Mahtoiko pitkällisen kansainvälisen diplomatian koukerot tunteva saksalainen olla niin tyhmä miltä näyttää hyväksyessään Rytin henkilökohtaisen sitoumuksen suomalaisten nimissä olla tekemättä erillisrauhaa venäläisten kanssa? Pitihän saksalaisten tietää että kysymys on kuitenkin demokraattisesta maasta eikä mistään henkilödiktatuurista. Heidän oma lähettiläänsä Blucherkin on suomalaisten demokratiasta johtuvat "ongelmat" tuonut omissa raporteissaan hyvinkin selvästi esille.
Miksipä ne saksalaisveljet hyväksyivät Rytin moskapuheet ase- ja muun apunsa pantiksi? Oliko ne tyhmiä vaiko edelleenkin lopullisesta voitosta niin sokaistuneina vaiko miten siinä noin kävi? Ei vaadittu akselisopimukseen liittymistä..ei. Riitti vain helposti vaihdettavan resitentin kirjallinen vakuutus. Hulluja nuo Ribbentrobit ja muut saksalaisdiplomaatit...Adolfista puhumattakaan.
Vai oliko kyseessä myös saksalaisten puolelta ajan ostaminen? Suomeenhan voisi ,ainakin yrittää, istuttaa saksalaismielisen hallinnon??
Miksipä ne saksalaisveljet hyväksyivät Rytin moskapuheet ase- ja muun apunsa pantiksi? Oliko ne tyhmiä vaiko edelleenkin lopullisesta voitosta niin sokaistuneina vaiko miten siinä noin kävi? Ei vaadittu akselisopimukseen liittymistä..ei. Riitti vain helposti vaihdettavan resitentin kirjallinen vakuutus. Hulluja nuo Ribbentrobit ja muut saksalaisdiplomaatit...Adolfista puhumattakaan.
Vai oliko kyseessä myös saksalaisten puolelta ajan ostaminen? Suomeenhan voisi ,ainakin yrittää, istuttaa saksalaismielisen hallinnon??
Vastaukset 103
Vanhimmat
Kumpikin antoi vähän myöden, koska halusi jotain toiselta.
..painostuksen paikkahan tuo olisi ollut selvästi saksalaisten puolelta kuitenkin. Suomalaiset olivat aika paniikissa vielä tuona ajankohtana kun Ribbentrob tänne pelmahti...ja olihan taustalla se venäläisten painava antautumisvaatimuskin.
Sakut uskoi Rydin sitoumuksen riittävän sitomaan koko Suomen sotaan lopullisesti.
Kun niillä itsellään oli diktatuurinen järjestelmä oli ne sokeutuneet demokratian pelisääntöihin.
..kyllä hölmöltä. Olivat kyllä tietoisia suomalaisen demokratian kiemuroista ja mahdollisuuksista. Se on tullut aika hyvin esille tuon jatkosodan ajalta.
Väitteeni saksalaisten huonosta demokratiantuntemuksesta on tullut vaikka Jokipiiltä aika selkeästi esille yhtenä syynä heidän tyytymisestään Rydin lupaukseen.
He pitivät sitä koko Suomea sitovana kuten Hitlerin lupauksia koko Saksaa sitovana.
..voisi vetää johtopäätöksen että kannattaa tehdä kaikki arveluttavat henkilökohtaiset sitoutumukset diktaattoreiden kanssa...saattaa toki olla että saksalaisosapuoli on hämääntynyt suomalaisen demokratian toimivuudesta ,myös omalta osaltaan tuon jatkosotaan lähdön prosessin nähtyään...?
Jos tarkoitit jatkosotaan lähtöprosesilla pienen piirin toimintaa eli sotakabinetin, niin olisiko saksalainen hämääntynyt siitä siten että luuli tosissaan pienen piirin pystyvän päättämään ja ajamaan läpi asian kuin asian?
Saksalla oli pohjoisessa vielä Dietlin vuoristoarmeija
ja SS-Nord Rovaniemellä turvaamassa ennen kaikkea
Saksan sotateollisuudelle tärkeän nikkelin tuotannon.
Ja kyllä Saksakin tarvitsi myös puutavaraa Suomesta
sekä kanssasotijaa armmegruppe Nordin sivustalla.
Armeegruppe Mitten oli operaatio Bagrationin alettua
22.6. Valko-Venäjällä tuhon partaalla.
..tarkoitin. Hitlerhän itse vaati silloin syksyllä -40 ,että silloin päätetyt asekaupat ja se kauttakulkukin jää vain muutaman henkilön tietoon...siitä kai se sitten lähti että asiaan vihkiytyneitä oli sitten myöhemminkin vähemmänlaisesti...
Viimekädessähän sitten puhutaan samasta asiasta? Blucher piti kyllä Ribbentrobin byroota ajantasalla suomalaisten toimista etenkin tuon demokratian suhteen..mahtoivatko heittää Wipertin raportit mappi ö:hön lukematta...
Ajatusheittona sitten tuo mahdollinen vallankaappaus Suomessa. Eihän Suomessa paljoa ollut natsimielisiä siihen aikaan ,vielä mutta eipä niitä kommunistejakaan ollut Virossa kovinkaan montaa vuonna 1940...
Kyllä sakut varmasti tiesivät sitoumuksen heikkoudet. Kyseessä oli kuitenkin muutakin.
Ainahan oli mahdollista, että Suomi kieltäytyy tekemästä laillista sopimusta. Ja antautuu ehdoitta NL:n vaatimuksen mukaisesti. Tämä olisi ollut selvästi huonompi vaihtoehto sakuille. Koko rintaman vasen laita olisi pettänyt. Sivussa Lapin 200000 sotilasta.
Lisäksi pääosa avustuksista oli jo luovutettu suomalaisille ja jaettu joukoille. Niitä ei olisi saatu takaisin millään. Tuossa vaiheessa Saksalla ei ollut enää varaa avata uutta rintamaa Suomessa Suomeakin vastaan.
Oli edullisempaa saada Suomelta edes jonkintasoinen sitoumus kuin ei mitään. Johtajan vaihdos Suomessa antaa edes jonkinmoisen aikaedun suhteiden katketessa kokonaan.
..olla oikeassa hyvin pitkälti! Ainakin materiaalia oli jo jaettu siinä vaiheessa ja apuakin oli tullut ja tulossa ilman mitään sitoumusta. Sitoumuksen jälkeen sitä sitten laivattiin aivan sodan loppuun asti säntillisesti niinkuin saksalainen aina tekee...
Mannerheim oli kuitenkin jyrkästi ehdotonta antautumista vastaan. Tuo tieto lienee kulkeutunut saksalaisillekin?
Jonkinmoista ajanpeluuta se lieni molemmille osapuolille kuitenkin viimekädessä...
Jos ei tunneta tapahtumia sodan näyttämöllä ei voida myöskään
ymmärtää miksi Ryti oli pakoitettu 26.6. allekirjoittamaan POLIITTISEN
sitoumuksen, siis:
- Viipurin menetys 20.6.
- Itä-Karjalassa alkaa kahden armeijan suurhyökkäys Syvärin ja Petroskoin
suunnilta 21.6.
- Valko-Venäjällä 1,7 miljoonan, 6000 panssarin ja -- hyökkäys...
- Talissa alkaa massiivinen hyökkäys ja tapahtuu panssarien läpimurto 25.6.
Ja toisaalta Mannerheim oli 19.6. jo antanut oman sitoumuksensa Hitlerille,
johon tämä "..ei muilta kiireiltään..." (?) tosin vastannut. Ehkäpä Ribbentropp
tulikin tuota vastausta antamaan, ja siten sopimusta kärttämään.
Saksan ulkoministeri Ribbentropp tuskin lähtee sodan kriittisimpinä hetkinä
23.6. ajan kulukseen tapaamaan Suomen ULKOPOLIITTISTA JOHTOA, so.
presidentti Risto Rytiä.
- Ylipäällikkö voi antaa sitoumuksensa armeijan puolesta, mutta ei poliittisen
johdon puolesta. Kyllä tämän ymmärsi niin von Blücher kuin Erfurthkin.
..pääpiirteittäin esittämäsi asiat. Kysymys nyt ei ollutkaan siitä miksi Ryti sitoumuksensa antoi vaan lähinnä siitä miksi se riitti saksalaisille? Resitentin ´henkilökohtainen lupaus. Resitentin jota ei ollut vielä siinä vaiheessa valittu elinikäiseksi virkaansa, kuten meillä sitten myöhemmin tuli tavaksi...
Olisihan tuossa tosiaankin ollut mainio paremmankin sopimuksen saamisen paikka saksalaisille venkoilevalta aseveljeltä...
Toisaalta, koko operaatio oli täysin typerä.
Itsenäistä valtiota ei käytännössä voi pitää mukana sodassa, mikäli se haluaa siitä irtautua.
Muuten kuin miehittämällä se ja laittamalla sinne uusi hallitus, joka tekee niinkuin käsketään.
Saksalaiset pelkäsi tosissaan että Suomi tekee erillisrauhan, kun tämä operaatio käynnistettiin niin samalla ne paljasti omat pelkonsa.
Hitlerillä ei ollut mitään osuutta asiaan, siksi se kai pääsi tapahtumaankin.
Operaatio oli puhtaasti Rippetropin käsialaa oman asemansa vahvistamiseksi ja Saksan pääesikunta vastusti sitä koko ajan, se oli myös ilmoittanut Mannerheimille että asetoimitukset käynnistetään uudestaan, tuli sopimusta tai ei.
Mannerheim ei ottanut riskejä, Hitlerin kantaa ei tiedetty ja hänen antama vakuutus ei Ripentropille riittänyt, joten Marski painosti Rytin allekirjoittamaan vakuutuksen.
Ryti tiesi missä mennään ja tiesi joutuvansa oikeuteen, ei se ollut tyhmä mies.
Mies teki velvollisuutensa, kuten pitikin.
Tosiasia on, että Hitler vähät välitti koko Rytin sitoumuksesta, eikä ollut sellaista missään vaiheessa itse vaatinut.
Tämä sopimuksen vaatiminen Suomelta oli Rippentropin keksintö ja vaatimus, sotaa käyvässä maassa hallituksen ulkoministerillä on hyvin vähän valtaa ja yleensäkin toimintaa, Rippentrop yritti nostaa osakkeitaan Hitlerin silmissä järjestämällä tämän operaation Suomen sitomiseski sopimuksin tiukemmin Saksan yhteyteen.
Saksan pääesikunta vastusti koko hommaa, se halusi pitää Suomen taistelukykyisenä ja mukana sodassa, hintaan mihin hyvänsä.
Kun apua tarvittiin niin sitä myös lähettiin, tuli osasto Khulmyetä ja muitakin osastoja.
Saksan pääeskunta oli myös ilmoittanut Mannerheimille, että asetoimitukset käynnitetään uudestaan tuli sopimusta tai ei, samoin pääeskunta oli asettanut Rippentropille aikarajan, mihin mennessä homma piti olla selvä tai asetoimitukset käynnistetään joka tapauksessa, vaikka sopimusta ei tulisi Suomen kanssa.
Saksan pääesikunta pelkäsi tosissaan, etä Stalin tekee sellaisen rauhantarjouksen, että Suomi vetäytyy sodasta.
Hitler itse ei ottanut kanstaa koko homaan ja Rippentropillekkin se oli viimeinen virkatoimi, minkä se teki Saksan ulkoministerinä.
Mannerheim painosti Rytin allekirjoittamaan sopimuspaperin, varmuuden vuoksi, Marski ei halunnut asetoimitusten mahdollisesti viivästyvän Saksalaisten keskinäisten arvovaltakiistojen ja valtataistelujen takia.
Ryti tiesi kokoajan, mikä oli tilanne, mutta ajatteli Mannerheimin kanssa samoin, ei ollut syytä viivytellä kun maan etu vaati toisin.
Ryti teki velvollisuutensa ja uhrasi itsensä, Ryti myös tiesi joutuvansa siitä myöhemmin oikeuteen.
..oli hypännyt jo pitkin kevättä Schnurrekin pelottelemassa vallankeikauksella/miehityksellä suomalaisia ja vaatimassa virallista julistusta. Eisuinkaan sekin ominpäin ollut liikkeellä ja omana harrastuksenaan? Gripenberg muistelee tuommoisia asioita nähneensä ja kuullensa silloin...
Lisäksi Tanner johtaa harhaan kuulijansa sosdemien ryhmäkokouksessa :
"Tämä sitoumus on tehtävä julkiseksi ja siinä julistettava että täydellinen yhteisymmärrys vallitsee asetoverien kesken. Ellei Suomi tähän suostu , niin välit menevät Saksan kanssa poikki sotilaallisesti ja taloudellisesti. Tälle vaatimukselle on antanut voimakasta pontta itse valtakunnanjohtajalta saapunut sähkösanoma, jossa jyrkästi sanotaan että ellei Suomi suostu niin välit ovat kerrassa poikki"
--tämmösia se Tanner puheli silloin kun Ribbentrop oli vielä kaupungissa. Mahtoiko silloisilla päättäjillä olla varmaa tietoa että Hitler vähät välitti saako suomesta mitään sopimusta vaiko eikö saa?
Sähke on pötyä.
Hitler ei missään vaiheessa ottanut kantaa koko kiistaan, kyse oli kokoajan Rippentropin omasta politiikasta.
Itseasiassa Saksassa ei taidettu olla kovin tyytyväisiä koko episodiin, sillä kyseinen offensiivi oli Rippentropin viimeinen virkatoimi.
Hitler siirsi sen täysin syrjään päätöksenteosta.
Tämän jälkeen valta ja päätökset tehtiin yhä enempi Saksan pääesikunnassa, joka oli vastustanut aseiden myynnin katkaisemista Suomelle.
Pääesikunnalle oli tärkeintä, että taistelut jatkuaa ja rintama pitää, niin ettei Suomi tee erillisrauhaa.
Saksalla oli onni siinä mielessä, ettei Stalin älynnyt tehdä sellaista ehdotusta, jonka Suomalaiset olisi hyväksyneet heti 1943 tai 1944 vuoden alussa.
..toki ollakin. Mutta kysymys on myös siitä mitä silloiset päättäjät tiesivät asioista ja millä tiedoilla he joutuivat päätöksen tekemään...he eivät voineet lukea noita asioita historian kirjoista. Tuo Tannerin puhe on kuitenkin pidetty seuraavana iltana kun Ribbe oli tullut kaupunkiin.
Toinen asia on sitten se että olisiko suomalaiset realistisesti voineet irrottautua edes sodasta vuonna 43 taikka sitten silloin vuoden -44 alussa?
Strateginen kokonaistilanne muuttui kovin nopeasti silloin vuonna -44.
Toki, mutta Tanner tuskin sai kaikkea sitä tietoa, mitä oli Mannerheimilä ja Rytillä.
Ribbentrop, kuten muutkin Hitlerin lähipiirissä kävi kokoajan omia valtataisteluitaan ja miten ne asioita ajoi tai esitteli, on sitten ihan toinen juttu ...
Joka tapauksessa tämä toimi oli Rippentropin viimeinen virkatoimi, Hitler ei tämän jälkeen mieheen luottanut eikä sille tehtäviä enää antanut.
Sodasta irtautmisyritys 1943 olisi ollut varsin vaarallinen operaatio, sillä se olisi merkinnyt sotatilaa Saksaa vastaan.
Tämän lisäksi olisi rajamme tuntumaan jäänyt hyvin vahva ja hyvin varustettu puna-armeija.
Se että hommaa siirrettiin vuodella, heikensi Saksaa olellisesti ja kesän torjuntataisteluissa syötiin puna-armeijan taistelukykyä rajoilamme olevissa yksiköissä, joten irtaantuminen oli ehkä jopa turvallista niissä oloissa.
..vielä pikkanen asia:
"Joka tapauksessa tämä toimi oli Rippentropin viimeinen virkatoimi, Hitler ei tämän jälkeen mieheen luottanut eikä sille tehtäviä enää antanut."
---olikohan tuo Rytin sitoumus sitten se viimeinen moka ribelle? Eli olisiko pitänyt kuitenkin painostaa enemmän suomalaisia? Ei päästää pelkällä vaihtuvan resitentin sanalla...?
Valtiota, jolla on omat joukot, omat alueet omien joukkojen hallussa, oma sodanjohto ja oma pääesikunta.
Ei voi millään sopimuksilla sitoa sotiin, joista se päättää irtautua.
Saksalaiset tiesi tämän, ne todennäköisesti tiesi myös Suomalaisten aselepo neuvotteluista ja erillisrauhasta, tai ainakin niitä epäili.
Pitää muistaa, että kun rintama romahti 1944, niin Saksalaisten joukkojen purkaminen Helsingin satamaan lopettiin ja lopetettiin myös Saksalaisten sotilaiden junakuljetukset Helsingin kautta rintamille.
Samoin Tuusulaan Helsingin viereen siirrettiin kaksi divisoonaan, "lepoon".
Eli jotain tapahtui kulisseissa, jotain muutakin kuin neuvoteltu Rytin vakuutus sodassa pysymisestä.
Suomi varautui siihen, että sodasta kyetään irtautumaan ja varautui myös siihen, että siitä voi seurata vastatoimia, kuten esim. Helsingin valtaus ja mahdollinen vallankaappausyritys, kuten kävi Italialle ja Unkarille niiden tehtyä erillisrauhat vastoin Saksan tahtoa.
..nuo saksalaisdivisioonien paikallaolot olleet lähinnä huhuja?
122 jalkaväkidivisioona taisi lähteä jo heinäkuussa Narvan-rintamalle. Muita saksalaisia divisioonia ei Etelä-Suomessa ollutkaan.
Suomessa oli noin 200 000 Saksalaista sotilasta pohjoisessa, niihin kuljetettiin täydennyksiä kaikkien Suomen satamien kautta ja muuta huoltoa.
Saksasta kuljetettiin rintamalle jokin tykki, tai rynnäkkötykki pataljoona, mutta divisioonaa en muista olleen etelässä, voin olla kyllä väärässäkin, korjatkaa mikäli näin on.
Toisaalta Saksa ei Suomelle ilmoitellut kuljetuksistaan, ne tuli siihen satamaan mikä oli milloinkin purkupaikkana jo lähtiessä määrätty ja siirtyivät junilla Lappiin.
Vaasan satamaa käytettiin paljon, mutta muitakin ihan etelää myöten.
" torjuntataisteluissa syötiin puna-armeijan taistelukykyä rajoilamme olevissa yksiköissä"
Kannaksen ratkaisu- tai torjuntataisteluissa Suomi ...
..ja sitten se puna-armeija pari päivää myöhemmin kuin uudesti syntyneenä (?) käynnisti hyökkäyksen, johon osallistui 1,8 miljoonaa miestä, 6000 panssarivaunua, tuhansia 'lentsikoita', Valko-Venäjällä...
...ja sitten se puna-armeija tuhosi armeegruppe Mittenin heinäkuussa Baltiassa, ja sitten elo- syyskuussa se puna-armeija tuhosi heeresgruppe Nordin Baltiassa.
..ja se pelästytti Steinerin III. SS-Panzerkorpsin Narvassa niin, että juoksivat housut kintuissa Kuurinmaan mottiin kunnes Kriegsmarinen laivat onkivat niitä yksitellen Liivinlahdesta pelastusveneisiin!
- Tämä nyt oli tällaista KARRIKOINTIA, mutta tuo sinun vanhuuden höperyytesi lapsellisuudessaan on niin naurettavaa, ettei teikäläisiin kannata kovin vakavasti suhtautuakaan.
Etkö todella ymmärrä, että kysymys oli Suomea vastassa olevien joukkojen iskukyvystä, ei koko puna-armeijan? Sehän kyllä luki ihan selvästi tuossa viestissä. Vai oletko nuoruudenhöperö? Tosin ei kai tuohon kirjoittamaasi paskaan voi kovin vakavasti suhtautuakaan... Tutustu poika vähän historiaan, niin tiedät missä kunnossa ne venäläiset joukot esim. Kannaksella olivat suurhyökkäyksen pysähdyttyä.
Kyllä Saksan puolen oli käännyttävä,kun hätä oli suurin.
Kun Rokkalanjoen kriisi uhkasi jo VKT-aseman miehityksen,ja 18.6.44 olisi puna-armeijalla ollut mahdollisuus vallata Viipuri.Heinrichin hätään Erfurth antoi kuitenkin ei kuutta mutta yhden jalkaväkidivisioonan,yhden rynnäkkötykkiprikaatin ja yhden syöksypommituslaivueen.Sekä aseet kauhut ja nyrkit 9000 kpl.tuotiin tykkiveneillä.Lisäksi tykistön ammuksia.Kuhlmey tuli pohjoisista jo 19.6
...että kysymyksessä oli Leningradin ja Volhovon ja Karjalan rintamat,
jotka osallistuivat myös Narvan taisteluihin. Sinulle taitavat nämä peruskäsitteetkin
olla täysin vieraita.
Kannaksen 30. Kaartin AK ja Itä-Karjalan 37. kaartin AK olivat 26.7. Narvaa
valtaamassa, samoin Kaarin raskaat panssarirykmentit.
Enhän minäkään nyt näitä kaikkia asioita pysty selittelemään, mutta käypä
ensin armeija, niin eiköhän se Eeva-täti jotain yritä selittää. Teikäläisistäkö
ei tiedä oletteko jo vanhuuden höperöitä vai pelkkiä kakaroita?
Tuo mainitsemasi 30.KAK oli Suomen rintamalla täysin loppuun hakattu. Jos se on siirretty pois rintamalta, täydennetty jossakin ja sitten siirretty taas Narvaa valtaamaan, ei se todellakaan tarkoita sitä, että se olisi ollut kykenevä sotatoimiin Suomen rintamalla. Mutta tämä on kai asia, jota ei siellä siviilipalveluskeskuksen sukanlajittelutalkoissa opetettu.
Tosiasia oli se, ettei ilman merkittäviä lisäjoukkoja N-liitto olisi kyennyt hyökkäystä Suomea vastaan jatkamaan.
Se taas olisi merkinnyt sitä, että nämä lisäjoukot olisi olleet jostakin muualta pois.
Joten hyökkäys jossakin muualla olisi siirtynyt tai hidastunut, josta jälleen olisi seurannut se, että länsivallat olisi edenneet kohti Berliiniä nopeammin.
Josta jälleen olisi seurannut se, että Itäsaksan ja Länsisaksan raja olisi ollut piirun verran idempänä, kuin se oli nyt kun N-liitto teki aselevon Suomen kanssa ja keskitti joukot kohti Saksaa.
Kysmys on aina valinnoista, painopisteistä, ajasta joka on käytössä, resurssit ei ole koskaan täysin rajattomat.
Aina on jostakin puute ...
Stalinille oli tärkeämpää heiluttaa lippua ensiksi Berliinissä kuin Helsingissä ...
niillä voimilla Suomea olisi vallattu alkuunkaan, mitä Stalinilla oli 44 kesällä käytössä Suomen rintamalla. Stalinin oli pakko lopettaa sota Suomen kanssa, koska Liittoutuneet lähenivät koko ajan Saksaa ja oli vaara jos Stalin nyhväisi Suomen kanssa pitkälle syksyyn tai jopa keväääseen se vaatisi monenkertaiset joukot. Kaikki tämä olisi poissa tärkeimmältä sotanäyttämöltä.
Ai että ei vallata? Mihinköhän tuokin perustuu? Niillä voimilla oli tarkoitus TUHOTA suomalaisten puolustus Kannaksella ja siihen ne olisivat riittäneet, jos suunnitelma olisi toiminut kuten toivottiin. Koko suurhyökkäyksen aloitus perustui tähän. 9.6. tehtiin tunnusteluhyökkäyksiä ja pyrittiin sitomaan suomalaisten reservit, jotka voitaisiin sitten tuhota tulimyrskyssä, joka alkoi uudelleen 10.6. Jos suomalaisten puolustus olisi romahtanut heti kättelyssä, olisi valtiojohto ollut pakotettu antautumaan. Se olisi merkinnyt Suomelle luultavasti samaa tietä kuin Itäblokin maille.
"Ai että ei vallata? Mihinköhän tuokin perustuu? Niillä voimilla oli tarkoitus TUHOTA suomalaisten puolustus Kannaksella ja siihen ne olisivat riittäneet, jos suunnitelma olisi toiminut kuten toivottiin."
Suomen alueen valtaamiseen ja miehittämiseen venäläisten Kannakselle varaamat voimat eivät olisi riittäneet. Eikä se ollut tarkoituskaan. Suomi piti vain saada irti sodasta ja pois Leningradin lähistöltä.
viittaat.Kiitos!
the battle of leningrad 1941-44 (2002) niin saat tutkittua tietoa (venäläisistä arkistoista) venäläisten tavoitteista ja syistä kannaksen operaatioon.
kuten Balttian maita NL:n kunniakkaaseen perheeseen.Hän otti kuitenkin blokkiinsa osan Saksaa ja Romanian,Tsehkit,Slovakit,Romanian, Puolan ym.Miksi ME emmes saaneetkaan sosialismia?Naapurinikin odotti:"Missä viipyy kolhoosi,kun jo ei kuulu"Miksi Stalin rakasti niin kovasti Suomalaisia ettei kyydinnytkään meitä Siperiaan?Miksi älymustöämme ei Katynia kutsunutkaan?
Hänelle kun oli kuitenkin tehty tästä kaikesta kuitenkin suunnitelmat!
suunnitelmat eivät sisältäneet Suomen valtaussuunnitelmaa. Sellaista ei ainakaan ole löytynyt Venäjän arkistoista. Kun saksalaiset oli ajettu pois Leningradin alueelta ja piiritysrengas avattu niin seuraavaksi suomalaiset piti saada pois kaupunkia uhkaamasta sekä irti koko sodasta. Nämä olivat authorin arkistotutkimusten perusteella syyt Kannaksen rajattuun suurhyökkäykseen.
30. Kaartinarmijakunnan tappiot olivat kyllä kovat: 1666 kaatunutta, 174 kadonnutta ja 7024 haavoittunutta ajanjaksolla 25.6 – 4.7.1944.
Mutta kovat olivat kannaksen länsi- ja keskilohkolla rintamavastuussa olleen kenraaliluutnantti Laatikaisen IV Armeijakunnankin tappiot PIDEMMÄLTÄ ajanjaksolta 20.6.-9.7.1944: 1577 kaatunutta, 1208 kadonnutta, 8851 haavoittunutta, eli yhteensä – 11636
30. KaAK kuten monet muutkin 21. armeijan yksiköt vedettiin ’paikattavaksi’ reserviin 4. heinäkuuta Talin – Juustilan – Vakkilan maastosta. Samainen 30.KaAK oli tehnyt läpimurrot ennen Talia jo Valkeasaaressa ja VT-linjalla. Ja varmasti paikkausta tarvitsikin.
Tosiasia silti on, että juuri kenraaliluutnantti Simonjakin 30.KaAK murtautui raskaiden panssareiden (mm. IS-2) tukemana Narwaan 26. heinäkuuta 1944.
Katso IV AK: tappiot tarkemmin,
http://users.tkk.fi/~jseppane/vkt.txt
Tässä todelliset perustelut.Stalin vaati ehdotonta antautumista.
Ilomantsin taistelujen merkitys
Suurhyökkäyksen tavoitteet
Puna-armeijan kesäkuussa vuonna 1944 Leningradin rintaman oikealla siivellä ja Karjalan rintaman eteläsiivellä Suomen suunnalla toteuttaman suurhyökkäyksen tavoitteena oli Suomen "täydellinen", toisin sanoen ehdoton antautuminen, joka ei kuitenkaan edellyttänyt koko maan alueen miehittämistä. Hyökkäyksen päämäärä saavutettaisiin sekä Karjalan kannaksella että Aunuksen Karjalassa joukkojen nopeilla saartoliikkeillä, joilla suomalaisten päävoimat saataisiin saaretuiksi ja lyödyiksi ennen niiden vetäytymistä taaempiin puolustusasemiin.
Suurhyökkäyksen pääsuunnalla, Karjalan kannaksella, Leningradin rintaman "vasarana" hyökkäneet 21. ja 23. Armeijan voimat, murtautuisivat kahdessa viikossa läpi kaikki suomalaisten puolustuslinjoja, saavuttaen yleislinjan Hamina-Lappeenranta 26.6. mennessä. Samalla suomalaisten rintama pitenisi ja mitätöisi odotettavissa olleen joukkojen siirrot Itä-Karjalasta Karjalan kannakselle.
Suunnitelman mukaan Karjalan rintaman Aunuksen Karjalassa toimineet joukot hyökkäisivät "sirppinä" verratten heikoin voimin laajalla rintamallaan Syväriltä Karhumäen tasalle, tavoitteenaan suomalaisten joukkojen takaa-ajo. Kesän loppuun mennessä Karjalan rintama miehittäisi koko Itä-Suomi ja osa Keski-Suomea. Mm. Mikkeli ja Mäntyharju olisivat Karjalan rintaman selustassa. (ks. kartta)
Vuoden 1944 toukokuun viimeisinä päivänä helmikuussa samana vuonna Karjalan rintaman komentajaksi nimitetty armeijankenraali Kirill A. Meretskov ehdotti ylimmän johdon ylipäällikölle Stalinille voimakkaan iskun antamista Karhumäen suunnallakin, johon tarvittaisiin Stavkan reservistä mm. kymmenen divisioonaa. Suurhyökkäyssuunnitelmaa käsiteltäessä voimakkaasta hyökkäyksestä Karhumäen suunnalla luovuttiin. 32. Armeija lähti hyökkäykseensä kolmen divisioonan voimin, neljäs toimi pohjoisempana, Repolan suunnalla. Syvärillä hyökkäsi Karjalan rintaman iskuvoima, noin 4,2 kertaa 32. Armeijaa vahvempi 7. Armeija.
Alkuun
Karjalan rintama hyökkää
Juhannuksen ja ja heinäkuun 13. päivänä välisenä aikana ratkaistiin Karjalan kannaksen rajuissa taisteluissa Leningradin rintaman suurhyökkäyksen kohtalo. Suomalaisten ankaran vastustuksen takia suurhyökkäyksen päämäärät Kannaksella jäivät saavuttamatta. Sen johdosta suurhyökkäyksen painopiste siirrettiin Itä-Karjalaan suurhyökkäyksen lopputavoitteen saavuttamiseksi. Tällä päätöksellä avattiin tie Ilomantsin taisteluille. 13.7. 7. Armeijalle annetussa käskyssä todettiin, että Suojärven ja Loimolan välillä vihollisen rintama on murrettu. Käyttäen tilannetta hyväksi päätettiin kiertää vahvasti linnoitettu alue Loimolasta Laatokkaan 127. Kevyellä Armeijakunnalla, joka hyökkäisi alueelta Papero, Näätäoja, Kotajärvi kohti Muuantoa, Lehtomäkeä ja Matkaselkää.
Meretskov moitti kovin sanoin 32. Armeijaa 15.7. antamalla käskyllään hitaasta etenemisestä, mikä oli vaikeuttanut 7. Armeijan oikean siiven tilannetta. Hän vaati täyttämään 12.7. asettamansa tehtävän saavuttaa linja Ilomantsi, Nuorajärvi, Tolvajärvi 15.7. mennessä (sic!). 20.7.-2.8. käydyissä kiivaissa taisteluissa Loimolassa ja Ruokojärvellä ratkaistiin sekä Karjalan rintaman että koko suurhyökkäyksen kohtalo.
Korpimaaston taisteluissa suuria tappioita kärsineet joukot menettivät taisteluarvonsa ja ylijohto oli pakotettu luopumaan suurhyökkäyksen tavoitteista tälläkin suunnalla. Elokuun alkuun mennessä salamaoperaatioksi suunniteltu hyökkäys epäonnistui ja se lopetettiin kokonaan sekä Kannaksella että Karjalassa.
1.8. Stavkan antaman direktiivin mukaan 37. Kaartinarmeijakunta siirrettiin Karjalan rintamasta muualle, 4.8. 4. Armeijakunta otti tämän armeijakunnan rintamavastuun. Siihen 7. Armeijan hyökkäys päättyikin. Taisteltiin vain Ilomantsin suunnalla 176. ja 289. Jalkaväkidivisioonilla.
Alkuun
Ilomantsin alueen valtaamiskäsky annettiin 21.7
32. Armeijaan kuuluvan 176. Jalkaväkidivisioonan 55. Jalkaväkirykmentti eteni 21.7. mennessä valtakunnan rajan tuntumassa olevaan Longonvaaran kylään. Samana päivänä 32. Armeijan esikunnassa allekirjoitettiin Ilomantsin alueen valtaamista määräävä käsky. Todettuaan, että "tie kohti Ilomantsia on avattu", 176. Jalkaväkidivisioonan päävoimien tehtäväksi määrättiin eteneminen tietä Hattuvaara - Ilomantsi myöten, ensimmäisenä valtaamistavoitteena Korentovaara. Tällä hyökkäysliikkeellä mm. estettäisiin suomalaisten reservien siirtämistä Ilomantsin suunnalle pohjoisesta käsin. Kuolismaan valtauksen jälkeen 289. Jalkaväkidivisioona myöskin jatkaisi hyökkäystään Ilomantsiin.
Alkuun
Neuvostojoukot ylittävät valtakunnan rajan
Suomalaisten 21. Prikaatin sitkeän vastarinnan takia molempien divisioonien tiukkaa hyökkäysaikataulua (linjan Ilomantsi, Nuorajärvi, Tolvajärvi saavuttaminen 15.7. mennessä) ei pystytty noudattamaan. 176. Jalkaväkidivisioona valtasi 55. Jalkaväkirykmentillään Longonvaaran ja saavutti valtakunnan raja 21.7. kello 5.00, josta tiedotettiin heti päämajaan ja Stalinille. Samanaikaisesti 63. Jalkaväkirykmentti kävi taistelun Lehmivaarasta. Liusvaaran valtauksen jälkeen 289. Jalkaväkidivisioona saartoi saartoliikkeellään Liusvaarasta luoteeseen olevilla kukkuloilla 21. Prikaatin kaksi pataljoonaa ja raportin mukaan tuhosi ne kokonaan. Sotasaalina saatiin mm. viisi tykkiä ja 22 autoa.
289. Jalkaväkidivisioonan esikunta antoi vasta 26.7. takaa-ajokäskyn, jossa hyökkäystavoitteina mainittiin Suomen puolella olevia syrjäkyliä. Etujoukkona etenevällä 1044. Jalkaväkirykmentin piti marssia kohti Leminahoa, Nuorajärveä ja Ilomantsia ensimmäisenä tavoitteenaan saada haltuunsa ylimenopaikka Koitajoella.
Alkuun
Hyökkäys pysähtyy, joudutaan saarroksiin
Heinäkuun viimeisenä päivänä suomalaisten vastarinnan voimistuttua 289. Jalkaväkidivisioonan esikunnassa allekirjoitettiin puolustuskäsky, jonka mukaan oli estettävä suomalaisten murto Utrioon, Lutikkavaaraan, Louhivaaraan ja Leppävaaraan.
1. ja 2. elokuuta divisioonien esikunnat heräsivät ankaraan todellisuuteen: suomalaiset jalkaväki- ja jääkärijoukot katkaisivat vahvan tykistön ja kranaatinheitimistön tukemana sekä 176. että 289. Jalkaväkidivisioonan yhteydet omiin joukkoihin. Ilomantsin valtaamisen sijaista hyökkäävät sotayhtymät joutuivat saarrokseen.
Alkuun
Saarretut divisioonat
32. Armeijaan kuuluneet 289. ja 176. Jalkaväkidivisioona olivat hyökkäyksensä alkaessa 20.6. lähes normaalivahvuisina sotilasyhtyminä. Kummankin taisteluvahvuus oli noin 8 100 miestä (kirjavahvuus oli kuitenkin 9506 miestä), eli kaksi kertaa heikompi kuin tavallinen talvisodan divisioona (keskimäärin noin 15 000 miestä). Miespuutetta korvattiin kuitenkin vahvemmalla tykistöllä, kranaatinheittimistöllä, panssareilla ja automaattiaseilla. Elokuun alkuun nämä yhtymät olivat edenneet taistellen noin 250 km ja menettäneet huomattavan osan miesvahvuudestaan. (Hyökkäyksen alkaessa 176. ja 289. Jalkaväkidivisioonissa oli vähän yli 16 000 miestä, joista 31.7. jäljellä noin 11 200 miestä.)
289. Jalkaväkidivisioona muodostettiin Karjalan rintaman käskyllä 15.10.1941. Divisioonan 1046. Jalkaväkirykmentti taisteli 5.7.41 alkaen Kantalahden suunnalla Sallassa. 1044. Jalkaväkirykmentti osallistui elo-syyskuussa 1941 taisteluihin Kiestingin suunnalla. 289. Jalkaväkidivisioonan komentajina olivat eversti Nikolai Antonovits Tsernuha (21.10.41 - 27.3.42), kenraalimajuri Toivo Viktorovits Tommola (28.3.42 - 28.6.44) ja edelleen kenraalimajuri N.A. Tsernuha (29.6.44 - 9.5.45).
176. Jalkaväkidivisioona muodostettiin 11.-12.2.1944 Karhumäen hallintopiirissä olevassa Ottalammen kylässä. Divisioonan runkona olivat 65. ja 80. Erillinen Merijalkaväkiprikaati. Divisioona otti kahdella rykmentillään rintamavastuun 20.2.44 lohkolla Seesjärvi - Maaselkä. 17.4.1944 lähtien divisioonan komentajana toimi eversti Vasili Ivanovits Zolotarjev.
Alkuun
32. Armeijan esikunnassa pohditaan vastatoimenpiteitä
Jakunvaaraan 1.8. ryhmittyneen 70. Merijalkaväkiprikaatin komentaja sai seuraavana päivänä 176. Jalkaväkidivisioonan komentajalta käskyn puhdistaa Pesolaan kulkevan tien vihollisesta "salliakseen divisioonan esikunnan päästä saarrettujen rykmenttiensä yhteyteen". 176. Jalkaväkidivisioonan komentaja ilmoitti ilman tiedustelua saartorenkaan murtoon lähtevälle 70. Merijalkaväkiprikaatin komentajalle, että vastassa oli vain vihollisen komppania. Saartorenkaan murtamistaistelu alkoi 2.8. kello 4.00 prikaatin epäonnistuneella hyökkäyksellä. Prikaatin vasemmalla sivustalla hyökkäystä tuki 176. Jalkaväkidivisioona vain 40 miehellään.
Saatuaan kovia muistutuksia Karjalan rintaman komentajalta Kirill Meretskovilta 32. Armeijan esikunta ryhtyi kiireisesti laajempiin vastatoimenpiteisiin. Elokuun ensimmäisinä päivinä valtakunnan rajan tuntumassa muodostettiin armeijan väliaikainen komentokeskus, jonne saapui 32. Armeijan komentaja kenraaliluutnantti Filipp D. Gorelenko. Saarron murtamiseen määrättiin osallistuviksi merijalkaväkiprikaatit 3, 69 ja 70, pioneeriprikaati ja panssarivaunuprikaati.
4.8. elokuun alkaavalla operaatiolla vapautettaisiin saaretut joukot ja luotaisiin edellytykset menestykselliseen jatkohyökkäykseen Ilomantsiin. Edelleen 3.8. annetun käskyn mukaan saarroksessa olleita 176. Jalkaväkidivisioonan osastoja oli vedettävä Kuolismaalle yhteistoiminnassa 70. Merijalkaväkiprikaatin kanssa. 289. Jalkaväkidivisioonan vetäytymistä omalle puolelle, Lutikkavaaraan, avustaisi 3. Merijalkaväkiprikaati.
32. Armeijan reservissa ollut 3. Merijalkaväkiprikaati kuljetettiin kuorma-autoilla 2-5.8. Lutikkavaaran suunnalle. 5.8. annetun taistelukäskyn mukaan prikaati 1236. Kenttätykistörykmentin I Patteriston, 821. Kenttätykistörykmentin I Patteriston, 29. Panssariprikaatin komppanian (7 tankkia) sekä 90. Prikaatin kanssa tuhoaisi alueella Miikkulanvaara, Lutikkavaara olevan vihollisryhmän saadakseen yhteyden saarrettuihin 289. ja 176. Jalkaväkidivisiooniin ja turvatakseen niiden perääntymisen Lutikkavaara-Kuolismaa alueelle.
69. Merijalkaväkiprikaati sai 3.8. käskyn marssia Vuonteleen alueelle ja jatkaa edelleen Salmijärvelle. Aamulla 5.8. 69. Merijalkaväkiprikaati ryhmittyi päävoimillaan Kuolismaahan. 5.8. annetun taistelukäskyn mukaan prikaati hyökkäisi kahdella pataljoonallaan yhdessä 70. Merijalkaväkiprikaatin kanssa kohti Pesolaa, varmistaen jatkossa koillisesta tien Longonvaara - Kuolismaa 176. Jalkaväkidivisioonan perääntymistä varten Kuolismaahan.
Alkuun
Saarrosta päästään irti
8-10.8. välisenä aikana molemmat saaretut divisioonat pääsivät suurin tappioin omalle puolelle. Raskaita tappioita kärsineen 176. Jalkaväkidivisioonan osastot keskitettiin armeijan reservinä 10.8. mennessä alueelle Kalatonlampi - Riihilampi - Kuuttivaara. 289. Jalkaväkidivisioona asettui puolustukseen linjalla Leppäkoski - Majaniemi - Pastojärvi - Hylkysyrjä.
Alkuun
Ilomantsin taistelujen tilastot
Mottitaisteluhin osallistuneiden neuvostojoukkojen jalkaväkiosastojen kokonaismäärä (ilman Panssariprikaatia ja Pioneeriprikaatia) oli yli 20 000 miestä. 289. Jalkaväkidivisioonassa hyökkäyksen alussa, 20.6.44 oli 8 147 miestä. Mottitaistelun alkuun mennessä (31.7.44) lukumäärä supistui noin 5 500 mieheen. 1-10.8. välisenä aikana divisioona menetti noin 300 miestä kaatuneina, 700 haavoittuneina, 120 kadonneina, yhteensä noin 1 120 miestä. Ilomantsin taistelun pääätyttyä 289. Jalkaväkidivisioonan vahvuus oli vähän yli 4 200 miestä. Kalustotappiot (suurin osa menetettiin mottitaisteluissa) olivat mm. 33 konekivääriä (63:sta), 36 kpl 120 ja 82 mm kranaatinheitintä (58:sta), 4 kpl 122 mm haupitsia (11:sta), 14 kpl 76 mm kanuunaa (30:sta).
Suurhyökkäyksen alla 20.6.44 176. Jalkaväkidivisioonan vahvuus oli 8041 miestä. 31.7. mennessä miesvahvuus supistui 5 722 mieheen. Taistelun päättyessä 11.8. divisioonaan jäi 3 625 miestä. 32. Armeijan esikunnan laskelmien mukaan 176. Jalkaväkidivisioona menetti 1.-11.8. välisenä aikana noin 660 miestä kaatuneina, 1170 haavoituneina ja 150 kadonneina, yhteensä 1 980 miestä. Suomalaisille jäi suurin osa divisioonan raskasta kalustoa, mm. 12 haupitsia, 22 kpl 76 mm kanuunaa ja 31 kpl 45 mm panssaritorjuntatykkiä.
Merijälkaväkiprikaateista raskaimmat tappiot kärsi 3. Merijalkaväkiprikaati, joka menetti 1.-11.8 välisenä aikana 156 kaatunutta ja 748 haavoitunutta. 69. Merijalkaväkiprikaati menetti 89 miestä kaatuneina ja kadonneina ja 250 haavoittuneina; 70. Merijalkaväkiprikaati - 64 miestä kaatuneina ja 171 miestä haavoittuneina.
Ilomantsin mottitaistelun osallistuneiden yhtymien (289. ja 176. Jalkaväkidivisioona, 3., 69. ja 70. Merijalkaväkiprikaati) kokonaistappiot 1.-11.8. välisenä aikana olivat esikuntien antamien tietojen mukaan noin 5 000 miestä, joista noin 1 550 kaatunutta ja kadonnutta.
Alkuun
Ilomantsin taistelujen merkitys
Ilomantsin taistelujen päätyttyä, joissa viime hetkellä vältettiin sotilaallinen katastrofi sekä Karjalan rintaman esikunnassa että Moskovassa olleessa päämajassa luovuttiin suurhyökkäyksen lopputavoitteesta, Suomen ehdottomasta antautumisesta. Tie välirauhalle oli avattu.
Esitelman pohjana on käytetty Podolskin sota-arkistossa olevia asiakirjoja.
http://www.joensuu.fi/mekri/sotahistoria/htavoite.gif
MIKSI Suomi säästyi tältä??? Tämähän osa oli varattu MYÖS Suomelle!
Heinäkuussa 1941 virolaiset tervehtivät kaiken kokemansa jälkeen saksalaismiehittäjiä vapauttajina. Vaikka Saksalla ei ollut aikomustakaan antaa Baltian maille itsenäisyyttä, ei etnisille virolaisille miehitys ollut kidutusta, koska saksalaisaikana Virossa saattoi nimittäin virolainen jopa elää, toisin kuin neuvostoaikana. Virolaiset taistelivatkin saksalaisten kanssa rinta rinnan venäläisiä vastaan, koska tiesivät mikä kohtalo heitä odottaisi. Lopulta “Viron vapauttaminen fasisteista” oli vaatinut 200 000 virolaisen hengen (20 % virolaisista) ja 45 % teollisuudesta sekä 40 % rautateistä oli tuhoutunut täysin.
Maaliskuussa 1949 Neuvostoliitto vapautti Viroa lisää fasisteista ja kyyditsi 20 722 virolaista (2,5% väestöstä) Siperiaan yhtä mielivaltaisin tai mielivaltaisimminkin perustein kuin vuosina 1940-1941. Jo heti toisen miehityksen alettua 1944 venäläiset olivat aloittaneet pidätykset, kidutukset ja surmaamiset. Kun vielä virolaiset perustivat miehitystä vastaan aina 50-luvun puoliväliin asti taistelleita järjestöjä, kuten Sinimustvalge (Sinimustavalkoinen) ja Metsavennad (Metsäveljet), venäläishallinto sai hyvät syyt jatkaa ihmisoikeuksien polkemista aina Neuvostoliiton romahtamiseen asti. Kun katsoo Tarton KGB-päämajan alakerrassa sijaitsevia kidutussellejä, joissa ihminen tapettiin hitaasti antamalla vettä ja leipää tietyin päivin, mutta ei riittävästi elossa pysymiseksi, tajuaa mikä katastrofi venäläisvalta Virossa on ollut. Erään sellin kidutuspenkissäkin näkyy vielä veitsenjäljet, jotka ovat syntyneet barbaaristen kidutustapojen tuloksina. Jo heinäkuussa 1941 saksalaiset löysivät kyseisen rakennuksen pihalta venäläisten ampumien tavallisten virolaissiviilien alastomia ruumiita. Vielä Gorbatšovin johtaman Neuvostoliiton loppuaikoina moni tavallinen syytön virolainen menetti henkensä tuon talon pihalla tai sen pimeissä homeisissa selleissä.
Näiden tapettujen virolaisten tilalle tuotiin venäläisiä ja myös ukrainalaisia, joita on Viron väestöstä nyt 2,1 prosenttia. Ensimmäisen itsenäisyyden aikoihin Viro oli käytännössä kokonaan etnisesti virolainen, nyt virolaisia on väestöstä 68,6 % ja venäläisiä 25,7 % väestöstä, joten venäläiset eivät ole ihan mikään pieni kiusattu vähemmistö. Venäläisillä oli etuasema Virossa ja viron kielellä ei Neuvosto-Eestissä päässyt pahemmin etenemään. Vainoista ja kyydityksistä henkiin jääneille Viron virolaisille varattiin venäläisten ruoan ja elintarviketuottajan rooli. Pääosa virolaisista tuotteista vietiin Moskovaan ja Venäjälle, kun taas virolaiset saivat tyytyä siihen, mitä jäljelle jäi.
1989 Viron toinen kansallinen herätys alkoi, kun neuvostohallinto suunnitteli uuden saastuttavan kaivoksen sijoittamista Koillis-Viroon. Tämä olisi vaatinut kymmenientuhansien, ehkä jopa satojentuhansien, venäläisten tuomisen maahan. Virolaiset olivat tähän mennessä olleet kiusattu enemmistö, mutta nyt he uhkasivat olla kiusattu vähemmistö omassa maassaan. Kehitys jatkui ja Viro itsenäistyi, mutta vain 17 prosenttia vironvenäläisistä kannatti itsenäisyyttä. Venäläisten Inter-liike, jota vähemmistöihailussa on meilläkin Suomessa ylistetty, yritti estää itsenäisyyden ja demokratiakehityksen väkisin, mutta virolaiset murskasivat sen demokraattisella joukkovoimalla.
Virosta vedettiin pois miehityksen jäänteenä 50 000 venäläissotilasta vuonna 1994, mutta Venäjä ei vetänyt mukanaan toista miehityksen jäännettä, venäläisväestöä. Periaatteessa venäläisväestöllä ei olisi edes oikeutta miehityksen jäänteenä asua Virossa, mutta Viro on antanut tälle mahdollisuuden, johon venäläiset eivät ole tarttuneet, vaan ovat öykkäröineet ja haaveilleet venäläisvallan paluusta. Viron kansalaisuuden saa, jos osaa viron kieltä ja ymmärtää sen historiaa eli hyväksyy mm. tosiasian, että venäläiset miehittivät Viron. Venäläisväestö ei ole kuitenkaan hyväksynyt tätä tosiasiaa, eikä ole vaivautunut opettelemaan kieltä. Kuvaavaa on, että kun Viron yleisradio tämän vuoden alussa soitti kauppojen kassoille ja kyseli tuotteista viroksi, kassat eivät osanneet vastata. Suurin osa kassamyyjistä on venäläisiä, koska myyjän työssä voi olla kolme kuukautta osaamatta viroa. Kolmen kuukauden päästä vaihdetaan jälleen kauppaa ja näin ei koskaan tarvitse oppia viroa.
Viro on antanut enemmän kuin kohtuullisesti mahdollisuuksia venäläisille, entisille sortajilleen, mutta viime päivien tapahtumilla nämä ovat osoittaneet jotain muuta kuin kiitollisuutta. Kaiken lisäksi monet Viron ongelmat kasaantuvat venäläisväestöön, kuten prostituutio, rikollisuus ja AIDS. Viron venäläisväestö ei ole mikään julmien virolaisfasistien käsissä kärsinyt viaton pikku vähemmistö, vaan Viron kehityksen ja tulevaisuuden este, joka muodostaa kaiken lisäksi Viron sisäisen turvallisuusuhan.
Albrecht Tuohvanainen, Tartto
http://www.kansanmedia.fi/uutiset/2007/mielipiteet/Viron-asia-on-meidan-asiamme
Ainakin LeRin Viipurin operaation tavoite oli vallata Viipuri 20. kesäkuuta 1944.
Tästä ei voida olla kahta mieltä:
http://www.victory.mil.ru/war/oper/029.gif
Govoroff ja LeRi teki tietysti omia oparatiivisia suunnitelmia ja tiedän, että
se pyysi Viipurin valtauksen jälkeen Stavkalta kahta armeijakuntaa, mutta sai
heti kieltävän vastauksen. Ja täytyy ymmärtää, että sillä oli rintamvastuu paitsi
kannaksella myös Narvan suunnalla yhdessä Meretskoffin Volhovon rintaman
kanssa.
Sen sijaan heinäkuun alussa LeRin kannaksen päävoimien 21. armeijan
tärkeimmät voimat kuten Kaartin armeijakunta ja läpimurtoon suunnitellut
raskaat panssarivaunurykmentit vedettiin pois.
Valitettavasti Suomen sotahistorian tiedot näistä vihollisen siirroista ovat
vieläkin täysin pimennossa!?
Jos Pohjolan Albaniassakin (anteeksi, nyky-Albania!) ei aleta vähitellen
ymmärtämään mitä tarkoitti Teheranin sopimus 1. joulukuuta, ja mitä
tarkoittivat Helsingin pommitukset helmikuussa 1944, Paasikiven rauhan-
tunnustelut sekä Neuvostoliiton 30. maaliskuuta 1944 julkaisemat rauhan-
ehdot, niin ei ole tietysti mitään edellytyksiä ymmärtää kannaksen ratkaisu-
taistelujen luonnettakaan ja sen operatiivisia päämääriä.
Nämä kaikki episodit olivat yhtä ja samaa prosesessia – Teheranin sopimusta;
- Normandian maihinnousua ja operaatio Bagration Valko-Venäjällä.
lähtökohta jota Stalin jostakin käsittämättömästä syystä ei enää vaatinutkaan loppujen lopuksi.
Vorkuta (komiksi Вöркута, ven. Воркута, Vorkuta) on kaivoskaupunki Pohjois-Venäjän kivihiilikentillä Komin tasavallassa hiukan Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella. Se on aivan Euroopan koillisimmassa kulmassa Petšora-joen takana Uralvuorten pohjoispäässä lähellä Pohjoisen jäämeren rannikkoa. Pakkotyöllä ylläpidetyt kaivokset perustettiin 1930 ja 1932 Vorkutan pakkotyöleiri sai alkunsa. Se oli yksi Neuvostoliiton suurimmista leireistä (gulag).
Neuvostoliiton johtaja Stalin teki Vorkutasta suuren vankileirin jo 1930-luvun kuluessa, mutta sen merkitys kasvoi huomattavasti toisen maailmansodan aikana, kun vuonna 1941 pakkotyöläiset rakensivat Komin läpi rautatien näin yhdistäen keskellä tundraa olevan Vorkutan muuhun maailmaan. Rautateitse siihen yhdistettiin muut lähiseudun keskitysleirit, ja Vorkutasta tuli kaupunki 1943. Sen jälkeen se oli Euroopan puoleisen Neuvostoliiton tärkein gulag ja Petšoran alueen pakkotyöleirien hallinnollinen keskus.
Sodan jo loputtua Neuvostoliitto kiristi otettaan valloittamissaan Baltian maissa ja paljon ihmisiä pakkosiirrettiin 1945–1949 Siperiaan ja Pohjois-Venäjälle tuhansien kilometrien päähän kotoaan. Muun muassa tuhansia virolaisia siirrettiin kotimaastaan Vorkutaan ja lähiseuduille. Heihin kuului muun muassa sittemmin tunnetuksi tullut kirjailija Jaan Kross. Vankileirien olot olivat hirvittävät, ja talvisin lämpötilat saattoivat laskea –60 asteeseen. Vuonna 1953 eräällä leirillä vangit nousivat kapinaan, jonka NKVD ja Puna-armeija verisesti tukahduttivat. Kuitenkin kun Stalin samana vuonna kuoli ja valta Moskovassa siirtyi hänen seuraajilleen, alettiin vankileirien saaristoa hiljalleen karsia ja vankeja vapauttaa. Virolaiset pääsivät palaamaan Vorkutasta kotimaahansa 1954–1956 ja 1960-luvulle tultaessa Vorkutan useimmat vankileirit oli suljettu. Näyttää tosin siltä, että tiettyjä vankeja pidettiin siellä vielä 1980-luvullekin tultaessa.
Vankileiriajan jälkeen Vorkutasta tuli melko tavallinen tundran kaivoskaupunki, jossa oli parhaimmillaan yli 100 000 asukasta. Tunnetuin kaupungissa syntynyt on nykyisin Ranskaa edustava shakkimestari Andrei Sokolov. Vorkutan kaivosteollisuus alkoi hiipua Neuvostoliiton hajotessa lähinnä toiminnan kalleuden takia. Kaivostyöläiset ovat sen jälkeen usein menneet lakkoon maksamattomien palkkojen vuoksi. Eräänkin kerran hiilikaivostyöläisille ei maksettu mitään yli vuoteen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vorkuta
RAUHANEHDOT, JOISTA NEUVOSTOLIITTO EI SUOSTUNUT LUOPUMAAN,
OLIVAT:
HELMIKUUSSA -44:
1. Moskovan rauhan rajat,
2. Petsamon luovuttaminen Neuvostoliitolle,
3. Saksalaisten karkottaminen Suomen valtion alueelta tai internoiminen,
4. Sotakorvaus: 600 milj. dollarin arvosta tavaroina.
5. Suomen armeijan kotiuttaminen lähes välittömästi
SYYSKUUSSA –44:
1. Moskovan rauhan rajat, sekä Petsamon ja Porkkalan luovuttaminen;
2. 15. 9. –44 mennessä jäljelle jääneiden saksalaisten aseistariisuminen ja
luovuttaminen Neuvostoliitolle. Saksalaisten karkottamisessa Neuvostoliitto
antaa apua Suomelle;
3. Sotakorvaus: 300 milj. dollaria tavaroina viidessä vuodessa,
4. Suomen armeija saatettava rauhanaikaiseen kokoonpanoon kahdessa kuukaudessa,
5. Yhteistoiminta liittoutuneiden kanssa sotarikollisten pidättämiseksi ja tuomitsemiseksi.
Muita rauhanehtoja sotiemme historia ei tunne, koska kesäkuussa 1944 Tukholmasta
tulleita suullisia viestejä ei hallitus koskaan tarkistanut eikä niitä ole dokumentoitu!
vaadittiin koska Suomi piti saada irti sodasta.
Mutta Suomen miehittämisaikeista ei ole löytynyt arkistovahvistusta.
"Muita rauhanehtoja sotiemme historia ei tunne, koska kesäkuussa 1944 Tukholmasta
tulleita suullisia viestejä ei hallitus koskaan tarkistanut eikä niitä ole dokumentoitu!"
Mikäs dokumentti TUO sitten on??
"RAUHANEHDOT, JOISTA NEUVOSTOLIITTO EI SUOSTUNUT LUOPUMAAN, OLIVAT:"............??
http://kareliaklubi.com/web-10/18.pdf
S 18 KARELIA KLUBI HELMIKUU 2006
NÄMÄ 60 RAUHAN VUOTTA eivät ole tulleet
ilmaiseksi, sillä kaksi diktaattoria, Hitler ja
varsinkin Stalin, olivat varanneet Suomelle
aivan toisenlaisen kohtalon. Tuon kohtalon
tien kulkeminen vuosina 1939-45 olisi
merkinnyt Suomen maan ja Suomen kansan
täydellistä tuhoa, ja sille tielle me olisimme
myös joutuneet, jos veteraanimme olisivat
sodissamme murtuneet.
Hitlerin päämääränä oli laajentaa kansallissosialistisen
Saksan aluetta ja vaikutusvaltaa.
Hitler halusi sotaa, mutta vain
Neuvostoliittoa vastaan ja vasta 1940-luvun
puolivälistä alkaen. Stalin halusi “pitkää ja
veristä sotaa”, kuten hän itse sanoi. Saksa oli
saatava nopeasti sidotuksi sotaan länsivaltojen
kanssa, koska muutoin se olisi liian vahva
vastus pelkästään Neuvostoliitolle.
Stalin sai haluamansa sodan Molotov-
Ribbentrop -sopimuksen avulla Puolan
kriisiin liittyen. Saksa oli saatu sotaan lännen
kanssa. Suomi jäi täysin yksin. NL:n
sopimuskumppani Saksa ei puuttuisi NL:
n tekemisiin Suomessa, USA halusi pysyä
sivussa koko Euroopasta, Kansainliitto oli
hampaaton, lähinnä se saattoi antaa julkilausumia.
Talvisodalle ei enää ollut estettä.
Suomen Moskovassa käymillä neuvotteluilla
oli tämän jälkeen enää vain teatteriin
kuuluvan näytöksen arvo, kun kerran emme
taipuneet Viron, Latvian ja Liettuan tielle.
Kesäkuussa 1939 Stalin antoi tehtäväksi laatia
hyökkäyssuunnitelman Suomeen. Korjatun
hyökkäyssuunnitelman Stalin hyväksyi
heinäkuussa 1939. Sen mukaan Viipuri vallataan
neljässä päivässä, Helsinki kahdessa
viikossa ja koko Suomi kolmessa viikossa
(eli jouluun mennessä). Suomen surkean
varustelutason Stalin kyllä tunsi, mutta eipä
hän tainnut tuntea nuorta suomalaista sotilasta,
tämän päivän veteraania!
Talvisota ei ollut jokin “rajaselkkaus”.
Sodan loppuvaiheessa Neuvostoliiton hyökkäystä
Suomeen johti viisi armeijan johtoporrasta.
Mukana oli lopulta noin 60 divisioonan
verran joukkoja, 3 000 lentokonetta, 3
000 panssarivaunua, yhteensä noin 900 000
miestä, selkeästi yli puolet Neuvostoliiton
kaikista asevoimista. Omiksi tappioikseen
Neuvostoliitto ilmoitti 330 000 kaatunutta
ja haavoittunutta. Jos se ei ollut sotaa, mitä
se sitten oli?
Solmiko Suomi Moskovan rauhan siksi,
että Saksa olisi luvannut meidän saavan
kaiken menettämämme takaisin? Rauhaa
13.03.1940 ei todellakaan tehty mihinkään
lupauksiin nojaten, vaan se solmittiin pakkotilanteessa.
Suomen tilanne oli niin vaikea,
että vaikka Saksan maalailema tulevaisuuden
kuva tahi liittoutuneiden tarjoama apu
olisivat olleet kuinka houkuttelevia tahansa,
eivät ne kumpikaan enää olisi meitä pelastaneet.
Mahdollisuutta jatkaa taistelua meillä
oli enää vain pari viikkoa, jos sitäkään.
Mannerheim ymmärsi poliitikkoja paremmin
lännen avuntarjouksen epärealistisuuden.
Mannerheim vaati poliittista johtoamme
suostumaan nopeasti rauhaan, vaikka
raskainkin ehdoin.
Talvisodassa lyötävän Suomen kohtaloksi
ei Stalin kaavaillut vain maan valtaamista ja
miehittämistä, vaan paljon pahempaa. Stalinin
ensimmäinen päätös kuului: “Suomen
kansa asutetaan muualle”. “Suomessa on
vähemmän asukkaita kuin Leningradissa.
Heidät on helppo siirtää”.
Toisena päätöksenään hän ilmoitti, että
25 000 suomalaista upseeria kuljetetaan
Katynin keskitysleiriin, lähelle Smolenskia.
Kuljetukset sinne alkavat heti voitetun talvisodan
jälkeen. Vakinaisen väen upseereita
meillä oli tuolloin vain noin 3 000. Keskitysleireihin
olisi kyllä epäilemättä viety 25
000 suomalaista, kun kerran diktaattori niin
oli päättänyt. Osa kaikkein kiusallisimmista
suomalaisista, erityisesti juuri suojeluskuntalaiset,
olisi ammuttu jo täällä. Näin pois
siirrettävän Suomen kansan luku olisi hyvinkin
voinut olla vain kolmisen miljoonaa.
Suunnitellut teloitukset eivät suurestikaan
olisi muuttaneet Stalinin hirvittävimpien
saavutusten lukuja. Hänen käskystään on
teloitettu noin 30 milj. ihmistä.
Stalinin kolmas päätös 21.01.1940:
“Valkosuomalaisten rungon muodostavat
150 000 suojeluskuntalaista. Olemme jo tappaneet
heistä 60 000 (todellisuudessa heistä
kaatui noin 10 000). Myös loput ammutaan.
Vain vanhukset ja pikkupojat jätetään”.
Eivät nämä Stalinin Suomea koskevat tavoitteet
talvisodan päättyessä mihinkään
kadonneet. Vain runsas kuukausi Moskovan
rauhan jälkeen Stalin julkisti olevansa
tyytymätön rauhaan. Puoli vuotta talvisodan
päättymisestä on päivätty NL:n yleisesikunnan
ohje Leningradin sotilaspiirille Suomen
valtaamisesta.
Jatkosodan kestäessä Suomi oli helmikuussa
1944 tiedustellut rauhan ehtoja. NL
vastasi huhtikuussa 1944. Sen rauhanehdot
sisälsivät neljä pääkohtaa. Ne olisivat todennäköisesti
merkinneet Suomen tuhoutumista.
Ensinkin meitä vaadittiin luovuttamaan
Karjala. Toiseksi vaadittiin armeijamme riisumista
aseista. Kolmas vaatimus oli, että
Suomen olisi pitänyt sitoutua maksamaan
600 miljoonaa vuoden 1938 kultadollaria
sotakorvauksia eli kaksi kertaa vuoden 1944
rauhassa määrättyä enemmän. Vaadittu
määrä oli täydellisesti Suomen taloudellisten
mahdollisuuksien ulkopuolella.
Kaikkein vaarallisin oli neljäs vaatimus.
NL vaati, että Suomen oli vangittava maassa
olevat saksalaiset ja luovutettava heidät
kahden viikon sisällä NL:lle. Tämä ei tietenkään
ollut mitenkään mahdollista, jos
kerran Suomen olisi jo sitä ennen pitänyt
riisua oma armeijansa aseista. Koska se olisi
epäonnistunut, NL olisi irtisanonut rauhansopimuksen.
Neuvostoliitossa oli tehty jo valmiiksi
“Suomen ehdotonta antautumista koskeva
asiakirja”. Tätä ei koskaan jätetty Suomelle,
mutta Martti Turtola on julkaissut sen
teoksessaan “Mannerheim-kirja”. Ehdoton
antautuminen olisi johtanut Suomen maan
ja kansan tuhoon juuri siten kuin Stalin
alunperinkin oli suunnitellut. Asiakirja käsittää
56 pykälää. Esitän siitä voimakkaasti
lyhentäen vain muutaman kohdan:
Suomen hallitus ja puolustusvoimat tunnustavat
Suomen asevoimien täydellisen
häviön sodassa NL:a vastaan ja ilmoittavat
Suomen ehdottomasta antautumisesta. Pyytäen
lopettamaan sotatoimet ne antautuvat
ehdoitta sekä riisuvat aseista ja internoivat
suojeluskunnan ja maassa olevat saksalaiset
joukot … Suomen viestiyhteydet muihin
maihin katkaistaan…
… Neuvostoliitto miehittää osittain tai
kokonaan Suomen alueen … sekä toteuttaa
maassa kaikkia miehitysvaltiolle kuuluvia
oikeuksia ...
… Suomen hallitus sitoutuu toteuttamaan
sellaiset lakisääteiset ja muut toimet, jotka
Neuvostoliiton sotavoimien johto katsoo tarpeellisiksi
… Suomen hallitus ja Suomen kansa
korvaavat Neuvostoliitolle Suomen sotatoimien
Neuvostoliitolle aiheuttamat tappiot ...
… Neuvostoliitto asettaa takavarikkoon
sekti Suomen pankin että muiden pankkien
kultavarannon, ulkomaan valuutan ja muut
arvotavarat…
Kaikkein uhkaavin on asiakirjan toiseksi
viimeinen pykälä. Mikäli Suomen hallitus
tai puolustusvoimien ylipäällystö eivät täytä
jotakin tässä asiakirjassa olevaa ehtoa, Neuvostoliiton
sotavoimien ylipäällystö käyttää
pakkokeinoja, joilla taataan ehtojen täyttäminen.
Tarvittaessa SNTL:n hallitus irtisanoo
tämän asiakirjan, jolloin irtisanominen
astuu voimaan välittömästi.
Tämä olisi siis ollut se rauha, jota meille
tarjottiin, ja jonka me hylkäsimme. Suomi
ei tietenkään voinut harkita antautumista,
koska se olisi merkinnyt Stalinin kaikkien
Suomea koskevien päämäärien täyttymistä
kerralla. Omissa nimissään presidentti
Ryti pyysi ja me saimme apua Saksasta. Kun
rauhan mahdollisuus torjuntavoiton myötä
koitti, tilanne oli aivan toinen kuin talvisodan
päättyessä. Näin omien veteraaniemme
taistelun sekä uhrin tuloksena Suomi
saattoi päästä itsenäisyytemme säilyttävään
rauhaan. Presidentti Mannerheim saattoi il-
Vantaan maanpuolustusjärjestöjen itsenäisyysjuhlassa 06.12.2005 pidetyssä
juhlapuheessa kenraalimajuri Aatolainen tarkasteli Stalinin ajan Neuvostoliiton
tavoitteita Suomen osalta. Tämä kirjoitus sisältää otteita puheesta. Puhe kokonaisuudessaan
on luettavissa Internet-sivuilla www.prokarelia.net/f i.
Suomen
kohtalonvuodet
1939-45
Kenraalimajuri Jaakko Aatolainen
Kuva Kenraalimajuri Jaakko Aatolainen
"Muita rauhanehtoja sotiemme historia ei tunne, koska kesäkuussa 1944 Tukholmasta
tulleita suullisia viestejä ei hallitus koskaan tarkistanut eikä niitä ole dokumentoitu!"
No kerrotaanpa niistä Tukholman neuvotteluista.
Suomi kävi salaisia neuvotteluita Tukholman kautta Stalinin kanssa,ja nämä neuvottelut kantautuivat myös Hitlerinkin tietoon.Suomi oli pyrkimässä erillisrauhaan ja samanaikaisesti oli neuvottelut Saksan kanssa,miten rintama Kannaksella saataisiin vakiintumaan.
"Mannerheim lähetti 21.-22. välisenä yönä - neuvoteltuaan Rytin, Tannerin ja Waldenin kanssa - Hitlerille kirjeen, jonka mukaan suomalaiset olivat valmiita kytkeytymään kiinteämmin Saksaan ("dass die Finnen bereit waren sich fester an das Reich anzuschliessen") Peercy E. Schramm (Hrsg.): Kriegstagebuch des Oberkommandos der Wehrmacht 1944-1945.Teilband 1/7, 881. Wehrmachtin historijoitsija katsoo tämän viestin lähettäneen von Ribbentropin Riiasta Helsinkiin."
Hitlerillä oli panoksena mm.saksalaisten aseet,ja niiden kohtalo,jos suomi irtaantuisi sodasta.
"Kehitys kohti Ribbentrop-sopimusta alkoi 4.6. 1944. Tuolloin saksalainen yhteysupseeri kenraali Erfurth ja yleisesikunnan päällikkö Heinrichs keskustelivat Führerin Mannerheimille lähettämästä onnittelukirjeestä. Erfurth kertoi, että vaikka Mannerheim olikin antanut vakuutuksen, että Saksasta saadut aseet jäävät kaikissa olosuhteissa suomalaisille, tässä kirjeessä Hitler vaati nyt ”absolute Sicherheit”. Suomalaisen kenraalin kysymykseen, tarkoittiko tämä poliittista vakuutusta, vastasi saksalainen: ”Ehdottomasti”. (Kenraali Heinrichsin PM 7.6. 1944. Kenraali Heinrichsin arkisto, Pk 1172/18, Sark.)"
Täällä on paljon tuotu julki näkökantaa että Suomi ei tarvinnut natsien aseapua,koska aseet olivat jo maassa.
"Heinrichs esitteli marsalkalle ilmeisesti 18. 6 muistion, jossa hän kyseli, olisiko anottava Saksalta divisioonia. Hän oli kuitenkin varma, että se edellyttäisi samalla paktia. Yleisesikunnan päällikkö katsoi, että pakti ja tehokas apu pelastaisi maamme arvaamattomista kärsimyksistä, ”mutta voisi johtaa siihen, että Suomi loppurauhassa tuomitaan Saksan rinnalla ja ankarasti”. Valtioviisaasti yleisesikunnan päällikkö tarkensi, että ”tällainen kannanotto kuuluu presidentille ja hallitukselle --- olisi ratkaistava ennen kuin uusi hallitus ehkä muodostetaan---. (Kenraali Heinrichsin muistio ylipäällikölle 18. tai 19. 1944. Heinrichsin arkisto Pk 1172/18, Sark.)
Ryti ja Ramsay keskustelivat ylipäällikön kanssa rintamatilanteesta 19.6. 1944. Tuolloin todettiin, että SAKSAN MATERIAALI TOIMITUKSET tuli saada NOPEASTI LIIKKEELLE. Sitä varten Mannerheim sai luvan ottaa asian esille kenraali Erfurthin kanssa, "mutta vain edellyttäen, että poliittiset seuraukset eivät tulisi puheenalaisiksi". (Rytin päiväkirja 19.6. 1944. KA/RR/29) Tämä suomalaisten pelko Saksan uudesta "Erklärung"-vaatimuksesta selittää, miksei von Blücherille puhuttu Saksan avusta. Ei haluttu tapahtuvaksi sitä, mikä väistämättä oli edessä: von Ribbentropin saapuminen Riiasta 22.6. 1944."
Kesä-heinäkuun vaihteessa alkavat materiaalitoimitukset sekä mm. 30 mm:n rynnäkkötykit. (Heinrichsin muistiinpanolappu 20.6. 1944. KHA 1172/18, Sark.)
Lähes samaan aikaan hallitus pohti kuumeisesti kysymystä, suostuisiko Neuvostoliitto neuvottelemaan rauhasta Suomen kanssa. Jos vastaus olisi myönteinen, sen jälkeen aiottiin muuttaa hallituksen kokoonpanoa. Ramsayn sihteeri kapteeni Anders Segercranz sai tehtäväkseen lähteä Tukholmaan 22. 6. Kuriiri ei saanut mukaansa kirjallista materiaalia, koska oli aina mahdollista, että kone joutuisi syystä tai toisesta saksalaisten käsiin ja samalla myös Ramsayn viesti Moskovalle. Kapteeni toisti Ramsaylle viestin kahdeksan kertaa, jotta ulkoministeri oli vakuuttunut viestin oikeasta muodosta. Segercranz otti mukaansa myös ensimmäisen seitsemästä kultalähetyksestä, joilla varauduttiin mahdollisen pakolaishallituksen toimintaan. Kulta oli peräisin vuosien 1940-41 (helmi-toukokuussa) suoritetusta kultakeräyksestä.(Kulta toimitettiin ensin Tukholman lähetystöömme ja sieltä Göteborgs Bankiin.) Kaikkeen oli syytä varautua. Viipurihan oli menetetty jo kaksi päivää aikaisemmin ja suurtaistelu riehui Talin-Ihantalan tasalla.
Mutta Stalinin vaatimus EHDOTON ANTAUTUMINEN oli se ratkaiseva hallituksemme jakava ja askarruttava vaatimus.
Hallitus ei päässyt yksimielisyyteen, oliko antautumisvaatimus torjuttava vai hyväksyttävä. Tasavallan presidentti epäröi, ministeri Tanner oli hyväksymisen kannalla ja pääministeri Linkomies ja ministerit Ramsay ja Walden vastaan. Marsalkka Mannerheim vastusti jyrkästi antautumista, vaikka Suomen vetoomukseen saada panssarintorjunta-aseita Ruotsista oli vastattu kieltävästi. ”Teesimme ei voi olla muu kuin seuraava: ei antautumista, Suomen puolustusta jatkettava, tämä puolustustaistelu vaatii aseita ja apua, jota saadaan ainoastaan Saksasta. Mutta Ruotsissa näyttää olevan vallalla käsitys, että meidän tulisi antautua.”.,kirjoitti Ramsay Gripenbergille Tukholmaan (Ramsay Gripenbergille 29.6. 1944. K ay 6314, 500, KA.). Viikkoa myöhemmin ulkoministeri teki selvän tilin ratkaisusta: ”Emme voineet tehdä rauhaa ilman Saksan myötävaikutusta, toinen vaihtoehto oli sota Saksaa vastaan”. (Ramsay Gripenbergille 5.7. 1944. K ay 6315, 507, KA.)
http://www.uta.fi/laitokset/historia/tutkijakoulu/sivut/paperi01/emaas.htm
... tai et ole mahdollisesti ymmärtänyt?
Ymmärrys HOI! äly älä jätä!
Niin varmoja Kremlissä oltiin täydellisestä voitosta, että 28. kesäkuuta, siis edelleen päivälleen 60 vuotta sitten, Moskovassa saatiin valmiiksi huolellisesti laadittu asiakirja, joka suomalaisten olisi antautuessaan ollut allekirjoitettava. Asiakirja sisälsi viisikymmentäkuusi kohtaa. On paikallaan toistaa siitä muutamia kohtia.
“Suomen hallitus ja puolustusvoimain ylipäällystö tunnustavat Suomen asevoimien täydellisen häviön sodassa SNTL:ää vastaan ja ilmoittavat Suomen ehdottomasta antautumisesta pyytäen lopettamaan sotatoimet... Täten Suomen maa-, meri- ja ilmavoimat, sijainnistaan riippumatta antautuvat ehdoitta... Suomen puolustusvoimain ylipäällystö suorittaa kaikkien Suomen maa-, meri- ja ilmavoimien aseistariisumisen NL:n sotavoimien ylipäällystön määräysten, aikataulun ja järjestyksen mukaisesti sen valvonnan alaisena... Tämän asiakirjan allekirjoittamishetkestä lähtien siihen saakka kunnes NL:n sotavoimien ylipäällystö on ottanut valvontaansa kaikki Suomen tietoliikenneyhteydet, kaikki radiolähetykset Suomen alueella on kielletty ja Suomen lennätin-, puhelin- ja radioyhteydet muihin maihin katkaistaan... Antautumisehtojen täyttämiseksi ja SNTL:n etujen turvaamiseksi NL:n sotavoimien ylipäällystö miehittää omin asevoimin ja oman harkintansa mukaan osittain tai kokonaan Suomen alueen, sen satamat, Ahvenanmaan saariston ja Suomenlahden saaret. SNTL:n hallitus toteuttaa kaikkia miehitysvaltiolle kuuluvia oikeuksia Suomen miehitetyillä alueilla. NL:n sotavoimien ylipäällystö julkaisee omat käskyt ja määräykset. Suomen hallitus ja Suomen kansa pyrkivät kaikin tavoin myötävaikuttamaan näiden käskyjen ja määräysten täytäntöönpanoon. Suomen hallitus antaa viipymättä määräykset kaikille viranomaisille totella ehdoitta määräyksiä.
Suomen hallitus sitoutuu toteuttamaan sellaiset lakisääteiset ja muut toimet, jotka NL:n sotavoimien ylipäällystö katsoo tarpeellisiksi tämän asiakirjan ehtojen täyttämiseksi. Suomen hallitus vastaa kaikista miehittämisestä johtuvista menoista. Suojeluskunnan kaikki osastot ja liittymät sekä Suomen muut vastaavat järjestöt on riisuttava aseista välittömästi... Kaikki suojeluskunnan jäsenet on internoitava... Liittoutuneille aiheutettujen tappioiden maksamisen vakuudeksi NL:n sotavoimien ylipäällystö asettaa takavarikkoon sekä Suomen pankin että muiden pankkien kultavarannon, ulkomaan valuutan ja muut arvotavarat.”
Kauhistuttavassa asiakirjassa on erityisen uhkaavaa sen sisältämä määräys kaikkien suojeluskuntalaisten internoimisesta eli vangitsemisesta. Toistasataatuhatta suomalaista olisi siis jo heti ensi alkuun lähtenyt Stalinin leireille.
Kaiken kaupanpäällisiksi asiakirja ei olisi sitonut NL:a itseään. Se sisälsi näet myös seuraavan kohdan: “Mikäli Suomen hallitus tai puolustusvoimien ylipäällystö eivät täytä jotakin tässä asiakirjassa olevaa ehtoa, Neuvostoliiton sotavoimien ylipäällystö käyttää pakkokeinoja, joilla taataan ehtojen täyttäminen.” Ehtojen täyttämättä jättämisestä Suomea olisi voitu syyttää koska tahansa, sillä mukaan oli laitettu pykälä, jonka toteuttaminen ei ollut Suomen vallassa. Antautumissopimuksen mukaan “Suomen alueella toimivat saksalaisten sotilasyhtymät on välittömästi riisuttava aseista ja internoitava”. Pohjois-Suomessa olleen 220 000 miestä käsittävän vahvan saksalaisen vuoristoarmeijan aseistariisuminen ja vangitseminen ei olisi onnistunut suomalaisille mitenkään, ei varsinkaan nyt kun meidän oma armeijamme olisi jo antautunut ja merkittävä osa siitä matkalla keskitysleirille.
Voimme vain arvailla, mitä meille olisi tapahtunut Suomen miehittämisen jälkeen. Tuskin Stalin oli yksityiskohtia vielä miettinytkään. Mutta hyvää tahtoa hänellä ei meidän varallemme ollut. Talvisodan aikana hän oli todennut: “Suomessa on vähemmän asukkaita kuin Leningradissa. Heidät on helppo siirtää jonnekin.” Samaisen talvisodan aikana neuvostodiktaattori oli lausunut: “Valkosuomalaisten rungon muodostavat 150 000 suojeluskuntalaista. Olemme tappaneet heistä 60 000. Myös loput ammutaan. Vain vanhukset ja pikkupojat jätetään.” Tämän ajatuksen mukaisesti määrättiin Katynin seudun keskitysleirit tyhjennettäväksi 20 000 suomalaista upseeria varten, kun Neuvostoliitto valmistautui antamaan Suomelle kuoliniskun helmikuussa 1940.
http://www.panssarikilta.fi/Lehti/Panssari200403_sivu_23.html
..kysyt asiaa Matami Kollontaylta jonka kautta nuo tiedot ja myöskin tieto tuosta antautumisvaatimuksesta saatiin, niin hän kertoo että kysymyksessä oli väärinkäsitys...uskokoon ken haluaa.
Tosiasia on se että siinä Moskovasta tulleessa tiedossa puhuttiin sanatarkasti antautumisesta, se mitä sillä sitten tarkoitettiin niin siitähän sitten käytiin paljonkin keskusteluja Bohemanin ja Kollontayn välillä, jotka B sitten kertoi Gripenbergille...Kollontay ei voinut muuttaa tuota sanamuotoa muuksi vaan se piti ilmoittaa nimenomaan tuossa muodossa suomalaisille silloin.
Vaikuttaisi siltä että ruotsalaiset olivat taipuvaisia uskomaan Teheranin konferenssin puheet Suomen osalta, heillä oli tietoa noista puheista jo siihen aikaan. Tiedot olivat tulleet heille suurlähettiläs Harrimanin kautta. Näin kertoo muistelmissaan ainakin ruotsin silloinen lähettilä s moskovassa Ingemar Hägglöff.
"Suomen alueen valtaamiseen ja miehittämiseen venäläisten Kannakselle varaamat voimat eivät olisi riittäneet. Eikä se ollut tarkoituskaan. Suomi piti vain saada irti sodasta ja pois Leningradin lähistöltä."
Tuo on täysin irrelevanttia. Jos suomalaiset joukot Kannaksella olisi tuhottu, olisi Suomen ollut pakko antautua ja jos olet yhtään tutustunut siihen asiakirjaan, jossa antautumisen ehdot on kirjattuna, tiedät, että sen jälkeen Suomi olisi ollut totaalisesti vasallivaltio. Sillä, riittääkö venäläinen sotilas joka niemeen, notkoon ja saarelmaan, ei ole mitään merkitystä, jos on tehty rauhansopimus, joka asettaa maan täysin Neuvostoliiton talutusnuoraan.
"Tuo on täysin irrelevanttia."
Ei ole. Koska kyse oli Suomen valtaamisesta Kannaksen suurhyökkäyksen tavoitteena niin yksiselitteisesti se ei ollut tavoite.
Sinun selittelysi on "irrelevanttia".
Tavoitteena oli suomalaisten joukkojen tuhoaminen. Jos et ymmärrä, mitä siitä olisi seurannut, en voi auttaa asiaa. Syytä vanhempiasi.
Mistä nuo ehdot on oikein tempaistu ...
Alunperin kun aselevosta sovittiin, niin kyse oli Moskovan rauhan rajoista 1940.
Kun sitten aselepo oli solmittu, niin vuosien 1944-47 välillä rajaa muutettiin seitsemän kertaa ja aina antoi Suomi jotain lisää.
Tässä muutama herkullinen ehto Martti Turtolan Neuvostoliiton ulkoministeriön arkistoista löytämistä Suomea varten laadituista antautumisehdoista:
1. Täten Suomen maa-, meri-, ja ilmavoimat, sijainnistaan riippumatta, antautuvat ehdoitta.
----
7. Suomen puolustusvoimain ylipäällystö suorittaa kaikkien Suomen maa-, ilma-, ja merivoimien aseistariisumisen Neuvostoliiton sotavoimien ylipäällystön määräysten, aikataulun ja järjestyksen mukaisesti sen valvonnan alaisena.
8. Tämän asiakirjan allekirjoittamishetkestä lähtien siihen saakka kunnes Neuvostoliiton sotavoimien ylipäällystö on ottanut valvontaansa kaikki Suomen tietoliikenneyhteydet (k. 48), kaikki radiolähetykset Suomen alueella on kielletty ja Suomen lennätin-, puhelin- ja radioyhteydet muihin maihin katkaistaan.
9. Suomen hallitus ja puolustusvoimain ylipäällystö turvaavat SNTL:n sotajoukkojen Suomen alueella tapahtuvat kuljetukset rautateitse ja muilla kuljetusvälineillä sekä tarvittavan huollon joukoille. (mille joukoille, maatahan ei pitänyt miehittää...!)
10. Antautumisehtojen täyttämiseksi ja SNTL:n etujen turvaamiseksi Neuvostoliiton sotavoimien ylipäällystö - omin asevoimin ja oman harkintansa mukaan - miehittää osittain tai kokonaan Suomen alueen, sen satamat, Ahvenanmaan saariston ja Suomenlahden saaret.
SNTL:n hallitus toteuttaa kaikkia miehitysvaltiolle kuuluvia oikeuksia Suomen miehitetyillä alueilla.[...]
----
13. Suomen hallitus vastaa kaikista miehittämisestä johtuvista kuluista.
----
22. Suomen hallitus ja ylipäällystö luovuttavat Neuvostoliiton sotavoimien ylipäällystölle kaikki sota-, kauppa- ja huoltolaivastoon kuuluvat alukset ja sukellusveneet sekä erikoisalukset, vesitasolentokoneet, tekniset laitteet ja merivoimien koko aseistuksen ampumatarvikkeineen siinä muodossa kuin ne ovat tämän asiakirjan allekirjoittamishetkellä kaikkine niihin liittyvine piirustuksineen ja tietoineen.
----
32. [...] Kaikki suojeluskunnan jäsenet on internoitava.
----
34. Sotasyylliset ja sotarikolliset, joiden nimet mainitaan SNTL:n hallituksen listoissa, Suomen hallitus pidättää välittömästi ja luovuttaa SNTL:n hallitukselle Neuvostoliiton sotavoimien ylipäällystön välityksellä.
----
39. Tämän asiakirjan allekirjoittamishetkestä lähtien matkustaminen Suomen rajojen ulkopuolelle ja saapuminen maahan kielletään kaikilta ilman Neuvostoliiton sotavoimien ylipäällystön lupaa.
Että semmoista...
saada Työnnetyksi takaisin pulloon.On tullut selväksi mitkä tavoitteet Stalinilla olivat,tuo Turtolan Mannerheimkirjassa oleva dokumentti on se pullonhenki jota yritetään saada työnnetyksi takaisin.Turtolan kallisarvoista löytöä ovat siteerannet niin Sampo Ahto,Aateloinen kuin Maasalokin.Totuus on saannut vallan,entiseen syyttelyyn sodan loppuajoista on mahdoton saada tukea ajatukselle,että "Stalinin tarjoama rauha" olisi lopettanut verenvuodatuksen SUOMEN joukoissa.Puna-armeija tietenkin olisi säästynyt vähemmällä,joten siltä kannalta katsottuna antautuminen olisi ollut suotavaa.Stalin teki virheen vaatimalla ehdotonta antautumista josta kuitenkin joutui luopumaan.
Tavoitteena ei ollut Suomen valtaaminen Kannaksen suurhyökkäyksessä. Miksi vänkäät selvää asiaa vastaan???? Pitäisikö juuri sun syyttää vanhempiasi tuosta taipumuksesta :)
puolella olevia yritetään saada antautumaan. Eihän yrittänyttä laiteta vai kuinka?
Eiköhän kuitenkin jätetä nuo Karelia Klubin ja muut vanhuuden höperöt ukkelit ”juhla-
puheineen” ja pysytä tieteellisesti tutkituissa dokumenteissa!
Kuten Maasalokin tuo selkeästi esille, kesäkuussa 44 Tukhomasta saatiin viesti vain
SUULLISESI, eikä ..
* Mutta noita tietoja hallitus ei koskaan tarkistanut, ei ehtinyt, tai ei voinut, tai ei
halunnut...???
* Tuo aika Viipurin menetyksen jälkeen oli varmastikin sekä sotilaallisesti kannaksella
että poliittisesti kriittisin aika jatkosodassa!
* Meillä on käytössä vain muistitieto eikä se riitä historioitsijalle. Kaiken lisäksi Linkomies
ja Ramsay muistavat asian eri tavalla. Ja Linkomiehellä oli asiassa sen verran oma lehmä
ojassa, että hänen ’huonomuistisuutensa’ on ymmärrettävääkin.
..että puutun tähän mutta Gripenbergin muistelmissa ja Rautkallion toimittamassa sotasyyllisyyden asiakirjat - kirjoissa sivutaan juuri tätä aihetta aika tarkkaankin. Nostan tähän vielä tuon aikaisemman kommenttini tästä aiheesta se meni väärään kohtaan ensin. Gripenbergistä on ainakin todettu se että hän tekin varsin pikkutarkkoja muistiinpanoja siihen aikaan...vaikka toisaalta on ihmetelty hänen käyttäneen tuota neuvosto-hallitus - sanaa...
Jos siis kysyt asiaa Matami Kollontaylta ,jonka kautta nuo tiedot ja myöskin tieto tuosta antautumisvaatimuksesta saatiin, niin hän kertoo että kysymyksessä oli väärinkäsitys...uskokoon ken haluaa. Bohemanille Kollontay siis kertoi SUULLISESTI näin :
Ensin kehuttiin ruotsalaisia vaivannäöstä jne.."Mutta koska suomalaiset ovat pettäneet meitä monta kertaa, haluamme me saada Suomen hallitukselta presidentin ja ulkoministerin allekirjoittaman julistuksen, että Suomi on valmis ANTAUTUMAAN ja että se kääntyy neuvosto-hallituksen puoleen pyytääkseen rauhaa. Jos saamme Suomen hallitukselta TÄMÄNKALTAISEN asiakirjan, on Moskova valmis ottamaan Suomen valtuuskunnan vastaan."
Tosiasia on se että siinä Moskovasta tulleessa tiedossa puhuttiin sanatarkasti antautumisesta, se mitä sillä sitten tarkoitettiin niin siitähän sitten käytiin paljonkin keskusteluja Bohemanin ja Kollontayn välillä, jotka B sitten kertoi Gripenbergille...Kollontay ei voinut muuttaa tuota sanamuotoa muuksi ,vaan se piti ilmoittaa nimenomaan tuossa muodossa suomalaisille silloin. Kuitenkin Kollontay oli silloin huomauttanut Bohemanille että pääpaino olisi sanalla VALMIS. Suomea ei vaadittu antautumaan, vaan ainoastaan julistamaan , että se olisi valmis ANTAUTUMAAN. Kollontay ei kuitenkaan voinut korvata tuota ANTAUTUMIS-sanaa millään muulla muodolla koska se nimenomaan oli ilmoitettu tuossa muodossa Moskovasta SÄHKEELLÄ hänelle.
Boheman kävi vielä lisäksi sähkevaihtoa länsivaltojen suuntaan tästä samaisesta antautumis-vaatimuksesta, mutta ei saanut tukea silloin tuon vaatimuksen pehmentämiseksi muuhun sanamuotoon...
lähdetiedot tästä arkistolähteestä eli arkistodokumentin tunnistetiedot? Jos Turtolalla ei niitä ole on dokumentti vessapaperia.
Tietääkseni Turtola ei ole päässyt tutkimaan missään Venäjän arkistoissa kuten ei kukaan muukaan suomalainen.
Lienee turhaa jankkaamista, mitä tuossa Tukholmasta tullessa viestissä oli loppujen lopuksi sanottu, koska sitä hallituksemme ei käsitellyt sen paremmin, eikä sitä lähdetty sen paremmin tarkistamaankaan. Eikä tutkijoilla ole käytössä minkäänlaista paperia, mitä siitä oli hallituksessa asiasta tarkkaan ottaen keskusteltu!
Toisaalta täytyy tietysti muistaa, että kaikki painoi päälle niin sotarintamalla (Talin taistelut 25-29.6) kuin poliittisellakin rintamalla; Hitler ja hänen juuri Suomeen saapunut suurlähettiläänsä Joachim von Ribbentropp.
On täysin PASKAPUHETTA (Jokisipilä), että Ribbentropp sodan kriittisimpinä hetkinä olisi lähtenyt ilman Hitlerin suostumusta tekemään omia sooloilujaan tuolloin kesäkuun lopulla 1944. Ranskassa Normandian maihinnousun jälkeen länsiliittoutuneet olivat aloittaneet hyökkäyksen ja Valko-Venäjällä painoi päälle 1,7 miljoonaa puna-armeijalaista 6000 panssarin tukemana!
Tukholman suullista viestiä Ei TARKISTETTU - ja sillä selvä!
Sitten vielä nuo kaikki helvetin huru-ukotkin...
aineistoa.Lopettakaa jo pullonhenki on valloillaan Stalinin antautumisvaatimus oli EHDOTON vaatimus PISTE!
http://forum.axishistory.com/viewtopic.php?t=60009&postdays=0&postorder=asc&start=15
Ei tähän ole pakko uskoa. Aina voi sulkea silmänsä.
Tavoitteena oli suomalaisten joukkojen tuhoaminen, josta olisi seurannut maan miehittäminen, kuten noissa antautumisehdoissakin on esitetty. Jos näet jonkin eron valtaamisella ja antautumisen jälkeisellä miehittämisellä, niin jälleen kerran, syytä vanhempiasi. Tavoite oli Suomen miehittäminen. Se voidaan tehdä joko siten, että joukot etenevät taistellen maan yli tai siten, että miehitettävä maa antautuu ja päästää joukot alueelleen. Valitettavaa, että kapasiteettisi ei riitä tämän hyvin yksinkertaisen asian ymmärtämiseen. Minun puolestani asia on loppuun käsitelty. Koska tuo asiakirja asian selvästi osoittaa, ei minun tarvitse sinun infantiiliin paskanjauhantaasi enää puuttua.
Teheranin jälkeen Neuvostoliiton sodanjohto, Zhukov
ja Antonov et al., todellakin uskoivat, että Suomi uostuu
rauhanehtoihin ja lähtee neuvotteluihin.
- Näinhän ei sitten käynytkään.
Paasikiven rauhanneuvottelujen kariuduttua Stavka määräsi
LeRin ja Vorin keskeyttämään hyökkäyksen Narvan ja Peips-
järven suunnilla, sekä määräsi LeRin valmistelemaan hyökkäystä
Karjalankannaksella sekä Itä-Karjalassa Syvärillä.
Tämä 'venäläinen näkemys' (mm. Baryshnikov) saa kyllä aika
lailla todistuvoimaa tosiasioista Leningradin rintamalla kesällä 1944!
Operaatio Viipuri - Petroskoi suunniteltiin vasta huhti-toukokuussa
ja lopullisesti Antonov & co. päättivät siitä viikon miettimisen jälkeen
samanaikaisesti operaatio Bagrationin kanssa 25. toukokuuta 1944.
armeijankenraali Antonovin suunnitelmat toteutuivat tarkasti:
• operaatio Viipuri 9.6 – 20.6.
• operaatio Petroskoi alkoi 21.6
• operaatio Bagration alkoi 22.6
• hyökkäys Narvaan alkoi kolme kuukauden tauon jälkeen 24.6
Viititkö vilkaista tohon alapuolalla olevaan mielenkiintoiseen faktaan.
Teheranin jälkeen Neuvostoliiton sodanjohto, Zhukov ja Antonov et al., todellakin uskoivat, että Suomi suostuu rauhanehtoihin ja lähtee neuvotteluihin.
- Näinhän ei sitten käynytkään.
Paasikiven rauhanneuvottelujen kariuduttua Stavka määräsi LeRin ja Vorin keskeyttämään hyökkäyksen Narvan ja Peips- järven suunnilla, sekä määräsi LeRin valmistelemaan hyökkäystä Karjalankannaksella ja KaRin Itä-Karjalassa Syvärillä.
Tämä 'venäläinen näkemys' (mm. Baryshnikov) saa kyllä aika lailla todistuvoimaa tosiasioista Leningradin rintamalla kesällä 1944:
Operaatio Viipuri - Petroskoi suunniteltiin vasta huhti-toukokuussa; ja lopullisesti Antonov & Co. päättivät siitä viikon miettimisen jälkeen samanaikaisesti operaatio Bagrationin kanssa 25. toukokuuta 1944.
armeijankenraali Antonovin suunnitelmat toteutuivat tarkasti:
• operaatio Viipuri 9.6 – 20.6.
• operaatio Petroskoi alkoi 21.6
• operaatio Bagration alkoi 22.6
• hyökkäys Narvaan jatkui kolme kuukauden tauon jälkeen 24.6 pajolti samoin joukoin!
puuttuivat, eli ne tärkeimmät todisteet dokumentin aitoudesta.
En usko itse että kukaan suomalainen tutkija olisi päässyt venäläisiin arkistoihin penkomaan. Mehän olimme Neuvostoliiton vihollisia toisin kuin länsivallat joiden tutkijoita kyllä on arkistoja nuuskinut.
Vielä lisäksi se että kumman salaisena tämä dokumentti on pysynyt verrattuna sen tietoarvoon. Tarkoittanee sitä että muut tutkijat eivät sen alkuperään luota.
Kun kyse oli väitetystä suurhyökkäyksen tavoitteesta niin olet yksiselitteisesti väärässä. Sen tavoitteena ei ollut Suomen valtaaminen vaan sodasta irroittaminen ja Leningradin turvaaminen.
Taidat väittää vastaan vain poliittisesta periaatteesta :)
Ps. todista nyt tuo "asiakirjasi" edes aidoksi arkistodokumentiksi niinkuin joku muukin tuossa ehti jo kyseenalaistamaan :D
Jos luet sitä threadia eteenpäin, huomaat, että Rentola nyt on kuitenkin pitänyt sitä asiakirjaa luotettavana. Sinä voit tietysti olla pitämättä. "Denial is not a river in Egypt".
on "pitänyt" uskottavana...
Se ei edelleenkään tuo esiin kaivattuja arkistotunnisteita joita ilman dokumentti on saman arvoinen kuin Stalinin syntymätodistus Mustanmäen torilta ostettuna :)
Teillä ns. isänmaanystävillä ja Venäjänvihaajilla on aina yhtä huonot lähteet Suvorovista alkaen :)
Hannu Rautkallion toimittama Sotasyyllisyyden asiakirjat -teos kertoo sivulta 99 alkaen nuo Turtolan alunperin julkaisemat Kapitulaatio -asiakirjat.
Sotasyyllisyyden asiakirjat
Toimittaja: Hannu Rautkallio
Kustantaja: EC-kirjat
Sidosasu: Sidottu, Kieli: suomi
Julkaistu: 2006
ISBN10: 952921152X
ISBN13: 9789529211524
Saksalainen 303. Rynnäkkötykkiprikaatia, purettiin laivoista samaan aikaan kun Ribbentrop neuvotteli sopimustaan.
Lähteenä Erkki Käkelä, Laguksen rynnäkkötykit, WSOY 1996
Sivu 213:
"Mannerheim oli pyytänyt saksalaisilta aseapua ja joukkoja sekä 12.6. että uudelleen 19.6. Kesäkuun 20. päivänä klo 14.30 Heeresgruppe Nordin ylijohto käski lähettää heti Suomeen rynnäkkötykkiprikaatin ja jalkaväkidivisioonan. Kello 20.50 Heeresgruppe välitti käskyn uudelleen Armee-Abteilung Narwalle. Tämän käskystä 303. Rynnäkkötykkiprikaati lähti kolmen tunnin kuluttua junakuljetuksin kohti Tallinnaa."
Sivu 214:
"Torstaina kesäkuun 22. päivänä 303. Rynnäkkötykkiprikaatia alettiin purkaa aluksista Helsingin Katajanokalla. Ensimäinen kuljetus, joka kiinnittyi laituriin, käsitti mm. 10 rynnäkkötykkiä.... Ylikuormattu alus, Maersk Stig, kellahti satamassa nurin, ja osa vaunuista upposi satama-altaaseen... Samana iltana Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop tapasi tasavallan presidentti Risto Rytin presidentinlinnassa." jne...
"Tuntui kuin aseveljet olisivat olleet aikautuksen mestareita, vaikka sellainen tunne onkin tällä kohden väärä. Varhain seuraavana aamuna prikaati kuormattiin pääkaupungissa juniin, jotka nytkähtelivät kukin vuorollaan liikkeelle kohti itää, määräsemana Lappeenranta."
Rippen käyntiin kuului myös yritystä varautua pahimpaan jos Suomi sittenkin tekisi erillisrauhan.Kyllähän Pohjonen ja Turunen tutkimuksissaan tähän päätyneet.
Jo J.L.Mäkeläkin eräässä teoksessaan on tuonut tämän asian esille.
Varmastikin Ribbentropilla oli päässään joitakin tuollaisiakin suunnitelmia ajatellen vaikkapa Horthyn syrjäyttämistä ja fasistien nukkehallituksen pystyttämistä Unkarissa lokakuussa 1944.
Mutta ainakaan minä en ole mistään LUOTETTAVASTA lähteestä löytänyt tietoja mahdollisista vallankaappaushankkeista. Sitä paitsi tuo Cellarius on täysin tuntematon heppu, ja jopa Britannian ja USA:n sotilastiedustelulle.
Olivat kuitenkin nuo englantilaiset aika mestareita tiedustelussaan: Tiesivät jopa milloin Himmler kävi Sociksen paskahuussissa Hesassa vieraillessaan! Päättelivät istunnon pituudesta, oliko SS-Reichfuhrerin paska kovaa vai löysää, oliko sairauksia tai sitten ei?
Nuo Mäkelän ja muiden jutut voi jättää omaan arvoonsa, jos ei - - - parempaa tietoa ja varmuutta löydy!?
"Sitä paitsi tuo Cellarius on täysin tuntematon heppu, ja jopa Britannian ja USA:n sotilastiedustelulle."
Sinulla on vapaus tuoda tietämättömyyttäsi esiin aivan vapaasti,kenenkään estämättä.Jatka seuraavasta aiheesta.
Kerropa missä Ilta-Lehden tai vastaavien toimittajien
jutuissa on kerrottu tästä sinun - "Kellariuksesta?
i,n päälle vielä.(Kyllä olet rasittava.)
Älä nyt leikistä suutu, vaan kerro kuitenkin
kaikille muillekin lapsukaisille kuka oli tämä
kuuluisa "Kellaarius"?
Tässä hän on adjutanttinsa kanssa.
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=249&a=2117
Tuossa naapurissa Virossa on arkistotietoja kerrakseen.Suomi ei antautunut ja vältti kyyditykset ja niskalaukaukset sekä Katynian joukkohaudat.Stalin oli varannut kovan kohtalon Suomelle,siitä on tarkka näyttö meidän lähihistoriassa.Puolan ja Baltian maitten kyyditykset ja murhat ovat sitä todistamassa.
arkistotiedoista todisteet löytyä, muuten on paskapuhetta.
Sulla tuntuu olevan ihan omat tunnesidonnaiset kriteerit kaikelle.
Kannatta lukea Turtolan Mannerheimkirja.
"Neuvostoliiton suurhyökkäyksen menestyttyä odotusten mukaisesti kesäkuussa 1944 Suomen hallitus haki neuvottelukosketusta. Viipurin menetyksen jälkeen yleistilanne näytti synkältä. Neuvostojohto oli valmis neuvottelemaan, mutta vain sillä edellytyksellä, että Suomi ilmoittautuisi antautuvansa ehdoitta. Presidentti Ryti ja ministeri Tanner olivat halukkaat ylläpitämään neuvotteluyhteyttä, mutta Linkomiehen hallitus tyrmäsi Suomen marsalkka Mannerheimin jyrkästä vaatimuksesta kaikki jatkoneuvottelut. Lisäksi Mannerheim vaati Rytia allekirjoittamaan ns. Rytin-Ribbentropin sopimuksen, joka osaltaan loi edellytkset torjuntavoitoille ja sai Stalinin luopumaan ehdottoman antautumisen vaatimuksesta. Mannerheimin osuus tasavallan presidenttinä rauhaan siirryttäessä ja suhteiden luomisessa Liittoutuneitten valvontakomissioon oli korvaamaton."
http://www.ajatuskirjat.fi/suomi/kirja.asp?KirjaID=397
Ylläpitäjä esti vastaamasta suoraan.Laitetaanpa vielä tämä sinun löytämäsi linkki tähän kaikkien inmeteltäväksi.Tallennetaanpa se kovikseen.
http://forum.axishistory.com/viewtopic.php?t=60009&postdays=0&postorder=asc&start=15
on kova työ todistaa dokumentti aidoksi arkistodokumentiksi koska arkistotunnisteita ei linkistä näkynyt.
"on kova työ todistaa dokumentti aidoksi arkistodokumentiksi koska arkistotunnisteita ei linkistä näkynyt."
No yritetään,jos nämä linkit auttaa ymmärtämään asiat,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leinon_vangit#Leinon_vangit.2C_heid.C3.A4n_taustansa_ja_kohtalonsa_.5B2.5D
http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/2003/TK_manner.html
http://www2.hs.fi/klik/alkuluku/tietokirjat/niinkylmaaettapolttaa9710.html
mitä kysyin....
Sulta on turha apua pyytää.
... ovat jotain helkutin huru-ukkoja, joten
niihin nyt kannattaa suhtautua varauksin.
Tosin on siellä tässä vuosien aikana ollut
suhteellisin asiallisiakin tyyppejä!
Mitään erityisen mielenkiintoista
sotahistoriamme kannalta nämä AxisHistoryn sivut
eivät kuitenkaan tarjoa, pelkkää referointia ja
sekin kovasti valikoinnin! Onpa siellä
esiintynyt jopa nimimerkki 'topspeed' -
puhdashenkinen natsi!
Ja voisipa siellä Pjutkinen pärjätä josko vain kieltä osaisi.
Tuossa nyt ei kyllä ollut kysymys näiden herrojen mielipiteistä, vaan painetusta sanasta, joka on skannattuna ko. sivustolla. Mutta jos et usko kirjoitettua sanaa sen takia, että sen on skannannut joku, josta et pidä, niin se on toki oikeutesi.
ole tota kirjaa vai ootko vaan nettipeelo joka levittää disinformaatiota omaksi huvikseen ?
Kyllä kuitenkin minulla perimmiltäni on hyvää tahtoa,mutta haluan provon kautta herättää,ja YRITTÄÄ saada sinutkin ymmärtämään Stalinin ja Hitlerin olevn kaiken takana,EI niitten kansat joita HE edustavat!
AxisHistorya!
Nuo sivustot ovat olleet tuolla jo vuosia, ja tuo sinunkin linkittämäsi juttu on vuodelta 2004!
Nämä hieman ’hämärät' tyypit eivät meille suomalaisille tarjoa mitään uutta tietoa sotahistoriastamme.
Pikemminkin he edustavat hyvinkin takapajuista joukkoa joltain viime vuosituhannelta!
Sinänsä tuohon tekstiin en ota kantaa, koska en ole nähnyt alkuperäistä tekstiä. Eikä moinen teksti akateemista historioitsijaa todellakaan voi kiinnostaa. Olisipa mielenkiintoista lukea jostain, mitä mieltä Turtola itse on asiasta - nykyisin?
Täällähän on huudettu totuutta esiin,kun ei uskota puhetta.Vain valokopiot auttaa,näin on.Samahan se oli Kivimäenkin dokumentin suhteen??
> > > "Asian ydin on tosiaan ollut tiedossa
kauan Kirjoittanut: LINKITYS?? 13.7.2007 klo 23.02
> > > Täällähän on huudettu totuutta esiin,kun ei uskota puhetta.Vain valokopiot auttaa,näin
on.Samahan se oli Kivimäenkin dokumentin
suhteen??
Tuosta en ymmärtänyt muuta kuin että olet joko
täyskännissä perjanta-iltana - tai TÄYSHÖPERÖ.
Tätäkö "kaippasit"?
Tätä Turtolan erittäin arvokasta löytöä on todella ilo esitellä.
http://forum.axishistory.com/viewtopic.php?t=60009&postdays=0&postorder=asc&start=15
Alkuperäisestä dokumentista ei saa juuri mitään selvää.
Tälläistä tää ääri-isänmaallisten todisteaineisto on, luokatonta eikä kestä lähempää tarkastelua.
"Alkuperäisestä dokumentista ei saa juuri mitään selvää."
Kuka sanoo että Turtolan kirjassa esitellään alkuperäistä dokumenttia?? Jos se olisi alkuperäinen arkistodokumentti Neuvostoliiton ulkoministeriön ajoilta täytyisi esittää mistä Venäjän arkistosta se on peräisin sekä myös arkistotunnisteet. Ilman tälläisiä tutkijoiden perusjuttuja uskottavuus kärsii merkittävästi.
Sekään ei tullut linkitetyiltä sivuilta ilmi, että onko Turtola itse tutkinut arkistoja (mitä epäilen vahvasti) vai onko hän kopioinut dokumentin jostain venäläisestä ei arkistolähteestä. Tässäkin tapauksessa dokumentin arvo laskee primäärilähteestä alaspäin ja luotettavuus siinä samalla.
..-pointti on selvästi unohtunut teiltä jaarittelijoilta. Tuo Turtolan löytämä dokumentti ei esitä yhtään mitään ratkaisevaa tässä asiassa, silloisilla meidän päättäjillämme ei voinut olla tuosta dokumentista mitään tietoa. Sen sijaan oli tieto vain tuosta Kollontayn kautta saadusta viestistä venäläisiltä; jossa siis vaadittiin suomalaisilta antautumista,sanatarkasti tulkittuna näin oli ja Kollontay ei voinut sanamuotoa muuksi muuttaa. Sen jälkeen kun tuontyyppinen viesti olisi annettu venäläisille , he olisivat valmiit vastaanottamaan suomalaisen valtuuskunnan joka ,JOS tuo Turtolan dokumentti on totta olisi saanut eteensä kyseisen dokumentin. Taikka sitten olisi kyseinen valtuuskunta saanut aloittaa jonkinmoiset neuvottelut/kuunnella venäläisten sanelut Moskovassa.
No noin pitkälle ei menty, johtuen juuri siitä ettei täällä tartuttu tuohon tilaisuuteen ja tarkisteltu sitten mistä on kysymys...
ERKKI MAASALON mukaan hallitus sai rauhanehdot VAIN SUULLISENA ja hallitus ei lopulta lähtenyt tarkistamaankaan – ei halunnut, ei voinut, tai ei ehtinyt – noita rauhanehtoja.
JA HENKILÖ JOKA ei tunne 6.6. alkanutta Normandian maihinnousua, 21.6. alkanutta suurhyökkäystä Syvärillä Itä-Karjalassa, operaatio Bagrationin alkamista Valko-Venäjällä sekä kesäkuun lopun Talin taisteluja kannaksella, ei voi myöskään ymmärtää tilannetta rauhanneuvottelujen kannalta.
MEILLÄPÄ EI TAIDA OLLA juuri nyt käytettävissä parempia tietolähteitä kuin tuo Maasalon tutkijakoulutuksessa tekemä alustava ’paperi’, ja siinä seisoo:
" Ramsayn sihteeri kapteeni Anders Segercranz sai tehtäväkseen lähteä Tukholmaan 22. 6. Kuriiri EI saanut mukaansa KIRJALLISTA MATERIAALIA...
"...VIIPURIHAN OLI MENETETTY jo kaksi päivää aikaisemmin ja SUURTAISTELU RIEHUI Talin-Ihantalan tasalla. "
" ..Kollontay ilmoitti Neuvostoliiton ehdot: '...koska suomalaiset ovat pettäneet meitä monta kertaa, haluamme saada Suomen hallitukselta presidentin ja ylipäällikön allekirjoittaman julistuksen, että Suomi on valmis antautumaan ja että se kääntyy neuvostohallituksen puoleen pyytääkseen rauhaa. Jos saamme Suomen hallitukselta tämänkaltaisen asiakirjan, on Moskova valmis ottamaan vastaan Suomen valtuuskunnan' ...
"Asian muisti näin myös Ramsay sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 16.11. 1945. Hänhän oli saanut Segercranzin vastauksen SUULLISENA (!!!) .."
"...Bohemanin kertomus Neuvostoliiton edustajien ristiriitaisista käsityksistä sisällön suhteen. Kollontay oli taipuvainen käsittämään antautumisen vain MUODOLLISENA NEUVOTTELUN ALOITUKSENA, kun taas lähetystöneuvos Vladimir Semjonov oli selkeästi sitä mieltä, että Moskovan sähke puhui selvästi EHDOTTOMASTA ANTAUTUMISESTA..."
"Antautumisvaatimuksen perään ei kyselty."
Erkki Maasalo: Ramsayn erottamisesityksestä Ribbentrop-sopimukseen
http://www.uta.fi/laitokset/historia/tutkijakoulu/sivut/paperi01/emaas.htm
Oliko siis kysymys neuvottelujen aloittaminen vai ehdoton antautuminen, me emme tiedä koska SUULLISEN viestin perään ei kyselty!
- Toisaalta tuo ”TURTOLAN PAPERI” kyllä vaatisi asiantuntijan tutustumista ja kommenttia ennen kuin siitä voi näin nettilinkkinä mitään ulkopuolinen päätellä. Karelia klubin aatteellinen tai AxisHistoryn ’vanhakantaisen’ keskustelupalstan ”asiantuntemus” eivät siihen kyllä riitä!
..asia on! Mielenkiintoinen tuo Turtolan paperi on mutta siis ei ratkaiseva tässä episodissa, johtuen juuri tuosta tapahtumajärjestyksestä.
Mannerheim toimi saatuaan teidoksi KAPITULAATIO vaateen sillä VAIN on merkitystä,sillä sehän pelasti SUOMEN.
LOPPU!!
mannerheim tuhosi turhalla sitoutumisvaatimuksellaan rydin. kaikki aseet joita kannaksella tarvittiin oli jo suomessa ennen rydin sitoutumista.
mannerheimia olisi pitänyt rangaista asiasta mutta ei.