkoholia ei saa vähentää kuin ruokajuomana, tupakkaa, yms. ei ollenkaan.
Työnantajan järjestämien virkistystapahtumien (kuntosalikäynnit ja muut liikuntapalvelut) työntekijä voi vähentää omassa verotuksessaan. Yrittäjä ei omia virkistyskulujaan voi vähentää. - Kalle
V. Karhu kirjoitti:
"Toiminimi määrittää itse tilinsä?"
Kyllä, mutta kirjanpidossa käytettyjen tilien yhteys tilinpäätökseen pitää olla selvä. Lisäksi pitää tietysti olla tililuettelo, jossa jokaisen tilin käyttötarkoitus on erikseen kuvattu. Luonnollisestikaan mitä tahansa nimiä ei kannata käyttää, koska kirjanpidon pitää olla jokaisen alalla toimivan ammattilaisen (esimerkiksi verottajan) ymmärrettävissä ilman kirjanpidon tehneen henkilön apuakin. Parempi siis käyttää yleisesti hyväksyttyjä termejä.
"Miten ruoka/juomameininki muuten. Olen periaatteessa töissä ympäri vuorokauden. Mitä voin syödä/juoda firman kustantamana?"
Voit syödä ja juoda mitä tahansa firman kustantamana, mutta verotuksessa voit vähentää vain liiketoiminnasta aiheutuvat kulut. Tavallista ruokailua et siis voi vähentää ollenkaan, koska pitäisihän sinun syödä ilman yrityksen olemassaoloakin.
Joissain poikkeustapauksissa voisi kaiketi kierosti katsoa että työstä aiheutuu tavallista suurempi energiantarve, ja sen takia on pakko syödä enemmän. Siis jos ajat esimerkiksi polkupyörää vaikeassa maastossa kahdeksan tuntia päivässä työksesi, niin voisit kaiketi muutaman prosentin ruokakustannuksistasi vähentää verotuksessa.
Tavallisempi poikkeus on nuo edustuskulut, eli jos tarjoat esimerkiksi asiakkalle lounaan, niin voit vähentää tuloverotuksessa puolet niistä kustannuksista. Alkoholia ei saa vähentää kuin ruokajuomana, tupakkaa, yms. ei ollenkaan.
Työnantajan järjestämien virkistystapahtumien (kuntosalikäynnit ja muut liikuntapalvelut) työntekijä voi vähentää omassa verotuksessaan. Yrittäjä ei omia virkistyskulujaan voi vähentää.Tällaista tulin täältä hakemaan! :)
Tuhannet kiitokset sinulle! - siksi
Kalle kirjoitti:
Kuten otsikko sanoo! :D
Yhdenkertaiseen kirjanpitoon liittyy aivan samallalailla tilit kuluineen! Tämän takia tulin hakemaan tietoa täältä, sillä touhu on sen verran yksinkertaista.
En ymmärrä miten vastaaminen voi olla niin vaikeaa? Kysyin puuaidan pystytyksestä, ihmiset vastaavat betonivallin rakentamisen ongelmista...No siksi, että ei ole mitään selviä sääntöjä ! Siksi, että jos asiantuntija vastaa ja sanoo jotain, aina tulee vielä jos..jos.. tai..
Siksi..
Mutta tee se kirjanpito ja sillä selvä, kuten edellä todettiin, ei se niin kovin pieleen voi mennä pienen toiminimen kohdalla. Ja jos joku jää huomioimatta eihän se paljon paina pienessä rahallisesti meinaan. - noinkaan
siksi kirjoitti:
No siksi, että ei ole mitään selviä sääntöjä ! Siksi, että jos asiantuntija vastaa ja sanoo jotain, aina tulee vielä jos..jos.. tai..
Siksi..
Mutta tee se kirjanpito ja sillä selvä, kuten edellä todettiin, ei se niin kovin pieleen voi mennä pienen toiminimen kohdalla. Ja jos joku jää huomioimatta eihän se paljon paina pienessä rahallisesti meinaan.OY:ssa menee kirjanpitäjän kautta, mutta itsellä on myös toiminimi (toinen tulolähde), ja se menee taas niin, että teen numeroituja laskuja ja tuuppaan ne pahvilootaan. Sitten saan itse laskuja , maksan ne ja tuuppaan pahvilaatikkoon. Sitten käyn kaupassa ja saan sieltä kassakuitteja, jotka päätän kehdata kirjata kuluiksi, omantunnon mukaan. Tuuppaan ne pahvilaatikkoon.
Kerran kuussa kirjotan tositteet Exceliin ja Alvit tulee sit omille sarakkeilleen, kulu ALVit ja Meno ALVit ja erotus ja täytän kuukausi-ilmoituksen.
Mutta vasta joulunvälipäivinä katton mitä alimalla rivillä on summia, jos tulot on suuremmat kuin kulut , niin jää jottain ittellekin, josta sit maksan verot normaalisti.
ja liikeenharjoittajana toimin maksuperusteen mukaan, se on helpompi käsittää kun ei tarvii tehdä varaston arvojen inventaaria tilikaudenvaihteessa tms. niin kuin tossa oy:ssa.
Huom. investointitavarat, joissa on poistosysteemi, kuluina ne tietty käsitellään menojäännöksen kautta, ALVit kuitenkin normaalisti.
Pitäs varmaan Passeli tms. hankkia, mutta on se mennyt näinkin. Oikeastaan voisin saada kirjanpitotoimistolta edullisesti tuon Tmi:nkin kirjanpidon, en ole vaan saanut aikaiseksi.
-oy-
- verrrr
- yrittäjänä yli 25 vuotta
Ihan vain hyvyyttäni totean:
Hyvä kirjanpitäjä maksaa yrittäjälle vähemmän kuin hänestä yrittäjälle aiheutuneet kulut.- Kalle
Niin?
En hae toiminimelleni voiton maksimointia vaan tiedon maksimointia? - kysymään
Kalle kirjoitti:
Niin?
En hae toiminimelleni voiton maksimointia vaan tiedon maksimointia?...sieltä, mistä sen todennäköisimmin saa.
Kirjanpitotoimistot saavat usein viikko- ja kuukausikirjeitä omalta keskusjärjestöltään, ja niissä käydään läpi verohallinnon käytäntöjä, erilaisissa, jopa sadoissa erilaisissa tapauksissa.
Kirjapitotoimistojen ammattitaitoon kuuluu olla selvillä näistä uutuuksista ja verottajan käytännöistä, vieläpä niin, että heillä on tieto, miten tulkinnanvaraiset asiat järjestetään milläkin paikkakunnalla.
Ja toinen asia: jos ja kun vähennyksistä olet noin kiinnostunut, tämä viittaa siihen, että tavanomaisena konstailemattomana ansiotulona yrityksestä nostettu tuotto on mielestäsi liikaa verotettua.
Tämä johtaa nopeasti sellaiseen tilanteeseen, että yrittäjän mielenkiinto on kulupuolella eikä tulopuolella, eihän siitä mitään tule, nimittäin kun tuloja järkkää hyvästi eli riittävästi, ei pitkään viitsi muutaman euron mäkkärikuitteja taskuihinsa keräillä. Senkin ajan käyttää ennemmin toimituksiin ja markkinointiin.
-oy- - Kalle
kysymään kirjoitti:
...sieltä, mistä sen todennäköisimmin saa.

-oy-Kiitokset!
Ei tietenkään euron kuitteja yms tulla maailman tappiin asti säästämään. Kiva se olisi silti tietää taustalla toimiva mekaniikka, että mitkä kuiteista saa teoriassa merkattua firman kuluiksi ja/tai vähennettyä verotuksessa.
Kun puhutaan "vähennettyä verotuksessa", tarkoitetaanko sillä ALV:n vähentämistä vai ihan sitä, että tuote saadaan merkattua firman kuluksi ja vähennettyä firman tuloja -> ansioverotus pienenee? - ehkävähän
Kalle kirjoitti:
Kiitokset!
Ei tietenkään euron kuitteja yms tulla maailman tappiin asti säästämään. Kiva se olisi silti tietää taustalla toimiva mekaniikka, että mitkä kuiteista saa teoriassa merkattua firman kuluiksi ja/tai vähennettyä verotuksessa.
Kun puhutaan "vähennettyä verotuksessa", tarkoitetaanko sillä ALV:n vähentämistä vai ihan sitä, että tuote saadaan merkattua firman kuluksi ja vähennettyä firman tuloja -> ansioverotus pienenee?tyhmäksitekeytymisen puolelle. Eikä noita voi selittää, kaikilla on omanlaisensa jutut. Kaikki eivät ole edes arvonlisäverovelvollisia. Silloin voi unohtaa kaiken mikä liittyy samnaan ALV. Eli tällaisessa tapauksessa ainoastaan raha mikä tulee tilille ja raha mikä menee tililtä ja sen erotus ratkaisee silloin onko sitä pätäkkää vai ei..
Peruskoulussa käytiin läpi ainakin omien lasten kohdalla ALV - käsite. Arvonlisävero.
Arvonlisäverovelvolliseksi hakeutunut tai joutunut Yritys laittaa tulot ja niihin tuloihin liittyvät kulut arvonlisäverottomina kirjanpitoonsa. Jotkut kulut, mm. kulukorvaukset, vakuutukset, eläkevak. maksut ovat muutenkin arvonlisäverottomia. Jotkut tuotot, esim. korot ovat itselle arvonlisäverotonta tuottoa, niin ainakin muistelisin. Sitten mitä jää "viivan alle", on tuloa, ansiotuloa/pääomatuloa toiminimen tapauksessa. Eli ne ovat siis vähennyksiä ne kulut tuotoista. Jotkut vähennykset ovat laskennallisia, esim. poistot.
Arvonlisäveroja tilitetään valtiolle oman toiminnan "arvonlisäyksen" verran. Eli yksinkertaistettuna [laskutuksissa oleva ALV]-[kuluissa oleva ALV]. Ja näin tuotteissasi oleva ALV kulkee seuraavalle yritysvälikädelle, ja lopulta tuote tai sen osa kuluttajalle, joka sen ALV:n sitten kukkarossaan tuntee. Yrittäjäketju on sen jo valmiiksi katos tilittänyt valtiolle.
Jos teet tappiota, eli toimintasi on "arvonvähentävää", saat valtiolta ALV-palautuksia, koska kulujen ALV on isompi kuin laskutustesi ALV silloin. Mutta konkka tulee sitten myöhemmin...Tai sitten sulla on takana antelias Venture-kapitalisti sijoittaja, jonka rahoilla siinä jatkat toimintaasi ja ostelet kaikenlaista kivaa.
Joskus aloittaessasi firmaa voit saada paljonkin ALV-palautuksia valtiolta, koska ostaessasi kalliin tehdasinvestoinnin, saat kuluina poistaa vain 25% investoinnin menojäännöksestä, mutta ALV:t saat heti laittaa siihen sen ostovuoden laskelmaan. (Jos siis olet ALV-velvollinen)
Tuo, että tilitettävistä alveista vähennetään omien kulujen ALV:t , sitä sanotaan usein ALV-vähennykseksi, siinä ALV - lomakkeessakin se taitaa olla vähennettävä ALV. Mutta ei ne mitään vähennyksiä ole, se systeemi vaan estää arvonlisäveron perimisen yhdestä valmistajan kakunosasta moneen kertaan !!
Mutta. Siis katso yhteiskuntaopin kirjasta tms., ainakin lukion kirjoissa asiaa selvitetään, jos viitsit vain katsoa.
Mielelläni neuvoisin, mutten laiskalle ja en ihan semmoisia, tyyliin et "miksi tytöt antaa mut pojat saa ?"
-oy-
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?465821Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki573165- 1832685
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t112482mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132189- 292141
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/151856- 151518
- 1481369
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2631215