EU riistää lapsilta?

EU-Suomen Mtv 3:n uutiset esittivät ilmeisesti taas vanhaa hivutuspropaansa viikolla 23?

Taas todettiin, että Eu-Suomen pitäisi siirtyä kohti "eurooppalaista" kesälomajärjestelyä (Mtv 3:n käsitys, mitä se oikeastaan tarkoittaakaan...?).

Lomaa voisi olla mahdollisesti vain parin viikon jaksoissa, enenmmän elokuussa -ja voisipa kesälomia (!) pitää syksylläkin, kuvailee mtv 3.

Liike-elämä näet tekee esim. yrityskauppoja paljon kesäisin, ja ne täytyy hoitaa. Haittapuolena on taas ilmeisesti nuo työntekijöiden harmilliset lapsiperheet lomineen. Koululaisten lomat kun ovat pohjoisen EU-Suomen lämpimimpään ja valoisimpaan aikaan kesäkuussa ja heinäkuussa.

Siihen pitäisi saada ilmeisesti Mtv 3:n ja liike-elämän mukaan muutos. Vanhempien ja lapsiensa tulisi siis pysyä enenmmän töissä sekä koulussa, ja lomilla sen sijaan vain parin viikon jaksoissa? Ja voihan sitä jollakin direktiivillä päättää, että kesä on EU-Suomessakin vielä tai vasta syys-lokakuuta?

Joka tapauksessa Eu-Suomen mtv 3:n ja EU:n liike-elämänvaatimuksista uutisten pohjalta tuli ainakin sellainen vaikutelma, että jotenkin lapsilla ei saisi olla oikeutta pitää pohjoisen pallonpuoliskon lämpimimpään ja valoisimpaan aikaan (terveellinen ulkoilmakausi:kesä-heinäkuu)yhtäjaksoisia lomia? Eli EU:n köyhdyttämän nettomaksajan EU-Suomen työläiset ja keskiluokka lapsineen eivät saisi edes iloita ilmaisesta kesän lämmöstä, ja auringon valon terveellisyydestä (sitä vitamiinia)? Ja kouluhenkilökunta vaan kouluihin kesähelteille"paistumaan" kesäksi, kun liike-elämän on saatava tehdä voittoa...?

Eli lapset, koulut ja lapsiperheet palvelemaan paremmin liike-elämän ja kansainvälisen suurpääoman tarpeita. Kun ne yrityskaupatkin on kesällä...? Mitäpä sitä kasvoton Eu-mammonavalta lapsista, lapsiperheistä ja koululaitosten hyvinvoinnista? Paitsi, jos ne saadaan valjastettua liike-elämän hyväksi?

No mutta, voihan sitä "vapaassa" EU:ssa matkustaa etelän rannoille milloin vain? Totta kai, ne harvat business-eliitin perheet elävät kartanoissaan ja maailmoissaa omaa öky-elämäänsä...
2343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Asiaa! ainahan öky rikkailla ja köyhänkansan riistäjillä teollisuusjohtajilla ja sak laisilla Isänmaan pettureilla on ollut varallisuutta lähteä hillumaan muualle kun työttömäksi jääneet ovat saaneet tyytyä ihan vaan korkeintaan pohjoimaihin! ei se meitä eu meitä tavallisia Suomalaisia ole rikastuttanut yhtään koko eu on pelkkää paksa puhetta! irti vaan eusta:)

Äänestä
  • vaikka en kuulu niihin työttömiin, olen 25v tehnyt tehdastyötä, siltikään minulla ei enää ole varaa matkustaa eu-maissa vaan juuri kävin halvassa bulgariassa nauttimassa halvasta ruuasta, halvoista vaatteista, halvasta viinasta, halvasta kampaamopalvelusta sekä halvasta kauneudenhoidosta, tähän minulla ei olisi suomessa varaa eikä missäkään muussakaan eu-valtiossa. mikä nyt mättää tässä yhteiskunnassa?? masentuneisuus kukoistaa, itsemurhatilastoja seurataan, rattijuopot lisääntyy ym. eikö yhteiskunta ja eu- pidäkkään huoli kansastaan?? taksimatka bulgariassa maksaa 25 kilometrin päähän 5 euroa, suomessa se maksaa 30e, olisiko rattijuopou vältetty jos kansalla olisi varaa käyttää taksipalveluja enempi? no olen vain koulujakäymätön ihminen mutta olen kuitenkin varma, että tämä ahdistus johtuu tästä yhteiskunnasta ja sen säännöistä, lakipykälistä ja verotuksesta. valtiovallan päättäjät istuvat miettimään kokouksissaan, että mitähän vittumaista nyt keksittäisiin, ettei suomalaisella vaan mene hyvin ja mitä nyt holhottaisiin.
    näinkin tyhmä esimerkki, kuin kissojen irtipito, tälläisellä lakipykälällä vaan ruokitaan niitä kylähulluja jotka vihaa kissoja, laki antaa niille nyt mahdollisuuden haastaa riitaa naapureiden kanssa irtokissoilla!
    Suomalainen kauppa ja kauppaketju olisi saatava kuriin, että kansalla olisi muutakin ostettavaa päälleen, kuin ylihintaiset ja valmiiksi vanhanaikaiset rentut mitä nyt suomessa myydään.
    miksi suomessa ei ole enempi ulkomaisia vaateketjuja? olisiko hintakilpailu liian kovaa vai mistä johtuu? eikö suomalaisten hyvinvointi liikuta meidän kansanedustajia ja ministereitä? eikä siihen hyvinvointiin kuulu jatkuva sääntöjen ja laki-ym asetusten laatiminen, holhoaminen ja verotuksen lisääminen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


köyhiltä lomatkin? kirjoitti:

EU-Suomen Mtv 3:n uutiset esittivät ilmeisesti taas vanhaa hivutuspropaansa viikolla 23?

Taas todettiin, että Eu-Suomen pitäisi siirtyä kohti "eurooppalaista" kesälomajärjestelyä (Mtv 3:n käsitys, mitä se oikeastaan tarkoittaakaan...?).

Lomaa voisi olla mahdollisesti vain parin viikon jaksoissa, enenmmän elokuussa -ja voisipa kesälomia (!) pitää syksylläkin, kuvailee mtv 3.

Liike-elämä näet tekee esim. yrityskauppoja paljon kesäisin, ja ne täytyy hoitaa. Haittapuolena on taas ilmeisesti nuo työntekijöiden harmilliset lapsiperheet lomineen. Koululaisten lomat kun ovat pohjoisen EU-Suomen lämpimimpään ja valoisimpaan aikaan kesäkuussa ja heinäkuussa.

Siihen pitäisi saada ilmeisesti Mtv 3:n ja liike-elämän mukaan muutos. Vanhempien ja lapsiensa tulisi siis pysyä enenmmän töissä sekä koulussa, ja lomilla sen sijaan vain parin viikon jaksoissa? Ja voihan sitä jollakin direktiivillä päättää, että kesä on EU-Suomessakin vielä tai vasta syys-lokakuuta?

Joka tapauksessa Eu-Suomen mtv 3:n ja EU:n liike-elämänvaatimuksista uutisten pohjalta tuli ainakin sellainen vaikutelma, että jotenkin lapsilla ei saisi olla oikeutta pitää pohjoisen pallonpuoliskon lämpimimpään ja valoisimpaan aikaan (terveellinen ulkoilmakausi:kesä-heinäkuu)yhtäjaksoisia lomia? Eli EU:n köyhdyttämän nettomaksajan EU-Suomen työläiset ja keskiluokka lapsineen eivät saisi edes iloita ilmaisesta kesän lämmöstä, ja auringon valon terveellisyydestä (sitä vitamiinia)? Ja kouluhenkilökunta vaan kouluihin kesähelteille"paistumaan" kesäksi, kun liike-elämän on saatava tehdä voittoa...?

Eli lapset, koulut ja lapsiperheet palvelemaan paremmin liike-elämän ja kansainvälisen suurpääoman tarpeita. Kun ne yrityskaupatkin on kesällä...? Mitäpä sitä kasvoton Eu-mammonavalta lapsista, lapsiperheistä ja koululaitosten hyvinvoinnista? Paitsi, jos ne saadaan valjastettua liike-elämän hyväksi?

No mutta, voihan sitä "vapaassa" EU:ssa matkustaa etelän rannoille milloin vain? Totta kai, ne harvat business-eliitin perheet elävät kartanoissaan ja maailmoissaa omaa öky-elämäänsä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu