Hädän hetkellä

Lieneekö Cruzilla hiv? Jokin vakava sairaus kuitenkin. Ikävä juttu. Kaikista hänen tempuistaan huolimatta, olisin suonut hänelle hieman onneakin.

No niin, tässä sitä ollaan. Spekuloin kuvitteellisen henkilön kohtalolla. Toisaalta se on vain merkki hyvästä sarjasta ja sitähän Hädän hetkellä todella on.
8594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sarjan suurin vahvuus on nimenomaan hyvin kirjoitetut henkilöhahmot. Sarjan henkilöistä ei kukaan ole yksiselitteisen hyvä tai paha.

Bosco on ollut virkaintoinen kuumakalle, suoranainen kusipääkin, mutta silti uhon alta on paljastunut aika reilu jätkä.

Yokas on tasapainoillut kahden perheen väliä. Poliisilaitoksen ja oman perheen. Kun toisessa homma sujuu hyvin, toinen kärsii. Välillä taipumusta ylentää itsensä marttyyrin asemaan.

Doc oli pitkään sarjan vakain tyyppi, oikein periamerikkalainen sankarihahmo, joka osasi kaiken, tiesi kaiken ja oli aina oikeassa... Sitten hänen sädekehänsä alkoi vähitellen murtua kunnes mies sekosi kokonaan.

Cruz on oikonut paljon mutkia ja väännellyt pykäliä mieleisekseen, mutta hän ei ole korruptoitunut.

Carlos on ollut alkujaan ärsyttävän niljakas wanna-be-gigolo. Himoitsi lähes kaikkia naisia. On kuitenkin osoittanut pätevyytensä ensihoitajana ja kasvanut ihmisenäkin jouduttuaan syytetyksi seksuaalisesta häirinnästä ja kuultuaan, että hänellä on lapsi.

Sarjan kirjoittajilla on pysynyt kynä terävänä ja tarina kasassa, vaikka nyt viimeisellä kaudella pientä lipsumistakin on ollut havaittavissa. Sarjasta olisi voinut tulla helposti saippuaopperamainen ällötys kaikkine juonenkäänteineen.

Äänestä
  • Niinpä!

    Totta puhut!

    Äänestä

...sillä oo mitään hiviä saatikka sitä Aitsia. Ihan vaan jotain allergista kutinaa niin ylä- kuin alapäässäkin.

Etkä sä mitään kuvitteellisen henkilön kohtalolla spekuloi, tossa naapurissa se asustelee.

Äänestä

Enää muutama jakso jäljellä. Sinne vaan Yleen muutkin antamaan palautetta yhdestä kaikkien aikojen parhaan sarja uusintatoiveista. Muitakin sarjoja laitetaan uusintana niin jo on kumma kun ja jos ei tätä. Ostettavissa ei ole kuin eka kausi ja se maksaa mansikoita eikä edes suomenkielisellä tekstityksellä. Ei tuossa jaksoselostuksessa kerrottu mikä sillä Cruzilla on mut joka varmaan vakavamman puoleinen. Joo, aika keljuluonteinen nainen tuo Cruz.

Äänestä

Ja tiedän myös, että sarjasta ei ole enää kovinkaan montaa jaksoa jäljellä ja että sarjan viimeinen jakso on varsin musertavaa katsottavaa.

Äänestä
  • Todella vahinko, kun Hädän hetkellä päättyy! Uusinta olisi kyllä enemmän kuin paikallaan. Kuten jo tuossa aikaisemmin todettiin, jatkuvasti uusitaan huonoja sarjoja niin miksei sitten tällaista huippua.

    Mainitsit, että viimeinen jakso on musertavaa katsottavaa, varsin mustertavaa katsottavaa oli myös jakso, jossa Mannin miehet hyökkäsivät sairaalaan. Vaikka kyseessä on tv-sarja niin oikein syke nousi, kun sitä jaksoa katsoin.

    Äänestä

  • Hill st. kirjoitti:

    Todella vahinko, kun Hädän hetkellä päättyy! Uusinta olisi kyllä enemmän kuin paikallaan. Kuten jo tuossa aikaisemmin todettiin, jatkuvasti uusitaan huonoja sarjoja niin miksei sitten tällaista huippua.

    Mainitsit, että viimeinen jakso on musertavaa katsottavaa, varsin mustertavaa katsottavaa oli myös jakso, jossa Mannin miehet hyökkäsivät sairaalaan. Vaikka kyseessä on tv-sarja niin oikein syke nousi, kun sitä jaksoa katsoin.

    Kyllä sitä jo yhdellä kerralla näkee tapahtumat. Maailma on pullollaan hyvin polisisarjoja, jotain uutta kiitos.

    Äänestä

  • opati kirjoitti:

    Kyllä sitä jo yhdellä kerralla näkee tapahtumat. Maailma on pullollaan hyvin polisisarjoja, jotain uutta kiitos.

    Eikö ensi torstaina 26.7 olekaan sarjaa? Ja 2.8 olisi taas, olisiko se sitten päätösjakso? Harmi kun loppuu..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hill st. kirjoitti:

Lieneekö Cruzilla hiv? Jokin vakava sairaus kuitenkin. Ikävä juttu. Kaikista hänen tempuistaan huolimatta, olisin suonut hänelle hieman onneakin.

No niin, tässä sitä ollaan. Spekuloin kuvitteellisen henkilön kohtalolla. Toisaalta se on vain merkki hyvästä sarjasta ja sitähän Hädän hetkellä todella on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu