MINÄ NYT KYSYN

Kun teit JT;t arvostellaan kaikenlaisesta,niin eikö se tunnu pahalta? Ymmärrän hyvin,että ette lähde jokajuttuun selitteleen..niinpä kävi tällanen ehdotus mielessäni.Järjestäkää yleinen Jumalanpalvelus(ihan sillä nimellä) Ilmoitus paikallisiin sanomalehtiin.Antakaa ihmisten tulla ja nähdä mitä se teidän touhu on.Sitten toimitte,niinkuin tapananne on toimia.Siinä hälvenisi niitä ennakkoluuloja ja murtuisi edes vähän se näkymätön muuri,joka välillemme on rakentunut.Mitäpä ootte mieltä ? Kannattaa ainakin kokeilla.
231035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

ajatusta vielä sillä lisäyksellä, että kyseessä on nimenomaan ehtoollisjumalanpalvelus.

Äänestä
  • Eihän tuollainen käy päinsä! Ei mikään kirkko päästä ehtoolliselle toisuskoisia tai muiden suutauksien jäseniä, heidän on käytävä ehtoollisellla omissa piireissään. Sehän olisi jumalaa häpäisevää jos kuka tahansa uskosta riippumatta voisi käydä viinit hörppään, ehtoollinen on tarkoitettu seurakunnan jäsenille.
    Jehovat järjestävät kerran vuodessa muistonvieton, johon kyllä kutsutaan ihmisiä. Jos kerran vuodessa ei riitä voi mennä vaikka adventtikirkkoon, siellä pidetään ehtoollinen 4 kertaa vuodessa. Jos sekään ei kelpaa on vaihtoehtona vapaiden suuntien lahkot joissa kipataan viinit tämän tästä.

    Äänestä

  • onnistu. kirjoitti:

    Eihän tuollainen käy päinsä! Ei mikään kirkko päästä ehtoolliselle toisuskoisia tai muiden suutauksien jäseniä, heidän on käytävä ehtoollisellla omissa piireissään. Sehän olisi jumalaa häpäisevää jos kuka tahansa uskosta riippumatta voisi käydä viinit hörppään, ehtoollinen on tarkoitettu seurakunnan jäsenille.
    Jehovat järjestävät kerran vuodessa muistonvieton, johon kyllä kutsutaan ihmisiä. Jos kerran vuodessa ei riitä voi mennä vaikka adventtikirkkoon, siellä pidetään ehtoollinen 4 kertaa vuodessa. Jos sekään ei kelpaa on vaihtoehtona vapaiden suuntien lahkot joissa kipataan viinit tämän tästä.

    kuljetetaan leivänpalaa ja viinipikaria pitkin penkkirivejä kädestä käteen, eikä kukaan nauti niistä. Jeesus sanoi viimeisenä iltana:

    22 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini".
    23 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille; ja he KAIKKI joivat siitä.

    Joh. 6:54
    Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

    Mutta jehovilla on oma systeemi, jossa ainoastaan "voideltut" saavat nauttia muistonvietossa ehtoollista. He kuuluvat niihin 144 000, joille Jumala on henkilökohtaisesti ilmoittanut, että henkilö kuuluu voideltuihin.

    Outo keksintö, mutta sehän tuleekin Brooklynistä.

    Äänestä

Järjestäkää yleinen Jumalanpalvelus

Eihän tuommoista nimeä voida laittaa mihinkään! JT järjestävät kokouksia joissa tutkitaan ja opiskellaan. Eivät ne ole mitään Jumalanpalveluksia joissa lauletaan ja kuunnellaan kun pappi puhuu. JT kokouksessa lauletaan laulu alussa ja lopussa sekä lyhyt rukous, loppu on lehden tutkimista ja luennon kuuntelemista tai harjoituspuheiden pitämistä. Ei sellaista yksinkertaisesti voi kutsua jumalanpalvelukseksi.

Äänestä
  • Jumalanpalvelus?

    Äänestä

Jospa joku jehovantodistajista viitsisi vastata,nuo jupinat tuossa välillä sotki vähän.

Äänestä
  • Jospa joku jehovantodistajista viitsisi vastata

    Kuule ne eivät ole mitään höpinöitä. Vastaukset olet jo saanut. Olen ollut JT kanssa tekemisissä pitkään ja käynyt salilla kymmenet kerran. Et tarvitse tähän Jt vastausta. Ideasi ovat täysin mahdottomia, tietäisit tämän jos vähänkin JT uskoa tuntisit.

    Äänestä

>>Järjestäkää yleinen Jumalanpalvelus(ihan sillä nimellä) Ilmoitus paikallisiin sanomalehtiin.Antakaa ihmisten tulla ja nähdä mitä se teidän touhu on.

Aikomuksesi on hyvä, mutta mahdoton. Vartiotorniseuran eräs tärkeimmistä opinkappaleista on erottautua tästä maailmasta. Silloin ei ole mahdollista, että yhtäkkiä otettaisiin joku 'pakanallinen' termi käyttöön, kuten jumalanpalvelus. Se kalskahtaa liiaksi ev.luterilaiselta tai muulta "kristikuntamaiselta", ei hyvä.

Vt-seura ei myöskään käytä mitään mediaa hyväkseen houkutallakseen uusia jäseniä tai vierailijoita kokouksiinsa. Se ei mene vt-seuran strategian mukaan, jossa jokaisen salille tuotavan olisi hyvä tietää etukäteen mitä valtakunnan salilla tapahtuu, ja miksi.
Muuten uusi henkilö ei pääse systeemiin sisälle, jossa esimerkiksi rakkauspommituksella on oma tärkeä tehtävänsä. Jehovantodistajaksi käännytettäessä kaiken on mentävä vartiotorniseuran taktiikan mukaan, jotta se olisi kyllin tehokasta.

>>Siinä hälvenisi niitä ennakkoluuloja ja murtuisi edes vähän se näkymätön muuri,joka välillemme on rakentunut.

Tuon muurin rakentaminen on ollut vartiotorniseuralta täysin harkittu teko, jota se ei haluakaan murtaa.

Äänestä
  • No niin. Ihan mahdotontahan se olisi jo senkin takia, että se pitäisi järjestää yhtäaikaa yleismaailmallisesti koska mitään poikkeavaa ei sallita prooklynin johdon taholta missäänpäin maailmaa. Olisi kyllä hyvä jos he järjästäisivät näin kesäisin noita telttatapahtumia kaikelle kansalle niinkui nuo muutkin kirkkokunnat tekevät, siis sellaisia missä ei tutkittaisi lehteä vaan julistettaisiin sanaa ja laulettaisiin ja oltaisiin vähän kevyemmin liikkeellä niinkuin kuulukin telttakokuksissa. Hyvät puhujat sekä kesä vaatetus ilman normeja olisi varmaan kiva ja ihmisiä riittäisi kun ei olisi kynnys niin korkea.

    Äänestä

  • vinkki..... kirjoitti:

    No niin. Ihan mahdotontahan se olisi jo senkin takia, että se pitäisi järjestää yhtäaikaa yleismaailmallisesti koska mitään poikkeavaa ei sallita prooklynin johdon taholta missäänpäin maailmaa. Olisi kyllä hyvä jos he järjästäisivät näin kesäisin noita telttatapahtumia kaikelle kansalle niinkui nuo muutkin kirkkokunnat tekevät, siis sellaisia missä ei tutkittaisi lehteä vaan julistettaisiin sanaa ja laulettaisiin ja oltaisiin vähän kevyemmin liikkeellä niinkuin kuulukin telttakokuksissa. Hyvät puhujat sekä kesä vaatetus ilman normeja olisi varmaan kiva ja ihmisiä riittäisi kun ei olisi kynnys niin korkea.

    Ainakin täällä meilläpäin Jehovantodistajat järjestävät vuosittain noin kaksi avoimien ovien päivää , josta he tiedottavat myös paikallislehdissä. Olen ollut muutamissa ja ihmiset siellä ovat olleet hyvin ystävällisiä. Joku sanoo tätä nyt sitten rakkauspommitukseksi, olen kokonut samaa pommitusta myös kirkon järjestämissä rukousilloissa.

    Äänestä

  • vinkki..... kirjoitti:

    No niin. Ihan mahdotontahan se olisi jo senkin takia, että se pitäisi järjestää yhtäaikaa yleismaailmallisesti koska mitään poikkeavaa ei sallita prooklynin johdon taholta missäänpäin maailmaa. Olisi kyllä hyvä jos he järjästäisivät näin kesäisin noita telttatapahtumia kaikelle kansalle niinkui nuo muutkin kirkkokunnat tekevät, siis sellaisia missä ei tutkittaisi lehteä vaan julistettaisiin sanaa ja laulettaisiin ja oltaisiin vähän kevyemmin liikkeellä niinkuin kuulukin telttakokuksissa. Hyvät puhujat sekä kesä vaatetus ilman normeja olisi varmaan kiva ja ihmisiä riittäisi kun ei olisi kynnys niin korkea.

    ei käy täytyy olla puku ja kraka
    ja hikoilla yhteensä 10 tuntia penkillä

    Äänestä

  • samarialainen. kirjoitti:

    ei käy täytyy olla puku ja kraka
    ja hikoilla yhteensä 10 tuntia penkillä

    ..Minkäslainen Kraga ja puku Sillä Jeshualla ,oli kun hän kulki ovelta ovelle? Ja varmalla oli kädessä avattu UM; käännös- Raamattukin;
    ..Kun siis meni ovelle.
    Ja Ja kun Hän piti Temppelin esipihalla Konventteja Ylipapeille, ja harakanuteliaalle yleisölle, niin niillä kivittäjilläkin varmaan oli Italialaiset silkkisolmiot.

    Äänestä

Voisiko joku jehovantodistaja vastata ? Eihän täällä tule esiin,kuka vastaa,et menetä "kasvojasi" Mutta please,vastatkaa.

Äänestä
  • Eikö oikein mene perille vai mistä kiikastaa? Vastauksen olet saanut jo muutamaankin kertaan.

    Äänestä

  • tonza1379 kirjoitti:

    Eikö oikein mene perille vai mistä kiikastaa? Vastauksen olet saanut jo muutamaankin kertaan.

    En usko,että kukaan noista on oikeasti JT.Hänhän pyysi vastausta.kysymykseen/kysymyksiinsä.Asian vierestä näkyy olevan,esim.ehtoollisesta,eihän hän sitä kysynyt,??Onko sinulla luki-häiriö,no siinä tappauxessa,ymmärrän.

    Äänestä

  • ..enuskoenuskoenusko.......... kirjoitti:

    En usko,että kukaan noista on oikeasti JT.Hänhän pyysi vastausta.kysymykseen/kysymyksiinsä.Asian vierestä näkyy olevan,esim.ehtoollisesta,eihän hän sitä kysynyt,??Onko sinulla luki-häiriö,no siinä tappauxessa,ymmärrän.

    >>En usko,että kukaan noista on oikeasti JT.

    Jos vastauksen todistajalta saa, ei se muutu jo annetuista.

    >>Asian vierestä näkyy olevan,esim.ehtoollisesta,eihän hän sitä kysynyt,??Onko sinulla luki-häiriö,no siinä tappauxessa,ymmärrän.

    Ei ainakaan todettua. Vastauksen on silti saanut, eikä se muutu miksikään, oli vastaaja kuka tahansa.

    Äänestä

  • Itse olen ollut tervetullut helluntaiseuratakuntalaisten tilaisuuksiin, vaikka en ole sitä. Olen ollut jehovantodistajien kastetilaisuudessa ev. luterilaisena seuraamassa, miten uskokaa tai älkää, miten ihmiset saadaan todella helposti käännytettyä jehovalaisuuteen ja pian ollaakin sitten pää altaassa ja kiinni jäät. Eräskin mies kertoi, että oli ostanut auton, jonka lattiamaton alta löysi vartiotornilehden. Sitä lukiessa usko alkoi horjua, ja halusi jehovantodistajaksi. Siitä oli kaksi viikkoa aikaa ja nyt saarnasi sitä kastetilaisuudessa ja halusi kasteen. Uskomattomia juttua, mitä sitä kuulikin. Jotkut JT:t oli tehnyt syntiä ja erotettiin nimet kertomalla seurakunnasta. Se on häpeä, jos mikä. Kyseiset ihmiset joutuivat kaikkien silmien edessä lähtemään pois tilaisuudesta, joten tiedettiin mistä oli kyse.
    Voisin kertoa lisääkin, mutta pitkää tarinaa ei jaksa kukaan lukea. Tässä oli minulle tarpeeksi, halusin käydä uteliaisuuttani käydä katsastelemassa, miten eri uskontokunnat eroavat toisistaan, joten päätin näkemäni ja kuulemani perusteella pysyä ev. lut. srk:ssa ja onnellinen olen.

    Äänestä

  • ihmiset kirjoitti:

    Itse olen ollut tervetullut helluntaiseuratakuntalaisten tilaisuuksiin, vaikka en ole sitä. Olen ollut jehovantodistajien kastetilaisuudessa ev. luterilaisena seuraamassa, miten uskokaa tai älkää, miten ihmiset saadaan todella helposti käännytettyä jehovalaisuuteen ja pian ollaakin sitten pää altaassa ja kiinni jäät. Eräskin mies kertoi, että oli ostanut auton, jonka lattiamaton alta löysi vartiotornilehden. Sitä lukiessa usko alkoi horjua, ja halusi jehovantodistajaksi. Siitä oli kaksi viikkoa aikaa ja nyt saarnasi sitä kastetilaisuudessa ja halusi kasteen. Uskomattomia juttua, mitä sitä kuulikin. Jotkut JT:t oli tehnyt syntiä ja erotettiin nimet kertomalla seurakunnasta. Se on häpeä, jos mikä. Kyseiset ihmiset joutuivat kaikkien silmien edessä lähtemään pois tilaisuudesta, joten tiedettiin mistä oli kyse.
    Voisin kertoa lisääkin, mutta pitkää tarinaa ei jaksa kukaan lukea. Tässä oli minulle tarpeeksi, halusin käydä uteliaisuuttani käydä katsastelemassa, miten eri uskontokunnat eroavat toisistaan, joten päätin näkemäni ja kuulemani perusteella pysyä ev. lut. srk:ssa ja onnellinen olen.

    Totta haastat. Jokaisella on oikeus uskoa mihin haluaa. Mutta toisten uskon tuomitseminen kuulostaa ainakin minusta kovin ikävältä. Eihän Jeesuskaan kehoittanut tuomitsemaan ketään. Sen tekee sitten Jumala aikanaan.

    Äänestä

  • pant0.15 kirjoitti:

    Meillä kaikilla on yksi ja ainoa jumala, ollaan me sitten missä uskontokunnassa tahansa. Mutta hirvittää se, mikä on ihmiset laittaneet eri uskontokuntiin tässä maailmassa. Yksi asia on varma, että väkivallalla on paljon tekemistä eri uskontokuntien takia. Minä uskon jumalaan, kaikkivaltiaaseen, ja toivon, että tämä jumala pitää huolta meistä jokaisesta loppuun saakka.

    Äänestä

  • pant0.15 kirjoitti:

    Totta haastat. Jokaisella on oikeus uskoa mihin haluaa. Mutta toisten uskon tuomitseminen kuulostaa ainakin minusta kovin ikävältä. Eihän Jeesuskaan kehoittanut tuomitsemaan ketään. Sen tekee sitten Jumala aikanaan.

    On hyvä muistaa,että kerran pitää jokaisen meistä tehdä tiliä sanoistamme ja teoistamme Jumalan pyhien kasvojen edessä.Mutta,jos olemme Jeesuksessa Kristuksessa,meille ei lueta kadotustuomiota,teot ne vaan palavat,mutta me saamme iankaikkisen elämän,toiset,joilla ei ole turvana Herra joutuvat iankaikkiseen kadotukseen.

    Äänestä

  • ....................oo........ kirjoitti:

    On hyvä muistaa,että kerran pitää jokaisen meistä tehdä tiliä sanoistamme ja teoistamme Jumalan pyhien kasvojen edessä.Mutta,jos olemme Jeesuksessa Kristuksessa,meille ei lueta kadotustuomiota,teot ne vaan palavat,mutta me saamme iankaikkisen elämän,toiset,joilla ei ole turvana Herra joutuvat iankaikkiseen kadotukseen.

    Höpö, höpö, koulussa uskontotunnilla tuli jeesus teoistaan tunnetuksi, mitä opimme sieltä. Jumala ottaa ja antaa jokaisen kohdalla, se on totuus.
    Miksi valita kahta, jokaiselle on tuomionpäivä vielä edessä hyvänä tai pahana, antaa sen sitten jeesus tai jumala. Ei pidä uskoa kaikkea vartiotornin oppeja, on meillä raamattukin.

    Äänestä

  • meni kirjoitti:

    En lukenut kaikkia tässä ketjussa olevia viestejä, joten tulee vastattua lyhyesti..

    Jokaiseen Jehovan todistajien järjetämään tilaisuuteen on avoimet ovet. Todistajathan käyvät kutsumassa ovelta ovelle ihmisiä kokouksiin,muistonviettoon sekä konventteihin. Jos sille tuntuu niin voit vaikka vain käväistä alussa ja lähteä kesken pois!Ei kukaan sinua siellä pakota olemaan vastoin tahtoasi.

    Jos et uskalla näihin tilaisuuksiin tulla, voit vaikka pyytää jotakuta paikkakuntalaistasi esittelemään salin sinulle silloin kun se on tyhjä? Tai pyytää seuran videoita lainaan(joissa kerrotaan uskonnostamme) - niitä voit katsella omassa rauhassa kotona kun sinulle sopii.
    Jossain viestissäkin taisi olla mainittu ns.avoimista ovista, meidänkin srk:ssa tällainen on järjestetty - taisi olla silloin kun saimme uuden salin.

    Äänestä

  • jt oikeasti kirjoitti:

    Videot eivät kerro totuutta, mitä sitten seinien sisäpuolella tapahtuu, on eri asia. Tilaisuuksiin saa mennä kertomattakin, siinäpä näkee, mitä siellä tapahtuu ulkopuolinenkin omilla silmillään ja korvillaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

--oikeesti-- ... kirjoitti:

Kun teit JT;t arvostellaan kaikenlaisesta,niin eikö se tunnu pahalta? Ymmärrän hyvin,että ette lähde jokajuttuun selitteleen..niinpä kävi tällanen ehdotus mielessäni.Järjestäkää yleinen Jumalanpalvelus(ihan sillä nimellä) Ilmoitus paikallisiin sanomalehtiin.Antakaa ihmisten tulla ja nähdä mitä se teidän touhu on.Sitten toimitte,niinkuin tapananne on toimia.Siinä hälvenisi niitä ennakkoluuloja ja murtuisi edes vähän se näkymätön muuri,joka välillemme on rakentunut.Mitäpä ootte mieltä ? Kannattaa ainakin kokeilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu