Punaupseereitten surmat

Punaupseerit vietiin kapinan loppuvaiheessa Tampereelle jossa heidät surmattiin. Kapinan aikana oli Korkeakoskella ratkaiseva taistelu. Rajujen taistelujen jälkeen punaiset joutuivat häviölle. Valkoiset olivat kokeneet raskaita tappioita Korkeakoskella yrittäen ratsuväen joukoilla punaisten asemiin ja joutuivat kuularuiskujen tuleen. Punaiset yrittivät Korkeakoskella ratkaista sodan mutta ylivoiman ollessa liian suri joutuivat häviölle. Tuli käsky vetäytyä Tampereelle. Päälliköiden kuolemat lavastetiin ja he pakenivat kotikonnuilleen ja elivät siellä loppuelämänsä.
4769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Punaiset saapuivat Tampeeelle ja linouttautuivat Kalevankankahan ympäristöön. Oikeasti Tampere ei ollut niin punainen kuin moni luulee. Tampereelle saapui punaisia muualta hämeestä ja satakunnasta. Mm Tammelan kansakoulu oli varustettu kuularuiskuin joilla saattoi ampua aina Kalevan kankahalle saakka. Valkoiset kokivat vielä raskaita tappioita Kalevan kankahalla mutta punaisten vetäydyttyä keskustan taloihin ne oli helppo polttaa, piirittää tai vaatia antautumaan. Kaikkein hurjin oli naiskaarti joka linnoittautui Kaupungintalolle ja ei antautunut. Kapinan loppuvaiheessa punaiset kerättiin keskustorille jossa lahtarit ampuivat kaikki vähänkin epäilyttävän näköiset NISKALAUKAUKSELLA.

Äänestä

30-luvulla Venäjälle paenneet punaiset vielä kävivät Suomessa. Ottivat yhteyttä mm. erääseen vanhaan Punanaupseerisukulaiseen joka oli päässyt pakenemaan. Heillä oli mukanaan Stalinin kuva ja Karjalan-Suomalaisen armeijan univormu. Kyselivät että aikoisiko N-Venäjän agentiksi jonka pyynnön sukukulaiseni torjui.

Äänestä

Osa punaisista joukossa muutama upseeri pääsi pakenemaan Pyhäjärven kautta sen ollessa vielä jäässä.

Äänestä

Ne tappio ne!! Aleksis ja Aku kuolivat!! NE AMMUTTIIN! :'(

Katsokaa täällä pohjantähden alla !
Kansalaiset!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


pääsivät oikeasti pakoon kirjoitti:

Punaupseerit vietiin kapinan loppuvaiheessa Tampereelle jossa heidät surmattiin. Kapinan aikana oli Korkeakoskella ratkaiseva taistelu. Rajujen taistelujen jälkeen punaiset joutuivat häviölle. Valkoiset olivat kokeneet raskaita tappioita Korkeakoskella yrittäen ratsuväen joukoilla punaisten asemiin ja joutuivat kuularuiskujen tuleen. Punaiset yrittivät Korkeakoskella ratkaista sodan mutta ylivoiman ollessa liian suri joutuivat häviölle. Tuli käsky vetäytyä Tampereelle. Päälliköiden kuolemat lavastetiin ja he pakenivat kotikonnuilleen ja elivät siellä loppuelämänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu