Valtimontie

Kumpulan Kiinteistöjen hallinnoima Valtimontie menee kovaa vauhtia alaspäin. Asukkaat ovat koko ajan välinpitämättömämpiä. Kerro mitä mieltä sinä olet Valtimontiellä asumisesta. Nimettömänä.

http://valtimontie.blogspot.com
2924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asuimme Valtimontiellä vuonna 2005. Emme huomanneet mitään kuvailemiasi asioita. Sen sijaan niuhotus, kyttääminen ja talotoimikunnan jakamat lappuset vituttivat.
Ostimme uuden lipaston, jonka vein autolla talon eteen, kun en todellakaan aio kantaa painavaa lipastoa kadunvarresta kotiin. Veimme myös automme talon eteen kun oli pakkasta ja vastasyntyneen lapsen ja kuuden kauppakassin kanssa oli helpompi päästä kotiin kun nosti ne autosta asuntoon ja vei auton pois. Tämä aiheutti sitä, että "ämmät" kyttäsivät vihaisen näköisinä kun ajan autolla pihassa. Samoin kerran tyhjensin autosta muutaman roskan, niin joku nainen jäi kyttäämään kerrostalon ulko-oven sisäpuolelle mitä teen. Pisti vituttamaan...

Jatkuva puuttuminen epäolennaisiin asioihin oli raivostuttavaa. Tai ei epäolennaisiin, mutta emme koskaan huomanneet mitään näistä asioista joista kovasti vaahdottiin talotoimikunnan toimesta.

Elimme onnellisina ja rauhassa Valtimontiellä vuoden. Muutimme pois liian korkean vuokran vuoksi. Lapsiperheenä emme todellakaan ole aiheuttaneet häiriötä, ellei sitten lapsien olemassaolokin jollekin ole siellä ongelma??

Äänestä

V**tu-sanaa teinit viljelevät puhekielessä ihan jokapaikassa. Joten eipä tuosta ongelmasta pääse eroon missään.

Maailmassa on asioita, joita vastaan kannattaa taistella. Mutta onko järkevää ottaa stressiä asioista, joilla ei loppujen lopuksi ole mitään suurempaa merkitystä.

Valtimontie tuntui olevan tylsistyneiden ja pätemisen tarpeessa olevien kotirouvien leikkikenttä, jossa tärkein hyve on naapurin kyttääminen.

Puuttuminen paikkojen rikkomiseen, sotkemiseen ja ns. metsien miesten ilmestymiseen talonyhtiöihin ymmärrän, mutta rajansa kaikella!

Muutimme toiseen talonyhtiöön lähelle Koskelaa ja tunnelma ja ilmapiiri oli aivan toinen! Rento, mukava ja rauhallinen. Ihmiset ovat samanlaisia jokapaikassa, mutta joillain on tarve puuttua toisten asioihin ilman syytä. Siinä ehkä se suurin syy miksi Valtimontie on menossa alaspäin????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


menee alaspäin kirjoitti:

Kumpulan Kiinteistöjen hallinnoima Valtimontie menee kovaa vauhtia alaspäin. Asukkaat ovat koko ajan välinpitämättömämpiä. Kerro mitä mieltä sinä olet Valtimontiellä asumisesta. Nimettömänä.

http://valtimontie.blogspot.com

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu