odottaminen

argonzero

olen odottanut,syntynyt ja kuollut,jo 6 kertaa aina joutunut palaamaan takaisin.minkä voin tälle uucelleen syntymisen kierteelle?joka kierroksella pyrkinyt tulemaan paremmaksi ihmiseksi.olen opetellut ne aina lapsesta asti uudestaan tällä valaistumisen tiellä!jeesuksen kohtasin jo kauan sitten ja hän sanoi;odota minä tulen pian?olen tätä nykyisessä elämässä pyhittänyt elämäni odottamiselle ja lupaukselle jonka vuoksi kannattaa taas odottaa,kuolla ja syntyä uudestaan.

7

1109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuoleva ihminen

      Fakta on että kuoleman jälkeen ei ole yhtikäs mitään. Missä ovat kaikki todisteet kuoleman jälkeisestä elämästä? No niitähän ei ole. Jonkun höperön ihmisen tarinoita, ei yhtikäs mitään konkreettista. No onhan meillä suttuisia videoclippejä ufoista. Minkä ihmeen takia ne aina ovat niin huonolaatuisia? Nythän eletään todella teknisen kehityksen huippuaikaa ja kyetään ainoastaan saamaan jollain VHS-palikalle todisteita ufoista, todella lapsellista.

      • Nimetön

        Missä on kaikki todisteet siitä, että kuoleman jälkeen ei mitään tapahdu?


      • jarouse

        Mitä sanot niistä kertomuksista joissa pienet lapset puhuvat edellisestä elämästään (niitä löytyy netistä)?!
        Lapset muistavat ja ovat kertoilleet yksityiskohtaisia asioita -asioita joista heillä ei ikänsä puolesta ole tietoa?
        Dalailama on myös inkarnaatio edellisestä Dalailamasta ja hänet löydetään jo yleensä erittäin varhain koska hän pystyy muistamaan yksityiskokohtia edellisestä elämästään: Esineitä jotka ovat kuuluneet hänelle ,vaatteita,tapoja etc.
        Ovatko nämä valheita?


      • Pastöri säll2
        Nimetön kirjoitti:

        Missä on kaikki todisteet siitä, että kuoleman jälkeen ei mitään tapahdu?

        Virallisesti Ev-lut kirkko opettaa ihmispolon kuoltuaan nukkuvan ikiuneen, josta ristin Kiesus hänet viimeisenä päivänä herättää. Ev-lut kirkkon oppeihin ei kuulu reinkarnaatio. Ev-lut kirkon mukainen uskontunnustus sisältää ruumiin ylösnousemusopin
        päläpälä..."ja Pyhään Henkeen,   
        pyhän yhteisen seurakunnan,   
        pyhäin yhteyden,   
        syntien anteeksiantamisen,   
        ruumiin ylösnousemisen   
        ja iankaikkisen elämän"
        ts. polttohautauskin sotii evlut oppia vastaan koska tämän jälkeen ei ole ruumista mikä ylös nousisi. Noh, leijuuhan se tuhka helpommin tuulessa kuin kasa luita.


    • AVortac

      Kuusi kertaa on aika vähän. Voisiko olla niin, että vain MUISTAT kuusi edellistä ruumiillistumaasi, mutta niitä onkin todellisuudessa enemmän?

      Minä olen ainakin niin uupunut tähän fyysisessä kehossa pyörimiseen että olen varmasti ruumiillistunut jo liian monta kertaa. Varmasti hidas oppimaan mä. :)

      - Vortac

      • argonzero

        ruumis kuolee ja sielu jatkaa aina ikusta matkaansa.elämä on aina lahja luojalta se pitää ottaa aina kiitollisena vastaan oli se minkälainen tahansa.vanha viisaus menneisyydestä sanoo;löytääkseen ja päästäkseen paratiisiin on ensin käveltävä läpi helvetin!


    • Lautaa

      Se on aivan varmaa,että kuoleman jälkeen tapahtuu jotain.
      Se alkaa arkun lahoamisesta ja päättyy ihmisen muuttumiseksi kirjaimellisesti mullaksi.
      Joten ei sitä ruumista jää tuossakaan vaihtoehdossa.
      Uudelleen syntyminen on kyllä mahdollista mutta ei samassa hahmossa missä kuoli koska atomit ovat silloin jo levinneet taivaan tuuliin.
      Tietoisuus herää kyllä jossain vaiheessa mutta tuo lasten entisen elämän muistelu on vain huuhaa porukoiden hypnoosissa tekemä juttu jossa lapset puhuvat sitä mitä aikuiset heidän haluavat puhuvan.
      Asiasta on tieteellinen näyttö , ohjelma tuli jokin aika sitten Teemalta.
      Lähes jokainen astronautti on kokenut kyseisen ilmiön pyöriessään sentrifugissa.
      G - voimat saavat sen aikaan ihan ilman mitään yliluonnollista juttua.
      Ihmiset ja etenkin nuoret ja vielä keski-ikäisetkin ihmiset joilla on paljon menetettävää ja jotka haluaisivat elää ikuisesti yksinkertaisesti pelkäävät kuolemaa koska eivät voi hallita sitä.
      Tämä on syy miksi uskonnot kuoleman jälkeisestä elämästä on keksitty.
      Vanhat ja kuoleman sairaat eivät enää pelkää , he haluavat vain, että kivut loppuvat ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen on se ja sama.
      Tosin osa odottaa sitä innolla , eihän sitä tiedä todellisuudessa mitä kuoleman jälkeen tapahtuu sielulle, voihan se jäädäkin olemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2503
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1378
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      923
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      900
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      33
      773
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      771
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe