Harvaa ympäristöä ja väestöä syynätään Suomessa yhtä tarkasti kuin ydinvoiman lähistöllä. Ympäristössä on jatkuva automaattisten asemien käytölle perustuva valvonta, joka kymmenissä pisteissä voimalaitoksen ympärillä seuraa tauotta säteilytasoa. Tietenkään se ei poikkea luonnollisesta taustasta. Suomessa ydinvoiman käyttö ei ole laillista jos se aiheutta ympäristövaikutuksia. Hiili-, kaasu-, öljy, turve-, puu- ym. voimaloiden ympäristössä sen sijaan ilmenee runsaasti haittavaikutuksia. Itseasiassa hiiltä, puuta ja turvetta polttaessa jopa radioaktiivisia aineita joutuu ympäristöön selvästi enemmän kuin ydinvoimalasta. Tämä johtuu polttoaineen sisältämistä luonnollisista radioaktiivisista aineista.
Jatkuvaa valvontaa täydennetään systemaattisella, kattavalla ja toistuvalla ympäristönäytteiden otolla, jolla seurataan vesistön, ilman, maaperän ja eliöstön tilaa. Tämä seuranta on aloitettu jo paljon ennen voimalaitoksen rakentamista, joten pienetkin erot luonnontilaan havaitaan. Muita vaikutuksia ei ole havaittu, paitsi että vesieläimistö on monipuolisempaa ja vilkkaampaa kuin aiemmin. Tämä on seurausta jäähdytysveden lämpenemisestä lauhduttimessa. Sama ilmiö esiintyy luonnollisesti kaikkien voimalaitosten ympäristössä, ydinvoimaa tai ei.
Lisäksi voimalaitoksen lähistöllä eläviä ihmisiä tutkitaan säännöllisesti, jotta vähäisimmätkin vaikutukset erottuisivat, jos sellaisia olisi. Radioaktiivisia aineita etsivät kokokehomittaukset, jotka tehdään gammaspektrometrisesti, ulottuvat jopa yhden atomin tarkkuuteen. Näillä tutkimuksilla seulotaan lähialueiden väestöä toistuvasti ja kattavasti. Mitään vaikutuksia ei tietysti ole havaittu.
Jos joku pelottelee ydinvoimalla ja sen vaarallisilla vaikutuksilla, on aika paljon selitettävää tehtävänä: miten nämä heidän väittämänsä vaikutukset eivät näy missään edellämainituissa tutkimuksissa, joita jatkuvasti ja systemaattisesti on vuosikymmeniä tehty kaikkien Suomen neljän ydinvoimalan ympäristössä.

Vastaukset 11
Vanhimmat
pöllähti.
Ennen kuin yrittää sillä päteä ydinvoiman vastustamisessa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tshernobyl
Tshernobylissä reaktorin grafiitti paloi viikkotolkulla sauhutelleen myrkyllisiä päästöjä ympäriinsä.
Meikäläisissä reaktoreissa hidastinaineena on vesi. Vesi ei pala.
Neuvostoliitossa näissä asioissa oli hiukan eri meininki. Mikä tahansa teollisuus, terästeollisuus, kemianteollisuus, koneteollisuus, paperiteollisuus tai sitten ydinvoima aiheutti takuulla Neuvostoliitossa suuria ympäristöhaittoja koska siitä ei välitetty eikä niitä valvottu.
Suomessa ja muissa länsimaissa valvonta on läpitunkevaa, systemaattista ja kattavaa. Normaalikäytössään ydinvoimalat eivät ole aiheuttaneet meillä ympäristöhaittoja, eivätkä myöskään yhdessäkään onnettomuudessa. Siis myös onnettomuuksien vaikutukset ovat länsimaissa aina rajoittuneet laitoksen sisälle, vaikka ydinvoimaloita on yhteenlaskettuna käytetty täällä yli 10000 vuotta.
Ydinvoiman vastustajan opaskirja, sääntö 1:
Hyvin usein huomaat, että ydinvoiman hyväksyvien ihmisten tiedot ovat paikkaansapitäviä, etkä pysty kumoamaan niitä. Silloin pitää vedota tunteisiin ja harhauttaa. Mainitse syöpälapset, vaikkei niitä edes olisi. Jos muu ei auta, aina voit lyödä Tshernobyl-kortin pöytään. Sama se vaikka se ei mitenkään liittyisi keskustelun aiheeseen.
Tuossa jutussa oli terveydelliset haitat esitetty hyvin pieniksi.Tekijä on varmasti ydinvoimaloppari.Noin sitä totuutta vääristetään ja kansa uskoo tyhmänä.Jo yksin sammutustyössä olleista on kuollut 40000.Tämä tieto on jo pari vuotta vanha.Todennäköisesti suurin osa Lähes miljoonasta sammuttajasta kuolee säteilysairauksiin.
Saastepilvi levisi hyvin laajalle alueelle.Alas tullut söteily tulee vaikuttamaan ikuisesti ihmisiin.Kun saat kuuman hiukkasen elimistöösi,niin se on menoa.Ja niitä riittää.Kukaan ei pysty toteamaan näiden ruumiiden kuolinsyytä.
Älä kirjoittele perättömiä.
Ja räjähdyksessä polttoaine leviää yhtä lailla.Ei se grafiitti ole säteilevää yksinään.
Sitten syitä ruvetaan tutkimaan komiteoissa.Lapsellisia mielipiteitä.Seuraavassa sodassa ydinvoimalat ovat ohjusten ykköskohteita.
Niinpä,Tsernobylissä ei sinun mielestäsi siis edes räjähtänyt.Sehän olikin vain ydinvoiman vastustajien valehtelua.Noin sitä pitää.
Onko nyt sitten keksitty ensimmäinen täydellinen kone nimeltään ydinvoimala?
On totta että toimivan ydinvoimalaitoksen päästöt ovat mitättömät, mutta harvoin ydinvoimaa vastustetaankaan normaalikäytön päästöistä.
Vastustus perustuu mahdolliseen onnettomuuteen, koska aivan täydellisiä laitteita ja niiden käyttäjiä ei liene olemassakaan.
Otsikkosi "Ydinvoimala ei aiheuta ympäristövaikutuksia tutkitusti" on suoraan sanottuna väärä, koska uraanin louhinta on saastuttanut pahoin alueita mm. Ranskassa ja varsinkin kehitysmaissa.
"Jos joku pelottelee ydinvoimalla ja sen vaarallisilla vaikutuksilla, on aika paljon selitettävää tehtävänä: miten nämä heidän väittämänsä vaikutukset eivät näy missään edellämainituissa tutkimuksissa, joita jatkuvasti ja systemaattisesti on vuosikymmeniä tehty kaikkien Suomen neljän ydinvoimalan ympäristössä."
kun tehdään riskianalyysi ydinvoimalle Suomen neljää reaktoria 30 vuotta seuraamalla, ja todetaan kaikki maailman sadat ydinreaktorit turvallisiksi tästä eteenpäin, ollaan analyysitaidoissa lapsen tasolla.
saastuttaa valtavasti,ei vähän.Miksi ihmeessä kirjoitat noin? Siihen kun tarvitaan polttoainetta,jonka kaivaminen tuhoaa ympäristöä elinkelvottomaksi enemmän kuin aavikoituminen.