""Adventismin etenemisen esteitä
Alustus Betel-kirkossa, Turussa 4.2.1995
Kauko Puottula
On aikoja, paikkoja ja olosuhteita, joissa adventismi on edennyt menestyksellisesti. Euroopassa on kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa jäsenmäärä ei enää kasva, pikemminkin vähenee ja jäsenistö ikääntyy. Syitä etsittäessä saatetaan viitata pahaan aikaan, paholaisen juoniin, seulontaan ym. Mutta löytyykö mahdollisesti itse sanomasta, organisaatiosta tai toimintaympäristöstä sille etenemisen esteitä? Tarkoitukseni ei ole pohdiskella sitä miten laiskoja jäsenet ovat, miten huonoja johtajat ovat tai mikä merkitys on rukouksella, Pyhän Hengen kasteella ja kokosydämisellä antautumisella. Niidenkin käsitteleminen on toki tärkeää, mutta yksinomaan niistä puhumalla voidaan myös peittää todellisia ongelmia.
Sotamies Masi tarjoaa oivan esimerkin ongelmien peittämisestä. Monet varmaan tuntevat sarjakuvan sotamies Masista, joka kuvataan velttona ja patalaiskana. Erään kerran Masi tulee sotilaspastorin luo valittamaan kersantti Ärjylästä. Masi kertoo, kuinka kessu huutaa, lyö, raivoaa, on täysin mahdoton. Hänen hermonsa eivät enää kestä tällaista höykytystä ja simputusta. "Masi, sinun on opittava anteeksiantamusta", vastaa sotilaspastori ja jatkaa, "jospa rukoilisimme hänen puolestaan." (Masi ei nähtävästi tiennyt, ettei korppi noki toisen korpin silmiä). Niinpä Masi ja sotilaspastori polvistuvat rukoukseen. Sotilaspastori sitten päättää rukouksensa sanoihin: "... ja löytäköön kersantti Ärjyläkin tiensä taivaaseen", johon Masi sitten vastaa: "Ja pian."
Pyrin tarkastelemaan ongelmaa eurooppalaiselta ja skandinaaviselta kannalta ja siten miltä tilanne saattaa näkyä ulkopuolelta nähtynä. Ulkoa tuleva ehkä paremmin aistii sisäilman laadun ja tuuletuksen tarpeen""".
Alustus Betel-kirkossa, Turussa 4.2.1995
Kauko Puottula
On aikoja, paikkoja ja olosuhteita, joissa adventismi on edennyt menestyksellisesti. Euroopassa on kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa jäsenmäärä ei enää kasva, pikemminkin vähenee ja jäsenistö ikääntyy. Syitä etsittäessä saatetaan viitata pahaan aikaan, paholaisen juoniin, seulontaan ym. Mutta löytyykö mahdollisesti itse sanomasta, organisaatiosta tai toimintaympäristöstä sille etenemisen esteitä? Tarkoitukseni ei ole pohdiskella sitä miten laiskoja jäsenet ovat, miten huonoja johtajat ovat tai mikä merkitys on rukouksella, Pyhän Hengen kasteella ja kokosydämisellä antautumisella. Niidenkin käsitteleminen on toki tärkeää, mutta yksinomaan niistä puhumalla voidaan myös peittää todellisia ongelmia.
Sotamies Masi tarjoaa oivan esimerkin ongelmien peittämisestä. Monet varmaan tuntevat sarjakuvan sotamies Masista, joka kuvataan velttona ja patalaiskana. Erään kerran Masi tulee sotilaspastorin luo valittamaan kersantti Ärjylästä. Masi kertoo, kuinka kessu huutaa, lyö, raivoaa, on täysin mahdoton. Hänen hermonsa eivät enää kestä tällaista höykytystä ja simputusta. "Masi, sinun on opittava anteeksiantamusta", vastaa sotilaspastori ja jatkaa, "jospa rukoilisimme hänen puolestaan." (Masi ei nähtävästi tiennyt, ettei korppi noki toisen korpin silmiä). Niinpä Masi ja sotilaspastori polvistuvat rukoukseen. Sotilaspastori sitten päättää rukouksensa sanoihin: "... ja löytäköön kersantti Ärjyläkin tiensä taivaaseen", johon Masi sitten vastaa: "Ja pian."
Pyrin tarkastelemaan ongelmaa eurooppalaiselta ja skandinaaviselta kannalta ja siten miltä tilanne saattaa näkyä ulkopuolelta nähtynä. Ulkoa tuleva ehkä paremmin aistii sisäilman laadun ja tuuletuksen tarpeen""".
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sapatilla voidaan ratkaista kaikki ongelmat ja myös sinun henkilökohtaisen uskosi ongelmat.
Kerro lisää?
""Hallintomalli
Jaatinen totesi siitä:
"Sisäiselle järjestykselle pannaan suurta painoa --. Niinpä onkin saatu aikaan erinomainen koneisto, jonka avulla tämä maailman laajuinen liike toimii kaikkialla samalla tavalla yhteisen johdon alla. -- Kun kaikkialla sapattikouluissa selitetään Raamattua samalla tavalla pysyy lahkon uskonnollinen suunta yhtenäisenä. Niinpä ei s.p. adventismi ole meidän maassammekaan sanottavasti kansallistunut, päinvastoin kuin monet muut liikkeet."
Jaatinen pitää tehokasta yhtenäistä johtamisjärjestelmää positiivisena asiana. Nykyään asiaa voisi tarkastella myös toisin päin. Tuolloin ei vielä tunnettu toisen tai kolmannen polven ongelmaa eikä läheisistä sukulaisuussuhteista johtuvaa ongelmaa. Herätysliike ei vielä ollut kehittynyt perinneliikkeeksi.
