Tässä linkki hyvään pankkikriisiä käsittelevään nettikirjaan. Erityisesti piilopankkituki ja yritysten mielivaltainen kohtelu tulevat selviksi.
Kokoomus oli hallituksessa ja valmisteli myös lain, jonka avulla pankki sai hyvin toimivasta yrityksestä tapporahaa, jos sai ajettua firman konkurssiin, kun pankin itse vakuudeksi hyväksymien lainojen vakuudet laskivat laman seurauksena. Yleensä kyse oli kiinteistöjen arvon alenemisesta.
Suomen kykypuolue kokoomus on ainoan länsimainen oikeistopuolue, joka on ollut hyväksymässä yrityksentapporahaa.
Kannattaa selata sisällysluettelosta, niin löytää helposti haluamansa kohdat.
Pankkien osakepelurit pelastanut Viinanen sai lahjusduunin pankin omistamasta Pohjolasta heti kun homma oli hoidettu.
http://www.saunalahti.fi/~promer1/rahanpelurit.html#_Toc16571981
Kokoomus oli hallituksessa ja valmisteli myös lain, jonka avulla pankki sai hyvin toimivasta yrityksestä tapporahaa, jos sai ajettua firman konkurssiin, kun pankin itse vakuudeksi hyväksymien lainojen vakuudet laskivat laman seurauksena. Yleensä kyse oli kiinteistöjen arvon alenemisesta.
Suomen kykypuolue kokoomus on ainoan länsimainen oikeistopuolue, joka on ollut hyväksymässä yrityksentapporahaa.
Kannattaa selata sisällysluettelosta, niin löytää helposti haluamansa kohdat.
Pankkien osakepelurit pelastanut Viinanen sai lahjusduunin pankin omistamasta Pohjolasta heti kun homma oli hoidettu.
http://www.saunalahti.fi/~promer1/rahanpelurit.html#_Toc16571981
Vastaukset 9
Vanhimmat
on taas löytänyt vanhan vihollisen Viinasen.Viinanen oli Suomen tähänastisista Valtivarainministereistä toiseksi paras,Niinistö oli ykkönen.Yhtäkään asiansahoitavaa yritystä ei ole konkurssiin pantu,kyllähän kaikkia katkerien kirjoittamia sepustuksia voi lukea,niillä on vain viihde arvo.
uskovaiset!
Älä vain, Unto, lupaa syödä hatullista:
"Yhtäkään asiansahoitavaa yritystä.."
Et taida ollakaan Pohjanmaalta, kun et tiedä - tai ainakaan suostu myöntämään - esim. Ylitalon tapausta. Siinähän valtio joutui jo maksamaan "reilun vuosipalkan" tuomioistuinten väärinkäytöksistä. Konkurssistakaan ei lopulta tullut mitään. Tosin virheen tehnyt käräjäoikeus hautoo edelleen sen papereita...
Näyttää unohtuneen myös Hautalan ja VS-yhtiöitten konkurssi: pesä on vielä 20 vuoden jälkeenkin päättämättä, koska siinä oli konkurssia haettaessa rahaa enemmän kuin velkoja. Tässä vaiheessa yrittäjä on jo kuollut, mutta päsmärit edelleen hengissä, joten pesän päättämiseen voi mennä vielä jokunen vuosi...
Ei tuo mvv oikeasti ole niin juntti, kun se väitää. Varmastikin tuntee asian paremmin.
Mainitussa linkissä on erittäin hyvä ja selkeä esitys siitä, kuinka menestyvä yritys voitiin kaataa ihan vaan jos yrittäjän naama ei miellyttänyt. Nämä miljardimokailut pankkikriisin hoidossa jäävät vielä lastenlapsillemmekin maksuun.
Keskeitä yrityksen tapporahalaissa oli se, että yrityksen sai nurin, vaikka sen kate oli hyvä ja lainat pankin hyväksymät.
Jokainen yritys investoi lainarahalla. Sitä varten on pankit. Nyt pankit perivät lainansa etuajassa, vaikka lyhennykset oli hoidettu ja vakuudet hyväksytty. Valtio maksoi verorahoista yrityksen velat suoraan pankin tilille, jos pankki halusi kaataa yrityksen.Tämä johti täydelliseen mielivaltaan. Myöhemmin tulivat vasta nämä valuuttamuutosten takia kaatuneet.
Pankit saivat veronmaksajien rahaa jokaisest nurin ajetusta yrityksestä. Pankin riski oli nolla. (Eikö juuri riskinotto ele koron peruste markkinataloudessa.)Tällaista sosialismia harjoitettiin kokoomuslaisen valtiovarainministerin aikana.
Tämä selvitys kannattaa lukea huolella. Suurin osa ihmisistä jäi siihen uskoon että vain huonoja yrityksiä kaatui. Niinhän asia ei ollut. Myös hyviä kaadettiin.
Myös se, että SKOP kaadettiin, mutta huonommassa asemassa olevat KOP ja SYP pelastettiin, oli polittinen päätös.
Salaamaan on pyritty myös vastikkeeton piilopuoluetuki, jonka muut pankit saitvat SKOPPIA pilkottaessa.
Perehtykää hyvät ihmiset, kuinka Suomen polittinen johto ja Suomen pankki aiheuttivat Suomelle sotakorvauksia suuremmat velat parissa vuodessa.
Mvv, jos olet oikeasti yrittäjä Pohjanmaalta, tunnet asian paremmin, kuin väität.
edes yhden firman nimen Pohjanmaalta mikä pantiin 90 luvulla konkurssiin ihan vain piruuttaan olisi paljon helpompi kommentoida.Vesisepot on asia erikseen,mutta siitä voi katseet kääntää esim. talousmies Koivistoon,ei Kokoomukseen.Monet yritykset jotka täällä Pohjamaalla konkurssiin menivät eivät sitä yritystoiminnan takia tehneet,suurempi syy saattoi olla omistajan yritys rikastua osakekeinottelulla.Silloin ei itku auta jos velkaa ottaa osakkeisiin eikä eräpäivänä ole rahaa,eikä osakkeilla arvoa.Monet yritykset ovat päässeet jatkamaan pikku järjestelyjen jälkeen ja se on ollut hyvä.Siitä olen kyllä Unton kanssa samaa mieltä että pankkeja voi monen ahdingosta syyttää,ne antoivat liian optimistisen kuvan lainarahan autuudesta.
tuota nettikirjaa.Oli siinä jonkin verran oikeita johtopäätöksiä,mutta sen kirjoittaja ei ilmeisesti tunne ollenkaan sen ajan hurmiota millä lainaa otettiin.Jos yritys perustuu holtittomaan lainan ottoon on sen muukin toiminta samanlaista,holtitonta.Sitä että panet Kokoomuksen noista asioista kovasti vastuuseen minua eniten ihmetytää,yrittämisen vapauteen kuuluu vastuu.
Kyse oli kylläkin holtittomasta lainantyrkytyksestä.
Veljelläni on vielä tallessa mainoskynä, jossa lukee: Lainaa viidessä minuutissa.
Joku Helsinkiläinen pikkupankki niitä jakoi.
Kyseinen kynä on melkoinen keräilyharvinaisuus.
Kyseessä on ilmeisesti Helsingin Suomalaisen Säästöpankin mainoskynä.
Pankki ehti kaatua jo ennen varsinaisen ison pankkikriisin alkua.
Muutama pikkupomo joutui vastuuseen holtittomasta lainanannosta. Isot johtajat Talonen, Pesonen, Artto ym eivät joutuneet korvauksia maksamaan.
Osittain korvauksilta välttyminen johtui selvityksestä, jonka viranomaisille teki eräs asianajajatoimisto, jonka omistajiin kuului mm Prokopeen sukua.
Elinkelpoiset yritykset jätettiin pankkien mielivallan kohteeksi
Jos pankkien luotottamien elinkelpoisten yritysten taseet olisi korjattu esimerkiksi valtion luottotakauksella, yritysten konkursseja ei olisi tullut kuin murto-osa. Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalia, saati pankkikonkursseja, ei olisi tarvittu. "Pankkityöryhmä" totesikin, että "Valtiontakuukeskuksen kautta kanavoituna ja huolelliseen yritystutkimukseen perustuvana tämä tukimuoto todennäköisesti muodostuisi valtiontalouden kannalta kevyeksi. Koska valtion takaamat luotot eivät talletuspankkilain vakavaraisuusvaatimusten mukaan sido pankkien pääomaa, pankkien luotonantovaraa voitaisiin näiltä osin lisätä" Näin todettiin Sirkka Hämäläisen johtaman työryhmän mietinnössä 16.3.1992 ( 4 ).
