Jälleen näköjään käydään täällä tuota ikuisuuskeskustelua, olimmeko sodissamme liittolaisia Saksan kanssa vai emme. En viitsi osallistua tuollaiseen, joissa vain heitellään muutaman lauseen pätkissä uskoon tai luuloihin perustuvia loppuun kuluneita fraaseja.
Totean vain, että talvisodassa jouduimme oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi ja menetyksemme olivat niin suuret, että mikään mahti Suomessa ei olisi saanut meitä estetyksi lähtemään jatkosotaan, hakemaan hyvitystä kärsimillemme vääryyksille. Jos sitä olisivat yrittäneet poliittiset johtajamme, ne olisi välittömästi pantu viralta ja valittu heidän tilalleen sellaiset, joiden johdolla olisi menty. Jatkosota oli nimensä mukaisesti jatkoa epäoikeudenmukaiselle talvisodalle, ja siihen katsottiin meillä olevan ei ainoastaan oikeuden vaan velvollisuuden.
Totta kai me otimme jatkosodassa tarvitsemaamme apua Saksalta, kun emme sitä mistään muualta saaneet. Sodan alkuvaiheissa tietysti uskoimme myös Saksan voittoon, sillä niin teki koko maailma. Ja vaikka liittolaisia emme Saksan kanssa olleet, siltä saamamme apu oli meille äärimmäisen tarpeellista. Ainoa liittolaisuussuhteeksi katsottava syntyi vasta Ryti-Ribbentrop-sopimuksella kesällä 1944, mutta siinäkään ei ollut sopijapuolena Suomi vaan uhrautunut Ryti, kuten hyvin tiedetään. Se sopimus sitten ratkaisi torjuntavoittomme, ja siitä Ryti sai sen ”palkan”, josta puhun edellisessä avauksessani.
Osoittaa täydellistä tietämättömyyttä vuosien 1939-41 tilanteesta ja kyvyttömyyttä asettua tuohon aikaan niiltä, jotka nyt jälkiviisaasti puhuvat, että jatkosota olisi ollut tarpeeton, se olisi voitu välttää ja että Saksalta emme olisi saaneet ottaa vastaan apua. Historiaa ei ymmärretä peilaamalla sen tapahtumia nykypäivää vasten, perusedellytys on ensin tietää ja ymmärtää siitä ajasta ja silloin vallinneesta tilanteesta ja mielialoista mahdollisimman paljon. Silloin tapahtumatkin alkavat selittyä oikein.
Neuvostoliitto lisäsi jatkuvasti painostustaan talvi- ja jatkosodan välisenä aikana ja tilanne oli a muodostunut sellaiseksi, että olimme katkeamispisteessä ja Suomi oli kuolemanvaarassa. Jatkosota pelasti maan mitä todennäköisimmin kahdelta miehitykseltä; ensin saksalaisten ja seuraavassa vaiheessa varmasti seuranneelta venäläisten miehitykseltä.
Kirjoitin aikoinaan Sinibaretti-lehteen jutut sekä talvi-että jatkosodastamme. Laitoin ne silloin pian tännekin. Talvisota-juttuuni löysin linkin, mutta jatkosotajuttuuni en joten pistän sen tuohon loppuun kokonaisena:
- - -
TALVISODASTA
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000005591675
- - -
JATKOSODASTA
Neuvostoliitolle kävi talvisodassa sen suunnitelmat huomioon ottaen siis ”köpelösti”. Mutta eihän yrittänyttä laiteta; niinpä lokakuussa 1940 Molotov matkusti Berliiniin tapaamaan silloista liittolaistaan Hitleriä vaatiakseen Neuvostoliitolle vapaita käsiä Suomen likvidoimiseksi. Tähän Hitler ei suostunut, sillä hän ei halunnut nikkelitoimitusten Petsamosta Saksaan häiriintyvän. Hänellä oli jo hahmottumassa Barbarossa-suunnitelma, eli hyökkäys Neuvostoliittoon, johon suunnitelmaan Suomen joutuminen Neuvostoliitolle olisi sopinut huonosti - Suomen varalle oli jo muita suunnitelmia.
Vaikka emme kai tuosta Molotovin ”Berliininvisiitistä” tienneetkään, tiesimme hyvin, että Neuvostoliitto ei ollut luopunut talvisodassa epäonnistuneesta yrityksestään, ja haimme turvaa läntisillä yhteyksillämme ja pyrkimällä itsenäisyydestämme tinkien unioniin Ruotsin kanssa. Ruotsi ei siihen uskaltanut suostua ja konkreettista apua emme saaneet muualtakaan emmekä edes henkistä tukea siten kuin talvisodan aikana.
Kyllä valtiojohdollamme oli yhteyksiä Saksaankin ja se tiesi aika paljon myös saksalaisten suunnitelmista, eivätkä ne olleet heille epämieluisia, mutta silti me jouduimme saksalaisten rinnalle vasta sitten, kun muut hankkeemme olivat kariutuneet. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilmapommituksin 25.6.1941, jolloin totesimme olevamme taas sodassa. Totta kai meillä oli myös revanssihalua kokemamme vääryyden korjaamiseksi, ja kun Saksan alkumenestys Neuvostoliittoa vastaan oli häikäisevä, lähdimme innolla mukaan hakemaan anastettua Karjalaamme, mutta sotaa emme nytkään aloittaneet, se on tosiasia.
Koko välirauhan ajan, maaliskuusta 1940 kesäkuuhun 1941, koimme olevamme kuolemanvaarassa eläessämme Neuvostoliiton erittäin röyhkeän painostuksen alaisena. Tuosta ajasta ja myös jatkosotaan joutumisemme syistä kertovat valaisevasti mm. tunnettu historioitsijamme professori Arvi Korhonen ja hänen englantilainen kollegansa A.F.Upton 1). Korhonen toteaa teoksensa lopputiivistelmässä, että ”Suomi oli vain cobelligerent, kanssasotija, Saksan rinnalla ilman mitään sopimusten määrittelemiä siteitä ja velvoituksia”. Edelleen hän toteaa, että ”Taistelu, johon pelosta Neuvostoliiton aikomuksia kohtaan jouduttiin Saksan rinnalle, oli niin hyvin kansanomaisen kuin valtion ylimmän johdon käsityksien mukaan jatkoa talvisodalle”.
Teoksensa viimeiseksi kappaleeksi Korhonen lainaa lauseen Suomessa vuosina 1935-44 Saksan lähettiläänä toimineen ammattidiplomaatin (ei natsipuolueen jäsen) Wipert von Blücherin muistelmista: ”Suurvaltojen valtataistelussa pikkuvaltioiden vapaalla omalla päätösvallalla on kovin suppeat rajat. Suomi tempautui suurpolitiikan pyörteisiin niin kuin vuolas Suomen joki tempaa mukaansa ajopuun”. Upton ei ole ”ajopuu-teorian” kannattaja, vaan hän pitää jatkosotaan liittymistämme harkittuna, mutta hyvin ymmärrettävänä. Hän tiivistää monisatasivuisen analyysinsa toteamuksiin, että Suomen johtohenkilöiden päätöksiin vaikuttivat ”heidän tuoreet kokemuksensa Neuvostoliiton ulkopolitiikan karkeasta häikäilemättömyydestä” ja että ”Suomen johtomiehillä oli hyviä syitä uskoonsa, että kesäkuussa 1941 heidän edessään oli suuri historiallinen tilaisuus luoda maalleen parempi tulevaisuus”.
Sitä, että Suomi marraskuussa 1941 liittyi Saksan ja Japanin 1936 tekemään anti-komintern-sopimukseen, ei voida pitää Saksan liittolaisuutena. Sopimukseen kuului tuolloin jo 13 maata, joukossa mm. sotaan osallistumaton Espanja, jotka kyllä kaikki halusivat estää kommunismin leviämisen ja useimmat pitivät myös Neuvostoliittoa vihollisenaan, mutta monikaan ei ollut liittosopimussuhteessa Saksaan. Tuohon joukkoon, siis Neuvostoliittoa vihollisenaan pitäviin, meillä oli hyvä syy kuulua jouduttuamme kaksi kertaa tuon maan hyökkäyksen kohteeksi!
Neuvostoliittoa muita paremmin ymmärtänyt, aina luotettava pessimisti Paasikivikin sotaan liittymistämme oikeutettuna ja uskoi Saksan voittoon 2). Jatkosotaan joutumisestamme kertoo edellä mainittujen lisäksi perusteellisesti myös Mauno Jokipii 3). Mitkään tutkijoiden esittämät näkemykset eivät mielestäni kumoa sitä, että meihin oikeudettomasti kohdistettu talvisota ja sen epäoikeudenmukainen rauha oli jatkosodan syy. Tämä tulisi muistaa ja ottaa huomioon jatkosodan meille yhtä epäoikeudenmukaista rauhansopimusta seuraamuksineen arvioitaessa ja kaipaamaamme oikeutta haettaessa.
Jatkosodan alku oli meille menestyksekäs. Joukkomme työnsivät vihollisen jo heinä-elokuussa kaikilla rintamilla vanhan rajan taakse. Vienan Karjalassakin etenimme kauemmaksi kuin meitä paljon vahvemmat saksalaisjoukot pohjoisempana. Tappiommekin olivat suuret, kuten hyökkääjällä yleensä. Myöhemmin syksyllä olimme saavuttaneet jo Äänisjärven ja Syvärin. Karjalan kannaksella ylitimme vanhan rajan vain oikaistaksemme sen mutkat ja saadaksemme paremmat puolustusasemat. Leningradin piiritykseen emme siis pyrkineet Saksan painostuksesta huolimatta osallistumaan.
Sitä, että joukkomme ylittivät kesällä 1941 valtakunnan vanhan rajan, voidaan näin jälkikäteen pitää virheenä, mutta silloin sille oli hyvät perusteet. Tietysti me pyrimme työntämään vihollisen kauemmaksi rajoiltamme päästäksemme paremmille puolustuslinjoille, ja syksyllä pääsimmekin asemiin, joissa kestimme 2,5 vuotta jatkuneen uuvuttavan asemasotavaiheen.
Olimme siis asemissa melko syvällä Aunuksessa ja Vienan Karjalassa, joista siviiliväestöä ei ollut evakuoitu pois siten kuin me teimme omassa Karjalassamme ennen sen joutumista vihollisen haltuun. Tuota tilannetta muistellen vieläkin joskus syytetään suomalaisia miehittäjiksi. Kesällä 1999 olin taas sotahistoriallisella matkalla tutustumassa viime sotiemme taistelupaikkoihin rajantakaisessa Karjalassa ja Aunuksessa. Poikkesimme mm. Petroskoin lähellä olevaan suureen Prääsän kylään. Juttusillemme tuli joukko vanhoja paikallisia ihmisiä, joiden hyvä suomenkieli meitä ihmetytti. He kertoivat oppineensa sen suomalaisten sodan aikana pitämässä kansakoulussa. He muistelivat tuota aikaa ja suomalaisia lähes kaihoisasti vakuutellen, että se oli heille hyvää aikaa!
Helmikuussa 1944 Neuvostoliitto yritti murtaa meidät kaupunkiemme suurpommituksilla, mutta kestimme kotirintamillakin. Kesän suurhyökkäyksellään vihollinen yritti sitten todella ”listiä” sotavoimamme ja ottaa maamme lopullisesti, mutta ei nytkään onnistunut. Pysäytimme tuonkin yrityksen historiaan jääneissä sankarillisissa torjuntataisteluissa ja pääsimme rauhantekoon tilanteessa, jossa vihollinen ei ollut missään päässyt tunkeutumaan vuoden 1940 pakkorauhan rajojen sisäpuolelle. Aselepo tehtiin 4.9.1944.
Torjuntavoitostamme saamme kiittää myös Saksaa. Saksan avun saamisesta vielä tässä vaiheessa kuuluu kiitos presidentti Rydille, joka uhrautui hänet sotasyyllistuomioon johtaneeseen Ribbentrop-sopimukseen. Tähän mennessä kaikki historioitsijat ovat pitäneet Ribbentrop-sopimusta erittäin merkityksellisenä. On nähty, että sen kautta saamamme apu oli ratkaiseva vihollisen suurhyökkäyksen pysäyttämiseksi, jonka jälkeen pääsimme verrattain hyvistä asemista rauhantekoon. Sopimuksella saimme Saksalta sotilasapuna, mm. uhrautuvasti taistelleen lento-osasto Kuhlmeyn ja vähän muitakin apujoukkoja, aseita ja ammuksia (ensimmäiset panssarinyrkkimme ja –kauhumme olimme tainneet saada jo hieman aikaisemmin). Saimme myös merkittävää elintarvikeapua, mm. viljalähetyksiä.
On nähty, että sopimuksen allekirjoittaminen yksin oli Rydiltä sankariteko. Hän uhrasi itsensä, jotta isänmaa pelastuisi. Ja kun sopimus oli täyttänyt tarkoituksensa, se mitätöityi Rydin jätettyä paikkansa ja Mannerheimin nimitettyä Hackzellin hallituksen Rydin nimittämän Linkomiehen hallituksen tilalle.
Nyt nuori tutkija Markku Jokisipilä pyrkii väitöskirjallaan 4) todistamaan, että Ribbentropin ja Rydin sopimukselle ei ollut pakkoa. Hänen tutkimuksensa on vakuuttavan tuntuinen ja kirjoitusasultaan erinomainen, ja se on saanut arvostavia lausuntoja. Minun mielestäni Jokisipilän tutkimuksessa on jälkiviisautta. Hänen mielestään Suomi oli jo saanut kaiken vihollisen vastahyökkäyksen torjumiseksi tarvitsemansa jo ennen tuon sopimuksen solmimista. Sitä Ryti ei voinut tietää sopimuksen tekohetkellä, kun Viipuri oli juuri menetetty ja Tali-Ihantalan taistelua ei ollut vielä käyty. Tukeutuessaan saksalaiseen aíneistoon Jokisipilä ei ota huomioon, että Ribbentrop halusi esitellä sopimuksen esimiehelleen Hitlerille omana voittonaan, eli että hän oli onnistunut taivuttamaan tuohon asti itsepäisesti omaa sotaansa käyneen Suomen Saksan sopimuskumppaniksi. Sen Jokisipiläkin toteaa, että Suomi menetteli ovelan taitavasti Saksan suhteen niin, että avun saanti sieltä oli turvattu kesän 1944 loppuun saakka.
Vihollisen suurhyökkäyksestä Kannaksella, läpimurrosta Valkeasaaressa, sitkeistä taisteluista Siiranmäessä ja hyökkäyksen lopullisesta torjunnasta Tali-Ihantalassa, Vuosalmella ja Viipurinlahdella on kirjoitettu paljon vaikuttavia kuvauksia. Niitä lukevan mieleen nousee monenlaisia tunnekuohuja, joista päällimmäisiksi jäävät kiitollisuus sankarillisia sotilaitamme kohtaan! 5).
Välirauhaa tehdessämme olimme vielä yksinäisempiä kuin talvisodan päättyessä, sillä silloin meitä niin ihailleet ja sankarillisuuttamme ylistäneet länsiliittoutuneetkin olivat julistaneet sodan Suomelle. Rauha jouduttiin tekemään hyvin raskain ehdoin. Suomi menetti alueestaan noin 50 000 km2 , yli 12 % pinta-alastaan kutistuen vielä talvisodankin rajoja pienemmäksi, sillä nyt menetimme myös Petsamon. 420 000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan kotiseudultaan muualle Suomeen. Myös muut menetyksemme olivat raskaat: 60 600 kaatunutta, 4500 kadonnutta ja 158 000 haavoittunutta ja lisäksi maksettavaksemme määrättiin 300 miljoonan kultadollarin arvoiset sotakorvaukset ja jouduimme vuokraamaan Porkkalan alueen Neuvostoliitolle 50-vuoden ajaksi. Meidät velvoitettiin häätämään liittolaisemme saksalaiset pois Suomesta, josta seurasi tuhoisa Lapin sota 6).
Tärkeintä kuitenkin oli, että Suomi säilytti itsenäisyytensä. Tässä sopii siteerata Mannerheimin muistelmien viimeistä kappaletta: ”Sulkemalla rivinsä vaaran hetkenä Suomen kansa lunasti itselleen oikeuden vastedeskin elää omaa, itsenäistä elämäänsä vapaiden kansakuntain piirissä. Se ei horjunut voimanponnistuksessaan: se on tervettä ja lujaa ainesta. Jos pysymme uskollisina itsellemme ja kaikissa kohtalon vaiheissa yksimielisesti ja järkkymättä pidämme kiinni niistä arvoista, jotka tähän päivään asti ovat olleet Suomen vapauden perustuksena, - isiltä peritystä uskosta, isänmaanrakkaudesta, päättäväisestä ja uhrivalmiista puolustustahdosta -, niin Suomen kansa voi lujasti luottavaisena katsoa tulevaisuuteen.”
Sodissamme kärsimme menetyksiä, mitkä eivät ole rahalla mitattavissa eivätkä koskaan korvattavissa. Molemmissa sodissa yhteensä menetimme noin 90 000 ihmishenkeä ja kolminkertaisesti tuo määrä invalidisoitui, edellä mainitsemieni aluemenetystemme lisäksi menetimme valtavan määrän kansallisomaisuuttamme, suuria kaupunkeja, teollisuuslaitoksia, hyviä viljelys- ja metsämaita, Laatokan rannat, yhteyden Jäämereen ja paljon muuta. Jouduimme asuttamaan luovutetuilta alueelta siirretyt yli 400 000 kansalaistamme, yli 10 % silloisesta väestöstämme.
Jouduimme jälleenrakentamaan sodan runteleman maamme ja maksamaan suuret, 300 miljoonan kultadollarin suuruiset sotakorvaukset. Jouduimme tuomitsemaan ankarissa oloissa uhrautuvasti toimineet johtajamme sotasyyllisinä. Jouduimme voittajia edustaneen valvontakomission tiukan valvonnan alle ja luovuttamaan Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi suuren alueen aivan pääkaupungin kyljestä. Koimme kauan monin tavoin todella kovia aikoja, jotka minun ikäluokkani ne omakohtaisesti kokeneena vielä hyvin muistaa.
Minulla oli sitten tammikuussa 1956 onni olla Jääkäripataljoona 2:n (Uudenmaan Jääkäripataljoonan edeltäjä) mukana, alikersanttina ja partion johtajana vastaanottamassa Suomelle palautunutta Porkkalan aluetta. Se oli minun talvisotani; iäksi mieleeni jäänyt kaksiviikkoinen ajanjakso paukkupakkasissa!
Suomi ei sodasta irrottautuessaan saanut edes noilta talvisodassamme meitä sanallisesti niin voimakkaasti tukeneilta länsiliittoutuneilta enää lainkaan tukea, vaan Neuvostoliitto sai vapaasti sanella meille raskaat rauhanehtonsa. Olimmehan olleet länsiliittoutuneidenkin silmissä ”väärällä puolella”. Saksa ei vielä tuolloin ollut luhistunut ja länsiliittoutuneet halusivat olla mielin kielin Neuvostoliitolle, jonka panos oli hyvinkin tarpeen Saksan kukistamisessa. Piippua leppoisasti tuprutteleva Stalin oli jo marraskuussa 1943 Teheranin konferenssissa lumonnut talvisodan päättyessä meistä niin kauniisti puhuneen Rooseveltin, ja Jaltan konferenssissa helmikuussa 1945 hän jo hyvin sairaana ollessaan puhui ”Joe-sedästä” kuin parhaasta kaveristaan.
Churchill ilmeisesti näki paremmin tuon joviaalin hahmon läpi ja oli varautuneempi. Teheranin konferenssissa länsivallat vielä yrittivät puhua Suomen puolesta toivoen sille kohtuullisia ehtoja, mutta eivät asettuneet vastustamaan, kun Stalin vastasi, että Suomelle pannaan riittävät sotakorvaukset, ja ellei Suomi maksa, se tullaan valloittamaan 7). Suomelta aluksi vaadittuja 600 miljoonan dollarin sotakorvauksia - jotka sitten myöhemmin puolittuivat - emme olisi pystyneet maksamaan, joten Neuvostoliitto olisi saanut syyn maan valloittamiseksi. Emmekä saaneet esim. Saksan tavoin amerikkalaisten Marshall-apua, kun Neuvostoliitto ei olisi meidän sallinut sitä vastaanottaa. Olisipa asiamme ollut esillä muutama vuosi myöhemmin kylmän sodan alettua! Silloin nuo länsiliittoutuneet alkoivat vaatia meitä irrottautumaan ”pedon syleilystä”, kun olivat ensin jättäneet meidät tuon pedon armoille.
On huolestuttavaa, että niin monen suomalaisen, koulutetunkin, historian tuntemus osoittautuu usein kovin vähäiseksi. ”Kansa, joka ei tunne historiaansa, on kelvoton”, sanoi Paasikivi. Ilokseni nuorempi polvi on viime aikoina kiinnostunut enemmän myös maamme kohtalon ratkaisuvaiheista ja on ruvennut osoittamaan kiitollisuuttaan ja kunnioitustaan sotaveteraaneillemme. Tämä on tapahtunut valitettavan myöhään, mutta hyvä, että edes viimeiset veteraanimme saavat tämän nähdä ja kokea. Hehän ansaitsevat suurimman kunnian myös sodanjälkeisestä selviytymistaistelustamme; he maksoivat sotakorvaukset ja rakensivat sodan runteleman maamme. Nykysuomalaista elämänmenoa seuratessaan ei voi välttyä käsitykseltä, että meistä ei olisi samaan. Mielelläni olisin tässä väärässä.
Jatkosodan ratkaisuvaiheista on siis kirjoitettu paljon, josta jotain jo edellä mainitsin. Tapio Tiihosen väitöskirjan pohjalta kirjoitettu teos ”Ratkaisu Kannaksella 1944” osoittaa vastaansanomattomasti, että kesän suurtaisteluissa pelastettiin Suomen itsenäisyys. En voi olla tässä suosittelematta Tykistömuseossa Hämeenlinnassa esitettävää multivideoesitystä ”Ihantalan ihme”. Sen katsominen saa palan nousemaan karskeimmankin miehen kurkkuun ja ihmettelemään, kuinka tuolta sittenkin moni selviytyi hengissä. Kun Paavo Lipponen käytti kollegansa Ruotsin pääministerin sitä katsomassa, tämä sanoi sen jälkeen: ”Olen minä paljon lukenut Suomen sodista ja luullut niistä paljon tienneenikin, mutta vasta nyt minä ymmärrän, millaista se oli”.
Rauhanpyrkimyksemme poliittisine taustoineen vuodesta 1942 alkaen olivat todellinen jännitysnäytelmä.
Hyvät mukana olleiden kuvaukset niistä antavat pääministeri Edvin Linkomies kirjassaan ”Vaikea aika” ja ministeri Väinö Tanner kirjassaan ”Suomen tie rauhaan 1943-44”. Noita lukevan ihailu ja kunnioitus silloisia johtajiamme kohtaan kasvaa suuresti ja helposti liukuu vertailemaan heitä nykyjohtajiimme, ja valitettavan harvoin jos koskaan viimemainittujen eduksi. Paineet varsinaisissa rauhanneuvotteluissa Moskovassa kävivät kestämättömiksi pääministeri Hackzellille, joka sairastui matkalla kuolettavasti.
Mielessäni on joskus herännyt kysymys, olisiko ollut meille onneksi, jos Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan. Olisimme kai saaneet pitää Karjalamme ja saaneet lisäaluetta Vienanmereen asti, jolloin siitä ja muustakin voittoon kuuluvasta olisi koitunut meille suuria hyötyjä. Mutta millaiseksi olisi maailma ja myös meidän asemamme muodostunut natsien ja fascistien johtaessa maailmaa? Pelottava ajatus! Ja miten kauan olisimme saaneet pitää tuon Saksan voiton myötä saavuttamamme? Varmaan muu maailma olisi jo aikoja sitten toipunut ja noussut vastaiskuun ja se olisi kenties kohdistunut myös meihin.
Vai olisiko meidän pitänyt talvisodassa taistella katkeraan loppuun asti ja joutua Neuvostoliiton miehittämäksi, jolloin ehkä länsimaat - Ruotsi mukaan lukien - olisivat joutuneet sotaan Neuvostoliittoa vastaan ja toinen maailmansota olisi saanut aivan toisenlaisen asetelman, ja mikäli länsimaat olisivat pystyneet lyömään Neuvostoliiton - kuten uskon - olisimme lopuksi olleet voittajan puolella. Mutta mitkä olisivat olleet kärsimyksemme ja menetyksemme ennen sitä? Varmaankin oli hyvä, että kävi niin kuin kävi, surullista vain, että me niin traagisesti ja yksinäisenä jouduimme suurvaltapolitiikan uhriksi.
Viitteet:
1) Arvi Korhonen: ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” ja
Anthony F Upton: ”Välirauha”
2) J K Paasikivi: ”Jatkosodan päiväkirjat”
3) Mauno Jokipii: ”Jatkosodan synty”
4) Markku Joki-Sipilä; ” Aseveljiä vai liittolaisia?
Suomi, Saksan liittosopimusvaatimukset ja Rytin-Ribbentropin-sopimus”
5) mm. Aake Jermon, Lauri Jäntin, Joppe Karhusen, Matti Koskimaan ja Niilo Lappalaisen lukuisat kirjat.
6) Sampo Ahto: ”Aseveljet vastakkain”.
7) Winston Churchill: ”Muistelmat”
Totean vain, että talvisodassa jouduimme oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi ja menetyksemme olivat niin suuret, että mikään mahti Suomessa ei olisi saanut meitä estetyksi lähtemään jatkosotaan, hakemaan hyvitystä kärsimillemme vääryyksille. Jos sitä olisivat yrittäneet poliittiset johtajamme, ne olisi välittömästi pantu viralta ja valittu heidän tilalleen sellaiset, joiden johdolla olisi menty. Jatkosota oli nimensä mukaisesti jatkoa epäoikeudenmukaiselle talvisodalle, ja siihen katsottiin meillä olevan ei ainoastaan oikeuden vaan velvollisuuden.
Totta kai me otimme jatkosodassa tarvitsemaamme apua Saksalta, kun emme sitä mistään muualta saaneet. Sodan alkuvaiheissa tietysti uskoimme myös Saksan voittoon, sillä niin teki koko maailma. Ja vaikka liittolaisia emme Saksan kanssa olleet, siltä saamamme apu oli meille äärimmäisen tarpeellista. Ainoa liittolaisuussuhteeksi katsottava syntyi vasta Ryti-Ribbentrop-sopimuksella kesällä 1944, mutta siinäkään ei ollut sopijapuolena Suomi vaan uhrautunut Ryti, kuten hyvin tiedetään. Se sopimus sitten ratkaisi torjuntavoittomme, ja siitä Ryti sai sen ”palkan”, josta puhun edellisessä avauksessani.
Osoittaa täydellistä tietämättömyyttä vuosien 1939-41 tilanteesta ja kyvyttömyyttä asettua tuohon aikaan niiltä, jotka nyt jälkiviisaasti puhuvat, että jatkosota olisi ollut tarpeeton, se olisi voitu välttää ja että Saksalta emme olisi saaneet ottaa vastaan apua. Historiaa ei ymmärretä peilaamalla sen tapahtumia nykypäivää vasten, perusedellytys on ensin tietää ja ymmärtää siitä ajasta ja silloin vallinneesta tilanteesta ja mielialoista mahdollisimman paljon. Silloin tapahtumatkin alkavat selittyä oikein.
Neuvostoliitto lisäsi jatkuvasti painostustaan talvi- ja jatkosodan välisenä aikana ja tilanne oli a muodostunut sellaiseksi, että olimme katkeamispisteessä ja Suomi oli kuolemanvaarassa. Jatkosota pelasti maan mitä todennäköisimmin kahdelta miehitykseltä; ensin saksalaisten ja seuraavassa vaiheessa varmasti seuranneelta venäläisten miehitykseltä.
Kirjoitin aikoinaan Sinibaretti-lehteen jutut sekä talvi-että jatkosodastamme. Laitoin ne silloin pian tännekin. Talvisota-juttuuni löysin linkin, mutta jatkosotajuttuuni en joten pistän sen tuohon loppuun kokonaisena:
- - -
TALVISODASTA
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000005591675
- - -
JATKOSODASTA
Neuvostoliitolle kävi talvisodassa sen suunnitelmat huomioon ottaen siis ”köpelösti”. Mutta eihän yrittänyttä laiteta; niinpä lokakuussa 1940 Molotov matkusti Berliiniin tapaamaan silloista liittolaistaan Hitleriä vaatiakseen Neuvostoliitolle vapaita käsiä Suomen likvidoimiseksi. Tähän Hitler ei suostunut, sillä hän ei halunnut nikkelitoimitusten Petsamosta Saksaan häiriintyvän. Hänellä oli jo hahmottumassa Barbarossa-suunnitelma, eli hyökkäys Neuvostoliittoon, johon suunnitelmaan Suomen joutuminen Neuvostoliitolle olisi sopinut huonosti - Suomen varalle oli jo muita suunnitelmia.
Vaikka emme kai tuosta Molotovin ”Berliininvisiitistä” tienneetkään, tiesimme hyvin, että Neuvostoliitto ei ollut luopunut talvisodassa epäonnistuneesta yrityksestään, ja haimme turvaa läntisillä yhteyksillämme ja pyrkimällä itsenäisyydestämme tinkien unioniin Ruotsin kanssa. Ruotsi ei siihen uskaltanut suostua ja konkreettista apua emme saaneet muualtakaan emmekä edes henkistä tukea siten kuin talvisodan aikana.
Kyllä valtiojohdollamme oli yhteyksiä Saksaankin ja se tiesi aika paljon myös saksalaisten suunnitelmista, eivätkä ne olleet heille epämieluisia, mutta silti me jouduimme saksalaisten rinnalle vasta sitten, kun muut hankkeemme olivat kariutuneet. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilmapommituksin 25.6.1941, jolloin totesimme olevamme taas sodassa. Totta kai meillä oli myös revanssihalua kokemamme vääryyden korjaamiseksi, ja kun Saksan alkumenestys Neuvostoliittoa vastaan oli häikäisevä, lähdimme innolla mukaan hakemaan anastettua Karjalaamme, mutta sotaa emme nytkään aloittaneet, se on tosiasia.
Koko välirauhan ajan, maaliskuusta 1940 kesäkuuhun 1941, koimme olevamme kuolemanvaarassa eläessämme Neuvostoliiton erittäin röyhkeän painostuksen alaisena. Tuosta ajasta ja myös jatkosotaan joutumisemme syistä kertovat valaisevasti mm. tunnettu historioitsijamme professori Arvi Korhonen ja hänen englantilainen kollegansa A.F.Upton 1). Korhonen toteaa teoksensa lopputiivistelmässä, että ”Suomi oli vain cobelligerent, kanssasotija, Saksan rinnalla ilman mitään sopimusten määrittelemiä siteitä ja velvoituksia”. Edelleen hän toteaa, että ”Taistelu, johon pelosta Neuvostoliiton aikomuksia kohtaan jouduttiin Saksan rinnalle, oli niin hyvin kansanomaisen kuin valtion ylimmän johdon käsityksien mukaan jatkoa talvisodalle”.
Teoksensa viimeiseksi kappaleeksi Korhonen lainaa lauseen Suomessa vuosina 1935-44 Saksan lähettiläänä toimineen ammattidiplomaatin (ei natsipuolueen jäsen) Wipert von Blücherin muistelmista: ”Suurvaltojen valtataistelussa pikkuvaltioiden vapaalla omalla päätösvallalla on kovin suppeat rajat. Suomi tempautui suurpolitiikan pyörteisiin niin kuin vuolas Suomen joki tempaa mukaansa ajopuun”. Upton ei ole ”ajopuu-teorian” kannattaja, vaan hän pitää jatkosotaan liittymistämme harkittuna, mutta hyvin ymmärrettävänä. Hän tiivistää monisatasivuisen analyysinsa toteamuksiin, että Suomen johtohenkilöiden päätöksiin vaikuttivat ”heidän tuoreet kokemuksensa Neuvostoliiton ulkopolitiikan karkeasta häikäilemättömyydestä” ja että ”Suomen johtomiehillä oli hyviä syitä uskoonsa, että kesäkuussa 1941 heidän edessään oli suuri historiallinen tilaisuus luoda maalleen parempi tulevaisuus”.
Sitä, että Suomi marraskuussa 1941 liittyi Saksan ja Japanin 1936 tekemään anti-komintern-sopimukseen, ei voida pitää Saksan liittolaisuutena. Sopimukseen kuului tuolloin jo 13 maata, joukossa mm. sotaan osallistumaton Espanja, jotka kyllä kaikki halusivat estää kommunismin leviämisen ja useimmat pitivät myös Neuvostoliittoa vihollisenaan, mutta monikaan ei ollut liittosopimussuhteessa Saksaan. Tuohon joukkoon, siis Neuvostoliittoa vihollisenaan pitäviin, meillä oli hyvä syy kuulua jouduttuamme kaksi kertaa tuon maan hyökkäyksen kohteeksi!
Neuvostoliittoa muita paremmin ymmärtänyt, aina luotettava pessimisti Paasikivikin sotaan liittymistämme oikeutettuna ja uskoi Saksan voittoon 2). Jatkosotaan joutumisestamme kertoo edellä mainittujen lisäksi perusteellisesti myös Mauno Jokipii 3). Mitkään tutkijoiden esittämät näkemykset eivät mielestäni kumoa sitä, että meihin oikeudettomasti kohdistettu talvisota ja sen epäoikeudenmukainen rauha oli jatkosodan syy. Tämä tulisi muistaa ja ottaa huomioon jatkosodan meille yhtä epäoikeudenmukaista rauhansopimusta seuraamuksineen arvioitaessa ja kaipaamaamme oikeutta haettaessa.
Jatkosodan alku oli meille menestyksekäs. Joukkomme työnsivät vihollisen jo heinä-elokuussa kaikilla rintamilla vanhan rajan taakse. Vienan Karjalassakin etenimme kauemmaksi kuin meitä paljon vahvemmat saksalaisjoukot pohjoisempana. Tappiommekin olivat suuret, kuten hyökkääjällä yleensä. Myöhemmin syksyllä olimme saavuttaneet jo Äänisjärven ja Syvärin. Karjalan kannaksella ylitimme vanhan rajan vain oikaistaksemme sen mutkat ja saadaksemme paremmat puolustusasemat. Leningradin piiritykseen emme siis pyrkineet Saksan painostuksesta huolimatta osallistumaan.
Sitä, että joukkomme ylittivät kesällä 1941 valtakunnan vanhan rajan, voidaan näin jälkikäteen pitää virheenä, mutta silloin sille oli hyvät perusteet. Tietysti me pyrimme työntämään vihollisen kauemmaksi rajoiltamme päästäksemme paremmille puolustuslinjoille, ja syksyllä pääsimmekin asemiin, joissa kestimme 2,5 vuotta jatkuneen uuvuttavan asemasotavaiheen.
Olimme siis asemissa melko syvällä Aunuksessa ja Vienan Karjalassa, joista siviiliväestöä ei ollut evakuoitu pois siten kuin me teimme omassa Karjalassamme ennen sen joutumista vihollisen haltuun. Tuota tilannetta muistellen vieläkin joskus syytetään suomalaisia miehittäjiksi. Kesällä 1999 olin taas sotahistoriallisella matkalla tutustumassa viime sotiemme taistelupaikkoihin rajantakaisessa Karjalassa ja Aunuksessa. Poikkesimme mm. Petroskoin lähellä olevaan suureen Prääsän kylään. Juttusillemme tuli joukko vanhoja paikallisia ihmisiä, joiden hyvä suomenkieli meitä ihmetytti. He kertoivat oppineensa sen suomalaisten sodan aikana pitämässä kansakoulussa. He muistelivat tuota aikaa ja suomalaisia lähes kaihoisasti vakuutellen, että se oli heille hyvää aikaa!
Helmikuussa 1944 Neuvostoliitto yritti murtaa meidät kaupunkiemme suurpommituksilla, mutta kestimme kotirintamillakin. Kesän suurhyökkäyksellään vihollinen yritti sitten todella ”listiä” sotavoimamme ja ottaa maamme lopullisesti, mutta ei nytkään onnistunut. Pysäytimme tuonkin yrityksen historiaan jääneissä sankarillisissa torjuntataisteluissa ja pääsimme rauhantekoon tilanteessa, jossa vihollinen ei ollut missään päässyt tunkeutumaan vuoden 1940 pakkorauhan rajojen sisäpuolelle. Aselepo tehtiin 4.9.1944.
Torjuntavoitostamme saamme kiittää myös Saksaa. Saksan avun saamisesta vielä tässä vaiheessa kuuluu kiitos presidentti Rydille, joka uhrautui hänet sotasyyllistuomioon johtaneeseen Ribbentrop-sopimukseen. Tähän mennessä kaikki historioitsijat ovat pitäneet Ribbentrop-sopimusta erittäin merkityksellisenä. On nähty, että sen kautta saamamme apu oli ratkaiseva vihollisen suurhyökkäyksen pysäyttämiseksi, jonka jälkeen pääsimme verrattain hyvistä asemista rauhantekoon. Sopimuksella saimme Saksalta sotilasapuna, mm. uhrautuvasti taistelleen lento-osasto Kuhlmeyn ja vähän muitakin apujoukkoja, aseita ja ammuksia (ensimmäiset panssarinyrkkimme ja –kauhumme olimme tainneet saada jo hieman aikaisemmin). Saimme myös merkittävää elintarvikeapua, mm. viljalähetyksiä.
On nähty, että sopimuksen allekirjoittaminen yksin oli Rydiltä sankariteko. Hän uhrasi itsensä, jotta isänmaa pelastuisi. Ja kun sopimus oli täyttänyt tarkoituksensa, se mitätöityi Rydin jätettyä paikkansa ja Mannerheimin nimitettyä Hackzellin hallituksen Rydin nimittämän Linkomiehen hallituksen tilalle.
Nyt nuori tutkija Markku Jokisipilä pyrkii väitöskirjallaan 4) todistamaan, että Ribbentropin ja Rydin sopimukselle ei ollut pakkoa. Hänen tutkimuksensa on vakuuttavan tuntuinen ja kirjoitusasultaan erinomainen, ja se on saanut arvostavia lausuntoja. Minun mielestäni Jokisipilän tutkimuksessa on jälkiviisautta. Hänen mielestään Suomi oli jo saanut kaiken vihollisen vastahyökkäyksen torjumiseksi tarvitsemansa jo ennen tuon sopimuksen solmimista. Sitä Ryti ei voinut tietää sopimuksen tekohetkellä, kun Viipuri oli juuri menetetty ja Tali-Ihantalan taistelua ei ollut vielä käyty. Tukeutuessaan saksalaiseen aíneistoon Jokisipilä ei ota huomioon, että Ribbentrop halusi esitellä sopimuksen esimiehelleen Hitlerille omana voittonaan, eli että hän oli onnistunut taivuttamaan tuohon asti itsepäisesti omaa sotaansa käyneen Suomen Saksan sopimuskumppaniksi. Sen Jokisipiläkin toteaa, että Suomi menetteli ovelan taitavasti Saksan suhteen niin, että avun saanti sieltä oli turvattu kesän 1944 loppuun saakka.
Vihollisen suurhyökkäyksestä Kannaksella, läpimurrosta Valkeasaaressa, sitkeistä taisteluista Siiranmäessä ja hyökkäyksen lopullisesta torjunnasta Tali-Ihantalassa, Vuosalmella ja Viipurinlahdella on kirjoitettu paljon vaikuttavia kuvauksia. Niitä lukevan mieleen nousee monenlaisia tunnekuohuja, joista päällimmäisiksi jäävät kiitollisuus sankarillisia sotilaitamme kohtaan! 5).
Välirauhaa tehdessämme olimme vielä yksinäisempiä kuin talvisodan päättyessä, sillä silloin meitä niin ihailleet ja sankarillisuuttamme ylistäneet länsiliittoutuneetkin olivat julistaneet sodan Suomelle. Rauha jouduttiin tekemään hyvin raskain ehdoin. Suomi menetti alueestaan noin 50 000 km2 , yli 12 % pinta-alastaan kutistuen vielä talvisodankin rajoja pienemmäksi, sillä nyt menetimme myös Petsamon. 420 000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan kotiseudultaan muualle Suomeen. Myös muut menetyksemme olivat raskaat: 60 600 kaatunutta, 4500 kadonnutta ja 158 000 haavoittunutta ja lisäksi maksettavaksemme määrättiin 300 miljoonan kultadollarin arvoiset sotakorvaukset ja jouduimme vuokraamaan Porkkalan alueen Neuvostoliitolle 50-vuoden ajaksi. Meidät velvoitettiin häätämään liittolaisemme saksalaiset pois Suomesta, josta seurasi tuhoisa Lapin sota 6).
Tärkeintä kuitenkin oli, että Suomi säilytti itsenäisyytensä. Tässä sopii siteerata Mannerheimin muistelmien viimeistä kappaletta: ”Sulkemalla rivinsä vaaran hetkenä Suomen kansa lunasti itselleen oikeuden vastedeskin elää omaa, itsenäistä elämäänsä vapaiden kansakuntain piirissä. Se ei horjunut voimanponnistuksessaan: se on tervettä ja lujaa ainesta. Jos pysymme uskollisina itsellemme ja kaikissa kohtalon vaiheissa yksimielisesti ja järkkymättä pidämme kiinni niistä arvoista, jotka tähän päivään asti ovat olleet Suomen vapauden perustuksena, - isiltä peritystä uskosta, isänmaanrakkaudesta, päättäväisestä ja uhrivalmiista puolustustahdosta -, niin Suomen kansa voi lujasti luottavaisena katsoa tulevaisuuteen.”
Sodissamme kärsimme menetyksiä, mitkä eivät ole rahalla mitattavissa eivätkä koskaan korvattavissa. Molemmissa sodissa yhteensä menetimme noin 90 000 ihmishenkeä ja kolminkertaisesti tuo määrä invalidisoitui, edellä mainitsemieni aluemenetystemme lisäksi menetimme valtavan määrän kansallisomaisuuttamme, suuria kaupunkeja, teollisuuslaitoksia, hyviä viljelys- ja metsämaita, Laatokan rannat, yhteyden Jäämereen ja paljon muuta. Jouduimme asuttamaan luovutetuilta alueelta siirretyt yli 400 000 kansalaistamme, yli 10 % silloisesta väestöstämme.
Jouduimme jälleenrakentamaan sodan runteleman maamme ja maksamaan suuret, 300 miljoonan kultadollarin suuruiset sotakorvaukset. Jouduimme tuomitsemaan ankarissa oloissa uhrautuvasti toimineet johtajamme sotasyyllisinä. Jouduimme voittajia edustaneen valvontakomission tiukan valvonnan alle ja luovuttamaan Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi suuren alueen aivan pääkaupungin kyljestä. Koimme kauan monin tavoin todella kovia aikoja, jotka minun ikäluokkani ne omakohtaisesti kokeneena vielä hyvin muistaa.
Minulla oli sitten tammikuussa 1956 onni olla Jääkäripataljoona 2:n (Uudenmaan Jääkäripataljoonan edeltäjä) mukana, alikersanttina ja partion johtajana vastaanottamassa Suomelle palautunutta Porkkalan aluetta. Se oli minun talvisotani; iäksi mieleeni jäänyt kaksiviikkoinen ajanjakso paukkupakkasissa!
Suomi ei sodasta irrottautuessaan saanut edes noilta talvisodassamme meitä sanallisesti niin voimakkaasti tukeneilta länsiliittoutuneilta enää lainkaan tukea, vaan Neuvostoliitto sai vapaasti sanella meille raskaat rauhanehtonsa. Olimmehan olleet länsiliittoutuneidenkin silmissä ”väärällä puolella”. Saksa ei vielä tuolloin ollut luhistunut ja länsiliittoutuneet halusivat olla mielin kielin Neuvostoliitolle, jonka panos oli hyvinkin tarpeen Saksan kukistamisessa. Piippua leppoisasti tuprutteleva Stalin oli jo marraskuussa 1943 Teheranin konferenssissa lumonnut talvisodan päättyessä meistä niin kauniisti puhuneen Rooseveltin, ja Jaltan konferenssissa helmikuussa 1945 hän jo hyvin sairaana ollessaan puhui ”Joe-sedästä” kuin parhaasta kaveristaan.
Churchill ilmeisesti näki paremmin tuon joviaalin hahmon läpi ja oli varautuneempi. Teheranin konferenssissa länsivallat vielä yrittivät puhua Suomen puolesta toivoen sille kohtuullisia ehtoja, mutta eivät asettuneet vastustamaan, kun Stalin vastasi, että Suomelle pannaan riittävät sotakorvaukset, ja ellei Suomi maksa, se tullaan valloittamaan 7). Suomelta aluksi vaadittuja 600 miljoonan dollarin sotakorvauksia - jotka sitten myöhemmin puolittuivat - emme olisi pystyneet maksamaan, joten Neuvostoliitto olisi saanut syyn maan valloittamiseksi. Emmekä saaneet esim. Saksan tavoin amerikkalaisten Marshall-apua, kun Neuvostoliitto ei olisi meidän sallinut sitä vastaanottaa. Olisipa asiamme ollut esillä muutama vuosi myöhemmin kylmän sodan alettua! Silloin nuo länsiliittoutuneet alkoivat vaatia meitä irrottautumaan ”pedon syleilystä”, kun olivat ensin jättäneet meidät tuon pedon armoille.
On huolestuttavaa, että niin monen suomalaisen, koulutetunkin, historian tuntemus osoittautuu usein kovin vähäiseksi. ”Kansa, joka ei tunne historiaansa, on kelvoton”, sanoi Paasikivi. Ilokseni nuorempi polvi on viime aikoina kiinnostunut enemmän myös maamme kohtalon ratkaisuvaiheista ja on ruvennut osoittamaan kiitollisuuttaan ja kunnioitustaan sotaveteraaneillemme. Tämä on tapahtunut valitettavan myöhään, mutta hyvä, että edes viimeiset veteraanimme saavat tämän nähdä ja kokea. Hehän ansaitsevat suurimman kunnian myös sodanjälkeisestä selviytymistaistelustamme; he maksoivat sotakorvaukset ja rakensivat sodan runteleman maamme. Nykysuomalaista elämänmenoa seuratessaan ei voi välttyä käsitykseltä, että meistä ei olisi samaan. Mielelläni olisin tässä väärässä.
Jatkosodan ratkaisuvaiheista on siis kirjoitettu paljon, josta jotain jo edellä mainitsin. Tapio Tiihosen väitöskirjan pohjalta kirjoitettu teos ”Ratkaisu Kannaksella 1944” osoittaa vastaansanomattomasti, että kesän suurtaisteluissa pelastettiin Suomen itsenäisyys. En voi olla tässä suosittelematta Tykistömuseossa Hämeenlinnassa esitettävää multivideoesitystä ”Ihantalan ihme”. Sen katsominen saa palan nousemaan karskeimmankin miehen kurkkuun ja ihmettelemään, kuinka tuolta sittenkin moni selviytyi hengissä. Kun Paavo Lipponen käytti kollegansa Ruotsin pääministerin sitä katsomassa, tämä sanoi sen jälkeen: ”Olen minä paljon lukenut Suomen sodista ja luullut niistä paljon tienneenikin, mutta vasta nyt minä ymmärrän, millaista se oli”.
Rauhanpyrkimyksemme poliittisine taustoineen vuodesta 1942 alkaen olivat todellinen jännitysnäytelmä.
Hyvät mukana olleiden kuvaukset niistä antavat pääministeri Edvin Linkomies kirjassaan ”Vaikea aika” ja ministeri Väinö Tanner kirjassaan ”Suomen tie rauhaan 1943-44”. Noita lukevan ihailu ja kunnioitus silloisia johtajiamme kohtaan kasvaa suuresti ja helposti liukuu vertailemaan heitä nykyjohtajiimme, ja valitettavan harvoin jos koskaan viimemainittujen eduksi. Paineet varsinaisissa rauhanneuvotteluissa Moskovassa kävivät kestämättömiksi pääministeri Hackzellille, joka sairastui matkalla kuolettavasti.
Mielessäni on joskus herännyt kysymys, olisiko ollut meille onneksi, jos Saksa olisi voittanut toisen maailmansodan. Olisimme kai saaneet pitää Karjalamme ja saaneet lisäaluetta Vienanmereen asti, jolloin siitä ja muustakin voittoon kuuluvasta olisi koitunut meille suuria hyötyjä. Mutta millaiseksi olisi maailma ja myös meidän asemamme muodostunut natsien ja fascistien johtaessa maailmaa? Pelottava ajatus! Ja miten kauan olisimme saaneet pitää tuon Saksan voiton myötä saavuttamamme? Varmaan muu maailma olisi jo aikoja sitten toipunut ja noussut vastaiskuun ja se olisi kenties kohdistunut myös meihin.
Vai olisiko meidän pitänyt talvisodassa taistella katkeraan loppuun asti ja joutua Neuvostoliiton miehittämäksi, jolloin ehkä länsimaat - Ruotsi mukaan lukien - olisivat joutuneet sotaan Neuvostoliittoa vastaan ja toinen maailmansota olisi saanut aivan toisenlaisen asetelman, ja mikäli länsimaat olisivat pystyneet lyömään Neuvostoliiton - kuten uskon - olisimme lopuksi olleet voittajan puolella. Mutta mitkä olisivat olleet kärsimyksemme ja menetyksemme ennen sitä? Varmaankin oli hyvä, että kävi niin kuin kävi, surullista vain, että me niin traagisesti ja yksinäisenä jouduimme suurvaltapolitiikan uhriksi.
Viitteet:
1) Arvi Korhonen: ”Barbarossa-suunnitelma ja Suomi” ja
Anthony F Upton: ”Välirauha”
2) J K Paasikivi: ”Jatkosodan päiväkirjat”
3) Mauno Jokipii: ”Jatkosodan synty”
4) Markku Joki-Sipilä; ” Aseveljiä vai liittolaisia?
Suomi, Saksan liittosopimusvaatimukset ja Rytin-Ribbentropin-sopimus”
5) mm. Aake Jermon, Lauri Jäntin, Joppe Karhusen, Matti Koskimaan ja Niilo Lappalaisen lukuisat kirjat.
6) Sampo Ahto: ”Aseveljet vastakkain”.
7) Winston Churchill: ”Muistelmat”
Vastaukset 68
Vanhimmat
... mutta silti... ?!
..ilmeisesti tosiaankin tämän palstan ikuisuusaihe on kysymyksessä kun täällä jaanataan oltiinko liittolaisia vaiko ei oltu Saksan kanssa.
Liittolaisia (de facto) oltiin, olipa sitten kirjallinen sopimus taikka ei olemassa, ja paljon ennenkuin Ryti sitoumuksensa antoi. Näytöt tuosta on jokaisen löydettävissä ja luettavissa useassakin tutkimuksessa joka keskittyy kyseiseen tapahtumaprosessiin , eli siis jatkosodan syntymiseen, esimerkiksi ansiokas Jokipiin "jatkosodan synty" -teos jossa aika selväpiirteisesti ja yksityiskohtaisesti käydään läpi koko prosessi. Tietysti sitten voidaan olla erimieltä millä nimityksellä tätä "liittosuhdetta" suomalaisten ja saksalaisten välillä käsitellään.
Se että oliko Suomi sitten syyllinen jatkosotaan, vaikka kiistatta jatkosodan aloittikin, ei ole enää sitten lainkaan niin yksiselitteinen asia kuin äkkipäätään luulisi. Tuohon moraaliseen puoleen oli kuitenkin vaikuttamassa paljon asioita joihin nykypäivän ihminen ei välttämättä osaa ottaa kantaa samalla tavalla kuin senaikainen suomalainen. Suomalaiset osallistuivat hyökkäyssodan suunnitteluprosessiin omalla panoksellaan selkeästi ennenkuin venäläiset sitten suorittivat omat pommituksensa suomalaiskohteita vastaan, eikä siis ollut kysymys mistään valmistautumisesta puolustussotaan venäläishyökkäystä vastaan.
Jatkosodasta on aivan turha edes yrittää puhua jos ei ensin puhu talvisodasta. Talvisota oli suomalaiselle yhteiskunnalle ja todennäköisesti silloisille poliitikoille tavaton järkytys. Kansakunta jäi kirjaimellisesti yksin vastassaan melkein kaksisataamiljoonainen kansa. Suomi myytiin nipussa muiden pienten valtojen kanssa suurpoliittisessa pelissä tukkualennuksella.
Talvisota osoitti suomalaisille vain ja ainoastaaan sen tosiasian että Suomen asiaa ajaa vain ja ainoastaan suomalainen. Kenenkään muun intressissä ei ole itsenäinen Suomi. Talvisota osoitti myös sen että ilman aseita ja hyvin varustettua armeijaa on pienen valtion mahdoton edes yrittää selvitä suurpoliittisissa myrskyissä. Talvisota osoitti myös suomalaisille aivan selkeästi sen että yksin on pienen valtion mahdoton selviytyä kahden suurvallan rajamaastossa itsenäisenä.
Talvisotaa saamme siis kiittää koko tuosta jatkosodan episodista. Talvisodan opetuksien vuoksi haimme turvamme sieltä minkä silloiset suomalaiset katsoivat pienemmäksi vaaraksi- Saksasta. Saksasta saatiin aseet ja poliittinen turva, mistä muualta sen silloin olisi voinut saada Suomen eristyneessä asemassa? Hintana tuohon oli vain sitten osallistuminen operaatio Barbarossaan saksalaisten rinnalla...Im bunde.
"Liittolaisia (de facto) oltiin, olipa sitten kirjallinen sopimus taikka ei olemassa, ja paljon ennenkuin Ryti sitoumuksensa antoi. Näytöt tuosta on jokaisen löydettävissä ja luettavissa useassakin tutkimuksessa joka keskittyy kyseiseen tapahtumaprosessiin , eli siis jatkosodan syntymiseen, esimerkiksi ansiokas Jokipiin "jatkosodan synty" -teos jossa aika selväpiirteisesti ja yksityiskohtaisesti käydään läpi koko prosessi. Tietysti sitten voidaan olla erimieltä millä nimityksellä tätä "liittosuhdetta" suomalaisten ja saksalaisten välillä käsitellään."
Oli kysymys nyt erillissodasta. Liittolaisia de jure emme olleet. De facto siinä määrin kyllä, että molemmilla oli ERI päämäärät sodassa.
"Se että oliko Suomi sitten syyllinen jatkosotaan, vaikka kiistatta jatkosodan aloittikin, ei ole enää sitten lainkaan niin yksiselitteinen asia kuin äkkipäätään luulisi."
Ei se ole kiistatta selvää, että Suomi aloitti Jatkosodan. Se on katsantokysymys, mitkä toimenpiteet aloittivat ns. Jatkosodan.
"Suomalaiset osallistuivat hyökkäyssodan suunnitteluprosessiin omalla panoksellaan selkeästi ennenkuin venäläiset sitten suorittivat omat pommituksensa suomalaiskohteita vastaan, eikä siis ollut kysymys mistään valmistautumisesta puolustussotaan venäläishyökkäystä vastaan."
Mistä olet niin varma, että venäläiset EIVÄT suunnitelleet Jatkosotaa aikaisemmmin kuin suomalaiset?
Lopun jutustasi minä allekitjoitan.
..voidaan toki katsella hieman eri vinkkeleistä ja hyvä niin...
"Oli kysymys nyt erillissodasta. Liittolaisia de jure emme olleet. De facto siinä määrin kyllä, että molemmilla oli ERI päämäärät sodassa"
--erillissotaahan tästä saa kyllä hakemalla hakea, olihan toiminta sentään niin hyvin yhteen koordinoitua...Sodan päämäärä jätettiin täällä meillä kohtuullisen hämäräksi. Siinä mielessä yhteinen että meillähän toki oli yhteinen vihollinen joka yhdisti mukavasti aseveljet.
"Ei se ole kiistatta selvää, että Suomi aloitti Jatkosodan. Se on katsantokysymys, mitkä toimenpiteet aloittivat ns. Jatkosodan. "
---Vastaus tuohon riippuu siitä mistä jatkosodan historiaa aloitetaan laskeskelemaan, jos katsotaan että talvisota itseasiassa aloitti jatkosodan niin tokihan venäläläiset koko touhun aloittivat - kiistatta.
"Mistä olet niin varma, että venäläiset EIVÄT suunnitelleet Jatkosotaa aikaisemmmin kuin suomalaiset?"
--No ainakaan tähän mennessä EI OLE LÖYTYNYT kiistattomia todisteita että olisivat suunnitelleet, vaikka välirauha toista olisikin osoittanut. Taasen sitten tästä meidän osuudestamme tähän hyökkäykseen on kyllä löytynyt kosolti KIISTATTOMIA todisteita.
Tätähän juuri tarkoitin että vaikea se on suomalaisia yksin syyllistää tuohon jatkosotaan moraalisesti. Suomalaisethan vain oppivat nopeasti pelaamaan suurvaltojen kanssa heidän omaa peliänsä, toisin kuin talvisotaa edeltävänä aikana.
Sattuivat ne meidän ja sakaslaisten sodat sopivasti samaan aikaan ja samaa vihollista vastaan. Muutahan yhteistä ei sitten vissiin ollutkaan!
"--erillissotaahan tästä saa kyllä hakemalla hakea, olihan toiminta sentään niin hyvin yhteen koordinoitua...Sodan päämäärä jätettiin täällä meillä kohtuullisen hämäräksi. Siinä mielessä yhteinen että meillähän toki oli yhteinen vihollinen joka yhdisti mukavasti aseveljet."
Ei se ollut hämärä päämäärä, vaan täysin selkeä: istenäisyyden ja olemassaolon säilyttäminen ja vallattujen alueiden takaisinsaaminen. Saksalla taas maailmanvalloitus ja kansojen alistaminen. Suomella ei.
"--No ainakaan tähän mennessä EI OLE LÖYTYNYT kiistattomia todisteita että olisivat suunnitelleet, vaikka välirauha toista olisikin osoittanut. Taasen sitten tästä meidän osuudestamme tähän hyökkäykseen on kyllä löytynyt kosolti KIISTATTOMIA todisteita."
Eikö? ""Samanlaisen näkemyksen on ilmaissut toinenkin nimekäs Stalinin vaikutusvallan edustaja, Suomessa hyvin tunnettu A.A. Ždanov. Esiintyessään Korkeimmassa sotaneuvostossa kesäkuussa 1941 hän esitti: ”Olemme tulleet voimakkaiksi ja voimme ryhtyä aktiivisempaan tehtävien suorittamiseen. Sodat Puolassa ja Suomessa eivät olleet puolustussotia. Olemme jo lähteneet hyökkäyksellisen politiikan tielle.” (Suomen Sotahistorian Komissio ry: Talvisodasta jatkosotaan; Mihail Semirjaga, Jyväskylä 1991)""
"Sattuivat ne meidän ja sakaslaisten sodat sopivasti samaan aikaan ja samaa vihollista vastaan. Muutahan yhteistä ei sitten vissiin ollutkaan!"
Suomenko syyksi nyt pistät Saksan maailmanvalloituspäämäärät? Suomenko syyksi pistät sen, että muualta apua ei saatu kuin Saksalta ja sen jälkeen, että ei kun vaan maailmaa valloittamaan...!
..vai niin.
"Ei se ollut hämärä päämäärä, vaan täysin selkeä: istenäisyyden ja olemassaolon säilyttäminen ja vallattujen alueiden takaisinsaaminen. Saksalla taas maailmanvalloitus ja kansojen alistaminen. Suomella ei."
---Niin eihän tuo päämäärä niin kovinkaan hämärä tainnut olla, se riippui siitä kenen kanssa siitä milloinkin keskusteltiin. Suurimmalle osalle kansaa ja tod.näk. rivimiehille päämäärä oli lähinnä Moskovan rauhan vääryyksinä koettu rajanvedon korjaaminen. AKS:lle se päämäärä olikin sitten itä-karjalan heimon vapauttaminen ja kyseisten maa-alueiden liittäminen kanta-Suomeen. Poliittiselle ja sotilaalliselle johdollekin oli päämääränä ns. "lyhyet rajat - pitkä rauha" ...kun se nyt näytti tulevan mahdolliseksi. Sodan päämäärän hämäryydellä tarkoitin juuri tuota että se ei ollut mikään yksiselitteinen ja kaikille lainkaan samana koettu = HÄMÄRÄ taikka EPÄSELVÄ.
Suomalaisten ja saksalaisten idän päämäärä oli ainakin siten samantyyppinen että molempien intressissä oli ainakin poliittisen järjestelmän vaihtaminen siellä ja myöskin venäläisten heikentäminen ns. vaarattomaksi.
"Eikö? ""Samanlaisen näkemyksen on ilmaissut toinenkin nimekäs Stalinin vaikutusvallan edustaja, Suomessa hyvin tunnettu A.A. Ždanov. Esiintyessään Korkeimmassa sotaneuvostossa kesäkuussa 1941 hän esitti: ”Olemme tulleet voimakkaiksi ja voimme ryhtyä aktiivisempaan tehtävien suorittamiseen. Sodat Puolassa ja Suomessa eivät olleet puolustussotia. Olemme jo lähteneet hyökkäyksellisen politiikan tielle.” (Suomen Sotahistorian Komissio ry: Talvisodasta jatkosotaan; Mihail Semirjaga, Jyväskylä 1991)"""
---Vaikeahan Andrein olisi ollutkaan väittää omiensa joukossa että suomalaiset ja puolalaiset olisivat hyökänneet ensin ja venäläiset vain sitten joutuivat puolustautumaan. Tuostahan voi olla montaa mieltä, sillä samankaltainen tulkintahan esimerkiksi talvisodasta ,löytyy jo aikaisemmin itsensä Stalinin suusta kerrottuna jo huhtikuussa 1940 puna-armeijan tenttitilaisuudessa talvisodan kokemuksista. Kuitenkaan kaikesta poliittisesta painostuksesta huolimatta mitä koimme venäläisten puolelta ei selkeitä suunnitelmia välirauhan ajalta ole sotilaallisista toimista suomalaisia vastaan. Mistä se sitten johtuu? Mahdollisesti yksi syy voisi olla tuo Suomen vaihtuminen takaisin Saksan intressipiiriin...joka tuli selväksi venäläisille viimeistään silloin marraskuussa -40?
Onko historiassa ainuttakaan toista tapausta, jossa kaksi maata taistelevat samaa vihollista vastaan samanaikaisesti omia joukkojaan toinen toisensa komentoon luovuttaen ILMAN että kyseessä on liittolaisuus? Olisiko esim. USA:ta tai Israelia vastaan mahdollista sotia tuolla tavoin ilman että nämä tulkitsisivat tapauksen liittolaisuudeksi?
Talvisota ei ollut mitenkään enemmässä määrin oikeudeton kuin länsimaidenkaan käymät valloitussodat historiassa (tai Suomen hyökkäys Itä-Karjalaan). Päinvastoin millään muulla toimijalla kuin NL:lla ei ole ollut natseihin verrattavaa uhkaa toimintansa motiivina.
"Päinvastoin millään muulla toimijalla kuin NL:lla ei ole ollut natseihin verrattavaa uhkaa toimintansa motiivina."
---talvisodastahan me täällä puhumme nimenomaan siksi koska se oli se meidän kansamme tragedia. Melkein koko silloisella (-30 luvun) Euroopalla oli ihan yhteinen uhka jonka muodosti voimistuva ja laajentumishaluinen Saksa, osoittaahan asian jo se kuinka tarmokkaasti nimenomaan Saksaa vastaan pyrittiin valmistautumaan jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa ennen näitä ns. ensimmäisiä laukauksia englantilaisella-,ranskalaisella,venäläisellä-, puolalaisella- ja ties millä puolella...ainakin poliittisesti.
..vain meillä täällä pohjolan lintukodossa ei ollut hätiä eikä mitiä. Suomalainen suuntautui pohjoismaisen puolueettomuuden rautaiseen suojaa.
Millähän ihmeen tavalla Saksa uhkasi NL:oa Suomen kautta ennen vuotta 1939? Että ihan piti lähtä rajojamme ylittämään ja "puolustautumaan"?
Itä-Karjalaan menoa ei olisi tapahtunut, eikä koko Jatkosotaa, ellei Suomen kimppuun olisi ensin hyökätty. Joku tolkku sentään sinullakin.
Et kai sinä tosissasi luule, että natsit muuttuivat vaarallisiksi vasta vuonna 1941? Ollen sitä ennen täysin vaarattomia myös tulevaisuuden kannalta? Onneksi NL:oa ei sentään johdettu noin tyhmillä luuloilla. Muuten emme olisi tässä enää kirjoittelemassa.
"Et kai sinä tosissasi luule, että natsit muuttuivat vaarallisiksi vasta vuonna 1941? Ollen sitä ennen täysin vaarattomia myös tulevaisuuden kannalta? Onneksi NL:oa ei sentään johdettu noin tyhmillä luuloilla. Muuten emme olisi tässä enää kirjoittelemassa."
Ei ole kyse siitä olivatko natsit vaarallisia. Kysyin: miten saksa uhkasi NL:oa Suomen kautta ennen vuotta 1939? Kun piti Suomeen hyökätä. Etteivät vaan olleet sulassa sovussa nämä imperialistiset suurvallat ja tehneet peräti hyökkäämättömyyssopimuksen? Ja siinä sopineet, että Suomi oli NL:n "heiniä".
Tottakai natsien vaarallisuus tarkoitti uhkaa. "Sopimus" oli vain teatteria, jolla ostettiin aikaa tulevaa puolustautumista ja asemien eteen työntämistä varten. Kukaan ei enää nykyään ole niin taukki, että kuvittelisi kyseen olleen mistään muusta. Siinä ei periaatteelliselta kannalta ollut sen väärempää kuin Suomen Itä-Karjalan operaatiossa: puolustuksen kannalta otetaan mitä pystytään. Turha kuvitellakaan, etteikö Suomi olisi vastaavassa tilanteessa menetellyt samoin... ai niin, niinhän Suomi TEKIKIN!
historiantutkimusta etkä aina niitä pölyttyneitä sotasensuurin alaisia uusia suomia :DDDD
voisit joskus oppiakin joitan....
säälittäviä sunlaiset jotka on jääny omiin haiseviin poteroihinsa :DDDD
"Tottakai natsien vaarallisuus tarkoitti uhkaa. "Sopimus" oli vain teatteria, jolla ostettiin aikaa tulevaa puolustautumista ja asemien eteen työntämistä varten. Kukaan ei enää nykyään ole niin taukki, että kuvittelisi kyseen olleen mistään muusta. Siinä ei periaatteelliselta kannalta ollut sen väärempää kuin Suomen Itä-Karjalan operaatiossa: puolustuksen kannalta otetaan mitä pystytään. Turha kuvitellakaan, etteikö Suomi olisi vastaavassa tilanteessa menetellyt samoin... ai niin, niinhän Suomi TEKIKIN!"
Mitenkä arvasin! Sopimus oli vain "teatteria" silloin, kun NL:sta on kyse, mutta Suomen kohdalla se pahin perisynti.
"teatteria" oli vain NL:n etupiirimaiden tukikohtavaatimukset, hyökkäys niihin, miehittäminen: Baltian maat. Suomi. "Teatteria" sekin, kun Stalin vaati etupiirisopimuksen noudattamista:
Stalin alkoi hoitaa etupiirinsä pohjoista sivustaa 28. syyskuuta 1939, kun Puolan jako oli saatu päätökseen ja Saksan kanssa solmittu uusia sopimuksia. Kolme Baltian maata suostui nopeasti antamaan tukikohtia, mutta Suomi osoittautui kovemmaksi pähkinäksi.
Stalinia askarrutti tässä kolme tiedustelukysymystä. Tärkeimmät liittyivät kansainväliseen asetelmaan: hän tarvitsi varmuuden siitä että Suomi jäisi yksin hädän hetkellä. Ensinnäkin: pitäisikö Hitler varmasti sanansa ja jättäisi Suomen kohtalonsa huomaan niin kuin oli sovittu?
http://www.ennenjanyt.net/4-02/rentola.htm
Ei ole vastaavaa tilannetta! Ei Suomi hyökännyt ensin NL:oon. Suomi hyökkäsi sen jälkeen, kun siltä oli viety laillisia alueita ja sovitun rauhankin jälkeen NL UHKAILI, PAINOSTI Suomea, kärtti Saksalta sopimuksessa pysymistä.
Kyllä teitä riittää..
Et siis kommentoi itse asiaa?
en mä vaan huomannut....
jotain väärää tietoa sulla oli mutta sitä ei viittiny edes kommentoida niin selvää bullshittiä se oli :DDDD
Olipas taas pyllynreiän sävyttämä kirjoitus. Teatteri liittyi nimenomaan siihen, että kaikki tiesivät sodan olevan edessä, vaikka näennäisesti tilanne oli vielä rauhaa. Muutenhan esim. Churchill ei olisi voinut mitenkään pedata tulevaa NL-yhteistyötä, jos hän olisi sinun taukin tavalla luullut, että kyseessä on oikea liitto NL:n ja Saksan välillä. Toisen valtion alueen käyttö omaan puolustukseen ei mitenkään oikeutu aiempien hyökkäysten perusteella. Ei ole olemassa mitään sääntöä, että pitää odottaa joutumistaan ensin hyökkäyksen kohteeksi, ennen kuin saa edetä toisen alueelle puolustautumaan. Tässä mielessä Suomi toimi aivan NL:n logiikalla Itä-Karjalaan mennessään, maailmanhistorian kannalta vain Suomen häviö oli mitättömämpi juttu kuin NL:n häviö olisi ollut.
"Mitenkä arvasin! Sopimus oli vain "teatteria" silloin, kun NL:sta on kyse, mutta Suomen kohdalla se pahin perisynti."
tottakai suurvalta pelasi isojen poikien peliä ja suomi pienten poikien neppistä.
sulla on selvä ongelma punaisen kanssa. kannattaisko mennä kallonkutistajalle :DDDD
""teatteria" oli vain NL:n etupiirimaiden tukikohtavaatimukset, hyökkäys niihin, miehittäminen: Baltian maat. Suomi. "Teatteria" sekin, kun Stalin vaati etupiirisopimuksen noudattamista"
suomen olis kannattanu luovuttaa ne tukikohdat ja ottaa kompensaatiot muualta ja tsekata mitä olis seurannut. aikaa olis ainakin voittanut eikä mitään hävinnyt. turhan jäykkäniskaisia oli neuvottelijat silloin. vähän niinkuin sä :DDDD
ei toi tauno kyllä mitään ymmärrä. sillä on väärä lääkitys :DDDD
"Teatteri liittyi nimenomaan siihen, että kaikki tiesivät sodan olevan edessä, vaikka näennäisesti tilanne oli vielä rauhaa. Muutenhan esim. Churchill ei olisi voinut mitenkään pedata tulevaa NL-yhteistyötä, jos hän olisi sinun taukin tavalla luullut, että kyseessä on oikea liitto NL:n ja Saksan välillä."
Mitäs ajattelet, mitä SUOMI luuli tuosta sopimuksesta?
Se ei varmaan ihan komediateatteriksi sitä tulkinnut, kun etupiirisopimuksen mukaan vaadittiin tukikohtia? Painostettiin ja uhkailtiin.
On se kumma, kun NL:n kyseessä ollessa kaikki on vaan pelkkää teatteria, kun pitää tämä suurvalta pestä synneistä puhtaaksi ja tehdä siitä vain pyytetön kansojen puolustaja, joka ei hyökkääkään mihinkään vallataksen mitään, vaan TAKTISESTI luovii Saksan uhan edessä?
Älä nyt ihan hölmönä pidä.
"Toisen valtion alueen käyttö omaan puolustukseen ei mitenkään oikeutu aiempien hyökkäysten perusteella"
Kyllä se vaan oikeuttaa. Jos suurvalta hyökkää ilman sodanjulistusta sata kertaa pienemmän maan kimppuun tarkoituksenaan vallata ja miehittää se, pidät sitä yhtä oikeutettuna, kuin sitä, että tämä pieni maa taistellesaan olemassaolostaan ja välittömän miehitysuhan torjuttuaan, ja ollessaan senkin jälkeen valtavan painostuksen alla, kuin sitä, että tämä pieni maa sitten vastahyökkää ja tekee saman? Joku suhteellisuudentaju pitäisi olla.
Kyllä se on suurin syyllinen, joka ALOITTAA vihollisuudet.
"tottakai suurvalta pelasi isojen poikien peliä ja suomi pienten poikien neppistä.
sulla on selvä ongelma punaisen kanssa. kannattaisko mennä kallonkutistajalle :DDDD"
Taktiikkaa vain pelattiin, kun Eurooppaa jaettiin: Puola, Baltia, Suomi..
"suomen olis kannattanu luovuttaa ne tukikohdat ja ottaa kompensaatiot muualta ja tsekata mitä olis seurannut. aikaa olis ainakin voittanut eikä mitään hävinnyt. turhan jäykkäniskaisia oli neuvottelijat silloin. vähän niinkuin sä :DDDD"
Tätä sinä toistat koko ajan, mutta et pysty perustelemaan yhtään, miksi olisi pitänyt luovuttaa tukiohtia? Ei oikein sellaista esimerkkiä löydy, että nuo tukikohdat olisivat riittäneet.
Ja kysyn edelleen: miski minkään valtion tulisi luovuttaa vapaaehtoisesti strategisesti j a taloudellisesti tärkeitä paikkojaan ulkovallalle?
"Taktiikkaa vain pelattiin, kun Eurooppaa jaettiin: Puola, Baltia, Suomi.."
niin se historia meni TANE.... suomen olis pitänyt antaa ne tukikohdat niin olis ehkä selvitty ilman sotaa....
"Tätä sinä toistat koko ajan, mutta et pysty perustelemaan yhtään, miksi olisi pitänyt luovuttaa tukiohtia? Ei oikein sellaista esimerkkiä löydy, että nuo tukikohdat olisivat riittäneet."
ei olis stalinilla ollut enää syytä hyökätä tänne kun olis saanut suomenlahden ja leneigradin turvattua. eihän se talvisodassakaan enempää ottanut vaikka olis voinut....
etkö sä TANE tätäkään tiennyt voi että :DDDD
"Ja kysyn edelleen: miski minkään valtion tulisi luovuttaa vapaaehtoisesti strategisesti j a taloudellisesti tärkeitä paikkojaan ulkovallalle?"
no oliko TANE parempi olla tuollainen jäykkäniska niinku sä olet ja joutua sotaan vaikka olis voinut pelata aikaa ja katsoa mihin luovutukset johtaa ja sotia sitten jos olisi ollut pakko.
TANE on niin huolissaan neukkujen synneistä....
ihan liikuttavaa huolestumista jo haudatun valtion asioista :DDDD
"niin se historia meni TANE.... suomen olis pitänyt antaa ne tukikohdat niin olis ehkä selvitty ilman sotaa...."
Ehkä. tai ehkä olisi käynyt samoin kuin Baltialle, joka taistelematta alistui ja miehitettiin.
Tämä olisi ollut jopa paljon todennäköisempää. Jos nimittäin Suomi Ei olisi ollut NL:lle tärkeä, ei sitä olisi luettu sen etupiiriinkään, Baltian maiden tavoin. Muita, että Suomi luettiin Baltian maaksi etupiirisopimuksessa, Tämä on selvä todiste siitä, että sille varattiin sama kohtalo.
"no oliko TANE parempi olla tuollainen jäykkäniska niinku sä olet ja joutua sotaan vaikka olis voinut pelata aikaa ja katsoa mihin luovutukset johtaa ja sotia sitten jos olisi ollut pakko."
Miksi N:liiton turvallisuusintressit ovat tärkeämpiä kuin Suomen?
"Ehkä. tai ehkä olisi käynyt samoin kuin Baltialle, joka taistelematta alistui ja miehitettiin."
kyllä suomi olis silloinkin taistellut. ei tukikohtien luovutus sitä olis estänyt....
"Tämä olisi ollut jopa paljon todennäköisempää. Jos nimittäin Suomi Ei olisi ollut NL:lle tärkeä, ei sitä olisi luettu sen etupiiriinkään, Baltian maiden tavoin. Muita, että Suomi luettiin Baltian maaksi etupiirisopimuksessa, Tämä on selvä todiste siitä, että sille varattiin sama kohtalo."
ei todista yhtään mitään....
stalin pyysi vain tukikohtia ja leningradin alueen turvaa ja tarjosi kompensaatiot päälle. tarjosiko balteille TANE tarjosiko????
"Miksi N:liiton turvallisuusintressit ovat tärkeämpiä kuin Suomen?"
voi TANE taas sua :DDDD
suurvalta ja pikkuruinen suomi ei varsinkaan tohon aikaan pelanneet samalla tasolla....
suurvallat varautui toisten suurvaltojen uhkaan ja siinä suomen turvallisuusintressit oli sivuasiana. stalinhan oli kuitenkin neuvotteluissa verrattuna baltteihin suorastaan antelias.... ei se balteille mitään korvauksia tarjonnut vai mitä TANE???
..venäläisten puheisiin ja kirjoituksiin Leningradista ja sen merkityksestä Neuvostoliitolle ja erityisesti puolueelle. Ota huomioon myös se että suurin osa johtavista tovereista oli siihen aikaan kansalaissodan veteraaneja joille Leningradin merkitys oli enemmänkin kuin korostunut. Syytä myös katsoa silloista karttaa ,kuinka lähellä ihan todella raja oli Leningradia. Leningradin ja saksalaisuhan takia tässä talvisota sodittiin.
Sitten voisit ottaa ja kertailla Der Johtajan omia puheita ja kirjoituksia saksalaisten elintilasta jotka kumma kyllä oli varattuna jossakin idässä ...mistähän ne venäläiset sen saksalaisuhan mahtoivat keksiä? Venäläiset alkoivat hakemaan turvaa Hitlerin Saksaa vastaan jo -30 luvun alkupuolella. NL liittyi kansainliittoon ja ajoi hyvin voimakkaasti kollektiivista turvallisuuspolitiikan rakentamista Euroopassa...jostakin kumman syystä hetikohta Hitlerin valtaantulon jälkeen...?
Enpä taida olla väittänytkään että jatkosotaa olisi välttämättä ollut ilman talvisotaa....?
Ja Suomeako ei sitten yritetä pestä puhtaaksi ja selittää kaikki vain "olemassaolotaisteluksi"? Mitään ei muka Suomi olisi ottanut ylimääräistä, ei edes natsiliittolaisen voittaessa? Älä unta näe! NL:n olemassaolotaistelu oli koko ihmiskunnan kannalta paljon merkittävämpää ja tärkeämpää kuin Suomen, jolla oli vain oma perse tulessa, kun taas NL:n häviön myötä olisi koko maailma joutunut suunnattomiin vaikeuksiin natsien mellastaessa. Natsit ALOITTIVAT koko sirkuksen. Jos sitä ei Suomessa suostuta myöntämään, niin sitten varsinkin on Venäjällä oikeus pitää Suomen tuolloista politiikkaa täysin natsimyötäilynä.
"Ja Suomeako ei sitten yritetä pestä puhtaaksi ja selittää kaikki vain "olemassaolotaisteluksi"?"
Sitä perimmiltään kuitenkin oli kahden suurvallan häikälemättömässä pelissä.
"Mitään ei muka Suomi olisi ottanut ylimääräistä, ei edes natsiliittolaisen voittaessa?"
Sitä ei voida tietää, koska näin ei tapahtunut. Ainkain omamme olisi otettu takaisin.
" NL:n olemassaolotaistelu oli koko ihmiskunnan kannalta paljon merkittävämpää ja tärkeämpää kuin Suomen, jolla oli vain oma perse tulessa, kun taas NL:n häviön myötä olisi koko maailma joutunut suunnattomiin vaikeuksiin natsien mellastaessa."
Heiluta vielä punalippua vakuudeksi. Kovinpa onttoa oli tuo "olemassaolon taistelu", kun Saksan kanssa jaettiin Eurooppaa ja miehitettiin Puola ja Baltia ja hyökättiin Suomeen. Kas kun ei vielä internationaali taustalla soi.
Totta helvetistä meistä suomalaisista on Suomen etu ja alue tärkein, ei mitkään N:liiton edut, kuten sinulle tuntuu olevan. Jälkeenpäin ajateltuna, kun katselee Itä-Euroopan kohtaloa ja Baltiaa, olisi ollut ihan oikein, jos Saksan kukistumisen ohella, olisi myös N:liitto kukistunut. Olis jäänyt monta kymmentä miljoonaa Stalinin uhria eloon.
"Natsit ALOITTIVAT koko sirkuksen. Jos sitä ei Suomessa suostuta myöntämään, niin sitten varsinkin on Venäjällä oikeus pitää Suomen tuolloista politiikkaa täysin natsimyötäilynä."
Eivät aloittaneet. Koko sirkuksen ydin oli kahden IMPERIALISTISEN ROISTOVALTION NL:n ja Saksan tekemä sopimus Euroopan maiden päänmenoksi.
..kovin on lyhyt historian perspektiivi toisesta maailmansodasta :
"Eivät aloittaneet. Koko sirkuksen ydin oli kahden IMPERIALISTISEN ROISTOVALTION NL:n ja Saksan tekemä sopimus Euroopan maiden päänmenoksi."
...no josko ne syyt kuitenkin olivat alkaneet kehittymään hiukan aikasemmin kuin elokuussa -39?
... kauttaaltaan kirjoituksestasi.
Saksa auttoi meitä vapausodassa ja toimi senkin jälkeen jonkinlaisena takuumiehenämme N-liittoa vastaan. Myöhemmin vallan Saksassa saaneet natsit sitten pettivät meidät ja myivät maamme neukuille Molotov-Ribbetrop-sopimuksella, jossa saivat vapaat kädet valloittaa läntinen Eurooppa ja N-liitolle jäi itäinen, mukaanlukien Suomi.
Talvisodassa neukut yrittivät panna toimeen Suomen osalta tuon sopimuksen siinä täysin onnistumatta. Venäläisten piti tehdä rauha, kun länsivallat valmistelivat puuttumista asiaan. Lisäksi tällä välin oli Saksa tehnyt lopullisen päätöksen hyökätä N-liittoon. Sille ei olisi sopinut, että länsivallat olisivat olleet Suomessa. Sen hyökkäyssuunnitelmaan kuului käyttää Suomen aluetta hyväksi ja saada vielä suomalaiset mukaan. Niinpä natsit kehoittivat meitä pikaisesti tekemään rauha ehdoista välittämättä ja vihjasivat meidän pian saavan kaikki takaisin korkojen kera.
Tuohon äskeisen pettäjämme tarjoamaan syöttiin Suomen herrat (Ryti, Tanner, Mannerheim)tarttuivat ja kohtalomme jatkosodan suhteen oli jo silloin ratkaistu.
Huonostihan meille jatkosodassa Saksan aseveljenä kävi. Meillä olisi jo 44-alkupuolella ollut mahdollisuus saada venäläisiltä suhteellisen kunniakas rauha, mutta emme sitä voineet silloin tehdä, kun saksalaiset olivat maassamme ja Saksa ei oltu vielä läheskään lyöty.
Maassa toimi rauhanoppositio, jossa olivat mukana mm. Paasikivi ja Kekkonen, joka toimi saksalaisista irtautumiseksi ja rauhan aikaansaamiseksi. Lopulla syksyllä 44 se oli mahdollista. Sitä ennen meidän piti vain ottaa vastaan suurin menetyksin venäläisten hyökkäys. Luonnollisesti aseveljemme Natsi-Saksa taisteli rinnallamme myös Suomen rintamilla, olihan sota lähtökohtaisesti heidän. Jotta eipä kannata niin hirveästi ihailla ja kiittää natseja siitä, että antoivat apua 44, hehän vain toimivat omassa sodassaan, jossa heitä vieläkään ei oltu lopullisesti lyöty.
Myöskään Rydin uhrautuminen sitoutumalla jatkamaan sotaa Saksan rinnalla oli vain seuraus hänen virheellisestä politiikastaan. Se oli ainoa mahdollisuus, mitä oli enää jäljellä saksalaisjoukkojen ollessa maassa. Se maksoi kymmenien tuhansien suomalaisten hengen syksyn taisteluissa ja yhä huonommat rauhanehdot.
Sokea kepu-usko ja Kekkosen ihannointi on myrkyttänyt mielesi täysin. Kukaan tervemielinen ei voisi minun nytkään esittämästäni saada käsitystä, että olisin natsi-Saksan ihailija. Lukemattomat kerrat olen käsitykseni siitä näilläkin saiteilla esittänyt. Olen hyvin loukkaantunun sanoistasi.
Mutta kun et kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään sitä tilannetta, jossa jouduimme ottamaan apua siltä ainoalata taholta, mistä sitä oli saatavissa, niin tietenkin kansalleen vastuullisetjohtajamme niin tekivät. Jos tuntee välirauhan ajan tilannetta ja pystyy asettumaan silloisiin mielialoihinm, niin tyhmemmällekin käy selväksi, että jatkosodalta emme olisi millään voineet välttyä.
Kun sinä syyllistät silloisia johtajiamme, se kertoopaitsi ajattelukyvittömyydestäsi myös ikävästä luonteenpiirteestäsi. "Se jäkiviisaus on kaikkein makein viisauvenlaji, ja sitä on paljo. Jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, kun se katsoo taaksepäin", sanoi Konsta Pylkkänenkin. Sillä takapuolessasi olevalla silmällä sinäkin noita asioita katselet.
Yli kolme vuotta sitten esitin täällä YK-muistelmieni yhteydessä näkemykseni natsi-Saksasta,ja se näkemys minulla on ollut aina ja on yhä. Mutta sinulla taitaa olla siitä toisesta verrokista - Neuvostoliitosta hieman toisenlainen näkemys kuin minulla? Niin oli ihanteellasi Kekkosellakin.
- - -
Natsismi on sairasta
Kirjoittanut: K.K.Korhonen 4.8.2004 klo 13.06
Ei tuohon kannattaisi vastata, mutta onhan tässä aikaa turhuuteenkin. Jos ei kirjoituksistani ole käynyt Sinulle selväksi, että en ole mikään "juutalaisten perskärpänen", niin en pidä sitä kirjoitustaitoni vaan sinun kästyskykysi puutteena. "Korkeaa ikääni" ja sen mukanaan tuomia kokemuksia ja mm. tuolta Lähi-idästä pidän toistaiseksi enemmän rikkautena kuin rasitteena. Sinun ehkä on kuljettava vielä pitkä matka ja luettava paljon lisää, ennenkuin alat ymmärtää asioita paremmin. Kaikki eivät kyllä koskan opi ymmärtämään, kun monella on esteenä jostain syystä syntynyt typerä ennakkoasenne, natsien asenteita kuvaamaan typerä on liian mieto sana, pähkähullu on oikeampi.
Tuo Sinun "uusin tutkimus" lienee tieteellisyydessään ja todistusvoimassaan varsin kevyttä tavaraa, mutta tietyn uskon omaksuneille niillä varmaan on ainakin viihdearvoa, oikeaan tutkimukseen perehtyneille ja sitä kautta tosiasioita tuntemaan tulleille sellainen on vastenmielistä. Erkki Hautamäen tiedän, en tunne henkilökohtaisesti, enkä ole tietämäni perusteella pitänyt häntä natsina.
> Historia kirjoitetaan aina uudelleen. Mitä todennäköisimmin voittajien historia, joka on kirjoitettu heti voitetun sodan jälkeen. Aikaa kuluu tietysti enemmän, jos voittajilla on tiukka ote maailmasta. <
Tuo kaikki on kyllä totta, me suomalaiset sen hyvin tiedämme esim. omien sotiemme taustojen ja tapahtumienkin kohdalta. Emmehän me saaneet omissa jkoulukirjoissammekaan kertoa totuutta edes talvisodan synnystä, paljosta muusta puhumattakaan. Ja varmaan toisen maailmansodan taustoja ja tapahtumia myös länsivallat historioissaan ovat kaunistelleet enemmän mieleisikseen, mutta natsismia, sen ajatuksia, tavoitteita ja tekoja ei voida kohdella väärin. Niin kauhea, henkisesti sairas ja hirmutekoja tehnyt ideologia se oli.
Etkö muka ole löytänyt Mein Kamphista sitä, mitä kerroin sieltä löytyvän? Kyllä ne sieltä löytyvät, mutta en voi nyt nimetä jkohtia, kun kirjoja ei enää ole hallussani. Ostin ne aikanaan divarista ja luettuani heitin se roskikseen, sillä en halunnut laittaa enää eteenpäin niin inhottavaa puppua, ihan sairaan mielen tuotetta.
Hitler jo tuolloin 1920-luvulla esitti rotuoppi-teesinsä (arjalaiset ovat herrarotu, jonka on johdettava maailmaa, alemmat rodut alistettava sille, juutalaiset ovat ali-ihmisiä, syypäitä kaikkeenm pahaan, ne on tuhottava jne..) Samoin hän puhui lebenstraumista, elintilasta, jota Saksa tarvitsee ja ottaa idästä. Mikä suurempi oikeus saksalaisilla oli elintilaan kuin esim. puolalaisilla omassa maassaan? Samaa voidaan kysyä, että olivatko "Leningradin legitiimit turvallisuustarpeet" enemmän legitiimejä kuin suomalaisten turvallisuustarpeet, oikeuttivatko ne jopa häätämään suomalaiset pois omasta maastaan.
Kumpi muuten oli pahempi, kommunismi vai natsismi? "Kommunismin musta kirja" (Courtois ym) toteaa avausluvussaan näin: "Vaikka kansallissosialismin synnit olivat veriruskeat, niiden kesto, maantieteellinen ulottuvuus ja uhrien määrä (vaikkapa vain ajan lyhyyden takia) jäivät paljon vähäisemmiksi kuin sosialismin toisen väkivaltaisen laidan rikosten". Totta, mutta tuo sulkeissa oleva sen selittää; jos natsismi olisi voittanut toisen maailmansodan, kyllä se olisi pannut vielä paremmaksi ja tuskin mekään "alempiin rotuihin" kuuluvina suomalaisina olisimme tässä pohtimassa asiaa.
Kyllä natsismi oli niin sairas ideologia, että sen, joka sitä vielä ihailee, täytyy olla myös sairas. Olen noistakin ajoista paljon lukiessani usein ihmetellyt, että kuinka joku Adolf Hitler, epäonnistunut itävaltalainen taidemaalari, ensimmäisen maailmansodan korpraali, aivan ilmiselvästi psykopaattinen vähänläntä, rotuoppiensa vastaisesti mustanpuhuva mies saa hallintaansa Saksan kansan, jossa on joka lähtöön maailman eturivin ihmisiä. Samaa kai ihmetteli jo Goethe aikanaan todetessaan, että "tunnen syvää surua ajatellessani kansaani: niin loistavia yksilöinä ja niin surkuteltavaa joukkona".
Kyllä minä Lähi-idän melko hyvin tunnen siellä lähes neljä vuotta eri tehtävissä YK:n rauhanturvaajana toimittuani. Sen perusteella, mitä monen näen täälläkin esittävän, myös tiedän tuntevani ja ymmärtäväni tilanteen siellä huomattavasti paremmin kuin nuo varmoja mielipiteitään esittävät. Ja olen tosiaan melkoisen "lukenut" mies siinäkin mielessä, että olen lukenut hyvin monta kirjaa noiden kansojen, niin juutalaisten kuin arabienkin historiasta ja kulttuurista.
Mutta vielä enemmän olen lukenut toisesta maailmansodasta ja etenkin Suomen sodista, joista yhtä ja toista olen kirjoitellutkin, hieman myös täällä. Ja vaikka tuomitsen natsismin ilman pienimpiäkään myönnytyksiä, korostan sitä, että Suomi ei ollut sodissamme natsismin kumppani, natsismi ei saanut juuri mitään kannatusta kansassamme, johtajissamme vielä vähemmän, sillä Mannerheim, Ryti, Tanner ja kaikki sodanaikaiset johtajamme kuten myös korkein upseeristomme sitä inhosivat. Eihän Suomi ollut edes Saksan liittolainen, mutta myötäsotija yhteisen vihollisen vuoksi se kyllä oli, mutta Saksan valtakunnan, ei natsien. Kun luet aiheesta enemmän, niin huomaat tämän eron selvästi. Luepa vaikka hiljattain julkaistu, suurta myönteistä huomiota saanut Markku Joki-Sipilän väitöskirjaan pohjaava suurteos: Aseveljiä vai liittolaisia; Suomi, Saksan liittosopimusvaatimukset ja Ryti-Ribbentrop-sopimus.
Ps. Jos et todella ole natsi (niinhän sanot), niin pyydän anteeksi edellisessä kirjeessäni esittämääni epäilystäni. Mutta miksi sitten kirjoitat kuin natsi?
http://64.233.183.104/search?q=cache:JBbFFP7NXOwJ:keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000004218364 kansallissosialismin synnit ovat veriruskeat K.K.Korhonen&hl=fi&ct=clnk&cd=1&gl=fi
Vaikka jatkosodan uhrit ovat raskaat, varmaan sittenkin hyvä, että siihen menimme. Ellemme olisi menneet, jo Pohjolassa ollut Saksa olisi aivn varmasti miehittänyt Suomen, ja sitten Neuvostoliitto olisi ajanut sen pois ja miehittänyt vuorostaan Suomen. Uhrit noissa miehityjksissä eivät ehkä olisi jääneet vähemmiksi kuin jatkosodassa, ja lopputuleman olisimme päätyneet Neuvostotasavallaksi, josta olisimme saattaneet sitten vapautua Neuvostoliiton romahtaessa kuten vapautuivat Baltian maat. Sekö olisi ollut sinulle mieluisampi kehitys?
... esitetty toisen haukkuminen sairaaksi ei ole herrasmiehen tapa.
Totta on, että jatkosodasta emme voineet enää perääntyä, kun tosiasiallinen sitoutuminen siihen tapahtui johtajiemme toimesta jo talvisodan rauhan teon yhteydessä.
Poliittisten johtajien tekoja pitää käsitellä myös historiallisesta perspektiivistä. Silloin jälkiviisaus paljastaa totuuden. Jatkosota osottautui onnettomuudeksi ja toki silloiset johtajat ovat siitä historian edessä vastuussa. He tekivät väärän ratkaisun lähtemällä natsien kanssa hyökkäyssotaan. Heidän oli helppo tehdä nuo väärät ratkaisut, kun niiden kannatus oli kansan keskuudessa suuri. Mutta he ovat poliittisessa vastuussa. Jos olisivat ymmärtäneet menettelevänsä väärin, olisivat he saaneet kyllä kansankin ymmärtämään.
En jaksa lukea kirjoitustasi natsismista.
...ja epäherrasmiesmäisempää on kutsua natsismin ihailijaksi miestä, joka niin monissa kirjoituksissaan täällä on osoittanut, mitä mieltä siitä aatteesta on. Yhtä sairasta kuin eräiden kepulaisten tapa kutsua minua punikkiupseeriksi kaiken kommunismista sanomani jälkeen.
Mutta tuollaisia näkemyksiä on sillä, joka "ei jaksa lukea" toisen mielipiteitä, mutta antaa niistä kuitenkin lausuntonsa. Se, ette jaksa juuri lukea, näkyy myös noissa käsityksissäsi omasta historiastamme. Sanon näin, kun en rohkene epäillä, ettet ymmärtäisi lukemaasi.
Lue nyt kuitenkin tuo lyhyt pätkä äskeisestä esityksestäni, jonka lukeminen oli siis ylivoimaista sinulle:
- - -
Hitler jo tuolloin 1920-luvulla esitti rotuoppi-teesinsä (arjalaiset ovat herrarotu, jonka on johdettava maailmaa, alemmat rodut alistettava sille, juutalaiset ovat ali-ihmisiä, syypäitä kaikkeen pahaan, ne on tuhottava jne..) Samoin hän puhui lebenstraumista, elintilasta, jota Saksa tarvitsee ja ottaa idästä. Mikä suurempi oikeus saksalaisilla oli elintilaan kuin esim. puolalaisilla omassa maassaan? Samaa voidaan kysyä, että olivatko "Leningradin legitiimit turvallisuustarpeet" enemmän legitiimejä kuin suomalaisten turvallisuustarpeet, oikeuttivatko ne jopa häätämään suomalaiset pois omasta maastaan.
Kumpi muuten oli pahempi, kommunismi vai natsismi? "Kommunismin musta kirja" (Courtois ym) toteaa avausluvussaan näin: "Vaikka kansallissosialismin synnit olivat veriruskeat, niiden kesto, maantieteellinen ulottuvuus ja uhrien määrä (vaikkapa vain ajan lyhyyden takia) jäivät paljon vähäisemmiksi kuin sosialismin toisen väkivaltaisen laidan rikosten". Totta, mutta tuo sulkeissa oleva sen selittää; jos natsismi olisi voittanut toisen maailmansodan, kyllä se olisi pannut vielä paremmaksi ja tuskin mekään "alempiin rotuihin" kuuluvina suomalaisina olisimme tässä pohtimassa asiaa.
Kyllä natsismi oli niin sairas ideologia, että sen, joka sitä vielä ihailee, täytyy olla myös sairas. Olen noistakin ajoista paljon lukiessani usein ihmetellyt, että kuinka joku Adolf Hitler, epäonnistunut itävaltalainen taidemaalari, ensimmäisen maailmansodan korpraali, aivan ilmiselvästi psykopaattinen vähänläntä, rotuoppiensa vastaisesti mustanpuhuva mies saa hallintaansa Saksan kansan, jossa on joka lähtöön maailman eturivin ihmisiä. Samaa kai ihmetteli jo Goethe aikanaan todetessaan, että "tunnen syvää surua ajatellessani kansaani: niin loistavia yksilöinä ja niin surkuteltavaa joukkona".
"Totta on, että jatkosodasta emme voineet enää perääntyä, kun tosiasiallinen sitoutuminen siihen tapahtui johtajiemme toimesta jo talvisodan rauhan teon yhteydessä."
Eikä muuten olisi pitänytkään perääntyä, koska:
N:liitto painosti ja uhkaili välirauhan aikana,
Se vaati Saksalta Suomen kysymyksen ratkaisua,
Se loukkasi rajojamme.
Turha yrittää sössöttää, että Suomi valitsi yksin Jatkosodan.
Ja pitkää nenää OivaHärköselle, pöööh.
"välirauhan" aikana, kun tiesi, että Suomi on sitoutunut mukaan Saksan hyökkäykseen heidän kimppuunsa. Painosti, että olisimme tulleet järkiimme.
Ajattelepa, jos tuossa vaiheessa olisimme liittyneet Saksan vastaiseen rintamaan, olisimme olleet sodan loputtua voittajien puolella.
On niin helppo kirjoittaa natsivastaisia juttuja, mutta todellinen mieli paljastuu sinunkin osaltasi siitä, miten suuresti ihailet yhteistä sotaretkeämme natsien kanssa ja jopa sitä, että auttoivat siinä meitä.
...tekisi mieleni sanoa - typerystä. sanon kuitenkin vain - ymmärtämätöntä.
Vaikka Suomi olisi jäänyt nuolemana talvisodan haavojaan eikä lähtenyt hakemaan niille hyvitystä - mikä siis ei olisi ollut mitenkään mahdollista - sodalta emme olisi välttyneet. Olisimme joutuneet vielä pahempaan kuin jatkosota:
Jo Pohjolassa ollut Saksa olisi miehittänyt Suomen. Olisimme olleet vuosia vihamielisen Saksan miehittämä, ja sitten olisivat tulleet neukut, ja sota olisi käynyt yli koko Suomenmaan. Ja sitten meidät olisi liitetty osaksi Neuvostoliittoa.
Eli olisi taphtunut juuri samoin kuin Baltiassa tapahtui. Joka ei tuota ymmärrä, hänen on sopimatonta väittää tuntevansa ja ymmärtävänsä historiaa.
...suhtautua ihmiseen, joka antaa tuollaisia lausuntoja mielipíteistäni lukematta niitä? Yhtä vahvalla perusteellako lepäävät myös kaikki mielipiteesi Kekkosesta, historiasta ja muusta? Varmaankin; nyt alan ymmärtää; siltä se on aina näyttänytkin.
Loogista olisi päätellä, että olitkin sodissamme Neuvostoliiton etkä Suomen puolella. Mutta en päättele niin, vaan luen nuo mielipiteesi ainoastaan tietämättömyytesi tai ymmärtämättömyytesi syyksi. Kuten myös tuon jäljempänä esittämäsi, johon vastasin tällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000027761988
Oiva nyt on todennäköisesti taustaltaan niiden stalinistien jälkeläinen, jotka eivät näe MITÄÄN virhettä itänaapurin toimnnoissa ikinä, mutta Suomen tekosissa vasta niitä virheitä löytyykin, ainakin se, miksemme suosiolla liittyneet auvoiseen sosialistiseen perheeseen.
Olen luonnehtinut sotiemme historiallisia valintoja oikeutetuksi opportunismiksi. Valintoja on tehty tilanteissa joissa käsillä on ollut vain "huono vaihtoehto tai helvetin huono vaihtoehto". Vastuullisen valtiojohdon ainoana hyväksyttävänä pyrkimyksenä voi olla - niin sodanaikaisen Suomen kuin minkä tahansa valtion - pyrkiä kansallisen riippumattomuutenmsa säilyttämiseen. Talviosodan opetus oli eräiltä osin se, ettemme omin avuin kykene kuin rajoitetun ajan vastaamaan ylivoimaisen hyökkääjän agressioon. Talvisodan armeija oli loppuunkulutettu materiaalisesti ja fyysisesti; aivan päinvastoin kuin vuioden 1944 armeija, joka oli kohtuullisen toimintakykyinen aseiden tauottua Neuvostoliiton ja Suomen välillä. Talvisodan jatkaminen 13.3.1940 jälkeen olisi ollut vastuutonta toimintaa, jollaisena sankarillisia kansallisia itsemurhia tulee pitää.
Tosiasiallinen liittosuhde Saksan ja Suomen välillä oli välttämätön pakko. Saksasympatiat valtiojohdossamme ja sodanjohdossamme eivät olleet kovin syvällisiä. Mietitäänpä vaikka Rydin, Tannerin tai Mannerheimin yhteyksiä ja sotaa edeltäneitä mielipiteitä. Tosin 1941 taisi usko Saksan aseiden voittoon sumentaa arvostelukykyisempienkin pään. Sodan laajentuminen ja muun muassa Yhdysvaltojen sotaan liittyminen sai monet käsittämään todelliset Saksana mahdiollisuudet. Stalingradin katastrofi viimeistään avaisi mielet ajatuksien tuuletytamiselle.
Tämä antanee aiheen kertoa anekdootin legendaarisesta everstilutanannti Nikke Pärmistä, joka keskustellessan sotatilanteesta upseeritovereiden kesken totesi: "Duoda. duoda, jos Villi länsi liiddyy sodaan, näkee Aatu pian valdakundansa rajat kamarinsa ikkunasta". Niinhän siinä sitten kävikin.
Mielenkiintoista on se, että saksalaisia vastaan pystyttiin käymään todellista sotaa Tornion valtauksen yhtedessä. Saksasuhde oli kovin ohut ja helposti katkeava. Mutta erillisotaa se ei ollut, vaan myönteisen opportunismin leimaamaa tilanteen hyväksikäyttöä vähien vaihtoehtojen tilanteessa. JormaKoon kirjoitukset ovata varsin asiallisesti tarkastelleet kysymystä eivätkä sisältäneet natsisympatioita. Kaikilta osin en ole samaa mieltä soteiemme kulusta hänen kanssaan, mutta en hyväksy tuon toisen nimimerkin suorittamaa iskua JormaKoota kohtaan.
Kun ollaan pelipöydässä, pelataan sillä kädellä, jonka jaossa saa. Suomen johdon kädessä ei ollut herttareetiä tai värisuoraa. Taisi parhaimillaan olla ässähai tai kakkospari.
aika on vääristänyt Oivan mielen niin pahoin, että hän on Neuvostoliiton puolella, kuten Kekkonen aikoinaan. En kuitenkaan usko, että Kekkonen oli tosissaan ja olisi edelleen samaa mieltä, mutta Oiva on.
Oivahan on todella monissa yhteyksissä pannut talvisodan Saksan eikä Neuvostoliiton syyksi. Voi tietysti olla niinkin, että Oiva on ollut voimansa tunnossa vain Neuvostoliiton kaupan aikana ja nyt muistelee sitä onnen aikana.
Tämä kirjoitus oli minun mielestäni herttareeti ässästä alapäin eli Royal Flash. Taitaa Oiva kääntää kuppinsa nurin ja jättää vastaamatta.
Tottakai talvisota oli seurausta natsien valtaannoususta ja siitä seuranneesta jatkuvasta uhasta Euroopassa. Eihän tämä nyt ole epäselvää muille kuin netin pösilöille:
"Se, että me jouduimme talvisotaan, jatkosotaan ja Lapin sotaan, johtui natsismin noususta 30-luvulla, niistä tapahtumista"
- Paavo Lipponen, 10.2.2000
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/skt_5_2000_1_p.shtml
Suomen aktiivisempi pyrkimys puolueettomana pysymiseen ei mitenkään välttämättä olisi johtanut mihinkään kaksoismiehityksiin eikä muihin. Olihan nytkin toteutunut kehitys täysin kaikkien laskelmien ulkopuolella. Kukaan ei ennustanut sotaan lähdettäessä tapahtumien menevän niin. Päinvastoin, jos Saksan häviö olisi tiedetty, ei mitään liittolaisuuksia olisi uskallettu tehdä. Puhutaan "ihmeestä", mutta yhtä hyvin ellei paremminkin ihme olisi voinut tapahtua rauhapolitiikallakin. Joka tapauksessa kortit olisi voitu katsoa myöhemminkin, eikä sännätä heti ensimmäiseen natsien hyökkäykseen mukaan. Saksan suuntaan olisi voitu olla pidättyväisempiä mahdollisimman pitkään, ja sitten vasta, jos natsien uhkailu olisi edennyt miehitysvaaran asteelle, olisi voitu jotain yhteistyötä tarjota. Nyt mentiin kieli pitkällä ja tukka putkella heti ensimmäiseen tilaisuuteen mukaan kuin hullu alennuskahveille.
"Tottakai talvisota oli seurausta natsien valtaannoususta ja siitä seuranneesta jatkuvasta uhasta Euroopassa. Eihän tämä nyt ole epäselvää muille kuin netin pösilöille:"
Höpöhöpö.
Yksin hyökkäävää suurvaltaa vastaan taistelemaan joutunut Suomi säilyi itsenäisenä valtiona, mutta joutui maksamaan siitä Moskovan rauhanneuvotteluissa kovan hinnan. Länsimaat olivat luvanneet Suomelle apuaan, mutta sen varaan ei uskallettu jäädä, varsinkin, kun Ruotsi ja Norja painokkaasti vastustivat apujoukkojen kauttakulkua.
Aikalaiskäsitys siitä, että Englannin ja Ranskan tarjousten takana oli pelkästään Ruotsin ja Suomen pohjoisten malmikenttien haltuun saanti on myöhemmin varmistunut.
Tämä kilpajuoksu malmikentille olisi erittäin todennäköisesti tehnyt Pohjolasta välittömästi suursodan taistelukentän.
Mutta avusta kieltäytyminen ei toki kyennyt muuttamaan sitä tosiasiaa, että koko Pohjola oli jo vedetty suursodan vaikutusten pyörteisiin. Suomen osalta painetta lisäsi myös se, että Neuvostoliiton kanssa aiemmin tekemänsä epäpyhän sopimuksen mukaisesti myös perinteinen Suomen ystävä Saksa oli täydellisesti eristänyt meidät.
Molotov-Ribbentrop-sopimus ja sen lisäpöytäkirja kertovat koruttomasti sen, että mitään UHKAA ei NL:lle koitunut Suomen suunnalta Saksan taholta, vaan Suomi ja Baltia oli sovittu NL:n etupiiriin kuuluvaksi.
Stalin alkoi hoitaa etupiirinsä pohjoista sivustaa 28. syyskuuta 1939, kun Puolan jako oli saatu päätökseen ja Saksan kanssa solmittu uusia sopimuksia. Kolme Baltian maata suostui nopeasti antamaan tukikohtia, mutta Suomi osoittautui kovemmaksi pähkinäksi.
Stalinia askarrutti tässä kolme tiedustelukysymystä. Tärkeimmät liittyivät kansainväliseen asetelmaan: hän tarvitsi varmuuden siitä että Suomi jäisi yksin hädän hetkellä. Ensinnäkin: pitäisikö Hitler varmasti sanansa ja jättäisi Suomen kohtalonsa huomaan niin kuin oli sovittu?
http://www.ennenjanyt.net/4-02/rentola.htm
Eli jos Osama lähettää Bushille paperin, jossa lukee että uhkaa ei ole, niin sitten Amerikka on ikuisesti turvassa hyökkäyksiltä? Uskosi paperilappusiin on hellyttävää - ja vieläpä natsien lupauksiin!
jopa natsien lupauksiin enemmän kun kommunistien lupauksiin.
"Suomen aktiivisempi pyrkimys puolueettomana pysymiseen ei mitenkään välttämättä olisi johtanut mihinkään kaksoismiehityksiin eikä muihin."
Milläs olet "puolueeton", jos apua et saa mistään ja itänaapuri kaatuu uhkauksineen päälle? On sinulla vahva luottamus itänaapuriin pyytettömyyteen pienten kansojen pelastajana.
"Päinvastoin, jos Saksan häviö olisi tiedetty, ei mitään liittolaisuuksia olisi uskallettu tehdä."
Ei kai nyt varman häviäjän puolelle olisi kukaan mennyt.
"Joka tapauksessa kortit olisi voitu katsoa myöhemminkin, eikä sännätä heti ensimmäiseen natsien hyökkäykseen mukaan."
Etkö käsitä, että kaikki kortit oli jo katsottu ja aika oli lopussa?
Tuohonpa ei ole minulla mitään lisättävää tai siitä pois otettavaa. Riittää, kun totean, että noinhan se oli. Ja kiitän hyvästä puheenvuorosta!
> > > ”Tapio Tiihosen väitöskirjan pohjalta kirjoitettu teos ”Ratkaisu Kannaksella 1944” osoittaa vastaansanomattomasti, että kesän suurtaisteluissa pelastettiin Suomen itsenäisyys. "
Tapio Tiihosen väitöskirja on varsin epämääräinen ja sekava teos, joka ei kuitenkaan tuo esiin kaikkia niitä tekijöitä, jotka vaikuttivat kannaksen hyökkäyksen pysähtymiseen heinäkuun alussa 1944.
Todellisuudessa tuon suurhyökkäyksen tehnyt Gusevin 21. armeija sekä Valkeasaaressa ja Talissa läpimurron tehnyt 30. Kaartin AK olivat vain kuukauden 'lainassa' Valko-Venäjältä ja Narvan rintamalta.
Kannaksen suursotaa ei voi kukaan sellainen ymmärtää, joka ei tunne operaatio Bagrationia eikä Narvan taisteluja ensin helmi-maaliskuussa ja sitten heinä-syyskuussa 1944. LeRi ja VoRi keskeyttivät Viipurin ja Petroskoin operaatioiden takia toivottomat offensiivinsa Narvaan kolmeksi kuukaudeksi Suomen hylättyä NL:n rauhanneuvottelujen ehdot helmikuussa.
Sitten konaisen armeijan, 21. armeijan, tuominen pääaseman eteen Valkeasaareen junilla, marssien ja meritse, oli LeRin komentajalta Govorovilta mestarinäyte, josta meidän esikunnat saivat tietää vasta 10.6.1944, päivä suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen!
Vähättelemättä kenraaliluutnantti Laatikaisen IV AK:n torjuntataisteluja länsikannaksella rintama sai heinäkuun alussa asemasodan tai puolustustaistelujen luonteen LeRin vedettyä vahvimmat jalkaväkidivisioonansa, Kaartin divisioonat sekä Kaartin raskaat panssarirykmenttinsä Valko-Venäjälle ja Baltiaan. Svenssonin V AK:lla ja Siilasvuon III AK:lla noissa torjuntataisteluissa ei lopulta ollut kovin ratkaisevaa merkitystä.
Tapio Tiihonen ja muut jotka eivät tunne liittoutuneiden Teheranin sopimuksia, helmikuun rauhantunnustelun taustoja ja niihin liittyviä Helsingin pommituksia, armeijakenraali Antonovin suunnitelmia armeegruppe Mittenin tuhoamiseksi, Normandian maihinnousua ja muuta tähän liittyvää, ei voi ymmärtää lopulta myöskään Karjalankannaksen ratkaisutaisteluja.
Leningradin vapauttaminen pohjoisen uhasta ja Suomen irrottaminen sodasta oli ollut Stavkalle äärimmäisen tärkeää: Viipurin ja Syvärin – Petroskoin oparaatiot sitoivat tänne neljä – viisi LeRin ja KaRin kokonaista armeijaa, mikä ei ole vähän.
"Leningradin vapauttaminen pohjoisen uhasta ja Suomen irrottaminen sodasta oli ollut Stavkalle äärimmäisen tärkeää: Viipurin ja Syvärin – Petroskoin oparaatiot sitoivat tänne neljä – viisi LeRin ja KaRin kokonaista armeijaa, mikä ei ole vähän."
Miten selvität,kuinka Suomen kohtalo oli Stalinin silmissä erilainen kuin Balttianmaitten traaginen kohtalo NL:n kansakuntina?Oliko Suomelle varattu erilainen osa eurooppalaisena kansana?
varattu soviet-finlandian osa 45-vuodeksi.... senkin nykyinen natsi :DDDD
" Pari selventävää kysymystä tulevalle
kommunistille 18.7.2007 klo 20.25 "
Vaihda ne haisevat, likaiset vaippasi, ROTTA!
Tutustu noihin Paasikiven helmikuussa käymiin rauhantunnusteluihin ja 31. maaliskuuta julkaistuihin rauhanehtoihin. Ne ovat kyllä yleisesti tiedossa.
Lisäksi olisi kovasti suositeltaa tutustua armeijankenraali Antonovin operaatio Bagrationiin sekä tietysti Normandian maihinnousuun kesäkuussa 1944.
Tässäpä fasistille aivan vaan aluksi linkki ja erittäin hyvä kirja:
- PREPONDERANCE OF FORCE Overlord and Bagration
http://www.fixstupid.com/Burnt Offerings/CHAPT14.htm
- Paul Adair: Hitler's Greatest Defeat: The Collapse of Army Group Centre, June 1944
Josko FASISTI lukaisisi tuon kirjan tai edes tuon linkitetyn artikkelin ensin, niin yritetään keskustella sitten lisää.
Ja katsotaan, oletko mitään ymmärtänyt? Yritän kyllä olla kärsivällinen.
Siperiaan ja Katyniaan.Shegest on väittänyt NL:n olleen kehitysmaa logistiikan osaamisessa,mutta kukahan muu on sutjakammin järjestellyt junakyytejä miljoonille ihmisille,juuri Stalin järjesteli esim.Balttian maitten kuljetukset Siperiaan.Kyllä NL oli monessa asiassa etevämpi.
Tutustupa noihin Paasikiven rauhanneuvotteluihin helmi- maaliskuussa Tukholmassa ja Moskovassa sekä 31. maaliskuuta julkaistuihin rauhanehtoihin. Ne ovat kyllä normaalille (!) kansalaiselle yleisesti tiedossa ja siten myös helposti löydettävissä.
1 - 29.2. Rauhanneuvotteluja - tuloksetta.
6 - 7.2, 16 -17.2 ja 26 - 27.2 Suurpommitukset Helsinkiin.
27 - 29.3 Paasikivi ja Enckell neuvottelevat Moskovassa rauhanehdoista.
15.4 Rauhanneuvottelut katkeavat.
Lisäksi olisi kovasti suositeltavaa tutustua kolhoosilaisarmeijan kenraalin ja operaatiopäällikön Antonovin suunnitelmiin hyökkäyksestä Valko-Venäjältä (Bagration) ja Normandian maihinnousuun samanaikaisesti kesäkuussa 1944.
Tässäpä fasistille aivan vaan aluksi linkki ja erittäin hyvä kirjakin:
- PREPONDERANCE OF FORCE Overlord and Bagration
http://www.fixstupid.com/Burnt Offerings/CHAPT14.htm
- Paul Adair: Hitler's Greatest Defeat: The Collapse of Army Group
Centre, June 1944
Josko FASISTI lukaisisi tuon kirjan tai edes tuon linkitetyn artikkelin ensin, niin yritetään keskustella sitten lisää. Ja katsotaan, olisitko ehkä jotain ymmärtänytkin? Yritän olla kovasti kärsivällinen – siitäkin huolimatta, että olet vain yksi säälittävä fasistin reppana!
kuten Balttian maille,(eli ne murhat ja kyyditykset)niin vastatkaa nyt ihmeessä asialliseen kysymukseeni joka edelleen odottaa vastausta,siis vielä kerran:
Miten selvität,kuinka Suomen kohtalo oli Stalinin silmissä erilainen kuin Balttianmaitten traaginen kohtalo NL:n kansakuntana?Oliko Suomelle varattu erilainen osa eurooppalaisena kansana? Olkaapa hyviä ja vastatkaa, (mahdolliselle UUDELLE kommunistille.)Kaikki on kuitenkin faktaa miten ja mitä Viro sai ja mitä sille LUVATTIIN.
Jos sinä et ymmärrä tai edes halua ymmärtää, mistä sovitttiin Teheranissa 31.11.1943, niin vaikea sinun on ymmärtää Suomenkaan asemaa vuoden 1944 ensimmäisellä puoliskolla, ja mitä olivat:
- Paasikiven ja Carl Enckellin rauhanneuvottelut Tukholmassa ja Moskovassa helmi-maaliskuussa;
- Helsingin pommitukset helmikuussa;
- USA:n nootti Suomelle helmikuussa;
- Narvan operaatio helmi-maaliskuussa ja sen keskeytyminen kolmeksi kuukaudeksi;
- Saksa Unkarin miehitys maaliskuussa sen aloitettua rauhantunnustelut NL:n kanssa;
Hungary after the German occupation
http://www.ushmm.org/wlc/media_nm.php?lang=en&ModuleId=10005458&MediaId=346
- 21. armeijan siirto Narvan rintamalta kuukaudeksi Viipurin valtaukseen;
- Teheranissa sovittu TOISEN RINTAMAN AVAAMINEN Ranskassa, so. operaatio
Overlord; .
- Ja ennen kaikkea: operaatio BAGRATION ja sen suunnittelu 1944;
- Narvan valtaus sitten heinäkuun 26. päivä; sekä
- Tannenbergstellungin taistelut heinä-syyskuussa.
Mielenkiintoinen "yksityiskohta" noissa Antonovin suunnitelmissa on se, että siellä oli alunperin ollut mukana myös Gusevin 21. armeija ja Tsherepanovin 23. armeija, so. armeijat jotka toteuttivat suurhyökkäyksen kannaksella kesäkuussa 1944. Jos suomalainen tutkija tai kuka tahansa ei tunne tätä operaatiota, Bagrationia, ”Hitlerin suurinta tappiota”, ei hän myöskään voi ymmärtää omia ratkaisutaistelujamme kannaksella 1944.
Näissä kysymyksisä on tutkijoillakin paljon erilaisia näkemyksiä. Mutta yksi on varmaa: Lopullista totuutta emme tiedä!
Ehkäpä kartta auttaa hahmottamaan Baltian ja Suomen erilaista asemaa operaatio Bagrationin hyökkäyssuuntien valinnassa Leningradin alueelta ja Valko-Venäjältä?
Baltic Sea Area
http://www.lib.utexas.edu/maps/europe/balticseaarea.jpg
Baltian suunnalla Saksalla oli armeegruppe Nord ja etelämpänä armeegruppe Mitten kun Suomen Lapissa oli vain 20. Vuoristoarmeijan (20. Gebirgsarmee) 200 000 sotilasta, ja Petsamo.
Vaan näitä asioita yksinkertaiselle vanhalle FASISTILLE lienee turha yrittääkään selittää. Mutta eihän se ihminen olisikaan FASISTI jos sillä kaikki olisi yläpäässä kaikki kohdallaan - vaan eipä kyllä kommarikaan!
kuten Balteille kävi.
Yritetäänpä vielä kerran,kysymykseni ei koskenut eikä koske edelleenkään Stalinin stratekioita sodankäyntinsä toteuttajana,VAAN Stalinin ajan TRAGEDIOISTA on kyse,ja edelleen esitän uudelleen kysymykseni koska vastasit VÄÄRÄÄN KYSYMYKSEEN!
Miten selvität,kuinka Suomen kohtalo oli Stalinin silmissä erilainen kuin Balttianmaitten traaginen kohtalo NL:n kansakuntana?Oliko Suomelle varattu erilainen osa eurooppalaisena kansana? Olkaapa hyviä ja vastatkaa, (mahdolliselle UUDELLE kommunistille.)Kaikki on kuitenkin faktaa miten ja mitä Viro sai ja mitä sille LUVATTIIN.
" liittolaisia emme Saksan kanssa olleet.. "
Hitler antoi 18. joukuuta 1940 yleisohjeen nro 21, jonka pohjalta Heinrichs, Airo, Tapola ja muut neuvottelevat hänen sekä OKW:n ja OKH:n Halderin, Jodlin, Keitelin kanssa koko alkuvuoden 1941 yhteisistä hyökkäysoperaatioista Neuvostoliittoon. Lopullisesti Heinrichs, Jodl & Co päättivät näistä operaatioista Salzburgissa 25. toukokuuta.
Ja kun esikuntamme oli saanut lopulta omien offensiiviensa suunnitelmat päätökseen, antoi von Falkenhorst hyökkäyskäskyn Vuoristoarmeijakunnalle ja 36. AK:lle, mutta myös Siilasvuon III AK:lle - 17.6.1941!
Mannerheim myöhästyi hieman. Hän antoi oman hyökkäyskäskynsä Kuusamoon Raappanalle 'vasta' 19.6. - ja ainakin presidentti Rytin tietämättä asiasta yhtään mitään (radiopuhe 26.6!?).
Onpa aika teennäistä historian tulkintaa, jos joku vielä näkee, että emme suinkaan yhdessä valmistautuneet hyökkäykseen kolmanteen maahan, vaan että meillä olisi ollut sodassa omat tavoitteemme, niin - ja Saksalla ne omansa.
Yhteisiä suunnitelmia ja valmisteluja, joukkojen koulutusta yms, hyökkäysten jatkamiseksi tehtiin seuraavanakin vuonna, alkuvuonna ja kesällä 1942. Nyt Hitlerin yleisohjeen nro 44 mukaisesti ja peräti itsensä SS-Reichfuhrer Himmlerin kanssa.
Joukkomme olivat päässeet jo edellisen vuoden syksyksi Karjalankannaksella Leningradin liepeille, ja jotkut joukko-osastot Itä-Karjalassa Syvärin 'väärälle' puolellekin. Mihin meidän olikaan sitä "erillissotaamme" näiltä suunnilta tarkoitus vielä jatkaa yhdessä tai erikseen Saksan kanssa?
"Onpa aika teennäistä historian tulkintaa, jos joku vielä näkee, että emme suinkaan yhdessä valmistautuneet hyökkäykseen kolmanteen maahan, vaan että meillä olisi ollut sodassa omat tavoitteemme, niin - ja Saksalla ne omansa."
Oliko Suomella tavoitteena Euroopan valloitus, kuten Hitlerillä? Ei.
Ainoat maat, keillä oli samat imperialistiset päämäärät, olivat Saksa ja N:liitto.
" Oliko Suomella tavoitteena Euroopan valloitus..."
Varmastikaan Suomella ei ollut tavoitteena Euroopan valloitus; siihen
meidän voimavaroilla ei liene kovin suuria edellytyksiäkään.
Mutta maamme sotilaallinen ja poliittinen johto oli itsekin aktiivisesti
viemässä meitä hyökkäyssotaan jossa menehtyi enemmän nuoria
miehiä kuin Talvisodassa - 27.000!
Ja suhteellisesti kovimmat tappiot kokivat Natsi-Saksan sodanjohdon
alaisuudessa pohjoisessa Kuusamon ja Sallan tasalla olleet joukot,
Siilasvuon III armeijakunta, Viiklan, Fagernäsin, Raappanan ja
Turtolan divisioonat.
Kannaksen ja Itä-Karjalan valtaus sujui suomalaisilta joukoilta sutjakkaaksi:
"Suomalainen mies on sellainen mies, että kyllä se omansa takaisin ottaa,
jos se väkisin siltä viedään." Sellanen on suomalainen mies
Mutta vieraassa sodassa ja suomalaiselle miehelle vieraiden natsitunnuksien,
ei edes Laguksen hakaristien, alla se suomalainen mies halua taistella ja
vieraita maita vallata. Tämän oikeutensa suomalainen sotilas ilmoitti suoraan
niin Karjalankannaksella (JR 48 – ’kapina’) kuin Syvärilläkin (7. D - ’kapina’).
Mutta tätä luonnonoikeutta osoittaa tahtonsa Lapin ja Suomen miehillä
ei pohjoisessa saksalaiskomennossa ollut?
"Mutta maamme sotilaallinen ja poliittinen johto oli itsekin aktiivisesti
viemässä meitä hyökkäyssotaan jossa menehtyi enemmän nuoria
miehiä kuin Talvisodassa - 27.000!"
Mitä sitten? Eipä ollut parempaa vaihtoehtoa. Luuletko tosiaan, että Suomen maaperä ja suomalsiet olisivat jääneet koskemattomaksi, jos Suomi ei olisi ottanut apua mistään?
Tämä EI tee silti Suomesta natsivaltiota.