Eli mitä tapahtui perjantain jaksossa ?
Mitä tapahtui perjantaina?
3
369
Vastaukset
- seuraavaa
Lucas väitteli tapahtumista Samin ja Brandonin seurassa. Hän kuulusteli myös kerrossiivojaa Samin sanottua kerrossiivojan päästäneen hänet sisään. Siivooja väitti olleensa koko illan ainoana työvuorossa. Lopulta Lucas lähti huoneesta, mutta käytävällä hän pysähtyi miettimään, ettei kaikki ole jutussa kohdallaan ja että juttu pitäisi selvittää perusteellisesti.
Poliisit olivat pidättää Johnin ja Bradyn tappelusta, mutta Johnin ISA-kortti pelasti tilanteen. John palasi Bradyn seurassa kotiinsa, jossa Kate oli järkyttynyt tajuttuaan alibinsa heikentyneen. Hän selitti Bradylle olleensa koko ajan asunnossa.
Bo meni poliisiasemalle selvittämään Patrickin ja Billien tapausta. Asemalla oli myös Jennifer ja Mickey. Hope sai Maggien kautta kuulla Bon olevan poliisiasemalla ja jakson lopulla Hope saapui asemalle näkemään Billien nojaamassa Bon rintaa vasten. Bo ilmoitti hetkeä aiemmin ottavansa Billien asumaan luokseen, koska hän ei halunnut Billien viettävän aikaa Patrickin kanssa.
Romanin ja Marlenan huoneeseen laitettiin ilmastointikanavasta ruusuntuoksua. Lisäksi monitorista näytettiin John sängyssään ja Kate Johnin vieressä pukeutuneena Marlenan yöpaitaan. Marlena ja Roman suutelivat.
Rex ei vieläkään saanut tietää Mimin abortista. Ensin Bonnie ehti paikalle lääkärin ollessa juuri puhumassa Rexin kanssa Mimin sairaushistoriasta. Myöhemmin Mimi alkoi kertoa Rexille sairasvuoteeltaan totuutta, mutta vielä ei olla päästy asian ytimeen.- Donna<3
Kiitos paljon!
- Miriam
Donna<3 kirjoitti:
Kiitos paljon!
Ole hyvä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1294650Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293387- 213380
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt493150Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512985Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod192594Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92229
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135