lähetystyöhön sellaisiin maihin joissa on jo omat mormoninsa? Vaivautuvat opettelemaan kielen jne.
Miksi mormonit
menee
381445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Ei se lähetyssaarnajana toimiminen ole mitään muuta kuin se, että oppiipa nuori olemaan kyseenalaistamatta mitä sanotaan ja tottelemaan johtajiaan. Lähetyssaarnaajat eivät saa paljoa käännytettyä, ja usea käännytetty lakkaa käymästä kirkossa piankin. Joku viisaampi saa sen linkin tutkimukseen pistää, se on täällä ollut aiemminkin. Suurin osa uusista mormoneista tulee siitä, kun mormonit saavat lapsia. Siksihän heitä kehoitetaankiin hankkimaan isoja perheitä, se tuo lisää jäseniä ja valtaa MAP-kirkolle.
Ajattele sitä lähetyssaarnaajana toimimista armeijan käymistä tiukemmilla säännöillä niin alat olemaan totuutta lähellä.
Aikaisemmin lähetettiin maalaistaloista nuoria piikomaan parempiin perheisiin, että he oppivat herrasväen tapoja. Varakkaammista perheistä lähetettiin nuori vuodeksi ulkomaille johonkin perheeseen oppimaan kieltä ja ulkomaan tapoja. Mormonit lähettävät nuorensa lähetystyöhön aikuistumaan ja itsenäistymään mieluummin vieraaseen maahan juuri näistä samoista syistä. Yhdysvalloissa ei ole edes kaikille yhteistä asevelvollisuutta, jossa nuori mies hieman itsenäistyisi.
Menemällä lähetystyöhön nämä entiset purukuminjauhajat ja mäkkäreiden vakiasiakkaat, jotka ovat katsoneet televisiota kukin keskimäärin 5 tuntia päivässä, karaistuvat hieman tulevia opintoja ja työelämää varten. Myös se, että nuori käyttää parhaasta nuoruusajastaan 2,5 vuotta mormonismin hyväksi sitoo heitä mormonismiin. Samoinhan suomalaismiehiä yhdisti yhteiset rintamavuodet oman maamme puolesta "siellä jossakin".
Ei sitä mitään "itsenäistymistä" nuorille miehille tarvita sen ihmeemmin. Miksi ei naisille?
Lähetystyö on melkoista ajanhaaskausta ja siinä oppii turhan nöyräksi. Ei sellaisella menolla pärjää ihan oikeassa elämässä. Ei alistuminen ole karaistumista. Kyllä sen ikäinen nuori normaalisti jo tekee omat valintansa hyvin, ja oppii virheistään. Se vain, että jos on kasvanut täysin suojellussa ympäristössä...
Perinteisesti kristityt ovat lähettäneet lähettejään maanosiin joissa Jeesuksesta ei ole aikaisemmin kuultu. Varhemmin monet todelliset lähetystyötekijät tulivat jopa alkuasukkaiden toimesta syödyiksi, heidän pyyteettömässä työssään.
Afrikassa suomalaisetkin ovat tehneet kristillistä lähetystyötään jo parinsadan vuoden ajan. Heille välttämättömät varat ovat pääosiltaan kerätty heidän kotimaastaan eli Suomesta.
Mormonit taas lähettävät lähettejään pääasiassa kristittyihin maihin, joissa elintaso on suhteellisen korkealla. Edellä sanottu saa selityksensä siitä, että mormoneiksi kääntyneet lupautuvat maksamaan 10 % tuloistaan Aameeriikkaan jo ennen mormonikastetta. Asiasta vaaditaan suullinen sitoumus kastetta edeltävässä puhuttelussa.
Turust
Niin, lähetyssaarnaajat ovat mennet antamaan hengenravintoa ei-kristittyjen kansojen keskuuteen, mutta toisinaan ovat tulleet antaneeksi ihan ruumiinkin ravintoa kiehuessaan padassa. Kolmen minuutin munathan siinä ensin valmistuvat.
Eräs kyläpäällikkö ihmetteli lähetyssaarnaajalle, että miten se on mahdollista, että täällä ustan heimon keskuudessa syntyi juuri valkoinen lapsi ja sinä olet ainoa valkoinen jota täällä on näkynyt vuosikausiin.
Lähetyssaarnaaja yritti päästä pälkähästä selittämällä: Katsopa tuota lammaslaumaa. Ne ovat kaikki valkoisia lukuunottamatta muutamaa mustaa karitsaa.
Kyläpäällikkö vastasi: Hyvä on. Minä ei puhu mitään, sinä ei puhu mitään.
Minä taasen opin kyseenalaistamaan kaiken lähetystyössä...
Miten sen selität?
Kyllä meitä vaan nyt neuvotaan hankkimaan sen verran lapsia kun katsomme itse tarpeelliseksi... Ja kykenemme hoitamaan...
on varmasti monia, eikä varmasti kenelläkään ole vain yhtä ainoaa. Itse halusin toisaalta palvella Herraa ja toisaalta halusin kertoa ihmisille evankeliumista. Miksikö menin vieraaseen maahan? Koska minut kutsuttiin sinne, ja uskoin että kutsuni oli tullut profetian kautta Herralta.
Koska kaikki kutsumukset tulevat Jumalalta, ja siten myöskin lähetyssaarnaajaksi lähetetään sinne, minne Jumala määrää.
Vasta paljastui tapaus, jossa lapsista vastuussa oleva mormonipiispa jäi kiinni lasten pitkään jatkuneesta hyväksikäytöstä. Siinä pisti silmään se, että hän sanoi lapsiin kohdistuneen seksuaalisen kiinnostuksen syntyneen siltä ajalta, kun hän heidän parissaan töitä teki.
Onko siinäkin kyse Jumalan johdatuksesta?
synnistä, ja me jokainen voimme joutua syntiin jos emme ole varovaisia.
V.Mayfield
Miksi Jumala kaikessa viisaudessaan tuolle miehelle tuollaisen kutsumuksen valitsi, jos lopputulos on jo tiedossa?
pahaa tapahtuu ollenkaan? Miksi Juudas sallittiin pettää Jeesuksen? Hänet Herra kutsui apostoliksi, ja ihan varmasti tunsi hänen sydänmensä.
Ihmisellä on valinnanvapaus. Ihmisen elämänkohtalo ei ole etukäteen määrätty. Jos luulet niin, niin olet kovasti erehtynyt. Sitä tarkoittaa että "monet on kutsuttu, mutta vain harvat valittu". Jokainen on kutsuttu, ja jokaiselle Jumalalla on suunitelma, mutta valitut ovat he ketkä kuulevat ja toimivat kutsumuksen mukaan. Ilmeisesti tämä piispa kenestä puhut, menetti kutsumuksensa lankeamalla syntiin; ja vakavaan syntiin samalla.
Oletko sinä valittu? Se asia on muuten sinusta itsestä kiinni. Jokainen on kutsuttu.
V.Mayfield
viisaudessaan valitsi lapsuuteni luterilaisuudessa seurakuntani kirkkoherralle huoruuden, hän nimittäin kerrostalomme käytävän pimeydessä hiipi v anhanpiian asuntoon. Kun vaimo sai tästä tiedon hän otti hengen itseltään. No kirkkoherra vei sentään vanhanpiian vihille sopivan suruajan jälkeen.
Ja miksi Jumala kaikessa viisaudessaan valitsi ruotsalaiselle helluntalaispapille kutsumuksen tappaa muutaman vaimonsa toisen naisen tähden? Tai miksi Jumala valitsi room.kirkon papeille kutsumuksen pedofiliaan tai suomalaiselle piispalle huorinteon kutsumuksen?
Ei sinun esimerkkisi eikä minunkaan, sietäisi päivänvaloa, mutta uskon että jokainen pahantekijä saa ansionsa mukaan.
se, että he haluavat opettaa palautettua evankeliumia. Viime vuonna kirkkoomme kastettiin 272 845 käännynnäistä läheyssaarnaajien työn tuloksena.
Kehitysmaissa ihmisillä ei ole nettiä, mistä kaivaisivat esille informaatiota. Tulee pari silmiinpistävän amerikkalaista lähetyssaarnaajaa, ja vips! Paikalliset alkavat kuvitella, että liittymällä mormonikirkkoon he jollakin ihmeen kaupalla saavat itselleen paremman toimeentulon tms. paremmat mahdollisuudet edetä elämässä.
Kun he huomaavat, ettei näin käykään, he palaavat vähin äänin takaisin omaan kirkkoonsa.
Näin esimerkiksi Chilessä ja Filippiineillä.
Noita käännytettyjen numeroita on turha esitellä. Aktiivisuusprosentti kuitenkin häilyy 25 - 30 % paikkeilla, ja sellainenkin lasketaan aktiiviseksi joka vain silloin tällöin piipahtaa jossain kokouksessa.
Ainakin muutama vuosi sitten Suomenkin MAP-seurakuntien budjetti riippui aktiivisten jäsenten määrästä. Tietenkin lukumäärä yritettiin joka vuosi rutistaa niin suureksi kuin suinkin kehdattiin. Onkohan näin vielä nytkin?
Siitähän aloittajakin kysyi - miksi lähetyssaarnaajia lähetetään vieraisiin maihin, joiden kielen oppimiseen menee vähintään puolet lähetystyöajasta? Hyvä kun nuoret edes vuoden jälkeen tulevat joten kuten toimeen vieraalla kielellä.
Käännytys tuskin siis on mormonikirkon lähetystyön päätarkoitus. Lähinnä tulee mieleen se, että pyritään sitomaan nuori tiukemmin kirkkoon.
Ovatkohan muuten kaikki tietoisia siitä, että lähetyssaarnaajat MAKSAVAT siitä "huvista"?
lähde vieraskielisiin maihin. Suomessakin on ollut useita suomalaisia lähetyssaarnaajia. Tällä hetkellä suomalaisia nuoria on lähetystyössä ainakin Englannissa, Kreikassa, Puolassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.
Heille karttuu hengellisen kasvun lisäksi arvokasta kielitaitoa ja kulttuurien tuntemusta. Kirkkomme onkin varsin kansainvälinen.
niin miksi sinä olet huolestunut meistä ollenkaan? Anna meidän vaan luulla että kirkossamme on 13 miljoonaa jäsentä rauhassa.
Jäsen on jäsen vaikka kuika aktiivisia he ovat. Me välitämme heistäkin ja teemme kovasti työtä tuodakseen heidät takaisin. Etelä- ja Keski- Ameriikassa kirkko on kasvanut lujaa vauhtia, ja rakennamme sinne jatkuvasti kappeleita ja temppeleitä. Me emme kuluttaisi kymmenysrahoja kappeleihin ellei olisi ihimisiä joilla niitä täyttäisimme (aktiivisia siis).
Se on monille aika moinen taistelu olla kirkon jäsen. Herra vaatii paljon meiltä. Me maksamme kymmenyksiä, emme tupakoi tai juo viinaa, emmekä pidä sukupuoliyhteyksiä avioiliiton ulkopuolella. Meidät kutsutaan eri tehtäviin, ja olemme vastuullisia lapsiemme ja toistemme hengellisestä kehityksestä. Meiltä pyydetää paljon. Se on vaikeaa monien suhtautua tähän uuteen elämään. Monet kammpailevat heikkouksiensa kanssa, ja ottavat itsensä pois synnin takia, kunnes toivottavasti he tulevat takaisin uskon ja parannuksen kautta. Sillä ei ole väliä. Me emme ole unohtaneet heitä, ja käymme heidän luona koti- ja kotikäynti- opetus ohjelman kautta ja jatkuvasti rukoilemme ja toivomme parasta heille. He ovat kirkkomme jäseniä, ja heidät lasketaan jäseniksi kunnes he eivät ole jäseniä enää.
V.Mayfield
Ehkäpä sinun kuitenkin pitäisi ruveta pikkuhiljaa opettelemaan kriittistä ajattelua. Vaikutat erinomaisen hyväuskoiselta. Sopimatonta aikuiselle länsimaiselle ihmiselle.
Ilmeisesti lukutaito mormoneilla hakusessa. Käsititkö ollenkaan, mistä tässä nyt on kyse?
ajatuksen että en osaa ajatella kriittisesti jo?
V.Mayfield
että jyvät karsiintuu akanoista.
Amerikkalaisnuoret menevät lähetystyöhön myös opiskelupaikan saamisen takia. Yliopisto-opiskelu Yhdysvalloissa on hyvin kallista, toisin kuin meillä Suomessa, jossa opetus on maksutonta. Kirkon oma Brigham Youngin yliopisto Utahissa antaa ilmaisen opiskelupaikan kaikille lähetystyössä olleille. Tämä on iso juttu monelle keskituloiselle perheelle. Kun yliopisto-opiskelu helposti vaaatii 5-6 vuotta, tulevat 2½ vuoden taloudelliset uhraukset lähetystyössä hyvin korvatuiksi.
paikkansa. Palanneet lähetyssaarnaajat eivät saa ilmaista opiskelupaikkaa. Mistä olet semmoista kuullut?
V.Mayfield
kuulla, hän keksii tarvittaessa sopivia juttuja itse. Uskoo niihin itse ja julistaa muille, totuunena mormonismista. Ja horoskoopeista. Ja muista uskonasioista...
palvelit lähetystyössä?
BUY:ssa ei pääse ilmaiseksi.
Joskus RM:t saivat (saavatko enää?) Havajin BYU:ssa vapautuksen vuosimaksusta.
Tuo vuosimaksukaan ei mikään kummonen ole kirkon jäsenelle ja suurimmat kulut tulevat kyllä asumisesta ja opiskelumateriaalista...
Amerikkalaisnuoret menevät lähetystyöhön myös opiskelupaikan saamisen takia. Yliopisto-opiskelu Yhdysvalloissa on kallista, toisin kuin Suomessa, jossa opetus on maksutonta. Kirkon oma Brigham Youngin yliopisto Utahissa antaa ilmaisen opiskelupaikan lähetystyössä olleille. Tämä on iso juttu monelle keskituloiselle perheelle. Kun yliopisto-opiskelu helposti vaaatii 5-6 vuotta, tulevat 2½ vuoden taloudelliset uhraukset lähetystyössä hyvin korvatuiksi.
On myös 2 vuotinen opinahjo... Tai oli, ovatko siitä täysiverisen Collegen tehneet, en tiedä...
BYU Hawaii: http://w2.byuh.edu/services/fa/finaid/cost_attendance.html
BYU Idaho:
http://www.byui.edu/Admissions/costs and expenses.htm
Molemmat on myös 4 vuotisia collegeja....
ajan tasalla. Lähetystyön pituus ei ole ollut kahta ja puolta vuotta enää vuosikymmeniin. Ei tainnut olla enää rouvan nuoruudessakaan. Ei kai vain ote ala lipsua.
Calmatolle.
meidät kutsutaa jonnekkin tai johonkin kutsumukseen. Hän tuntee meidät ja heidät ketä opetetaan.
Minut kutsuttiin suomeen ja osasin jo suomea. Olin valmiina menemään vaikka minne, mutta hän kutsui minut suomeen. Se oli oikea paikka minulle, ja toivoisin tänäkin päivänä vielä että olisin nuori mies suomessa taas saarnaamassa Jeesuksen Kristuksen palautettua evankeliumia; ja jos Herra kutsuisi minua sinne taas tulisin heti, enkä odottaisi päivääkään.
V.Mayfield
Vain Herra tietää miksi.
Minä palvelin Detroitissa ja ihmettelin sitä siellä ja vieläkin ihmettelen...
Ja missä palvelit siellä? Muutin Coloradoon vasta helmikuussa viimevuonna. Enne sitä asuin Detroitin alueella.
V.Mayfield
87-88
Oak Park, Lapeer, Redford, Ypsilanti, Flat Rock, Livonia / Walled Lake...
Eli tossa tammikuussa tuli 20 v täyteen... Taisit asua silloin muualla?
Mutta tunnen alueen jossa palvelit hyvin. :-) Minun vaimoni on Michigaanista (Southfield) kotoisin.
V.Mayfield
Valitettavasti en muista Oak Parkin ajoilta ketään enää henkilökohtaisesti .... Ja olen ollut huono päiväkirjanpitäjäkin, mitä tulee ihmisten nimiin...
Mutta sen muistan että siellä asuu (asui) yksi suomalista perää oleva perhe, olikohan sukunimi Koivu?