Sateen takia peruttu Hyväntekeväisyysjalkapallo-ottelu

Etsintäveneentuki Ry järjestää vapaaehtois-työvoimin Hyväntekeväisyysjalkapallo-ottelun kerätäkseen näin varoja ja tukeakseen toimintaansa, joka on erittäin ARVOKASTA ja RASKASTA työtä.

Jo pelkästään pelaajien etsimiseen otteluun, kyselyihin ja järjestelyihin menee monta monituista tuntia vuodessa ennenkuin kaikki on Ok!

Monet julkisuuden henkilöt tulivat ympäri suomea pelaamaan OMILLA kustannuksillaan tukeakseen näin toimintaa.

Miksi näin? Aamu-päivällä ottelu kuulutetaan peruutetuksi sateen takia. Sitten viellä joku kehtaa leimata(yhden)ottelun järjestäjän valehtelijaksi!

Jos tämä kuuluttaja pelkäsi olevansa sokerista niin olisi edes voinut soittaa ottelun järjestäjille ja varmistaa asia, koska on ilmoitettu, että peli pelataan, jos ei muuten niin RANKKARI KISANA!!

Pelaajat on varmasti tottuneet kisailemaan paljon pahemmissakin olosuhteissa, kuin pikkuisessa tihkusateessa, vai kuinka arvelette?

Katsojatkin olivat osanneet varautua sateeseen oikea oppisesti!
Sateenvarjoin, sadeviitoin. Onneksi on joku viisas keksinyt, oivat varusteet säähän kuin säähän!

Tämän kuuluttajan olisi pitänyt kuuluttaa pelaamaan tulleiden julkisuuden henkilöiden nimet mm. Piispa Wille Riekkinen, Marja-Liisa Kirvesniemi, Juha Mieto ym..

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veijo Koljonenkin oli mennyt kotiinsa, koska oli kuullut, että peli on peruttu jäi kuulematta meiltä avauspuhe, jotka eivät olleet kuulemassa perätöntä ilmoitusta!

Antero Mertarantakin olisi tullut pelaamaan, mutta oli joutunut istuskelemaan klo 14.00 lähtien, kun oli kuullut, että peli on peruttu!

Pikkuinen sade ei haitannut pelaajia sen enempää, kuin niitä katsojiakaan, jotka tulivat "sateesta" huolimatta hämmästelemään, että PELATAANHAN TÄÄLLÄ ja Juha Mietokin on kentällä!!

Tällälailla, kun menettelee niin saattaa olla, että tulee aika kuivat karnevaalit ohjelmien puolesta tulevaisuudessa!

KIITOS OTTELUN JÄRJESTÄJILLE JA PELAAJILLE SATEESTA HUOLIMATTA!!

ERITYISESTI HALUAN KIITTÄÄ REINO SAVUKOSKEA!

Eräs Kadonneen läheinen, ei sokerista!
91620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veijo Koljonen on tietämätön asiasta ja hänellekin oli annettu virheellinen tieto asiasta.

Virheellisestä tiedosta johtuen kuulimme avauspuheen hiukan myöhässä.

Pyydän Anteeksi, jos tämä on aiheuttanut sekaannusta!

Kadonneen läheinen

Äänestä
  • Kävelin Helsingin junalta saavuttuani karnevaalialueella poikieni kanssa ja kuulin erittäin selkeän ja melkein paatoksella toimivan kuuluttajan kehuvan hyväntekeväisyysjalkapallo-oottelun alkavan noin tunnin kuluttua Suonenjoen urheilukentällä.Siispä sinne, koska tuottokin menee Etsintäveneen tuelle.Ottelu oli sellain kuin oli,väkisin tehty.Tiistain Sisä-Savon Sanomia lukiessani sukulasiteni luona, tuli kuitenkin suru puseroon. Taasko minua hyvätekeväisyydessä huijattiin.Ottelun tuotto meneekin työttömille ja kehitysvammaisille.Osoite lienee oikea.Kuitenkin annoin apuni eri tarkoitukseen ja pettymykseni oli sen mukainen.Mottoni jatkossa on."Ei senttiäkään hyväntekeväisyyteen"

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kävelin Helsingin junalta saavuttuani karnevaalialueella poikieni kanssa ja kuulin erittäin selkeän ja melkein paatoksella toimivan kuuluttajan kehuvan hyväntekeväisyysjalkapallo-oottelun alkavan noin tunnin kuluttua Suonenjoen urheilukentällä.Siispä sinne, koska tuottokin menee Etsintäveneen tuelle.Ottelu oli sellain kuin oli,väkisin tehty.Tiistain Sisä-Savon Sanomia lukiessani sukulasiteni luona, tuli kuitenkin suru puseroon. Taasko minua hyvätekeväisyydessä huijattiin.Ottelun tuotto meneekin työttömille ja kehitysvammaisille.Osoite lienee oikea.Kuitenkin annoin apuni eri tarkoitukseen ja pettymykseni oli sen mukainen.Mottoni jatkossa on."Ei senttiäkään hyväntekeväisyyteen"

    osaa ottanut! Peli ei varmaan ole ollut tarkoituskaan olla aivan oikean mukainen,koska peliin osallistuneet pelaajat olivat mm.Ex hiihtäjä mestareita! Eivät jalkapalloilijoita. Siihen mihin pelin tuotto meni voisi Etsintäveneen Tuki Ry:n henkilökunta antaa vastauksen. Pelin aikana ainakin kuulutettiin kentällä,että tuotto menee lyhentämättönä Etsintäveneen toiminnan tukemiseen! Kadonneitten henkilöiden läheisiä ajatellen,mihin tuotto meni todellisuudessa? Pitääkö edellä mainittu Sisä-Savon Sanomien lehti artikkeli paikkansa?

    Äänestä

  • Hyväntekeväisyysteen kirjoitti:

    YLEENSÄ NIMIKKEELLÄ HYVÄNTEKEVÄISYYS, RAHAT MENEVÄT OIKEAAN OSOITTEESEEN,OMAAN LOMPAKKOON.

    Äänestä

  • Hyväntekeväisyysteen kirjoitti:

    osaa ottanut! Peli ei varmaan ole ollut tarkoituskaan olla aivan oikean mukainen,koska peliin osallistuneet pelaajat olivat mm.Ex hiihtäjä mestareita! Eivät jalkapalloilijoita. Siihen mihin pelin tuotto meni voisi Etsintäveneen Tuki Ry:n henkilökunta antaa vastauksen. Pelin aikana ainakin kuulutettiin kentällä,että tuotto menee lyhentämättönä Etsintäveneen toiminnan tukemiseen! Kadonneitten henkilöiden läheisiä ajatellen,mihin tuotto meni todellisuudessa? Pitääkö edellä mainittu Sisä-Savon Sanomien lehti artikkeli paikkansa?

    Miksi ihmeessä ruotia asiaa tällaisella keskustelupalstalla? Oikeita vastauksia kysymyksiinne tuskin tätä kautta tulette saamaan, joten eiköhän liene parasta ottaa yhteyttä Etsintäveneen tuki ry:hyn tai Sisä-Savon Sanomiin. Jopa yleisönosasto-kirjoituskin em. lehteen saisi varmaan aikaan vähän parempaa kaikua, kuin asianlaidan tivaaminen TÄÄLLÄ... Ollaan me suomalaiset aikamoisia, kun jaksamme aina valittaa asioista takana päin, mutta emme viitsi tarttua härkää sarvista. Sitten ihmetellään vääryyttä ja sitä, ettei mitään tapahdu. Haloo?

    Äänestä

  • Huh huh kirjoitti:

    Olen samaa mieltä asiasta ja yhdyn täysin vastaukseesi!MIKSI PURNATAAN TÄÄLLÄ?
    Kysykää suoraan järjestäjiltä tai lehdestä!

    Olen 100% varma, että oikea tieto tulee lähiaikoina mihin/miksi rahat on käytetty!

    jos AVUSTUS/TUOTTO on mennyt esim. työttömille tai kehitysvammaisille niin eivät ole ainakaan menneet OMAAN TASKUUN/LOMPAKKOON!!

    EN USKO ENKÄ KÄYTTÄISI NIMITYSTÄ HUIJARIT ETSINTÄVENEETUKI RY:STÄ!!!

    On jokaisen oma asiansa/vikansa mihin keräykseen antaa/osallistuu apunsa ja mihin ei!

    Itse en henk.kohtaiseti osallistu Etsintäveneen tuki Ry:n lisäksi kuin Sota Invalidien keräykseen.

    Rahat menee siihen mihin olen tarkoittanutkin!

    -Kadonneen läheinen-

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kävelin Helsingin junalta saavuttuani karnevaalialueella poikieni kanssa ja kuulin erittäin selkeän ja melkein paatoksella toimivan kuuluttajan kehuvan hyväntekeväisyysjalkapallo-oottelun alkavan noin tunnin kuluttua Suonenjoen urheilukentällä.Siispä sinne, koska tuottokin menee Etsintäveneen tuelle.Ottelu oli sellain kuin oli,väkisin tehty.Tiistain Sisä-Savon Sanomia lukiessani sukulasiteni luona, tuli kuitenkin suru puseroon. Taasko minua hyvätekeväisyydessä huijattiin.Ottelun tuotto meneekin työttömille ja kehitysvammaisille.Osoite lienee oikea.Kuitenkin annoin apuni eri tarkoitukseen ja pettymykseni oli sen mukainen.Mottoni jatkossa on."Ei senttiäkään hyväntekeväisyyteen"

    Moi!
    Jos olet kokenut tulleesi huijatuksi, niin lähetä yhteystietosi ja oma nimesi ja millä summalla olet osallistunut hyväntekeväisyysjalkapallo-ottelun rahoittamiseen.
    Palautan Sinulle laittamasi avustuksen.

    Ystävällisin terveisin

    Reino Savukoski
    Puh.0400-340391
    Toivotan Sinulle kaikkea hyvää elämäsi jokaisena päivänä!

    Äänestä

  • Hyväntekeväisyysteen kirjoitti:

    osaa ottanut! Peli ei varmaan ole ollut tarkoituskaan olla aivan oikean mukainen,koska peliin osallistuneet pelaajat olivat mm.Ex hiihtäjä mestareita! Eivät jalkapalloilijoita. Siihen mihin pelin tuotto meni voisi Etsintäveneen Tuki Ry:n henkilökunta antaa vastauksen. Pelin aikana ainakin kuulutettiin kentällä,että tuotto menee lyhentämättönä Etsintäveneen toiminnan tukemiseen! Kadonneitten henkilöiden läheisiä ajatellen,mihin tuotto meni todellisuudessa? Pitääkö edellä mainittu Sisä-Savon Sanomien lehti artikkeli paikkansa?

    Lue vastaus ja toimi edellä pyydetyllä tavalla!

    Ystävällisin terveisin

    Reino Savukoski

    Äänestä

  • Ei nimi miestä pahenna Koljonen,Koljonen,Miksei Korhonen, s,-46. goodman.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kenen oli päähänpisto? kirjoitti:

Etsintäveneentuki Ry järjestää vapaaehtois-työvoimin Hyväntekeväisyysjalkapallo-ottelun kerätäkseen näin varoja ja tukeakseen toimintaansa, joka on erittäin ARVOKASTA ja RASKASTA työtä.

Jo pelkästään pelaajien etsimiseen otteluun, kyselyihin ja järjestelyihin menee monta monituista tuntia vuodessa ennenkuin kaikki on Ok!

Monet julkisuuden henkilöt tulivat ympäri suomea pelaamaan OMILLA kustannuksillaan tukeakseen näin toimintaa.

Miksi näin? Aamu-päivällä ottelu kuulutetaan peruutetuksi sateen takia. Sitten viellä joku kehtaa leimata(yhden)ottelun järjestäjän valehtelijaksi!

Jos tämä kuuluttaja pelkäsi olevansa sokerista niin olisi edes voinut soittaa ottelun järjestäjille ja varmistaa asia, koska on ilmoitettu, että peli pelataan, jos ei muuten niin RANKKARI KISANA!!

Pelaajat on varmasti tottuneet kisailemaan paljon pahemmissakin olosuhteissa, kuin pikkuisessa tihkusateessa, vai kuinka arvelette?

Katsojatkin olivat osanneet varautua sateeseen oikea oppisesti!
Sateenvarjoin, sadeviitoin. Onneksi on joku viisas keksinyt, oivat varusteet säähän kuin säähän!

Tämän kuuluttajan olisi pitänyt kuuluttaa pelaamaan tulleiden julkisuuden henkilöiden nimet mm. Piispa Wille Riekkinen, Marja-Liisa Kirvesniemi, Juha Mieto ym..

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veijo Koljonenkin oli mennyt kotiinsa, koska oli kuullut, että peli on peruttu jäi kuulematta meiltä avauspuhe, jotka eivät olleet kuulemassa perätöntä ilmoitusta!

Antero Mertarantakin olisi tullut pelaamaan, mutta oli joutunut istuskelemaan klo 14.00 lähtien, kun oli kuullut, että peli on peruttu!

Pikkuinen sade ei haitannut pelaajia sen enempää, kuin niitä katsojiakaan, jotka tulivat "sateesta" huolimatta hämmästelemään, että PELATAANHAN TÄÄLLÄ ja Juha Mietokin on kentällä!!

Tällälailla, kun menettelee niin saattaa olla, että tulee aika kuivat karnevaalit ohjelmien puolesta tulevaisuudessa!

KIITOS OTTELUN JÄRJESTÄJILLE JA PELAAJILLE SATEESTA HUOLIMATTA!!

ERITYISESTI HALUAN KIITTÄÄ REINO SAVUKOSKEA!

Eräs Kadonneen läheinen, ei sokerista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu