Yksi tuttuni sanoi kerran, että kaikki ihmiset ovat pahoja. Toinen tuttuni taas tuntuu ihannoivan toisia ihmisiä kovasti, ja toisia hän sitten ei taida pitää oikein minkään arvoisena, välissä on suuri joukko ihmisiä siltä ja väliltä.
Miten on, näetkö sinä ihmiset hyvinä/pahoina vai jonain siltä ja väliltä?
Millainen on ihmiskuvasi? Ovatko kaikki ihmiset oikeasti pahoja vaiko hyviä, jos muuta jakoa ei sallittaisi?
Hyvä ihminen, paha ihminen
20
2209
Vastaukset
- mayanna
saavat karvani nousemaan pystyyn :D Jos nyt kuitenkaan muuta ei ole valittavissa, sanoisin, että Eipä ole moni seppä syntyessään, miksi siis olisi pahakaan?
Näen kaikissa hyvää. Joskus se käy minua itseäni vastaan. Jos vaikka hyvä ystäväni kertoo minulle jonkun tuttavansa loukanneen häntä, alitajuntani alkaa keksiä selityksiä sille, miksi tuo tuttava on sanonut/tehnyt niin ja alan huomaamattani puolustella tätä tuttavaa - siis tavallaan 'väheksyä' oman ystäväni tuntemuksia. Tarkoitukseni ei ole näin tehdä, mutta niin vain käy. Onneksi he, jotka minut tuntevat, myös tietävät, miten 'pääni toimii', joten eivät loukkaannu. Usein on kyllä käynyt myös niin, että minun (ulkopuolisen) esiintuomat näkökulmat ovat auttaneet ratkaisemaan tilanteen. Sama on käynyt toisinpäin, sitä itse ei aina vihaisena/loukattuna/pettyneenä tms. osaa katsoa asiaa toisen kannalta.
No.. tulipa taas sepustus...
Siis; ihminen on syntyjään hyvä. Elämä muokkaa. Uskon syy-seuraus -lakiin. Harva meistä haluaa tietoisesti olla Paha. Mieleltään sairaat tosin joskus saattavat vaikuttaa sellaisilta. Tuskin heidänkään on hyvä olla paha, vaikka se hetkellistä 'mielihyvää' toisikin.
--
Tuli mieleen eräs työtoveri, minua iäkkäämpi, eräässä edellisessä työpaikassa. Hänellä oli tapana puhua ilkeästi kaikille, äänensävy oli aina ivallinen, sanat piikikkäitä ja hyvin usein loukkaavia tai väheksyviä. Eräänä kesänä hänen tyttärensä tuli samaan työpaikkaan. Tiesin hänen olevan tyttärensä kanssa hyvissä väleissä, mutta järkytyin siitä, miten työtoverini äitinä puhui lapselleen. En kuullut hänen kertaakaan sanovan mitään kauniisti, vaan aina ivallisella äänellä nama norsun****lla. Ihmettelin, miten tytär kesti tällaista. Näytti kestävän, sitä en tiedä, mitä sisimmässään liikkui. Silloin ymmärsin, että työtoverini kertakaikkiaan ei osannut puhua muulla tavalla, jostain oli hänelle tullut tavaksi ilmaista asiat 'negatiivisesti'. Muistan loukkaantuneen monet kerrat hänen sanoistaan vuosien varrella, mutta opin olemaan välittämättä. Tuo kesä hänen tyttärensä kanssa auttoi ymmärtämään jotain, eikä adrenaliinitasossani sen jälkeen tapahtunut huimia vaihteluita, vaikka työtoverini 'vittuilikin' minulle. Ehkäpä hänenkään vaan ei ollut hyvä olla. Mutta tekikö se hänestä välttämättä pahan ihmisen?- Pumpulipaj
...siksi hän ajattelee, että ihminen on syntyjään paha.
Minusta tuntuu, että ihmisen luonto on hyvää ja pahaa, ei yksin hyvää eikä pahaa.
me syntyessämme olemme ns.hyviä ihmisiä,vaan elämä koulii toisia kovemmin ja toisia hellemmin..
Koskaan ei voi suoralta kädeltä tuomita ihmistä,kun ei tiedä hänen elämän stooriaan.Kaikkeen,myös pahuuteen on aina joku syy..
Minä teen vähän samoin kuin Mayanna..Yritän aina löytää selitystä,jos joku minulle moittii toista ihmistä..- Pumpulipaj
Minusta tuntuu, että jo pienet lapset osaavat olla aika itsekkäitä, ainoastaan ihan pienet vauvat ovat suloisia ja vaikuttavat perin hyviltä. Ihmisessä on aimo annos itsekkyyttä, jokaisessa meistä?
Pumpulipaj kirjoitti:
Minusta tuntuu, että jo pienet lapset osaavat olla aika itsekkäitä, ainoastaan ihan pienet vauvat ovat suloisia ja vaikuttavat perin hyviltä. Ihmisessä on aimo annos itsekkyyttä, jokaisessa meistä?
juuri tarkoitin,että kun synnymme,olemme kaikki niin viattomia,mutta ajan kuluessa meihin tarttuu monenlaista miinusta..
Tervettä itsekkyyttä saakin jokaisessa olla,mutta silloinko se menee yli,niin tekee hallaa..- kultarengas
mii-su kirjoitti:
juuri tarkoitin,että kun synnymme,olemme kaikki niin viattomia,mutta ajan kuluessa meihin tarttuu monenlaista miinusta..
Tervettä itsekkyyttä saakin jokaisessa olla,mutta silloinko se menee yli,niin tekee hallaa..¨terveytta itsekkyyttä¨ ja pah en usko meihin tarttuu monenlaisia miinuksia MISSÄ ESIMERKIKSI YKSI MIINUS ON!!!!
kultarengas kirjoitti:
¨terveytta itsekkyyttä¨ ja pah en usko meihin tarttuu monenlaisia miinuksia MISSÄ ESIMERKIKSI YKSI MIINUS ON!!!!
kirjoitin että monenlaista..Ja se tarkoittaa,että meissä ihmisissä on erillaisia asioita,jotka tarttuvat elämän myötä meihin..Osa hyviä ja osa pahoja.
Terve itsekkyys on taas sitä,ettei voi olla kenenkään kynnysmattonakaan..
- yopollo
ei ole luonnostaan hyvä tai paha. Nuo kategoriat hän oppii lapsuudessaan ympäristöltä (vanhemmat, sisarukset, kaverit, naapurit jne ja enemmän käytännön toimista kuin puhuttuna). Yleensä ihminen vanhemmiten pyrkii olemaan hyvä, mutta ne opit mitkä hyvästä ja pahasta on saatu vaihtelevat eri ihmisten välillä niin että ristiriitoja syntyy. Tietysti tuo jo mainittu leinolainen heikkouskin aiheuttaa omia vaihteluitaan.
Varkaan lapset oppivat varastamaan, jos perheessä lyödään, lapsetkin lyövät aikanaan omissa perheissään jne jne koska se on ollut kasvuympäristön tapa, vaikkei välttämättä sanoilla hyväksi siunattu.- Pumpulipaj
...aivan täysin. Minusta lapset ja vanhemmat eivät toimi suoraviivaisesti mallin perusteella. Jokaisella on oma vapaus valita.
- yopollo
Pumpulipaj kirjoitti:
...aivan täysin. Minusta lapset ja vanhemmat eivät toimi suoraviivaisesti mallin perusteella. Jokaisella on oma vapaus valita.
lapset oppivat tupakoimaan vaikka vanhemmat kieltävät, kun näyttävät kuitenkin itse polttavan. Muutkin huonot tavat, vaikkapa typerä liikennekäyttäytyminen, opitaan koska niitä itse käytetään vaikka kuinka sormi pystyssä hurskastellaan lapselle että noin ei saa tehdä. Esimerkki on paras opettaja ja vaativinkin koska se kouluttaa samalla myös vanhempia.
Pahuus ei meissä kysy, eikä hyväkään haluaisi kysyä pahalta.
Tämä aforismi on jäänyt mielen sopukoihin, ja kyllä tuossa on on jotain järkeä, kuitenkin.- S-I*
Hyvä s24, löydä viestini paikoilleen..
- Pumpulipaj
Enpä ollutkaan moista ennen lukenut, erikoinen aforismi, todella...
- piiskunen
missä viestit?
- Pumpulipaj
Palvelin ei taida pysyä oikein pystyssä välillä?
Jos sitäkin nukutti?
- ihmiset ovat
pahoja.
- täällä, voi
ihmisen ulkokuori pettää.Livessä ollaan enkeleitä ja täällä netissä itse piruja.Ota nyt tuosta selvää?
- näillä on
näytelmää se livekin, ei mitään aitoa ole enää jäljellä kai, pelkkää feikkailua joka puolella.
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315196- 363601
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833233- 112375
- 281986
- 121907
- 1631826
- 1051332
- 141218
- 1371134