Sveduväritteinen

Olen aina ihmetellyt maamme historian yksipuolista, sveduväritteistä käsittelyä.
Mm. nuijasotaan johtaneet ja siihen liittyvät tapahtumat.
Ja suunnilleen kaikki muukin.

Parhaillaan menee FST5:ssä Etelä-Ruotsin 1600-luvun tapahtumia käsittelevä ohjelma.
Bussiopas sanoi sen puuttuvan heidän oppikirjoistaan.
Kuvaavaa.
14580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Suomi" on ollut oleellinen osa Ruotsia yli 700 vuotta. "Suomi" ei koskaan ollut mikään Ruotsin alusmaa (kuten esim. Viro), vaan siis orgaaninen osa Ruotsia. Itsenäinen maa Suomi on ollut vasta vajaat 100 vuotta.

Äänestä
  • Ruotsi syntyi tai oikeastaan itsenäistyi Kustaa Vaasan noustua valtaan 1500 luvulla, Ruotsalaisten valta loppui Suomessa Venäläisten vallattua maan 1800 luvun alussa.

    Eli siitä tulee noin 300 vuotta.

    Ennen 1500 lukua, elettiin keski-aikaa ja Suomen maakunnat oli millon minkäkin Ruotsalaisen tai muun pohjoismaisen rälssimiehen halussa, välillä oltiin enempi tai vähempi omien komennossa, joskus osa oli omien ja loput vieraissa komennossa.
    Välillä maakuntaa jaettiin eri prinssien ja herttuudoiden kesken kuin maatilaa, kuten toimittiin muuallakin Euroopassa.

    Kustaa Vaasa perusti perinnöllisen monarkian ja vaihtoi uskonnon Luterilaiseksi, sekä muutenkin synnytti Ruotsin valtakunnan.

    Ennen Kustaa Vaasaa valta oli Tanskalaisilla ja Hansakauppiailla, jotka oli pääasiassa Saksalaisia, tosin oli niiden joukossa muitakin.

    Äänestä

  • Ei Suomi ole ollut "elimellinen osa Ruotsia" 700 vuotta!
    Mistäs sellaisen luvun olet temmannut?
    Olemme olleet "elimellinen osa Ruotsia" ainakin tuhat (1000) vuotta.
    Ålå ole turhan vaatimaton.

    Äänestä

  • Ruotsin aikaa kirjoitti:

    Ei Suomi ole ollut "elimellinen osa Ruotsia" 700 vuotta!
    Mistäs sellaisen luvun olet temmannut?
    Olemme olleet "elimellinen osa Ruotsia" ainakin tuhat (1000) vuotta.
    Ålå ole turhan vaatimaton.

    Ruotsin valtion perusti Kustaa Vaasa 1500 luvulla, mutta ensimmäisen kerran Ruotsin yhdisti Birger Jaarli 1240, jonka kunniaksi muuten lasketaan Suomen liittäminen Ruotsiin 1249.

    Muita elimellisiä yhdistämisiä ei ole ollut ...

    Suomen hiippakunta alistettiin Ruostin hiippakunnalle 1250, Birgerin toimesta.
    Sitä ennen olimmem Latvian alaisuudessa.

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    "Suomen hiippakunta alistettiin Ruostin hiippakunnalle 1250, Birgerin toimesta.
    Sitä ennen olimmem Latvian alaisuudessa."

    Suomen katolinen lähetysalue kuului kylläkin tanskalaiselle Lundin kirkolle ennen ruotsalaisille alistamista.
    Piispa Thomas johti nimenomaan lähetysaluetta ei hiippakuntaa...

    Äänestä

  • taas omiasi kirjoitti:

    No tulkintahan se on tuokin ...

    Suomi oli Riian piispan alainen, muistaakseni legaatti, mitä se sitten tarkoittaakin.
    Ei se mikään Lundin Piispan alainen ollut.

    Vatikaani suunnteli Balttiasta ja Suomesta suoraan sen alaista kirkkoprovinssia.

    hiippakunta vaan vasta lähetysalue. Lundin hiippakunnan alainen lähetysalue. Paavin suunnitelmat Balttiasta ja Suomesta ei koskaan toteutuneet ja hänen bullansa menikin ruotsalaisille 1230-luvulla jotka tekivät ristiretken 1237-39.

    Äänestä

  • Suomi ei ollut kirjoitti:

    hiippakunta vaan vasta lähetysalue. Lundin hiippakunnan alainen lähetysalue. Paavin suunnitelmat Balttiasta ja Suomesta ei koskaan toteutuneet ja hänen bullansa menikin ruotsalaisille 1230-luvulla jotka tekivät ristiretken 1237-39.

    Suomen katolinen kirkko ei ole voinut olla Upsalan (ruotsalaisen) arkkipiispan alainen ennen 1250-lukua, mikä osoittaa ettei Suomella ja Ruotsilla sitä ennen ollut valtiollista yhteyttä.

    Kirkolliset yhteydetkin menivät aivan muuhun suuntaan.

    Biger-jaarli ei tehnyt "ristiretkeä" vaan hyökkäsi kristilliseen maahan poliittista syistä. Birger-jaarlin suorittaman valtauksen jälkeen Suomen katolinen kirkko siirrettiin Ruotsin arkkipiispan alaisuuteen, mikä myös ajoittaa Birgerin sotaretken väittämääsi myöhemmäksi.

    Äänestä

  • taas omiasi kirjoitti:

    "Suomen hiippakunta alistettiin Ruostin hiippakunnalle 1250, Birgerin toimesta.
    Sitä ennen olimmem Latvian alaisuudessa."

    Suomen katolinen lähetysalue kuului kylläkin tanskalaiselle Lundin kirkolle ennen ruotsalaisille alistamista.
    Piispa Thomas johti nimenomaan lähetysaluetta ei hiippakuntaa...

    Suomi oli pieni maakunta Turun ympärillä. Häme, Karjala tai Kainuu eivät olleet Suomea vaikka sukulaisia olivatkin

    Äänestä

  • Kuckuu! kirjoitti:

    Suomen katolinen kirkko ei ole voinut olla Upsalan (ruotsalaisen) arkkipiispan alainen ennen 1250-lukua, mikä osoittaa ettei Suomella ja Ruotsilla sitä ennen ollut valtiollista yhteyttä.

    Kirkolliset yhteydetkin menivät aivan muuhun suuntaan.

    Biger-jaarli ei tehnyt "ristiretkeä" vaan hyökkäsi kristilliseen maahan poliittista syistä. Birger-jaarlin suorittaman valtauksen jälkeen Suomen katolinen kirkko siirrettiin Ruotsin arkkipiispan alaisuuteen, mikä myös ajoittaa Birgerin sotaretken väittämääsi myöhemmäksi.

    "Suomen katolinen kirkko ei ole voinut olla Upsalan (ruotsalaisen) arkkipiispan alainen ennen 1250-lukua, mikä osoittaa ettei Suomella ja Ruotsilla sitä ennen ollut valtiollista yhteyttä."

    Ei Suomen lähetysalue Upsalan arkkipiispan alainen ollutkaan, vaan Lundin arkkipiispan. Upsala kuului samaan aikaan myös Lundin alaisuuteen ja itsenäistyi myöhemmin omaksi hiippakunnakseen jonka arkkipiispan alaisuuteen Suomikin sitten kuului.

    Äänestä

Kommenttinne vahvistavat käsitykseni yksipuolisesta tulkinnasta.

Nuijasotaan liittyvät tapahtumat.
Suomalaisen aateliston tuhoaminen.
1600-luvun riisto sotiin.
Uskonto! Hohoo!
Kaarle XII:n täydellinen typeryys.
Suomen jättäminen puolustuskyvyttömäksi.
Hatut ja myssyt. Kustaa III. Seuraukset!
Suomen sota. Äärimmäisen typerä syy sotaan.
Kelvottamasti, vanhentuneella lineaaritaktiikalla johdettu.
Strategiasta ei tietoakaan.
Suomena maksatettiin Ruotsin uskovaisen hihulin itsepäisyys mannermaasulkemukseen.
Autonomiavaihe Suomen parasta aikaa.
1900-luvun politiikka.

Kuvaa täydentää vielä se että noin 1/3 osa korkeammasta virkamiehistöstämme on ns. ruotsinkielisiä.
Ns. svedukielisten ylettömät etuoikeudet korkeakouluihin ym.

Perseellään on ollut ja näköjään jatkuukin.

Tietysti mieluummin rooman kuin bysantin kulttuuri mutta tosiasioita ei tarvitsisi yksipuolisesti värittää!

Äänestä
  • Nuijasota ja Suomen aatelinen tuhoaminen, liittyy valtataisteluun mitä käytiin Ruotsin kruunusta, kuningas Juhana III kuoltua ( Suomen herttua aiemmin ).

    Kaarle herttua yllytti talonpoikia kapinaan saadakseen Klaus Flemingin kukistettua, Klaus kun sattui tukemaan laillista kruununperijää eli Juhanan poikaa Sigismundia.

    Sigismund, joka oli äitinsä puolelta Puolan kruunun perillinen, eli Katariina oli Puolalainen prinessa, jonka Juhana oli nainut.
    kun sitten vanhempi Sigismundi kuoli ilman omia perillisiä, niin Katariinan ja Juhanan poika Sigismund peri Puolan kuninkuuden, eli kruunun.

    Näinollen Puolalla ja Ruotsilla oli sama valtionpäämies, Juhanan poika Sigismund, joka tosin ei koskaan noussut Ruotsin valtaistuimelle, muistaakseni.

    Klaus Fleming oli viisas jätkä, mikäli Sigismund olisi saanut molempien maiden kruunut, ei Venäjä olisi koskaan työntynyt itämeren rannoille, eikä perustanut pääkaupunkiaan Pietaria Nevan suulle.
    Puolasta, johon kuuluis silloin myös nykyinen Ukraina ja valkovenäjä, sekä pääosat Balttiasta, niin Puola, Balttia, Ukraina, Ruotsi ja Suomi olisi ollut se suurvalta, joka olisi Eurooppaa johtanut pitkät ajat.
    Euroopassa puhuttaisiin Puolaa, eikä Saksaa ...

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Nuijasota ja Suomen aatelinen tuhoaminen, liittyy valtataisteluun mitä käytiin Ruotsin kruunusta, kuningas Juhana III kuoltua ( Suomen herttua aiemmin ).

    Kaarle herttua yllytti talonpoikia kapinaan saadakseen Klaus Flemingin kukistettua, Klaus kun sattui tukemaan laillista kruununperijää eli Juhanan poikaa Sigismundia.

    Sigismund, joka oli äitinsä puolelta Puolan kruunun perillinen, eli Katariina oli Puolalainen prinessa, jonka Juhana oli nainut.
    kun sitten vanhempi Sigismundi kuoli ilman omia perillisiä, niin Katariinan ja Juhanan poika Sigismund peri Puolan kuninkuuden, eli kruunun.

    Näinollen Puolalla ja Ruotsilla oli sama valtionpäämies, Juhanan poika Sigismund, joka tosin ei koskaan noussut Ruotsin valtaistuimelle, muistaakseni.

    Klaus Fleming oli viisas jätkä, mikäli Sigismund olisi saanut molempien maiden kruunut, ei Venäjä olisi koskaan työntynyt itämeren rannoille, eikä perustanut pääkaupunkiaan Pietaria Nevan suulle.
    Puolasta, johon kuuluis silloin myös nykyinen Ukraina ja valkovenäjä, sekä pääosat Balttiasta, niin Puola, Balttia, Ukraina, Ruotsi ja Suomi olisi ollut se suurvalta, joka olisi Eurooppaa johtanut pitkät ajat.
    Euroopassa puhuttaisiin Puolaa, eikä Saksaa ...

    Tässä tuosta Nuijasoan synnystä ja sen seurauksista.

    1592. Rautalammin asukkaat tarttuivat aseisiin paikkakunnalle majoitettuja uplantilaisia ratsumiehiä (huoveja) vastaan näiden harjoittaman mielivallan takia. Kapina kukistettiin ja johtomiehet mestattiin.

    1595. Täyssinän rauha. Suomen itäraja Jäämereen.

    1596-1597. Suomessa nuijasota, joka syttyy Kaarle herttuan yllytyksestä osana hänen ja kuningas Sigismundin valtataistelua. 3000 suomalaista talonpoikaa saa surmansa. Klaus Fleming voitti "nuijamiehet" Nokialla, ja joukoittain pakenevia talonpoikia ml. Jaakko Ilkka ja viisi muuta johtajaa surmattiin seuraavina päivinä. Padasjoelle edenneet nuijamiehet houkuteltiin antautumaan, mutta Ivar Tavast surmautti heidät kaikki (400) Padasjoen Nyystölässä (14.1.). Pietari Paavalinpoika Juusten houkutteli Savon nuijamiehet antautumaan luvaten säästää heidän henkensä, mutta surmasi kaikki antautuneet (23.1.). Klaus Fleming voitti nuijamiehet ratkaisevassa Santavuoren taistelussa Pohjanmaalla. Ruotsinkieliset talonpojat menivät heti taistelun alussa Flemingin puolelle (24.2.).

    1597. Suomen käskynhaltija, marski ja amiraali Klaus Fleming kuolee todennäköisesti myrkytyksen uhrina. Sen jälkeen Kaarle herttua tekee sotaretken Turkuun. Ruotsalaiset ryöstävät mm. Turun tuomiokirkon kirjaston.

    1598. Suomalaisten tyhjiin valunut sotaretki kuningas Sigismundin avuksi Uplantiin ja Tukholmaan. Uplanti tyhjenee kauhun vallatessa asukkaat.

    1599. Kaarle herttua valloittaa Suomen. Ruotsalaiset lyövät elokuussa suomalaisten sotajoukon Marttilassa. Lukuisa määrä suomalaisia aatelisia mestataan, piispa pannaan vankeuteen ja papistolle määrätään suuret sakot. Tämän jälkeen Suomea aletaan määrätietoisesti ruotsalaistaa.

    1599. Suomen aateli taisteli Kaarle herttuaa vastaan tämän kiistassa Sigismundin kanssa Ruotsin kruunusta, mutta 24.8. Kaarle herttua nousi maihin Sauvossa. (29.8.) Kaarle herttua voitti Marttilassa Axel Kurjen johtamat suomalaiset joukot. (6.9., 27.9. ja 10.11.) Kaarle herttua mestautti johtavia suomalaisia aatelisia sekä joukon aatelittomia upseereita, osin vastoin antautumisehtoja.

    1599-1600. Nuijasodassa ja sen jälkeisissä tapahtumissa Suomi menetti ensin talonpoikien parhaimmiston sekä sen jälkeen aatelistonsa ydinosan. Suomen asioiden "itsenäinen" hoito väheni ja suomenkieltä osaavan aatelin vaikutus valtakunnan asioiden hoitoon heikkeni. Nuijasotaa voidaankin pitää Suomen lopullisena "haltuunottona" Ruotsin toimesta. Verot ja jatkuvat sotaväenotot alkoivat rasittaa suomalaisia Venäjän vallan aikaan saakka. Kaarle herttua alkoi käyttää kuninkaan (Kaarle IX) titteliä 1604.

    http://www.suomalaisuudenliitto.fi/historiaa/

    Äänestä

Sveduväritteinen historiankirjoitus liittyy Allsvenskan liikkeeseen eli ruotsalaiseen kansalliskiihkoon, johon osana kuuluu suomen- ja vironruotsalaiset.

Otsikolla Nationalstaten och arkeologin on Ruotsissa tehty väitöskirja, joka on ladattavissa tästä:

http://hum.gu.se/institutioner/arkeologi/publikationer/download/avhandlingHP.pdf

Väitöskirjassa kuvataa aika paljon Suomen historiankirjoituksen värittymistä ruotsalaisen kansallisliikkeen tarpeisiin.

Valitettavasti Suomessa ei vieläkään tunnusteta eikä tiedosteta ruotsalaisen kansalliskiihkon vaikutusta Suomen historiiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

historia kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt maamme historian yksipuolista, sveduväritteistä käsittelyä.
Mm. nuijasotaan johtaneet ja siihen liittyvät tapahtumat.
Ja suunnilleen kaikki muukin.

Parhaillaan menee FST5:ssä Etelä-Ruotsin 1600-luvun tapahtumia käsittelevä ohjelma.
Bussiopas sanoi sen puuttuvan heidän oppikirjoistaan.
Kuvaavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu