Kepuhallitus suosii ruotsin kieltä!

Se, että Suomeen perustetaan yksi huippukorkeakoulu ja siitä jätetään Hanken ulos, tämä merkitsee sitä, että Helsinkiin jää pysyvästi yksi itsenäinen kauppakorkeakoulu ja se on Hanken. Hanken siis pelastuu kielensä takia ja hallitus selvästi suosii ruotsin kieltä ajaessaan alas itsenäisiä korkeakouluja yhteen TKK:n kanssa.

Tämä hallituksen päätös ajaa alas kolme korkeakoulua on järjetön ja yhtä korkeakoulua suosivaa politiikkaa. Jos hallitus haluaisi edistää todellista huippuosaamista, sekä kielellistä osaamista se ottaisi myös Hankenin mukaan huippukorkeakouluunsa. Miksi siis Hanken ei ole mukana korkeakoulu-uudistuksessa?
15530
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Huippuyliopiston perustaminen on hieno ajatus. Hankenin jääminen sen ulkopuolelle johtuu aivan selvästi siitä, että mukana ollessaan se menettäisi kieliperusteisen erityisasemansa.

Ruotsikielisten erityisasema korkeakoulutuksessa on outo. Peruskoulutasolla sen vielä ymmärtää mutta on eriskummallista, että se jatkuu korkeakouluihin asti. 1800-luvullahan ei tällaista kirjavuutta ollut vaan yliopistokieli oli ruotsi.

Hanken samalle viivalle muiden kanssa heti!

Äänestä
  • kuinka ruotsin kieli on suojattu Suomessa, mutta suomen kieli ei ole. Eli ruotsin kielensä takia Hanken säilyttää itsenäisen kauppakorkeakoulustatuksensa ja voi alkaa houkuttelemaan ulkomaisia opiskelijoita riveihinsä kun HSE tuhoutuu. Suomen kielinen kauppakorkeaopetus tuhoutuu uuden korkeakoulun takia.

    Äänestä

syy miksi Hanken on ulkona hankkeesta. Suvi Linden pitää huolen että FST on ulkona kilpailusta myös! Kokoomuspelle mene kasvamaan korkoa jonnekin missä pippuri kasvaa!

Äänestä
  • ajaa Helsinkiin vain yhtä itsenäistä kauppakorkeakoulua? Siis ajaa Hankenin etuja.

    Äänestä

Helsingin yliopiston kansleri ei ole samaa mieltä. Onko hän tyhmä?

Äänestä
  • tapahtuu? Voiko uusi korkeakoulu saa tälläistä tunnustusta jota HSE on saanut? Tuskin ja jos saa, siihen menee vuosikymmeniä!

    Helsingin kauppakorkeakoululle maailmanlaajuista tunnustusta

    "Helsingin kauppakorkeakoululle on myönnetty kansainvälinen AACSB-akkreditointi 12.4.2007. Akkreditointi kertoo nykyisille ja potentiaalisille uusille opiskelijoille, työntekijöille, yhteistyökumppaneille, yrityksille ja lahjoittajille, että HSE yliopistona ja sen tarjoamat palvelut ovat tasoltaan maailmanluokkaa."

    http://www.hse.fi/FI/articles/education/article13042007.htm

    Äänestä

  • veronmaksaja2 kirjoitti:

    tapahtuu? Voiko uusi korkeakoulu saa tälläistä tunnustusta jota HSE on saanut? Tuskin ja jos saa, siihen menee vuosikymmeniä!

    Huippuyliopiston perustamiskysymyksessä on selvät rintamalinjat. Kuulut selvästi vasemmistorintamaan.

    Tässä eräs keskustelu eduskunnasta, jossa rintamalinjat käyvät selkeästi ilmi:

    http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/skt_35_2007_34_p.shtml

    Äänestä

  • vasemmisto vastustaa kirjoitti:

    Huippuyliopiston perustamiskysymyksessä on selvät rintamalinjat. Kuulut selvästi vasemmistorintamaan.

    Tässä eräs keskustelu eduskunnasta, jossa rintamalinjat käyvät selkeästi ilmi:

    http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/skt_35_2007_34_p.shtml

    en edusta vasemmistoa, Anderson toteaa oikein:

    "Itse yliopisto irrotetaan yhteiskunnasta erillisen säätiön hallintaan, ja siihen tulee vahva yritysten edustus. Koko yliopistolaitoksen kannalta on suuri vaara siinä, että muiden yliopistojen rahoitus kärsii yhden mammuttihankkeen kustannuksella ilman, että siitä saadaan edes erityisempää varmaa hyötyä."

    Mistä rahoitus ja miksi uudesta korkeakoulusta tulee yksityinen ja ketkä sitä alkavat todellisuudessa hallitsemaan? Yrityksetkö? Ja miksi Hanken jää ulkopuolelle nauttimaan veronmaksajien rahoista?

    Äänestä

  • veronmaksaja2 kirjoitti:

    tapahtuu? Voiko uusi korkeakoulu saa tälläistä tunnustusta jota HSE on saanut? Tuskin ja jos saa, siihen menee vuosikymmeniä!

    Helsingin kauppakorkeakoululle maailmanlaajuista tunnustusta

    "Helsingin kauppakorkeakoululle on myönnetty kansainvälinen AACSB-akkreditointi 12.4.2007. Akkreditointi kertoo nykyisille ja potentiaalisille uusille opiskelijoille, työntekijöille, yhteistyökumppaneille, yrityksille ja lahjoittajille, että HSE yliopistona ja sen tarjoamat palvelut ovat tasoltaan maailmanluokkaa."

    http://www.hse.fi/FI/articles/education/article13042007.htm

    "AACSB:n yksi tärkeä funktio onkin HSE:n jatkuvan kehittämisen takaaminen, kuten on ajatus huippuyliopisto-hankkeessakin."

    Jäädään vaan tuleen makaamaan ei ole ole kriteerien mukaan oikea toimintatapa vaikka sitä kovasti ajat, vaikka jo oma lainauksesi on vastoin sinun omaa käsitystäsi asiasta. :)

    Äänestä

Osoitit jo alempana tällä sivulla, ettet tunne korkeakouluopetusta etkä siitä mitään tajuakaan, niin ehkä olisi patempi, jos et jatkaisi mielikuvituksellisia ja vailla mitään todellisuuspohjaa olevia kirjoittelujasi.

Tässä kommentit sepustukseesi.

>>Se, että Suomeen perustetaan yksi huippukorkeakoulu ja siitä jätetään Hanken ulos, tämä merkitsee sitä, että Helsinkiin jää pysyvästi yksi itsenäinen kauppakorkeakoulu ja se on Hanken. Hanken siis pelastuu kielensä takia ja hallitus selvästi suosii ruotsin kieltä ajaessaan alas itsenäisiä korkeakouluja yhteen TKK:n kanssa.

Äänestä
  • Niinpä, sanonpa vaan, että vie vuosia ennenkuin tämä uusi korkeakoulu saavuttaa sen arvostuksen, jonka HSE on saanut maailmalla. HSE on arvostettu korkeakoulu ja on valitettavaa, että tuollainen arvostettu ja laatuluokituksen saanut korkeakoulu ajetaan jonnekin Otaniemeen.

    Äänestä

  • veronmaksaja2 kirjoitti:

    Niinpä, sanonpa vaan, että vie vuosia ennenkuin tämä uusi korkeakoulu saavuttaa sen arvostuksen, jonka HSE on saanut maailmalla. HSE on arvostettu korkeakoulu ja on valitettavaa, että tuollainen arvostettu ja laatuluokituksen saanut korkeakoulu ajetaan jonnekin Otaniemeen.

    HSE on ollut yhdistymisen valmistelussa itse mukana ja kannattaa voimakkaasti yhdistymistä, koska siitä on HSE:lle erittäin suurta hyötyä eikä mitään haittaa niin kuin sinä asenteellisesti intät.

    Äänestä

joten suunta on nyt muuttunut kun kokoomus istuu salonkivaunussa päättämässä kouluremontista. Nyt tulee pakkoruotsia joka tuutista!

Äänestä
  • de Gröna ja RKP.

    Äänestä

  • kokoomus kirjoitti:

    de Gröna ja RKP.

    Kolmen korkeakoulun rehtorit HS:ssa 5.3.2007:

    "Uusi yliopisto olisi yksityisoikeudellinen säätiö, jonka miljardiluokan peruspääoma kerätään valtion lisäksi elinkeinoelämältä sekä yksittäisiltä lahjoittajilta.

    Lahjoituskulttuurin kehittymiseksi ehdotetaan lahjoitusten verovähennysoikeuden laajennusta.

    Valtion taloudelliset velvoitteet ja intressit todettaisiin valtionavustuslaissa. Ehdotuksen mukaan valtion tulee panostaa uuden yliopiston perusrahoitukseen siten, että yliopiston opetukseen ja tutkimukseen käytettävissä olevat varat kaksinkertaistuvat vuoteen 2012 mennessä.

    Suomalaisessa yhteiskunnassa maksuton koulutus on merkittävä koulutuspoliittinen linjaus. Kaikilla on tasapuoliset mahdollisuudet korkeimpaan opetukseen. Vaikka huippuyliopistot perivät yleensä korkeita lukukausimaksuja, ei työryhmä esitä yleisiä lukukausimaksuja."

    Eli lahjoittajat saivat omansa pois veronvähennysoikeudessa? Mikä takaa sen, ettei lukukausimaksuja tulisi, jos korkeakoulu olisi yksityinen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

veronmaksaja2 kirjoitti:

Se, että Suomeen perustetaan yksi huippukorkeakoulu ja siitä jätetään Hanken ulos, tämä merkitsee sitä, että Helsinkiin jää pysyvästi yksi itsenäinen kauppakorkeakoulu ja se on Hanken. Hanken siis pelastuu kielensä takia ja hallitus selvästi suosii ruotsin kieltä ajaessaan alas itsenäisiä korkeakouluja yhteen TKK:n kanssa.

Tämä hallituksen päätös ajaa alas kolme korkeakoulua on järjetön ja yhtä korkeakoulua suosivaa politiikkaa. Jos hallitus haluaisi edistää todellista huippuosaamista, sekä kielellistä osaamista se ottaisi myös Hankenin mukaan huippukorkeakouluunsa. Miksi siis Hanken ei ole mukana korkeakoulu-uudistuksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu