Eli vähän ajatuksia siitä mikä saa ihmiset hurahtamaan eri uskontoihin ja miksi jotkin ovat hengellisille puolille immuuneja. Eli kyse on vain ja ainoastaan siitä miten tulee toimeen kuolemanpelon kanssa. Ihmiset jakaantuu sen osalta kahtia eli kunnioittaako enemmän kuolemaa vai itseään. Kuolemanpelkohan on ihmisen vahvin tunne ja sen voittaminen vaatii hirmuisesti työtä eli omalla hengellään leikkimistä. Eli kaikki ihmisen tunteet on voitettavissa, kuolemanpelko aiheuttaa aluksi valtavan paniikkireaktion mutta sillä leikkiminen turruttaa jopa siihen.
Eli itsellä on helluntalaissuku, isäukko perheensä musta lammas eli sinut kuolemanpelkonsa kanssa kuten itsekin olen nykyään. Hemmetin käännytysjuttujen takia näin itsekin painajaisia joissa itse saatana kuristaa ja tuntee tukehtuvansa joka aiheutti herätessä melkoisen paniikin. Tuli kuitenkin koettua oikeassa elämässä vielä suurempia tunteita eli aina on koitettu kikkailla vähän kaikella suhteellisen vähäinen kunnioitus omaa elämää kohtaan ja joku vuosi sitten koin auton ratissa hetken jolloin olin aivan varma kuolemasta, säilytin kuitenkin toimintakyvyn ja selvisin rimaa hipoen elävien kirjoissa. Kyseinen silmä silmästä tilanne kuoleman kanssa ja ko. pelon voittaminen jätti kuitenkin jälkeensä sen että vaikka noita painajaisia edelleenkin näkee niin herätessä ei ole minkäänlaista paniikkia, pikemminkin vain virne naamalla johtuen uudesta voitetusta taistelusta sisäistä demoniaan vastaan.
Kommentteja?
Eli itsellä on helluntalaissuku, isäukko perheensä musta lammas eli sinut kuolemanpelkonsa kanssa kuten itsekin olen nykyään. Hemmetin käännytysjuttujen takia näin itsekin painajaisia joissa itse saatana kuristaa ja tuntee tukehtuvansa joka aiheutti herätessä melkoisen paniikin. Tuli kuitenkin koettua oikeassa elämässä vielä suurempia tunteita eli aina on koitettu kikkailla vähän kaikella suhteellisen vähäinen kunnioitus omaa elämää kohtaan ja joku vuosi sitten koin auton ratissa hetken jolloin olin aivan varma kuolemasta, säilytin kuitenkin toimintakyvyn ja selvisin rimaa hipoen elävien kirjoissa. Kyseinen silmä silmästä tilanne kuoleman kanssa ja ko. pelon voittaminen jätti kuitenkin jälkeensä sen että vaikka noita painajaisia edelleenkin näkee niin herätessä ei ole minkäänlaista paniikkia, pikemminkin vain virne naamalla johtuen uudesta voitetusta taistelusta sisäistä demoniaan vastaan.
Kommentteja?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuolema on sellainen. Sen takia en uhraa puolikastakaan ajatusta sille.
En tiedä pelkäänkö kuolemaa tosipaikan edessä. En ole koskaan joutunut mittaamaan asiaa.
Se tulee mikä on tullakseen. Muuan entinen opettajani oli sitä mieltä, että uskoontulo on alkavan mielisairauden ensimmäinen oire. Mene ja tiedä sitten.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että uskoa tarvitaan. Se voi ehkäistäkin hulluksituloa, kun voi kääntyä Jumalan puoleen silloin kun muuta toivoa ei ole. Esim. sairaus, syntymävammaisuus j.n.e.
Itse olen ollut mitä ilmeisemmin ateisti jo ipanasta asti. Silti en demonisoi mitään uskontoja, koska niistä voi olla henkistä tukea ihmiselle joka itse välttämättä selviäisi omien ongelmiensa kanssa. Kuolemanpelko on yksi näistä.
Mitä sitä kuolemaa pelkäämään kun kyllä sitä meistä jokainen potkaisee tyhjää ennemmin tai myöhemmin. Pelon varjossa ei ole hyvä elää.
kompastelua ja paniikkihäiriötä ym elämässäni,myös kuolemanpelkoa,saatana-unia ym joskus,mutta Jeesuksen tultua(otetuua)eläämääni Herrakseni ja Vapahtajakseni on elämäni muuttunut ihanalla ja jännittävällä tavalla.Kaikki entinen on jäänyt ja uusi on sijaan tullut-vähän kuin Raamatussa sanotaan.Pelkoni ym katosivat ja sisäinen tyhjyys täytettiin Jeesuksen Pyhällä Hengellä,rakkaudella,rauhalla ja ilolla.
Avioero väistyi uskoni myötä vaikka mieheni ei ollutkaan uskossa,eikä oikeastaan vieläkään niinkuin minä.Hän on tosin nähnyt ihmeitä niin läheltä,ettei voi kieltääkään Jeesuksen olemassaoloa.Vanhempanikin ovat hiljattain tulleet uskoon ja saaneet kokea ihmeellistä siunausta Jumalan kädestä monien tuskaisten vuosien jälkeen.Että kyllä Jumala on todellinen,Häntä pitää vain rohkeasti lähestyä,puhua Jeesukselle ja pyytä anteeksi ja pyytää että Jeesus lisäisi uskoa,jos sitä ei ole.Ihmeitä tapahtuu ;)
Luonnollinen itsesuojeluvietti ja kulttuurievoluution kautta tullut pelko.
Jälkimmäiseen näistä voi vaikuttaa ja edellinen katoaa pikku hiljaa iän karttuessa.
Itse en halua kuulua mihinkään uskonnollisiin "aivopesu-järjestöihin". Kertoo kyllä paljon tuokin näistä järjestöistä, että näkee kamalia painajaisia ties mistä mitä ei ole olemassakaan. Pelolla hallitaan, mutta on tietysti jokaisen oma asia mihin uskoo tai on uskomatta. Lapsesta saakka annettu hyvä tapakasvatus ja opetus kunnioittamaan toisia ihmisiä, eläimiä,luontoa yleensäkin, on paljon terveempi tapa oikeaoppiseen elämään kuin pelottelu jollain näkymättömällä.Ihmisestä itsestään löytyy se hyvä ja paha. Mikään ääripää ei ole hyvä. Vaikeuksia ja kuolemaa on elämässäni ollut, mutta kaikesta tähän asti selvitty kyyneleiden ja läheisten ihmisten avulla. En mieti kuolemaa, se tulee kun on tullakseen. Hymyillen hyvällä omallatunnolla elämää ja vanhoja arvoja kunnioittaen elelen eteenpäin. Hyvä tavat ja lähimmäisen rakkaus ovat kaiken perusta hyvälle elämälle.
Miksi kuolemaa pitäsi pelätä tai kuvitella, että toisten ihmisten puheet aiheuttavat pahoja unia. Kyllä niihin vallan muut syyt ovat.
Olen kerran käynyt rajan takana. Odotin toista lastamme ja seitsemän aikoihin kesäaamuna sydämeni ja hengitykseni oli pysähtynyt.
Mieheni huomasi sen ja alkoi ravistella minua
ja saikin vähän ajan päästä sydämeni ja keuhkoni uudelleen toimimaan, Sitä ennen olin ehtinyt käydä läpi pitkän pimeän tunnelin, jonka
toisessa päässä oli valoa hehkuva hahmo. Kun pääsin lähelle, tajusin, että Jeesus seisoi edessäni täynnä rakkautta, joka valon tavoin hehkui hänen vaatteistaan valkeana ja keltaisena
sulkien minutkin Hänen rakkautensa valtapiiriin.
Se, mitä täällä sanotaan rakkaudeksi, on niin pieni murto-osa taivaallisesta rakkaudesta,
että nuo meidän suuret tunteemme ovat kyllä muruja ja pieniä valonsäteitä.
Ok, palasin tänne, ei ollut vielä aika lähteä.
Neljä-viisi päivää olin miehelleni vihainen, koska
hän veti minut pois täydellisestä rakkaudesta,
sitten totuin taas elämään tässä vajavaisuuden maassa.
En pelkää kuolemaa, koska tiedän, ketä rakastan ja kuka minua odottaa rajan takana.
Ja summa summarum: meidän ainoa oleellinen tehtävämme täällä maan päällä on päättää, millaisessa valtapiirissä haluamme elää tässä elämässä ja tämän elämän jälkeen.
Uskossa olen. En ole uskovan suvun jäsen,
vaikka mielelläni olisinkin, monet asiat olisivat paljon helpompia. Uskonratkaisuni tein siinä tilanteessa, että omat voimat eivät enää riittäneet, olisi ollut edessä avioero.
Silloin, vähän yli 30-vuotiaana nöyrryin ja
pyysin Jumalalta voimaa. Siitä lähtien Hän on ollut voimani ja rakkauteni, eikä Hänessä ole pelkoa.
mitään viisauksia tule juuri nyt mieleen.
metka juttu kuitenki että moni, ellei
kaikki ennen meitä on kuollut.
joo jeesus oli eri mies, jep jep.
minä kuolen ja sinä kuolet ja meidän lemmikitkin kuolevat.
so what?
jekku on siinä että osaa jättää lapsille hyvän
elämän..
sepä onkin vaikeaa ko pitää kokoajan ajatella itseä.
mitään mut ajatus.
love