Sinä palvelutaloon muutava, siellä jo asuva tai edelliset omainen!
Sana palvelutalo tai palveluasuminen olisi muutettava kiireesti joksikin muuksi. Jo pelkkä sana "palvelu" saa palvelutalossa asuvat vanhukset kuvittelemaan, että he maksavat palvelusta ja palvelijoista. Todellisuudessa he maksavat asumisestaan, ruuasta, puhtaudesta ja terveydenhoidostaan.
Vanhusten tuettu asuminen, senioriasuminen tai vanhusten kuntouttava asuminen -nimet olisivat parempia. Muita ehdotuksia?
Kun minä varaan matkan, hotellin tai muun; minulle kerrotaan, mitä palveluita siihen kuuluu. Samoin pitäisi olla palveluitaloissakin: Palveluun kuuluu tarvittava (sairayden tai vamman tai alentuneen kunnon kannalta välttämätön) perushoito ja sairaanhoito, siivoojan palvelut 2 x kk (hoitajat eivät siivoa), saunotus/suihkutus 1 x viikko papiljottien rullaaminen, ruoka 5x päivässä, pyykin pesu 1x viikko (lakanoiden mankelu, ei silitystä), tiskaaminen ja roskien vieminen, turvapuhelinen, viriketoiminta tietyn lukujärjestyksen mukaan. Lisämaksusta kampaaja ja jalkojenhoitaja max 1 x kk.
Turvapuhelin on hätätilanteita varten, ei seuraneidin kutsumista varten. Hätätilanne on sairauskohtaus tai sen epäily, kaatuminen, välttämätön liikkumisapu, WC-apu, jos itse ei oikeasti pääse, kuivitusavun pyytäminen, äkillinen kipu tai todellinen henkinen pelko tai ahdistus. Kaikki turha hoitajien juoksuttaminen tulisi jättää kokaan pois.
Jos jotain ylimääräsitä haluaa: silitystä, parsimista jne. Voi rohkeasti pyytää omia omaisiaan siihen hommaan.
Palveluun ei nimittäin kuulu pöytäliinojen tai kukkamaljakoiden siirtely paikasta toiseen, olemattomien pölyjen pyyhkinen pistorasioiden päältä, villasukkien parsiminen, seuraneidin palvelut, joka ruumiinosan eri liinalla pyyhkiset kylvetyksen yhtydessä, maton hapsujen suoristamiset, niuhottamisen kuuntelut...
Palvelutalossa työskentelee hoitajia: perus-, lähihoitajia (ja kodinhoitajia, jotka eivät hoida kotia vaan asukkaan terveyttä, ei kuvaava nimi tämäkin), sairaan- ja terveydenhoitajia. heillä on sairaan- tai perushoitoalan koulutus, he eivät ole palvelijoita tai piikoja.
Asunto olisi sisustettava niin, että se olisi helppo siivota (ei liikaa tavaroita) ja ettei siellä sattuisi kaatumisia. Vaatteet olisi hyvä olla helposti pestäviä esim. puuvillavaatteita, tarpeeksi suuria ja joustavia (helpottaa pukemista). Vanhuuttakin varten voi uusia vaatteita hankkia. Edes alushousut kannattaa kerran vuodessa tai kahdessa vaihtaa uusiin...

Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvin kirjoitettu, tuo ero piian ja hoitajan välillä on epäselvä monille myös pitkäaikaissairaaloissa. Samoin se, että omaiset tuo potilaalle vaatteita, joita on lähes mahdoton pukea päälle.
Olen sitä mieltä, että ihminen joka pystyy kirjoittamaan tuollaista paskaa kuten eka kirjoittaja on ihan väärällä alalla.
Hän voisi alkaa vaikka kivien hoivaajaksi, eivät vaatisi " palvelua".
Ensimmäisen viestin kirjoittaja kirjoitti täyttä asiaa. On todellinen ammattilainen ja erittäin asiallinen. Hienoa.
Menepä hetkeksi palvelutaloon, jossa vaaditaan "palvelua" eli juoksutetaan turhan takia, esim. siirtämään juomalasia 10 cm matkan vaikka asukas sen itsekin siitä saa otettua.
Samanaikaisesti toisessa asunnossa on oikea hätä ja tarve, mutta aika kuluu näiden "Minä-kyllä-valitan-kuluttaja-asiamiehelle-ja-kerron-tyttärelle-ja-pojalle-jotka-kyllä-tulevat-taas-kiroilemaan-haukkumaan-ja-huutamaan"-tyyppien juoksutuksessa.
Ottakaa hyvät ihmiset paremmin selvää mistä maksatte...!!!
Miten niin paskaa? Täyttä asiaa kirjoittaja puhui.
Ja kuka ihme sinä olet luulet olevasi kaikessa ylimielisyydessäsi sanomaan onko joku alalle sopiva vai ei. Ethän edes tiedä perusasioita...
Täyttä asiaa kirjoitti tämän ketjun aloittaja. Miten niin hän on väärällä alalla? Itse olen vanhainkodissa töissä osastolla, jossa on osa hyväkuntoisia vanhuksia. Varsinkin illalla soittokellot soi ja monen vanhuksen asia on täysin turhaa. Esim. vanhus kysyy kuka tulee yövuoroon, millon tv-kaukosäätimen patterit on vaihdettu, milloin pääsen suihkuun, olenko saanut jo silmätipat (sait ne 5min sitten..) Hirvee kiire hoitajalla ja pitää aina kuitenkin mennä katsomaan kun potilas/asukas kelloa soittaa...
Edelleen, perkeleen hallitus, antakaa lisärahaa kunnille että he voisivat palkata lisää hoitajia, jotta hoitajat pystyisivät olemaan enemmän yksinäisen vanhuksen luona ja turvaamaan heille paremman elämän.
Ihmiset jotka eivät tiedä mistä puhuvat ovatkin yleensä parhaita asiantuntijoita...
Palvelijoita oli ennen vanhaan,kun oli vielä orja työvoimaa.
ammatillinen hoitaja omaa kuntouttavan työotteen ja siitä on "palvelu"kaukana.
Työtä tehdään ja siitä saadaan palkka.
Asukas palvelutalossa tekee kaiken sen itse,mihin vielä kyky riittää.
Se mitä hän ei itse pysty tekemään,sen palvelun hän ostaa,esim.siivoaminen.
Erittäin hyvin kerrottu ja paikkaansapitävästi. Nyt vaan nimikkeistön vaihtamiseen. -Ei palvelutalonhoitajia, vaan ihmisen terveyden hoitajia.