"Antakaa toisillenne anteeksi niinkuin taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi."
Kiduttakaa toisianne pitkään.
Kiduttakaa toisianne pitkään.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
taivaallinen isähän ei anna mitään anteeksi.
Kaikkia häntä vastaan rikkoneita hän kiduttaa helvetissä ikuisesti. Siis ei pitkään vaan ikuisesti, ilman armahdus- ja valitusoikeutta.
Kuinka kaunista ja rakastavaa, totisesti!
Muuten Hän katsoisi syntejä läpi sormien.
"taivaallinen isähän ei anna mitään anteeksi. "
"3 Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin,"
"1 Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa."
"14 Kuolema kuitenkin hallitsi Aadamista Moosekseen asti kaikkia, myös niitä, jotka eivät Aadamin tavoin syyllistyneet rikkomukseen. Aadam oli esikuva siitä, joka oli tuleva.
15 Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi.
16 Tätä lahjaa ei voi edes verrata yhden ihmisen synnin seurauksiin, sillä yhden ihmisen teon seurauksena oli kadotustuomio, mutta Jumalan armosta kaikkien rikkomusten seuraukseksi tulikin vapauttava tuomio.
17 Yhden ihmisen rikkomus aiheutti sen, että kuolema pääsi hallitsemaan tämän yhden vuoksi. Paljon ennemmin tulevat ne, jotka saavat omakseen vanhurskauden ylenpalttisen armon ja lahjan, elämään ja hallitsemaan yhden ainoan ansiosta, Jeesuksen Kristuksen.
18 Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän. "
Kyllä Jumala antaa anteeksi. Hän on jo Jeesuksessa Kristuksessa antanut ihmisille anteeksi heidän syntinsä.
"Kaikkia häntä vastaan rikkoneita hän kiduttaa helvetissä ikuisesti. Siis ei pitkään vaan ikuisesti, ilman armahdus- ja valitusoikeutta. "
Kaikkia Häntä vastaan rikkoneita, ihmisiä vastaan rikkoneita ja niitä, jotka eivät usko saaneensa anteeksi tai eivät halua saada anteeksi tai eivät koe olevansa armon tarpeessa. Onko Jumala helvetissä kiduttamassa, onkin eri teologinen kysymys. Erään näkemyksen helvetistä piinavaan paikan tekevät siellä olevat jumalattomat ja Jumalaa vastaan kapinoineet sielut, joiden toimintaa Jumala ei enää ole estämässä. Jumalan läsnäolo puuttuu helvetistä täysin, siellä ei ole mitään hyvää. Joku onkin sanonut, että jos Jumala ottaisi siunaavan kätensä maailman yltä, tästä tulisi maanpäällinen helvetti.
Kukaan ei joudu helvettiin vasten tahtoaan, eikä myöskään taivaaseen.
räyhääminen jatkuu.
Lopetahan lasten hyväksikäyttö yms. toimintasi ja poistu muiden lahkojeesusten pariin, hus hus!
ollut bänniä, olin kaksi viikkoa leireillä. Siellä ei ollut nettiä...;)
http://www.yle.fi/pikkukakkonen/historiikki/huihaihiisi/huihaihiisi_kuka.htm
Missä kohtaa kerrotaan, että kyseessä on vain satu? En muista lastenohjelmissa koskaan sanotun:"Lapset, tämä on sitten vain satua."
Täällä Varsinais-Suomessa on eräs Peikkopolku, jota päiväkodin lapset käyvät kiertämässä. Siellä on "luola" jossa peikko asuu ja siellä tutkitaan peikon jätöksiä jne. Eikä lapsille missään vaiheessa mainita sen olevan satua.
Lapsille siis saa lastenohjelmissa tarjota peikkoja, noitia, tietäjiä yms. kertomatta että ne ovat satua (eli annetaan lapsen uskoa ne todeksi), mutta jos joku puhuu Jumalasta, Jeesuksesta, Taivaasta ja helvetistä totena, se on enemmän väärin?
Sinullehan Raamattu on satua....
>>Kaikkia Häntä vastaan rikkoneita, ihmisiä vastaan rikkoneita ja niitä, jotka eivät usko saaneensa anteeksi tai eivät halua saada anteeksi tai eivät koe olevansa armon tarpeessa.>>
Jumala on ihmeellisen pikkumainen.
>>Onko Jumala helvetissä kiduttamassa, onkin eri teologinen kysymys.>>
Sillä ei ole mitään väliä.
>>Erään näkemyksen helvetistä piinavaan paikan tekevät siellä olevat jumalattomat ja Jumalaa vastaan kapinoineet sielut, joiden toimintaa Jumala ei enää ole estämässä.>>
Minusta suurin piina on varmaankin se, kun hiilihankoja työnnetään takapuoleen.
>>Jumalan läsnäolo puuttuu helvetistä täysin, siellä ei ole mitään hyvää.>>
Mielestäsi ihmisissä ei siis ole mitään hyvää? Onko sekin hyvä, mitä ihmiset tekevät maan päällä Jumalan ansiota?
>>Joku onkin sanonut, että jos Jumala ottaisi siunaavan kätensä maailman yltä, tästä tulisi maanpäällinen helvetti.>>
Aika urposti sanottu.
>>Kukaan ei joudu helvettiin vasten tahtoaan, eikä myöskään taivaaseen.>>
Höpönlöpön. Tuskin kukaan helvettiin haluaa jos se on ikuisen piinan paikka.
lapset ymmärtävät sanomattakin sadut saduiksi, ellei joku hyväksikäyttäen heidän mahdollisia taikauskolle altistavia geenejä tai auktoriteettiuskoaan väitä ihan pokkana satua todeksi.
Silloinki kehityskelpoisimmat yksilöt ymmärtävät asian oikean laidan ja lasten lailla katsovat asiaa läpi sormien "hassu setä"
Kerää nyt jätkä luusi ja häivy. Alkaa nimittäin kohta olla lähellä henkilöllisyytesi selvittäminen ja myöskin Jumalasi vahvuuden tarkastelu....
Toivottavasti ei kuitenkaan "leirillä" tullut lisää uhreja...
Edelleenkään se krisseleiden rakastava jumala ei anna mitään anteeksi, vaan kostaa isien pahat teot kolmanteen sukupolveen ja perisynnin jokaiseen sukupolveen. Ja kaikki häntä vastaan rikkoneet (jotka siis ovat valinneet väärin uskonkysymyksissä tai väärän uskonnon, raukkaparat) hän tuomitsee ikuiseksi ajaksi itse luomaansa helvettiin kidutettavaksi, ilman mitään armahdus- tai valitusoikeutta ja vain yhdestä väärästä valinnasta.
Ja tämä on lyhyesti se krisseleiden ilosanoma, mitä he yrittävät maailmalle tarjota. Sorry vaan, mutta kun tuollainen jumala ei ole rakastava eikä anteeksiantava, vaan julma sadistinen kostonhimoinen ja loputtomasti vihaava öykkäri. Eikä huvita palvoa sellaista jumalaa ikuisen rangaistuksen pakosta.
Sinusta olisi siis ihan ok, että niille lapsille kerrottaisiin Muhammedista, Koraanista, ja Allahin suuruudesta, ja siitä, kuinka harhaoppiset kristityt käristyvät ikuisesti helvetissä, elleivät käänny armahtavaisen ja anteeksiantavan Allahin puoleen?
Nasse ampuu kovilla...?
"Alkaa nimittäin kohta olla lähellä henkilöllisyytesi selvittäminen ja myöskin Jumalasi vahvuuden tarkastelu.... "
Onko tuo uhkaus?
"Toivottavasti ei kuitenkaan "leirillä" tullut lisää uhreja..."
Mitä tarkoitat uhreilla? Uskoontulleita?
joillekin lapsille kerrotakin?
Mitä mieltä itse olet?
"Jumala on ihmeellisen pikkumainen. "
Jaa, eli Jumalan pitäisi katsoa läpi sormien ihmisten tekoja? Varsinkin kun kaikki teot eivät edes tule ilmi?
Mielenkiintoinen näkemys. Pikkumaisuutta on se, ettei Jumala päästä rikollista kuin koira veräjästä, vaikka maallinen oikeus saattoi niin tehdä? Onneksi Jumala on pikkumainen näissä asioissa ja ehdoton. Jokainen joutuu vastuuseen Jumalan edessä, myös niistä teoista, joita kukaan ei tiedä tai joista ei ole jäänyt kiinni.
"Minusta suurin piina on varmaankin se, kun hiilihankoja työnnetään takapuoleen. "
Tuo mielikuva tuskin on peräisin Raamatusta?
"Mielestäsi ihmisissä ei siis ole mitään hyvää? Onko sekin hyvä, mitä ihmiset tekevät maan päällä Jumalan ansiota? "
Jos vastaa, ettei ole, joku itseään hyvänä pitävä loukkaantuu... Mielestäni jakosi on hieman karkea.
Mutta jos Jumala on olemassa, niin uskomattomienkin hyvyys on lähtöisin Hänestä, mutta ei välttämättä suorana vaikutuksena, vaan sen seurakuksena, että Jumala on luonut kaikki ihmiset ja kaikki ihmiset ovat Jumalan kuvia. Jumalan hyvyys siis vaikuttaa luomisen kautta myös niissäkin ihmisissä, jotka eivät usko Häneen ja Jumala antaa sen hyvyyden toimia maailmassa.
"Tuskin kukaan helvettiin haluaa jos se on ikuisen piinan paikka."
Jumala on Raamatussa kertonut kuinka helvetin voi välttää. Jos ihminen ei halua helvettiin, hänelle on tie Taivaaseen avattu ristillä.
Vanhasta testamentista ja katso Golgatan ristille!
Jeesuksessa Kristuksessa Jumala ON ANTANUT kaikkien ihmisten synnit anteeksi. Myös sinun.
Vastauksesi ei vastaa evankeliumin sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta, jossa Jumala antoi maailmalle anteeksi sen nykyiset synnit, menneet synnit (perisynnin mukaanlukien) ja tulevat synnit.
Paholainen tosin sinullekin valehtelee, ettei Jumala ole antanut anteeksi ihmisille, mutta kyllä Hän on.
"15 Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi."
"16 Tätä lahjaa ei voi edes verrata yhden ihmisen synnin seurauksiin, sillä yhden ihmisen teon seurauksena oli kadotustuomio, mutta Jumalan armosta kaikkien rikkomusten seuraukseksi tulikin vapauttava tuomio.
17 Yhden ihmisen rikkomus aiheutti sen, että kuolema pääsi hallitsemaan tämän yhden vuoksi. Paljon ennemmin tulevat ne, jotka saavat omakseen vanhurskauden ylenpalttisen armon ja lahjan, elämään ja hallitsemaan yhden ainoan ansiosta, Jeesuksen Kristuksen."
"21 Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden."
"Eikä huvita palvoa sellaista jumalaa ikuisen rangaistuksen pakosta."
Miten olisi motiivina se, että Hän kuoli sinunkin puolestasi ja lunasti sinut vapaaksi siitä ikuisesta rangaistuksesta? Olet vapaa, jos uskot sen! Ei sinun tarvitse muuta kuin ottaa sovitus vastaan.
Oma mielipiteeni on se, että kaikkien uskonnollisten satujen syöttäminen lapsille totena on julmaa ja väärin.
Ainakin minä koin ahdistavana sen Jumalalla pelottelun. Niin varmasti on moni muukin lapsi kokenut ja kokee edelleen.
Mutta oliko vastauksesi siis ymmärrettävä niin, että kertomani kaltaisten tarinoiden opettaminen lapsille on sinusta hyväksyttävää ja oikein?
"Jaa, eli Jumalan pitäisi katsoa läpi sormien ihmisten tekoja? "
Jumalan rangaistukset ovat pikkumaisia. Ne eivät ole millään oikeudenmukaisuudella perusteltavissa.
Rangaistus ei tule tekojen mukaan, se ei ole missään suhteessa tekoon ja rangaistuksella ei ole myöskään mitään ohjaavaa tarkoitusta.
"Jos ihminen ei halua helvettiin, hänelle on tie Taivaaseen avattu ristillä."
Paskat, ihminen ei voi valita uskoaan ja teoista taivaaseen pääsy ei ole kiinni ja rangaistuksessakaan ei ole mitään oikeudenmukaista. Jumala toimii kuin mielisairas sadistinen mafia.
Syyttömän juutalaisen tappaminen ei sovita sinun eikä kenenkään muunkaan tekemisiä.
Rusinat pullast taktiikka ei ole rehellistä.
"Jeesuksessa Kristuksessa Jumala ON ANTANUT kaikkien ihmisten synnit anteeksi. Myös sinun."
Jumalan ei olisi mikään tarve toimia syntien suhteen niin epäoikeudenmukaisesti kuin toimii. Tuollainen epälooginen itsensä uhraaminen itselleen on täysin järjetön ja epäoleellinen koko systeemin kannalta.
"Paholainen tosin sinullekin valehtelee, ettei Jumala ole antanut anteeksi ihmisille, mutta kyllä Hän on."
Miksi ihmisiä siis menee helvettiin? Mitä anteeksiantamista se on, jos ehdoksi asetetaan vaatimuksia, jotka eivät edes ole ihmisen omasta tahdosta kiinni? Jumalan epäloogisia valintoja ne olisivat, jos oletettaisiin, että tuollainen epäjohdonmukainen Jumala edes olisi olemassa.
Jumala käskee: Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, se rangaistakoon kuolemalla. Helvetin siis voi välttää tappamalla murkkuikäisensä, joka haistattelee? Näinhän Raamatussa lukee. Eri juttu sitten on tietysti se, mitä Suomen oikeuslaitos on mieltä asiasta. Vaikka luulisi sen olevan samaa mieltä tappajan kanssa, koskapa laissa on vielä jumalanpilkkapykälä. Jumalan lakia on noudatettava.
ai niin sorry, unohdin että se on kiellettyä teiltä hellareilta, kun sehän on vain saatanan viekoituksia käyttää normaalia tervettä järkeä.
No sitten ei voi mitään.
>>Mielenkiintoinen näkemys. Pikkumaisuutta on se, ettei Jumala päästä rikollista kuin koira veräjästä, vaikka maallinen oikeus saattoi niin tehdä?>>
Aivan.
>>Mutta jos Jumala on olemassa, niin uskomattomienkin hyvyys on lähtöisin Hänestä, mutta ei välttämättä suorana vaikutuksena, vaan sen seurakuksena, että Jumala on luonut kaikki ihmiset ja kaikki ihmiset ovat Jumalan kuvia.>>
Millä perusteella ihmiset eivät ole vastuussa tekemästään hyvästä, mutta kylläkin tekemästään pahasta?
>>Jumala on Raamatussa kertonut kuinka helvetin voi välttää. Jos ihminen ei halua helvettiin, hänelle on tie Taivaaseen avattu ristillä.>>
"Usko minuun tai kidutan sinua ikuisesti!"
Muistiko kukaan kertoa sinulle Jeesuksesta?
"13 Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän koskisi heihin. Opetuslapset moittivat tuojia,
14 mutta sen huomatessaan Jeesus närkästyi ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
15 Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
16 Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä."(Mark.10:13-16)
Jumalalla pelottelu on väärin. "Jos et ole kunnolla, Jumala rankaisee sinua." Moisella pelottelulla ei ole evankeliumin kanssa mitään tekemistä.
Vastaukseni todennäköisesti ymmärrät juuri kuten itse haluat.
siirryit sitten herjaamiseen?
Ei järjen käyttö ole saatanan viekotusta, mistä moisen olet repinyt?
BTW. Miten näkemyksesi Jumalan anteeksantamattomuudesta heijastaa oman järjen käyttöä? Väitit, ettei Jumala ole antanut eikä anna anteeksi ja minä osoitin, että kyllä aivan Raamatun mukaan (johon sinäkin väitteessäsi viittaat) on antanut.
"Tuollainen epälooginen itsensä uhraaminen itselleen on täysin järjetön "
"Rusinat pullast taktiikka ei ole rehellistä."
Ei kyse ole mistään rusinat pullasta- taktiikasta, vaan siitä mitä Jumala teki ihmisen puolesta. Koko Raamattu tähtää siihen, Golgataan.
"Miksi ihmisiä siis menee helvettiin? Mitä anteeksiantamista se on, jos ehdoksi asetetaan vaatimuksia, jotka eivät edes ole ihmisen omasta tahdosta kiinni?"
Koska esim. sinä et ota sitä anteeksiantamusta vastaan, et näe elämässäsi mitään syytä siihen. Et näe tarvetta sovitukselle jne.
Miksi sinä rutiset? Onko Jumala sinusta epäoikeudenmukainen? No haasta Jumala asiasta, tee kuten Job, jos pidät itseäsi synnittömänä ja sellaisen ihmisenä, jonka kuuluisi päästä Taivaaseen.
>>Moisella pelottelulla ei ole evankeliumin kanssa mitään tekemistä.>>
Tuntuu olevan aika paljonkin tekemistä.
Et vieläkään vastannut kysymykseeni:
Onko sinusta oikein kertoa lapsille totena pari viestiä aiemmin esittämäni tarina?
edelleenkään.
mene hakemaan ammattiapua. Ei tuollainen elämä ole ihmisarvoista, se on koiran elämää.
on tietenkin oikeus mielipiteeseesi.
"Rangaistus ei tule tekojen mukaan, se ei ole missään suhteessa tekoon "
Kyllä siinä teotkin arvioidaan.
"rangaistuksella ei ole myöskään mitään ohjaavaa tarkoitusta. "
Ohjaavaa tarkoitusta? Raamatussa Jumala on ilmoittanut kuinka ihmisten tulisi elää. Kymmenessä käskyssä on hyvin selkeästi sanottu kaikki olellinen tiivistettynä. Vuorisaarnassa Jeesus päivitti Mooseksen lain. Mitä lisäohjausta olet vailla?
"Paskat, ihminen ei voi valita uskoaan ja teoista taivaaseen pääsy ei ole kiinni ja rangaistuksessakaan ei ole mitään oikeudenmukaista. "
Mihin sinun mielestäsi Taivaaseen pääsyn pitäisi perustua? Mikä olisi oikeudenmukainen rangaistus vaikkapa sotarikolliselle, joka pääsee kuin koira veräjästä, ehkä jopa kuolemalla oman kätensä kautta? Onko se riittävä rangaistus?
"Jumalan rangaistukset ovat pikkumaisia. Ne eivät ole millään oikeudenmukaisuudella perusteltavissa. "
Perustele. Miten niin ovat pikkumaisia? Ehdottomia ne ovat kyllä, mikä on vain hyvä.
">>Mielenkiintoinen näkemys. Pikkumaisuutta on se, ettei Jumala päästä rikollista kuin koira veräjästä, vaikka maallinen oikeus saattoi niin tehdä?>>
Aivan. "
Mielestäni se ei ole pikkumaisuutta, vaan sitä, että paha saa palkkansa, toisin kuin usein tässä maailmassa. Tosin tämän näkemyksesi valossa vastauksiasi onkin helpompi ymmärtää, jos olisit valmis kerran päästämään rikollisen rangaistuksetta, vaikka tämä ei katuisi. Katumattomuus on yksi asia mitä Jumala vihaa. Sinä pidät sitä pikkumaisuutena?
">>Jumala on Raamatussa kertonut kuinka helvetin voi välttää. Jos ihminen ei halua helvettiin, hänelle on tie Taivaaseen avattu ristillä.>>
"Usko minuun tai kidutan sinua ikuisesti!""
Ei, vaan usko siihen mitä Jumala on puolestasi tehnyt tai kärsi seuraukset. Olet kuin vanki, jonka sellin ovi on auki, koska Jumala on lunastanut sinut vapaaksi rangaistuksesta, muttet halua uskoa sitä. Vain Jumala voi sinut ilmeisesti vakuuttaa asiasta.
"Jumalan lakia on noudatettava."
Jeesuksessa Kristuksessa toteutuivat laki ja profetiat. Jeesus antoi kaksoiskäskyn ja sanoi, että siinä toteutuvat kaikki lait ja käskyt, eli siis kaikki Vanhan testamentin käskyt.
Kiroaminen on tuohon aikaan tarkoittanut hieman toista kuin haistattelu. Nykyäänhän lapset tuppaavat hylkäämään vanhempansa vanhainkoteihin mätänemään, kuolemaan yksin asuntoihinsa jne.
Lähimmäisen rakkaus ei oikein toteudu?
sinua kovasti kiehtovan. Mitä jos tekisit oikein pitkän pyhiinvaellusmatkan sinne? Äläkä unohda rakasta siippaasi kentälle..
Siellä päin on tunnetusti hyvin rauhallista ja turvallista, johtuen leppoisasta elosta eri uskontokuntien kesken.
Saisit varmaan kovat kiksit suudellessasi maata, jossa mahdollisesti joku onneton saarnaaja on kidutettu hengiltä. Vähän samaantapaan kuin Bush saa kiksit aina kun lähettää lentotukialuksena rakkauden töihin.
on koiran elämässä? Riippuu varmaan isännästä.
Joudun siis arvaamaan:
Ei, se ei ole sinusta ok, koska kyseessä on eri usko kuin sinulla.
Sen sijaan lasten aivopeseminen sinun uskoosi on kyllä mielestäsi ihan ok.
Kai edes ymmärrät, että ne toisin uskovat pitävät omaa uskoaan aivan yhtä totena kuin sinä omaasi?
Syyttäsuotta! Koiralla voi olla hyvä elämä.... ellei joudu apostolin uhriksi.
Messiaskompleksin vaikein muoto:(
Ota oma nenäsi
Kirjoittanut: Pois perseestäsi 11.7.2007 klo 18.39
Syyttömän juutalaisen tappaminen ei sovita sinun eikä kenenkään muunkaan tekemisiä.
"Kai edes ymmärrät, että ne toisin uskovat pitävät omaa uskoaan aivan yhtä totena kuin sinä omaasi?"
Kuten nekin, jotka sanovat, ettei Jumalaa ole. Hekin pitävät näkemystään aivan yhtä totena kuin minä omaani, eikö?
Viime kevään aikana vietin useita iltoja keskustellen musliminuorten kanssa uskosta. Useimmiten pysyimme omissa näkemyksissämme, mutta erosimme silti sovussa. Joimme kahvia yhdessä ja pelasimme kahvilan pelejä. Samoja nuoria vietti useita päiviä leireillämme. Muutama tuli uskoon, osa pysyi edelleen muslimeina.
Maailmassa on paljon asioita, joita en pidä oikeina tai hyvinä. Jos ihminen uskoo Jumalaan ja uskoo, että hänen syntinsä on annettu anteeksi ristillä, niin mitä pahaa siinä on? Olen aivan samaa mieltä siinä, että ihmisen kahlitseminen uskonnollisesti, vainoaminen, tuomitseminen tai uhkailu on väärin.
Mitä pahaa on siinä, että kertoo lapsille, että Jumala pitää heistä huolta? Että vaikka vanhemmat olisivat rakkaudettomia, väkivaltaisia tai alkoholisteja, on olemassa Jumala, jonka puoleen voi kääntyä, kun ihmiset kääntävät selkänsä?
Ymmärrän, että Vanhan testamentin jumalakuva on vaikea istuttaa Uuden testamentin ja Jeesuksen antamaan kuvaan. Mutta mielestäni esim. Tuhlaajapoikavertaus kertoo hyvin siitä, millaisena Jeesus kuvasi Isän. Ihmisen on siis päätettävä, näkeekö Jumalan sadistina, vai Isänä, joka todellakin odottaa luotaan poistunutta ihmistä uskollisesti, kuten isä vertauksessa ja iloitsee jokaisesta, joka palaa takaisin kotiin? Tai että Hän on kuin paimen, joka lähtee etsimään sitä yhtäkin eksynyttä? Tai että hän kohtelee jokaista muiden ihmisten syrjimää kuten Jeesus kohteli lepratautista Vuorisaarnan jälkeen.
Tai kuten Jeesus suhtautui Pietariin tämän petettyä opettajansa ja ystävänsä luottamuksen. Jeesus olisi voinut olla antamatta anteeksi, hänellä olisi ollut kaiken järjen mukaan täysi oikeus olla vihainen Pietarille, joka kielsi hänet. Mutta mitä Jeesus teki? Kysyi Pietarilta, että rakastaako tämä Häntä?
Kuinkahan moni tekisi samoin vastaavassa tilanteessa? Tai antaisi ristillä samassa tilanteessa olevalle ryövärille anteeksi? Jokainen varmaan ajattelisi vain itseään, mutta Jeesus ei niin tehnyt. Hän antoi anteeksi ristiinnaulitsijoilleen, ryövärille ja myöhemmin Pietarille ja kaikille opetuslapsille. He olivat kaikki pettäneet hänet.
On totta, että Vanhan testamentin kuvaukset (eivät muuten kaikki) ovat ristiriidassa tämän kuvan kanssa. Mutta sielläkin löytyy mm. Psalmeissa hyvin samankaltaisia havaintoja Jumalasta, mitä Jeesus osoittaa itsestään Uudessa testamentissa.
Pitää myös muistaa, että koko Raamattu on ihmisen kirjoittamaa. Se heijastaa myös kirjoittajien jumalasuhdetta, kokemusta Jumalasta ja samalla käsitystä. Vanhan testamentin jumalasuhde olikin etäisempi. Jumala lähestyi vain muutamia ihmisiä, voisi sanoa. Mutta koko ajan sielläkin kulkee punainen lanka: Jumala tulisi tekemään, jotain mitä ihmiset eivät olleet koskaan nähneet, jotain aivan uutta. Siihen asti Jumala oli ollut etäinen, vuorella tai ilmestysmajassa jne. Jumala tulisi ihmisten keskelle, astuisi alas valtaistuimeltaan ja luopuisi osasta kirkkauttaan, jotta voisi olla ihminen.
Noh, tästä voisi jatkaa, mutta ylihuomenna pitää lähteä Lappiin vaeltamaan, joten pitää mennä nukkumaan, jottei tule univelkaa.
puolustukseksi on kuitenkin sanottava ettei hän sentään määrännyt kenellekään tuonpuoleisia rangaistuksia.
kierrät kysymykset. Jos sinun lapsesi kiroaa sinut vaikkapa sillä tavalla jota Raamatussa tarkoitetaan, niin hänet tuomittava kuolemaan!!!. Niin siellä Raamatussa lukee. Tuota voisi olla aika vaikea saada tuomarin oikeudessa nielemään.
Pitää lopettaa kaikenlainen looginen ja kriittinen, tervejärkinen ajattelu ja uskoa sokeasti kaikki typerä alkukantainen taikauskoinen sonta. Tämä on apostolin sanoman ydin, sillä hellariporukoissa tervejärkistä ajattelua pidetään kaiken pahan alkuna ja suoraan saatanasta lähtöisin olevana eksytyksenä.
Juuri tämän vuoksi Apostolin omissa vastauksissa ei koskaan ole mitään järjen häivääkään, eikä hänen kanssaan muutenkaan kannata mistään keskustella. Loogiseen ajatteluun kykenemätön sokea aivopesty idiootti on toivoton keskustelukumppani, eikä hellariporukoista muunlaisia ihmisiä löydy.
..olla eturivissä aitiopaikalla katsomassa, kun sie saarnaat hellariuskostasi ja -jumalastasi jonkun lämpöisen lähi-idän kaupungin keskustorilla.
Mitä tapahtuisi, kun väittäisit viimeisessä lauseessa noiden miljoonien lähi-itäläisten olevan yltympäriins vääräs, umpees kuses kun uskovat IHAN väärään jumalaaan.
Nousisiko torilla kuinka iso naurumyrsky vai nousisiko jostain pieni musta piippu ja ...
Eiköhän tuo ole sitä pelkkää pyrkimystä pitää ihmiset yhtenäisenä laumana ja alistumisharjoituksia lauman jäsenille, ei yhtään enempää. Paatuneille kriminaaleille ja muille löyhämoraalisille se on ehkä perusteltu ja toimivakin vedätys, mutta yleensä pelkkää toisten ihmisten aliarvioimista.
Jokainen ihminen tietää tekevänsä vääriä asioita, eikä sen tajuamiseen tarvita uskontoa. Tavallinen keskivertoihminen kokee myös syyllisyyttä, jos on vahingoittanut itseä tai muita, ja osaa usein käsitellä sen, ainakin siinä määrin, kuin uskossa olevakin. Vahingollisesti toimivia erilaisia psykopaatteja voi tietysti yrittää saada uskolla tokenemaan, onhan se yhteiskunnan kannaltakin varsin kätevää.
Kannattaa nyt kuitenkin muistaa, etteivät kaikki ihmiset todellakaan ole itsekuria vailla olevia rappiokansalaisia. Terveisiin ihmisiin ei pidä istuttaa perisynnin sairautta, eikä kannata hoitaa olemattomia ongelmia. Tosin jos myös keskivertokansalaisia ei koko ajan painostettaisi tulemaan uskoon ja syyteltäisi synnistä, niin eihän se sanoma olisi uskottavaa epäsosiaalisissa marginaaliryhmissäkään, ja jäisihän siitä pois tasa-arvon ajatus. Siis olkaamme vaan nöyrästi potentiaalisia tappajia, varkaita, huoria ja valehtelijoita, ja annetaan jumalan vapauttaa meidät siitä, niin eipä loukata ketään, tai ainakaan kristityn jumalaa.
Suvereeni luoja ja hallitsija sietää monta suurta ja vähän pienempääkin pahantekoa koska ei niillä ole universaalisessa mittakaavassa mitään merkitystä, mutta sitä hän ei voi kestää jos joku ei usko häneen.
Ei ole vain uskomista johokin tai jonkin uskomista. Eikä pelkkä usko Jumalaan riitä. Pitää uskoa sovitukseen ja syntien anteeksiantamiseen, siihen, että Jeesus Kristus on sovittanut KAIKKIEN ihmisten synnit. Uskoon tulossa tapahtuu uudestistyntyminen, joka käynnistää muutoksen ihmisessä. Ihminen syntyy Jumalan lapseksi, hänestä tulee sisäisesti uusi luomus ja hän saa Pyhän Hengen sinetin. Hänet puhdistetaan (Jumala puhdistaa) kaikista synneistä, taakoista ja kahleista ja aikanaan Jumalan edessä Jumala näkee ihmisen Kristuksen kautta, vanhurskautettuna.
"25 Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden."
"21 Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden."
Uskossa on kyse vapautumisesta, sovituksesta ja lunastuksesta. Jeesus kantoi kaikki syntimme ja uskomalla Häneen, ihminen antaa sovittaa itsensä Jumalan kanssa. Jumala on tehnyt rauhan ihmiskunnan kanssa Jeesuksen Kristuksen ansiosta. Jos et usko siihen, olet edelleen riidoissa Jumalan kanssa. Haluat elää erossa Hänestä täällä, miksi Hänen pitäisi päästää sinut Taivaaseen kuomasi jälkeenkään? Ethän sinä halua olla Jumalan yhteydessä ja läheisyydessä. No, ei Jumala sinua pakota. Sitä saa mitä tilaa.
En välillä ymmärrä, että miksi valitatte helvetin epäoikeudenmukaisuutta. Jos ei halua olla Jumalan kanssa tekemisissä nyt, niin miksi haluaisi olla kuoleman jälkeenkään? Jokainen saa siis sitä mitä haluaa. Sama tila jatkuu sitten kuoleman jälkeen, ikuinen ero Jumalasta paikassa, jossa Jumalan rakkaus ei vaikuta enää lainkaan. Maailmassa se näkyy jopa jumalattomien ihmisten hyvyydessä, mutta helvetissä ei ole enää mitään hyvyyttä.
Taivaaseen taas Jumala ei voi päästää yhtään syntiä. Muuten se ei olisi Taivas. Se olisi kuten tämä maailma.
>>Ei ole vain uskomista johokin tai jonkin uskomista. Eikä pelkkä usko Jumalaan riitä. Pitää uskoa sovitukseen ja syntien anteeksiantamiseen, siihen, että Jeesus Kristus on sovittanut KAIKKIEN ihmisten synnit.>>
Miksi niihin täytyy uskoa?
>>Jos et usko siihen, olet edelleen riidoissa Jumalan kanssa.>>
Miksi tämä usko on Jumalalle niin hirmuisen tärkeä?
>>Haluat elää erossa Hänestä täällä>>
Voisin tehdä informoidun ratkaisun kyseisen asian suhteen vasta silloin, kun saisin riittävän varmuuden kyseisen olennon olemassaolosta ja siitä, millainen hän on. Jos olento osoittautuisi sadistiseksi despootiksi (millainen Vanhan Testamentin Jahve on), en mielelläni olisi hänen kanssaan missään tekemisissä.
>>miksi Hänen pitäisi päästää sinut Taivaaseen kuomasi jälkeenkään?>>
Miksi ei pitäisi päästää?
>>No, ei Jumala sinua pakota.>>
"Usko minuun tai heitän sinut ikuiseen kadotukseen!" Mitä muuta tämä on kuin pakottamista?
>>Sitä saa mitä tilaa>>
Ajatellaan seuraavaa tapausta:
Mies ja nainen riitelevät ja nainen alkaa pakata tavaroitaan. Mies kimmastuu entisestään ja varoittaa naista: "jos lähdet, lyön leukasi murusiksi!" Nainen kuitenkin sieppaa laukkunsa ja rientää eteiseen poistuakseen asunnosta. Mies ryntää perään ja iskee naisen leuan murusiksi. "Sitä saa mitä tilaa", mutisee mies nyrkkiään pidellen.
Onko tarinan miehen ja Jumalan toiminnan välillä jokin olennainen ero?
>>En välillä ymmärrä, että miksi valitatte helvetin epäoikeudenmukaisuutta.>>
Tämä on hyvin huolestuttavaa.
>>Jos ei halua olla Jumalan kanssa tekemisissä nyt, niin miksi haluaisi olla kuoleman jälkeenkään?>>
No miksi Jumala ei voi kehittää jotain kivaa paikkaa niille, jotka eivät halua olla Jumalan kanssa tekemisissä? Miksi näitä henkilöitä täytyy kiduttaa?
>>Jokainen saa siis sitä mitä haluaa.>>
Höpsis.
>>Maailmassa se näkyy jopa jumalattomien ihmisten hyvyydessä, mutta helvetissä ei ole enää mitään hyvyyttä.>>
Mutta ovathan nämä samat ihmiset siellä helvetissä. Miksi siellä ei olisi sitä samaa hyvää, minkä nämä ihmiset saavat aikaan maan päällä?
>>Taivaaseen taas Jumala ei voi päästää yhtään syntiä. Muuten se ei olisi Taivas.>>
Miten Jumala voi olla varma, että kukaan ei taivaassa lankea syntisiin tekoihin?
">>Taivaaseen taas Jumala ei voi päästää yhtään syntiä. Muuten se ei olisi Taivas.>>
Miten Jumala voi olla varma, että kukaan ei taivaassa lankea syntisiin tekoihin? "
Latva-B hihhuli pitää luonnollisena sitä että vaikka täällä maan päällä ihmisillä on vapaa tahto, niin taivaassa sitä ei ole.
>>Latva-B hihhuli pitää luonnollisena sitä että vaikka täällä maan päällä ihmisillä on vapaa tahto, niin taivaassa sitä ei ole.>>
Niinpä tuo näyttää olevan. Kysyin ihan sen takia, että halusin nähdä, millaisen väistöliikkeen Apostoli tällä kertaa keksii.
"Jokainen saa siis sitä mitä haluaa."
Apostoli, ymmärrätkö yhtään mitä kirjoitat?
Ajatellaan asiaa minun kannaltani. Mielestäni olen keskivertoihminen. Käyn töissä, maksan veroja ja toteutan muutenkin velvollisuuteni valtiolle. Katson olevan aiheellista auttaa silloin tällöin vähäosaisempia sekä olen mukana tietyllä summalla vuodessa kummilapsitoiminnassa (Afrikka).
Lisäksi pyrin, että perheeni kykenee kyllin huolettomaan elämään ja lapseni tulevaisuudessa saavat hyvän pohjan ponnistaa yhteiskuntamme täysivaltaisiksi jäseniksi.
Näin olen elänyt elämäni, virheitä olen tehnyt, mutta en ole tappanut, en varastanut enkä ole aiheuttanut fyysisiä vammoja toisille. Parkkisakkoja olen saanut ja kerran ylinopeussakon :-).
Katson, että elämäni päättyessä lakkaan olemasta, jään elämään korkeintaan joidenkin ihmisten muistoihin joksikin aikaa. Tämän suhteen minulla ei ole mitään ongelmia.
Jos nyt olisikin Jumala olemassa ja helvetti, niin en todellakaan ole halunnut valita helvettiä. Ja mikä oikeus tällä Jumalalla olisi kiduttaa minua? Onko minun valitsemani elämäntapani niin veemäinen tälle ns. Jumalalle, että minua pitää rangaista loputtomiin?
Uskontosi ja maailmankatsomuksesi on mielestäni sairas. Olen vilpittömästi tätä mieletä.
"Miksi niihin täytyy uskoa? "
Kysytkö tosissasi? No okei, pitää uskoa, että ne ovat totta. Jos joku sanoo sinulle, että olet saanut kaiken anteeksi, niin miksi sinun pitäisi siihen uskoa? Jos et usko, luulet, ettet ole saanut anteeksi ja elät silloin luullen toisen olevan edelleen katkera tai vihainen. Miten ajattelet sen vaikuttavan elämänlaatuusi? Tai jos sinulle kerrotaan, että olet saanut ilmaiseksi uuden auton, mutta et usko siihen. Miten käy?
"Miksi tämä usko on Jumalalle niin hirmuisen tärkeä? "
Koska Hän on tehnyt kaiken valmiiksi. Hän on Kristuksessa avannut ihmiselle tien takaisin Hänen yhteyteensä. Jos ihminen ei usko sitä, ihminen elää edelleen erossa Jumalasta. Hän myös haluaa itse ponnistella Jumalan luokse tai ei koe tarvetta yhteydelle. Hän on oma "herransa", joten hän ei tarvitse Jumalaa. Jokaisella tosin on palvonnan kohteensa.
"Jos olento osoittautuisi sadistiseksi despootiksi (millainen Vanhan Testamentin Jahve on), en mielelläni olisi hänen kanssaan missään tekemisissä. "
Kuten jo olen sanonut, katso Kristusta, niin näet Jumalan todellisen luonteen. On totta, että Kristuksen rakkaus ja Vanhan testamentin verisyys ovat aika vaikea yhtälö. Minulle Vanhan testamentin tapahtumat herättävät kysymyksen Miksi? Kaikkeen en ole saanut vastauksia, enkä varmaan saakkaan. Miksi Jumala käski tuhota kansoja, säästämättä ketään? Miksi hän pyyhkäisi israelilaisia tottelemattomuudesta kymmeniä tuhansia maan railoon jne.?
"Miksi ei pitäisi päästää? "
Sinne on vain yksi Tie. Omin ansioin sinne ei kukaan pääse. Jos luulet pääseväsi sinne oman hyvyytesi tähden, olet väärässä. Kukaan ei pääse.
""Usko minuun tai heitän sinut ikuiseen kadotukseen!" Mitä muuta tämä on kuin pakottamista? "
"Noudata lakia tai saat rangaistuksen."
Pakottaako Suomen valtio kansalaisiaan?
Jeesus kärsi Jumalan määräämän rangaistuksen synnistä ristillä, kenenkään ihmisen ei TARVITSE kärsiä sitä enää. Jos ihminen ei tätä usko, hän valitsee rangaistuksen, joka on toinen kuolema, kadotus, ikuinen ero Jumalasta, helvetti, millä sitä ikinä kutsutaankin. Jos ihminen ei usko sitä mitä Jumala on jo tehnyt hänen puolestaan...
"Onko tarinan miehen ja Jumalan toiminnan välillä jokin olennainen ero? "
On. Mies ei ollut valmis kuolemaan naisen puolesta, jotta riita saataisiin sovitettua. Esimerkki on muutenkin huono, sillä mies todennäköisesti oli tehnyt jotain, mistä naisella oli myös syytä lähteä eroon. Mies ei siis ollut syytön, toisin kuin Jeesus oli. Ei Jumala toimi kuten tuo mies. Jumala tuli ihmiseksi pelastaakseen ihmisen. Hän valitsi mieluummin ristinkuoleman kuin voiman käytön. Hän syntyi avuttomaksi lapseksi, alensi itsensä ihmiseksi.
"No miksi Jumala ei voi kehittää jotain kivaa paikkaa niille, jotka eivät halua olla Jumalan kanssa tekemisissä? Miksi näitä henkilöitä täytyy kiduttaa? "
Mikä rangaistus se olisi? Synneistä? Jumala nimittäin näkee myös ne synnit, jotka eivät koskaan tule ilmi tässä maailmassa. Pitäisikö Hänen katsoa niitä läpi sormien? Me emme tiedä, onko kiduttaminen aktiivista toimintaa, vai johtuuko tuska ja ahdistus siitä, että Jumalan läsnäolo on kokonaan poissa. Siitä vähän myöhemmin lisää.
"Mutta ovathan nämä samat ihmiset siellä helvetissä. Miksi siellä ei olisi sitä samaa hyvää, minkä nämä ihmiset saavat aikaan maan päällä? "
Koska Jumala vaikuttaa sen hyvän myös heissä, vaikka he eivät uskossa olisikaan. Useimmat vain luulevat sen hyvän olevan itsestään lähtöistä. Helvetissä sitä hyvää ei enää ole, koska Jumalan Henki siellä ole. Pyhä Henki on maan päällä ja Hän vaikuttaa myös ei-uskovien ja muiden uskontojen edustajien tekoihin. Jumala on alussa puhaltanut elämän hengen ihmisiin, joten syntiinlankeemuksesta huolimatta ihmisellä on myös kyky hyvään. Tässä maailmassa.
"Miten Jumala voi olla varma, että kukaan ei taivaassa lankea syntisiin tekoihin?"
Hyvä kysymys. Uskovassa on Pyhä Henki, eli Jumala itse vaikuttaa Hänessä. Jumala tietää mitä ihmisessä on. Raamatun mukaan Jumala "testaa" myös tuhatvuotiseen valtakuntaan päässeiden uskon ja lojaalisuuden. Saatanahan on Raamatun mukaan tuon ajan kahlittuna, mutta hänet päästetään vapaaksi määräajaksi. Tälloin osa ihmisistä nousee vielä kapinaan ja liittoutuu Jumalaa vastaan. Ilmeisesti myös uskovia lankeaa, en tiedä. Lopulta seuraa viimeinen tuomio, jolloin pahuus poistetaan lopullisesti.
Asiassa on tiettyjä ristiriitaisuuksia.
1) Jos usko on Jumalasta, niin miksi Hän testaa?
2) Jos vain lojaalit eivät lankea, onko se omaa ansiota vai vaikuttaako Jumala uskoon siten, että ihminen lankeaa tai pysyy uskossa?
3) Miksi moinen pitkä prosessi? Siis yleensäkin?
Eipä minulta noihin vastausta löydy.
Ehkä lopulta selviää, kuka todella rakastaa Jumalaa, sillä niinhän Paavalikin sanoi, ettei usko ole suurinta, vaan rakkaus. Ei Jeesuskaan kysynyt Pietarilta, että uskotko sinä minuun, vaan rakastatko sinä minua...;).
Jeesuksen vuorisaarnaan ja Hänen elämäänsä. Se on Jumalan vaatimustaso.
"Näin olen elänyt elämäni, virheitä olen tehnyt, mutta en ole tappanut, en varastanut enkä ole aiheuttanut fyysisiä vammoja toisille. Parkkisakkoja olen saanut ja kerran ylinopeussakon :-)."
Etkö edes ole käynyt lapsena omppuvarkaissa? Ottanut työnantajan kyniä kotiisi lupaa kysymättä? Noh, itseasiassa kuvauksesi vastaa omaa elämääni, ylinopeussakkoa myöten. Silti tarvitsen Jeesusta päästäkseni Taivaaseen. Miksi?
Koska Taivas on edelleenkin kuin luottotietorekisteri. Yksikin merkintä, niin ovi pysyy kiinni. Jumala katsoo merkinnän nähdessään, että ai niin, Jeesushan maksoi sen puoletasi ristillä, homma on hoidettu. Itseasiassa Jumala pyyhkii synnit kokonaan pois listasta, kun ihminen uudestisyntyy. Ihminen saa silloin puhtaat paperit. Vähän niinkuin luottorekisterikin puhdistuu tietyn ajan kuluttua.
Näkemyksessäsi on myös se aukko ja epäreiluus, että VAIN yhtä hyvin elävät voisivat välttää helvetin. Entä ne, joille ei syntymässä annettu siihen mahdollisuutta? Ne, jotka ovat olosuhteiden pakosta ajautuneet esim. rikosten tielle, ehkä sovittaneet rangaistuksensa maallisessa tuomioistuimessa, mutta eivät kykene siltikään elämään yhtä hyvin kuin sinä?
Lue hitaasti Jeesuksen sanat Autuaaksi julistuksessa. Arvostaako Jeesus hyvin eläviä? Rikkaita? Onnekkaita? Kuuluisia? Jeesus käänsi koko homman päälaelleen. Hän väittää mm. seuraavaa
"3 "Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
4 Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
5 Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
6 Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
7 Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
8 Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
9 Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.
11 "Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa."
Autuas=todellinen onnenpekka. Jumalan silmissä unohdetut, köyhät, kärsivät ja ne, jotka eivät välttämättä maailman simissä loista, ovat autuaita.
"Jos nyt olisikin Jumala olemassa ja helvetti, niin en todellakaan ole halunnut valita helvettiä. Ja mikä oikeus tällä Jumalalla olisi kiduttaa minua? Onko minun valitsemani elämäntapani niin veemäinen tälle ns. Jumalalle, että minua pitää rangaista loputtomiin? "
Hän on tullut ihmiseksi ihmisten joukkoon. Hän kuoli näiden ihmisten käsien kautta ristillä. Hän antoi näiden rakastamiensa ihmisten hakata itseään, hyljeksiä itseään, hän eli kodittomana, osittain omiensa halveksimana ja meni lopulta vapaaehtoisesti kuolemaan näiden ihmisten puolesta. Niidenkin, jotka Hänet kieltävät. Ei kyse ole elämäntavastasi, vaan siitä mitä Jumala on puolestasi tehnyt. Hän on sulkenut oven helvettiin sinunkin osaltasi ja avannut ristillä ja ylösnousemuksella tien Taivaaseen. Jos et tätä usko todeksi, ovi kadotukseen on edelleen auki ja tie Taivaaseen kiinni. Omilla tikapuilla Taivaaseen ei kiipeä edes maailman "hyvin" ihminen, koska sydämen näkee Jumala. Ihmisen sydämessä ei saa olla yhtään syntiä, kun hän viimeisellä tuomiolla astuu Jumalan eteen ja kirjat avataan.
Ainoa keino tuon synnin poistamiseen on Jeesuksen Kristuksen sovintoveri, Golgatan ristillä viattomana vuodatettu, jokaisen puolesta.
Ihmisen hyvät teot ovat Jumalan silmissä kuin likainen riepu (kuukautisrätti).
"Uskontosi ja maailmankatsomuksesi on mielestäni sairas. Olen vilpittömästi tätä mieletä."
Niin, sanoma rististä on maailan silmissä hulluutta. Siihen uskoville se on Jumalan voima. Kaikki synnit on annettu anteeksi, myös perisynti on sovitettu ristillä. Hyvät teot ovat muiden auttamiseksi välttämättömiä, lähimmäisen rakkautta, mutta niiden avulla ei yksikään ansaitse taivaspaikkaa.
Vaikka olisit kuinka hyvä ihminen, mitä uskon sinun olevankin.
"Miten käy?"
Jos ensin lähdettäisiin siitä, että ylipäätään uskoisi Jumalan olemassaoloon, niin noilla selittelyilläsi voisi olla jotain merkitystä.
"Hän on oma "herransa", joten hän ei tarvitse Jumalaa."
Mitähän vikaa siinä on, jos ihminen ei ole sen pahempi kuin Jumalaan uskova? Mihin uskoa siis tarvitaan tai oikeammin, mihin Jumala sitä tarvitsee?
"Jokaisella tosin on palvonnan kohteensa."
Jumala haluaa siis palvontaa, on narsisti.
"Kukaan ei pääse."
Aivan, Jumala päättää asian mielivaltaisesti. Sitähän se on, valta korruptoi.
"Kuten jo olen sanonut, katso Kristusta, niin näet Jumalan todellisen luonteen."
Jumalan todellinen luonne nähdään myös vanhassa testamentissa. Truha siltä on silmiään ummistaa eikä tuo täysin epäolennainen itselleen uhraaminen muuta Jumalan luonnetta sen paremmaksi.
"Jos ihminen ei tätä usko"...
Valinta ei siis ole ihmisen toisin kuin tekojen kohdalla.
"Pitäisikö Hänen katsoa niitä läpi sormien?"
Noh, ei helvettikään mikään oikeudenmukainen rangaistus ole. Eikä rangaistus tule tekojen mukaan, joten miksi sinä nyt väität sen sitten tulevan, kun aikaisemmassa kappaleessa väitit toisin.
"Eipä minulta noihin vastausta löydy."
Ei tietenkään, koska koko juttu on huuhaata, jota täytyy sitten yrittää selitellä muuksi vaikak ei se selittelyllä parane.
"Siihen uskoville se on Jumalan voima."
Tietysti on, koska uskovat ovat niitä, jotka eivät vastaa teoistaan ja ei-uskovat joutuvat vastaamaan niistä ylenmäärin.
Tuossa omppuvarkaustapauksessa se olisi vähän sama kuin toinen saisi "rangaistukseksi" 2 viikko kylpylälomaa ja toinen laitettaisiin 10 vuodeksi venytyspenkkiin. Tietysti tämäkin on vertauksena olematon verrattuna Jumalan tekemiin rangaistuksiin.
Pitää vain uskoa saavansa kaksi viikkoa kylpylälomaa omppuvarkaudesta niin saakin sen. Jos ei tuollaiseen usko niin sitten venytyspenkkiin.
Oleellista on siis uskoa, että jotain toista jo venytettiin sen sinun omppuvarkautesi takia 2000 vuotta sitten, joten rangaistuksesi on kärsitty ja pääset lomalle.
>>Kysytkö tosissasi?>>
Kysyn.
>>Jos et usko, luulet, ettet ole saanut anteeksi ja elät silloin luullen toisen olevan edelleen katkera tai vihainen.>>
Mutta kun en usko koko ukkoon alkuunkaan.
>>Miten ajattelet sen vaikuttavan elämänlaatuusi?>>
En yhtään mitenkään.
>>Tai jos sinulle kerrotaan, että olet saanut ilmaiseksi uuden auton, mutta et usko siihen. Miten käy?>>
Eihän siinä kuinkaan käy. Riittää kun tuovat auton näytille.
>>Kuten jo olen sanonut, katso Kristusta, niin näet Jumalan todellisen luonteen.>>
Kristuskin saarnasi helvettiä ja hampaiden kirskuntaa.
>>Minulle Vanhan testamentin tapahtumat herättävät kysymyksen Miksi?>>
Minulle ne herättävät kysymyksen, miksi ihmiset pitävät niiden aiheuttajaa palvomisen arvoisena.
>>Sinne on vain yksi Tie. Omin ansioin sinne ei kukaan pääse. Jos luulet pääseväsi sinne oman hyvyytesi tähden, olet väärässä. Kukaan ei pääse.>>
Tämä ei vastaa kysymykseen. Jumalahan sen päättää, ketkä sinne pääsevät. Hän voisi asettaa millaiset kriteerit tahansa.
>>Pakottaako Suomen valtio kansalaisiaan?>>
Tavallaan pakottaa. Tämä on kuitenkin taas typerä vertaus. Lakien tarkoitus on edistää yhteisön jäsenten turvallisuutta ja yhteiselämän sujuvuutta. Tämän hintana on ihmisten vapauden rajoittaminen. Jumalan ei tarvitsisi tehdä mitään tällaista. Hänen ei tarvitsisi uhkailla ihmisiä ikuisella kidutuksella jonkin niin mitättömän asian kuin uskonpuutteen vuoksi.
>>ihmisen ei TARVITSE kärsiä sitä enää.>>
Jumalahan sen päättää tarvitseeko kärsiä vai ei.
>>Jos ihminen ei tätä usko, hän valitsee rangaistuksen, joka on toinen kuolema, kadotus, ikuinen ero Jumalasta, helvetti, millä sitä ikinä kutsutaankin.>>
Vastuu yritetään sälyttää ihmisen harteille, vaikka kysymyksessä on Jumalan pikkumaisuus. Jumalan ei olisi pakko viskata ihmisiä helvettiin. Hän voisi järkätä näille henkilöille jonkin oman mestan.
>>Mies ei ollut valmis kuolemaan naisen puolesta, jotta riita saataisiin sovitettua.>>
Mutta eihän Jumalan tarvitse kuolla kenenkään puolesta sovittaakseen syntejä. Hänhän on itse vastuussa syntien sovituksesta.
>>Esimerkki on muutenkin huono, sillä mies todennäköisesti oli tehnyt jotain, mistä naisella oli myös syytä lähteä eroon.>>
Täysin epäolennaista.
>>Ei Jumala toimi kuten tuo mies.>>
Nähdäkseni toimii.
>>>Hän valitsi mieluummin ristinkuoleman kuin voiman käytön. Hän syntyi avuttomaksi lapseksi, alensi itsensä ihmiseksi.>>
Voi vain miettiä, miksi ihmeessä hän teki näin.
>>Mikä rangaistus se olisi?>>
Miksi uskon puutteesta täytyy rangaista?
>>Koska Jumala vaikuttaa sen hyvän myös heissä, vaikka he eivät uskossa olisikaan.>>
On mielenkiintoista, että ihmisissä oleva hyvä on Jumalan ansiota, mutta kun ihmiset tekevät pahaa, se onkin heidän oma vikansa.
ei vapaa tahto taivaassa minnekään häviä.
miksi vapaan tahdon omaava ihmisen ei voi taivaassa tehdä pahaa.
Oma teoriani on että taivaassa kaikki tuntuu kivalta. Jos esim. sinun tekee mieli taivaassa motata jotakuta kuonoon, niin se tuntuu vastaanottajasta vain sanomattoman miellyttävältä.
Mielihyvän maksimointihan on taivaaseen pyrkimisen tarkoituskin, eikös vain?
Paitsi, että tuo venytettävä oli ompputarhuri itse, se jolta kävit varastamassa:).
Pystyt suhtautumaan omaan uskoosi myös humoristisesti, kun sellainen on paikallaan.
Nostan hattua.
Et tunnu edes pohtivan miten kieroutunut uskomusjärjestelmäsi on. Kirjoituksesi kertoo kaiken siitä.
Alan arvostamaan uskontoja ja uskomuksia jotka todella keskittyvät itsenä kehittämiseen ja hyvän tekemiseen eivätkä pelottele helvetillä, ainoalla oikealla totuudella, eikä retostele Jumalansa verellä. Hyi olkoon...
Kaunopuheiset selitykset Jumalan sovitustyöstä ja kärsimyksestä, perisynnistä ja kiitollisuudesta jota pitäisi osoittaa tuota uhrausta kohtaan...
Mikään tuosta ei silti selitä, miksi avoimin mielin, yhteistyökykyisesti ja pröystäilemättä (paljolti - ei tietenkään täysin vaan vajavaisesti - Jeesuksen opeteusten mukaisesti!) elävä uskonnollisesti sitoutumaton ihminen ansaitsee Helvetin.
Se vain ilmeisesti sattuu olemaan niin. Iso J vain on narsisti.
Ehkäpä "pelastuksen vastaanottaminen" ei tarkoitakaan konkreettisesti uskonnolliseen lahkoon liittymistä ja siitä ääneen puhumista? Ehkä se on nöyryyttä, omien mahdollisuuksien ymmärtämistä ja tilan antamista muille, jotta nämä tiedostaisivat maailman selkeämmin? Ehkä se on ymmärrys: ei yksittäinen toimija (Jumala), vaan koko ihmiskunta on kärsinyt minun vuokseni (esim. elintaso, tiede), jotta voisin taas jakaa sitä eteenpäin?
Ei. Tämä ei kelpaa uskonnolle. Kyse on rituaalista: pitää rukoilla tietyn nimistä jumalaa, keskustella Hänestä muiden ihmisten kanssa, kuulua samaan kulttuuripiiriin. Siitä loppujen lopuksi on kysymys. Ei sillä, mitä ihminen tuntee "sydämessään".
Asiaa tarkemmin ajattelematta uskova sanoo, että kaikki "Jeesuksen vastaan ottaneet" pääsevät taivaaseen. Tuo Jeesus on kuitenkin hyvin eri asia amerikkalaisen peräkylän äärikonservatiiville, perinteitä kunnioittavalle kirkon työntekijälle, palkkasotilaalle, tekojaan katuvalle sarjamurhaajalle, teologille ja new age -hipille.
Puhuminen samoista uskonnollisista nimistä on vain yhteisöllinen kielenkäytön muoto: se tuo hyvää oloa, vahvistaa ryhmähenkeä ja omaa paikkaa tuossa ryhmässä. Se, millaisia uskomuksia, velvollisuuksia ja tapoja nuo nimet sisältävät, vaihtelee ajan ja kulttuuriympäristön mukaan.
Kyseiset uskonnolliset tarinat ovat oleellinen osa monen ihmisyhteisön yhteistä ilmapiiriä. Ne eivät kuitenkaan kerro lopullista totuutta mistään reaalimaailman ulkopuolisesta todellisuudesta, jota kaikkien tulisi kunnioittaa.
kristinuskon jumala on ollut- ensin ihmiseksi synnyttyään -tajuttomana pari päivää mikä on teologian mukaan "verisovitus" joka pelastaa ihmiset ikuiselta kidutukselta, jonka jumala itse on määrännyt jotta luotujen rikkeet eivät jäisi rankaisematta - jumala on tässä hyvin tarkka. Joka ei usko uinuiluanteeksiantoon tai kylkiverisovitukseen on itse halunnut ja ansainnut ikuisrangaistuksen. Syytä tähän ei kai kukaan oikein ymmärrä, mutta lähinnä kai koska jumala ei kestä sitä ettei hänen toimilleen -vaikka turhia olisivatkin- anneta niille kuuluvaa arvoa. Jokainen meistä tuntee tosikon tai pari?
sille ei mitään voi jos ei pysty uskomaan, vaikka kuinka yrittäisi.
Koko uskomus on jonkun sadistin keksimä juttu muiden hallitsemiseksi.
Kipu on kivaa, tee se hellästi!