Minkälaisia vastauksia

Evoluutio ei ole termodynamiikan toisen pääsäännön vastaista. Termodynamiikan toinen pääsääntö, joka karkeasti ottaen tarkoittaa sitä, että järjestyksestä syntyy epäjärjestystä, ei edellytä välttämättä epäjärjestyksen kasvua tilanteissa, joissa systeemiin tuodaan ja siitä poistuu energiaa. Tällöin nimittäin paikallinen järjestyksen lisäys on kompensoitavissa systeemin ulkopuolen epäjärjestyksen kasvulla. Tyypillinen esimerkki voisi olla vaikkapa lumihiutaleiden kauniit kuusikulmaiset ja monimutkaiset kiderakenteet. Toinen hyvä esimerkki on hiekanjyvästen erottuminen koon mukaan hiekkarannalla aallokon vaikutuksesta.*

Tahtoisin saada vastauksen kysymykseen siitä mikä sai aikaan sen että oli todennäköistä että toteutui sarja tapahtumia joka aikaan sai sen että syntyi elämän synnyn näkökulmasta suotuisat olosuhteet? Toisin sanoen tuliko jostain energiaa maailmankaikkeuteen jotta pystyi tapahtumaan sarja tapahtumia jonka seurauksena alkoi elämä hiljalleen kehittymään?

Mielestäni on mielekkäämpää ajatella syy edellä kuvatulle tapahtumalle olisi jonkinlainen korkeampi voima -kutsuttakoon sitä Jumalaksi- kuin sokea sattuma.

* http://math.tkk.fi/~mnummeli/ltkrea/evofaq.html
18943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Alkuräjähdyksen ensi hetkiä maan syntyy.

Äänestä

sen korkeamman voiman elikkä jumalan sitten olis luonu?

Äänestä
  • Sovitaanko niin, että Jumala on ikuinen, niin ei tarvitse pohtia Hänen syntymekanismiaan?

    Äänestä

  • uuzoppi kirjoitti:

    Sovitaanko niin, että Jumala on ikuinen, niin ei tarvitse pohtia Hänen syntymekanismiaan?

    Pelkkää sovittua juttuahan koko uskonto ja jumalan olemus on muutenkin.

    Mutta sovittaisiinko myös, että ainoa oikea jumala on lentävä spagetihirviö?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lentävä_spagettihirviö

    Äänestä

Ei ole mielekästä (minun mielestä) miettiä syntymää vaan syntyvää.

Äänestä

"mikä sai aikaan sen että oli todennäköistä että toteutui sarja tapahtumia joka aikaan sai sen että ..."

Tapahtuma itse oli hyvin hyvin hyvin hyvin epätodennäköinen, eikä mikään tehnyt siitä todennäköisempää, se vain tapahtui kaikkia todennäköisyyksiä vastaan. Seuraatko?

Se ettei jokin ilmiö tunnu sinusta mielekkäältä, ei tee siitä yhtään sen vähemmän todellista.

Termodynamiikan toinen laki toimii suljetussa järjestelmässä. Ajatteletko tässä aiheessa maapalloa suljettuna, vai hmh, "maailmankaikkeutta"? Mikä saa sinut ajattelemaan ettei elämän syntymistä vastaavaa vastapainottavaa reaktiota tapahtunut jossain muualla maailmankaikkeudessa..? Paikallinen energiankasvu ei tarkoita ulkopuolelta tullutta energiaa, vaan yleisemmin energian epätasapainoista jakautumista alueella. Ok?

***

Äänestä

"Tahtoisin saada vastauksen kysymykseen siitä mikä sai aikaan sen että oli todennäköistä että toteutui sarja tapahtumia joka aikaan sai sen että syntyi elämän synnyn näkökulmasta suotuisat olosuhteet?"


Havaintojemme perusteella maailma sai alkunsa Big Bangissä. Tuosta alkuhetkestä syntynyt universumi oli sellainen, että elämän kannalta suotuisien olosuhteiden synty tuossa universumissa oli todennäköistä.

Oikeastaan kysyt siis tätä: Miksi universumimme on sellainen kuin on? Miksi se toimii sellaisten luonnonlakien mukaisesti kuin toimii? Mikä on juuri tällaisen universumin olemassaolon syy?

Vastaus: Emme tiedä miksi universumi on juuri tällainen. Jos se olisi erilainen, me emme olisi täällä ihmettelemässä asiaa. Jos se olisi paljon erilainen, kukaan ei olisi täällä ihmettelemässä asiaa. Mitään syytä sille, että universumi on juuri sellainen, että juuri me ihmettelemme sen olemassaoloa, ei kuitenkaan tarvitse olla.


"Mielestäni on mielekkäämpää ajatella syy edellä kuvatulle tapahtumalle olisi jonkinlainen korkeampi voima -kutsuttakoon sitä Jumalaksi- kuin sokea sattuma."


Minusta taas ei ole. Korkeampi voima ei selitä yhtään mitään ja siirtää vain kysymykset kauemmaksi: Miksi se korkeampi voima loi juuri sellaisen universumin, että juuri me olemme sitä ihmettelemässä?

Lisäksi korkeampi voima tuo mukanaan vielä yhden uuden kysymyksen, jota alkuperäinen kysymyksenasettelu ei tarvinnut: Mistä ja miksi se korkeampi voima tuli?


Yksinkertaisin ja loogisin vastaus on siis se, että universumi on olemassa sattumalta, ja on juuri tällainen sattumalta. Meidänkin olemassaolomme on siis sattumaa.

Äänestä
  • kun voitin "uintikilpailun", joka oli elämäni ainoa ja onnistunut kilpailu. Sain lahjaksi elämän. Pääpalkintonani on ollut tulla tuntemaan Isä Jumala, pelastajani Kristus ja puolustajani Pyhä Henki.
    Elämässä on paljon sattumaa, maa, johon synnyin, vanhempani, rakastumiset, omat lapset, kaikki on "tavallaan" sattumaa, mutta myös ennaltamäärättyä, kohtaloa, johdatusta.

    Äänestä

  • uintimestari kirjoitti:

    kun voitin "uintikilpailun", joka oli elämäni ainoa ja onnistunut kilpailu. Sain lahjaksi elämän. Pääpalkintonani on ollut tulla tuntemaan Isä Jumala, pelastajani Kristus ja puolustajani Pyhä Henki.
    Elämässä on paljon sattumaa, maa, johon synnyin, vanhempani, rakastumiset, omat lapset, kaikki on "tavallaan" sattumaa, mutta myös ennaltamäärättyä, kohtaloa, johdatusta.

    Kun yrittää asiallisesti vastata mielenkiintoiseen kysymykseen, niin jo on joku hihhuli kertomassa, Isä Jumalasta, Kristuksesta, Pyhästä Hengestä ja ennaltamäärätystä kohtalostaan.

    Liittyikö tuo vuodatuksesi aiheeseen jotenkin?

    Äänestä

uskomisesta noin teoreettista. Minä uskon Jumalan edelleen olevan luomistyössään kiinni. Hän toimii meidän ihmisten kautta tiedemiehissä, ajattelijoissa, uskovissa, ateisteissa, pelastetuissa ja pakanoitten kautta.
Kuka voi väittää, että näin ei tapahtuisi? Tämähän on niin näkyvää, kuin olla voi!

Äänestä
  • höpö höpö ...
    et voi nähdä yhtään mitään muualla kuin omassa mielikuvitusessasi PISTE

    Äänestä

  • Usko on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen asia. Sitä joko uskoo Jumalaan tai sitten ei. Jokainen valitsee ihan itse. Ne jotka valitsevat oikein pääsevät taivaaseen ja ne, jotka ovat katkeria ja uhmakkaita ihmisiä loppuun asti torjuvat taivaan ja valitsevat päättymättömän kurjuuden itselleen helvetissä.
    Jos järjellä ajattelee, niin silloinkin päätyy lopulta siihen tulokseen, että on olemassa jotain meitä suurempaa. Valinta on sinun - tie valmis on, voit löytää sen. Uskallatko kokeilla?

    Äänestä

  • Kokenut kirjoitti:

    Usko on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen asia. Sitä joko uskoo Jumalaan tai sitten ei. Jokainen valitsee ihan itse. Ne jotka valitsevat oikein pääsevät taivaaseen ja ne, jotka ovat katkeria ja uhmakkaita ihmisiä loppuun asti torjuvat taivaan ja valitsevat päättymättömän kurjuuden itselleen helvetissä.
    Jos järjellä ajattelee, niin silloinkin päätyy lopulta siihen tulokseen, että on olemassa jotain meitä suurempaa. Valinta on sinun - tie valmis on, voit löytää sen. Uskallatko kokeilla?

    joo viehättää ajatus että kaikki on jonkun jumalan tekosia. eikö?
    tumpäsee tämä "tiede"
    muutenhan maalima olis litteä ja kaikki?
    pyöris meidän,ihmisten,jumalan kuvien ympärillä
    ja kaikki olis ok?
    ok niin kuin jeesus diggaa lapsia jotka räjäyttää
    itsensä..
    vttumainen fiilis ko hokaa ettei olekkaan maailman
    napa.
    pieni on tämä meidän koti.
    tosi pieni on jos uskallat katsoa yöllä
    taivaalle.
    vähät noista. jeesus fiksas asiat meille
    sopiviksi!

    love

    edit: kantasolu tutkimus on saatanan tekosia!

    Äänestä

  • Kokenut kirjoitti:

    Usko on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen asia. Sitä joko uskoo Jumalaan tai sitten ei. Jokainen valitsee ihan itse. Ne jotka valitsevat oikein pääsevät taivaaseen ja ne, jotka ovat katkeria ja uhmakkaita ihmisiä loppuun asti torjuvat taivaan ja valitsevat päättymättömän kurjuuden itselleen helvetissä.
    Jos järjellä ajattelee, niin silloinkin päätyy lopulta siihen tulokseen, että on olemassa jotain meitä suurempaa. Valinta on sinun - tie valmis on, voit löytää sen. Uskallatko kokeilla?

    "Pelaajan (vedonlyöjän) todistus eli Pascalin vaaka

    Tämä ei ole oikeastaan Jumalan olemassaoloa koskeva todistus. Sillä pyritään kuitenkin osoittamaan, miksi kannattaa uskoa jumalaan. Elämä on tavallaan pelaamista. Meidän kannattaa uskoa Jumalan olemassaoloon ja elää ja toimia kristillisesti, käydä kirkossa jne. Jos jumala on olemassa, saamme hurskaasta elämästämme palkinnoksi taivaspaikan, mutta ne, jotka eivät ole uskoneet, häviävät vedon ja joutuvat helvettiin. Mutta jos on niin, että Jumalaa ei ole olemassa, emme kuitenkaan häviä mitään."

    http://www.teosofia.net/eriusk/akvinolainen.htm

    "Rakkauden" uskonto on olemassa vain pelon voimassta. "Usko meidän totuutemme, tai pala helvetin tulessa"

    Uskallatko sinä vapautua pelosta?

    Äänestä

esittämättä tarjoan lukukokemukseksi Lawrence Kraussin kirjoittamaa kirjaa "ATOMI".

Viihdyttävää kansanomaistettua tekstiä vaikeasta aiheesta. Luonnontieteiden perusasiat on hyvä olla hallussa, mutta eiköhän jo peruskoulusta saa riittävän opin nykyään.

http://www.terracognita.fi/kirjat/9525202518.html

Äänestä

Lue vaikka Fred Adamsin "Elämää multiversumissa". Siinä annetaan todennäköinen selitys sillekin, miksi juuri meidän universumimme on tällainen kuin on.

Äänestä

"...mikä sai aikaan sen että oli todennäköistä että toteutui sarja tapahtumia jok..."

Vastaus:todennäköisyyslasku sai aikaan "todennäköisyyden". Ihan oikeassa maailmassa joko tapahtuu tai ei tapahdu. Jos asia ei näin ole, jään odottelemaan uutista jonka mukaan Britney Spears oli todennäköisesti raskaana hetkeä ennen synnytystä:)

Äänestä

Mielekkäämpää olisi uskoa jumalaan, mutta eipä ole merkkiäkään näkynyt. Muuta kuin ihmisestä lähtöisin olevia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ateisteilla on? kirjoitti:

Evoluutio ei ole termodynamiikan toisen pääsäännön vastaista. Termodynamiikan toinen pääsääntö, joka karkeasti ottaen tarkoittaa sitä, että järjestyksestä syntyy epäjärjestystä, ei edellytä välttämättä epäjärjestyksen kasvua tilanteissa, joissa systeemiin tuodaan ja siitä poistuu energiaa. Tällöin nimittäin paikallinen järjestyksen lisäys on kompensoitavissa systeemin ulkopuolen epäjärjestyksen kasvulla. Tyypillinen esimerkki voisi olla vaikkapa lumihiutaleiden kauniit kuusikulmaiset ja monimutkaiset kiderakenteet. Toinen hyvä esimerkki on hiekanjyvästen erottuminen koon mukaan hiekkarannalla aallokon vaikutuksesta.*

Tahtoisin saada vastauksen kysymykseen siitä mikä sai aikaan sen että oli todennäköistä että toteutui sarja tapahtumia joka aikaan sai sen että syntyi elämän synnyn näkökulmasta suotuisat olosuhteet? Toisin sanoen tuliko jostain energiaa maailmankaikkeuteen jotta pystyi tapahtumaan sarja tapahtumia jonka seurauksena alkoi elämä hiljalleen kehittymään?

Mielestäni on mielekkäämpää ajatella syy edellä kuvatulle tapahtumalle olisi jonkinlainen korkeampi voima -kutsuttakoon sitä Jumalaksi- kuin sokea sattuma.

* http://math.tkk.fi/~mnummeli/ltkrea/evofaq.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu