edeltää oikea ja raitis opetus aiheesta.
'Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat. Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.' (Apt 19:1-7).
Se taas, millä perusteella ihminen saa Pyhän Hengen, on myös täysin yksiselitteinen asia.
Lain teoista ei ihminen voi henkeä saada vaan se tulee armosta uskon kauta Jeesukseen Kristukseen. (Aivan samoin kuin Aabraham vanhassa liitossa USKOI, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi).
'Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna? Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?
Niinkö älyttömiä olette? Te alotitte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?
Niin paljonko olette turhaan kärsineet? - jos se on turhaa ollut.
Joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako hän sen aikaan lain tekojen vai uskossa kuulemisen kautta, samalla tavalla kuin "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi"?' (Gal 3:1-6).
'Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä (Jeesus) olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.' (Joh 6:63).
Mutta Pyhällä Hengellä täyttyminen on samankaltainen kuin pelastuksen asia.
Nuo Efesolaismiehet eivät olleet kuulleet opetusta Pyhästä Hengestä. Kuika he siis olisivat voineet täyttyä Hengellä?
Jos ystävä janoat Pyhän Hengen täyteyttä, hakeudu sellaisten uskovien pariin, joiden tiedät opettavan oikein ja raittiisti tästä aiheesta.
Ja ota vaarin tuosta saamastasi opetuksesta. Jumala huolehtii lopusta.
'Tarkkaa, mitä sanon; Herra on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen.' (2 Tim 2:7)
'Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!" (Room 10:13-15).

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuomaan evankeliumi
3. Jeesus sanoi, "Jos teidän johtajanne sanovat teille, " Katso, (Isän) valtakunta on taivaalla ", silloin taivaan linnut ovat teitä arvokkaampia. Jos he sanovat teille, " Se on meressä ", silloin kalat ovat teitä arvokkaampia. Ennemmin valtakunta on teissä ja teidän ulkopuolellanne. Kun te tunnette itsenne, te tulette tunnetuiksi, ja ymmärrätte, että olette elävän Jumalan lapsia. Mutta jos te ette tunne itseänne, silloin te elätte köyhyydessä, ja te olette köyhyys."
Piru viittoilee taivaalle esittäen että se on taivalla esittäen kuvia siitä. Taivasten Valtakuntaa ei ole. Oikea nimi on Sielujen Valtakunta johon jokaisen Sielu on yhdistetty. Kaikki mitä näemme on osa Luojan Eämän Kiriaa ja se on 100% faktatieto. Jos joku väittää vasten sitä mitä Luoja on kirjoittanut, on se valetta. Ilmestyskirjan peto, se ei nouse merestä vaan se myrkyttää Mielen ja nousee Mielestä saaden ihmiset sanomaan vääriä sanoja ja tekemään vääriä tekoja.
IO käskyä - 2 Mooseksen kirja 20
4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
Kaikki kuvat Sielujen Valtakunnasta on kielletty. Laki koskee myös ristityn kuvaa. Vain peto itse esittää ristiä ja Jeesusta Kristuksena: Ristittynä.
31 Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.
41 Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: " Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. "
Käsitys että Jeesus uhrautui syntisten vuoksi on väärä. Hän uhrautui syyttömien ja synnittömien puolesta jotka pakotettuina tai harhaanjohdettuina rikkovat lakia. Tuomiopäivänä lampaat erotetaan vuohista.
Huomioi että suomalaiset eivät levittäneet kristinuskoa. Me emme ole eikä esivanhempamme olleet kristinuskoisia, mutta pakotettiin kristinuskoisiksi ja uskomaan että olemme kuten syntiset ja perisyntiset.
Kristinusko ja kristinuskoon pakoteut ei ole sama asia.
Sivistys ja Kristinusko - Ruotsalaiset: " Me kaikki olemme syntisiä Jumalan silmissä."
Suomalaiset: " Niin te olette, mutta se ei merkitse sitä että me olemme. Me emme ole ruotsalaisia, luherilaisia tai roomalaisia. Vain Saatana ja hänen enkelit ovat syntisiä. "
http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=profeetat