Hs:ssa oli tänään mielipidepalstalla professori Kari Uusikylän mielenkiintoinen kirjoitus.
Lainaus:
"Lahjakkuudeksi kasvaminen vaatii paljon aikaa, harjoittelua ja opiskelua. Monen lahjakkuus hiipuu aikuisikään mennessä ja monen keskinkertaisena pidetyn lahjakkuus alkaa tulla esiin vasta murrosiässä".
Taidokkaaksi osaajaksi(lahjakkuudeksi) oppiminen vaatii varmasti aikaa, harjoittelua ja opiskelua.Eikö erityis-tai erikoislahjakkuudella kuitenkin tarkoiteta ennenkaikkea sitä ,että henkilö omaa (ja osoittaa) poikkeuksellisia taipumuksia ja kyvykkyyttä johonkin?Hyvinkin nuori lapsi voi osoittaa sellaista lahjakkuutta.On olemassa ns lapsineroja, joiden poikkeuksellisia taipumuksia ja kykyjä ei voida selittää kasvuympäristöön liittyvillä tekijöillä, eikä tietääkseni muillakaan tekijöillä(vai voidaanko?)
Kaikki ihmiset ovat kuitenkin jossainmäärin lahjakkaita ainakin jossakin asiassa ja jollakin tavoin("kaikilla on vahvuutensa"-Uusikylä).Yksioikoinen luokittelu lahjakkaisiin ja lahjattomiin ei toimi.Joistakin ihmisistä kehittyy luonnostaan vaikkapa taidokkaita manipuloijia ja valehtelijoita, kun taas toisista lahjakkuuksista rehellisempiä ja kanssaihmisiään aidommin kunnioittavia ihmisiä.Kukin suuntautuu halujensa ja taipumustensa mukaisesti.
Ylipäänsä ottaen on niin, että ihminen on taitava ja lahjakas siinä mistä on TODELLA kiinnostunut ja innostunut(kuten Uusikyläkin ansiokkaassa kirjoituksessaan toteaa).Monet taiteellisesti erityislahjakkaat vieroksuvat esimerkiksi matemattisia aineita.He eivät ole kuitenkaan välttämättä matemaattisesti lahjattomia, vaan yleensä pelkästään haluttomia oppimaan.
Ovatko kaikki inhimilliset ominaisuudet(mm.herkkyys ja tunnevoima) opittuja, vai onko jokin synnynnäinen perusta johon kaikki rakentuu?
Mistä johtuu se, että psykopaateiksi luokiteltavat henkilöt ovat lähes poikkeuksetta hyvin älykkäitä mm matemaattisesti?
Ps.Lähetän nyt viidennen kerran tämän kirjoitukseni.Teknisiä ongelmiako?
Lainaus:
"Lahjakkuudeksi kasvaminen vaatii paljon aikaa, harjoittelua ja opiskelua. Monen lahjakkuus hiipuu aikuisikään mennessä ja monen keskinkertaisena pidetyn lahjakkuus alkaa tulla esiin vasta murrosiässä".
Taidokkaaksi osaajaksi(lahjakkuudeksi) oppiminen vaatii varmasti aikaa, harjoittelua ja opiskelua.Eikö erityis-tai erikoislahjakkuudella kuitenkin tarkoiteta ennenkaikkea sitä ,että henkilö omaa (ja osoittaa) poikkeuksellisia taipumuksia ja kyvykkyyttä johonkin?Hyvinkin nuori lapsi voi osoittaa sellaista lahjakkuutta.On olemassa ns lapsineroja, joiden poikkeuksellisia taipumuksia ja kykyjä ei voida selittää kasvuympäristöön liittyvillä tekijöillä, eikä tietääkseni muillakaan tekijöillä(vai voidaanko?)
Kaikki ihmiset ovat kuitenkin jossainmäärin lahjakkaita ainakin jossakin asiassa ja jollakin tavoin("kaikilla on vahvuutensa"-Uusikylä).Yksioikoinen luokittelu lahjakkaisiin ja lahjattomiin ei toimi.Joistakin ihmisistä kehittyy luonnostaan vaikkapa taidokkaita manipuloijia ja valehtelijoita, kun taas toisista lahjakkuuksista rehellisempiä ja kanssaihmisiään aidommin kunnioittavia ihmisiä.Kukin suuntautuu halujensa ja taipumustensa mukaisesti.
Ylipäänsä ottaen on niin, että ihminen on taitava ja lahjakas siinä mistä on TODELLA kiinnostunut ja innostunut(kuten Uusikyläkin ansiokkaassa kirjoituksessaan toteaa).Monet taiteellisesti erityislahjakkaat vieroksuvat esimerkiksi matemattisia aineita.He eivät ole kuitenkaan välttämättä matemaattisesti lahjattomia, vaan yleensä pelkästään haluttomia oppimaan.
Ovatko kaikki inhimilliset ominaisuudet(mm.herkkyys ja tunnevoima) opittuja, vai onko jokin synnynnäinen perusta johon kaikki rakentuu?
Mistä johtuu se, että psykopaateiksi luokiteltavat henkilöt ovat lähes poikkeuksetta hyvin älykkäitä mm matemaattisesti?
Ps.Lähetän nyt viidennen kerran tämän kirjoitukseni.Teknisiä ongelmiako?
Vastaukset 32
Vanhimmat
Poistin aiemmat lähettämänne viestit - tässä tämä "pysyvä". Tekniikka taas reistailee, t, AA.
- useimmiten jonkin lahjakkuden erityislajin- huomioon ottamisesta esitettiin joitakin vuosia sitten nykyistä paljon useammin. Professori Kari Uuusikylä on ollut meillä lähes ainoa yliopistomaailman edustaja, joka on tutkinut lahjakkuutta ja sen muotoutumista eräänä yksilön persoonallisuuden kehityksen osa-alueena. Näin hän tekee nytkin:
"Puhuminen lahjakkuudesta ja lahjakkuuden tarpeista polkee paikallaan ellei määritellä mitä lahjakkuus on. Ja ellei pohdita miten sitä voisi kehittää mahdollisimman pitkälle osana kypsän, mieletään terveen aikuisen persoonallisuutta. Tähän tarjoaa apua lahjakkuuden tutkimus"
Professori Uusikylä on itse tutkinut eri aloilla luovaa työtä tekevien suomalaisten elämänvaiheita ja on perehtynyt myös laajaan kansainväliseen tutkimusmateriaaliin. Tätä hän ei kuitenkaan tuo esille HS:n tämän päivän artikkelissa. Vaikka keskustelun aloittanut "Voyager" pitää Kari Uusikylän artikkelia mielenkiintoisena, hän esittää kuitenkin eräänlaisen epäilyksen siitä, että professori Uusikylän näkemys pätee vain tietyissä rajoissa
>On olemassa ns lapsineroja, joiden poikkeuksellisia taipumuksia ja kykyjä ei voida selittää kasvuympäristöön liittyvillä tekijöillä, eikä tietääkseni muillakaan tekijöillä(vai voidaanko?)
Artikkelissaan Uusikylä vastaa tähän näin:
"Ihmisellä on psyykkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia, jotka helpottavat jonkun alan lahjakkuuden kehittymistä. Ei pidä kuitenkaan lulla. että lahjakkuus olisi istutettu perimässä lopullisesti ihmiseen ja kehittyisi itsestään."
A N Leontjevin teoksessa "Toiminta tietoisuus persoonallisuus" - johon Uusikylä ei muistaakseni ole koskaan viitannut - asiaa käsitellään mm. seuraavasti:
(lainausten esitysjärjestys ei ole sama kuin ko. teoksessa eivätkä lainaukset ole alkuperäiskäännöksen kömpelyyden vuoksi sanatarkkoja)
"Psykologisissa teorioissa persoonallisuuden kehitys selitetään tavallisesti kahden tekijän perinöllisyyden ja ympäristön tuotteeksi. Tällaisen käsityksen mukaan kaikki ihmisen erityispiirteet selitetään toisaalta perinnöllisyyden (perimän määräämien vaistojen, viettien, kykyjen ja jopa aprioristen kategorioiden) ja toisaalta ulkoisen ympäristön (luonnonmukaisen ja sosiaalisen - kielen, kulttuurin, koulutuksen jne) avulla. Terveen järjen näkökulmasta muuta selitystä ei voikaan ehdottaa. Kuitenkin tavallinen terve järki, Engels huomauttaa, vaikkakin se tavallisssa oloissa on erinomainen seuralainen, kokee tutkimuksen kentälle uskaltautuesaan mitä uskomattomimpia seikkailuja. . .
Pääasia ei suinkaan ole todeta, että ihminen on sekä luontoperäinen että yhteiskunnallinen olento. Tämä kiistaton toteamus viittaa ainoastaan ihmisen erilaisiin systeemiominaisuuksiin, mutta se ei kerro mitään hänen persoonallisuutensa perusolemuksesta eikä sen synnystä. Mutta tämä nimenomaan on tieteen tehtävä. . .Esittämämme lähestymistapa vaatii tarkastelemaam persoonallisuutta uutena ominaisuutena, joka syntyy objektiivisten yhteiskunnallisten suhteiden liikkeessä, jossa yksilön toiminta on mukana. Persoonallisuutta ei näin ollen enää voida pitää ulkoisten vaikutusten suoran kerrostumisen tuloksena. Se on sitä miksi ihminen tekee itsensä pystyttäessään oman inhimillisen elämänsä. Ihminen rakentaa persoonallisuuttaan sekä jokapäiväisissä teoissaan ja kanssakäymiissään että ihmisissä joille hän antaa osan omaa itseään; hän rakentaa sitä itse joskus jopa tietoisesti oman fyysisen elämänsä hinnalla. . .
Persoonallisuus voi siis ilmetä vasta yhteiskunnassa - ihminen astuu historiaan (ja lapsi elämään) tietyin luonnonmukaisin ominaisuuksin ja kyvyin varustettuna yksilönä ja yksilö muuttuu persoonallisuudeksi ainoastaan yhteiskunnallisten suhteiden subjektina. . . Toistan vielä kerran: olipa morfologinen organisaatio mikä tahansa, olipa yksilöllä synnyinlahjanaan mitkä tahansa tarpeet ja vaistot, ne muodostavat ainoastaan hänen kehityksensä edellytykset, jotka lakkaavat heti olemasta alkuperäisiä "sellaisiaan" kun yksilö alkaa toimia. Toisin sanoen yksilöstä poiketen persoonallisuus ei missään mielessä edellä ihmisen toimintaa. Persoonallisuuden, kuten tietoisuudenkin synnyttää toiminta."
Toiminnassa syntyvät myös Voyagerin tärkeinä pitämät suuntimet eli motiivit: palava halu tehdä jotain. Ne eivät kuitenkaan vain synny vaan voivat toiminnan jatkuessa myös sammua. Mozart oli siinä suhteessa onnekas ihmelapsi, että isän ankara tehovalmennus ei sammuttanut hänen intohimoaan musiikkiin. Tämä poikkeus kuitenkin vain vahvistaa sen säännön, että luovan lahjakkuus ei ole synnynnäinen, vaan yksilön toiminnan omalaatuisten muutosvaiheiden kautta kehittyvä persoonallisuuden piirre. Tästä kertovat myös seuraavat kolme esimerkkiä:
A P TSEHOV
(Erikoisen hyvässä peruskoulussa)
"Kauppansa kurjaan menestykseen pettynyt Pavel Jegorovits päätti eräänä kauniina päivänä, että hänen poikiensa oli päästävä parempaan asemaan. Hän sanoi, että koska rikkaat kreikkalaiset kauppiaat hallitsivat Taganrogia, oli mentävä mukaan heidän peliinsä. Sen sijaan että Anton ja Nikolai olisi pantu venäläiseen kouluun, kuten hänen vaimonsa arasti ehdotti, hän katsoi kunnianhimoisille suunnitelmilleen parhaaksi lähettää heidät kreikkalaiseen kouluun, missä he oppisivat liikealan kielen. Kielitaitonsa ansiosta he myöhemmin saisivat helposti paikan jonkin vienti- ja tuontiliikkeen toimistossa ja kohoaisivat aste asteelta kaikkein korkeimmille portaille.
Joululoman aikana Pavel Jegorovits kutsui muutamia kreikkalaisia ystäviä kylään esitelläkseen heille poikiensa edistymistä Homeroksen kielessä. Valitettavasti ei sen paremmin Nikolai, joka oli saanut opettajaltaan mainesanan ”hurskas”, kuin tämän ”ahkeraksi” kehuma Antonkaan pystynyt lausumaan kolmeakaan sanaa kreikaksi. Vieraittensa edessä naurunalaiseksi joutunut Pavel Jegorovits sai olympolaisen raivokohtauksen. Mutta koska hän oli maksanut tunnit etukäteen, hän lähetti syylliset edelleen Vutsinan kouluun lukuvuoden loppuun asti.
(Yliopistossa)
”Tankkaamme täällä konemaisesti kuin koululaiset ja unohdamme sitten kaiken mahdollisimman nopeasti”, hän kirjoittaa. Pettymyksestään huolimatta hän opiskeli uutterasti. Luennot ja käytännön työt laboratoriossa veivät aamusta kolmeen iltapäivällä. Useimmat professoreista olivat tunnettuja tiedemiehiä. Heitä kuunnellessaan Anton koki oman tietämättömyytensä syvyyden. Hän mietiskeli onnistuisiko koskaan keräämään tarpeeksi tietoja, jotta pystyisi jonain päivänä harjoittamaan valitsemaansa ammattia. Vaikka lääkärin työn ihmisystävällinen puoli olikin hänelle hyvin tärkeä, hän uneksi nyt myös ammattiin kuuluvasta turvallisuudesta ja arvonannosta. Jotta ei enää tarvitsisi hyväksyä työtä mitä tahansa, jotta kykenisi maksamaan vuokran ja saappaiden paikkauksen! Jotta ei enää tarvitsisi hävetä perheen rappiota. Olisi varakas! Voisi hankkia oman talon!
Rahaa hankkiakseen hän yhä lähetti kertomuksia humoristisiin aikakauslehtiin. Päätoimittajien vaatimuksista tarinoiden oli oltava lyhyitä ja hauskoja. Monen epäonnistumisen jälkeen hän sai tammikuun 13. päivänä 1880 Strekoza-lehden ”avointen kirjeiden laatikosta” aloitteleville kirjoittajille tarkoitettujen viestien joukosta sanoman, joka koski häntä:” Ei yhtään hullumpaa. Julkaisemme lähettämänne tekstin. Siunausta tulevalle työllenne.” Vähän myöhemmin hän sai lehden johdolta kirjeen, jossa ilmoitettiin, että hänelle maksettaisiin viisi kopeekkaa riviltä. Mutta hänen oli odotettava kaksi kuukautta ennen kuin hän näki painettuna, musta valkoisella sepustuksensa Kirje oppineelle naapurille. Alla oli nimimerkki ”. . . v” eikä mitään muuta. Lääkärin urasta haaveileva kaksikymmenvuotias Anton ei vielä aavistanut että hänen todellinen uransa oli jo alkanut.
(Troyat, Tsehov. ss. 45-48)
A EINSTEIN
(Lukiolaisena)
Albert pääsi aina ”vuosi ja luokka”. Keskittynyt ja hiljainen poika edistyi koulussa hyvin, joskaan hänen suorituksiaan ei pidetty loistavina. Hänen vastausten täsmällisyys ja syvällisyys jäi huomaamatta, opettajat kun hädin tuskin sietivät Einsteinin hidasta puhetapaa.
Sisäänpäin kääntynyt, kouluelämän huvituksiin välipitämättömästi suhtautunut Einstein ei ollut saanut koulussa läheisiä ystäviä. Perhe taas oli kaukana. Albertissa voimistui halu keskeyttää opintonsa ja lähteä omaistensa luo. Hän oli jo hankkinut lääkärintodistuksenkin, jossa hänen sanottiin tarvitsevan puolen vuoden loman hermojen lepuuttamiseksi. Kymnaasin johto ehätti kuitenkin hänen suunnitelmiensa edelle. Se oli kauan katsonut karsaasti Einsteinia hänen skeptisyytensä ja vapaamielisyytensä takia. Häntä kehotettiin lähtemään kymnaasista vedoten siihen, että hänen läsnäolonsa jäyti oppilaiden kunnioitusta koululaitosta kohtaan. Jäljellä oli enää yksi lukuvuosi kun Einstein jätti kymnaasin ja matkusti omaistensa luo.
(Yliopistossa)
Pakolliset tenttiluvut masensivat häntä:² Tuo pakko vaikutti siinä määrin pelottavasti, että loppututkinnon suoritettuani tunsin koko vuoden vastenmielisyyttä tieteellisten ongelmien mietiskelyä kohtaan. Minun täytyy kuitenkin sanoa, että me Sveitsissä kärsimme moisesta tosi tieteellistä mielensuuntaa kuristavasta pakosta huomattavasti vähemmän kuin siitä kärsivät opiskelijat monissa muissa paikoissa. Oli vain kaksi tutkintoa, muuten saattoi puuhailla suurin piirtein mitä mieli teki. Etenkin sen, jolla kuten minulla oli ystävä, joka kävi kaikilla luennoilla ja teki tarkkoja muistiinpanoja, kelpasi elää. Minulle jäi siten runsaasti omaa aikaa kuukausia ennen tenttejä. Nautin vapaudestani täysin siemauksin; omantunnon kolkutuksia pidin välttämättömänä - ja pienempänä pahana. On oikeastaan miltei ihme, että nykyaikaiset opetusmenetelmät eivät vielä ole tukahduttaneet kokonaan pyhää tutkimusharrastusta, sillä tämä hento kasvi vaatii kannustuksen ohella ennen kaikkea vapautta, jota ilman se väistämättä tuhoutuu.”
(Boris Kuznetsov, Einstein.)
C DARWIN
(a. Lukiosta Edinburgin yliopistoon)
Kun koulunkäynnistäni ei näyttänyt tulevan tulosta, isäni otti viisaasti kyllä minut sieltä pois tavallista nuorempana ja lähetti minut lokakuussa 1825 veljeni kanssa Edinburghin yliopistoon, missä viivyin kaksi lukuvuotta.
(b. Cambridgen yliopistossa)
Mitä akateemisiin opintoihin tulee Cambridgessa viettämäni kolme vuotta valuivat yhtä lailla hiekkaan kuin aikani Edinburghissa ja sitä ennen koulussa. Vaikka kuten jo olen kertonut , elämässäni Cambridgessa oli joitakin myön- teisiäkin piirteitä, aikani hukkaantui siellä surkeasti ja enemmänkin kuin surkeasti.
(Darwin, Elämäni. ss. 27, 33-34, 36
"Mozart oli siinä suhteessa onnekas ihmelapsi, että isän ankara tehovalmennus ei sammuttanut hänen intohimoaan musiikkiin.Tämä poikkeus kuitenkin vain vahvistaa sen säännön, että luovan lahjakkuus ei ole synnynnäinen, vaan yksilön omalaatuisten muutosvaiheiden kautta kehittyvä persoonallisuuden piirre".
Jos synnynnäisellä lahjakkuudella ymmärretään esimerkiksi harjoittelematta syntynyttä sävellys tai soittotaitoa, niin sellaisia kykyjä tuskin kovin monilla on.Kuitenkin lapsen intohimo ja palava kiinnostus esimerkiksi musiikkia kohtaan ilmentää tiettyjä taipumuksia (lahjakkuutta?), jotka mahdollisesti myöhemmin jalostuvat soitto-ja sävellystaidoksi(kuten Mozartilla).Eikö tällöin voida puhua synnynnäisestä lahjakkuudesta?Tällaisen lapsen "synnyinlahja" on ainakin tunneherkkyys.Tunneherkkyys ei ole lainkaan opittavissa oleva ominaisuus.Sitä on tai ei ole.
Kerran luin identtisistä kaksosista jotka olivat kasvaneet täsmälleen samanlaisissa olosuhteissa ,perimä (luonnollisesti)identtinen, mutta siitä huolimatta heidän luonteensa ja taipumuksensa olivat melko erilaisia.
et joko lukenut kertaakaan tai et seuraavasta päätellen ymmärtänyt mitään:
>Kerran luin identtisistä kaksosista jotka olivat kasvaneet täsmälleen samanlaisissa olosuhteissa, perimä (luonnollisesti)identtinen, mutta siitä huolimatta heidän luonteensa ja taipumuksensa olivat melko erilaisia,
Lue nyt kerran vielä tuo oma juttusi ja mieti mitä ajat takaa. Jotain perimän ylittävää "jumalallista" johdatusta tunneherkkyyteen tai niin kuin aikaisemmissa jutuissasi olet esittänyt täydelliseen tunnekylmyyteen "psykopatiaan". Ihmeellisiä ovat "herrasi tiet" - mitään muuta tuohon en voi enää sanoa
...mahdollisimman selkeästi ja LYHYESTI.
>Kerran luin identtisistä kaksosista jotka olivat kasvaneet täsmälleen samanlaisissa olosuhteissa, perimä (luonnollisesti)identtinen, mutta siitä huolimatta heidän luonteensa ja taipumuksensa olivat melko erilaisia,
Sanoin ...mahdollisimman selkeästi ja LYHYESTI. asiat.
Uskotaan mutta kertoisitko mikä tuossa on se asia?
..."Kerran luin..." jne.
Jos luettu tieto pitää paikkansa, niin jotain ajattelemisen aihetta se ehkä tarjoaa.
ihmeessä mikä se "ajattelemisen" aihe voisi olla?
Jos lukemasi tieto pitäisi paikkansa meidän olisi minun käsityskykyni mukaan "ajateltava" tai oikeammin kuviteltava, että jokin tämän reaalisen maailmamme ulkopuolinen "voima" on jostain syystä halunnut näyttää meille täysin käsittämättömän ihmeen. Näinkö kuvittelet?
Reaalisen maailmamme ULKOPUOLISTA "voimaa" ei ole.Aine on energiaa, maailmankaikkeus on energiaa.Mitä maailmankaikkeuden ULKOPUOLELLA voisi olla?
JOS kahdella perimältään identtisellä ja samassa kasvuympäristössä eläneellä ihmisellä on merkittäviä eroja luonteissa ja taipumuksissa, niin eikö se viittaa siihen, että on olemassa jokin muukin tekijä tai syy, joka selittää yksilölliset erot?
yön aikana kadonneet - katsotaam ehdinkö laittaa ne joskus myöhemmin uudestaan
sekä nuo aikaisemmat viestisi että tuon ketjun loppupäästä löytyvän tekstin "lahjakkuus voi olla kirous. Kaikissa niissä esiintyy käsite tunneherkkyys (jonka vastakohtana toit aikaisemmin esille tunnekylmyyden/psykopatian)
ja tätä herkkyyttä pidetään luovan ihmisen perustavana luonteenpiirteenä.
Poikkeuksellisen herkästi reagoiva ihminen, tiedostaa tämän poikkeuksellisuutensa ja sen, mitä hän sen vuoksi joutuu elämässään kokemaan ja ottamaan huomioon. On selvää, että tällainen yksilö yrittää myös ymmärtää "miksi tämä on näin" ja päätyy tavallisesti siihen, että sen täytyy olla jotenkin "synnynnäistä". Mutta mitä tuo synnynnäisyys tarkemmin ottaen sitten on? Jotain perimän lisäksi tai sen sisään kätkettyäkö?
Persoonallisuuden ja näin ollen myös sen luovuuden kehittymisen kannalta tämän kysymyksen pohtiminen johtaa umpikujaan siinä tapauksessa, että herkästi reagoivan ihmisen ajatukset fiksoituvat tähän - kiinnittyvät yksilön oman hermoston herkkyyteen, sen reagointi- ja toimintatapaan. Mutta jos esimerkiksi kahdesta identtisestä ja lähes samanlaisissa kasvuolosuhteissa kasvaneista herkästi reagoivista kaksosista toinen sen sijaan päätyykin näiden jatkuvien pohdiskelujensa ( sisäisen jaakobinpaininsa / työnsä) jälkeen siihen, että tämän asian pohtiminen ei enää ole keskeistä hänen elämässään (on menettänyt keskeisen motivoivan merkityksensä) - toisen jatkaessa tämän kipeän ongelman pohtimista, olemme nähneet yksilön elämässä tapahtuneen ihmeen: persoonallisuuden kehityksessä tapahtuneen muutoksen. Mihin tämä muutos johtaa - se jää nähtäväksi. Luovuuden kehittymiseen tätäkään muutosta ei kuitenkaan voi noin vain ympätä.
Lopuksi pieni pätkä samasta asiasta toisin sanoin:
"Hermoston erikoispiirteet ovat eittämättä yksilöllisiä ja lisäksi varsin pysyviä piirteitä, mutta nämä piirteet eivät kuitenkaan muodosta ihmisen persoonallisuutta. Teoissaan ihminen tietoisesti tai tiedostamattaan ottaa huomioon oman elimistönsä piirteet, kuten hän ottaa huomioon tekojensa ulkoiset ehdot ja käytettävissään olevat toteuttamiskeinot. Vaikka ne luonnehtivat ihmistä luonnonolentona, ne eivät kuitenkaan voi olla hänen toimintansa motivaatiota ja tavoitteen asetteluaan määrääviä voimia.Ehkä ainoa todellinen persoonallisuuden psykologinen ongelma, joka ulee tässä toissijaisesti esiin on ongelma, miten muodostuvat ne subjektin teot, jotka kohdistuvat hänen omiin synnynnäisiin tai hankittuihin ominaisuuksiinsa - ominaisuuksiin, jotka eivät suoranaisesti luonnehdi hänen persoonallisuuttaan.
sekä nuo aikaisemmat viestisi että tuon ketjun loppupäästä löytyvän tekstin "lahjakkuus voi olla kirous. Kaikissa niissä esiintyy käsite tunneherkkyys (jonka vastakohtana toit aikaisemmin esille tunnekylmyyden/psykopatian)
ja tätä herkkyyttä pidetään luovan ihmisen perustavana luonteenpiirteenä.
Poikkeuksellisen herkästi reagoiva ihminen, tiedostaa tämän poikkeuksellisuutensa ja sen, mitä hän sen vuoksi joutuu elämässään kokemaan ja ottamaan huomioon. On selvää, että tällainen yksilö yrittää myös ymmärtää "miksi tämä on näin" ja päätyy tavallisesti siihen, että sen täytyy olla jotenkin "synnynnäistä". Mutta mitä tuo synnynnäisyys tarkemmin ottaen sitten on? Jotain perimän lisäksi tai sen sisään kätkettyäkö?
Persoonallisuuden ja näin ollen myös sen luovuuden kehittymisen kannalta tämän kysymyksen pohtiminen johtaa umpikujaan siinä tapauksessa, että herkästi reagoivan ihmisen ajatukset fiksoituvat tähän - kiinnittyvät yksilön oman hermoston herkkyyteen, sen reagointi- ja toimintatapaan. Mutta jos esimerkiksi kahdesta identtisestä ja lähes samanlaisissa kasvuolosuhteissa kasvaneista herkästi reagoivista kaksosista toinen sen sijaan päätyykin näiden jatkuvien pohdiskelujensa ( sisäisen jaakobinpaininsa / työnsä) jälkeen siihen, että tämän asian pohtiminen ei enää ole keskeistä hänen elämässään (on menettänyt keskeisen motivoivan merkityksensä) - toisen jatkaessa tämän kipeän ongelman pohtimista, olemme nähneet yksilön elämässä tapahtuneen ihmeen: persoonallisuuden kehityksessä tapahtuneen muutoksen. Mihin tämä muutos johtaa - se jää nähtäväksi. Luovuuden kehittymiseen tätäkään muutosta ei kuitenkaan voi noin vain ympätä.
Lopuksi pieni pätkä samasta asiasta toisin sanoin:
"Hermoston erikoispiirteet ovat eittämättä yksilöllisiä ja lisäksi varsin pysyviä piirteitä, mutta nämä piirteet eivät kuitenkaan muodosta ihmisen persoonallisuutta. Teoissaan ihminen tietoisesti tai tiedostamattaan ottaa huomioon oman elimistönsä piirteet, kuten hän ottaa huomioon tekojensa ulkoiset ehdot ja käytettävissään olevat toteuttamiskeinot. Vaikka ne luonnehtivat ihmistä luonnonolentona, ne eivät kuitenkaan voi olla hänen toimintansa motivaatiota ja tavoitteen asetteluaan määrääviä voimia.Ehkä ainoa todellinen persoonallisuuden psykologinen ongelma, joka ulee tässä toissijaisesti esiin on ongelma, miten muodostuvat ne subjektin teot, jotka kohdistuvat hänen omiin synnynnäisiin tai hankittuihin ominaisuuksiinsa - ominaisuuksiin, jotka eivät suoranaisesti luonnehdi hänen persoonallisuuttaan."
A N Leontjev Toiminta tietoisuus persoonallisuus 1977
...fyysisenä ilmiönä on yksi tärkeä tekijä, mutta herkkyydellä kokonaisvaltaisessa ja laajemmassa merkityksessä tarkoitettaneen sen lisäksi myös jotain muuta.
Onko sinulla ollut koskaan ns.telepaattisia kokemuksia(ajatuksen tai tunteen siirtyminen ja "aistiminen" ilman normaalia kommunikaatiota)?
...herkkyys fyysisenä ominaisuutena on yksi tärkeä tekijä, mutta herkkyydellä kokonaisvaltaisessa ja laajemmassa merkityksessä tarkoitettaneen sen lisäksi myös jotain muuta.
Onko sinulla ollut koskaan ns.telepaattisia kokemuksia(ajatuksen tai tunteen siirtyminen ja "aistiminen" ilman normaalia kommunikaatiota)?
kokemukset edustanevat siis mielestäsi sitä laaajempaa tunneherkkyyttä.
> telepaattisia kokemuksia(ajatuksen tai tunteen siirtyminen ja "aistiminen" ilman normaalia kommunikaatiota)
Erityisesti taiteellisesti luoville luonteille ominaisena "kokonaisvaltaisen herkkyyden" osoittimena on pidetty myös ns. selkeiden eideettisten kuvien näkemistä ( vielä aikuisiässäkin, lapsillahan ne ovat melko yleisiä)
Puhummeko me siis edelleen luovasta lahjakkuudesta? Vai siitä että yksilöillä on erilaisia emotionaalisia ja tiedollisia tiloja. Tällaista kaksijakoisuutta esiintyy sitten kyllä aivan primaarissa, perustavanlaatuisessa aistimellisessa toiminnassa. Tämän vuoksi niin näiden kuin muidenkin mitä monimuotoisempien emotionaalisten elämysten tarkastelu johtaa tasolle, jonka me voimme kyllä subjektiivisesti tavoittaa varsin hyvin, mutta josta ei avaudu tietä persoonallisen luovuuden ymmärtämiseen.
olla tämä keskustelupalstakin - vai olisiko tämä sittenkin taas sitä ruuhkaa
...ja luovasta lahjakkuudesta.
Et vastannut kysymykseeni.Telepatialla tarkoitan
ajatuksen tai tunteen siirtymistä esimerkiksi puhelimen välityksellä(ilman puhekommunikaatiota).
Kokemus on tietysti vain subjektiivisesti arvioitavissa, mutta se riittää vallan hyvin todisteeksi ilmiön todenperäisyydestä asian henkilökohtaisesti kokeneelle ja arvelen heitä olevan paljon.
Jos lähdemme siitä, että ns telepatia on todellisuutta, niin silloin on kysyttävä:
Mikä saa aikaan tuon yliaistillisuuden? Hermostoko?
eli tällainen argumentointi (tapa perustella väittämiä)
>johtaa tasolle, jonka me voimme kyllä subjektiivisesti tavoittaa varsin hyvin, mutta josta ei avaudu tietä persoonallisen luovuuden ymmärtämiseen.
Seuraavan väittesi perusteella
>Kokemus on tietysti vain subjektiivisesti arvioitavissa, mutta se riittää vallan hyvin todisteeksi ilmiön todenperäisyydestä
ovat myös kaikki spiritistiset kokemukset ja ufohavainnot vallan hyvin todistetussa yhteydessä herkkyyden ja luovan lahjakkuuden kanssa - elleivät peräti selitä tätä (ole sen kehittymisen suoranainen syy)
Minusta tämän tasoinen todistaminen on hölyn pölyn levittämistä ja tällainen keskustelu riittää sen vuoksi minulle jo vallan hyvin
argumentoitia ei tämä älytön
...on kuitenkin arvokkainta tietoa.Kirjoitettua tekstiä ja erilaisia mielipiteitä(oikeita tai vääriä) on maailmassa ihan liikaa(etenkin vääriä).
...henkilöiden siteeraaminen on eräänlaista uskovaisuutta.
uskominen olisi mielestäni realistista
(tietäminen) alkaa välittömistä aistihavainnoista, elämyksistä ja kokemuksista, mutta irtoaa niistä jo ihmiskunnan kehityksen alkuvaiheessa. Ihminen alkaa tuottaa työkaluja ja luo kielen ja sen sanoihin sekä muihin merkkeihin sitouneet ajattelun työvälineet. Tästä seuraa sitten sekä inhimillisen tiedon valtava kasvu ja laajeneminen eri elämänalueille että mahdollisuus koetella / testata uusien tietojen paikkaansa pitävyyttä käytänösssä. Kielen avulla voidaan kuitenkin tietysti tuottaa myös monenlaisia mielikuvituksellisia tarinoita.
Kirjallisuudesta löytyy esimerkkejä näköpiiriämme laajentavista mielikuvitustarinoista (Cervantesin Don Quitote, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä jne) Mutta ne jotka ovat uskoneet omat subjektiiviset kokemuksensa arvokkaimmaksi tiedonlajiksi ovat esittäneet ja esittävät edelleen myös lukemattomia sellaisia tosiasioiden tiedostamista estäviä sepustuksia, joiden paikaansa pitävyyttä ei voida mitekään koetella eikä testata: ekstaattiset tilat, ennaltanäkeminen, halluusionaatiot, spiritismi, telepatia, ufohavainnot, jne "todistavat" subjektiivisesti jostain todellisuuden tärkeästä piirteestä tai lainomaisuudesta. Näistä aiheista kirjoitettua tekstiä on todella aivan liikaa - aina löytyy joitakin jotka hurahtaavat niihin ja alkavat levittää tätä hölyn pölyä suurena viisautena
esimerkiksi Brian Josephsonin elämäntyötä? Voiko häntä pitää todellisuudentajuttomana, tosiasioiden sijaan mainitsemiisi selittämättömiin ilmiöihin hurahtaneena tiedemiehenä, joita "aina löytyy"?
tutkimusten osalta vastaukseni on kyllä. Myös Francis Bacon vaati jo aikoinaan paitsi järjen vapauttamista ennakkoluuloista niin uuden induktiivisen metodinsa käyttämistä mm. eliniän pidentamiseen, ihmisen nuorentamiseen ja uusien lajien luomiseen. Jopa Isaac Newton harrasti vanhoilla päivillään paljon Johanneksen ilmestyskirjan tutkimista. Ja kunnianarvoisa A R Wallace - joka esitti torian lajien muuttumisesta luonollisen valinnan kautta samaan aikaan kuin Darwin - kertoi kirjassaan "On Miracles and Modern Spiritualism", miten hän kiinnostui magneettisen unen luomisesta, jossa potilas osallistui kaikkiin tutkijan aistihavaintoihin tämän koskettaessa häntä jne
Lisääkin esimerkkejä olisi siitä, mikä on varmin tie luonnontieteistä mystiikkaan, mutta se vaatisi jo toisten ajatusten lainaamista ja tämähän on sinusta "uskontoa"
ja parapsykologisten tutkimustensa osalta hän kuuluu muiden maineikkaiden joukkoon. Myös Francis Bacon vaati jo aikoinaan paitsi järjen vapauttamista ennakkoluuloista niin uuden induktiivisen metodinsa käyttämistä mm. eliniän pidentamiseen, ihmisen nuorentamiseen ja uusien lajien luomiseen. Jopa Isaac Newton harrasti vanhoilla päivillään paljon Johanneksen ilmestyskirjan tutkimista. Ja kunnianarvoisa A R Wallace - joka esitti teorian lajien muuttumisesta luonollisen valinnan kautta samaan aikaan kuin Darwin - kertoi kirjassaan "On Miracles and Modern Spiritualism", miten hän kiinnostui magneettisen unen luomisesta, jossa potilas osallistui kaikkiin tutkijan aistihavaintoihin tämän koskettaessa häntä jne Lisääkin esimerkkejä olisi siitä, mikä on varmin tie luonnontieteistä mystiikkaan, mutta se vaatisi jo toisten ajatusten lainaamista ja tämähän on sinusta "uskontoa".
juttu luistaa yhtä hyvin kuin mainoksessa
yritys
Yritän vastata tähän kun tuonne ketjun loppupäähän ei saa viestiä läpi.
Parapsykologisten tutkimustensa osalta hän kuuluu näiden aina löytyvien maineikkaaseen joukkoon.
Myös Francis Bacon vaati jo aikoinaan paitsi järjen vapauttamista ennakkoluuloista niin uuden induktiivisen metodinsa käyttämistä mm. eliniän pidentamiseen, ihmisen nuorentamiseen ja uusien lajien luomiseen. Jopa Isaac Newton harrasti vanhoilla päivillään paljon Johanneksen ilmestyskirjan tutkimista. Ja kunnianarvoisa A R Wallace - joka esitti torian lajien muuttumisesta luonollisen valinnan kautta samaan aikaan kuin Darwin - kertoi kirjassaan "On Miracles and Modern Spiritualism", miten hän kiinnostui magneettisen unen luomisesta, jossa potilas osallistui kaikkiin tutkijan aistihavaintoihin tämän koskettaessa häntä jne,
Lisääkin esimerkkejä olisi siitä, mikä on varmin tie luonnontieteistä mystiikkaan, mutta se vaatisi jo toisten ajatusten lainaamista ja tämähän on sinusta "uskontoa" Kirjoittanut: ohikulkija 8.5.2003, klo 16.59
Varsinkin jos ympäristö koostuu yksinkertaisista ja ahdasmielisistä ihmisistä jotka (ja kuten yleensä ihmiset niin mielellään muutenkin) leimaavat heti jotenkin oudoksi ja alkavat leikkiä pikkupsylogia raahaten hoitoon kun "raukka on liian kiinnostunut vai yhdestä aiheesta" (mitäs helvettiä muuten muille kuuluu?!vai pitääkö olla proffan paperit ensin taskussa?).
Seurauksena usein myös se että lahjakas lapsi katsoo turvallisemmaksi taantua ja näin menetetään taas potentiaalista osaamista aivan turhaan!Suomessa tasapäistäminen on ONGELMA!
Vanhempanan kun on hankittu tittelit niin sitten uskalletaan tuoda oma lahjakkuus esiin.Mitä herkkyyteen ja tunnevoimaan tulee niin niitähän pidetään henkisen häiriön merkkeinä nykyään ja esim.herkästi itkeskelevää (nähty on!) on usein muut ihmiset tunkemassa lääkäriin vaikkei asialla ole niin mitään tekemistä mielenterveydellisten ongelmien kanssa!Rasittavaa tämä ihmisten ahdasmielisyys.
vaan on. Kenen lahjakkaan lapsen elinympäristö ei koostuisi "yksinkertaisista ja ahdasmielisistä ihmisistä jotka kuten yleensä ihmiset niin mielellään muutenkin leimaavat heti"? Kyllä osa siitä mitä sanotaan "normaaliksi kasvuksi" on lapselle ominaisten "luovien" voimavarojen valjastamista aikuisille sopivaan tottelevaisen työhevosen muottiin.
Ja eikös se normaalikaava olekin, että erityisiä henkisiä voimavaroja omaavat yksilöt aina enemmän tai vähemmän ajautuvat ristiriitoihin ympäristönsä ja myöhemmin koko yhteiskunnan kanssa? Eiväthän luovien lahjakkaiden yksilöäiden elämänkerrat suinkaan ole mitään menestystarinoita, vaan pikemminkin masentavia raportteja siitä miten torjuvia ja suvaitsemattomia "tavalliset ihmiset" saati sitten kilpailevat "ammattitoverit" saattavat olla.
Ei ole mikään ihme, että älykkäät yksilöt päätyvät näennäisesti vähäpätöisiin ammatteihin, sillä kilpailuvietti ja kyynärpäätaktikointi eivät välttämättä kuulu samaan psyykenkuvaan kuin luontaisesta taipumuksesta ja omaehtoisesta motivaatiosta nouseva lahjakkuus.
Suomalaisten ongelman nimi ei ole tasapäistäminen vaan pikemminkin yhteiskunnassamme vallitseva yhdenmukaisuuden paine. Kaikkea poikkeavaa torjutaan pelolla - ja rajusti. Suomalainen haluaa olla ulkokohtaisesti sopeutuva ja uskoo siihen että jotain "todellisia" arvoja liittyisi johonkin ulkokohtaiseen, kuten pukeutumiseen tai akateemisiin oppiarvoihin. Ne ovat kuitenkin molemmat meillä vain samanlaisen "virallisen" siunauksen välineitä.
Yhdenmukaisuuden paineen kääntöpuoli sitten on, että jokin ihanne nousee esikuvaksi, että löydetään ihminen tai malli, joka saa suorastaan jumaloituja ominaisuuksia. Siksi "tasapäisyys" tuottaa myös peilikuvansa: meillä myydään iltalehtiä ja naistenlehtiä, joiden kannessa poseeraavat julkimot, joiden ainoa erinomaisuus on siinä että he ovat "edustavia". Mitä he sitten edustavat, sitä ei ole järkiajattelulla ihan helppo jäljittää.
Sellaisiahan me olemme. Pohjoinen, hidasjärkinen, pakkoyksimielinen, poikkeavuutta sulattamaton, omat lahjakkuutensakin mieluummin pois silmistä pyyhkivä ja tarpeen tullen tuhoavakin kansa.
eräs erityisen lahjakas ihminen. Entä sinä?
Tsehov Anton (1860-1904
Venäläinen lääkäri ja kirjailija. Novellin ja näytelmäkirjallisuuden mestari. Näytelmät: Lokki, Kolme sisarta, Vanja-eno ja Kirsikka puisto.
” Jos minä kohoan korkealle, on se heidän kättensä työtä, noiden hienojen ihmisten, joiden rajaton lapsirakkaus jo yksistään asettaa heidät kaikkien kehujen yläpuolelle, peittää alleen kaikki vajavuudet, joita heissä kurjan elämän jäljiltä saattaa olla.”
"Taganrogin kymnaasin ensimmäisen luokan oppilas, vasta yhdeksän täyttänyt pikku Anton Tsehov yritti keskittää huomionsa latinan kielioppiin, joka oli avattuna kynttilän valossa hänen edessään. Tuon tuostakin hänen ajatuksensa kuitenkin irtaantuivat painetulta sivulta ja lennähtivät kohti ”isoa huonetta”, missä hänen isänsä, pelättävä Pavel Jegorovits varmaan tapansa mukaan oli harjoittamassa hartautta. Äärimmäinen hurskaus korosti merkillisesti Pavel Jegorovitsin kotityranni-taipumusta. Hän alisti perheen raudanlujaan kuriin ja uskoi vakaasti aina toimivansa Jumalan tahdon mukaan. Hänen vaimonsa lempeä, väritön Jevgenia Jakovlev, poikansa Aleksandr, Nikolai, Anton, Ivan Mihail ja tyttärensä Maria vapisivat kun hän korotti äänensä. Pelkkä hänen ilmaantumisensa sai jokaisen tuntemaan itsensä syylliseksi. Vähäisinkin kolttonen sai hänet raivon valtaan, hän karjui kirouksia, huitoi, uhkaili ja löi. Korvapuusteja satoi, vakavammissa tapauksissa hän sieppasi piiskan ja kääri hihansa. - ”Isä alkoi kasvattaa eli yksinkertaisesti piestä minua, kun en vielä ollut täyttänyt viittä vuotta”, Tsehov kirjoittaa. ”Joka aamu herätessäni oli ensimmäinen ajatukseni:” Saankohan selkääni tänään?” Hän piti valehtelijana koulutoveriaan, joka sanoi, ettei häntä kotona lyöty koskaan. Sääntönä oli, että pikku Antonin tuli taka- puoli vielä rangaistuksesta hellänä suudella isän kättä, joka niin armottomasti oli häntä ojentanut. Itse asiassa Pavel Jegorovits ei rangaissut jälkikasvuaan ilkeydestä eikä juuri vihaisenakaan. Omalla tavallaan hän rakasti lapsiaan ja uskoi toimivansa näiden parhaaksi heitä mukiloidessaan. Kiihkeänä korkeiden periaatteiden miehenä hän ei pystynyt erottamaan moraalia kepistä. Hänen käsityksensä mukaan piti huutaa ja iskeä kovaa juurruttaakseen pyhät totuudet järjettömien kakaroiden mieleen.
”Lapsuudessani minulla ei ollut lapsuutta. Ajattele millainen verenperintö meillä on ja millaiset hermot. Minä pyydän sinua muistamaan” - Tsehov kirjoitti vanhemmalle veljelleen - ”että despotismi ja valhe tuhosivat sinun äitisi nuoruuden. Despotismi ja valhe tärvelivät meidän lapsuutemme niin pahoin, että sen muisteleminen kuvottaa ja hirvittää.”
(Troyat, Tsehov. ss. 7-8)