Mihin tämä olennaisen tärkeä johtopäätös unohtui myöhemmissä vaiheissa? Säädettiinhän vuonna 1993 valtion vakauttamistakauslaki, jota noudattamalla yritykset olisi saatu pelastetuksi ( HE 31/93 ) ! Laki on kuitenkin kaikessa pankkikriisistä käydyssä keskustelussa ja muissa virallisissa asiakirjoissa jätetty mainitsematta. Ovatko kenties jotkin yritykset saaneet valtiontakauksen luotoilleen ? Moniko yritys sillä tavoin pelastui ? Oliko valtion vakauttamistakauslaki siis vain näennäinen keino, jota ei ollut tarkoituskaan julkistaa ja vaatia pankkeja sitä noudattamaan ? Luulivatko julkisen vallan edustajat pääsevänsä moraalisesta vastuusta, kun laki kuitenkin oli lakikirjassa olemassa ?
Velkatyöryhmän muistiossa ( ks. kohta 3.7.2. ) todettiin mm., että "Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on poikkeuksellista, että yhä useammin haetaan konkurssiin yrityksiä, joita voidaan pitää perusteiltaan terveinä ja kilpailukykyisinä. Näitä konkursseja voidaankin pitää "tarpeettomina". Tällaisten yritysten tuotteilla on kysyntää tai sitä on lähiaikoina odotettavissa, mutta ongelmana on, että tuotot eivät riitä juokseviin menoihin, esimerkiksi lainanhoitokuluihin.". Näin siis virkamiestyöryhmä totesi. Mihin jäivät ongelman korjausehdotukset ja korjaustoimenpiteet ? ( 5 ).
Tuntematon yrityslainojen vakauttamistakauslaki Pankeille annettiin täysi määräysvalta
Eduskunta siis sääti lain valtion vakauttamistakauksista (HE 31/93), mikä tuli voimaan 1.7.1993, ja jonka tarkoituksena oli turvata pk-yritysten toimintaedellytyksiä vakauttamalla yrityksen luottoja antamalla niille osittainen valtiontakaus. Edellytys takauksen antamiselle oli, että yritys oli elinkelpoinen ja että talletuspankki sitoutui vakauttamaan takauksen kohteena olevat luotot kokonaisuudessaan vähintään viideksi vuodeksi sekä alentamaan luottojen korkoja vakauttamisen ajaksi. Takaus voitiin antaa enintään 50 prosentin suuruiselle osuudelle luoton määrästä. Vakauttamisen kohteeksi tulevasta luotosta talletuspankki ei voinut vaatia vakauttamisen aikana lyhennyksiä.
Valtiovalta pelasi pankkien pussiin antamalla pankeille valtuudet ensiksikin päättää, mikä yritys on elinkelpoinen. Toiseksi pankit saivat oikeuden myöntää tai kieltää yritykseltä lainojen vakauttaminen, korkojen alentaminen ja lyhennysten lykkääminen viidellä vuodella. Kukapa itseään ja asemaansa ajatteleva pankinjohtaja asiakkaalleen tällaista mahdollisuutta esitteli asiakkaan yrityksen pelastamiseksi? Valtiovalta antoi tässäkin asiassa pankeille vapaat kädet tuomita ja tuhota! Kuitenkin tiedettiin, koska Sirkka Hämäläisen "pankkityöryhmän" muistiossa suoraan sanottiin , että "valtiontakuukeskuksen kautta kanavoituna ja huolelliseen yritystutkimukseen perustuvana tämä tukimuoto todennäköisesti muodostuisi valtiontalouden kannalta kevyeksi". ( 4 )
Valtioneuvosto ei tiedotteessaan kommentoi sitä, miten monelle yritykselle ja paljonko näitä takauksia annettiin. Myöskään sitä ei tiedoteta, moniko yritys vakauttamistakauslain ansiosta pelastui. Useimmille yrittäjille laki jäi tuntemattomaksi, koska pankkien ei tiedetä informoineen asiakkaitaan tällaisesta mahdollisuudesta.
Eikö pankeille velkaa olleissa yrityksissä ollut "elinkelpoisia"? Seulottiinko niitä esille millään puolueettomalla yritystutkimuksella? Eikö elinkelpoisten yritysten pelastaminen olisi pitänyt säätää lakimääräiseksi velvoitteeksi? Eikö valtion takaus voinut olla sataprosenttinen ? - Ei, koska Sirkka Hämäläisen "pankkityöryhmä" toisin määräsi .
Rajaton pankkituki
Pankkityöryhmän ehdotuksen mukaisesti maan hallitus totesi 6.8.1992, että vasta perustettu Valtion vakuusrahasto "tulee kaikissa olosuhteissa turvaamaan pankkijärjestelmän vakaan toiminnan" . Eduskunta myötäili valtioneuvostoa helmikuussa 1993 lausumalla " eduskunta edellyttää, että Suomen valtio takaa sen, että suomalaiset pankit pystyvät hoitamaan sitoumuksensa ajallaan kaikissa olosuhteissa" ( 1 ). Näin tapahtuikin. Pankeille näin avattu yhteiskunnan rajaton tili aiheutti valtavan, tahallisesti tuotetun konkurssiaallon.
Pankkimoraalin rappio
Kun valtion avoin tili pankeille oli avattu, pankeissa ei välitetty vähääkään valtioneuvoston "kurinpidollisista" toimista: "… tuki, joka ei edellytä pankin omistajien osallistumista tappioiden lopulliseen kattamiseen, liittyy ylisuurten riskien ongelmaan. Motivaatiota kustannusten välttämiseen ei ole. Tätä ns. moral hazard-ongelmaa vähennetään pankkitukeen liitettävillä tiukoilla ja omistajien omaisuuden arvoa pysyvästi leikkaavilla ehdoilla " ( 1 ).
Valtioneuvosto vaihtoi kepin porkkanaksi: "Toisaalta valtion mukaantulo auttaa vanhoja omistajia, sillä valtion pääomapanos mitä todennäköisimmin nostaa pankin osakkeen tulevaisuuden odotusarvoja" ( 1 ). Miten omistajien vastuu olisi voinut toteutua, kun julkinen valta ei sitä edes vaatinut. Valtion kurinpito oli vain näennäistä, ja pankit saivat tehdä, mitä tahtoivat.
Yritysten säälimätön tuhoaminen
Valtion taloudellinen tuki kanavoitiin jäljellejääneille pankeille ( SYP, KOP, Osuuspankit, PSP ). Pankit syöttivät SSP Oy:n ja Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin kautta valtiolle konkurssiin kaadettujen yritysten luottotappiot isoina kokonaisuuksina, ja ne maksatettiin veronmaksajilla. Tätä nimitettiin pankkitueksi ( 1 , 3 ). Pankeilla ei ollut mitään todellista aihetta saati mielenkiintoa yrittääkään katsoa, mikä yritys olisi ollut elinkelpoinen ja pelastettavissa kansantaloutta hyödyttäväksi yksiköksi. Pankit tuhosivat säälittä kymmeniä tuhansia yrityksiä, ja jakoivat yrittäjiltä ja takaajilta takavarikoidun omaisuuden alihintaisin realisoinnein "sopiville" tahoille.
Tilastojen mukaan 1990-luvun alkupuolen talouskriisin seurauksena joutui maassamme konkurssiin noin 30.000 yritystä ( 25 ). Konkurssien seurauksena yrittäjiä ja takaajia jäi tuhansittain velkaloukkuun. Miten iso osa näistä yrityksistä olisikaan ollut elinkelpoisia, jos niiden tase olisi puhdistettu "kiinteistöroskista" ! Siten olisi vältytty tarpeettomilta konkursseilta ja yritykset olisivat pystyneet jatkamaan toimintaansa ja työllistämään ihmisiä. Yksityisyrittäjillä on se vakaa käsitys, että suurin osa konkurssiin saatetuista yrityksistä oli terveitä. Tämä on suuri asiakokonaisuus, joka on pankkikriisin selvittelytyön yhteydessä tarkkaan tutkittava !
Konkurssien jäljiltä yrityksistä jäi työttömiksi ainakin 180.000 ihmistä ( 25 ) Työttömyyden seurauksena monien ihmisten talous kaatui. Tällöin asunto- ym. luotot jäivät hoitamatta. Seurauksena oli valtava määrä henkilökohtaisia tragedioita ja sosiaalis-taloudellinen romahdus, joka johti monen vuoden ajan kymmenien miljardien markkojen budjettivajeisiin. Valtio joutui paikkaamaan budjettivajeet suunnattomalla luotonotolla. Valtionvelka räjähti muutamassa vuodessa yli 400 miljardiin markkaan. Pankkitukeen meni "vain" 50 miljardia markkaa. Jos "pankkikriisi" maksoi 50 miljardia markkaa, niin koko talouskriisin taitamaton hoito pankkituen kautta maksoi yhteiskunnalle 400 miljardia markkaa !!
Korostettakoon tässä yhteydessä, että edellisessä kappaleessa esitetty teoria siitä, miten yli 400 miljardin markan valtionvelka syntyi, on olettamusta. Eräs olennaisimpia selvityksen kohteeksi tulevia asioita onkin, pitääkö tämä teoria paikkansa, vai liittyykö valtionvelan syntyhistoriaan sellaisia elementtejä, joista ei ole julkista tietoa.
Yritysten tuhoamisen vaikutukset maamme tulevaisuuteen
Yritysten tuhoamisen seurauksena katastrofin ainekset muhivat Suomessa: valtionvelka on yli 400 miljardia markkaa, työttömiä on satojatuhansia, ja maan parhaimmisto, kymmenet tuhannet pystyvät, kokeneet ja taitavat yrittäjät on tehty toimintakyvyttömiksi.
Seuraavan laman puskurit on syöty. Tulemme näkemään pankkikonkursseja, jotka olisi pitänyt nähdä jo kymmenen vuotta sitten. Oikeustieteen tohtori Liisa Halme toteaakin väitöskirjatyössään aivan oikein, että "...pankkeja ei tulisi viranomaistoimin saneerata ilman, että vanhat omistajat menettävät pankkiin sijoittamansa varat, mikäli tappiot ovat tosiasiassa syöneet pankin omat varat..." ( 7 ).
Luotonantokyky valtiovallan mukaan tärkeintä
Kaiken kaikkiaan pankkityöryhmän mietintö muodosti käännekohdan suomalaisen pankkikriisin ratkaisussa. Päätös oli poliittinen. Kun suomalaisilla yrityksillä oli ulkomaista velkaa jo 150 miljardia markkaa, valtiovallan suurin ongelma oli se, että pankkien luotonantokyky täytyy turvata, jotta voidaan ottaa lisää velkaa ( 1 )! Logiikka sopikin hyvin pankkien pääjohtajille, jotka olivat kiinnostuneita vain pankkilaitoksen kannattavuudesta. Kansantalouden kannalta katsottuna tällainen ajattelumalli on suoraan hölmölästä ! Luotonantokyvyn sijasta olisi pitänyt keskittyä luotonmaksukykyyn.
Luotonmaksukyky olennaista Tuhottiinko yritykset turhaa?
Normaalin velallismoraalin omaava luonnollinen henkilö ajattelee ensimmäisen velkarästin ilmaannuttua, miten voisi ansioitaan lisätä, jotta selviäisi velvoitteistaan. Julkisen vallan olisi normaalin järjen mukaan pitänyt pelastaa ja pitää toimintakuntoisina kymmenettuhannet valuuttavelka-kiinteistöloukkuun pudonneet yritykset. Näistä varmasti suurimmalla osalla oli terve tuloslaskelma, mutta sairas tase, eli toiminta oli tuloksellista mutta yksi virheinvestointi kiinteistöomistukseen riitti kaatamaan taseen. Tasetilannetta pahensi sekin, että pankit asiakkaitaan kuulematta muuttivat valuuttaluotot markkaluotoiksi devalvaatioiden jälkeen markan alimmalla arvolla, arvolla, joka varsin pian konkurssiaallon jälkeen lähti nousemaan. Vahinko oli kuitenkin jo tehty.