Omaksuttu tiukka ja keskitetty hallintomalli ei ehkä enää ole pohjoismaissa paras mahdollinen. Ehkä helluntailaisten näihin vuosiin asti käyttämä kongregationalistinen malli, jossa paikallisseurakuntien määräysvalta korostuu, sopisi paremmin. Ongelmaton ei sekään liene. Lähetystyössä nuoret kirkot itsenäistyvät vähitellen. Se on elämän laki. Ylikansallinen kirkko ei anna siihen riittävää mahdollisuutta. Nykyisessä mallissa uudistusten tekeminen on erinomaisen vaikeaa ja takkuista. Naispappeuttakaan - erään esimerkin mainitakseni - ei voitane toteuttaa ennen kuin kaikkein vanhoillisimmat unionit ja osastot sen hyväksyvät. Toisaalta, kun jotain uutta asiaa ajetaan sisälle, Amerikasta tulee joku käännyttämään ja ylipuhumaan""".
Puhetta Betelissä kuuroille korville.....
""Vaikka aikain merkkejä on innokkaasti seurattu toista sataa vuotta, aika on päässyt pahasti ajamaan ohi. Liike syntyi varsin toisenlaisessa maailmassa ja yhteiskunnassa kuin missä me nyt elämme. Tuolloin myös Raamattua tutkittiin toisella tavalla (ns. proof text-metodia käyttäen) kuin nykyään. Liikkeen teologit eivät ole olleet ajan tasalla tai heidät on vaiennettu. Niinpä uskon kynnys on noussut tavattoman korkeaksi ulkopuolisille.
Miksi esim. jehovantodistajat menestyvät, mutta adventistit eivät, vaikka oppirakennelmissa on huomattavia yhtäläisyyksiä. Kumpaakin yhdistää mm. vahva organisaatio. Adventismin keskeiset, perustavaa laatua olevat vuosiluvut ovat kaukana menneisyydessä, kuten 1844. Jehovantodistajien keskeiset vuosiluvut - ottamatta nyt kantaa niiden sisältöön - ovat huomattavasti lähempänä 1874, 1878, 1914, 1918, 1925, 1975. Maailmanlopun laskelmissa toimitaan yleensä muutaman vuoden tähtäimellä, korkeintaan 10, 20 vuoden"".
"Mitä vähemmän kansa tietää kirkon asioista, sitä parempi." Näin kerrotaan erään adventtikirkon johtajan lausuneen vuosikymmeniä sitten. Pitääkö lausuma paikkaansa ei ehkä ole ensiarvoisen tärkeää. Tärkeämpää on se onko näin käytännössä toimittu. Sellaisenaan lausuma kuitenkin aliarvioi jäsenistöä.
Mitä shut door -ongelmalla ymmärretään? Välittömästi 22.10.1844 tapahtuneen suuren pettymyksen jälkeen milleriläiset yleisesti uskoivat, tosin eri syistä, että evankelioimistyö maailman ja kirkkojen hyväksi oli päättynyt. He ymmärsivät, että vertaus kymmenestä neitsyestä tai morsiusneidosta (Matt 25:1-13) oli täyttynyt kirjaimellisesti. Milleriläiset alkoivat vähitellen hajaantua, kun aikaa kului eikä Kristus saapunutkaan takaisin. Karkeasti ottaen he jakaantuivat kahteen ryhmään:
1. Niihin, jotka uskoivat oven olevan avoimen, eli ns. open door believers; he julistivat, että seitsemännen kuukauden liike ja sen aikalaskelmat olivat erehdyksiä.
2. Niihin, jotka uskoivat oven olevan suljetun eli ns. shut door believers; he uskoivat seitsemännen kuukauden liikkeen olleen oikean.
Shut door -ongelman selvittelyn kannalta keskeisiä ja tärkeitä kysymyksiä ovat mm.:
1. Mitä pioneerit ymmärsivät käsitteellä suljettu ovi (shut door)?
2. Mikä suhde pioneereilla oli shut door -ryhmään ja sen oppiin?
3. Minkälaisia käsityksiä nuorella profeetalla Ellen Harmonilla (myöh. White) oli suljetusta ovesta?
4. Milloin ja minkälaisissa olosuhteissa pioneerien käsitykset muuttuivat?
5. Miten adventtilikkeen historiassa on myöhemmin käsitelty shut door -periodia?
TODELLISET SISÄISET ONGELMAT VOI PEITTÄÄ VAIKKA SAPATTIRAKKAUTEEN
"""Syitä etsittäessä saatetaan viitata pahaan aikaan, paholaisen juoniin, seulontaan ym. Mutta löytyykö mahdollisesti itse sanomasta, organisaatiosta tai toimintaympäristöstä sille etenemisen esteitä? Tarkoitukseni ei ole pohdiskella sitä miten laiskoja jäsenet ovat, miten huonoja johtajat ovat tai mikä merkitys on rukouksella, Pyhän Hengen kasteella ja kokosydämisellä antautumisella. Niidenkin käsitteleminen on toki tärkeää, mutta yksinomaan niistä puhumalla voidaan myös peittää todellisia ongelmia""".
Viikoittain ilmestyvää Nykyaikaa on lukijoiden keskuudessa kritisoitu mm. seuraavista seikoista: se julkaisee käännösartikkeleita aivan liian paljon, niin ikään liiaksi amerikkalaisia kuvia (kookkaitakin), joissa samat naamat seikkailevat, lukijain palstaa ei käytännössä ole lainkaan eikä pääkirjoituksia näe kovin usein. Lehteä kutsutaankin leikkisästi Pravdaksi.