TURVATARKASTUS

HAHAHAH
mikä farssi on tämä lentokenttien ns.turvatarkastus?? lähinnä se vaikuttaa farssilta millä ylläpidetään taxfree kauppoja pystyssä turvatarkastuksen jälkeen!
näin minulle selitettiin turvatarkastuksessa (suomessa), kun epähuomiossa oli jättänyt helteisenä päivänä r-kioskilta ostettu 1€ vesipullon käsimatkatavaroihin. no pullopoistettiin turvatarkastus uusittiin, kaikki tavarani leviteltiin kanssamatkustajien töllisteltäväksi, siis kaikki siteetkin leviteltiin mustaan laatikkoon, hahahah selitykseksi sain turvatarkastus terrorismiin ja kehoitettiin matkustamaan suomesta usaan niin näkisin oikeen turvatarkastuksen hahah siis asiaan, mikä uhka on vesipullo turvatarkastuksessa, kun kuitenkin saan ostaa mitä tahansa tarkastuksen jälkeen ja viedä ne koneeseen, kunhan ostan ne kansainväliseltä alueelta eli taxfree myymälästä? litran viinapullo ei siis ole uhka turvallisuudelle mutta vesipullo on!! Farssia
terrorismi on saatava kuriin mutta olisiko keinot vähän hakusassa vielä?
92909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Siitä olisi hyvä aloittaa.

Omia vesipulloja ei saa viedä, koska kuten _kaikki_ tietävät muslimit yrittivät viedä räjähdysainekomponentteja tuttipullossa koneeseen aikeinaan pudottaa itsemurhaiskuilla alas tusinan verran matkustajalentokoneita Atlantin yllä.

Tax free -shopissa taas ei myydä glyserolia pullossa. Ei ainakaan ei-muslimien kaupoissa. Kohta joku antaa muslimille myyntiluvat, silloin tilanne Tax free shoppien luotettavuuden - kuten muslimilääkäreiden luotettavuuden - kanssa onkin jo toinen.

Äänestä
  • "Omia vesipulloja ei saa viedä, koska kuten _kaikki_ tietävät muslimit yrittivät viedä räjähdysainekomponentteja tuttipullossa koneeseen aikeinaan pudottaa itsemurhaiskuilla alas tusinan verran matkustajalentokoneita Atlantin yllä"

    monikin sen tietää, että vauvalle saa edelleen viedä koneeseen tuttipullon, kunhan on minigrip- pussiin pakattuna :D

    koitas ite järjestää itsellesi aivot jostain vai onko niitä hankala kuljettaa mukanaan kehäkolmosen sisällä?

    Äänestä

  • maalaisjärjellä kirjoitti:

    "Omia vesipulloja ei saa viedä, koska kuten _kaikki_ tietävät muslimit yrittivät viedä räjähdysainekomponentteja tuttipullossa koneeseen aikeinaan pudottaa itsemurhaiskuilla alas tusinan verran matkustajalentokoneita Atlantin yllä"

    Kirjoitinko, että vauvan tuttipulloja ei saa viedä?

    Yritä seuraavalla välitunnilla keskittyä paremmin lukemaasi. ;P

    Äänestä

  • maalaisjärjellä kirjoitti:

    "Omia vesipulloja ei saa viedä, koska kuten _kaikki_ tietävät muslimit yrittivät viedä räjähdysainekomponentteja tuttipullossa koneeseen aikeinaan pudottaa itsemurhaiskuilla alas tusinan verran matkustajalentokoneita Atlantin yllä"

    monikin sen tietää, että vauvalle saa edelleen viedä koneeseen tuttipullon, kunhan on minigrip- pussiin pakattuna :D

    koitas ite järjestää itsellesi aivot jostain vai onko niitä hankala kuljettaa mukanaan kehäkolmosen sisällä?

    joku nk. epäilyttävä henkilö laittaa kuljetuserään esim. limupulloon vaarallista ainetta,joka toisen esim. kuljetusyhtiön nk. epäilyttävän henkilön mukana menee kentän tax free-myymälään. Kaikki on mahdollista kun näin ruvetaan sairaalloisesti kuvittelemaan kuten nyt on käynyt nk. länsimaisissa demokratioissa. Ml. turvatarkastukset lentokenttillä. Kysymys kuuluukin, onko nk. keskiluokka niin aivotonta porukkaa että hyväksyy loputtomiin nämä yhden blokin omat skenaariot toteuttaakseen nk. demokratiaa ympäri maailmaa.

    Äänestä

  • jos... kirjoitti:

    turha ottaa itteensä tollasesta, toihan on ihan järkevä juttu.. se että voit ostaa taxfreestä vetää on eri asia kun jos tuot omat vedet, koska se on aika epätodennäköstä että taxfreessä kummiskaan myydään mitän räjähtäviä nesteitä tms. vesipulloissa.. tosin jos voit tuoda omat "vedet" niin näin voi asia hyvin ollakin.

    Äänestä

  • hankkia kirjoitti:

    ihan yhtä todennäköistä kun antaa sairaan mielikuvituksen lentää. Näkee vaan,että jenkki/usa-politiikka on tullut tien päähän kun valvontakoneisto vain voimistuu. Orwellin 1984 on kohta täyttä totta. Viittaus ei ollutkaan Neuvostoliittoon, vaan 2000-luvun Eurooppaan ja USA:han.

    Äänestä

Vaikka nestesäännöt tuntuvatkin idioottimaisilta, on niihin tavallaan pari hyvää syytäkin. Ensinnäki nesteistä rakannettuja pommeja yritettiin salakuljettaa British Airwaysin lennoille. Räjähdysaineet oltiin laitettu eri tyyppisiin pulloihin, niin että ne erikseen olivat vaarattomia, mutta yhdistettyinä räjähtäviä. Uhkaan oli pakko jollain tasolla reagoida. Mikäli niihin ei oltaisi reagoitu, olisi valituksia tullut sitäkin enemmän. Suurimmalle osalle ihmisistä turvatarkastus on hieman mysteeri. Siitä on tiettyjä mielikuvia (joista monet vääriä) ja niitten pohjalta sitten haukutaan. Usein kuin lukee näitä haukkuja niin huomaa että ihmiset eivät ole täysin ymmärtäneet syitä toimenpiteisiin. Turvafirmat tekevätkin mielellään kaikkensa jotta se salaperäisyys myös hieman säilyisi. Nimittäin vain ammattilaiset sielä tietävät syyt miksi mitäkin milloinkin tehdään. Mielummin se asia voisi myös pysyä niin. Mikäli kaikki toimenpiteet ja niitten todelliset syyt lueteltaisiin julkisesti, se saattaisi auttaa tiettyjä tahoja heidän aikeissaan. Tästä syystä myös sääntöjä muutetaan melko tiheään, jotta ennakointi olisi entistä vaikeampaa. Myönnetään että ilmailuviranomaisten reagointi on tavallisen ihmisen näkökulmasta ollut farssimaista, mutta kyseinen nestesääntö lisää lentokentällä satunnaisotannan määrää. Siinä sivussa, kun otetaan nesteet talteen, tarkastetaan myös matkustajan muut tavarat röntgenin lisäksi KÄSIN. Näin ollen EU on saanut satunnaisotannan määrän nousemaan dramaattisesti. Noin 50 prosenttia laukuista nimittäin tarkastetaan läpivalaisun lisäksi käsin. Tämä kohottaa kiinnijäämis riskiä valtavasti. Nimittäin x-ray'ssä saattaa jäädä vahingossa jotain huomaamatta ja joitakin aineita ja esineitä on muutenkin vaikeeta hahmottaa vain röntgenin avulla. Oikeastaan ainut syy minkä takia nestesääntöä vielä noudatetaan on se,että satunnaisotannan määrä pysyisi korkeana. Ihmiset usein luulevat suomea yli turvalliseksi, jossa mitään ei koskaan tapahdu. Se että lehdissä ei lue, että joku on yrittänyt salakuljettaa asetta tai vahingoittaa lentoliikennettä, tarkoita että sitä ei täällä suomessa tapahdu. Näistä asioista vaan ei ilmoiteta lehdistölle. Eihän se ole lentoyhtiöitten etujen mukaista että porukka lakkaa lentämästä niin kuin 9.11 jälkeen kävi. Sitä seuraavina kuukausina nimittäin yli 100 lentöyhtiötä maailmanlaajuisesti meni konkurssiin.

Äänestä
  • mitä nesteitä aikovat sekotella. vai toistatko vain jotain lauseita joita olet kuullut?
    pitäisikö esim. kaikki mcdonaldsissa käyvät tarkistaa pommien varalta sen takia että petri gerdt räjäytti yhden?

    Äänestä

etkä vittu voi tyhjentää sitä sun euron vesipulloa ja täyttää sen turvatarkastuksen jälkeen vaikka wc:ssä tai pyytää kahvilan tätiä täyttämään sitä?!? niin ja lentokoneestahan ei saa vettä! eikä kukaan ole pakottanut sua lentämään lentokoneella! IDIOOTTI!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ASE TERRORISMIIN kirjoitti:

HAHAHAH
mikä farssi on tämä lentokenttien ns.turvatarkastus?? lähinnä se vaikuttaa farssilta millä ylläpidetään taxfree kauppoja pystyssä turvatarkastuksen jälkeen!
näin minulle selitettiin turvatarkastuksessa (suomessa), kun epähuomiossa oli jättänyt helteisenä päivänä r-kioskilta ostettu 1€ vesipullon käsimatkatavaroihin. no pullopoistettiin turvatarkastus uusittiin, kaikki tavarani leviteltiin kanssamatkustajien töllisteltäväksi, siis kaikki siteetkin leviteltiin mustaan laatikkoon, hahahah selitykseksi sain turvatarkastus terrorismiin ja kehoitettiin matkustamaan suomesta usaan niin näkisin oikeen turvatarkastuksen hahah siis asiaan, mikä uhka on vesipullo turvatarkastuksessa, kun kuitenkin saan ostaa mitä tahansa tarkastuksen jälkeen ja viedä ne koneeseen, kunhan ostan ne kansainväliseltä alueelta eli taxfree myymälästä? litran viinapullo ei siis ole uhka turvallisuudelle mutta vesipullo on!! Farssia
terrorismi on saatava kuriin mutta olisiko keinot vähän hakusassa vielä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu