Yksin eläminen

Jäin leskeksi, takana pitkä avioliitto. Ensin tuntui, että teenkö seuraa lähteneelle, mutta muutaman kuukauden kuluttua opin huomaamaan, että tämähän voi olla ihan mukavaa yksinkin. Ei ole velvollisuuksia ketään kohtaan, saan itsekkäästi tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä.
Vakaasti olen päättänyt, että uutta kumppania ei tule. Kumppanin löytäminen tässä iässä on melkoinen riski. Terveys voi pettää ja taas on edessä omaishoitajan osa. Tuntemattoman kanssa on monta muuta riskiä, joita ei enää halua ottaa. Lähipiirissä on ollut monenlaista tapausta varottavana esimerkkinä. Alkoholin käyttö saattaa olla ongelma ja sen mukan muita lieveilmiöitä, kuten kaveripiiri, sukulaiset ja rahapula.
Ei noita vuosia tiedä paljonko on jäljellä, mutta niistä aion nauttia ilman riskejä.

juurikaan antaa mitään neuvoa. Vähän samanlaisessa tilanteessa minäkin olen elellyt jo muutaman vuoden. Tähän yksin olemiseen tottuu ja oppii löytämään hyviäkin puolia. Mutta toisaalta tuntuu, että aika jotenkin kuluu hukkaan kun ei ole kumppania keskustelemassa aja myötäelämässä näitä arjen pikkuasioita. Yksi puoli normaalista ihmiselämästä palaa todellakin säästöliekillä. Liekkö laiskuutta, saamattomuutta vai osaamattomuutta, mutta en ole lähtenyt aktiivisesti kumppania etsimään mistään senssipalstoilta. Se tuntuu minusta jotenkin väkisin vonkaamiselta. Olen ajatellut, että kumppani ilmestyy jos niin on määrätty tai sitten ei.

kaikella on aikansa ja alussa on usemiten vaikea. uudet asiat piristävät esim matkailu, terveisin

Tarkoitatko sellaisia neuvoja, miten miehen on saanut kiinni?

on puolensa; riippuu vähän siitäkin mistä on päässyt/tahtonut pois.

etsimällä, jos vastaani tulee mies joka pitää mua elämänsä naisena ja minä häntä sielunkumppanina, niin ei kai luonnonvoimia vastaan kannata potkia.

Tottahan sitä tottuu elämäs moneen asiaan ja elämäntilanteeseen. Ja, kun tottuu, niin hyvältähän se tuntuu. Tässä aiemmin jossakin keskustelussa tuli esille, että kun jotakin saa niin jotaki puuttuu. Niin se on ollut aina, oletkos huomannut. Ainakin itte oon sen kokenut silleen.
Enpä usko, että täältä netistä nyt ihan vasiten haetaan jotakin kumppania. Siis ny ihan tosissaan. Tulee eteen tullessaan ja se on siinä. Kuten "livessäkin". Tähän elämäntilanteeseen tullessa ei ne asiat ole enää niin ittestään selviä eivätkä nopeita tapahtumaan. Olen sen oppinut kolmen vuoden aikana. Ja tyytynyt siihen :) Tyytyessään elo on hyvinkin mukavaa ja mennään päivä kerrallaan. No yksi syy ittellä lienee se, etten elä ihan yksin vaan nuoren neidon kanssa.
Kattelehan "eteesi", joku siellä saattaa hymyillä "tienristeyksessä" :)

Onko teillä hyviä neuvoja?
-------------

sama neuvo kun ennenkin, aina ja kaikille,

etsi samantyylistä kaikin puolin kuin itsekin olet,
tunnusta heti virheesi ja hyöky ne itselläsi ja puolisollasi.

Ei kenelläkään ole varaa pitää liian hienoa asuntoa, tai autoa,
vaikka sen perintörahoilla saisikin,

ei kenelläkään ole varaa pitää parempaa puoliskoa kuin itse on,
vaikka, sen vähäksi aikaa saakin.
----------------------------------
Minäkin ihannoin lapsenkasvoista sievää tummaa tyttöä, aikoinaan.
Tiesin kyllä jo silloin,
en sellaista olisi saanut, en ainakaan pystynyt pitämään.

Onneksi valitsin sellaisen työkirveellä tehdyn,
syntymävanhan näköisen,
eli samanlaisen, yhtä ruman kuin itsekin olin.

Nyt hän on ikäluokkansa sievempiä, hän tosiaan on,
en näe päiväunia.

No vähän epäselvää,
mut hanki senarvoinen puoliso, kun sinä itsekin olet.

Kun kävelin ulos 25 vuotta kestäneestä avioliitostani konkreettisesti patja ja jalkalamppu kainalossa, olin jo 'surutyöni' tehnyt. Viimeiset vuodet olivat yhtä henkistä helvettiä, mutta kun en vaan saanut jalkojani aiemmin liikkeelle... Ajattelin, että ei koskaan enää miestä minun elämääni, nyt elän MINÄ. Vuoden verran 'nautin vapaudesta' eli siitä, ettei tarvinnut mennä kotiin, jossa myrskypilvet leijuvat katon rajassa ja siitä, että 'sain vain olla'. Mutta pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että tahtoisin sittenkin puhua jonkun kanssa, tahtoisin 'jotain' elämääni. Ja 'sen jonkin' löysin Suomi24:n treffeistä. Mistäpä muualta kuin netistä olisin voinut löytää ystävän/rakkaan, kun en niin sanotusti harrasta mitään - en käy kapakoissa, kuntosaleilla, taidenäyttelyissä tms. Nyt minulla on uusi elämä uusine iloineen ja suruineen - on rahallisia ongelmia, on sairauksia, on molempien aikuiset lapset 'tarpeineen', mutta ennen kaikkea on toimiva ihmissuhde ja kypsä rakkaus, joka ei papin aamenta tule koskaan tarvitsemaan.