aivan varma

Lapsikastelulahkolaiset ovat yleisesti esittäneet, että vanhan liiton ympärileikkausta
vastaisi uudessa liitossa lapsikastelu. Pitääkö tämä paikkansa?

Vanhaan liittoon,otettiin poikalapset kahdeksan päivän ikäisinä: "Kahdeksantena päivänä ympärileikattakoon pojan esinahan liha" (3 Moos. 12:3).

Tätä uuteen liittoon sovittaen on pidetty velvollisuutena kastella sylilapset.

Uusi testamentti ei esitä ympärileikkausta raamatullisen kasteen esikuvana, vaan raamatullisen uudestisyntymisen:

"Hänessä (Jeesuksessa) te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella"
(Kol. 2: 11).

"Oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa" (Room. 2:29).

Pakana on ympärileikattu silloin, kun hän on uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä.

Sydämen ympärileikkaus on tosin mainittu jo Vanhassa testamentissa (esim. 5 Moos. 10: 16; 30:6), mutta se ei ollut pääsyvaatimus vanhaan liittoon. Riitti, kun oli Aabrahamin jälkeläinen lihan mukaan. Israelin kansa kuului tuohon liittoon kokonaisuudessaan.
Jumala sanoi Aabrahamille:

"Tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa" (1 Moos. 17: 10).

Siinain vuoren juurella tehtiin myös liitto Israelin kansan kanssa.

"Katso, tämä on sen liiton veri, jonka Herra on tehnyt teidän. kanssanne. . . " (2 Moos.
24:.

On siis selvää, että näihin liittoihin kuuluivat myös sylilapset.

"Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana ... ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi" (1 Moos. 17:12, 13).

Vanhaan liittoon saattoi kuulua vastasyntyneitäkin.

Pakanakansojen jäsenet olivat vuorostaan kokonaan liiton ulkopuolella. Heillä ei ollut mitään oikeutta liittoon: ympärileikkaukseen. Jos he tahtoivat päästä siihen, heidän tuli liittyä Israelin kansaan. Jumala määritteli asian tarkasti:

"Ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi" (1 Moos. 17:12).

MUTTA Uusi liitto on erilainen:

"Katso, päivä tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra" (Jer. 31:31, 32; vrt. Hebr. 8:8, 9).

"Sanoessaan 'uuden' hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään" (Hebr 8:13).

Uuteen liittoon kuuluvat ne, jotka ovat omistaneet uskossa Jeesuksen Herrakseen.

"Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja
niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa
enkä enää muista heidän syntejänsä" (Jer 31:33, 34).

Vanha testamenttikin siis todistaa: Uuden liiton seurakuntiin kuuluu vain uudestisyntyneitä. Ellemme ole juutalaisia, voimme olla vain joko uudesisyntyneitä tai pakanoita. Välimuotoja ei ole!

Kristillinen kaste ei kuulu pakanoille, vaan uskoon tulleille. "Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä" (Matt.7:6).

Uudessa liitossa ei ole enää väliä, mistä kansasta olemme lähtöisin. Siihenkin hyväksytään tosin vain Aabrahamin jälkeläisiä, mutta ei enää lihan mukaan
syntyneitä.

"Eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi" (Room. 9:.

"Ne, jotka uskoon perustautuvat ovat Aabrahamin lapsia" (Gal. 3:7).

"Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan" (Gal. 3:29).

Uusi liitto on myös tehty Israelin kanssa (Jer. 31:33). Pakanat voivat nyt kuulua Israelin heimoon! Heidän muuttunut elämänsä osoittaa heidän olevan uuden liiton kansaa.

On muistettava, että erään kerran myös Israelin kansa sai kasteen.

" Isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen
Mooseksen pilvessä ja meressä" (1 Kor. 10:l,..2).

Jokainen miespuolinen Israelin kansan jäsen lähti Egyptistä ympärileikattuna (Joos. 5:5), mutta nyt he kaikki saivat kasteen. Nämä ovat kaksi eri tapahtumaa.

Nytkin voidaan kastaa jokainen, joka on saanut Kristuksen ympärileikkauksen, tullut Aabrahamin jälkeläiseksi lupauksen mukaan. Vastasyntyneetkin kastettiin Punaisessa meressä. Samoin nyt jokainen vastikään raamatullisesti uudestisyntynyt voidaan kastaa raamatullisesti.

Kaste ja ympärileikkaus on yritetty saada toisiaan vastaaviksi laitosportossa lapsikastelurituaalissa lukemalla jakeen Kol. 2:11 perään seuraava
jae:

"Olette ympärileikatut ... Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta. . ."

Jakeen 11 lopussa on raamatunkäännöksessämme kaksoispiste, ja siitä saa kuvan, että kaste on Kristuksen ympärileikkaus.

Alkutekstiin on virheellisesti sille kohdalle sijoitettu pilkku.

Ajatus, joka on haluttu valheellisesti saada siitä, on tämä: Olette ympärileikatut ja olette kasteessa haudatut. Tämä on siis valhe.

Vuodelta 1896 peräisin oleva Uusi testamentti ilmaisee asian: "Jonka kautta te myös
ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin poispanemisen kautta lihassa Kristuksen ympärileikkauksella. Ynnä hänen kanssaan kasteen kautta haudatut. . ."

Raamatun ilmoittama järjestys on selvä:

VAIN raamatullisesti uudestisyntyneet kastetaan. Raamatun SANA ei tunne lapsikasteluharhaoppia vaan tuomitsee sen.
2169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jaetta

>VAIN raamatullisesti uudestisyntyneet kastetaan. Raamatun SANA ei
> tunne lapsikasteluharhaoppia vaan tuomitsee sen.

Vai onko taas kyse saatanan palvojan vuodatuksesta?

Äänestä
  • Ensimmäiset Jeesuksen Kristuksen opetuslapset noudattivat Jeesuksen kastekäskyä. Ja Jeesuksen Kristuksen opetuslapset noudattavat Jeesuksen kastekäskyä edelleenkin eivätkä missään tapauksessa koskaan epäraamatullista lapsikasteluharhaoppia.

    Kastaminen seurasi silloin ja seuraa aina vain evankeliointia, mikä tarkoitti silloin ja tarkoittaa edelleenkin, että Kristuksen Jeesuksen evankeliumista uskoontulleet Jeesuksen Kristuksen opetuslapset kastettiin silloin ja kastetaan edelleenkin Raamatun SANAN mukaisesti ainoastaan juuri niin kuin Raamatussa on kirjoitettu!

    Älä kulje enää ohi Raamatun SANAN, vaan pakota itsesi katsomaan Raamatun Sanaa:


    1. Helluntaina opetuslapset saivat voiman
    todistamiseen (Apt. 1:.

    Pietari puhui kansanjoukolle: "Tehkää parannus ja
    ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen
    Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi,
    niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja
    teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille,
    jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän
    Jumalamme, kutsuu" (Apt. 2:38, 39).

    Pietari seurasi tarkasti Jeesuksen käskyä:
    Syntien anteeksisaamiseksi tuli tehdä parannus ja
    ottaa kaste.

    Myös lapsille kuului sama lupaus: He saavat Pyhän
    Hengen, kun tekevät parannuksen ja ottavat
    kasteen.

    Lupaus koskee vieläkin kaikkia. "Jotka nyt ottivat
    hänen sanansa vastaan ne kastettiin ja niin heitä
    lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua"
    (Apt.2:41).

    Sanan vastaanottaminen merkitsi sitä, että nämä
    kolmetuhatta antoivat pelastaa itsensä nurjasta
    sukupolvesta (Apt. 2:40). Raamatullisesti pelastetut ottivat sitten raamatullisesti kasteen. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    2. "Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi
    heille Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti
    vaarin siitä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen
    sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki.
    Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti
    evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen
    Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä
    miehet että naiset" (Apt. 8:5, 6, 12).

    Alkukielen sana "ottaa vaarin" tarkoittaa myös
    noudattamista ja pitäytymistä. Koko kansa tuli
    raamatullisesti uskoon, ja he ottivat sitten myös
    raamatullisesti kasteen. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    3. Enkeli lähetti Filippuksen Gassan tielle, ja
    tämä tapasi Etiopian kuningattaren Kandaken
    hoviherran.

    "Niin Filippus avasi suunsa ja ... julisti hänelle
    evankeliumia Jeesuksesta. Ja kulkiessaan tietä he
    tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: 'Katso,
    tässä on vettä. Mikä estää kastamasta minua?' Niin
    Filippus sanoi hänelle: 'Jos uskot koko
    sydämestäsi, niin se tapahtukoon.' Hän vastasi ja sanoi: 'Minä
    uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.' Ja
    hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin
    veteen sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi
    hänet"(Apt. 8:36—3.

    Filippus edellytti kastettavaltaan
    henkilökohtaista uskonsuhdetta Jeesukseen. Riitti, kun hoviherra
    tunnusti raamatullisesti suullaan Jeesuksen ja
    pyysi raamatullisesti raamatullista kastetta.

    Raamatullinen uskovien kaste oli ainoa käytäntö
    alkuseurakunnassa.

    Kandaken hoviherran kohdalla on kysymys uskovien
    raamatullisesti kasteesta.

    4. Jeesus ilmestyi Saulukselle tiellä. Kohta sen
    jälkeen "Ananias pani molemmat kätensä hänen
    päälleen ja sanoi: 'Veljeni Saul, Herra lähetti minut —
    Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit — että
    saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä
    Hengellä.' Ja heti putosivat hänen silmistään
    ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi
    ja otti kasteen. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän
    vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa
    Damaskossa jonkun aikaa. Ja kohta hän saarnasi synagoogissa
    Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika"
    (Apt.9:17—20).

    Saulus oli jo raamatullisesti uskossa, kun
    Ananias tuli, sillä Herra oli lähettänyt Ananiaan
    rukoilemaan hänelle Pyhän Hengen täyteyttä, ei
    uudestisyntymistä. Ottaessaan raamatullisesti
    kasteen Saulus oli jo Jumalan valittu, sillä
    Ananias sanoi hänelle: "Saul, veljeni, saa näkösi
    jälleen (Saulus sai näön). Meidän isiemme Jumala
    on valinnut sinut tuntemaan hänen tahtonsa . . .
    Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi
    hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä
    pois syntisi" (Apt.22:14, 16).

    On väitetty, että Uuden testamentin alkukielessä
    ei ole ollenkaan muotoa 'kastattaa itsensä', vaan
    verbi on aina passiivissa. Esimerkiksi jakeessa Mark.
    16:16 kastaa-verbi on passiivissa. Alkukielessä uskoa-
    sana ja kastaa-sana ovat aoristissa, ja Mark.
    16:16 pitää tarkasti ottaen suomentaa
    alkukielestä:

    "Joka tuli uskoon ja kastettiin, se
    pelastuu."

    Se, joka ei siis usko, tuomitaan kadotukseen.
    Herra Jeesus Kristus ei ole siis käskenyt kastaa
    niitä, jotka eivät usko Häneen.

    Tästä apostoli Paavali piti kiinni. "Minä kiitän
    Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään
    (pakanaperinteitä noudattava kirkko kiittelee
    pakanaperinteitä noudattavien pappiensa kanssa
    aivan päinvastaisesta) muita kuin Krispuksen ja
    Gaiuksen, niin ettei kukaan saata sanoa, että te
    olette minun nimeeni kastetut. Kastoinhan tosin
    Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko
    ketään muuta kastanut. Sillä Kristus ei
    lähettänyt minua kastamaan, (pakanaperinteitä
    noudattava kirkko sanoo aivan päinvastaista) vaan
    evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella,
    ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi." 1
    Kor. 1:14-17.

    On kuitenkin muistettava, että kreikan kielessä
    on aktiivin ja passiivin lisäksi mediumimuoto.
    Siinä subjekti on myös verbin välittömänä
    objektina. Esim. pesen (aktiivi), minua pestään
    (passiivi), peseydyn (mediumi). Kastaa-verbin
    mediumimuoto merkitsee: 'kastattaudun, annan
    kastaa itseni'. Tämä on yleinen muoto Uudessa
    testamentissa ja esiintyy esimerkiksi jakeessa
    Apt. 22:16.

    Seuraavaksi Apostolien teot kertoo kokonaisten
    perhekuntien kasteista:

    5. Korneliuksen kotiin olivat kokoontuneet tämän
    kutsumat sukulaiset ja lähimmät ystävät (Apt.
    10:24). "Kornelius ... oli kutsunut koolle
    sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä."
    Tilaisuudessa ei siis ollut pikkuvauvoja.

    Kun Pietari puhui heille, "tuli Pyhä Henki
    kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat" (Apt.
    10:44). Pietarin mukana tulleet uskovaiset
    "kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän
    Jumalaa. Silloin Pietari vastasi: 'Ei kaiketi
    kukaan voi kieltää kastamasta vedessä näitä,
    jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?'
    Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen
    nimeen" (Apt. 10:46 4.

    Raamatussa kastettavat kastettiin aina "veteen"
    tai "vedessä". Baptizoo-verbin kanssa käytetään
    prepositiota "eis" (=johonkin) ja "en" (=jossakin)

    Tässä ei ole kysymys varsinaisesti perheestä,
    vaan sukulaisista ja ystävistä. Nämä kaikki tulivat
    raamatullisesti uskoon (Apt. 15:9), täyttyivät
    Pyhällä Hengellä ja he siis uskoon tultuaan vasta
    ottivat raamatullisen kasteen. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    6. "Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä
    Tyatiran kaupungista, jumalaapelkäävä nainen, oli
    kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin
    siitä, mitä Paavali puhui. Ja kun hänet ja hänen
    perhekuntansa oli kastettu, pyysi hän meitä
    sanoen: 'Jos te pidätte minua Herraan uskovaisena, niin
    tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä' " (Apt. 16:14,
    15).

    Paavali ja Silas joutuivat tämän jälkeen
    vankilaan, mutta vapautuivat ihmeen kautta. "Niin he
    lähtivät vankilasta ja menivät Lyydian tykö; ja
    nähtyään veljet ja rohkaistuaan heitä he
    lähtivätpois" (Apt. 16:40).

    Lyydian perhekuntaan kuului miespuolisia
    henkilöitä. Raamattu nimittää heitä veljiksi,
    mikä tarkoittaa uskoon tulleita miehiä (1 Kor.
    5:11).

    Nämä olivat se perhekunta, joka raamatullisesti
    kastettiin Lyydian kanssa. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    7. Vankilassa Paavali ja Silas tapasivat Filippin
    vanginvartijan. He "puhuivat Jumalan Sanaa
    hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. Ja
    hän otti, heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja
    pesi heidän haavansa, ja hänet ja kaikki hänen
    omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät
    ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että
    hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan
    uskovaksi" (Apt. 16:32—34).

    Paavali ja Silas osoittivat puheensa koko
    perheelle. He kaikki siis ymmärsivät puheen. Koko
    perhe tuli tuon puheen kautta raamatullisesti
    uskoon (jae 34).

    Ainoastaan raamatullisesti uskoon tulleet
    kastettiin raamatullisesti. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    8. "Mutta synagoogan esimies Krispus ja koko
    hänen perhekuntansa uskoivat Herraan: ja myöskin monet
    korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa,
    uskoivat, ja heidät kastettiin" (Apt. 18:.

    Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    9. Paavali kastoi Stefanaan perhekunnan (1 Kor.
    1:16).

    Hän kirjoitti heistä myöhemmin: "Mutta minä
    kehoitan teitä, veljet: te tunnette Stefanaan perhekunnan
    ja tiedätte, että se on Akaian ensi hedelmä ja että
    he ovat antautuneet pyhien palvelukseen" (1 Kor.
    16:15).

    Koko Stefanaan perhekunta oli Akaian ensi
    hedelmä — he olivat siis tulleet uskoon
    ensimmäisinä koko Akaiassa.

    Kun koko perhe oli henkilökohtaisesti
    raamatullisesti uskossa, ja Paavali saattoi
    kastaa heidät kaikki raamatullisesti.

    Kaikkien näiden perhekuntien jäsenet olivat
    ymmärtävässä iässä, tulivat raamatullisesti
    uskoon ja raamatullisesti kastettiin. Uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    10. Efesossa oli 12 opetuslasta (Apt. 19:1).
    Opetuslapsi-sana tarkoittaa Uudessa testamentissa
    uskoon tullutta (Apt. 14:22). He ottivat kasteen
    Jeesuksen nimeen (Apt. 19:5), koska olivat
    kastetut vain Johanneksen kasteella (Apt. 19:3).


    Raamatusta ei siis löydy kirkollista epäraamatullista lapsikastelurituaalia, vaan Raamatussa uskoontulleet ottivat raamatullisen kasteen raamatullisesti.

    Koska ensimmäiset Jeesuksen Kristuksen opetuslapset noudattivat Jeesuksen kastekäskyä. Ja Jeesuksen Kristuksen opetuslapset noudattavat Jeesuksen kastekäskyä edelleenkin eivätkä missään tapauksessa koskaan epäraamatullista lapsikasteluharhalahko-oppia.

    Kastaminen seurasi silloin ja seuraa aina vain evankeliointia, mikä tarkoitti silloin ja tarkoittaa edelleenkin, että Kristuksen Jeesuksen evankeliumista uskoontulleet Jeesuksen Kristuksen opetuslapset kastettiin silloin ja kastetaan edelleenkin Raamatun SANAN mukaisesti ainoastaan juuri niin kuin Raamatussa on kirjoitettu!


    Myöhempien aikojen mielipiteet

    Alkuseurakunnat kehittyivät ajan myötä kirkoksi.

    Kastekeskusteluissa on usein vedottu näin
    syntyneen kirkon johtajien mielipiteisiin.

    Heillä oli jo kuitenkin varsin toisistaan
    poikkeavat näkemykset.

    Toisella vuosisadalla eläneet apostoliset isät
    olivat
    vielä uskovien upotuskasteen kannalla.

    Barnabas sanoi: "Autuaat ne, jotka ovat panneet
    toivonsa ristiin ja sitten astuneet veteen."

    'Kahdentoista apostolin opetus' säätää: "Mitä
    kasteeseen tulee, kastakaa seuraavasti. Kun
    olette lausuneet kaiken edellä olevan, kastakaa Isän ja
    Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, juoksevaa vettä
    käyttäen. Mutta jos sinulla ei ole juoksevaa
    vettä, kasta muuhun veteen. Jos et voi kastaa
    kylmää vettä käyttäen,kasta lämpimällä. Mutta jos
    sinulla ei ole kumpaakaan, valele päähän kolmesti
    vettä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ennen
    kastetta paastotkoot kastaja ja kastettava sekä
    jotkut muut lisäksi, jos on mahdollista.
    Kastettavan käske paastota päivä tai kaksi ennen
    toimitusta."

    Tämä kirjoitus säätää lievennyksiä uskovien
    upotuskaste käytäntöön. Jos seuraamme niitä,
    olemme velvolliset noudattamaan myös
    paastomääräystä. Pienille vauvoille jo yhden
    päivän paasto on hengenvaarallinen. Kaksi
    paastopäivää on jo pikkuvauvoille tappava.

    Polykarpos sanoi tulleensa lapsena pelastetuksi.
    Tätä on pidetty viittauksena lapsikasteeseen.

    Hän on kuitenkin voinut tarkoittaa tuon ajan
    ajatteluntavan mukaisesti mitä tahansa ikäkautta
    vuosien 0 - 20 välillä.

    Myöhemmin eläneiden kirkkoisien mielipiteet
    olivat jo enemmän hajaantuneet:

    Justinus Marttyyri nimitti kastetta
    uudestisyntymiseksi.

    Hän salli kastaa kuitenkin vain uskoontulleita.

    Tertullianus esitti, että viattomia lapsia ei
    tulisi kastaa. Näiden tulisi kasvaa ja itse
    pyytää kastetta.

    Origeneen väitetään kirjoittaneen: "Kirkko on
    perinyt apostoleilta tavan antaa kaste pienille
    lapsillekin."

    On siis mahdotonta rakentaa kasteoppia
    kirkkoisien mielipiteiden varaan.

    Ei ole ihme, että heidän
    näkemyksensä olivat niin toisistaan poikkeavat.

    Esiintyihän apostoli Johanneksen aikana jo
    harhautunut nikolaiittain oppi (llm. 2:15): Erottautui
    papisto, joka väitti olevansa ns. maallikoiden
    yläpuolella.

    Jumala on nähnyt hyväksi ilmoittaa meille
    Raamatussa ainoastaan alkuperäisen kastekäytännön.

    Pitäytykäämme siis siihen!

    "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on, ettette
    pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista
    vastaan" (1 Kor. 4:6).

    Luther opetti, että Raamattu on uskon ja elämän
    ainoa ohje. Jos otamme rinnalle varhaiskirkon
    mielipiteet, emme voi torjua niitäkään, jotka
    nojaavat myöhäisemmän katolisen kirkon epäraamatullisiin
    pakanallisiin näkemyksiin.

    Olkaamme kuin jalot Berean juutalaiset, jotka
    tutkivat joka päivä Raamattuaan, oliko niin, kuin heille
    opetettiin (Apt. 17:11).

    Ja tehkäämme Sanan mukaan, ettemme olisi
    vain Sanan kuulijoita, vaan SANAN tekijöitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aivan varmasti kirjoitti:

Lapsikastelulahkolaiset ovat yleisesti esittäneet, että vanhan liiton ympärileikkausta
vastaisi uudessa liitossa lapsikastelu. Pitääkö tämä paikkansa?

Vanhaan liittoon,otettiin poikalapset kahdeksan päivän ikäisinä: "Kahdeksantena päivänä ympärileikattakoon pojan esinahan liha" (3 Moos. 12:3).

Tätä uuteen liittoon sovittaen on pidetty velvollisuutena kastella sylilapset.

Uusi testamentti ei esitä ympärileikkausta raamatullisen kasteen esikuvana, vaan raamatullisen uudestisyntymisen:

"Hänessä (Jeesuksessa) te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella"
(Kol. 2: 11).

"Oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa" (Room. 2:29).

Pakana on ympärileikattu silloin, kun hän on uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä.

Sydämen ympärileikkaus on tosin mainittu jo Vanhassa testamentissa (esim. 5 Moos. 10: 16; 30:6), mutta se ei ollut pääsyvaatimus vanhaan liittoon. Riitti, kun oli Aabrahamin jälkeläinen lihan mukaan. Israelin kansa kuului tuohon liittoon kokonaisuudessaan.
Jumala sanoi Aabrahamille:

"Tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa" (1 Moos. 17: 10).

Siinain vuoren juurella tehtiin myös liitto Israelin kansan kanssa.

"Katso, tämä on sen liiton veri, jonka Herra on tehnyt teidän. kanssanne. . . " (2 Moos.
24:.

On siis selvää, että näihin liittoihin kuuluivat myös sylilapset.

"Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana ... ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi" (1 Moos. 17:12, 13).

Vanhaan liittoon saattoi kuulua vastasyntyneitäkin.

Pakanakansojen jäsenet olivat vuorostaan kokonaan liiton ulkopuolella. Heillä ei ollut mitään oikeutta liittoon: ympärileikkaukseen. Jos he tahtoivat päästä siihen, heidän tuli liittyä Israelin kansaan. Jumala määritteli asian tarkasti:

"Ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi" (1 Moos. 17:12).

MUTTA Uusi liitto on erilainen:

"Katso, päivä tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra" (Jer. 31:31, 32; vrt. Hebr. 8:8, 9).

"Sanoessaan 'uuden' hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään" (Hebr 8:13).

Uuteen liittoon kuuluvat ne, jotka ovat omistaneet uskossa Jeesuksen Herrakseen.

"Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja
niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa
enkä enää muista heidän syntejänsä" (Jer 31:33, 34).

Vanha testamenttikin siis todistaa: Uuden liiton seurakuntiin kuuluu vain uudestisyntyneitä. Ellemme ole juutalaisia, voimme olla vain joko uudesisyntyneitä tai pakanoita. Välimuotoja ei ole!

Kristillinen kaste ei kuulu pakanoille, vaan uskoon tulleille. "Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä" (Matt.7:6).

Uudessa liitossa ei ole enää väliä, mistä kansasta olemme lähtöisin. Siihenkin hyväksytään tosin vain Aabrahamin jälkeläisiä, mutta ei enää lihan mukaan
syntyneitä.

"Eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi" (Room. 9:.

"Ne, jotka uskoon perustautuvat ovat Aabrahamin lapsia" (Gal. 3:7).

"Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan" (Gal. 3:29).

Uusi liitto on myös tehty Israelin kanssa (Jer. 31:33). Pakanat voivat nyt kuulua Israelin heimoon! Heidän muuttunut elämänsä osoittaa heidän olevan uuden liiton kansaa.

On muistettava, että erään kerran myös Israelin kansa sai kasteen.

" Isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat kaikki kasteen
Mooseksen pilvessä ja meressä" (1 Kor. 10:l,..2).

Jokainen miespuolinen Israelin kansan jäsen lähti Egyptistä ympärileikattuna (Joos. 5:5), mutta nyt he kaikki saivat kasteen. Nämä ovat kaksi eri tapahtumaa.

Nytkin voidaan kastaa jokainen, joka on saanut Kristuksen ympärileikkauksen, tullut Aabrahamin jälkeläiseksi lupauksen mukaan. Vastasyntyneetkin kastettiin Punaisessa meressä. Samoin nyt jokainen vastikään raamatullisesti uudestisyntynyt voidaan kastaa raamatullisesti.

Kaste ja ympärileikkaus on yritetty saada toisiaan vastaaviksi laitosportossa lapsikastelurituaalissa lukemalla jakeen Kol. 2:11 perään seuraava
jae:

"Olette ympärileikatut ... Kristuksen ympärileikkauksella: ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta. . ."

Jakeen 11 lopussa on raamatunkäännöksessämme kaksoispiste, ja siitä saa kuvan, että kaste on Kristuksen ympärileikkaus.

Alkutekstiin on virheellisesti sille kohdalle sijoitettu pilkku.

Ajatus, joka on haluttu valheellisesti saada siitä, on tämä: Olette ympärileikatut ja olette kasteessa haudatut. Tämä on siis valhe.

Vuodelta 1896 peräisin oleva Uusi testamentti ilmaisee asian: "Jonka kautta te myös
ympärileikatut olette sillä ympärileikkauksella, joka käsittä tapahtuu, syntisen ruumiin poispanemisen kautta lihassa Kristuksen ympärileikkauksella. Ynnä hänen kanssaan kasteen kautta haudatut. . ."

Raamatun ilmoittama järjestys on selvä:

VAIN raamatullisesti uudestisyntyneet kastetaan. Raamatun SANA ei tunne lapsikasteluharhaoppia vaan tuomitsee sen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu