Erityistarkkailussa

Kirjoitan viestini osissa eri kirjastojen koneilta. Ottakaa osat talteen että kokonaiskuva tilanteesta välittyisi teille, jokainen kristitty tulee tarvitsemaan näitä tietoja pian.

Kertomani kaltainen 666-luettelointi tapahtuu ensisijaisesti uskonlahkojen itsensä toimesta. Mm. Jehovan Todistajien ja Vapaakirkon johtohahmoja on jo uhkailtu valtion "erityistarkkailulla" johon heidän on alistuttava ja esim. salassa toimitettava tietoja jäsenistään etteivät joutuisi vaikeuksiin.

Suomessa mielenkiinto keskittyy aivan erityisesti hellluntaiseurakuntaan jonka solumaista verkostoitumista on virallisissa dokumenteissa kuvattu suoraan "terroristijärjestölle ominaisena".

Luettelointityötä tekevät tahot eivät tiedä työnsä todellista tarkoitusta... tai edes työnantajaansa.
13874
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mene heti aamulla kirjastoon uudestaan ja pelottele ihmisiä oikein kunnolla.

Viestejäsi odotellaan !

Äänestä
  • palvelet vain: 666

    Äänestä

  • "TOTUUS TEKEE VAPAAKSI". Mutta tuo sinun sanomasi aiheuttaa vain onnettomuutta.
    Tietenkin se on totta sinulle, mutta se on silti 100% harhaa.

    Äänestä

  • Raamattu sanoo kirjoitti:

    "TOTUUS TEKEE VAPAAKSI". Mutta tuo sinun sanomasi aiheuttaa vain onnettomuutta.
    Tietenkin se on totta sinulle, mutta se on silti 100% harhaa.

    Jesaja.8:3-4.Ja minä lähestyin vaimoani,ja hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan.Herra sanoi minulle;>>anna hänelle nimeksi Pakene-Saalis-Ryöstäjä-Lähenee,sillä ennenkuin tämä lapsi on oppinut sanomaan "isä ja äiti" viedään Damaskon aarteet ja Samarian ryöstösaalis Assyrian kuninkaan jalkojen juureen.>>

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Ei liittynyt millään tavoin tähän keskusteluun, vaan oli yritys saada keskustelu sinun harhojesi tielle.

    Äänestä

  • TUO SINUN VIESTISI kirjoitti:

    Ei liittynyt millään tavoin tähän keskusteluun, vaan oli yritys saada keskustelu sinun harhojesi tielle.

    Odotellaan sitä kirjaston aukeamista rauhassa,
    Nyt on jo Jehovantodistajat ,Helluntalaiset ja Vapaakirkkolaiset viestiketjun aloittaja pelotellut" pata luhaksi" .

    Nyt hänellä näpit syyhyää siihen toisee viestiin.
    Jahka kun jostain jäljittämätön kone löytyy!
    Voisi hän kirjoittaa sen aliotukseeni;
    Maailmanloppu osastolle tai Raamattu osastolle ei niitä kukaan lue pysyvät em .uskonliikkeiltä salassa niille kait ei saanut kertoa vai pitikö niiden pelätä , yrittäisi tänään kertoa tuonkin asian vähän tarkemmin ettei tarvitsisi päiväkausia miettiä , Mistä kysymys on ?

    Oletko todella se sama nimimerkki tuhat ja yksi joka on tällä palstalla kirjoittanut niin osuvasti Danielin unista? Olen hämmentynyt... luulin tunnistavani teksteistäsi sen saman ymmärryksen jota minunkin sanomani vaatii... ettei kyseessä ole vain teoreettiset asiat, että ihmisen on toimittava eikä vain odotettava. Mutta nyt sanotkin kaikille minun pyrkivän vain pelottelemaan... kuvitteletko tosiaan niin vai onko sinulla muita syitä tehdä niin? Tutki sisintäsi. Ja näkyäsi.

    Äänestä

  • Orjantappura kirjoitti:

    Valitettavasti yhtäläisyys merkkiä en huomannut ja näky on kohdallani näkemys !

    ja tulkintani ; Danielin unet !

    En ihan kaikille kerro ja jostain syystä en vieteissäni voi aliarvioida toisien viestejä niitä pitäisi pystyä käsittelemään tasapuolisesti mutta kun huonosti ilmistuna asia näyttää aina joskus tuolta juuri kuten sen
    ilmaisitkin. Sori jos luulin peloittelijaksi etkä ole ,erehtyminen on inhimillistä !

    Äänestä

Taikausko ja vainoharha, nuo ehtymättömät luonnonvarat. Unohtamatta tietenkin pohjatonta tyhmyyttä. Mutta kun uskiksilta on normaalin terveen järjen käyttö kiellettyä, niin sitten seuraukset ovat tuollaiset. Säälittävää.

Äänestä
  • Tuskin meistä KUKAAN on 100% terve, jos hakeutuu
    näiden aiheiden pariin. Jokainen on alkanut ihme-tellä miksi KAIKKI menee päin helvettijä. UpSideDown...Oikea on valhetta ja Valhe on..... OIKEIN?

    Äänestä

Kiitoksia kovasti varoituksistasi. On suorastaan oletettavaa, että uskovien toimintaa seurataan yhä tarkemmin nyt, kun vihollinen on valmistelemassa siirtojaan ihmisiä yhä pahemmin orjuuttavan valtajärjestelmän aikaansaamiseksi.

Tavoitteena on tietenkin turmella ja tuhota Kristuksen kuningaskunta maan päältä - tuo Jumalan Sanan mukaan ainoa oikea yhteiskuntajärjestys ja hallinto maan päällä.

Mutta ne, jotka toimivat Jumalan hyvää tarkoitusta vastaan, joutuvat lopulta häviölle ja perivät kadotuksen.
Kun Jumalan Sana, Kristus on kukistanut kaiken vastarinnan tässä jo perustetussa kuningaskunnassaan, hän ojentaa sen jälkeen kuningaskuntansa Isälle. (1.Kor.15:24)

Olkaa siis Kuningaskunnan rakentajia ja tukijoita!

Äänestä
  • Orjantappuran kirjoittamat viestit ovat sävyltään dramaattisia, mutta kertovat kyllä ihan aidosta asiasta

    Äänestä

Sinäkin olet nyt erityistarkkailussa. Provojen paljastaja tarkkailee sinua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Orjantappura kirjoitti:

Kirjoitan viestini osissa eri kirjastojen koneilta. Ottakaa osat talteen että kokonaiskuva tilanteesta välittyisi teille, jokainen kristitty tulee tarvitsemaan näitä tietoja pian.

Kertomani kaltainen 666-luettelointi tapahtuu ensisijaisesti uskonlahkojen itsensä toimesta. Mm. Jehovan Todistajien ja Vapaakirkon johtohahmoja on jo uhkailtu valtion "erityistarkkailulla" johon heidän on alistuttava ja esim. salassa toimitettava tietoja jäsenistään etteivät joutuisi vaikeuksiin.

Suomessa mielenkiinto keskittyy aivan erityisesti hellluntaiseurakuntaan jonka solumaista verkostoitumista on virallisissa dokumenteissa kuvattu suoraan "terroristijärjestölle ominaisena".

Luettelointityötä tekevät tahot eivät tiedä työnsä todellista tarkoitusta... tai edes työnantajaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu