Pelastus

Sain kristillisen kasvatuksen ja elin uskossa noin 25 vuotta. Kaverini oli myös näitä uskovaisia. Aloin kuitenkin nyt aikuisena jo muutama vuosi sitten miettimään ja tutkimaan näitä uskontooni liittyviä asioita ja huomasin ettei mikään ole totta. Koko uskontoni ja jumalani perustui vain mielikuvitukseeni ja satuihin joita minulle on uskoteltu. Mitään todellisia merkkejä jumalasta en ole saanut, niin kuin ei ketään muukaan. Olemme nyt kavereiteni kanssa yhdessä pohtineet näitä asioita ja useimmat kaverini ovat nykyään myös ymmärtäneet että kaikki onkin vain satua.
Voin vakuuttaa teille että elämäni laatu parani kertaheitolla parempaan suuntaan kun ymmärsin mistä koko uskonnosta on kyse. Nykyään en voi käsittää että miksi yleensä uskoin ne kaikki höpötykset. Mutta ihmisen mieli on vielä niin alkeellinen vielä että meitä on helppo johdattaa harhaan.
Ottakaa asioista itse selvää, sillä paras kaverisikaan ei välttämättä tiedä ja voi näin olla itsekin huijauksen kohde.
4114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olin minäkin uskossa monta vuotta kunnes tapasin silloisen tulevan anoppini, joka oli uskossaan vielä 'vahvempi' kuin minä. Silloin tämän tytön silmät aukesivat ja sai koko usko häipyä sinne romukoppaan.

Olen minäkin paljon tyytyväisempi elämääni nykyään ja suvaitsevampi. Juuri tämä monen uskovaisen suvaitsemattomuus kapeakatsanteinen elämäntapa kauhistuttaa. Samoin ahtaat periaatteet.

Äänestä
  • Itse en ole "uskovaisesta" kodista lähtöisin.
    Sain herätyksen noin 20 vuotta sitten.

    Noin pari vuotta siinä yritin olla kuuliainen uskovainen,
    kunnes mitta tuli täyteen.
    "Me oomme valittua kanssaa" systeemi ei toiminut,
    ajattelin , täytyy olla jotain suurempaa.

    Nykyään näitä polkuja taallaan yksikseni,
    ilman minkäänlaista seurakuntaa tai oppi-isää.

    Olen ajatellut asioita ja tullut siihen tulokseen,
    ETTÄ JOTAIN SUUREMPAA KUIN TUO
    "IHMISTEN TEKEMÄ" JUMALA ON OLTAVA.

    Nykyään näen jumalan kaikkialla ja kaikissa.
    Enää en tuomitse , en nuhtele.

    Nykyään on todella hyvä olla kun on tajunnut tuon
    suuren ihmeellisen Jumalan olevan
    jotain muuta kuin tuo valmiiksi tehty "ankara taivaan isä".

    Vasta nyt ovat kaiken maailman demonit sun muut pelot lähteneet
    kun olen tajunnut koko Jumaluuden perimmäisen asian.
    Se on vapautta, rakkautta ja suvaitsevaisuutta,
    kaikkia ja kaikkea kohtaan.

    Ollaan yhtä koko luomakunnan kanssa.

    Ihanaa Jumala elää ja minä olen osa Jumalaa.

    Jumala on kaikkialla ja kaikille sama.
    Jopa jumalattomilla on Jumalansa.

    Äänestä

  • sateenkaari kirjoitti:

    Itse en ole "uskovaisesta" kodista lähtöisin.

    kirjoititpa kauniisti -:)!

    Äänestä

  • ava kirjoitti:

    kirjoititpa kauniisti -:)!

    sinä se osaat aina olla yhtä rohkaiseva ja rakkautta täynnä oleva ;)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Raili K kirjoitti:

Sain kristillisen kasvatuksen ja elin uskossa noin 25 vuotta. Kaverini oli myös näitä uskovaisia. Aloin kuitenkin nyt aikuisena jo muutama vuosi sitten miettimään ja tutkimaan näitä uskontooni liittyviä asioita ja huomasin ettei mikään ole totta. Koko uskontoni ja jumalani perustui vain mielikuvitukseeni ja satuihin joita minulle on uskoteltu. Mitään todellisia merkkejä jumalasta en ole saanut, niin kuin ei ketään muukaan. Olemme nyt kavereiteni kanssa yhdessä pohtineet näitä asioita ja useimmat kaverini ovat nykyään myös ymmärtäneet että kaikki onkin vain satua.
Voin vakuuttaa teille että elämäni laatu parani kertaheitolla parempaan suuntaan kun ymmärsin mistä koko uskonnosta on kyse. Nykyään en voi käsittää että miksi yleensä uskoin ne kaikki höpötykset. Mutta ihmisen mieli on vielä niin alkeellinen vielä että meitä on helppo johdattaa harhaan.
Ottakaa asioista itse selvää, sillä paras kaverisikaan ei välttämättä tiedä ja voi näin olla itsekin huijauksen kohde.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu