Kävin juuri hautajaisissa. Vainaja oli ystäväni jo nuoruusvuosilta. Tiemme kulkivat välillä vähän eri polkuja mutta taas tulimme läheisiksi toisillemme, kun molemmat olivat eronneet ja lapset jo melko isoja. Yhteisen ystävämme kanssa mentiin ja istuttiin siinä kappelissa takarivissä, minä ja miespuolinen ystäväni, jonka kanssa en ole nykyään ollut aktiivisesti tekemisissä. Vainaja, hänkin mies, oli meille molemmille läheinen ystävä. Minä silloin nuorena tyttönä olin poikaporukan mukana usein. Miten voikin taas tuntua kuin olisimme samat nuoret, nyt vain yksi joukosta poissa, mutta ikuisesti sydämessä. Kaipaus jää, mutta jää myös paljon muistoja, joille hymyillä. Jää myös kiitollisuus ystävyydestä, joka on kaikkein rehellisintä kun se on miehen ja naisen välistä. KIITOS!
Elämän kulku
Puhurix
8764
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
on tärkein asia. Hyvä, kun ystävällä on aina toinen ystävä.
ystäviä on harvassa. Tämä oli minulle kuin isoveli.
Jaksamista.
Taikikselle kerroinkin jo, että olin mökillä pillittämässä. Teki hyvää. Kiva kuulla susta!
Hautajaiset ovat niin lopullisia hyvästijättöjä, lopullinen lähtö konkretisoituu niissä ja siitä jatkuu surutyö, josta jää sydämeen kaipaus.
Itse olen ollut onnekas, kun yksikään ystävistäni ei ole vielä lopullisesti lähtenyt. Nyt kun keväällä hyvästelin lopullisesti toisenkin vanhempani, tuntui kuin olisi sulkenut ovia lapsuuteen, kotiseudulleen. Mutta kyllä ne siellä jossain syvällä sisimmässäni ovat. Niinkuin se Kaukametsäkin, josta Kivi niin kauniisti kirjoitti ja jonka runon äidilleni hänen hautajaisissaan luin.
Kun vanhemmat ovat lähteneet, tulee varmaan mieleen, että itse kuuluu seuraavaan lähtijäjoukkoon.
hän on fyysisesti poissa elämästäsi, hän on aina sydämessäsi. Sieltä ystävät eivät koskaan katoa ja ovat aina läsnä, kun muistelet heitä.
Vastaavassa tilanteessa muistan ensin ajatelleeni, että hautasin osan itseäni hänen mukanaan. Näin myöhemmin voin sanoa, että en suinkaan jättänyt hänelle hyvästejä, kuten luulin, vaan hän kulkee mukanani, osana minua.
Elämä ja ystävät siinä ovat mielenkiintoinen punos.
sanottu ja vielä totta.