prostituoiduista

Rikollinen ihmisiä hyväksikäyttävä prostituutio on väärin.

Onko ihmisen itse valitsemaa prostituoidun uraa olemassa?

Muutama vuosi sitten 45 minuuttia ohjelma haastatteli miesprostituoitua, rattopoikaa. Mies kertoi asiakaskuntansa käsittävän 5 eri naista. Työolosuhteet olivat ohjelman mukaan hyvät, naiset halusivat mieheltä yön yli kestäviä vierailuja.

Tekikö mies työtään vapaaehtoisesti? Jos ajatellaan yhteiskunnan arvoja kauttaaltaan, miesprostituoitu luultavasti vain tyydyttää omia tarpeitaan. Hänen halua toimia työssään ei varmastikaan kyseenalaisteta läheskään yhtä voimakkaasti kuin ei-rikollisena prostituoituna toimivan naisen. Osansa on tietysti naisprostituoituihin liittyvä rikollisuus ja ihmiskauppa, se ei ole kuitenkaan koko totuus.

Ratkaisevinta on vapaaehtoisesti alalla toimivan ihmisen asema. Ensiksi on tosin päätettävä, onko vapaaehtoinen ja ei-rikollinen prostituutio, kuten dokumentin miehen kohdalla, ylipäätän hyväksyttävissä. Jos on, niin tärkeintä olisi pyrkiä muuttamaan prostituutioon liittyvät tabut suvaitsevampaan suuntaan, ja keskittää kaikki valvonta rikollisen toiminnan torjumiseen. Sitä mukaa alalla toimivien ihmisten asema paranisi, ja rikollisten hallitsemat ihmiskauppamarkkinat muuttuisivat inhimillisiksi, ihmisen itse päätettäviksi. Päätännän mukana ihminen saisi päättää itse montako asiakasta pitää, milloin pitää, aivan kuten ohjelman mies teki.

Toinen merkittävä teko olisi erilaisten ihmisryhmien toimeentulon turvaaminen, niin että mahdollisimman moni vastentahtoisesti alalle hakeutumista harkitseva saisi toimeentulonsa muutoin kuin prostituutiolla. Nykyinen käytäntö jossa etenkin naisia riistetään, on väärin. Keskustelukin on täysin puolesta tai vastaan. Mitään erilaisia mielipiteitä ei suvaita.

Yksi huomattava asia on myös nais ja miesprostituoitujen erilainen asema. Keskustellaan kiihkoillen vain rikollisen prostituution ongelmista, vaikka samalla on olemassa myös vapaaehtoista prostituutiota. Suurin syy tähän voi olla vielä yhä naisen seksuaaliseen vapauteen liitetty häpeily. Miesprostituoidun mielletään helposti toimivan alalla omasta halusta, tai jopa himosta, mutta vapaaehtoisesti toimivaa naista ei ilmeisesti voi olla edes olemassa. Ihmettelen asiaa suuresti, on kuitenkin kysymys ihmisten vapaudesta omassa elämässään. Vapaus on oikeaa vapautta, kunhan valintoihin tarjotaan riittävät mahdollisuudet.

Onko vapaaehtoista prostituutiota olemassa? Kyllä. Pitäisin parhaana vaihtoehtona kehitystä kohti vapaaehtoista prostituutiota. Jos silti vapaaehtoisuus osoittautuu täysin mahdottomaksi, hyvin harva mies tai nainen pystyisi toimimaan kohtuullisen vapaaehtoisuuden rajoissa, ehdottaisin täydellistä prostituutiokieltoa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa turvattaisiin jokaisen ihmisen mahdollisuus omiin päätöksiin, kun taas toisessa turvattaisiin ihmisen elämä epäinhimilliseltä kohtalolta.
512826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Puhut asiaa. Kirjoituksen loppuosassa mainitset vapaaehtoisen, rikollisen toiminnan ulkopuolella olevan prostituution. Tulee mieleen, olisiko tällaisten prostituoitujen palveluvalikoima samantyyppinen kuin mafian (tai muiden sutenöörien) valvomien prostituoitujen?

Onko muuten seksin alalla ihmisten pakko saada toteuttaa kaikkia mahdollisia haluja, ilmaiseksi tai rahalla?

Äänestä
  • ovat varmasti vapaaehtoisessa ja itsenäisessä prostituutiossa sellaisia kuin työntekijä haluaa niiden olevan.

    Eri tekojen hyväksyttävyyteenkin on muiden hankala sanoa mitään. Jos kaksi aikuista ihmistä hyväksyy jonkin keskinäisen asian, ja pitävät huolen siitä ettei ulkopuolisia vahingoiteta, en näkisi asiassa mitään pahaa.

    Äänestä

  • ... suhde on ongelmallinen, siksi minun lienee paikallaan palstan päivystävänä sovinistina hieman analysoida asiaa.

    Feminismin ja naisliikkeen asenne prostituutioon on perinteisesti kielteinen. Miksi?

    Naiset ovat kautta aikain käyttäneet seksipalvelujen myyntiä elintasonsa nostamiseen. Seksipalveluilla on ollut kahdet markkinat, pitkäaikaisiin sopimuksiin perustuvat tukkumarkkinat, ja prostituoitujen ja muiden kevytkenkäisten naisten ylläpitämät lyhytaikaisiin sopimuksiin perustuvat vähittäismarkkinat.

    Tukkumarkkinoilla toimivat naiset ovat olleet aina enemmistönä ja suhtautuneet vähittäismarkkinoilla toimiviin negatiivisesti, koska he katsovat vähittäismarkkinoilla toimivien naisten polkevan hintoja ja houkuttelevan asiakkaita liian monipuolisella palveluvalikoimalla. Feministien kielteinen asenne prostituutioon heijastelee naisten tukkumarkkinoilla toimivan enemmistön kantaa ja antaa samalla feministeille hyvän keinon syyllistää miehiä tekemällä heidän seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisestään jotenkin epäilyttävää, likaista, tuomittavaa ja jopa rikollista.

    Paitsi prostituution olemassaolo, myös sen laillisuuskysymys on feministeille suuri ongelma. Tasa-arvon näkökulmasta kahden täyti-ikäisen ja täysivaltaisen ihmisen vapaaehtoisen sopimuksen seksipalvelujen vaihdosta rahaan ei pitäisi olla ongelmallinen. Feminististen perinteiden mukaan tasa-arvonäkökulmaa kuitenkin sovelletaan vain jos se vie eteenpäin feminismin asiaa, joten feministien on keksittävä muu perustelu, jos he haluavat ajaa feministisen ideologian mukaista negatiivista suhtautumista prostituutioon. Tällaiseksi onkin tarjoutunut prostituoitujen huono asema suhteessa parittajiin.

    Seksipalvelujen oston kriminalisointi on feministeiltä ihailtava taidonnäyte. Kaksi täysi-ikäistä ja täysivaltaista ihmistä tekee sopimuksen palvelujen ostosta ja myynnistä, joka ei loukkaa kenenkään oikeutta. Feministisen ideologian mukaan tämä on kuitenkin tuomittava. Kumpi on suurempi rikollinen, ammattimaisesti toimiva myyjä vai satunnainen ostaja? Feministisen ideologian pohjalta ratkaisu on selvä: tietysti satunnainen ostaja, koska hänhän on mies!

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... suhde on ongelmallinen, siksi minun lienee paikallaan palstan päivystävänä sovinistina hieman analysoida asiaa.

    Suomennettuna sinun käsityksesi mukaan kaikki parisuhteessa elävät naiset ovat siis huoria.

    Ja vastaavasti miehet huorankäyttäjiä. Onneksi minä en elä sinun surkeassa sisäisessä maailmassasi.

    Varsinainen limbo.

    Äänestä

  • alitus kirjoitti:

    ... feministi, ja lisäksi sinulla tuntuu olevan likainen mielikuvitus! Jos luet postaukseni tarkkaan, huomaat, että siinä ei huoritella ketään. Seksin merkitys parisuhteessa miestä motivoivana tekijänä on yleisesti tunnustettu tosiasia.

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... suhde on ongelmallinen, siksi minun lienee paikallaan palstan päivystävänä sovinistina hieman analysoida asiaa.

    Feminismin ja naisliikkeen asenne prostituutioon on perinteisesti kielteinen. Miksi?

    Naiset ovat kautta aikain käyttäneet seksipalvelujen myyntiä elintasonsa nostamiseen. Seksipalveluilla on ollut kahdet markkinat, pitkäaikaisiin sopimuksiin perustuvat tukkumarkkinat, ja prostituoitujen ja muiden kevytkenkäisten naisten ylläpitämät lyhytaikaisiin sopimuksiin perustuvat vähittäismarkkinat.

    Tukkumarkkinoilla toimivat naiset ovat olleet aina enemmistönä ja suhtautuneet vähittäismarkkinoilla toimiviin negatiivisesti, koska he katsovat vähittäismarkkinoilla toimivien naisten polkevan hintoja ja houkuttelevan asiakkaita liian monipuolisella palveluvalikoimalla. Feministien kielteinen asenne prostituutioon heijastelee naisten tukkumarkkinoilla toimivan enemmistön kantaa ja antaa samalla feministeille hyvän keinon syyllistää miehiä tekemällä heidän seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisestään jotenkin epäilyttävää, likaista, tuomittavaa ja jopa rikollista.

    Paitsi prostituution olemassaolo, myös sen laillisuuskysymys on feministeille suuri ongelma. Tasa-arvon näkökulmasta kahden täyti-ikäisen ja täysivaltaisen ihmisen vapaaehtoisen sopimuksen seksipalvelujen vaihdosta rahaan ei pitäisi olla ongelmallinen. Feminististen perinteiden mukaan tasa-arvonäkökulmaa kuitenkin sovelletaan vain jos se vie eteenpäin feminismin asiaa, joten feministien on keksittävä muu perustelu, jos he haluavat ajaa feministisen ideologian mukaista negatiivista suhtautumista prostituutioon. Tällaiseksi onkin tarjoutunut prostituoitujen huono asema suhteessa parittajiin.

    Seksipalvelujen oston kriminalisointi on feministeiltä ihailtava taidonnäyte. Kaksi täysi-ikäistä ja täysivaltaista ihmistä tekee sopimuksen palvelujen ostosta ja myynnistä, joka ei loukkaa kenenkään oikeutta. Feministisen ideologian mukaan tämä on kuitenkin tuomittava. Kumpi on suurempi rikollinen, ammattimaisesti toimiva myyjä vai satunnainen ostaja? Feministisen ideologian pohjalta ratkaisu on selvä: tietysti satunnainen ostaja, koska hänhän on mies!

    Nyt naisilla on onneksi valinnanvaraa keinoissa, joilla nostaa elintasoaan.

    Miten sydänveresi liikahtelisi, jos poikasi tai tyttäresi ryhtyisi protstituoiduksi? Kysäisen sinultakin...

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    ... alaa ammatiksi kenellekään, uskon että se aiheuttaa pitemmän päälle ongelmia harjoittajalleen.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Nyt naisilla on onneksi valinnanvaraa keinoissa, joilla nostaa elintasoaan.

    Miten sydänveresi liikahtelisi, jos poikasi tai tyttäresi ryhtyisi protstituoiduksi? Kysäisen sinultakin...

    Näytelmässä mies viedään Suuren Maailman hulinaan, tunnettu strippari nousee esiin - a vot, sattui olemaan miehen tytär...

    Eli ymmärsinkö oikein, huoraaminen ja irstailu on ok, kunhan ei kyseessä ole tytär/sisar/äiti/vaimo??

    Henkilökohtaisesti uskon vapaaseen markkinatalouteen, jos joku haluaa pyrstöllään kohentaa taludellista tilannettaan niin siitä vaan.

    Minultakin on kyselty toisinaan yön hintaa. Silloin hymyilen suloisesti, ja sanon "miljoona". Kaverin kökistellessä selvitän, että meillä on pari vaihtoehtoa selvittää tilanne; joko kaadan kaljani hänen päähänsä ja kiljun järjestysmiehen paikalle tai sitten lyödään vitsiksi koko juttu.

    Yleensä menee vitsiksi.

    Mitenkähän vähän konservatiivisemmat naiset mahtavat suhtautua moiseen, ja miksi on suhtaudutava? Feminismillä on siis yhä työsarkaa, jos tavallisessa korttelikapakassa tuopin höysteenä saa työtarjouksia.

    (toisaalta, valtion palkoilla...)

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    Kun kysyy jokainen omalta kohdaltaan, miltä tuntuisi, jos läheinen ryhtyisi mainittuun ammattiin, havainnollistuu tuon ammatin surkeus.

    Kovin usein ei taida olla kyseessä sellainen tapaus, että ammattiin ryhdytään vasta täysikäisinä, asuntoasiat, terveys, mahdollinen myöhempi ammattikoulutus kunnossa, visusti erillään rikollisuudesta pysyen.

    ---

    Miksi muuten "yön hintaa" kysytään? Onko sitoutumattomuus kiihottavinta, latistaako mielikuvitusta tasavertainen (vaikka yhdenkin yön suhde), jossa ei rahaa anneta eikä pyydetä?

    ... on tasavertaisuus kaukana, ihmisistä vain 50 % on naisia, mutta naisilla on 100 % vituista.

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... on tasavertaisuus kaukana, ihmisistä vain 50 % on naisia, mutta naisilla on 100 % vituista.

    sen suuntaista, yksinomistuksen kiroista, en jaksanut (kas, olen nainen) kauheasti syventyä - mutta jotenkin jäi mieleen kansakoulusta.

    Otaksuttavasti 100 % nk. miehisistä varusteista on yhä miesten hallussa!! Törkeätä diskriminointia! Mihin elimeen (hassu sana, tässä yhteydessä ainakin ;) otan yhteyttä korjatakseni syrjinnän??

    Juntti kiltti, käytä siistimpä kieltä, olet muuten ihan hauska :)

    Kaikista hienointa olisi alkaa käyttämään latinaa näissä yhteyksissä.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Kun kysyy jokainen omalta kohdaltaan, miltä tuntuisi, jos läheinen ryhtyisi mainittuun ammattiin, havainnollistuu tuon ammatin surkeus.

    Kovin usein ei taida olla kyseessä sellainen tapaus, että ammattiin ryhdytään vasta täysikäisinä, asuntoasiat, terveys, mahdollinen myöhempi ammattikoulutus kunnossa, visusti erillään rikollisuudesta pysyen.

    ---

    Miksi muuten "yön hintaa" kysytään? Onko sitoutumattomuus kiihottavinta, latistaako mielikuvitusta tasavertainen (vaikka yhdenkin yön suhde), jossa ei rahaa anneta eikä pyydetä?

    mainitsemasi läheisen ihmisen prostituoituna toimiminen suoraan ihmisen heikohkoon elämäntilanteeseen?

    Ei taida liittyä, kyseessä on kaksi eri asiaa.

    Ja jos keskustelu sivuaa yhtään minun alkuperäistä tekstiä, viittasin siinä voimakkaasti ihmisen itsenäiseen päätäntävaltaan omasta elämästään. Samalla määrittelin melko tiukat prostituution rajat joissa tuo itsenäinen päätäntä valta toimisi.

    Rikollisen prostituution vaikutuksista taidamme olla samaa mieltä.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Kaikista hienointa olisi alkaa käyttämään latinaa näissä yhteyksissä.

    Hevonvitulaaris och kullipantuuris

    ???

    Äänestä

  • janne kirjoitti:

    Ihmisen päätäntävalta omasta elämästään on periaate, joka ei ole yleispätevä, absoluuttinen, muttumaton, kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina esiintynyt.

    Itse en pidä ihmisen päätäntävaltaa/oikeutta omasta elämästään rajoittamattomana tai edes kovin laajana. En nojaa tässä uskonnollisiin arvoihin tai "moralistisiin" teeseihin, vaan siihen, että minulla ei ole kovin korkeaa käsitystä yksilöllisyydestä ja yksilön vapaudesta. Useimpien kohdalla toteutettu yksilön vapaus ohittaa yksilön vastuun. Näes.

    Äänestä

  • Kielinero kirjoitti:

    Hevonvitulaaris och kullipantuuris

    ???

    Nuo eivät ole ne tavallisimmat termit. Mitä sanakirjaa käytit?

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Nuo eivät ole ne tavallisimmat termit. Mitä sanakirjaa käytit?

    Pillulliirus und kyrpästuumarus

    ???

    Äänestä

  • Kielinero kirjoitti:

    Pillulliirus und kyrpästuumarus

    ???

    Käytä Strengin sanakirjaa ja järkeä.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Käytä Strengin sanakirjaa ja järkeä.

    ...

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Kaikista hienointa olisi alkaa käyttämään latinaa näissä yhteyksissä.

    filologia on heikko kohtani, latinankin opin Asterixeista - nyt vain pelkään yhtä ainoaa asiaa.... :)

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Ihmisen päätäntävalta omasta elämästään on periaate, joka ei ole yleispätevä, absoluuttinen, muttumaton, kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina esiintynyt.

    Itse en pidä ihmisen päätäntävaltaa/oikeutta omasta elämästään rajoittamattomana tai edes kovin laajana. En nojaa tässä uskonnollisiin arvoihin tai "moralistisiin" teeseihin, vaan siihen, että minulla ei ole kovin korkeaa käsitystä yksilöllisyydestä ja yksilön vapaudesta. Useimpien kohdalla toteutettu yksilön vapaus ohittaa yksilön vastuun. Näes.

    ... kantasi oikeaoppisuuden feministisen keskuskomitean politbyroosta? Minusta tuntuu, että kannassasi on harhaoppisia piirteitä.

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    filologia on heikko kohtani, latinankin opin Asterixeista - nyt vain pelkään yhtä ainoaa asiaa.... :)

    mutta mihinkäs se taivas hävisi?

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    mutta mihinkäs se taivas hävisi?

    just odotankin, kai se putoaa niskaan - - - auts****

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    mutta mihinkäs se taivas hävisi?

    ... aloittaa monologia?

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... aloittaa monologia?

    tylsää ois, eikö teistäkin? Miks kysyitte?? En minä teille peukaloani pure, hyvä herra...

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    tylsää ois, eikö teistäkin? Miks kysyitte?? En minä teille peukaloani pure, hyvä herra...

    ... vaikka totta on, että monologit ovat usein soporifisia.

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... vaikka totta on, että monologit ovat usein soporifisia.

    Missä monologia näet?

    Tosin kysymyksesi muoto oli futuurissa. Myöskään futuurissa ei tule Hertalta monologeja. turha toivo.

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... on tasavertaisuus kaukana, ihmisistä vain 50 % on naisia, mutta naisilla on 100 % vituista.

    Arvasinhan, että miehet puhuvat peniskateudesta vain siksi että heillä on itsellään vittukateus!

    Äänestä

  • Sirpa kirjoitti:

    muista se, älä anna alaluokalle aseita itseäsi vastaan :)

    Äänestä

  • Sirpa kirjoitti:

    Arvasinhan, että miehet puhuvat peniskateudesta vain siksi että heillä on itsellään vittukateus!

    ... on kyllä molemminpuolista, mutta kestää valitettavan vähän aikaa kerrallaan.

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... feministi, ja lisäksi sinulla tuntuu olevan likainen mielikuvitus! Jos luet postaukseni tarkkaan, huomaat, että siinä ei huoritella ketään. Seksin merkitys parisuhteessa miestä motivoivana tekijänä on yleisesti tunnustettu tosiasia.

    .. Sanoit: ”” Naiset ovat kautta aikain käyttäneet seksipalvelujen _myyntiä_ elintasonsa nostamiseen. Seksipalveluilla on ollut kahdet markkinat, _pitkäaikaisiin_ sopimuksiin perustuvat tukkumarkkinat, ja..””

    Viimeinen kohta mitä selvimmin viittaa näkemykseesi avioliitosta, eikö niin?

    Huoritella voi myös käyttämättä huora-sanaa. Näkemyksesi perustuu klisheeseen: Naiset saavat avioliitossa (parisuhteessa) mieheltä rahaa ja vastineeksi antavat seksipalveluita. Ilmeisesti miehet eivät sitten saa avioliitossa rahaa naiselta, niinkö? Eivätkä naiset seksipalveluita miehiltä?

    Jos kulut ja tulot laitetaan puoliksi, tehdään yhteisiä lapsia, jne. niin, kotitalouden rahat ovat perheen yhteisessä käytössä, eikä suinkaan vastinetta naiselle seksipalveluista.

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... on kyllä molemminpuolista, mutta kestää valitettavan vähän aikaa kerrallaan.

    markkinataloudellista ajattelutapaa, voisit nauttia vielä enemmän, ja pidempään..

    Äänestä

  • kuule venkoile kirjoitti:

    .. Sanoit: ”” Naiset ovat kautta aikain käyttäneet seksipalvelujen _myyntiä_ elintasonsa nostamiseen. Seksipalveluilla on ollut kahdet markkinat, _pitkäaikaisiin_ sopimuksiin perustuvat tukkumarkkinat, ja..””

    Viimeinen kohta mitä selvimmin viittaa näkemykseesi avioliitosta, eikö niin?

    Huoritella voi myös käyttämättä huora-sanaa. Näkemyksesi perustuu klisheeseen: Naiset saavat avioliitossa (parisuhteessa) mieheltä rahaa ja vastineeksi antavat seksipalveluita. Ilmeisesti miehet eivät sitten saa avioliitossa rahaa naiselta, niinkö? Eivätkä naiset seksipalveluita miehiltä?

    Jos kulut ja tulot laitetaan puoliksi, tehdään yhteisiä lapsia, jne. niin, kotitalouden rahat ovat perheen yhteisessä käytössä, eikä suinkaan vastinetta naiselle seksipalveluista.

    Olen periaatteessa samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa siitä että tietyltä kannalta katsottuna kaikki naiset ovat oikeastaan huoria. Mutta en pidä sitä tuomittavana. Ei meidän ihmisten elämä lopulta niin hienoa ja ylevää ole, vaan kun sitä pyritään katsomaan ulkopuolelta objektiivisesti, on se ajoittain aika raadollista eikä kohta enää huomaa mitään fundamentaalia eroa ihmisten ja muiden eläinlajien käytöksessä (esimerkkinä nyt tämä pariutuminen). Kaikelle löytyy selityksensä lajien evoluutiosta.

    Eiköhän ne miehet ole yleensä nettomaksajan roolissa. Mies tienaa yleensä paremmin. Tämä on asian toinen puoli; naisenhan on ainakin aiemmin ollut pakkokin huorata menemällä naimisiin että elintaso olisi turvattu. Nykyään naisetkin saavat tienata oman elantonsa vapaasti ja kas, avioliiton asema on heikentynyt huomattavasti. Harvemmat menevät naimisiin ja avioerot ovat yleisia, usein naisten käynnistäminä.

    Mikä sattuma.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    markkinataloudellista ajattelutapaa, voisit nauttia vielä enemmän, ja pidempään..

    ... markkinataloudellista ajattelutapaa jäisin kokonaan ilman.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Ihmisen päätäntävalta omasta elämästään on periaate, joka ei ole yleispätevä, absoluuttinen, muttumaton, kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina esiintynyt.

    Itse en pidä ihmisen päätäntävaltaa/oikeutta omasta elämästään rajoittamattomana tai edes kovin laajana. En nojaa tässä uskonnollisiin arvoihin tai "moralistisiin" teeseihin, vaan siihen, että minulla ei ole kovin korkeaa käsitystä yksilöllisyydestä ja yksilön vapaudesta. Useimpien kohdalla toteutettu yksilön vapaus ohittaa yksilön vastuun. Näes.

    Yksilö joutuu tekemään kaikkialla elämässä omaan terveyteen, koulutukseen, vapauteen, tunne-elämään jne. liittyviä päätöksiä. Länsimaissa on totuttu ihmisarvon ja vapauden yhdistämiseen niin, että yksilön vapautta rajoittaa suurelta osin vain muuttumattomiksi katsotut ihmisoikeudet.

    Jos silti oletat, että yksilön eläessä yleisesti muuttumattomiksi katsottujen ihmisoikeuksien rajoissa, ja hänen itse toimiessa omien elämänarvojen mukaisesti, hän toimisisi vastoin ihmisoikeuksia, asetat itsesi tilanteeseen jossa tiedät mitä toinen ihmisen saa tehdä ja mitä ei.

    Vai mitä tarkoitit "aisti-iloa laatutietoisille..." tekstillä? Ilmeisesti sitä että prostituution ja vaikean elämäntilanteen välillä olisi jokin yhteys. Se on totta, mutta ei aina. Tästä syystä sen liittäminen kysymykseen läheisen ihmisen työskentelystä alalla on johdattelua. Kirjoittaja päättää silloin itse oman arvomaailmansa pohjalta mitä vastauksia hän haluaisi.

    Äänestä

  • Heka kirjoitti:

    Olen periaatteessa samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa siitä että tietyltä kannalta katsottuna kaikki naiset ovat oikeastaan huoria. Mutta en pidä sitä tuomittavana. Ei meidän ihmisten elämä lopulta niin hienoa ja ylevää ole, vaan kun sitä pyritään katsomaan ulkopuolelta objektiivisesti, on se ajoittain aika raadollista eikä kohta enää huomaa mitään fundamentaalia eroa ihmisten ja muiden eläinlajien käytöksessä (esimerkkinä nyt tämä pariutuminen). Kaikelle löytyy selityksensä lajien evoluutiosta.

    Eiköhän ne miehet ole yleensä nettomaksajan roolissa. Mies tienaa yleensä paremmin. Tämä on asian toinen puoli; naisenhan on ainakin aiemmin ollut pakkokin huorata menemällä naimisiin että elintaso olisi turvattu. Nykyään naisetkin saavat tienata oman elantonsa vapaasti ja kas, avioliiton asema on heikentynyt huomattavasti. Harvemmat menevät naimisiin ja avioerot ovat yleisia, usein naisten käynnistäminä.

    Mikä sattuma.

    En ihmettele sekuntiakaan sitä, että avioliiton ja ylipäätään miesten arvostus naisten silmissä on alentunut. Minä en halua olla yhdessä miehen kanssa, joka pitää automaattisesti naisia huorina. Ilmeisesti samaan toteamukseen on päätynyt moni muukin nainen.

    Mikä sattuma!

    Äänestä

  • Heka kirjoitti:

    Olen periaatteessa samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa siitä että tietyltä kannalta katsottuna kaikki naiset ovat oikeastaan huoria. Mutta en pidä sitä tuomittavana. Ei meidän ihmisten elämä lopulta niin hienoa ja ylevää ole, vaan kun sitä pyritään katsomaan ulkopuolelta objektiivisesti, on se ajoittain aika raadollista eikä kohta enää huomaa mitään fundamentaalia eroa ihmisten ja muiden eläinlajien käytöksessä (esimerkkinä nyt tämä pariutuminen). Kaikelle löytyy selityksensä lajien evoluutiosta.

    Eiköhän ne miehet ole yleensä nettomaksajan roolissa. Mies tienaa yleensä paremmin. Tämä on asian toinen puoli; naisenhan on ainakin aiemmin ollut pakkokin huorata menemällä naimisiin että elintaso olisi turvattu. Nykyään naisetkin saavat tienata oman elantonsa vapaasti ja kas, avioliiton asema on heikentynyt huomattavasti. Harvemmat menevät naimisiin ja avioerot ovat yleisia, usein naisten käynnistäminä.

    Mikä sattuma.

    Olettaisin, että perhe on yksikkö, jossa sekä miehen että naisen tulot yhdistetään. Menot puolitetaan, joten eikö ole loogista puolittaa myös tulot, eihän naisen syytä ole se, että häntä arvostetaan tässä yhteiskunnassa niin vähän, että myös palkka on alempi, nytkö siitä häntä rankaisee myös aviomies pitämällä häntä huorana? Outoa..

    Perheasetelmassa tulot ovat perhettä varten, on yhdentekevää, kumpi tienaa enemmän ja kumpi vähemmän. Outoa ajattelutapaa edustaa, että tässä tilanteessa vain nainen olisi huoran asemassa. Yleensä naimisiin mennään länsimaissa rakkaudesta, outoa ajattelua edustaa myös se näkökulma, että mies pitäisi rakastamaansa naista huorana? Mieskö sitten on huorankäyttäjän asemassa avioliitossa? Et olekaan tullut valituksi naisellesi rakkaudesta tms. vaan silkasta rahanahneudesta; näkemyksien kolikoilla on myös kääntöpuolensa.

    Pitäisikö sitten ryhtyä ajamaan uutta järkiperhemallia Suomeen? Perustetaan perhe, mutta ei harrasteta seksiä enää lasten hankinnan jälkeen keskenään vaan molemmat aviopuolisot hakevat seksuaalisen nautintonsa avioliiton ulkopuolelta. Näin perheeseen käytetyt rahat ovat edellleen perheeseen käytettyjä rahoja, kuten ennenkin, mutta huora-asetelma katoaa niiden asenteellisimpienkin miesten mielistä.

    Toinen vaihtoehto voisi olla, että puolisoiden tuloja verrataan keskenään, miehen ylijääväosa tuloista lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Nyt molempien puolisoiden tulot ovat yhtäsuuret, ei voida puhua miehestä suurimpana perheenelättäjänä, kuulostaako hyvältä. Avioliitton mennessä sitten kysyttäisiin aviopuolispilta kumpaa tapaa haluavat alkaa soveltamaan avioliiton auvoisessa satamassa.

    Tuo miehinen raadollinen näkökulma on muuten juuri seikka, miksi prostituutio pitäisi kieltää lailla. Se, että yhteiskunnassa saa myydä edelleenkin pyrstöään, saa aikaan juuri tällaista asennemaailmaa miehille: kaikki naiset loppujen lopuksi ovat miesten mielestä huoria. Suomessa pitäisi kieltää sekö ostaminen että myyminen että parittaminen. Lisäksi prostituutioon ajavat syyt pitäisi kartoittaa tarkoilla tutkimuksilla, ja alkaa sen jälkeen siivoamaan niitä nurkkia, joista seuraukset ovat lähtöisin. Elintasohuorien elintason romahtamisesta en välitä tippaakaan, menkööt oikeisiin töihin, kuten kaikki normaalitkin ihmiset! Uhrihuoria sen sijaan ei saa jättää oman onnensa nojaan.

    Tuo miehinen näkökulma (=kaikki naiset huoria) selittää ilmeisesti sitten myös eronneiden miesten haluttomuuden maksaa lapsen elantoon meneviä elatusmaksujaan omalta osaltaan. Tässä vaiheessa mies ei enää saa seksiä vaimoltaan, joten hän ei enää halua myöskään maksaa yhdessä kuluja, joita lapsi vie. Samalla voidaan selittää myös miesten väkivalta avioliitoissa, huora ei teekään niin kuin ostaja haluaa.

    Kuvottavaa, kuvottavaa, ja niin surullista, tuollaisiako te miehet todella olette?

    Äänestä

  • lappu kirjoitti:

    Naiset eivät kerta kaikkiaan ryhdy sellaiseen parisuhteeseen, josta heille ei ole taloudellista hyötyä. Tämä näkyy jopa tilastoissa: naimattomiksi jääneet ovat yleensä joko hyvätuloisia naisia, joiden on vaikea löytää itselleen tarpeeksi paljon suurituloisempaa miestä, tai pienituloisia miehiä, joiden tulot ovat niin pienet etteivät edes pienituloiset naiset katso hyötyvänsä heistä.

    Naiset siis asettavat parisuhteen ehdoksi sen, että siitä on heille taloudellista hyötyä. Vaatii todella syvällistä feminististä päättelyä, että tällaisestakin tilanteesta voidaan vetää sellainen johtopäätös, että miehet käyttävät naisia hyväkseen ja sortavat heitä.

    Voisit muuten lopettaa tuon huorittelun, se on mautonta.

    Minä puhun asioista niiden oikeilla nimillä, enkä vihjaile epäsuorasti niin kuin sinä teet. Se taka-ajatus mikä sinulla tässä on, on nimenomaan huoraaminen, Heka sentään tunnusti sen suoraan. Mauttomuus palautuu tässäkin tapauksessa sinun ajatuksiisi.

    "Naiset siis asettavat parisuhteen ehdoksi sen, että siitä on heille taloudellista hyötyä."

    Ei pidä paikkaansa, valehtelet.

    ... varsinainen ajatustenlukija. Luepa omatkin ajatuksesi ja mieti, mikä tässä keskustelussa sinua niin kovasti kiihdyttää. Osuuko liian lähelle?

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... varsinainen ajatustenlukija. Luepa omatkin ajatuksesi ja mieti, mikä tässä keskustelussa sinua niin kovasti kiihdyttää. Osuuko liian lähelle?

    Eihän minun tarvitse olla ajatustenlukija! Sinähän annoit itse minulle materiaalin!

    Kiihdyttää? No, ehkä hieman. Surettaa olisi oikeampi ilmaisu. Sinun ajatusmaailmasi on se, joka minua surettaa, se että suhtaudut naisiin huorina. Kaksinaamaista on sitten vielä kieltää se, ja ilmaista asia kiertoilmaisulla, et pääse yli etkä ympäri, sinä olet sitä mieltä, että naiset ovat huoria. Sanoit sen itse kiertoilmaisulla, käyttämättä juuri huora-sanaa.

    En elä parisuhteessa ja maksan itse omat kuluni, joten ei osunut edes lähelle. Onko sinulla tänään huono päivä?

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... vaikka totta on, että monologit ovat usein soporifisia.

    suustani, sanakirjani ei tunne sanaa "soporfinen" - mitä se tarkoittaa?

    Äänestä

  • lappu kirjoitti:

    Eihän minun tarvitse olla ajatustenlukija! Sinähän annoit itse minulle materiaalin!

    Kiihdyttää? No, ehkä hieman. Surettaa olisi oikeampi ilmaisu. Sinun ajatusmaailmasi on se, joka minua surettaa, se että suhtaudut naisiin huorina. Kaksinaamaista on sitten vielä kieltää se, ja ilmaista asia kiertoilmaisulla, et pääse yli etkä ympäri, sinä olet sitä mieltä, että naiset ovat huoria. Sanoit sen itse kiertoilmaisulla, käyttämättä juuri huora-sanaa.

    En elä parisuhteessa ja maksan itse omat kuluni, joten ei osunut edes lähelle. Onko sinulla tänään huono päivä?

    ... keskittyä esitelemään täällä omia ajatuksiasi, niiden suhteen olet varmasti paljon parempi asiantuntija kuin minun ajatuksieni.

    Ja keksi itsellesi joku kunnon nimimerkki, niin keskustelusta tulee edes hieman pitkäjänteisempää, vaikkei täällä mitään kaiken kattavaa maailmanselitystä kannatakaan ruveta kehittelemään.

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    suustani, sanakirjani ei tunne sanaa "soporfinen" - mitä se tarkoittaa?

    ...viikonloppuna jossain englantilaisessa leffassa (soporific, tarkoittaa kai unettavaa). En itse asiassa edes tiedä, onko sellaista sanaa suomen kielessä todellisuudessa olemassakaan. Mutta omien sanojen ja käsitteiden keksiminenhän sopii hyvin tänne feministipalstalle.

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... keskittyä esitelemään täällä omia ajatuksiasi, niiden suhteen olet varmasti paljon parempi asiantuntija kuin minun ajatuksieni.

    Ja keksi itsellesi joku kunnon nimimerkki, niin keskustelusta tulee edes hieman pitkäjänteisempää, vaikkei täällä mitään kaiken kattavaa maailmanselitystä kannatakaan ruveta kehittelemään.

    Tällä hetkellä olen kiinnostuneempi sinun tietystä mielipiteestäsi koskien huoria. En ole ajatustenlukija, tartuin kiinni sinun sanomaasi ajatukseen. Ovatko omat ajatuksesi kuitenkin mauttomia?

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... suhde on ongelmallinen, siksi minun lienee paikallaan palstan päivystävänä sovinistina hieman analysoida asiaa.

    Feminismin ja naisliikkeen asenne prostituutioon on perinteisesti kielteinen. Miksi?

    Naiset ovat kautta aikain käyttäneet seksipalvelujen myyntiä elintasonsa nostamiseen. Seksipalveluilla on ollut kahdet markkinat, pitkäaikaisiin sopimuksiin perustuvat tukkumarkkinat, ja prostituoitujen ja muiden kevytkenkäisten naisten ylläpitämät lyhytaikaisiin sopimuksiin perustuvat vähittäismarkkinat.

    Tukkumarkkinoilla toimivat naiset ovat olleet aina enemmistönä ja suhtautuneet vähittäismarkkinoilla toimiviin negatiivisesti, koska he katsovat vähittäismarkkinoilla toimivien naisten polkevan hintoja ja houkuttelevan asiakkaita liian monipuolisella palveluvalikoimalla. Feministien kielteinen asenne prostituutioon heijastelee naisten tukkumarkkinoilla toimivan enemmistön kantaa ja antaa samalla feministeille hyvän keinon syyllistää miehiä tekemällä heidän seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisestään jotenkin epäilyttävää, likaista, tuomittavaa ja jopa rikollista.

    Paitsi prostituution olemassaolo, myös sen laillisuuskysymys on feministeille suuri ongelma. Tasa-arvon näkökulmasta kahden täyti-ikäisen ja täysivaltaisen ihmisen vapaaehtoisen sopimuksen seksipalvelujen vaihdosta rahaan ei pitäisi olla ongelmallinen. Feminististen perinteiden mukaan tasa-arvonäkökulmaa kuitenkin sovelletaan vain jos se vie eteenpäin feminismin asiaa, joten feministien on keksittävä muu perustelu, jos he haluavat ajaa feministisen ideologian mukaista negatiivista suhtautumista prostituutioon. Tällaiseksi onkin tarjoutunut prostituoitujen huono asema suhteessa parittajiin.

    Seksipalvelujen oston kriminalisointi on feministeiltä ihailtava taidonnäyte. Kaksi täysi-ikäistä ja täysivaltaista ihmistä tekee sopimuksen palvelujen ostosta ja myynnistä, joka ei loukkaa kenenkään oikeutta. Feministisen ideologian mukaan tämä on kuitenkin tuomittava. Kumpi on suurempi rikollinen, ammattimaisesti toimiva myyjä vai satunnainen ostaja? Feministisen ideologian pohjalta ratkaisu on selvä: tietysti satunnainen ostaja, koska hänhän on mies!

    Juntti kirjoittaa naulan kantaan. Heikkotasoisen tavaran tukkumyyjät yrittävät epätoivoisesti savustaa laadukkaan, hinnaltaan kilpailukykyisen ja kauniissa pakkauksessa myytävän tavaran tarjoajat poissa markkinoilta, jotta kehno tai ainakin sikasäkissä-tyyliin myytävä tukkutuote tekisi kauppansa.

    Tukkutuotteen myynnissä rikotaan monia kuluttajalakeja: 1) Joudut sitoutumaan tukkutuotteen käyttäjäksi pahimmassa tapauksessa loppuiäksesi ilman, että sinulla on mitään takeita, että tuotteen laatu pysyisi näyte-erien tasoisena. 2) Tukkutuotteen toimitukset saatetaan lopettaa yhtäkkisesti yksipuolisella päätöksellä, vaikka olet mielestäsi tehnyt sopimuksen pysyvistä toimituksista. 3)Et saa tukkutavaa kovinkaan usein juuri silloin kun sitä itse tarvitsisit. 4) Tukkutavarassa ilmenee jatkuvia kuukausittaisia ja muita epäsäännöllisiä toimitusvaikeuksia.

    Tilannetta voisi verrata nykyisiin kuntosalien jäsennyyspakkoihin, joissa kertalippuja on mahdoton ostaa ja jossa kertalippuja myyvät kuntosalit savustetaan ulos markkinoilta. Jos tukkutavaraa myyvät naiset pitäisivät pysyviä jäsennyksiä myyviä kuntosaleja, niin laitteet voisivat olla epäkunnossa milloin tahansa, sali saattaisi olla suljettuna milloin tahansa epämääräisen ajan, ja vaikka jossain vaiheessa sinun intosi käydä juuri tällä kuntosalilla romahtaisi, niin et pystyisi sanomaan kuntosalijänenyyttäsi irti, vaikka saisit paljon paremman tarjouksen toiselta salilta. Mitäköhän kuluttaja-asiamies sanoisi tällaisesta ammatinharjoittamistavasta?
    (lähde: http://ihmissuhteet.blogspot.com)

    Äänestä

  • lappu kirjoitti:

    Tällä hetkellä olen kiinnostuneempi sinun tietystä mielipiteestäsi koskien huoria. En ole ajatustenlukija, tartuin kiinni sinun sanomaasi ajatukseen. Ovatko omat ajatuksesi kuitenkin mauttomia?

    ... en ole puhunut huorista mitään. Voisitko kertoa, mitä ne sellaiset mielestäsi ovat?

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    ... en ole puhunut huorista mitään. Voisitko kertoa, mitä ne sellaiset mielestäsi ovat?

    Olet puhunut huorista käyttämättä suoraan huora-sanaa. Sen sijaan käytit kiertoilmaisua.

    Luulisi, että jo tuohon ikään mennessä tietäisit mikä huora-sanan sisältö ja merkitys on, ilman että joudut kysymään sitä minulta.

    Äänestä

  • lappu kirjoitti:

    Olet puhunut huorista käyttämättä suoraan huora-sanaa. Sen sijaan käytit kiertoilmaisua.

    Luulisi, että jo tuohon ikään mennessä tietäisit mikä huora-sanan sisältö ja merkitys on, ilman että joudut kysymään sitä minulta.

    Etkö sinäkään tiedä sitä?

    Äänestä

  • Juntti kirjoitti:

    Etkö sinäkään tiedä sitä?

    Milloin pyydät anteeksi sitä että nimittelit kaikkia naisia epäsuorasti huoriksi?

    Äänestä

  • lappu kirjoitti:

    Milloin pyydät anteeksi sitä että nimittelit kaikkia naisia epäsuorasti huoriksi?

    ... lakkaat pieksämästä poikaystävääsi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

janne kirjoitti:

Rikollinen ihmisiä hyväksikäyttävä prostituutio on väärin.

Onko ihmisen itse valitsemaa prostituoidun uraa olemassa?

Muutama vuosi sitten 45 minuuttia ohjelma haastatteli miesprostituoitua, rattopoikaa. Mies kertoi asiakaskuntansa käsittävän 5 eri naista. Työolosuhteet olivat ohjelman mukaan hyvät, naiset halusivat mieheltä yön yli kestäviä vierailuja.

Tekikö mies työtään vapaaehtoisesti? Jos ajatellaan yhteiskunnan arvoja kauttaaltaan, miesprostituoitu luultavasti vain tyydyttää omia tarpeitaan. Hänen halua toimia työssään ei varmastikaan kyseenalaisteta läheskään yhtä voimakkaasti kuin ei-rikollisena prostituoituna toimivan naisen. Osansa on tietysti naisprostituoituihin liittyvä rikollisuus ja ihmiskauppa, se ei ole kuitenkaan koko totuus.

Ratkaisevinta on vapaaehtoisesti alalla toimivan ihmisen asema. Ensiksi on tosin päätettävä, onko vapaaehtoinen ja ei-rikollinen prostituutio, kuten dokumentin miehen kohdalla, ylipäätän hyväksyttävissä. Jos on, niin tärkeintä olisi pyrkiä muuttamaan prostituutioon liittyvät tabut suvaitsevampaan suuntaan, ja keskittää kaikki valvonta rikollisen toiminnan torjumiseen. Sitä mukaa alalla toimivien ihmisten asema paranisi, ja rikollisten hallitsemat ihmiskauppamarkkinat muuttuisivat inhimillisiksi, ihmisen itse päätettäviksi. Päätännän mukana ihminen saisi päättää itse montako asiakasta pitää, milloin pitää, aivan kuten ohjelman mies teki.

Toinen merkittävä teko olisi erilaisten ihmisryhmien toimeentulon turvaaminen, niin että mahdollisimman moni vastentahtoisesti alalle hakeutumista harkitseva saisi toimeentulonsa muutoin kuin prostituutiolla. Nykyinen käytäntö jossa etenkin naisia riistetään, on väärin. Keskustelukin on täysin puolesta tai vastaan. Mitään erilaisia mielipiteitä ei suvaita.

Yksi huomattava asia on myös nais ja miesprostituoitujen erilainen asema. Keskustellaan kiihkoillen vain rikollisen prostituution ongelmista, vaikka samalla on olemassa myös vapaaehtoista prostituutiota. Suurin syy tähän voi olla vielä yhä naisen seksuaaliseen vapauteen liitetty häpeily. Miesprostituoidun mielletään helposti toimivan alalla omasta halusta, tai jopa himosta, mutta vapaaehtoisesti toimivaa naista ei ilmeisesti voi olla edes olemassa. Ihmettelen asiaa suuresti, on kuitenkin kysymys ihmisten vapaudesta omassa elämässään. Vapaus on oikeaa vapautta, kunhan valintoihin tarjotaan riittävät mahdollisuudet.

Onko vapaaehtoista prostituutiota olemassa? Kyllä. Pitäisin parhaana vaihtoehtona kehitystä kohti vapaaehtoista prostituutiota. Jos silti vapaaehtoisuus osoittautuu täysin mahdottomaksi, hyvin harva mies tai nainen pystyisi toimimaan kohtuullisen vapaaehtoisuuden rajoissa, ehdottaisin täydellistä prostituutiokieltoa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa turvattaisiin jokaisen ihmisen mahdollisuus omiin päätöksiin, kun taas toisessa turvattaisiin ihmisen elämä epäinhimilliseltä kohtalolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu