Miksi eksytään?

Jo toiselle sivulle siirtyneessä keskustelussa,(ei Jeesus kysy oletki vl...) alettiin puhua eksytyksistä. Vastasin sinne, mutta koska aihe on tärkeä ja keskustelut hautautuvat pian tuonne arkistoon, päätin aloittaa tästä oman aiheen.

Mark. 12:24 Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, ja mistä syystä? Koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

Raamattu on uskovan ihmisen kartta. Kompassi Pyhä Henki,joka on lähetetty oppaaksemme tänne maan päälle.Hän kirkastaa Kristusta ja avaa Jumalan sanaa. Hän innoittaa tutkimaan sanaa.

Eksyttjiä liikkuu keskudessamme jatkuvasti. Saatana joukkoineen kulkee ympärillä kuin kiljuva Jalopeura, etsien kenet saisi niellä. Usein se tulee esiin valkeuden vaatteissa. Sillä kuka nyt tahallaan lähtisi pahaa seuraamaan. Saatana tuntee raamatun paremmin kuin uskovat keskimäärin, siksi se osaa eksyttää, jos mahdollista valitutkin.

Sana sanoo,että vastustakaa perkelettä niin se teistä pakenee. Miten sitä vastustetaan? Samoin kuin Jeesus aikoinaan teki, kun saatana kiusasi häntä erämaassa. Jumalan sana on hengen miekka, sillä voimme vastustaa niitä kavalia juonia joita vihollinen punoo. Mutta se edellyttää sanan tuntemista. Jos meitä ei kiinnosta mitä raamattu sanoo, olemme huomattavasti heikommalla pohjalla.

Lucifer oli taivaassa ollessaan ylistyksen johtaja, ihana valkeuden enkeli, joka lankesi omaan ihanuuteensa. Siksi se vihaa ylistämistä. Ylistäminen ja palvonta ovat hengellisiä sota-aseita, samoin kuin ilo Herrassa. Kun kohotamme riemuhuudon herralle, Pakenee demonijoukot juoksujalkaa pois.

Uskovan tulee ymmärtää asemansa Kristuksessa. Se auktoriteetti jonka hän on seuraajilleen antanut, auttaa vastustamaan eksytystä. MEidän on rohkeasti opittava käyttämään auktoriteettiamme hengellisessä sodankäynnissä.

Eksytyksiä on niin monenlaisia, koska saatana on tuhansien juonten mestari. Hyvänä esimerkkinä eksytyksestä on parapsykologia, jonka yhteydessä puhutaan Jumalasta, rakkaudesta, jne. Ennen meedio istuntoja rukoillaan Jumalaa ja kuitenkin otetaan yhteyttä vainajahenkiin, joka on raamatun mukaan kiellettyä.

Jumala ei toimi koskaan omaa sanaansa vastaan. Jumala seisoo sanojensa takana. Siksi ei ole poikkeuksia. Ei voida esim. sanoa, ettei Jumala nyt tästä välitä, vaikka teen huorin, koska teen sitä rakkaudessa. Ei Jumala välitä vaikka varastan, koska varastan nälkääni. Tällainen ei kertakaikkiaan käy.

Näinä lopun aikoina on äärimmäisen tärkeää valvoa! On aika vetäytyä etsimään Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan. On aika löytää todellinen henkilökohtainen suhde Jeesukseen ja opetella kuulemaan hänen äänensä. On aika luopua synnistä, pyhittäytyä ja antaa koko elämänsä pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluiseksi uhriksi. On aika palvoa häntä Hengessä ja totuudessa.
30833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Lucifer tosiaankin esiintyy usein valkeuden enkelinä, mutta tästä en nyt ole aivan varma..

Lucifer lankesi syntiin ja Jumala on kautta aikain antanut hänen koetella ihmiskuntaa.

Mutta eikö hänen Taivaasta karkoittamisensa ole vielä edessäpäin?

Äänestä
  • "Mutta eikö hänen Taivaasta karkoittamisensa ole vielä edessäpäin?"

    Joh. 11:31, Ilm. 12:10 - On karkotettu jo!

    Äänestä

  • Mikke kirjoitti:

    "Mutta eikö hänen Taivaasta karkoittamisensa ole vielä edessäpäin?"

    Joh. 11:31, Ilm. 12:10 - On karkotettu jo!

    Kiitos..

    Äänestä

  • lucifer karkoitettiin taivaasta jo ajat sitten. Raamattu sanoo, etta lucifer oli ylistyksen johtaja taivaassa, mutta han ylpistyi ja halusi Jumalan paikan. Jumala ei sieda ylpeytta, joten Han heitti luciferin maan ilmakehaan luciferin palvelijoiden kanssa.
    eli sen jalkeen lucifer on hallinnut maan ilmakehaa josta Raamattu puhuu. ja tasta syysta etta lucifer oli Jumalan enkeli, lucifer tuntee myos Kirjoituksia ja Jumalan persoonallisuutta, se kayttaa hyvakseen nokkeluuttaan huijatseen ihmisia valheilla.

    Äänestä

..sinulla on niin kauhea tarve saada ihmiset
uskomaan, että juuri sinun tapasi on oikea, muut eksyttävät.

Oletko juuri tullut uskoon?

Tunnetko käännyttämiesen oikeaan uskoon,
jotenkin kutsumuksenasi?

Kuuleppa sisar hyvä:
Lepää sinä siinä armossa ja pelastuksessa,
jonka olet jo saanut.

Älä suotta kanna huolta muista ihmisistä.

Kyllä JUMALA ON VOIMALLISEMPI kuin yksikään
ihminen kääntämään ihmisen katseen puolelleen.

Jumala toimii maailmassamme koko ajan,
vaikka täällä onkin ns. "pimeyden lähettilöitä"

Jumala on NIIN SUURI, ettei hän anna lapsensa
astua harhaan.

Ei kukaan ihminen pysty eksyttämään ketään,
kyllä Jumala puuttuu sellaiseen ja antaa
ihmiselle sydämeen tiedon siitä, onko hän
oikealla tiellä vai ei.

Jumala ei ole yksiselitteinen käsinkosketeltavissa
oleva olento.

Jumala on kaikkialla.

Me kukin löydämme varmasti omalla ajallaan Jumalan.

Tuo käsky "menkää ja opettakaa", se on taRkoitettu
sen ajan opetuslapsille.

Meidän aikamme on niin paljon erilainen,
että on otettava huomioon,
kulttuuri,maanosa, rotu ja kaikki muu.

Kaikkivaltias on kaikkialla ja on keskellämme.

Lepää siinä armossa,joka sinulle on annettu.
Ja toivota Jumalan siunausta ja rukoile armoa muillekin.

Tuolla "pakko käännyttämisellä" saa vain aikaan
eripuraa ja riitaa.

Anna Jumalan tehdä työnsä.

Jumalan siunausta ja rauhaa toivottaen;

Jumalan lapsi

Äänestä
  • tähän

    (Jumala on NIIN SUURI, ettei hän anna lapsensa
    astua harhaan.

    Ei kukaan ihminen pysty eksyttämään ketään,
    kyllä Jumala puuttuu sellaiseen ja antaa
    ihmiselle sydämeen tiedon siitä, onko hän
    oikealla tiellä vai ei.)

    Turhaanko Jeesus varoittaa omiansa eksyttäjistä?
    Turhaanko Paavali varoittaa omia eksyttäjistä?

    Kyllä eksyä voi jos ei ole puhdas omatunto.
    Jumala voi antaa eksyneelle ihmiselle tunnon, jos tahtoo.

    Äänestä

  • on kyllä vielä voimassa, eikä meidän aikamme loppujen lopuksi paljoa eroa tuosta ajasta.

    Lisäksi. Ei ole kysymys pakkokäännyttämisestä. Jeesus kehottaa "houkuttelemaan" ja "maanittelemaan" ihmisiä karitsan häihin.

    Lue kertomus rikkaasta miehestä joka piti juhlat, mutta yksikään ystävistä ei halunnut tulla.

    Äänestä

  • kirjoitus.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    tähän

    (Jumala on NIIN SUURI, ettei hän anna lapsensa
    astua harhaan.

    Ei kukaan ihminen pysty eksyttämään ketään,
    kyllä Jumala puuttuu sellaiseen ja antaa
    ihmiselle sydämeen tiedon siitä, onko hän
    oikealla tiellä vai ei.)

    Turhaanko Jeesus varoittaa omiansa eksyttäjistä?
    Turhaanko Paavali varoittaa omia eksyttäjistä?

    Kyllä eksyä voi jos ei ole puhdas omatunto.
    Jumala voi antaa eksyneelle ihmiselle tunnon, jos tahtoo.

    Mutta olen edelleen sitä mieltä,
    että aliarviomme Jumalan voimallisuuden
    ja kaikkivaltiaana olemisen jos uskomme
    että muut voivat meitä eksyttää.

    Mutta kuten sanoit, jos on puhdas omatunto......

    Ihmisellä on omtunto,
    ihmisellä on ymmärrys ja tieto ja tahto.

    Hän voi valita haluaako palvella
    hyvää vai pahaa.

    Jumala on antanut ohjeita raamatussa, että tajuaisimme paremmin mikä on oikein ja mikä väärin,
    ei Jumala ole pahuuden jumala vaan
    RAKKAUDEN JUMALA

    Kaikki, jotka hyvää tekevät vaikuttavat yhdessä Jumalan kanssa.

    Jumala on siis käsite. Pyhä Henki.
    Elämän ohje nuora.
    Tee muille niinkuin haluaisit heidän sinulle tekevän.

    Voi voi tätä tuomitsevaa maailmaa.

    Onko todellakin niin, että
    pieni on se joukko joka taivaaseen pääsee.

    Alkaa tuntumaan siltä.

    Ja taivas. Onko se täällä maanpäällä.
    Vaiko kuoleman jälkeen sinne sitten mennään.

    Jos taivas on maanpäällä, niin todella pieni on se joukko,
    joka viisaasti elää elämäänsä
    niin,että se olisi mielekästä ja hyvää.

    Äänestä

  • Menkää kaikkeen maailmaan... kirjoitti:

    kirjoitus.

    En minä halua viedä teiltä sitä uskoa mikä teillä on....
    Olkaat hyvät sisaret ja veljet vaan uskossanne
    vahjoja
    Mietin vaan miten paljon jää elämättä, jos noin kirjaimillisesti tuota raamattua noudattaa.
    Uskossa pitäsi ottaa huomioon, aikakausi ja kulttuuri.

    Ok jos olette sitä mieltä, että tämä on oikea tapa
    uskoa. Olkoon.

    Minun uskoni ja Jumalani on paljon avarakatseisempi.
    Vaikka Hänkin on raamatun Jumala.

    Äänestä

  • Kuulepas sinä nukkuva rauhan rakastaja! Jeesus on antanut meille uskoville lähetyskäskyn, sen perusteella Sarahkin tuntee vastuunsa uskovana ja haluaa kertoa evankeliumin sanomaa tällä sektorilla.

    Äänestä

  • Hessu kirjoitti:

    Kuulepas sinä nukkuva rauhan rakastaja! Jeesus on antanut meille uskoville lähetyskäskyn, sen perusteella Sarahkin tuntee vastuunsa uskovana ja haluaa kertoa evankeliumin sanomaa tällä sektorilla.

    Se on hieno asia.
    Lähetyskäskyn.
    No tottakai sitten.
    Ei vain pidä sitten lukea jokaista tekstiä, joka tuntuu ahdaskatseiselta.
    (=sanoin tuon itselleni)

    Suomessahan on sanan vapaus.
    Varmasti tämäkin kanava on vääräällään ihmisiä, jotka kannattavat sarahin tapaa julistaa ilosanomaa.Ja saavat siitä voimaa.

    Itse vaan koen sen jotenkin epämiellyttäväksi ja ahdaskatseiseksi tyyliksi.

    Kuten sanoin, Jumala on minulle paljon suurempi.
    Ei Hän vaadi minulta mitään.

    Siunausta tälle palstalle;););)

    Äänestä

  • Hebe kirjoitti:

    on kyllä vielä voimassa, eikä meidän aikamme loppujen lopuksi paljoa eroa tuosta ajasta.

    Lisäksi. Ei ole kysymys pakkokäännyttämisestä. Jeesus kehottaa "houkuttelemaan" ja "maanittelemaan" ihmisiä karitsan häihin.

    Lue kertomus rikkaasta miehestä joka piti juhlat, mutta yksikään ystävistä ei halunnut tulla.

    tosin vieläkin voimassa, mutta kenelle se on annettu, kuka voi lähteä tämän käskyn perusteella ?

    Jeesus sonoo näinkin: "Älkää lähtekö !Sitten on ehto miksi ei voi lähteä? Ennenkuin teidät kastetaan Pyhällä Hengellä ! Kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajiani Jerusalemista maailman ääriin asti."

    Eikä tässä ole siitä Pyhän Hengen saamisesta kyse, joka saadaan samalla kun uudesti synnytään.
    Olihan apostolit jo uskossa, Jeesus oli nimenomaan puhaltanut heidän päällensä. ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki."

    Miksiköhän Jeesus kuitenkin "vaatii", että täytyy täyttyä Pyhällä Hengellä, ennenkuin voi lähteä täyttämään lähetys käskyä?

    Pyhällä Hengellä täyttyminen on aivan erillinen kokemus joka saadaan uskoon tulon jälkeen, tai sitten siinä saman aikaisesti voi täyttyä ja saada Hengen kaste.

    Minä koin juuri niin. Kun tulin 15 vuotiaana uskoon, eräässä herätyskokouksessa, täytyin Pyhällä Hengellä, ja sain kielillä puhumisen armolahjan, niin, että puhuin kielillä monta päivää, että oli vaikea saada puhuttua Suomen kielellä. Ja se lahja on säilynyt, sillä Jumala ei armolahjojaan ja kutsumistaan kadu !

    Raamatun mukaan kielillä puhuminen on merkki Pyhällä Hengellä täyttymisetä, se ei aina välttämättä jää lahjaksi, mutta täyttymisen merkki se on AINA. Jos tätä merkkiä et ole saanut, et myöskään ole täyttynyt , etkä saanut Hengen täyteyttä.

    Etkä myöskään voi lähteä täyttämään lähetys käskyä. Herra tietää, miten valtavat henkimaailman voimat on lähtijää vastassa, että siellä ei tavallisilla eväillä pärjää. Kun sota on todellisuudessa henkivaltoja vastaan, eikä jotakin hengellisyyttä tai eri uskonsuuntia vastaan, eikä yleensäkkään ihmistä vastaan, vaan Saatanan valtakuntaa vastaan.

    Sota on periaatteessa Jumalan ja Saatanan välinen taistelu, taistelu on ihmisestä ja se käydään ihmisen sielussa ja hengessä.Taistelu on siitä, kuka sinut ja minut omistaa ?

    Äänestä

  • Olevainen kirjoitti:

    että kielilläpuhuminen kuuluu aina Pyhällä Hengellä täyttymiseen?

    Muistanet, että Pyhä Henki laskettiin maailmaan vasta Jeesuksen ylösnousemuksen yhteydessä. Tätä ennen vain Jeesuksessa oli pyhä henki.
    Puhuiko hän kielillä syntyessään?

    Ehei. Pyhä Henki on aina läsnä Uskovan elämässä. Joskus näkyvämmin, joskus vähemmän näkyvästi.

    Niinhän Jeesuskin sanoo. Uskovan kanssa ovat aina Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    En minäkään elä omasta voimastani vaan Kristuksesta.

    Jumalaan uskominen ja Kristus sydämessä eläminen ovat toki eri asioita..

    Äänestä

  • rauhaa kirjoitti:

    Mutta olen edelleen sitä mieltä,
    että aliarviomme Jumalan voimallisuuden
    ja kaikkivaltiaana olemisen jos uskomme
    että muut voivat meitä eksyttää.

    Mutta kuten sanoit, jos on puhdas omatunto......

    Ihmisellä on omtunto,
    ihmisellä on ymmärrys ja tieto ja tahto.

    Hän voi valita haluaako palvella
    hyvää vai pahaa.

    Jumala on antanut ohjeita raamatussa, että tajuaisimme paremmin mikä on oikein ja mikä väärin,
    ei Jumala ole pahuuden jumala vaan
    RAKKAUDEN JUMALA

    Kaikki, jotka hyvää tekevät vaikuttavat yhdessä Jumalan kanssa.

    Jumala on siis käsite. Pyhä Henki.
    Elämän ohje nuora.
    Tee muille niinkuin haluaisit heidän sinulle tekevän.

    Voi voi tätä tuomitsevaa maailmaa.

    Onko todellakin niin, että
    pieni on se joukko joka taivaaseen pääsee.

    Alkaa tuntumaan siltä.

    Ja taivas. Onko se täällä maanpäällä.
    Vaiko kuoleman jälkeen sinne sitten mennään.

    Jos taivas on maanpäällä, niin todella pieni on se joukko,
    joka viisaasti elää elämäänsä
    niin,että se olisi mielekästä ja hyvää.

    Että taivas on maanpäällä niin olet saddukeuksia, joiden opetuksesta Jeesus varoitti.

    Jumala on rakkaus, mutta vihaa syntiä.
    Siksi pane synti pois.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Että taivas on maanpäällä niin olet saddukeuksia, joiden opetuksesta Jeesus varoitti.

    Jumala on rakkaus, mutta vihaa syntiä.
    Siksi pane synti pois.

    En minä väitä että taivas on maan päällä.

    Lueppa paremmin totean;
    mahdollisesti taivas VOI OLLA maapäällä,

    Se missä se taivas lopullisesti on,
    ei tiedä kukaan, vai tietääkö,
    jos tiedät
    kerro tarkka osoite
    ei mitään epämääräisiä selityksiä.

    Rupee nyppiin pikkuhiljaa tää "oikeitten kristittyjen"
    eli teidän valittujen hallelujaah
    kaksinaamainen -minä hyvä ja oikeassa oleva-
    -sinä paha saatanan palvelija- erottelu.

    Missä hempatissa lukee semmonen teksti,
    että just sut on pelastettu eikä minua.
    JOS LÖYDÄT SELLAISEN TEKSTIN NÄYTÄ MINULLE

    Ja mikä hempatin synti mun nyt taas pitää pistää pois..

    Voihan venatto teitä kirkaskruunuisia pellejä,
    näättekö te itekään kuinka halvatun ulkokullattuja te ootte.

    Kirjoittelette kaikkea mahdollista mitä, ette edes itse toteuta.

    Silti katsot, että sinulla on oikeus tulla tuomitsemaan minua ja syntejäni.

    ARMAHDA MINUA HERRA TÄSTÄKIN ULKOKULLATUSTA
    KIRJANOPPINEESTA...

    HUH HUH

    Äänestä

  • Hebe kirjoitti:

    että kielilläpuhuminen kuuluu aina Pyhällä Hengellä täyttymiseen?

    Muistanet, että Pyhä Henki laskettiin maailmaan vasta Jeesuksen ylösnousemuksen yhteydessä. Tätä ennen vain Jeesuksessa oli pyhä henki.
    Puhuiko hän kielillä syntyessään?

    Ehei. Pyhä Henki on aina läsnä Uskovan elämässä. Joskus näkyvämmin, joskus vähemmän näkyvästi.

    Niinhän Jeesuskin sanoo. Uskovan kanssa ovat aina Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    En minäkään elä omasta voimastani vaan Kristuksesta.

    Jumalaan uskominen ja Kristus sydämessä eläminen ovat toki eri asioita..

    nyt ole asioista ollenkaan perillä.

    Otan kuule tässä ja esitän sinulle Raamatun todistuksen Pyhän Hengen kasteesta, joka ei ole sama kuin uudestisyntymisen yhteydessä saadaan.
    En nyt tähän, mutta se tulee joku päivä tälle palstalle.

    Noin sitä ollaan eksyksissä, vaikka mesotaan tietävän , että vain lestad.laiset pääsee taivaaseen, ja että teillä ne avaimeta vain on.

    Elät surkeassa luulouskossa, Valitettavasti !

    Äänestä

  • rauhaa kirjoitti:

    Se on hieno asia.
    Lähetyskäskyn.
    No tottakai sitten.
    Ei vain pidä sitten lukea jokaista tekstiä, joka tuntuu ahdaskatseiselta.
    (=sanoin tuon itselleni)

    Suomessahan on sanan vapaus.
    Varmasti tämäkin kanava on vääräällään ihmisiä, jotka kannattavat sarahin tapaa julistaa ilosanomaa.Ja saavat siitä voimaa.

    Itse vaan koen sen jotenkin epämiellyttäväksi ja ahdaskatseiseksi tyyliksi.

    Kuten sanoin, Jumala on minulle paljon suurempi.
    Ei Hän vaadi minulta mitään.

    Siunausta tälle palstalle;););)

    Uskon, että Sarahin Jumala on kaikkivaltias, kaiken Luoja ja iankaikkinen. Voiko olla mitään suurempaa?

    Äänestä

  • Hessu kirjoitti:

    Uskon, että Sarahin Jumala on kaikkivaltias, kaiken Luoja ja iankaikkinen. Voiko olla mitään suurempaa?

    Ei voi olla mitään suurempaa.
    Se on totta.

    Sarahin Jumala on kaikkivaltias, kaiken Luoja ja iänkaikkinen.

    Mutta niin on muidenkin Jumala kaikkivaltias,
    kaiken Luoja ja iänkaikkinen.

    Todella mitään sen suurempaa ei voi olla.

    Antakaamme siis arvoa kunkin uskolle ja Jumalalle.

    Amen ;))

    Äänestä

  • "Älä suotta kanna huolta muista ihmisistä."

    Minua suututtaa tällaiset sanat. Ne kertovat siitä, ettei ole Jumalan mielen mukaista murhetta eksyneistä sieluista. Tottakai haluan omalta osaltani johdattaa ihmisiä siihen totuuteen, minkä raamatun sana ilmoittaa. Se ei ole minun keksimäni totuus. Se on jokaisen luettavissa.

    Jumalan sana ei olen vanhentunut. Puhut kuin se olisi jotain joka on joskus pitänyt paikkaansa, mutta ei pidä enää. Mutta se kyllä pitää. Se on oikeastaan hämmästyttävän ajankohtainen. Sellaista viisautta ei löydy muualta.

    En minä ole pakkokäännyttäjä. Tämä on palsta jossa keskustellaan uskonasioista. Jos sinun on sitä vaikeaa hyväksä, kannattaa mennä johonkin missa puhutaan länsimaista filosofiaa, koska sellaiselta sinun kirjoituksesi kuulostavat.
    Miksi muuten vaihdat jatkuvasti nimimerkkiä? rauhaa, Marjukka, Hedelmä, Miettivä......

    Äänestä

  • Sarah kirjoitti:

    "Älä suotta kanna huolta muista ihmisistä."

    Minua suututtaa tällaiset sanat. Ne kertovat siitä, ettei ole Jumalan mielen mukaista murhetta eksyneistä sieluista.

    Ok sinua suututtaa tuo asia.

    Minua suututtaa se , että "pakko käännytetään".
    Ja sinä, et mielestäni, anteeksi nyt vaan,
    mitenkään rakentavasti ja rakastavasti nuhtele vaan suoraan sanoen torut ja haukut.
    Ei se mielestäni ole kristillistä, vaikka kuinka uskon nimissä tehtäisiin.

    Raamattu on jokaisen luettavissa, se on totta, mutta sen tulkinta on eri asia.
    Ihmiset tulkitsevat sitä eri tavalla.
    Eri raamatun kohdat merkitsevät toisille enemmän kuin toisille.

    Mutta totuuteen johdattaa vain Jumala,
    ei ihminen.
    Ihminen voi ohjata ja neuvoa mistä kannattaisi
    lähteä etsimään, Jumala tekee lopun työn.

    Totta on että Jumalan sanassa on sellaista viisautta mitä ei löydy muualta.
    Mutta viisas ihminen osaa etsi nekin sanat,
    jotka ovat rakentavia ja sanomaa oikealla tavalla eteenpäin vieviä.

    Totta tämä on palsta jossa keskustellaan, etten sanoisi, tulisesti riidellään uskonasioista.

    Olen miettinyt sitäkin ja ajatellut onko tämä lainkaan Jeesusken mielen mukaista käytöstä;
    tuomitaan toisia kadotukseen, nuhdellaan,
    koska katsotaan olevan valta puuttua muiden tekemisiin raamatun nimissä.

    Ei käsittääkseni Jeesus sellaista opettanut.

    Olen muuten tosissani miettinyt pitäisikö vaihtaa koko kanavaa ja lähteä keskustelemaan asioista hiukan "filosofisemmalla" tasolla.
    Mutta sitten olen ajatellut, että koska olen kristitty ja tunnen olevani Jumalan lapsi.
    On tämä minulle sittenkin oikea kanava.
    Mielipiteeni eivät vaan jotenkin sovi yhteen
    "teidän" oikeitten uskovaisten kanssa.

    Mutta kun minäkin uskon Jeesukseen.
    En tahtoisi luopua kristinuskosta sen takia, ettei ajatuksiani hyväksytä täällä.

    Kuten olet huomannut nimimerkkien taakse on
    hyvä piiloutua, siksi vaihtelen
    tosin hedelmä tai miettivä
    hmmm en tunnista saattaa olla joskus tullut käytettyä. Mutta yksi nimimerkeistäni on sinulta jäänyt huomaamatta; tähtisumu.

    Toivotan sinulle oikein rauhaisaa eloa uskossasi
    ja pysy siinä uskossa joka sinulla on.
    Se on varmasti sinulle sopiva, mutta
    onko liikaa pyydetty, jos pyytäsin, että
    antaisit nuhtelematta myös muiden (minun)
    pitää uskostani kiinni.
    En ymmärrä miksi pitää lähteä jonkun pientäkään
    uskon hiventä horjuttamaan.

    Lepäisit nyt vaan rauhassa ja antaisit Jumalan
    tehdä tuon käännytys työn.

    Rakkautta ja rauhaa;))

    Siunaten, sisaresi Jeesuksessa.

    .....sitä pitää sopia asiat,
    kristillisesti!

    Jumalan rauhaa:)))

    Äänestä

Taidatkin olla niitä, jotka pitävät Jumalan käskyt ja uskovat Jeesukseen?! (Ilm. 14:12)

Äänestä

sinänsä.
Olisikohan eksytty ylpeyden syntiin, kun ollaan niin "auktoriseerattuja" ?

Kun Paavali oli vielä Saulus, hän oli myös "auktoritetti". Oli nuhteeton ja puhdas omaantuntoon ja lakiin nähden. Oli valtaa, sen aikaiselta "hengelliseltä korkeimmalta instanssilta" saatu valtuudet tappaa ja tuhota Jeesuksen seuraajia.Oli kuitenkin väärää auktoritettiä.

Vasta kun sai kohdata Jeesuksen, hän muuttui Paavaliksi, joka sitten puettiin ja täytettiin Pyhällä Hengellä ja tulella. Hän sai valtansa Herralta, ei hän luullut omistavansa sitä. Hän osasi myös käyttää sitä. ei ihmisiä vastaan, vaan vieraita voimia ja valtoja ja hallituksia vastaan taivaan avaruuksissa. Hän soti hengessä sodat, ja rakasti ihmisiä, ei käyttänyt auktoriteettiaan oman kiihkomielen vallassa toisia loukatakseen tai vahingoittaakseen. Vaikka olikin totuuden puhuja.

Todellinen aukoriteteetti ANNETAAN ja saadaan Jumalalta, sitä ei oteta, sen perusteella, että luullaan omistavan tuo valta. Ensinnäkään se ei tarkoita, että olisi jotain valtaa toiseen ihmiseen. Paavalilla jos nyt jollakin olisi valtaa, niin hänellä varmaankin sitä oli.

Kuitenkin hän sanoo, ettei hän halua vallita kenenkään uskoa, eikä pyri hallitsemaan sitä kautta ihmistä.

Syntiin nähden sitä voi käyttää, varsinkin siihen omaan syntisyyteen, ja pitää OMAN poven puhtaana.

Jos taas tietää jollakulla olevan jotain toista vastaan, niin pitää mennä hänen luokseen varoittamaan synnistä, tai muusta rikkeestä. Juorut ja luulemiset ei kuulu hengelliseen sodankäyntiin.

Eikä siihen pitäisi ryhtyä lainkaan, jos ei ole RAKKAUDEN Hengellä täytetty, ja täytyy olla se mieli, joka Jeesuksella Kristuksella oli.
Lihan mielinen kiihkoilu ei tuota kuin katkeruutta ja pahaa mieltä loppujen lopuksi itselleen kiihkoilijallekin .

"JOKA LUULEE SEISOVANSA,KATSOKOON ETTEI LANKEA !"

On todella äärimmäisen tärkeää valvoa, ettei ylpeyden ja omanminän tyytyväisyyden ja itsekkyyden omahyväisyys ole kovin ylitsevuotavan hengellisen ylpeyden täyttämää yli korostettua hengellistä viisautta. Jospa se on sitä tietoa, että luulee tietävänsä, vaan ei tiedä niinkuin tietää tulisi?

Äänestä
  • Minä kirjoitin näin:
    "Se auktoriteetti jonka hän on seuraajilleen antanut, auttaa vastustamaan eksytystä. MEidän on rohkeasti opittava käyttämään auktoriteettiamme hengellisessä sodankäynnissä."

    Sinä vastasit näin:
    "Ensinnäkään se ei tarkoita, että olisi jotain valtaa toiseen ihmiseen. Paavalilla jos nyt jollakin olisi valtaa, niin hänellä varmaankin sitä oli. Kuitenkin hän sanoo, ettei hän halua vallita kenenkään uskoa, eikä pyri hallitsemaan sitä kautta ihmistä."

    Emmekö puhu ihan samasta asiasta, hengellisestä sodankäynnistä? Eihän meillä ole taistelu verta ja lihaa vastaan.... En ole tarkoittanut, että meidän tarvitsee käyttää auktoriteettia toista ihmistä vastaan, vaan henkivaltoja vastaan.

    "On todella äärimmäisen tärkeää valvoa, ettei ylpeyden ja omanminän tyytyväisyyden ja itsekkyyden omahyväisyys ole kovin ylitsevuotavan hengellisen ylpeyden täyttämää yli korostettua hengellistä viisautta. Jospa se on sitä tietoa, että luulee tietävänsä, vaan ei tiedä niinkuin tietää tulisi?"

    En ole mielestäni edustanut tuota edellämainittua pitkää sanailua, olen kertonut puhtaasti sen, minkä Herran henki on sydämelleni laskenut. Olen huomannut täällä olevan paljon uskonnollisia ihmisiä, joille nämä perustotuudet eivät ole selvillä. Siksi haluan vilpittömästi kertoa sen, mitä sydämelläni on. Jos jonkun liha siitä loukkaantuu, se ei ole oikeastaan minun ongelmani.
    En tiedä miksi jotkut aina ajattelevat että syytän heitä ja koroitan itseäni. Kuitenkin olen kirjoitukseni kirjoittanut me-muodossa. Eikö se sama saarna koske silloin itseänikin? Jos kirjoittaisin te-muodossa puhuisin ylempää. Olen kuitenkin valmis pesemään sinunkin jalkasi olevainen. Ei minulla ole muuta kerskausta kuin Kristus ja se sama Kristus on sinullakin.

    Äänestä

Matteus 7:22 "Moni sanoo minulle sinä päivänä: Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?"

7:23 "Ja silloin minä lausun heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät."

Äänestä
  • Varokaa eksytyksen kuvausta....

    Kuten tätä nimimerkki: "Jeesukselta",kirjoittaja
    joka lainailee Matteusta.

    Ja sitäpä ei tiedä kukkaan meistä kelle Jeesus sanoo, että menkää pois.

    "Moni sanoo minulle sinä päivänä....."

    Moni sanoo, mutta tietääkö moni mitä on tehnyt?

    Siinä saattaa olla lähtölinjalla niin helluntalaiset,lestadiolaiset, luterilaiset, ortodoksit ym. oppisuunnat.

    Jospa se Jeesus sanoo, että sinä,joka kuuntelit rakkauden oppeja ja niitä noudatit;
    rakastit itse elämää ja siinä olevia ihmisiä,
    et tuominnut ketään, et tehnyt tahallasi pahaa vaan pyrit hyviin tekoihin.

    Jospa Jeesus sanookin näille valaistuneille sieluille, että tulkaa tänne.

    Nuo muut ovat vissiin käsittäneet tämän minun sanomani ihan päin prinkkalaa, haukkuneet ja solvanneet toisiaan minkä ehtivät, mokomatkin kristityt.

    Sitäkin sietää miettiä.

    Kelle Jeesus sanoo, että tästä ovesta sisään.
    Kellä taas, että tosta ovesta ulos......

    Äänestä

Raamatussa on monessa paikassa sana palvoa. Mutta ei yhdessäkään paikassa puhutaa muusta kun epäjumalista. Niitä palvotaan.

Kristus on sellainen Jumala, joka palvelee meitä ja me puolestamme palvelemme lähimmäisiämme. Kiitos ja ylistys kuuluvat kristitylle osoitettuna kolmiyhteiselle Jumalalle.

Äänestä
  • Palvoa sanaa ei löydy 32/38 käännöksestä. Mutta raamattu kansalle käännös on kääntänyt esim Joh 4:23 rukoilla snan tilalle palvoa sanan, joka siinä itseasiassa on myös englannin kielisessa King Jamesissa jne. Englannin kielisissä raamatuissa sana WORSHIP (palvoa) esiintyy muissakin yhteyksissä kuin epäjumlanpalvonnassa.
    Suomalaisessa käännöksessä sana palvoa on usein käännetty sanaksi kumartaa.
    Herra kyllä ansaitsee kaiken kunnian ja ylistyksen ja palvonnan.

    Äänestä

  • Sarah kirjoitti:

    Palvoa sanaa ei löydy 32/38 käännöksestä. Mutta raamattu kansalle käännös on kääntänyt esim Joh 4:23 rukoilla snan tilalle palvoa sanan, joka siinä itseasiassa on myös englannin kielisessa King Jamesissa jne. Englannin kielisissä raamatuissa sana WORSHIP (palvoa) esiintyy muissakin yhteyksissä kuin epäjumlanpalvonnassa.
    Suomalaisessa käännöksessä sana palvoa on usein käännetty sanaksi kumartaa.
    Herra kyllä ansaitsee kaiken kunnian ja ylistyksen ja palvonnan.

    Kyllä tässä tavallinen sivitymätön kielitaidoton ihminen alkaa tuntemaan itsensä vähän tyhmäksi.

    Mutta minulla kun on vaan se usko mikä on jäänyt tuolta lapsuudesta.
    En minä ole koskaan edes ajatellut, että palvoa sanaa ei saa ja saa käyttää.

    Minä vaan uskon Jumalaan. Kaippa sekin jonkin sortin palvomista on.
    Mutta ei kait se väärin ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sarah kirjoitti:

Jo toiselle sivulle siirtyneessä keskustelussa,(ei Jeesus kysy oletki vl...) alettiin puhua eksytyksistä. Vastasin sinne, mutta koska aihe on tärkeä ja keskustelut hautautuvat pian tuonne arkistoon, päätin aloittaa tästä oman aiheen.

Mark. 12:24 Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, ja mistä syystä? Koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

Raamattu on uskovan ihmisen kartta. Kompassi Pyhä Henki,joka on lähetetty oppaaksemme tänne maan päälle.Hän kirkastaa Kristusta ja avaa Jumalan sanaa. Hän innoittaa tutkimaan sanaa.

Eksyttjiä liikkuu keskudessamme jatkuvasti. Saatana joukkoineen kulkee ympärillä kuin kiljuva Jalopeura, etsien kenet saisi niellä. Usein se tulee esiin valkeuden vaatteissa. Sillä kuka nyt tahallaan lähtisi pahaa seuraamaan. Saatana tuntee raamatun paremmin kuin uskovat keskimäärin, siksi se osaa eksyttää, jos mahdollista valitutkin.

Sana sanoo,että vastustakaa perkelettä niin se teistä pakenee. Miten sitä vastustetaan? Samoin kuin Jeesus aikoinaan teki, kun saatana kiusasi häntä erämaassa. Jumalan sana on hengen miekka, sillä voimme vastustaa niitä kavalia juonia joita vihollinen punoo. Mutta se edellyttää sanan tuntemista. Jos meitä ei kiinnosta mitä raamattu sanoo, olemme huomattavasti heikommalla pohjalla.

Lucifer oli taivaassa ollessaan ylistyksen johtaja, ihana valkeuden enkeli, joka lankesi omaan ihanuuteensa. Siksi se vihaa ylistämistä. Ylistäminen ja palvonta ovat hengellisiä sota-aseita, samoin kuin ilo Herrassa. Kun kohotamme riemuhuudon herralle, Pakenee demonijoukot juoksujalkaa pois.

Uskovan tulee ymmärtää asemansa Kristuksessa. Se auktoriteetti jonka hän on seuraajilleen antanut, auttaa vastustamaan eksytystä. MEidän on rohkeasti opittava käyttämään auktoriteettiamme hengellisessä sodankäynnissä.

Eksytyksiä on niin monenlaisia, koska saatana on tuhansien juonten mestari. Hyvänä esimerkkinä eksytyksestä on parapsykologia, jonka yhteydessä puhutaan Jumalasta, rakkaudesta, jne. Ennen meedio istuntoja rukoillaan Jumalaa ja kuitenkin otetaan yhteyttä vainajahenkiin, joka on raamatun mukaan kiellettyä.

Jumala ei toimi koskaan omaa sanaansa vastaan. Jumala seisoo sanojensa takana. Siksi ei ole poikkeuksia. Ei voida esim. sanoa, ettei Jumala nyt tästä välitä, vaikka teen huorin, koska teen sitä rakkaudessa. Ei Jumala välitä vaikka varastan, koska varastan nälkääni. Tällainen ei kertakaikkiaan käy.

Näinä lopun aikoina on äärimmäisen tärkeää valvoa! On aika vetäytyä etsimään Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan. On aika löytää todellinen henkilökohtainen suhde Jeesukseen ja opetella kuulemaan hänen äänensä. On aika luopua synnistä, pyhittäytyä ja antaa koko elämänsä pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluiseksi uhriksi. On aika palvoa häntä Hengessä ja totuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu