Keskivartalon lihavuus & turvotus

Johan on perkele! Ottaa päähän, kun on syntynyt tällaisen vartalon kanssa, jossa kaikki kertyy vatsaan ja rintoihin. Luin jokin aikaa sitten eri vartalotyypeistä, ja niinhän se on, että jotkut meistä joutuvat kamppailemaan enemmän painonsa kanssa.

En nyt tiedä voinko luokitella itseäni "lihavaksi", kun ala- ja ylävartalo ovat aivan eri paria. Peppu, reidet ja jalat suht kiinteät - tai ainakin normaalit - mutta vatsa on vuosi vuodelta paisunut ihan mittasuhteettomasti. Alaosa 168 cm pituisella kokoa 38-40, yläosaan saa ostaa nykyään kokoa L.. Tosin housut eivät vyötäröltä yllä kiinni, tai ainakin puristavat koko komeuden vyötärön yli.

Puhtaan läskin lisäksi kaikki neste ja ilma kerääntyy vatsanseutuville, niin että suoraan rintojen alta alkaa järjetön pötsi. Takaata sitä ei näy. Oikeasti, olen niin epäsuhtainen, että pariin kertaan tuntematon ihminen on tullut onnittelemaan raskaudesta! Se kertonee siitä, että vatsa ihan eri kokoa kuin muun kroppa.

Isäni on erittäin hoikka, jopa liian laiha, mutta samanlainen pönkkö vatsa hänelläkin, joten ilmeisesti saan tästä osittain kiittää geenejä. Nuorempana laihdutin lähes sairaalloisesti, ja vain koossa 32-34, jolloin ihmiset jo kauhistelivat laihuuttani, pääsin eroon tuosta pötsistä.

Eli mitenkä on, kun tavallaan muu kroppa mielestäni välttää, mutta vatsa vaatisi 15 kilon pudotusta ollakseni normaali? Haenko pankista lainaa rasvaimua varten? Tarkoitus ei ole provoilla, mutta on kurjaa, kun ei edes ulkona kehtaisi liikkua, kun pelkää ihmisten kommentteja.
117009
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mene rasvaimuun tai elä kalorivajeella. Näin teen itse, -500 per päivä. Liikunnalla ostan lisää kaloreita. Ja kilot vatsassa ja rinnoissa. Niistä vaikea irrottaa...niitä kiloja...omppu mikä omppu :(

Äänestä

Onko mahasi pömpötys varmasti läskiä eikä turvotusta ja ilmaa?

Isäsi vatsaan et omaasi voi verrata, sillä miehillä rasva kerääntyy lähes yksinomaan vatsaan, mutta naisilla eri puolille vartaloa.

Oletko tietoinen siitä, onko sinulla laktoosi-intoleranssi? Jos on ja saat laktoosia nauttimastasi ravinnosta, maha voi turvota runsaastikin ja tulla ilmavaivoja. Jos syöt laktoosia päivittäin, on mahan pömpötyskin jatkuvaa.

Äänestä

sama ongelma täällä, eli iso pömpöttävä maha. Vaikka kilot karisee, niin maha on aina "isompi" kuin muu vartalo. Tämän lisäksi suolen toimintani on erittäin heikko. Olen lähdössä viikoksi loma reissulle, autossa istuminen ja suht epäterveellinen ruoka lisäävät vaan ummetusta josta johtuu myös vatsani turvotus. Ajattelin ostaa apteekista jotain "ummetus" lääkettä. Olisiko jollakin kokemusta kyseisistä valmisteista ja mitä merkkiä suosittelisitte?
Toivon siitä löytyvän apua vaivaan, en halua lomaa pilata kun vatsaa turvottaa ja tosi äklö olo on kun elimistö on tukossa. Kertokaa kokemuksia:)

Äänestä

heippa!

sanon nyt asian suoraan mutta tarkoitus ei ole loukata. eli luultavasti sulla on elintavat aika huonot. jätä huomattavasti vähemmälle leipä, makaroni, riisi ja vielä vähemmälle karkit, sipsit, pullat, siideri yms. sitte alat käymään salilla ja treenaat siellä KOVAA. lisään muutamia vähintään tunnin lenkkejä hengästyen viikkoon. vähennä sohvalla istumista. syö paljon kasviksia ja juo vettä.

äläkä väitä että elät jo noin, koska näillä elintavoilla ei millään kuvailemaasi mahaa saa syntymään.

tsemppiä, lupaan että vuodessa lähtee vähintään 10 senttiä vyötärölrtä.

Äänestä
  • Näinkö kaikki normaalinmuotoiset ihmiset elävät? Miten heillä on siihen aikaa, vai ovatko kaikki kapeavyötäröiset pienivatsaiset sinkkuja? Ei työ, taikka perhekiireitä, ei kotiaskareita töiden lisäksi? Jos niin on valitsen itse mielummin normaalin elämän kuin normaalin vartalon : )

    Äänestä

  • elvis" kirjoitti:

    Näinkö kaikki normaalinmuotoiset ihmiset elävät? Miten heillä on siihen aikaa, vai ovatko kaikki kapeavyötäröiset pienivatsaiset sinkkuja? Ei työ, taikka perhekiireitä, ei kotiaskareita töiden lisäksi? Jos niin on valitsen itse mielummin normaalin elämän kuin normaalin vartalon : )

    myönnetään että perheellisellä ei varmaan oo niin paljoa aikaa kuin vaikkapa sinkulla mutta...

    kolme salitreeniä viikossa vie sen kolmisen tuntia. lenkit voi tehdä lasten/miehen/vaimon kans pyörällä, kävellen, rattaita lykäten jne.

    ja ruokavalion muutokset ei vie kovin paljon aikaa, todennäköisesti ruokailuun käytetään aikaa tälläkin hetkellä. ja kuten sanoin, vähemmän sohvalla istumista niin on aikaa muuhunkin eikä maha kasva.

    pakko vielä lisätä että kai siihen suomalaisen normaalielämään, jonka sinäkin mieluummin valitset, kuuluu ne sydän- ja verisuonitaudit, joiden hoitoa minäkin verorahoillani tuen.

    Äänestä

  • elvis" kirjoitti:

    Näinkö kaikki normaalinmuotoiset ihmiset elävät? Miten heillä on siihen aikaa, vai ovatko kaikki kapeavyötäröiset pienivatsaiset sinkkuja? Ei työ, taikka perhekiireitä, ei kotiaskareita töiden lisäksi? Jos niin on valitsen itse mielummin normaalin elämän kuin normaalin vartalon : )

    Perhe-elämä kotiaskareineen on syy lihavuuteen? Painon nousua ei siis millään voi estää jos käy työssä, hoitaa kotia ja ehkä lapsiakin? Niinpä niin. Eiköhän se ole ihminen itse joka ruokaa mättää suuhun. Ei tarvi ehtiä punttisalille ja lenkille joka päivä pysyäkseen normaalimitoissa. Pitää vaan suhteuttaa syömiset kulutukseen.

    Tietenkin joillekin perhe-elämä on niin tylsää ja ahdistavaa että pitää palkita ja lohduttaa itseään ruoalla ja herkuilla... ;)

    Ja vielä, naisten on turha itkeä ajanpuutetta jos eivät osaa pistää miehiään ruotuun sen verran että saisivat edes jonkun harrastuksen itselleenkin! Mies imurinvarteen ja itse lenkille.

    Äänestä

No täällä on 160cm pitkä ja 44 kg painava neitokainen. Vaatekoko on siinä 32-34. Vyötärönympärys on hoikimmasta kohdasta (uumalta) 61cm, mutta huh heleijaa, sieltä alempaa se onkin aikamoinen pötsi.

Näin siitä huolimatta, että missään muussa kohdassa vartaloani ei ole ylimääräistä rasvaa. Ei siis missään, reidetkin ovat 47cm ympärykseltään ja rinnat aa-kuppi. Lisäksi kärsin ummetuksesta ja ilmavaivoista, jotka tulevat aina kun pitäisi olla kauneimmillaan tai matkoilla- eli stressaan itseni ummelle, toisin sanoen. Tähän kun vielä yhdistän kuukautisia edeltävän turvotuksen, niin vatsani on kuin kuudennella kuulla. Näytän aivan riisitautiselta kolmannen maailman lapselta mahoineni! Ollaan käyty raskaudestakin onnittelemassa, tuttu juttu.

Mutta olen saanut tuota vatsan turvotusta jonkun verran hallintaan seuraavilla keinoilla:

Kun ilmaa alkaa varotoimista huolimatta kertyä, otan apteekissa myytäviä Cuplaton-tabletteja. Siis dimetikonia,sitä samaa mitä annetaan koliikkivauvoille tippoina ;) ja se tepsii!

Kuukautisturvotukseen ei tepsi juuri mikään muu kuin suolaisen ruoan välttäminen.

Ja läskin kertymistä mahaan ei pysty estämään millään, vatsalihasliikkeet kyllä tehoavat lihaksiin mutta eivät sulata rasvaa. Joten aerobista liikuntaa joka sulattaa läskiä sekä lihaskuntoa keskivartaloon tarvitaan. Muista treenata myös selkälihaksia! Hyvä ryhti ja hyvät alaselän lihakset pitävät pömppistä ihmeen hyvin kasassa.

Ja ihan vinkkinä; älä suotta yritä päästä vatsastasi eroon laihduttamalla. Se kyllä pienenee, mutta niin pienenee muukin vartalosi, ja lopputulos on että olet edelleen vatsakas, mutta pienemmässä koossa. Vartalon mittasuhteita ei pysty muuttamaan kokonaan.

Perinnöllisyystekijät vaikuttavat, äitini on omenavartaloinen mutta ollut aina kaikkialta muualta hoikka. Olen perinyt taipumuksen vatsaani häneltä. Toisaalta, takapuoleni ei leviä sitten millään... jotakin positiivista on ompussakin ;)

Lihosin parikymppisenä, painoin 60 kiloa ja silloinkin vartaloni mittasuhteet olivat aivan samat: hoikka muualta, iiiiso vatsasta. Nyt 16kg kevyempänä kannan pienempää vatsaa, mutta edelleen siinä on kolme makkaraa, jotka eivät vain katoa. En edes haluaisi enää laihtua kiloakaan, joten täytynee keskittyä tuohon lihashuoltoon seuraavaksi.

Tsemppiä sulle, meitä on muitakin!!

Äänestä

Hei sinä omenainen, eikun astangajooga piiriin niin maha lähtee. Se on todella hyvää liikuntaa ja voit tehdä sitä missä vain kun opit liikkeet. Sain 14 kiloa pois kun joogasin ja se auttoi aineenvaihduntaan (mummotauti) ja motivoiduin liikkumaan lisää, kun energiaa riitti. Pidän peukkuja sulle vaatii noin vuoden kun saat liikkeet sisäistettyä mutta kannattaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omenanainen kirjoitti:

Johan on perkele! Ottaa päähän, kun on syntynyt tällaisen vartalon kanssa, jossa kaikki kertyy vatsaan ja rintoihin. Luin jokin aikaa sitten eri vartalotyypeistä, ja niinhän se on, että jotkut meistä joutuvat kamppailemaan enemmän painonsa kanssa.

En nyt tiedä voinko luokitella itseäni "lihavaksi", kun ala- ja ylävartalo ovat aivan eri paria. Peppu, reidet ja jalat suht kiinteät - tai ainakin normaalit - mutta vatsa on vuosi vuodelta paisunut ihan mittasuhteettomasti. Alaosa 168 cm pituisella kokoa 38-40, yläosaan saa ostaa nykyään kokoa L.. Tosin housut eivät vyötäröltä yllä kiinni, tai ainakin puristavat koko komeuden vyötärön yli.

Puhtaan läskin lisäksi kaikki neste ja ilma kerääntyy vatsanseutuville, niin että suoraan rintojen alta alkaa järjetön pötsi. Takaata sitä ei näy. Oikeasti, olen niin epäsuhtainen, että pariin kertaan tuntematon ihminen on tullut onnittelemaan raskaudesta! Se kertonee siitä, että vatsa ihan eri kokoa kuin muun kroppa.

Isäni on erittäin hoikka, jopa liian laiha, mutta samanlainen pönkkö vatsa hänelläkin, joten ilmeisesti saan tästä osittain kiittää geenejä. Nuorempana laihdutin lähes sairaalloisesti, ja vain koossa 32-34, jolloin ihmiset jo kauhistelivat laihuuttani, pääsin eroon tuosta pötsistä.

Eli mitenkä on, kun tavallaan muu kroppa mielestäni välttää, mutta vatsa vaatisi 15 kilon pudotusta ollakseni normaali? Haenko pankista lainaa rasvaimua varten? Tarkoitus ei ole provoilla, mutta on kurjaa, kun ei edes ulkona kehtaisi liikkua, kun pelkää ihmisten kommentteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu