Mitäs luulette voiko näihin?

projisointia

No, voit parantua siitä, ettet tunnista malkaa omassa silmässäsi sillä, että istut pari vuotta terapiassa, mutta luulen, että sedät kieltävät sen sinulta: menettäisivät vielä maksavan asiakkaan.

Ajatteles: maksat sedille siitä, että saat alistua ja kun oikein hyvälle opit niin saat alistaa itse itsesi. Hihhulismi on bisnestä ja sielusi on siinä kauppatavara.

Tarkoitin näillä palstoilla olevi käännyttäjiä ja
helvetillä, saatanalla ja perisynnillä peloittelijoita.

Itse joiduin varhaislapsuudessa näiden perisynti
syyllistäjien vaikutuspiiriin ja myöhemmässä vaiheessa huomasin itsestäni sen, että vaikka
järkeni näki syyllistämisen selkeästi niin
joskus elämän vaikeissa tilanneissa kummasti
kumpusi sisimmästä sellainen syyllisyyden ja
kelpaamattomuuden ahdistus että se todella haittasi oleellisesti elämää.Haittaa vielä nykyisinkin hankalassa elämän tilanteessa.

Kuinka paljon meitä onkaan? Näistähän asioista ei tällä tasolla paljon keskustella.

Kuinkahan moni näidenkin asioiden kanssa nykyäänkin painiskelee? Ne , jotka eivät ole
näitä kokeneet heidän on vaikea varmasti ymmärtää sen tuskan määrää ja syvyyttä.

Sitä en toivo kenellekään ihmiselle on se vaan niin vaurioittavaa.

aloittaja kirjoitti:

Tarkoitin näillä palstoilla olevi käännyttäjiä ja
helvetillä, saatanalla ja perisynnillä peloittelijoita.

Itse joiduin varhaislapsuudessa näiden perisynti
syyllistäjien vaikutuspiiriin ja myöhemmässä vaiheessa huomasin itsestäni sen, että vaikka
järkeni näki syyllistämisen selkeästi niin
joskus elämän vaikeissa tilanneissa kummasti
kumpusi sisimmästä sellainen syyllisyyden ja
kelpaamattomuuden ahdistus että se todella haittasi oleellisesti elämää.Haittaa vielä nykyisinkin hankalassa elämän tilanteessa.

Kuinka paljon meitä onkaan? Näistähän asioista ei tällä tasolla paljon keskustella.

Kuinkahan moni näidenkin asioiden kanssa nykyäänkin painiskelee? Ne , jotka eivät ole
näitä kokeneet heidän on vaikea varmasti ymmärtää sen tuskan määrää ja syvyyttä.

Sitä en toivo kenellekään ihmiselle on se vaan niin vaurioittavaa.

Sitä turhaa syyllisyyttä on varmaan paljon, kenellä enemmän, kenellä vähemmän.

Mun pitkäaikainen ystäväni kävi kertomansa mukaan lapsena Salem-seurakunnan (Helluntai-seurakunnan?) pyhäkoulussa, koska joka käynnistä sai kiiltokuvan. Ystäväni on aika herkkätunteinen, herkkäuskoinen ja eläytyvä luova ihminen. Kotona hänellä ei ollut koskaan mitään uskonnollista.

Aikuisiässä hän alkoi saada psykooseja. Ensimmäisessä keskeisiä teemoja olivat ristiinnaulitseminen, synti ja rangaistus ja ne olivat kietoutuneet jotenkin hänen arkielämänsä tilanteisiin. En tuntenut ystävää vielä ekojen psykoosien aikaan, mutta myöhemmin panin merkille, että hän selitteli ja vakuutteli joitain nimenomaan itselleen ominaisia asioita ja tekemisiä omituisen usein, ikäänkuin ne olisivat jonkun mielestä tuomittavia.

Huomasin hänessä, etenkin psykoosien kynnyksellä, raskaita syyllisyystuntoja, jotka eivät kuitenkaan johtuneet mistään konkreettisestä teosta tai edesottamuksesta, vaan enemmänkin omasta minuudesta tai olemuksesta, tai jostain kokonaisvaltaisesta. Liitän sen kaltaisen syyllisyyden siihen pohjavireeseen, jota perisynnin saarnaajat tarjoavat, kun he kehottavat ihmistä myöntämään olevansa pelkkä paskakasa, johon jumala haluaa istuttaa kukkansa, ja omat kukat ovat saatanasta.

Meikku-matelija kirjoitti:

Sitä turhaa syyllisyyttä on varmaan paljon, kenellä enemmän, kenellä vähemmän.

Mun pitkäaikainen ystäväni kävi kertomansa mukaan lapsena Salem-seurakunnan (Helluntai-seurakunnan?) pyhäkoulussa, koska joka käynnistä sai kiiltokuvan. Ystäväni on aika herkkätunteinen, herkkäuskoinen ja eläytyvä luova ihminen. Kotona hänellä ei ollut koskaan mitään uskonnollista.

Aikuisiässä hän alkoi saada psykooseja. Ensimmäisessä keskeisiä teemoja olivat ristiinnaulitseminen, synti ja rangaistus ja ne olivat kietoutuneet jotenkin hänen arkielämänsä tilanteisiin. En tuntenut ystävää vielä ekojen psykoosien aikaan, mutta myöhemmin panin merkille, että hän selitteli ja vakuutteli joitain nimenomaan itselleen ominaisia asioita ja tekemisiä omituisen usein, ikäänkuin ne olisivat jonkun mielestä tuomittavia.

Huomasin hänessä, etenkin psykoosien kynnyksellä, raskaita syyllisyystuntoja, jotka eivät kuitenkaan johtuneet mistään konkreettisestä teosta tai edesottamuksesta, vaan enemmänkin omasta minuudesta tai olemuksesta, tai jostain kokonaisvaltaisesta. Liitän sen kaltaisen syyllisyyden siihen pohjavireeseen, jota perisynnin saarnaajat tarjoavat, kun he kehottavat ihmistä myöntämään olevansa pelkkä paskakasa, johon jumala haluaa istuttaa kukkansa, ja omat kukat ovat saatanasta.

väärää syyllistämistä liikkeellä.
Mä kävin pyhäkoulua (en tiedä oliko hellari,lutherilainen,babtisti vai vapislainen) ja sitten vielä pelastusarmeijan tyttökerhoa. Suurinta tuskaa lapsensielussani aiheutti ateisti-isäni tiukka mielipide: "Ei mitään Jeesusta ja Jumalaa ole olemassa,pelkkää satua", kun satuin kysäisemään hänen mielipidettään. Elin surussa kun en kuulunut edes kirkkoon,eikä minua ollut kastettu. Epäilin rakastaako Jeesus minua kun isäni on kerran perheen "pomo" ja pakana.

Melko ahkeraan kävin sitten kirkossakin sunnuntaisin. Minua ei kielletty käymästä.
Kunnes sitten tulivat kaikki hurvittelut ja nuoruuden hullutukset. Pitkä ja ikävä tarina....hyvää siinä on sen verran että löysin kuitenkin tieni takaisin Jeesuksen luo. Että näin.

Otapa selvää mikä on ystäväsi psykoosien todellinen syy. Se saattaa olla kovastikin "piilossa". Onko hänellä ollut jotain lääkitystä...onko hän kenties ajautunut johonkin mistä et välttämättä tiedä....Kyllä psykooseista kärsii monet ihmiset. Miksei sitten joskus pyhäkouluun lapsuudessaan "eksynytkin".

old_profile_5350 kirjoitti:

väärää syyllistämistä liikkeellä.
Mä kävin pyhäkoulua (en tiedä oliko hellari,lutherilainen,babtisti vai vapislainen) ja sitten vielä pelastusarmeijan tyttökerhoa. Suurinta tuskaa lapsensielussani aiheutti ateisti-isäni tiukka mielipide: "Ei mitään Jeesusta ja Jumalaa ole olemassa,pelkkää satua", kun satuin kysäisemään hänen mielipidettään. Elin surussa kun en kuulunut edes kirkkoon,eikä minua ollut kastettu. Epäilin rakastaako Jeesus minua kun isäni on kerran perheen "pomo" ja pakana.

Melko ahkeraan kävin sitten kirkossakin sunnuntaisin. Minua ei kielletty käymästä.
Kunnes sitten tulivat kaikki hurvittelut ja nuoruuden hullutukset. Pitkä ja ikävä tarina....hyvää siinä on sen verran että löysin kuitenkin tieni takaisin Jeesuksen luo. Että näin.

Otapa selvää mikä on ystäväsi psykoosien todellinen syy. Se saattaa olla kovastikin "piilossa". Onko hänellä ollut jotain lääkitystä...onko hän kenties ajautunut johonkin mistä et välttämättä tiedä....Kyllä psykooseista kärsii monet ihmiset. Miksei sitten joskus pyhäkouluun lapsuudessaan "eksynytkin".

Kristitty usein olettaa muiden olevan tietämättömiä, ja neuvoo mielellään. Ehkäpä nyt kuitenkin tunnen aika hyvin ystäväni, jonka kanssa olen keskustellut useita satoja tunteja ja käynyt kirjeenvaihtoakin melkoisen määrän.

Kuten mainitsin, niin ystäväni on erittäin herkkätunteinen ja vahvasti eläytyvä taiteellinen persoona. Väkivaltainen tarina Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta, ei ole sopivaa kerrottavaa herkille alta kouluikäisille lapsille, ja jollekin yksilöille se voi olla paljon haitallisempaa, kuin muille. Mielestäni syyllisyyden istuttaja tekee väärin, eikä lapsi, joka on liian vastaanottavainen, vaikka hänen persoonassaan olisin mielenhäiriöille altistavia tekijöitä. Tuttavani kävi siellä pyhäkoulussa joskus 60-luvun alussa. Niihin aikoihin pyhäkoulujen uskovaiset täti-ihmiset eivät olleet niitä ammattitaitoisimpia lasten käsittelijöitä, eikä kansakoulussakaan uskontoa opetettu rakkauden, vaan tuomion hengessa.