joko polvistut

Jokaisen polven pitää notkistua Jeesuksen nimeen. Ellei ihminen tee sitä täällä armon ajassa vapaaehtoisesti, hän tekee sen kerran sen suuren valkean valtaistuimen edessä, jonne meidät ihmiset kerran, aikojen lopulla kaikki kootaan. Kun Jumalan tuolloin voima kohtaa ihmistä, hänen on pakko polvistua Pyhän edessä, ja tunnustaa Jeesuksen herruus.

’Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.’ (Room 14:11-13).

Tuomiovaltaa toisiin ihmisiin nähden ei ole annettu ihmisille, vaan yksinomaan Jumalalle. Tämän vuoksi meidän tulee ennen kaikkea tarkastella omaa elämäämme ja vaellustamme, ei niinkään toisten ihmisten tekemisiä, vaikka toki meillä on vastuu myös varoittaa ja pysäyttää ’surmapaikalle hoippuvia’, kutsuen heitä rakkaudella ja evankeliumia heille julistamalla.

Jeesuksen jumaluus perustuu hänen nöyrtymiseensä ja kuuliaisuuteen, jota hän osoitti menemällä ristinkuolemaan syntisten ihmisten puolesta sijaiskärsijänä, ja vuodattaen verensä meidän tähtemme Golgatalla.
’Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.’ (Fil 2: 9- 11).

Uskova ihminen lähestyy Herraa mielellään ja vapaaehtoisesti, ilman pakottamista.

’Älkää olko niinkuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla, suistetaan; muutoin ne eivät sinua lähesty.’ (Ps 32:9).

Mitä tuo Herran lähestyminen sitten käytännössä tarkoittaa?
Sitä että ihminen rukoilee, sekä lukee Sanaa. Jumala on löydettävissä nykyaikana ennen kaikkea kirjoitetussa Sanassa; Raamatussa, joka on Jumalan ilmoitusta itsestään ja hänen valmistamastaan pelastuksesta.
12289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kohdasta, jossa toteat, että "Jeesuksen jumaluus perustuu hänen nöyrtymiseensä ja kuuliaisuuteen" niin näin suinkaan ei ole. Pelastuksemme perusta on Ihmisen Pojan kuuliaisuus ja uhri, mutta Jeesus oli Jumalan Poika hamasta muinaisuudesta ja jo ennen maailmojen luomista; silloin hän oli Isänsä rinnalla "yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, aamen".

Toisinaan uskovat eivät näytä ymmärtävän mikä ero on Jumalan Pojalla ja sillä, kun hän jätti Jumalan muodon ja tuli ihmiseksi lunastaakseen langenneen ihmiskunnan. No toisaalta, Paavalikin kirjoittaa, että tämä jumalisuuden salaisuus on suuri; hän joka ilmestyi lihassa...

Äänestä
  • ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristinkuolemaan asti (Filippil. 2:8). Ja esim. Jesaja 53 kertoo jo Vanhan Testamentin kirjoituksissa siitä.

    Äänestä

Kyykky, tyhjää myyvän firman edessä.

Säälittävää.

Äänestä
  • ei Jumala ole kauppamiehiä.Ainakaan maallisen mittapuun mukaan.Kyllä mä polvistun ihan autonkin edessä kun olen sitä ostamassa.Vaikka joudun sen takia "velkavankeuteen" enkä suinkaan rikastu rahallisesti.Miksen sitten Elävän Jumalan eteen,joka antaa armon ilmaiseksi:) Hinta on jo maksettu.Ristillä.

    Äänestä

  • ketura kirjoitti:

    ei Jumala ole kauppamiehiä.Ainakaan maallisen mittapuun mukaan.Kyllä mä polvistun ihan autonkin edessä kun olen sitä ostamassa.Vaikka joudun sen takia "velkavankeuteen" enkä suinkaan rikastu rahallisesti.Miksen sitten Elävän Jumalan eteen,joka antaa armon ilmaiseksi:) Hinta on jo maksettu.Ristillä.

    Tyhjää myyvä firma myy taivasmatkoja ja uskova ostaa niitä syvässä kyykyssä.

    Katsos kun tyhjää ei voi myydä ilman uskoa.

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    mitään ei voi myydä ilman uskoa.Jokainen nääs uskoo johonkin.Vaikka sitten joulupukkiin.Tuskin joululahjojakaan myytäisi nii rutkasti jos ei olis pukkiin uskovia lapsia ja aikuisiakin.Täällä palstalla käsitellään kyllä näitä hengellisiä asioita et hyvää päivää vaan sullekin.Tää ei o mikään bisnesmen palsta.Sellanenkin varmaan löytyy sulle täältä suomi24'ltä.Onhan siellä ostaa ja myy ym.Jos nyt et sattumalta olis jääny koukkuu näihin uskon asioihi.Sehän on tietysti kans tosi hyvä juttu.Siunausta etsinnöillesi.Jumalaan saa helpoiten muuten yhteyden rukoilemalla.Rukoilepa et Jeesus tulis sun elämäsi Herraksi.Ei muuten maksa mitään:)

    Kun hieman vartut ja rupeat katselemaan uutisia, niin tulet huomaamaan kovan hinnan jonka tuhannet ihmiset päivittäin maksavat uskostaan.

    http://www.uskontojenuhrientuki.fi/

    jokainen kun uskoo johonkin.Vaikka sitten omaan viehätysvoimaansa.Uutisista,siis maallisista yleensäkään ei paljon hyvää löydy.Toista se on evankeliumi,Ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta.Voidellusta Messiaasta.Israelin Pyhästä.Ootko muuten käyny kattoos TV7.Sua kun tuntuu noi uskonasiat kovasti kiinnostavan:)

    Vittuilu on taiteenlaji :)

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Vittuilu on taiteenlaji :)

    keskustelu alkoi:joko polvistut tai itket ja polvistut.Viimeisenä päivänä jokaisen polven tulee notkistua.Jumala haluaa luoda uutta.Vain ihmisen oma ylpeys voi olla esteenä sille lahjalle jonka olemme saaneet jo syntymästä saakka.Nyt naurat.Naura vaan.Minäkin nauran päivittäin.Ja polvistun myös.Joskus nauran niin että tipahdan polvilleni:)Herrani Jeesuksen Kristuksen edessä.Hän on Korkein.Kunnian Kuningas.Elävä Jumala!Halleluja!

    Äänestä

Hei, mistä tulee tuo sanonta ’surmapaikalle hoippuva’, tiedätkö? Sitä kuulee aina silloin tällöin käytettävän, mutta ainakin minulle sen alkuperä on jäänyt hämäräksi...? Sekin muuten lienee sellaista uskisten slangia, joka taitaa jäädä suurimmalta osalta ei-uskovia käsittämättä. Sikäli olisi varmaan syytä aina miettiä, että minkälaisia ilmaisuja milloinkin käytetään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tai 'itket ja polvistut' kirjoitti:

Jokaisen polven pitää notkistua Jeesuksen nimeen. Ellei ihminen tee sitä täällä armon ajassa vapaaehtoisesti, hän tekee sen kerran sen suuren valkean valtaistuimen edessä, jonne meidät ihmiset kerran, aikojen lopulla kaikki kootaan. Kun Jumalan tuolloin voima kohtaa ihmistä, hänen on pakko polvistua Pyhän edessä, ja tunnustaa Jeesuksen herruus.

’Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".
Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.
Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta.’ (Room 14:11-13).

Tuomiovaltaa toisiin ihmisiin nähden ei ole annettu ihmisille, vaan yksinomaan Jumalalle. Tämän vuoksi meidän tulee ennen kaikkea tarkastella omaa elämäämme ja vaellustamme, ei niinkään toisten ihmisten tekemisiä, vaikka toki meillä on vastuu myös varoittaa ja pysäyttää ’surmapaikalle hoippuvia’, kutsuen heitä rakkaudella ja evankeliumia heille julistamalla.

Jeesuksen jumaluus perustuu hänen nöyrtymiseensä ja kuuliaisuuteen, jota hän osoitti menemällä ristinkuolemaan syntisten ihmisten puolesta sijaiskärsijänä, ja vuodattaen verensä meidän tähtemme Golgatalla.
’Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.’ (Fil 2: 9- 11).

Uskova ihminen lähestyy Herraa mielellään ja vapaaehtoisesti, ilman pakottamista.

’Älkää olko niinkuin järjettömät orhit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla, suistetaan; muutoin ne eivät sinua lähesty.’ (Ps 32:9).

Mitä tuo Herran lähestyminen sitten käytännössä tarkoittaa?
Sitä että ihminen rukoilee, sekä lukee Sanaa. Jumala on löydettävissä nykyaikana ennen kaikkea kirjoitetussa Sanassa; Raamatussa, joka on Jumalan ilmoitusta itsestään ja hänen valmistamastaan pelastuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu