"Jeesus tulee pian." Näin ovat toistelleet kaikki kristinuskon lahkot vuosisatojen ajan.Tämä Jeeesuksen toisen tulemisen odotu liittyy nimenomaan erilaisten lahkojen tulevaisuuden odotuksiin, kirkkolaitokset eivät ole enää aikoihin arvioineet mahdollista ajankohtaa tälle tapahtumalle.
Vaikka helluntailaisuus onkin nuori ilmiö, on kuitenkin jo yksi sukupolvi haudassa, joka myös oli varma, että saa kokea tämän Jeesuksen toisen tulemisen. Nykyäänkin helluntailaisuuden piiristä löytyy näitä henkilöitä, jotka ovat varmoja, että aika on hyvin lähellä.
Toisaalta, kun sukupolvet toisensa jälkeen ovat erehtyneet ennustuksissaan niin mikä on se seikka, minkä perusteella nyt olisi "sen" aika?
Vaikka helluntailaisuus onkin nuori ilmiö, on kuitenkin jo yksi sukupolvi haudassa, joka myös oli varma, että saa kokea tämän Jeesuksen toisen tulemisen. Nykyäänkin helluntailaisuuden piiristä löytyy näitä henkilöitä, jotka ovat varmoja, että aika on hyvin lähellä.
Toisaalta, kun sukupolvet toisensa jälkeen ovat erehtyneet ennustuksissaan niin mikä on se seikka, minkä perusteella nyt olisi "sen" aika?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Luepa Luukkaan evankeliumista luku 21. Ihan alusta tai vaikkapa jakeesta 25 alk.:
Auringossa,kuussa ja tähdissä on merkkejä,ja maan päällä on kansoilla ahdistus ja epätoivo,kun meri ja aalot pauhaavat.Ihmiset menehtyvät pelätessään ja odottaessaan sitä,mikä kohtaa maanpiiriä,sillä taivaiden voimat järkkyvät.
Silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.Kun nämä alkavat tapahtua,rohkaiskaa mielenne ja nostakaa päänne,sillä teidän vapautuksenne on lähellä."
Vielä hän esitti heille vertauksenb:"Katsokaa viikunapuuta(Israel)ja kaikkia puita.Kun näette niiden puhkeavan lehteen,te tiedätte kuin itsestään,että kesä on jo lähellä.Pitäkää varanne,ettei päihtymys ja juopottelu eivätkä maalliset murheet raskauta teidän sydäntänne,niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niin kuin ansa.
Se päivä saavuttaa kaikki,jotka maan kamaralla asuvat.Valvokaa siis kaiken aikaa ja rukoilkaa,että saisitte voimaa paeta kaikkea sitä,mikä on tapahtuva,ja seisoa Ihmisen Pojan edessä."
toisessa kohtaa raamattua Jeesus sanoo ettei päiviä ja aikoja tiedä kuin yksin Isä.Mutta kehottaa kuitenkin seuraamaan aikaamme ja tiettyjä ennustuksia joista jo profeetat aikoinaan ovat kertoneet.Ilmestyskirjaa on myös hyvä tutkia.Mieluummin selitysteoksen kera.Niitä kyllä löytyy kirjastosta aika vino pino...ei ku tutkimaan.Etsivä löytää...Edellä vain pari pientä vinkkiä:)siunausta
"Auringossa,kuussa ja tähdissä on merkkejä..."
Millaisia merkkejä?
"...,ja maan päällä on kansoilla ahdistus ja epätoivo,kun meri ja aalot pauhaavat.Ihmiset menehtyvät pelätessään ja odottaessaan sitä,mikä kohtaa maanpiiriä,sillä taivaiden voimat järkkyvät..."
Miten tämän perusteella voi maailmanloppua arvuutella?
ympärillesi...