1) Omaa taakkaa ei kannata turhaan lisätä esim. syyllistämällä itseään. Syyllistäminen ja vastuun kantaminen ovat kaksi täysin eri asiaa; ensimmäinen lamaannuttaa helposti ihmistä, toinen aktivoi. Ei myöskään pidä antaa ympäristön syyllistää.
2) Lasten hyvinvointi on ensisijaisesti vanhempien vastuulla.
Lapsilla pitäisi olla oikeus mahdollisimman turvalliseen, kannustavaan ja onnelliseen lapsuuteen. Tästäkään vaatimuksesta ei kannattaisi ahdistua - siitä kun ei ole mitään hyötyä kenellekään - vaan ottaa se tavoitteeksi.
Aineellista hyvinvointia tärkempi asia on turvallinen ja kannustava kotiympäristö. Lapsi aistii herkästi kodin ilmapiirin. Lasten hyvinvoinnin priorisoiminen ei tarkoita, etteikö vanhempien hyvinvoinnilla olisi merkitystä. Päinvastoin.
3) Suunnitteleminen kannattaa yrittää ottaa tavaksi, mutta suunnitelmista ei ole mitään hyötyä, mikäli toimeenpano unohtuu, eli a) tietojen kerääminen, tiedostaminen, b) suunnittelu, c) toimeenpano.
Muussa tapauksessa jää helposti virran vietäväksi.
Varsinkin omaa taloutta kannattaa suunnitella; tuloja ja menoja kannattaa pitää silmällä. (Martoilta saa kuulemma kodin taloudenpitoon liittyviä neuvoja.)
4) Hyvinvointijärjestelmän tulisi(kin) toimia _turvaverkkona_.
Tässä turvaverkossa on valitettavasti tällä hetkellä jonkin verran reikiä ja tästä syystä osa ihmisistä joutuu kääntymään esim. kirkon puoleen.
5) Nyky-yhteiskunnassa varsin monella menee varsin hyvin ja
kulutukseen perustuvaa elämäntapaa ihannoidaan (ehkä hieman sokeasti), mikä saattaa herättää sivustakatsojassa monenlaisia tunteita, esim. huonommuuden tunnetta.
Tätäkin ansaa kannattaa yrittää välttää monestakin syystä.
Lisäksi pitäisi yrittää muistaa, että
- aina toisen tilanne ei ole ihan niin hyvä kuin miltä se ulkoapäin katsottuna saattaa näyttää;
- ihmisillä on mm. hyvin erilaiset lähtökohdat ("paremmuudesta" ja "huonommuudesta" puhuminen on asioiden raakaa yksinkertaistamista);
- itsetuntemus on oikotie parempaan elämään
- suurin osa ihmisistä pyllähtää kumoon ainakin kerran elämässään.
Ratkaisevaa on se pyrkiikö mahdollisimman nopeasti pääsemään taas jaloilleen.
Ei saisi antaa vastoinkäymisten lannistaa ja pitäisi keskittyä positiivisiin asioihin siinä määrin kun se on mahdollista.
2) Lasten hyvinvointi on ensisijaisesti vanhempien vastuulla.
Lapsilla pitäisi olla oikeus mahdollisimman turvalliseen, kannustavaan ja onnelliseen lapsuuteen. Tästäkään vaatimuksesta ei kannattaisi ahdistua - siitä kun ei ole mitään hyötyä kenellekään - vaan ottaa se tavoitteeksi.
Aineellista hyvinvointia tärkempi asia on turvallinen ja kannustava kotiympäristö. Lapsi aistii herkästi kodin ilmapiirin. Lasten hyvinvoinnin priorisoiminen ei tarkoita, etteikö vanhempien hyvinvoinnilla olisi merkitystä. Päinvastoin.
3) Suunnitteleminen kannattaa yrittää ottaa tavaksi, mutta suunnitelmista ei ole mitään hyötyä, mikäli toimeenpano unohtuu, eli a) tietojen kerääminen, tiedostaminen, b) suunnittelu, c) toimeenpano.
Muussa tapauksessa jää helposti virran vietäväksi.
Varsinkin omaa taloutta kannattaa suunnitella; tuloja ja menoja kannattaa pitää silmällä. (Martoilta saa kuulemma kodin taloudenpitoon liittyviä neuvoja.)
4) Hyvinvointijärjestelmän tulisi(kin) toimia _turvaverkkona_.
Tässä turvaverkossa on valitettavasti tällä hetkellä jonkin verran reikiä ja tästä syystä osa ihmisistä joutuu kääntymään esim. kirkon puoleen.
5) Nyky-yhteiskunnassa varsin monella menee varsin hyvin ja
kulutukseen perustuvaa elämäntapaa ihannoidaan (ehkä hieman sokeasti), mikä saattaa herättää sivustakatsojassa monenlaisia tunteita, esim. huonommuuden tunnetta.
Tätäkin ansaa kannattaa yrittää välttää monestakin syystä.
Lisäksi pitäisi yrittää muistaa, että
- aina toisen tilanne ei ole ihan niin hyvä kuin miltä se ulkoapäin katsottuna saattaa näyttää;
- ihmisillä on mm. hyvin erilaiset lähtökohdat ("paremmuudesta" ja "huonommuudesta" puhuminen on asioiden raakaa yksinkertaistamista);
- itsetuntemus on oikotie parempaan elämään
- suurin osa ihmisistä pyllähtää kumoon ainakin kerran elämässään.
Ratkaisevaa on se pyrkiikö mahdollisimman nopeasti pääsemään taas jaloilleen.
Ei saisi antaa vastoinkäymisten lannistaa ja pitäisi keskittyä positiivisiin asioihin siinä määrin kun se on mahdollista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyöhyys on hyvin väljä käsite. Jos tarkoitetaan tulojen pienuutta suhteessa menoihin tarkoitetaan taloudellista köyhyyttä tai aineellista köyhyyttä.
Meillä on erilaisia mittareita köyhyyden mittaamiseen. Eikä niistä sen enempää.
Aivan kuin Ninni3 sanoo, oman henkilökohtaisen elämänsä voi suunnitella ja organisoida niin, että pärjää omilla tuloillaan. Tietysti aina voi tulla ja tuleekin yllätyksiä, mutta jos perusasiat on kunnossa niin poikkeuksiinkin löytyy ratkaisut.
Ihminen on kuitenkin subjektiivinen olento ja kokee taloudellisen asemansakin lähinnä vain omien kokemuksiensa kautta. Se saattaa sumentaa omia näköaloja ja jopa haitata luovien ratkaisujen tekoa. Siksi oliskin hyvä ottaa selvää miten muut ovat selviytyneet ongelmatilanteista. Aina löytyy aidosti ja oikeasti välittäviä ihmisiä jotka ovat osaavat tukea oikealla tavalla. Niitä syyllistäjiä ja/tai marmattajia ei kannata kuunnelle tai on kohta itse samanlainen.
Ninni3 mainitsee Martat neuvojen antajina. Ihan hyviä neuvoja heiltäkin saa, on kuitenkin paljon muitakin tahoja, jotka osaavat neuvoa ja jotka ovat valmiita jakamaan tietojaan jos löytyy vastaan ottavainen kohde. Joskus jopa ne omat mummut ja papat saattavat tietää hyviäkin vinkkejä jos niitä vaan kysyy. Kunhan ymmärtää että kuluttaminen itsessään ei ainakaan ole elämänmerkitys.
Parasta oppiahan on tietysti itse opittu oppi, eli jos nyt joskus pyllähtääkin, niin sehän on vain opiksi tulevaa varten.
Lopuksi vielä, meitä ympäröi sellainen 'kaikki on kivaa mainosmaailma puhvi-pilvi' jolla turrutamme itsemme jonkinlaiseen kulutusuneen, mutta jos tuo usva jostainsyystä ympäriltämme häipyy ja tavallinen arki tulee esiin alamme olla perikandopartaalla. Pitäkää siis jalat maassa vaikka pää pilviä tavoittelisikin. Arki on ihanaa.