Mitä ootte mieltä, miehellä olisi puolipakollinen viikon kestävä reissu syksyllä kun olen 32-33. raskausviikolla. Onko siinä vaiheessa liian pitkä aika yksin vietettäväksi- voi vielä kieltäytyä...
Viikko kotona yksin raskausviikolla 32-33
Mangrovetree
251907
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
En oikein ymmärtänyt kysymystäsi. Miksi ei voisi olla yksin siinä vaiheessa raskautta? Onko kyseessä kenties riskiraskaus tms. Itselläni aviomies merillä töissä ja pakosta joudun olemaan "yksin" puolet vuodesta, siis suunnilleen joka toinen kuukausi. Hyvin olen pärjännyt, kolmas lapsi tulossa. Koita nyt ottaa itseäs niskasta kiinni ja pidä ihtes naisena!
Älä viitti jos on noin tyhjää asiaa...
Olet uusavuton tai tyypillinen nyhverö, joka ei tule kertakaikkiaan toimeen ilman miestään. Tekee varmaan tiukkaa jos sen työssäkäyntikin.
Ei hyvää päivää. Ethän sä itse mikään vauva ole, vaan odotat vasta sellaista.
Itse olen viikot ihan yksin, on epävarmaa pääseekö mieheni synnytykseen, sekoan todennäköisesti jos ei pääse mutta koitan olla ajattelematta sitä.
Tekis mieli sanoo sulle että ole nyt kerrankin mies! Mutta oletkin hiiri.
kysymystäni noin vakavasti;) Odotan ensimmäistäni ja mieheni kanssa olemme paljon erillään- molemmat reissaa työnsä puolesta viikoittain- joten se hiirikään en ole. Tällaisia asioita vaan pohtii, varsinkin kun lähipiirissä sattunut paljon tilanteita raskausviikoilla 27-34, eli siitä huoleni. Eikä se jos sinun miehesi on koko ajan viikot poissa tarkoita sitä että se on ihannetilanne...
edes kyselet tuollasia täällä jos et tahdo vakavia vastauksia?
ja kuinka edes pähkäilet tollasia asioita jos olette eroihin tottunut pari jo?
Mitä se miehes pystyy tekemään jos sille vauvalle sattuu jotain tuona aikana? Onks se lääkäri?
Enkä muistaakseni kirjoittanutkaan tuohon kirjoitukseen olevani ihannetilanteessa.
Taidat olla melkoinen välkky...
kirjoittelee juuri kaltaisiasi "eihän kukaan voi ajatella tollasia kun mun mielestä asia on näin"-yhden totuuden ihmeitä mutta kokeilinpahan kuitenkin:) Eikähän kukaan täältä vastauksia elämäänsä etsi- mutta kaiketi joskus tulee ajatusta herättäviä ja avarakatseisimpiakin ohjeita. Että näin, välkky.
Tällasiakin tyyppejä onneks toisinaan liikkeellä. Asennevamma sulla on, sanon vaan.
..ei niissä ollut mitään ihmeellistä. jos kyselet näillä palstoilla tuollaisia, niin kirjoita juttuus (vaikka loppuun) erikseen, että et sitten halua kuulla eriäviä mielipiteitä.
Esim. näin: "Huom. jos olet sitä mieltä että pitäisi pärjätä raskaana ollessa viikko ilman miestä, ole hyvä äläkä vastaa".
Tai: "JOs olet erimieltä kuin minä, älä kerro kommenttiasia asiaan, en tahdo kuulla. Haluan ainoastaan kannustusta ja lisäpointteja sille, kuinka estän miestäni tekemästä työtään."
Mukavaa odottelua ja toivon että pärjäät vauvan aknssa kun tuo odottelukin on näköjään noin hankalaa.
Siis ihan totta, en kyllä minäkään ymmärrä miksi et voisi olla tuossa vaiheessa yksin kotona?
Jos sulla on raskausaika menny normisti niin ei se vielä moneen viikkoon synny. päästä ukkosi rauhallisin mielin reissun päälle :-)
Itellä oli viime raskaudessa sama tilanne, tosin viikkoja taisi olla 35 ja juuri edellisenä iltana kun ukon piti lähteä luulin lapsen syntyvän itse asiassa olin varma asiasta. Supparit kuitenkin yön edetessä loppuivat ja raskautta kesti vielä sen jälkeen :-)
Nyt Mulla viikkoja 37 ja pitäisi toka vanhin ja keskinmäinen päästää kesäressuun, ukko ja vanhin on töissä ja mä 2 nuorimman kanssa kotona yksin, mitäs jos menee vaikka vesi yllätäin saan lapsen vahti apua n. tunissa, mutta viimeeksikin veden mentyä en puolituntia sen jälkeen kyvenny enää kävelemään ja saliin vietiinkin sängyllä ja kiiruusti puudutukset kehiin siitä tunti ja laps oli maailmassa :-)
Siltikään en lapsilta aijo kesäreissua perua!
Toivon vaan hiljaa et vaavi päättää olla syntymättä " huonolla hetkellä" :-)
ja hyvä niin.MUTTA, onko teille koskaan tullut mieleen että asiat voi ilmaista toisellakin tapaa, tollanen vähättely on raivostuttavaa! Vastauksena olisi siis voinut olla: Älä huoli, hyvin voit olla yksin tuossa vaiheessa raskautta. Miltäs kuulostaa? Ihan vaan ohjeena teille molemmille kyynikoille...
olen raskausviikolla 34 ja viikot aina yksin kotona kun mies eri puolelle suomee töissä.
Mulla kans ihan sama tilanne, viikotkin samat! :)
Tähän on jo tottunut niin ei se tunnu millekään. Mutta tietty jos on kaiken päivää yhdessä niin ehkä tollanenkin voi mietityttää.
Etköhän sinä pärjää =)
Ja jos jotain on sattuakseen niin saat varmaan miehesi yhteyden ja hän tulee heti kun pääsee.
Ota se aika vaikka lomana, olet yksiksesi ja tee niitä asioita mistä tykkäät. Täytä vaikka ristikoita, kylättele, lue kirjaa, shoppaile vaaville.
Käännä se jotenkin eduksesi, älä huoli turhia.
uskallat olla. Ei noilla viikoilla pitäisi mitään vielä tapahtua.Minäkin oon yksinodottava, nyt rv37 ja yksin aika paljonkin. Jos tulee lähtö niin menen taksilla ja soitan tukihenkilön paikalle kun ensin tarkistettu että synnytys varmasti käynnissä tai jos vedet menee niin sitten tietysti soitan heti että alapas lähteä..mä meen edeltä. Ja yhtään ei pelota olla yksin.
noilla viikoilla pitäisi vielä mitään tapahtua. HEI HALOO, OLETKO KUULLUT KESKOSISTA????!?!?!
joten ei huolta. Ja kai ambulanssikin tulee, jos oikein kiire tulee. Ja on taksiin ennenkin synnytetty.
Ei kai toista ihmistä voi kokonaan sitoa kotiin vikkokausiksi, itse ainakin joudun olemaan päivät kotona loppuajan joka tapauksessa, synnytyssairaalaan on yli tunnin matka, joten jotenkin on vaan selvittävä. Niin avuton ei saa olla, toki ymmärrän kyllä kirjoittajan huolen, pohtisin asiaa itsekin.
Sen verran vielä, että ei pidä loukkaantua, jos joku kommentoi suoraan, sillä valitettavasti tosiasia on, että me olemme ilmeisesti aika uusavuton ikäluokka näissä asioissa. Itsekin olen sitä mieltä, että monet meistä murehtivat aivan turhanpäiväisiä asioita, ilmeisesti siksi, että lasten saaminen on niin harvinaista nykyään, ettemme tiedä asioista mitään, niin myös minä itse. Pitää kuitenkin muistaa, että ennenkin on synnytetty terveitä lapsia, vaikkei neuvoloita ole ollut olemassakaan, maalaisjärki siis mukaan murehtimiseen!
kyllä ettei yleensä! Sorry tuli väärin kirjoitettua mutta eipä siltikään ole siinäkään syytä miksi ei yksin kotona voisi olla!!! Minäkin ollut ja edelleen olen.
Liityn ensiviikosta kohtalotoverieni joukkoon. Mies aloittaa loppukesän ajaksi työkeikat eripuolille suomea, niin ettei ole kotosalla kuin viikonloput. Kuolen yksinäisyyteen, mutta vielä okei. Raskaus minulla nyt vasta viikolla 21. Pahinta kuitenkin on se että keikat tulevat jatkumaan taas ensikesänä ja minä saan totutella tekemään kaiken yksin kotona. Pikkupalleron hoidon olemattomine lepohetkineen, kodin, kissat jne.. Älähdinkin pahasti miehelle, mutta minkäs teet kun leipää on kotiin saatava.
Aika sitten näyttää miten kestän ja jaksan, mutta pahaa pelkään.
Älä murehdi, kyllä se viikko äkkiä menee =)
täällä kaksi uhmaikäistä tenavaa ja kolmas tulossa, mies reissuhommissa toisella puolella suomea (vakituisesti), eli sunnuntaista perjantaihin olen täysin yksin lapsukaisten kanssa.
hyvin varmasti pärjäät, mukavaa odotusta
Älä sinä huoli ,tyttö nuori...jne.
Minä olin koko raskausajan yksin.
Nyt meitä on ollut 18. vuotta kaksi.
jos lähtö tulee, tilaat sairasauton tai taksin.
Muistan kun itselläni tuli lapsivedet sänkyyn.
soitin äidille, että lähden sairaalaan.
Äiti siihen että tilaa ambulanssi. Minä sanoin, että menen bussilla. (hohhoijaa, mitähän ajattelin...)
Lopulta tehtiin kompromissi ja kävelin taksitolpalle.
synnytyksestä viikon päästä olin yhden päivän ollut nyytin kanssa kotona, kun alkoi tulemaan verta oikein sitten todenteolla.( ei kai saisi pelotella, eikä tämän tarkoitus missään nimessä se olekaan. vaan tarkoitus on kongretisoida, että pärjää yksinkin.)
mutta...lähdin myös kaavintaan ihan yksin. Avasin rappukäytävään oven, kun alkoi pyörryttämään. ajattelin että pääsee miehet mua ja vauvaa hakemaan, jos itse on tiedostoa vailla siinä vaiheessa.
sitten kohta ajattelin, että olen odotellut jo luvattoman kauan. soitin uudelleen ja sain tietää että minua hakemaan lähtenyt ambulanssi oli ajanut kolarin. "mutta ei hätää, toinen on jo lähtenyt matkaan". Pojat tulivat sisälle. kysyivät että mikä hätänä "onko keskenmeno?" sanoin että miltäs vaikuttais ja näytin vauvaa vierelläni.
sitten ne alkoi siinä pähkäilemään, että mikähän minulla mahtais olla. Sanoin että kunhan viette mut sairaalaan niin ehkä ne siellä osaavat sen katsoa.
"pääsisitkös sinä kävelemään tuonne pihalle ambulanssiin ?"(asuin kolmannessa kerroksessa) Siis haloo! olin vuotanut verta monta litraa (vaippapaketti käytetty, monet alushousut ja useat päällyshousut tulivat läpi.)
Sanoin että hakekaa ne baarit ja vähän äkkiä.
No, sitten kun tulivat baarien kanssa niin alkoivat miettimään mitenkä minut siihen nostettaisiin. neuvoin heitä että laittavat ne baarit sängyn sivulle ja kierähdin siihen.
no aina "paranee": sitten ne ajoivat hurruuttelivat mut ihan väärästä sisäänkäynnistä sairaalaan. "mihinkäs tämä kuuluu?".
ei kun takasin ulos, ambulanssiin ja toisesta sisäänkäynnistä sisään....
tiesi kyllä että nämä olivat "hätävara"lääkintämiehet, koska eka oli ajanut sen kolarin. oli rykäisty matkaan siis täyspellet.
Annoin hoitajien ja lääkäreiden kuulla että äidinkin olotilan tuntemuksilla olisi väliä ja että he voisivat pikkusen kuunnella äitejäkin.
Olin synnytyksen jälkeen tuntenut epävarmaa oloa, oli tullut niitä hyytymiäkin mistä oltiin varoiteltu. lisäksi kuumetta oli kaikki muut päivät, paitsi juuri ei lähtöpäivän aamuna.
Kun lapsi oli lähtötarkastuksessa, kysyin hoitajalta ja lääkäriltä että pääsisinkö minä ultartutkimukseen ennen kotiutumista.
vastaus oli: "kyllä täältä äidit on ennenkin osanneet ilman ultraa kotiin lähteä. ja sullahan ei ollut enää nyt aamulla kuumettakaan"
Kyllä ne olivat sitten pahoillaan kun tapasivat mut vuorokauden päästä uudelleen.
Sanoinkin narkoosista herättyäni, että täältä sitä sitten tultiin...
sen jälkeen on tullut pieni taikausko:
jätin tuoreita kukkia sairaalaan.
kaveri viereisestä pedistä sanoi, että ota mukaan, muuten se tietää sitä että tuut kohta uudelleen.
Ajattelin, että no mikäs siinä, jos tulenkin toisen kohta synnyttämään (vaikka yksinäinen olinkin, joten ei ihan tuntunut ajanmukaiselta)
En osannut ajatella että samalle ostastolle voisi joutua muustakin syystä...
tänään on perjantai ja 13 päivä.
Vielä ei ole maailma silti kaatunut niskaan.
vähän varovainen silti aina olen.
enkä ikinä ole eläviä kukkia sen jälkeen pois heittänyt.
mutta tämä sanoma vaan on se että kyllä sitä yksinkin pärjää.
niin miksiköhän et voisi olla viikkoa yksin????
Ite oon joka viikko yksin kotona ja rv 39 nyt.
Kyllä on taas tympeääkin tympeämpää tyyppiä liikkeellä!! Vastaukset tällekin kysyjälle suurimmaksi osaksi tosi asiattomia ja törkeitä! Eikö teillä nyt jumalauta ole muuta tapaa puhua toisille, kun haukkua ja arvostella?? Mulla on ainakin itellä ollut alkuraskaus vaikea ja yksin oleminen ei ole mukavaa. Mies tahtoo olla mulla tukena tässä kaikin puolin ja onkin kotona mun kanssa niin paljon kun voi. Me asutaan opiskelun takia kaupungissa, jossa ei ole yhtään sukulaista, jonka puoleen kääntyä, jos hätä tulee ja mua ainakin pelottaisi kyllä jonkin verran, jos mies viikoksi lähtisi reissun päälle. Se ei varmaan kenestäkään tee avutonta, jos jännittää tai huolestuttaa. Mutta siellä varmaan taas itse täydellisyydet kirjoittelee, kun itsellä ei varmaan arvelluta mikään ja kaikki on sanomattakin selvää! Huh huh! Onnetonta sakkia.
Mä muutin mieheni luokse Suomeen viikolla 34, eli olin siihen asti "yksin" toisessa valtiossa. Tosin on sanottava, etten ollut niinkään yksin, sillä ympärilläni oli muutama todella hyvä ja läheinen ystävä ja tiesin varmasti saavani apua mihin tahansa olisin sitä tarvinnutkin. Paljon riippuu myös raskauden kulusta, nykyisessä raskaudessani en päästäisi miestäni yli 50 km:n päähän, mutta nyt kyseessä onkin riskiraskaus ja ilonani kotona vilkas pieni uhmaikäinen. Kaikki on niin suhteellista.