minkälainen uskistoiminta on omiaan tekemään ateisteja lapsena kusetetuista?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lähinnä vanhempien/kasvattajien 'uskistoiminta'.
Meillä oli pienessä srk:ssa diakoni tvast.jolla oli ihmeellisiä juttuja. Eräskin meni näin:
Tämä diakoni oli tarvinnut työpaikan vastaanottamiseksi auton, mutta hänellä ei ollut yhtään rahaa. Niimpä hän rukoili Herraa joka ilta, niinpä kerran ovikello soi ja siellä oli vanha mummu. Mummu sanoi "Herra kertoi että sinä tarvitset rahaa viedäksesi evankeliumi eteenpäin. Tässä olepa hyvä". Diakoni osti auton, otti työpaikan ja muutti hajaasutusseudulle kertomaan hauskoja juttuja paikallisille lapsukaisille.
Ja tuo oli iisimmästä päästä.
Kyllähän noihin saattoi lapsena uskoa mutta kun ihminen oppii käyttää järkeään huomaa kyllä että kusetusta tuon täytyi olla.
Mitä läpinäkyvämpää ja mitä lähempänä sitä kusetusta mitä on lapsena kohdannut aikuisena kohdattu kusetus on - sitä tehokkaampaa.
Omaksuminen ja herättäminen vaatii aina samaistumisen ja omakohtaisuuden.JOs aikuiselle tarjoaa samaa kuin lapsena - syntyy ristiriita ja tietoisuus vaihtoehdosta.
Sikäli kurjaa, kun voisit ehkä vielä nyt, kun "ihminen oppii käyttää järkeään huomaa kyllä että kusetusta tuon täytyi olla". Ota selville, oliko se "kusetusta". On älytöntä kantaa lapsuudessa koettuja painolasteja, jotka voivat olla harhaa tai jopa tottakin. Miksi et selvitä juttua?
Esimerkkisi oli niin konkreettinen, että tuskin se oli pajunköyttä. Ei onnistuisi kerrottavaksi, jos on valetta.
Oletko aikuisenakin kohdannut samantyylistä "kusetusta"? Jos - sellaiset jutut on tuotava julkisuuteen! Tietysti voi olla niinkin, että itse harhailet omien ajatustesi kanssa ja näet kusettamista sielläkin, missä sitä ei ole.
Sinä sen tiedät, kerro meillekin.